Heippa taas kaikki nyhveröt, nyt suuntaan aloitukseni OikeistoSosDemille

Listaan tähän asioita, joissa kaksi ajatuksen jättisjäätelöä ovat tavallaan samaa mieltä joskin ainakin osittain eri näkökulmista, eli hän vs allekirjoittanut:

Molemmat haluavat eroon yhteiskunnallisesta sääntelystä :-)

OSD:
Vapaa markkinatalous luo kasvun, hyvinvoinnin ja onnellisen elämän puitteet ja vähäosaisista kuitenkin huolehditaan. Tasa-arvoa ei pidä olla, mutta mahdollisuuksien tasa-arvo on hyvä asia, aivan kuten esim. viime vuosikymmeninä on ollut laita USA:ssa. Jokainen on oman onnensa seppä. Niin kutsuttu "hyvinvointivaltio" on todellisuudessa yhteiskunnan syöpä.

Allekirjoittanut:

Anarkistina kaihdan kaikkea yhteiskunnallista sääntelyä ja holhousta. On kuitenkin näin, että saavuttaaksemme anarkian, tie käy sosialismin kautta. Se on ylhäältä johtamisen kautta väärä tapa tallustaa, mutta siltikin. Mahdollisuuksien tasa-arvoa ei ole mahdollista toteuttaa ilman pyrkimystä todelliseen tasa-arvoon, sillä jo elinolosuhteet määrittävät pitkälti yksilön mahdollisuudet ja puitteet. USA on tasa-arvon ja inhimillisyyden irvikuva. 2. maailmansodan jälkeen se on leikkinyt maailmanpoliisia pelkästään itsekkäin perustein. Hyvinvointivaltio ja pitkässä juoksussa hyvinvointimaailma on tavoite, johon tulee pyrkiä. Tämä jalo tavoite pitää sisällään ehdottoman vaatimuksen sille, että ryhdymme elämään kestävän kehityksen asettamin reunaehdoin.

On rikkaus, että voimme olla rakentavasti eri mieltä. On pelkkä mielipidekysymys, kumpi meistä on oikeassa vai onko kumpikaan :-)

2

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin tuota noin, tuo Environment on minun nikkini, voimassaoleva, mutta hukkasin pari vuotta sitten salasanan enkä saa sitä selville, sillä niin hyväntahtoinen ei Suomi24 ole :-)

      Tuosta nikistä vielä, Olin luonut sen jo joskus 18 vuotta sitten ja kirjoittelin lähinnä vihreiden palstalle. Sitten tuli ähky ja poistin nikin. Vuosien perästä, nikki kun oli vapaa, perustin uuden Environment -nikin.

      • Anonyymi

        Minä saan selville jos haluat niin ohjelma sen hakee ja ajaa. Mutta muuten en salasanoja kaivele, kuin helppoa se pääpiirteittäin onkin. Jos lupa tulee niin se hetkessä esillä. Minultakin esär Saksalainen alan harrastaja avasi sähköpostin salasanan, ja sehän jäi kiinnostaan, kaivoin myös hänen tietonsa, soitinkin hänelle että meitä nyt kaksi tullut esille tämän alan osaajaa. Ei siinä isompaa, vaihdettiin vähän tietojamme, ja rässä nyt ollaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1241
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      890
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      815
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      86
      676
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      36
      564
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      118
      520
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      513
    Aihe