Lohikeittoa

YLE tänään: ” Lohi: Hallituksen sote-esitys julki tiistaina – Kemin sairaala säilyisi 10 vuotta, vaikka ulkoistus mitätöitäisiin”

No nyt sitten nähdään tulokset siitä mitä seurasi siitä, että Kulmuni pelattiin pois kepun johtopaikalta. Jatkossa siis sairaalapalvelut keskitetään Rovaniemelle ja Merilappi saa armosta pitää kuihtuvan länskän 10 vuotta.

Jos joku täällä asuva vielä sanoo äänestävänsä kepua, niin ihmettelen kyllä, että miksi !
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ulkoistuksen mitätöiminen edes mahdollisuutena on jo hullua. Mieti kuka tähän itä kommunisti maahan enää uskaltaa sijoittaa. Poliittinen riski on valtava. Ideologinen sekoilu. Kepu on sekaisin vai näinkö ne on ajatelleet aina vaikka ovat väittäneen puolustavansa länsimaista demokratiaa ja elinkeinonvapautta.

Äänestä

Merilapin kepu on voimaton rovaniemen kepulaisten painostuksen alla. Jopa omankylän tytönhupakko gulmuuni oli ajamassa länskää alas. Yleensä poliitikot ajavat alueensa asia. Merilapin kepulaisia tuntuu kiinnostavan vain palkintovirat ja perässä hiihto. Siinä miettimistä kun odotatte 10 vuoden päästä lanssia rovaniemeltä kun hjärtaslaagi iskee.

Äänestä
  • Ylen uutiset:

    ” Keskustan eduskuntaryhmä joutui tiistaina äänestämään sote-uudistuksesta, ja kolme keskustan kansanedustajaa jätti ratkaisusta eriävän mielipiteen.

    Eriävä mielipide liittyy sote-palveluiden ulkoistuksiin. Sen jättivät keskustan aiempi puheenjohtaja Katri Kulmuni sekä kansanedustajat Mikko Savola ja Arto Pirttilahti.

    Kulmuni viestitti Ylelle, että kahdesta sairaanhoitopiiristä muodostettavilla Lapin ja Etelä-Savon sote-maakunnilla tulisi olla oikeus ylläpitää kahta ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen keskussairaalaa.

    Torniolainen Kulmuni vaatii muutosta siihen, että Kemin ja Savonlinnan keskussairaaloille asetetaan nyt vuosikymmenen määräaikaisuus pysyvän oikeuden sijaan.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylen uutiset:

    Tytön hupakon pää on pyörryksi, ennen länskän yksityistämistä gulmuni oli siirtämässä sairaalaan rovaniemelle, joten tuskinpa tuo yllä oleva on muuta kuin kepun probagandaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

YLE tänään: ” Lohi: Hallituksen sote-esitys julki tiistaina – Kemin sairaala säilyisi 10 vuotta, vaikka ulkoistus mitätöitäisiin”

No nyt sitten nähdään tulokset siitä mitä seurasi siitä, että Kulmuni pelattiin pois kepun johtopaikalta. Jatkossa siis sairaalapalvelut keskitetään Rovaniemelle ja Merilappi saa armosta pitää kuihtuvan länskän 10 vuotta.

Jos joku täällä asuva vielä sanoo äänestävänsä kepua, niin ihmettelen kyllä, että miksi !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu