Aloin juuri laskemaan päiviä ja tulin siihen tulokseen että en ole käynyt maaliskuun 18.päivän jälkeen ulkona. Piti hakea vähän kahvia ja säilyketölkkejä sekä WC-paperia. Nyt pelottaa taas kun pitäisi tehdä uusi reissu. Ihmisetkin katsoo, ei oikein tiedä mitä pitäisi sanoa kassalla, yleensä tulee mutistua kassaneidille jotain...
Vaatteiden vaihtaminen ja ulos lähtemisen kynnys on vain suurentunut viime aikoina, ulkopuolinen maailma ei tarjoa mitään kun ei ole ylimääräistä rahaakaan. Ruuan tilaan puhelimella ja rahat annan oven raosta, ei tarvitse sano mitään mikä on ihanaa.
Yritin tehdä työhakemuksenkin mutta ajatus haastattelusta oli liian pelottava. Työkkärissäkin piti käydä jo viime kuussa mutta en ole käynyt vielä.
Pääsisipä edes takaisin osastolle, vaikka alussa muiden ihmisten läsnäolo tuntuukin ikävältä niin lääkkeiden avulla pystyy nukkumaan melkein koko päivän.
Olen koittanut kirjoittaa monta kertaa nettiin foorumeille. Olen aina tuhonnut tekstin ennen lähettämistä, en kestä minkäänlaista kritiikkiä joka kohdistuu saamattomuuteeni. Uskottelen itselleni että huomenna sitten lähden ulos käymään siellä kaupassa, nytkin kello on kohta puoli kuusi, toivon että se tulisi äkkiä yhdeksään ettei tarvitsisi enään lähteä.
Cipralexia ja Cipramil masennuslääkkeitä kokeilin, ei vaikutusta tunsin itseni vain luuseriksi joka ei saa mitään aikaan. Suprium purkki on vielä kesken, en uskalla ottaa niitä, tunnen olevani kuin toinen ihminen, tuo peittää jotenkin entisen persoonallisuuteni.
Yritän lähteä nyt kauppaan, vien tuon ison lehtikasan samalla kauppaan, huomenna menen työvoimatoimistoon ja jos saan niin sanon että haluan tehdä töitä. Haaveilen siitä että olisi niin paljon rahaa ettei tarvitsisi sängystä nousta, tuo ajatus motivoi minut vielä nousemaan.
En aijo lähettää tätä viestiä...
Vaatteiden vaihtaminen ja ulos lähtemisen kynnys on vain suurentunut viime aikoina, ulkopuolinen maailma ei tarjoa mitään kun ei ole ylimääräistä rahaakaan. Ruuan tilaan puhelimella ja rahat annan oven raosta, ei tarvitse sano mitään mikä on ihanaa.
Yritin tehdä työhakemuksenkin mutta ajatus haastattelusta oli liian pelottava. Työkkärissäkin piti käydä jo viime kuussa mutta en ole käynyt vielä.
Pääsisipä edes takaisin osastolle, vaikka alussa muiden ihmisten läsnäolo tuntuukin ikävältä niin lääkkeiden avulla pystyy nukkumaan melkein koko päivän.
Olen koittanut kirjoittaa monta kertaa nettiin foorumeille. Olen aina tuhonnut tekstin ennen lähettämistä, en kestä minkäänlaista kritiikkiä joka kohdistuu saamattomuuteeni. Uskottelen itselleni että huomenna sitten lähden ulos käymään siellä kaupassa, nytkin kello on kohta puoli kuusi, toivon että se tulisi äkkiä yhdeksään ettei tarvitsisi enään lähteä.
Cipralexia ja Cipramil masennuslääkkeitä kokeilin, ei vaikutusta tunsin itseni vain luuseriksi joka ei saa mitään aikaan. Suprium purkki on vielä kesken, en uskalla ottaa niitä, tunnen olevani kuin toinen ihminen, tuo peittää jotenkin entisen persoonallisuuteni.
Yritän lähteä nyt kauppaan, vien tuon ison lehtikasan samalla kauppaan, huomenna menen työvoimatoimistoon ja jos saan niin sanon että haluan tehdä töitä. Haaveilen siitä että olisi niin paljon rahaa ettei tarvitsisi sängystä nousta, tuo ajatus motivoi minut vielä nousemaan.
En aijo lähettää tätä viestiä...
Vastaukset 7
Vanhimmat
No koeta nousta sängystä. Muuttolinnutkin ovat jo palailemassa. Mene ulos ja tähystä edes niitä, jotta piristyisit. Et arvaa kuinka kevät jo tuoksuu. Nouse katsomaan ja haistelemaan!
sinähän sait aikaiseksi ja kirjoitit tänne,eimuuta alat vain touhuilla kotonasi mistä olet kiinnostunut,kokkaile vaikka jotain erilaisia ruokia
itselesi.Ja ulkona voit liikkua mene vaikka kirpparille katselee,voi sitä touhuilla kaikenlaista vaikka ei rahaa aina olisikaan,ja muitten sanomisista elä välitä yhtään mitään,itsekään viitti aina ulos lähteä,meen jos vaikka vaihtaa kirjat ja työkkärisä lukee uudet lehdet ja työkkärin tätiä moikkailee.Hei jos sulla kerran netti käytössä,se on tosi iso ovi maailmaan,ja mielenkiintoisiin asioihin.Minulle ainakin paras lääke vitutukseen ja masennuksiin,keitän kahvit ja paistan lettusia.
Hei!
Aika tutun tuntuista tekstiä. Itselläni oli pari vuotta sitten vähän samanlainen tilanne. Aluksi kokeiltiin lääkkeenä ainakin Seromex, Opamox ja en edes kaikkia muista, mutta ei vaan tahtonut mikään auttaa..
Sitten lopulta aloitettiin yhdistetty lääke/terapiahoito. Lääkkeenä on nyt Lito ja Remeron ja olen kuin toinen ihminen taas ja elämä hymyilee. Sanoisin, että tuo terapia on todella ollut hyvä apu vaikka en sitä aluksi itsekään uskonut.
Tsemppiä vaan sinulle!!
Onko kotipaikkasi työvoimatoimistolla yhteispalvelu-toimistoa. Uskon, että sieltä sinun olisi hyvä aloittaa ja saisit apua elämäsi ongelmiin.
Vesala,Kontula,mellunmäki,myllypuro,itis jos ei siellä
lähiöissä pää pehmene niin ei missään sitten
hirveetä slummia hyi helvetti kuka viitsii siellä asua yök.
Nyt tuntuu taas vähän paremmalta, kiitos ihmiset vastauksistanne.
Nyt kun uskalsin lähteä kerran ulos niin lähtemisen kynnys on alentunut. Kävin heti kaupassa, työkkärissä hoitamssa asiat kuntoon ja kirjastossa hakemassa pinon kirjoja. Kävin lisäksi tuttavallani ja lupasin hoitaa hänen lastaan iltaisin kun hän iltaopiskelee.
Noista lääkkeistä sen verran että lopetin niinden käytön, joskus tulee tietysti vaikeitakin hetkiä jolloin tekisi mieli ulista sängyn alla, mutta jos pakottaa itsensä kävelylenkille niin se menee ohi.
Aurinkoista kevättä!
sinne aurinkoista kevättä,mukava tietää olet piristynyt,muista säilyttää reipas kevätmielesi.