Miksi yhden maailman pahimpiin saastuttamaihin kuuluvan maan, Norjan ei tarvitse vähentää päästöjä. Kaikki öljystä syntyvät päästöt jotka aiheutuvat Norjan maan alta pumppaamasta öljystä tulee laittaa norjalaisten syyksi. Jos jättäisivät maan alle päästöjä ei aiheutuisi.
Norja ja öljy
18
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Miten pitäisi tuolla perusteella kohdella muita öljyntuottajamaita?
- Anonyymi
Norjalaiset päästelevät suunnilleen samaan malliin kuin suomalaiset. Ehkä jopa hieman vähemmän.
Mistä päättelet ettei Norja vähentäisi päästöjään? Tuntuuhan se epäoikeudenmukaiselta, että Norja rikastuu myymällä saastuttavaa öljyä muille. Mutta verotuksen kohteena ovat päästöt ja ne tapahtuvat Norjan öljynkin osalta pääosin muissa maissa.
Tässä ihmetyttää kuitenkin Suomen vihreiden linja, että Suomi olisi vastuussa metsien käytön hiilidioksidivaikutuksesta tuotantoperusteisesti.
Vihreät äänestivät EU:ssakin Suomen edun vastaisesti.- Anonyymi
Mistä lähtien hiilidioksidi on ollut saaste?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä lähtien hiilidioksidi on ollut saaste?
Mistä lähtien melu on ollut saaste? Entä valo?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä lähtien melu on ollut saaste? Entä valo?
Melukaan ei ole saastetta, sitä vai joskus on liikaa väärässä paikassa.
Valosaasteesta puhuvat tähtientuijottajat.
Valo ei tietenkään ole saastetta,
Muutoin päiväsaikaan paistava aurinkoa tulisi verottaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melukaan ei ole saastetta, sitä vai joskus on liikaa väärässä paikassa.
Valosaasteesta puhuvat tähtientuijottajat.
Valo ei tietenkään ole saastetta,
Muutoin päiväsaikaan paistava aurinkoa tulisi verottaa.Radiotiedustelu puhuu radiosaasteesta. Siksi kuunteluasemat halutaan korpeen.
Ai niin, sitä ei saa sitten kertoa kenellekään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Radiotiedustelu puhuu radiosaasteesta. Siksi kuunteluasemat halutaan korpeen.
Ai niin, sitä ei saa sitten kertoa kenellekään.Alafuzoffin Georgij taisi kertoa jo.
Oli meinaan erikoinen tapaus, vaikka kaikki tieto olikin vanhentunutta. Onko siitä vieläkään tullut selvyyttä, miksi vuoto toimittajalle tapahtui? Sen tason kaveri ei tee sitä vahingossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä lähtien melu on ollut saaste? Entä valo?
Metelistähän pääsee eroon aina noin puoli tuntia valomerkin jälkeen. Eikä se valokaan saastetta ole. Seuraavana aamuna auringonnousu ja valo vain vituttavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä lähtien hiilidioksidi on ollut saaste?
Siitä lähtien, kun sitä on ollut ilmakehässä liikaa.
Paracelsus: "Määrä tekee myrkyn."
- Anonyymi
Samaa olen ihmetellyt minäkin.
Öljyä saa pumpata kunhan ajaa sähköautoilla(Norja). Kivihiiltä saa rahdata ulkomaille jos tuottajamaa hyödyntää aurinkovoimaloita ja tuulivoimaa (mm. Australia)
Suomen polttoturve pitäisi ilmeisesti rahdata Kiinaan ja Suomen siirtyä sähköautoiluun ,että maailma pelastuisi :DDD- Anonyymi
Maailma pelastuu äänestämällä Trumppia ja PerusSuomalaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailma pelastuu äänestämällä Trumppia ja PerusSuomalaisia.
Lupaan äänestää tulevissa kunnallisvaaleissa Trumppia. Onkohan se IKL:n listoilla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lupaan äänestää tulevissa kunnallisvaaleissa Trumppia. Onkohan se IKL:n listoilla?
Että persutrumppeja täällä kannatetaan kuin politiikan palstalla konsanaan;DD
Persuilla ja vihreillä on outo tapa politisoida kaikki ilmastoasiat, näin kunnallisvaalien alla etenkin persut näyttävän sekoavan totaalisesti.
- Anonyymi
Suomen metsäjalosteissa menee ilasta otettua hiilidioksidia ulos 30 milj.tn/v. Miksi se lasketaan Suomen päästöiksi? Eihän Norjankaan öljyn ja kaasunvientia lasketa Norjan päästöiksi.
Ja miksi fossiilisten polttoaineiden päästöt arvostetaan samanarvoisiksi kuin Suomen metsien hakkuiden hiilipäästöt, vaikka niillä hiilinielu, kun metsät kasvavat enemmän kuin niitä hakataan? Norjan fossiilisilla polttoaineillahan ei ole hiilinielua.
Otetaan vertailuksi tuolle Suomen hiilenviennille 30 milj.tn/v, että kaikki Suomen energia ektorin päästöt ovat 53 milj.tn/v- Anonyymi
Ettet nyt vaan jekuttaisi. Olisko kertoa jokin lähde tuolle kertomallesi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ettet nyt vaan jekuttaisi. Olisko kertoa jokin lähde tuolle kertomallesi?
Meinaatko että pitäisi ihan rautalangasta taivuttaa että metsäteollisuuden tuotteiden vienti on 30 % Suomen kokonaisviennistä?
- Anonyymi
Suomen hakkuista 90% menee vientiin ja puujalosteissa (sellu, kartonki, paperi jne) menee -30 milj. tn (luvussa ei ole mukana puutavaraa) edestä ilmasta otettua hiilidioksidia CO2 ulos. Nyt tuovientihiili lasketan Suomen päästöksi. Ymmärtäisin sen silloin, kun Suomi itse käyttäisi kaiken tuon viennin, että päästö kuuluisi Suomelle.
Norjan öljyn ja kaasun vientiä, joka sisältää jotain 500 milj.tn hiilidioksidia, ei lasketa Norjan kontolle.
Suomen kasvihuonekaasutase on rajusti positiivinen, kun tuota hiilenvientiä ei lasketa Suomen kontolle ja huomioidaan 5 milj.ha metsäojituksilla soiden luonnollisten metaanipäästöjen lakaaminen n. -20 milj. ekv tn/v.
Metlahan on laskenut Suomen metsien hiilinieluksi n. -30 milj.tn/v.
Suomen kasvihuonekaasunielu on n. -80 milj.tn/v.
Suomen energiasektorin päästöt ovat 53 milj.tn/V.
Suomi ei siis lämmitä ilmastoa, vaan viilentää sitä.
Suomi voi lisätä päästöjään esim. polttaa turvetta hyvällä omalla tunnolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?984412- 272355
- 2002169
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1082144PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w3971848- 1691473
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1001269Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.321065Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72966Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79840