Inhoan vaimoa niin paljon että voisin vaikka tappaa hänet mutta en ymmärrä miksi tunnen edelleen rakkautta sitä huoraa kohtaa. Näen hänestä koko ajan sellaisia unia joissa rakastellaan oikein intohimoisesti mutta puolet minusta haluaa tappaa vaimon kiduttamalla. Nämä ovat siis tunteita ei suunnitelmissa. Kerroin miltä tuntuu kun on elänyt avioliitossa jossa mikään ei ole ollut totta. Ensimmäinen rakkauteni oli vaimo ja tiedän kyllä ettei kukaan nainen ikinä kiinnosta minua missään mielessä sillä vaimoni on se kaikista paras nainen koko maailmassa ja seksikkäin nainen
Miten selviytyä erosta. Vaimo jätti minut palstalla
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kärsit selvästi mielen terveys ongelmista 🤣😂😂🤣sitä se rakkaus tekee jos ei osaa vetää mitään rajaa siihe että kuinka paljon haluaa rakastaa toista ihmistä fiksua on jäädä nauttii ihastumisen tunteesta mutta ei koskaan edetä rakkauden tasolle, sillä sitte se on niin, että ihminen ei voi ohjata tunteita vaan rakkaus ohjaa ihmistä kuin naru nukkeja eikä missään ole sanottu että rakkaus on kaunista. Rakkaus on laaja käsite johon valitettavasti kuuluu mustasukkaisuus, viha, katkeruus, ja mikä pahinta niin halu kostaa ja satuttaa sitä henkilöä jota rakastaa. Valitettavasti tämä on totuus. Ikävä tuottaa pettymys ap
No nyt ei kylläkään ollut ihan oikeeta tietoa rakkaudesta sinun kirjoituksen perusteella jos väität että ihminen voi jotenkin vaikuttaa siihen, että rakastuuko vai jääkö ihastuminen tasolle vaan sen takia että rakkaus on pelottavaa. Voin kyllä allekirjoittaa tämän lauseen että rakkaus on kuin löysä paska, jota estää ei voi tulemasta. Siihen ei ihminen voi vaikuttaa. Mikä on tullakseen niin tulee.
No onhan se vähän niinkin mutta ei se Ismo Alanko turhaan ole levyttänyt biisiä jossa hyvin tarkkaan otetaan esille useaan otteeseen että rakkaus on ruma sana kaipaus soi kauniimpana. Tossa yhdessä lauseessa on jo pelkästään aloittajalle vastaus. On myös muitakin artisteja jotka kuvaavat biiseissään rakkautta vähän niin kuin se olis joku rikos tai rikoksen suunnittelu. Mutta jos haluaa välttää ettei rakastu niin kannattaa miettiä niitä asioita joita rakastaa ja välttää niitä henkilöitä joissa on vähänkään niitä piirteitä tai olemusta joista kiinnostuu. Samoin myös pitää kiertää ja kaartaa kaikki kauniit naiset ettei sitten se ulkonäkö ole se joka houkuttelee tutustumaan paremmin ja sitte se on menoa jos vielä ulkonäön jälkeen on luonne ja käytös kohdillaan nii sitte asiat on siinä pisteessä että rakkaus on jo vallannut.
En ole koskaan nähnyt yhdessäkään naisessa mitää sellaista kauneutta. Vaimoni on oikeesti ainut nainen koko maailmassa joka on kaunein. En edes huomaa muita naisia. Tietenkin olisin jo ajat sitten pettänyt vaimoa jos voisin kiihottua muistakin naisista.