Yhteiskunta ja suhteet

Köhöm.. laitetaans nyt tänne tälläinen ajatus aiheeksi.
Eilen turistelin siskon kanssa siitä, että yhteiskunta on muuttunut ja tietty muuttuu edelleen. Ihmisien suhteet sen myötä.

Ensin oltiin heinähattuja. Maanviljelijöitä. Silloin oli saman katon alla usein ydinperhe, missä oli monta lasta, lisäksi saattoi olla vanhukset, pari nuorta ulkopuolista ja joku vaivainen ruotiukko tai akka. Aika tiivistä, mutta toisaalta pakkokin oli olla sopua, joskin hyväksyntää erilaisuutta kohtaan.

No sitten tuli teollistuminen ja porukka muutti kaupunkeihin. Vieläkin saattoi samoissa nurkissa pyöriä isovanhempi tai naapurin Veijo, joka oli aloittamassa työuraansa paperitehtaalla, mutta pikkuhiljaa taas imhissuhteetkin muokkaantuivat.

Olikohan sitten teknologia-aikakausi. Tehtaat pisti porukkaa pellolle ja lopettivatkin osan toiminnoistaan. Ihmistä ei tarvita niin tekemään työtä käsin. Mutta hoiva-ala kasvaa. Lapset, vanhukset ja vammaiset ovat kaukana työtä tekevästä ja tuottavasta ,kiireisestä työporukasta, toisaalta paljon työttömyyttä.

Joku uudempi aikakausi... tästä jonnekin eteenpäin... mitä se sit olisi?

Ja jos miettii noita aikakausia, niin kiihtyvämmällä tahdilla ne on muuttuneet. Mä muistan kun teollinen aikakausi kukoisti vielä 80-luvulla. Oli työtä ja penskoja oli siellä täällä... mutta nyt on tosi hiljaista.

Niin ja suhteet... siis onhan nekin muuttuneet kummasti ja ihminen on aika vieras jo toiselle. Ei ehkä osata muuttua yhteiskunnan tahtiin? Ennen ei ihmetelty ”kylähulluja”, mutta nykyään heille löytyy diagnooseja ja suljetaan vaikka laitokseen heidät. Joku ”nilsiän öljysheikkikin” ois nykyään Niuvanniemessä, ennenkuin kerkeis sanomaan täyssynteettinen.

Mutta onko kukaan muu miettinyt miten yhteiskunta ja ihmissuhteet ovat muuttuneet?

54

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Semmonen ala kuin sosiologia tuota pohtii. Tutustupa ja palaa asiaan.

      • Kappas. No jopas on. Kysympä sosiologialta sitten mielipiteitä ja keskustelen hänen kanssaan... millä palstalla hän pyörii?

    • Anonyymi

      suomessa tulee olemaan 3 suurta kaupunkia, muut kaupungit autioituvat.

      ja asuminen maaseudulla ja näissä pienissä kaupungeissa tulee olemaan niin kallista ja ankeaa että kaikki haluavat näihin 3 kaupunkiin.

      ja näihin 3 kaupunkiin pakkautuvat kaikki mahdolliset ihmiset, joten siellä ei tule olemaan mukavaa.

      jos on varaa kannattaa olla pienemmissä paikoissa ja eläke auttaa minua siinä kohtalaistesti onneksi.

      mutta, sinä taidat pitää näitä hullun puheina, vai mitä.

      kun kasvitkin omalla asunnolla kukoistavat, olen niitäkin hoitanut hyvin.

      N

      • No itseasiassa on käynyt vähän vastaavat skenaariot mielessä, mutta toisaalta uskon, että maailma voi muuttua taas ihmisläheisempään muotoon.

        Nyt kun ei enää ole sellaisia teollisuuden töitä niin paljoa, niin ihmiset voi palata perhekeskeisempään elämään. Se mummukka ja lapset voi ollakin kotona ja joku pikkulisätienesti.... vaikka tubettaminen lisänä...😀

        Toisaalta olis hyväkin...

    • Anonyymi

      mitä muuten kuuluu? olen sekoillut aika paljon elämässäni, kun kaikenlaiset tontut vain pomppivat ympärilläni, saunatontuista puhumattakaan.

      ainoa hyvä puoli että tässä kaupungissa saa olla rauhassa, enpä tiedä haluaisin jo pois täältä, mutta omaiset asuvat täällä.

      • Ihan hyvää kuuluu.

        Itsekin kituutan syntymäkaupungissa. Onhan tää vähän takapajula, mutta hyvät sosiaaliset verkostot on rikkaus. Ja poika elelee toistaiseksi myös tässä.

        Tietenkin pienet piirit on siitä huonot, että kaikki olevinaan tuntee toisensa, vaikka se todellisuus on ihan muuta.

    • Anonyymi

      minä tiedän tasan tarkkaan mikä uudempi aikakausi tulee, mutta en viitsi sanoa sitä.

      • Oletpas laiska...😁

    • Anonyymi

      Terapeutti eli therapist = The Rapist.

      • Osta tie eli bought the way=btw

    • Höh, mä olen sun fani... taidan oikeesti tykätä sun tyylistä.

      Luin aikani kuluksi ton toisen sun ketjun ja ihastuin. Siis sun tyyliisi ajatella.

      Mutta ... aiheeseen..
      Ihmissuhteet toki pysyvät mielestäni perusluonteeltaan samankaltaisina, samalla lailla tänä päivänä esim. rakastutaan ihmiseen kuin viime vuosisadallakin. Toki keinot kumppanin löytämiseksi ovat laajentuneet ja ihmiset eivät ole muottien ja yhteiskuntaluokkien määrittelemissä lokeroissa niin vahvasti.
      Nykypäivänä lokeroidaan edelleen.. on ätmeja ja fitnesmissejä .. mitä lie turhakkeita.

      Mutta se perustunne, tässä tapauksessa - rakastuminen on pysynyt samanlaisena. Ja ihmissuhteissa on samat ihmissuhdeongelmat kuin ennenvanhaan. Toki ne ovat jokaisella aikakaudellaan jalostuneet heijastamaan sen aikaista kulttuuria.

      Entisaikaan oli kyllä vahvat roolit kaikilla, joihin oli sovittava. Kaikille, tai lähes kaikille oli selvät sävelet jo syntymästään lähtien. Vain harvoilla oli ylellisyys vapauteen.

      Nykypäivänä täällä Suomessa ihmissuhteissa ei määrää yhteiskunnallinen status vaan sosiaalinen.
      Mutta me elämmekin teknologian aikakautta, niin ihmissuhteita voi muodostua myös ajasta ja paikasta riippumatta. Kuten ystävyys- ja kaverisuhteitakin.

      • Joo. Suhteitakin on monenlaisia... ihmissuhteita nimittäin. Sukulaiset minusta nykyään pitää toisellatavalla yhteyttä. Ennen oli se synnynkoti, mihin kasaannuttiin juhlapyhiksi, nyt ei ihan samoin ole. Saattaa ydinperhe olla ympäri Suomea ja mummolla ja ukilla pieni kaksio jossain susirajalla. 😬

        Tuo oli hyvä pointti, että nyt reviiri laajenee teknologian avulla, tämäkin kirjoitus näkyy vaikka Ugandassa kännykällä. 😁
        Ja rooleista ei tietoakaan, tiedä vaikka toisessa päässä on itse Sale naputtamassa kännyllä viestiä Suhteet-palstalle. 😜

        Mitenkäs sä näet tulevaisuuden? Uhka vai mahdollisuus? 😊

      • Anonyymi

        "Entisaikaan oli kyllä vahvat roolit kaikilla, joihin oli sovittava"

        Olen Anonyymi Tänään 16:21

        Kirjoitin tuossa jo "Olen aika onnekas, sillä kummatkin isovanhempani ja vanhempieni suvut olivat kaikkea laidasta laitaan."

        Tuohon "laidasta laitaan" sisältyy myös sellainen ulottuvuus, että ainakin 1800-luvulta lähtien suvussamme on viitattu kintaalla noille ahtaille ja vahvoille roolille 👍🏼☝.

      • Disse kirjoitti:

        Joo. Suhteitakin on monenlaisia... ihmissuhteita nimittäin. Sukulaiset minusta nykyään pitää toisellatavalla yhteyttä. Ennen oli se synnynkoti, mihin kasaannuttiin juhlapyhiksi, nyt ei ihan samoin ole. Saattaa ydinperhe olla ympäri Suomea ja mummolla ja ukilla pieni kaksio jossain susirajalla. 😬

        Tuo oli hyvä pointti, että nyt reviiri laajenee teknologian avulla, tämäkin kirjoitus näkyy vaikka Ugandassa kännykällä. 😁
        Ja rooleista ei tietoakaan, tiedä vaikka toisessa päässä on itse Sale naputtamassa kännyllä viestiä Suhteet-palstalle. 😜

        Mitenkäs sä näet tulevaisuuden? Uhka vai mahdollisuus? 😊

        Mahdollinen uhka, mutta mikään ei ole mahdotonta.

      • Anonyymi

        "- rakastuminen on pysynyt samanlaisena"

        Tuohon vielä jatkan, että rakastuminen on kyllä muuttunut - tai ainakin parisuhteet. Ennen ei niinkään solmittu avioliittoja rakkauden mukaan, vaan se oli enemmän taloudellinen sitoutumus "naimakauppa". Monet vanhemmat sanelivat kenen kanssa mennään naimisiin. Yleensä naapuritilallisen tyttären/pojan kanssa. Jotta saadaan bisnekset kannattamaan paremmin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Entisaikaan oli kyllä vahvat roolit kaikilla, joihin oli sovittava"

        Olen Anonyymi Tänään 16:21

        Kirjoitin tuossa jo "Olen aika onnekas, sillä kummatkin isovanhempani ja vanhempieni suvut olivat kaikkea laidasta laitaan."

        Tuohon "laidasta laitaan" sisältyy myös sellainen ulottuvuus, että ainakin 1800-luvulta lähtien suvussamme on viitattu kintaalla noille ahtaille ja vahvoille roolille 👍🏼☝.

        Hyvä.

        Suhteet ovat muutuneet, mutta kyllä siitä huolimatta rakastuminen itsessään on pysynyt samana varmaan kivikaudelta asti.

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Mahdollinen uhka, mutta mikään ei ole mahdotonta.

        Mikähän siinäkin on, että aina ihminen näkee uhkana uudet jutut? 🤔

        Ymmärrän kyllä mitä sanoit, mutta olisiko tämä joku vaisto? Vähän kun torilla katsot ylös ja huudat, niin muutkin säpsähtää... en kyllä ole kokeillut, mutta kai sitä vähän uutta pidetään uhkana enemmän aluksi, kunnes toisin todistetaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "- rakastuminen on pysynyt samanlaisena"

        Tuohon vielä jatkan, että rakastuminen on kyllä muuttunut - tai ainakin parisuhteet. Ennen ei niinkään solmittu avioliittoja rakkauden mukaan, vaan se oli enemmän taloudellinen sitoutumus "naimakauppa". Monet vanhemmat sanelivat kenen kanssa mennään naimisiin. Yleensä naapuritilallisen tyttären/pojan kanssa. Jotta saadaan bisnekset kannattamaan paremmin.

        Äitinikin tuumasi, ettei heillä isän kanssa mitään parisuhdetta ole, vaan avioliitto. 😂

        Piirit oli kyllä paljon pienemmät useimmille. Samasta kylästä se puoliso katsottiin ja kyllä olen huhuja kuullut, että alkoi jossain mennä vähän rutsailuksi ja huhujen perusteella siksi jälkikasvu vähän syyntakeetonta porukkaa.. isoja tiloja hävisi tästä syystä..🤔
        Vois olla mahdollistakin...

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Entisaikaan oli kyllä vahvat roolit kaikilla, joihin oli sovittava"

        Olen Anonyymi Tänään 16:21

        Kirjoitin tuossa jo "Olen aika onnekas, sillä kummatkin isovanhempani ja vanhempieni suvut olivat kaikkea laidasta laitaan."

        Tuohon "laidasta laitaan" sisältyy myös sellainen ulottuvuus, että ainakin 1800-luvulta lähtien suvussamme on viitattu kintaalla noille ahtaille ja vahvoille roolille 👍🏼☝.

        Tuohon muuten huomio, että isäni puolelta Karjalasta roolitus oli jotenkin tiukempaa, kuin taas äitini puolessa, joka on ollut pitkään täällä savossa. Liekö uskonnoilla merkitystä, eikös ortodoksinen uskonto ole vanhoillisempaa? 🤔

      • Disse kirjoitti:

        Mikähän siinäkin on, että aina ihminen näkee uhkana uudet jutut? 🤔

        Ymmärrän kyllä mitä sanoit, mutta olisiko tämä joku vaisto? Vähän kun torilla katsot ylös ja huudat, niin muutkin säpsähtää... en kyllä ole kokeillut, mutta kai sitä vähän uutta pidetään uhkana enemmän aluksi, kunnes toisin todistetaan.

        Mahdollinen uhka... en pelkää uutta ja sen oppimista. Olen hyvin sopeutumiskykyinen... tosin kaikki eivät ole sellaisia.

        Sitä uhkaa voi lähestyä kahtalaisesti... joko sitä ajattelee, että muutos on käänne parempaan tai mahdollisesti jopa huonompaan. Sitä ei voi koskaan tietää. Missään ei ole käsikirjoitusta tulevaisuudesta...

        Tuntematon pitääkin vähän jänskättää...
        mutta se ei saa lamaannuttaa..
        en nyt kyllä torilla menisi huutelemaan - hulluna pitäisin semmoista, kai..

        Siis toi torijuttu tuli mieleen, kun se on sellainen laumaharha. Jonkinlainen vaisto aikojen ajoista, mutta jos yksi tekee jotain, suurin osa tekee samoin ihan varuilta.

        Uhkissakin tämä käy usein, että yksi saa äkkiä isonkin lauman luulemaan, että uhka on todellinen.

        Ja jos miettii mediaa, sekinhän on nykyään työntämässä vaan uhkia jokasuunnasta...

        Juu.. yhdessä tv ohjelmassa oli sellainen et yksi ihminen tuijotti taivaalle ihan stillinä, sit ohikulkijat vaan vilasivat ja jatkoivat matkaa ku siellä ei ollutkaan mitään. Kummeksuivat tuijottelijaa...
        Sit siihen lisättiin pari tyyppiä lisää tuijottelemaan tyhjyyteen, ohikulkijoita jäi siihen katselemaan ja jotkut ohikulkijoista jäivät laumaan tuijottelemaan tyhjyyteen... tietämättä miksi tekivät niin...
        Niitä ohikulkijoita sitten haastateltiin ja sanoivat odottaneensa jotakin mielenkiintoista tapahtuvaksi siellä taivaalla, kun kerran tyypit sinne tuijotti. Sillä jotainhan siellä piti olla kun porukalla tuijotti taivaalle.
        Ja siellä ei koskaan ollut mitään, se oli psykologinen testi.
        Suurin osa ihmisistä on laumaeläimiä ja uskovat johonkin mikä ei ole totta siksi kun joku väittää niin olevan...
        No mä olen yksinäinen susi muutoinkin. Laumapaine joskus pääsee yllättämään, mutta enimmäkseen päätän itse oman arvioni mukaan.

        Noita harhoja vielä tulee. Ihmistä nykyään opetetaan käyttämään omia aivojaan ja oppimaan, mutta entisaikaan ei kaikille haluttu opettaa omaa järjenkäyttöä. Onhan vielä monessa kolmansissa maissa tieto vielä pantattuna, ei sitä kaikille kerrota, ettei ihmiset ala käyttäytymään hallitsemattomasti.

        Uskonnot ovat monesti muuten tämän suppeamman tiedon puolella. Joskus käynyt mielessä, että liekö miesten keksintöä koko uskonnot, kun niissä rajoitetaan usein naisia ja naiset usein noissa uskonnollisissa yhteisössä vain ovat lasten kanssa. 🤔

        Marginaaliuskonnoista ymmärtääkseni löytyy niitäkin joissa ollaan vapaamielisempiä. Kaikista ahdasmielisimpiä ovat ymmärtääkseni juur tamä ...
        No myöhempään - mun kakku tuli.

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Marginaaliuskonnoista ymmärtääkseni löytyy niitäkin joissa ollaan vapaamielisempiä. Kaikista ahdasmielisimpiä ovat ymmärtääkseni juur tamä ...
        No myöhempään - mun kakku tuli.

        No se olikin sitten pakastekakku... menee pari tuntia et se sulaa.

        Niin ahdasmielisin kristinusko ja islam. Mutta niillä yhteiset juuret.. en tunne kovin hyvin uskontoja - sen verran että tunnistan itseni gnostilaiseksi -lähinnä. Jos sitäkään...

        Ja kyllä ne uskonnot on miesten käsialaa... ovat tehneet niistä mieleisiään...

        Sullot uuniin miedolle lämmölle. 😁

        No yhteiskunnan muuttuminen noihin uskontoihinkin nähden muuttaa ihmissuhteita. Jos miettii täälläkin kun erot on tullut helpommiksi, ei tarvitse häpeän vuoksi olla tekemisissä huonoissa suhteissa. 🤔

        Hyvin härskiintynyttä mansikkakakkua kermavaahdolla.. nam.

        Niinkuin enää tarttisi hävetä eroaan.. tai sitä kai tarkoititkin..
        Ajat muuttuvat ja jatkavat muuttumistaan...

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Hyvin härskiintynyttä mansikkakakkua kermavaahdolla.. nam.

        Niinkuin enää tarttisi hävetä eroaan.. tai sitä kai tarkoititkin..
        Ajat muuttuvat ja jatkavat muuttumistaan...

        Ei kait se härskiinny? 😀

        Kävin hovikuskins olemassa ja katselee säbäpelejä vielä. 😁

      • Disse kirjoitti:

        Ei kait se härskiinny? 😀

        Kävin hovikuskins olemassa ja katselee säbäpelejä vielä. 😁

        Vähän jäisenä vedettiin .. en tohtinut laittaa uuniin.

        Jaa, sä harrastelet keikkana kuskinhommia...

        Mä luin sen ketjun ja jos oikeasti pystyt antamaan karkin ilman vastakarkkia niin olet todella fiksu.

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Vähän jäisenä vedettiin .. en tohtinut laittaa uuniin.

        Jaa, sä harrastelet keikkana kuskinhommia...

        Mä luin sen ketjun ja jos oikeasti pystyt antamaan karkin ilman vastakarkkia niin olet todella fiksu.

        No sulaahan se suussa. 😁

        Hovikuskina pitää olla, ennenkuin jannu saa kortin. 😁

        No siinä pitäis olla sellainen joku juttu, kun jos miettii, että toisen tunteitahan ei voi tietää, eikä toinen pysty aina selittämään, niin ois kuitenkin siinä vieressä ja läsnä. Ei kääntäis niitä omia tunteitaan vastaan. Silleenhän vanhemmatkin ovat lapsilleen, toivottavasti.

        Tietenkin tarvitseehan sitä itsekin huomiota ja läheisyyttä, mutta jonkun kriisin jälkeen sitä saattaa varsin tullakin, kun on ollut siinä vierellä myötäelämässä. 🤔

        Jotain tuollaista hahmotelmaa tulossa...päässä siis. 😁

        Suussa sulavaa se oli - kieltämättä.

        Joo mä kyllä hiffasin justiinsa sen että ei ota itteensä sitä jos ei aina saa vastakarkkia. Toteuttaa sitä karkin antamista omista haluista ja tarpeista lähtien.

        Ja sillain luulisi kyllä saavan sen vastakarkin useammin.

        No hyvä. 😁👌

        Niin ja ei tulis sitä iänikuista lumipalloefektiä, mikä tappaa kaiken hyvän pois. 🤔

      • Disse kirjoitti:

        No hyvä. 😁👌

        Niin ja ei tulis sitä iänikuista lumipalloefektiä, mikä tappaa kaiken hyvän pois. 🤔

        Nimenomaan sitä lumivyöryä kun ei erkkikään kelaa takaisin...

        Hyvä ajatus, mutta kykenetkö siihen vai rakenteletko vain pilvilinnoja päässäsi..
        Jomman kumman parisuhteessa on oltava se "isompi ihminen" ja mieluummin molemmat vuorotellen. Tai silleen vastavuoroisesti.
        Koska siinä taitaa olla toimivan parisuhteen resepti.

        Joo... siinä sitten kumpikin tuntee olonsa kaltoinkohdelluksi...

        No kyllä mä oon aiemminkin saanut päässäni ajatuksia kääntymään ja selkiyttänyt sen mukaan toimintaa. Ja mitä tulee parisuhteisiin, niin kyllä mä väittäisin, että käyrä on ylöspäin. Oon ehkä jäävi si sanomaan..

        Mutta yritettävä on.

        Mulla on kaksi mottoa.
        1. Kaiken pitää voida toimia.
        2. Kaikkeen löytyy aina syy.

        Ei oo kumoutunut vielä tähän päivään asti. 😬

        Eikä varmasti kumoudu.. siis noi peruspilarit.

        Mulla vähän useampia noita on.

        1. Elämä on lyhyt.
        Ja siihen mulla on sanontakin
        Elämä on kurjaa ja sit kuolet pois.
        Oppinut nauttimaan elämän pienistä ihanista asioista ja tyytymään vähään tuon tajuttuani.
        Samalla lopettanut turhan murehtimisen.

        Ja siitä sun käyrästä en ole huolissani, jos olet puoliksikaan se mies joka täällä olet. Kaikki ei sun pähkäilystä täällä pidä, mutta suurin osa kylläkin. Ja pääasia on että verhonvirkkaaja tykkää...

        Mäkin joskus aattelin aika ankeesti elämästä. Siis kun olin lasten äitin kanssa. Se oli oikeesti hirveä suhde. Siellä ei ollut hirveesti ilonpilkahduksia....
        Tuntuu, etten halua muistaa sieltä mitään... no ehkä lapsien kasvamista, sekin oli sumua osin..

        Onhan nyt sen jälkeenkin ollut tavallaan enemmänkin jotain henkilökohtaisia kriisipätkiä, mutta pääsee kokoajan etiäpäin näissä jutuissa.

        No ehkä mä saatan täällä antaa äkkiä ulkokultaisen kuvan... monestihan se tulee, kun vaan kertoo sen mikä kuullostaa hyvältä...
        Mutta kylläpä musta moni irl;kin tykkää. 😊

        Vaikka ei kaikkien tarttekaan tykätä. 😊

        No kyllä mä uskon et susta tykätään irl.

        Ja toi että mä ajattelisin ankeasti elämästä, on sun tulkintasi.. mielenkiintoinen sellainen.
        Mutta pieleen.. ainakin mun mielestä.
        Mun elämä on ollut kurjaa, ei sitä käy kieltäminen. Siitä huolimatta olen selvinnyt hyvällä posella etiäpäin..

        Esim. sairastuttuani oli semmoinen kriisijana mutta pääsin siitä yli. Sen jälkeen mua on pyydetty kahdesti tukihenkilöksi tuoreille tapauksille. Sekä siviilistä että sairaalan puolelta. Syynä niin hyvä asenne ja suhtautumistapa sairauteeni.

        Elämäni on ollut kurjaa, mutta ei kokonaan. Ja kaikesta olen selvinnyt voitokkaasti. Olen selvinnyt katkeroitumatta. Ja se on paljon se.

        Mutta tuumata täytyy miksi sinä ymmärsit minun olevan ankeinen.. onkohan ulosannissani jotain vikaa vai olenko vaan niin veenuksesta...

        No dulta sina pikkuisen lipsahtaa jotain sellaista, että kaikki ei oo ihan hyvin. Jotain surumielisyyttä tai jotain, en osaa paremmin sanoa.

        Siis kyllä mä huomaan, ettet sä masentunut ole ja et surkeuksissa elä, mut joku surumielisyys on...

        Jossain taisin lukea, että se rakkaus on kiertänyt.. oisko se? En tiedä? 🤔

        Juu, ei ole onnea ollut rakkaudessa.
        Ja samalla olen todella onnekas siinä asiassa. Elämässäni on paljon rakkautta ja minulla on paljon sitä annettavana.

        Se maatajärisyttävä molemmimpuoleinen rakkaus jäänyt kokematta.

        Ja se surumielisyys kulkee muutoin vaan minun mukanani, luonteenpiirre. En kaihda ikäviä tuntemuksiakaan.. kuuluu elämän kirjoon.

        Joo, ja täällä se voi joistain kirjoittajista kummuta, mutta se on vaan se mitä vaikka täällä tulee ulos...ja miten siis muut sen kokee, kuten minäkin. 😊

      • Disse kirjoitti:

        Joo, ja täällä se voi joistain kirjoittajista kummuta, mutta se on vaan se mitä vaikka täällä tulee ulos...ja miten siis muut sen kokee, kuten minäkin. 😊

        Ny luovutan sinun häiriköinnistäsi.
        Hyvää yötä.

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Ny luovutan sinun häiriköinnistäsi.
        Hyvää yötä.

        Hyvää yötä. 😊

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Ny luovutan sinun häiriköinnistäsi.
        Hyvää yötä.

        Ootko nyt jossain koneella parasta aikaa? Mä voisin laittaa hetkeks mun profiiliin säpo-osoitteen, niin voit kopsata ja sit poistan sen. Ois kiva turistella kahdenkesken, ilman että kaikki näkee mitä kirjoitellaan. Oisko paha idea? Ei siis mitään henkilökohtaisuuksia tartte, mutta vähän enempi sellaista, mitä ei täällä kannata höpötellä. :o)

        Ny olen kännykällä. Mun läppäri ihan paska. Ja mielellään juttelisin sun kanssa kahden. Oikeasti. Enemmän kuin arvaatkaan...
        Mä kuitenkin passaan. Syynä etten ole vielä varma omasta mielipiteestäni sinusta. Se toki korjaantuisi kahden keskisellä keskustelulla.
        Tykkään sun tyylistä ihan hitokseltaan, mutta joskus vähän myöhemmin vastaukseni on ehdoton kyllä.
        Ollaan vaan palstakavereita vähän aikaa ensin. Ehkä voidaan puhua myös " ystävyydestä"..
        Käykö?

        Joo, siis ei tääkään ole huono vaihtoehto ollenkaan. Ei mulla sinäällään mihinkään tämän kummasempaan ole tarvis. Itsekin hiukan leikkinyt tulella tutustuessa palstalaisiin vaikkapa vaan just tuon säpon kautta, mutta toistaiseksi on osunut mukavia tyyppejä kohdalla. Se Ellu on säpotuttu ja sit J76. Eräs Mylmyr on facekaverina ja sit Pönttiksen kanssa on yhteyksiä myös.

        Täällä on kyllä sellaista taustamyyräystä ja kyttääjää liikenteessä, että vaikka mä en suoranaisesti ketään pelkää, niin inhottaa jos joku alkaa utsimaan liikaa. Tää palstalla kirjoittelukin perustuu anonyymiteettiyteen, niin jos se selviää kaikille kuka mä oon oikeasti, siitä menee pohja pois. Sinäällään kaikki mun jutut pystyy viskasemaan päivänvaloon, ettei täällä mitään järjettömyyksiä ole tullut tehtyä. :o)

        Juu. Liikaa on silmiä täällä. Yleisöä..
        Oikeastaan toi harmiksen ehdotus tosta privachatistä ei ole huonompi joskus myöhemmin. Nyt ei mun rahkeet riitä..
        Perinteinen, vika ei ole sussa vaan minussa. Eilen tapahtui jotakin maata järisyttävää, niin on polla ihan sekaisin..

        Joo, ei täällä pysty mitään tarkempaa laittelemaan, mun kimpussa ainakin on kaikenmaailman trollit ja enpä epäröisi, että Harmiksen takana kirjoittava olisi yksi niistä... Jotenkin sille kun jotain kirjoitan vähän jäykemmin, alkaa kaikki muutkin anomuumit hyppiä silmille sieltä täältä...

        No ilmeisen järisyttävää, kun tännekin sen sanot...

        No laitoin sulle anona koodin.

    • Anonyymi

      Nyt on esidigitalisaation aikakausi.... ihmisen geeniperimä on vahvasti vielä kivikaudella.

      Olen syntynyt 60-luvulla. Muistan kun silloin mietin miten maailma oli kehittynyt isovanhempien ja vanhempien ajoista. Sanoisin, että siinä oli todella erilaista menoa 1800-luvun loppupuolelta 60-luvulle. Meillä oli lapsuudessani kaikki pelit ja vempaimet. Kuten lankapuhelin, tv (väritvkin), stereot (!) levysoittimineen, jääkaappi, pakastin jne. Mietin voiko omien lasten aikakaudella joskus tulevaisuudessa tulla jotain mullistavaa uutta tekniikan vempainta. Voihan sitä..

      Mutta jo lasten ollessa lapsia heidän kaverinsa kävivät kylässä ja ihmettelivät "mikä tuo on? mitä nuo ovat?" ja osoittivat levysoitinta ja LP levy kokoelmaani Lundia-hyllyssä. Lapset vastasivat aina ensin "levysointin, sillä soitetaan äidin älppäreitä". Koskaan kukaan ei tyytynyt tähän vastaukseen vaan heille piti selittää MITEN levysoittimella soitetaan LP levyjä. Olivat ihan äimänkäkenä 🤷‍♀️. Eivät uskoneet että mokomasta kiekosta tulee hyvää musiikkia.

      Tiiviisti asuttiin, etenkin köyhimmät (joita oli enemmän ja he olivat oikeasti köyhiä). Sopua oli tai sitten ei ollut. Riippuu varmasti vähän kaikesta. Olen aika onnekas, sillä kummatkin isovanhempani ja vanhempieni suvut olivat kaikkea laidasta laitaan. Yrittäjiä, teollisuusneuvoskin oikein (itse ponnistanut köyhästä käsityöläisperheestä), mutta myös käsityöläisiä, maanviljelijöitä. Isäni suku on kotoisin Laatokan Karjalasta. Teen sukututkimusta ja se on kyllä varsin avartavaa. Kun oikein käsinkosketeltavasti ajattelee millaista elämä on ollut isovanhempieni aikana. Pari sotaakin siihen mahtui. 13 lapsen syntymä - ja muutaman kuolema.

      • Joo. Historiaa kannattaa tutkia ja miettiä mistä tähän on tultu. Varsinkin tähän korona-aikaan kannattaa miettiä mitä tälläiset taudit ois 1800-luvulla. Ehkä maailma ei ollut niin globaali, mutta se asuminen oli sitä, että samassa pöydässä oli hirmu liuta väkeä ja lääkäripalveluja ei ollut paljoa. Isot sukupolvet tarkoitti lähinnä syntyvyyden suhteen sitä, aikuisikään ei kovin paljon päässyt ihmisiä...

        Ja kehitystä on jännä seurata myös. Jos miettii vaikka ihan puhelintakin, niin onhan tämä mennyt järkyttävästi eteenpäin siitä vihreästä rullattavasta Erikkdonista. 😁 Nyt voi naputtaa vaikka New York postille kommentin kotisohvalta, jos osaa.

        Sitten mikä tieto on tullut ihmisille koko maailmasta. Enää ei mitkään kiihkoilijat, kuten Hirler saisi enää samaa valtaa länsimaissa. Vanhoja ihmisiä ei pidetä mielisairaina hulluina, vaan epäillään dementiaa. Homoja ei koeteta parantaa loitsuilla ja eipä kai noitanakaan enää naisia tuprautella. Vielä 20 vuotta sitten syöpäkin oli suurinpiirtein tieto alkaa järkkäilemään hautajaisia, mutta nykyään siitä paranee jo moni... riippuen syövästä...

    • Anonyymi

      3.9.

    • Anonyymi

      Onhan tämä maailma muuttunut valtavasti jo ihan jostain 80-luvustakin. Digitalisaatio, internet, some, kännykät jne muovanneet ihmisten elämää monin tavoin. Ja työelämäki, paljon näitä osa-aika, freelance sun muita, joissa elanto epävarmempaa. Tuo syntyvyyshän laskenut tosi paljon, nyt ihan viime aikoina erityisesti. Japanissahan tuo trendi pisimmällä, nuoret eivät enää halua perustaa perhettä, eikä seksikään enää kiinnosta. Tässä vähän foucaultilaista teoriapohjaa, jonka ajanhenkisyyttä/ oman tilanteen kuvaavuutta voi miettiä: "Postseksuaalisuus, jossa ei osaa/tahdo antaa seksuaalisuudelle sille perinteisesti kuuluvaa roolia eri elämänpiirien jäsentämisen ja järjestämisen ja ihmissuhteiden hierarkisoinnin välineenä, sekä siitä johtuva ulkopuolisuuden ja vierauden tunne"

      • No toi japanilainen kulttuuri on kyllä muutenkin niin outoa, verrattuna länsimaiseen, että itse en ottaisi siitä pitemmän ajan tulevaisuusnäkymää. Mutta muuten kyllä.

        Ja tuota syntyvyyden laskuakin mietin, että lieköhän sekään loppupeleissä huono asia?

        Aika näyttää...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      76
      5904
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      277
      5200
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      45
      3284
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2703
    5. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      9
      2649
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1635
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1585
    8. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      29
      1428
    9. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1370
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      131
      937
    Aihe