Ajattelin tehdä ystävälleni kivan yllätyksen joulukuuksi, ja olinkin sen jo valmiiksi suunnittellut, mutta sitten hän käyttäytyi tökerösti ja törkeästi minua kohtaan. Pahoitin mieleni ja loukkaannuin eikä yllätyksen järjestäminen tunnukaan enää mielekkäältä. Toteutanko silti kivan idean vai annanko nyt kaiken olla...?
Loukattu mieli
101
188
Vastaukset
- Anonyymi
ihanpa sinusta riippuu ja roikkuu se.
- Anonyymi
Millä tavalla minusta?
- Anonyymi
Itse sinun täytyy se ratkaista. Riippuu niin asiastakin. Jos pitkä ystävyys ja yksi moka, en antaisi ystävyyden mennä mönkään. Selvittäisin asian hänen kanssaan.
- Anonyymi
Aina ei jaksais selvittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina ei jaksais selvittää.
Itse olisin halunnut selvittää menetetyn nuoruudenystäväni kanssa välit. Mutta huomasin, että hän ei tarvinnut minua enää elämäänsä. Sovitut kesämenot peruuntuivat, ilman että muisti mainita siitä minulle. Oli vaikeaa aikaa elämä yksinäisellä. Ajattelin, että jos saisin edes textarin, missä kysyisi kuulumiset. Ei. Jossain vaiheessa tulee se piste, ettet enää halua tyrkyttää vähemmän vetovoimaista seuraasi. Ystävä voi särkeä sydämen pahemmin, kuin yksikään mies.
Pyyhkäistä (pitkäaikainen?) ystävyys tuohon hetkeen?
Anna ajan kulua. Rauhoitu. Ystävilläkin menee joskus asiat solmuun. Ne vain pitää selvittää.
Kun olet suunnitellut yllätystäsi, olet sen kuitenkin halunnut tehdä juuri hänelle. Miksi?- Anonyymi
Koska tykkään hänestä. Kai..
- Anonyymi
Enkä minä ystävyyttä ajatellut katkaista, ajattelin vain etten nyt sitten muistaisi häntä yllätyksellä.
- Anonyymi
Ajattelen ettei arvosta minua laisinkaan.
Anonyymi kirjoitti:
Enkä minä ystävyyttä ajatellut katkaista, ajattelin vain etten nyt sitten muistaisi häntä yllätyksellä.
Joulukuuhun on vielä aikaa.
Ehditte hyvin selvittää välinne.
Hyvää ystävyyttä ei kannata heittää hukkaan. Kukaan meistä ei aina osaa käyttäytyä toisen haluamalla tavalla. Jokainen mokaa.- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Joulukuuhun on vielä aikaa.
Ehditte hyvin selvittää välinne.
Hyvää ystävyyttä ei kannata heittää hukkaan. Kukaan meistä ei aina osaa käyttäytyä toisen haluamalla tavalla. Jokainen mokaa.On. Kuukausi. Jätän kyllä siirron hänelle. Olin vaan niin innoissani ideasta ja nyt se tuntuu täysin merkityksettömältä. Jos fiilis häviää, toteutuksesta lähtee aito ilo pois. Vaikka sopisi, miten noin äkkiä saa saman riemun takaisin?
Anonyymi kirjoitti:
On. Kuukausi. Jätän kyllä siirron hänelle. Olin vaan niin innoissani ideasta ja nyt se tuntuu täysin merkityksettömältä. Jos fiilis häviää, toteutuksesta lähtee aito ilo pois. Vaikka sopisi, miten noin äkkiä saa saman riemun takaisin?
Ehkä se ei tulekaan. Riemu siis. Tai sitten ajan kanssa, myöhemmin.
Tietääkö/ymmärtääkö ystävä loukanneensa sinua? Ihmettelee sitten vaan, miksi et pidä yhteyttä?- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Ehkä se ei tulekaan. Riemu siis. Tai sitten ajan kanssa, myöhemmin.
Tietääkö/ymmärtääkö ystävä loukanneensa sinua? Ihmettelee sitten vaan, miksi et pidä yhteyttä?Näyttää siltä ettei tajua mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää siltä ettei tajua mitään.
Mutta minulla on myös olo ettei minun kuulu tästä tilanteesta hänelle sanoa. Hänellä on omat aivot(?), joilla pitäisi osata summata sanojensa ja tekemisiensä seuraukset.
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää siltä ettei tajua mitään.
Pitäisikö asia selvittää sitten ensin?
Tärkeintähän pitäisi olla ystävyys, eikö? Loukattu mieli yllätyksen pilalle menosta on pettymys, mutta siitä pääsee yli.- Disse
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää siltä ettei tajua mitään.
Kerro hänelle, miten hän loukkasi sinua, kunhan omat tunteesi hieman tasaantuu. Joskus toiset ei vaan ymmärrä loukkaavansa. Toiselle joku asia ei ole niin suuri kuin taas toiselle.
Ja siksi ne tunteet ensin itseltä rauhottaa, ettei käy vastaloukkaantumista. Asiallisesti kertoo miten jokin loukkasi. :o) Anonyymi kirjoitti:
Mutta minulla on myös olo ettei minun kuulu tästä tilanteesta hänelle sanoa. Hänellä on omat aivot(?), joilla pitäisi osata summata sanojensa ja tekemisiensä seuraukset.
Hienoa että arvostat hänen älyään.
Mutta eihän asia mene aina niin.- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Pitäisikö asia selvittää sitten ensin?
Tärkeintähän pitäisi olla ystävyys, eikö? Loukattu mieli yllätyksen pilalle menosta on pettymys, mutta siitä pääsee yli.Harmittaa se kun fiilis menee. On joo pettymys. Olisin halunnut tehdä jotain hienoa. Ja harmittaa kai sekin, että menetin myös oman ilon tunteen mitä yllätys olisi tuonut kaikille toteutuessaan. Se on jo pilalla itseni tietäen. Sen sijaan tulee vain pahaa mieltä. Siinä mielessä jos ystävyyttä vain perkaa, sen voi tehdä sitten suoraan ensi vuoden puolella. Pettymykset vie aikaa.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Kerro hänelle, miten hän loukkasi sinua, kunhan omat tunteesi hieman tasaantuu. Joskus toiset ei vaan ymmärrä loukkaavansa. Toiselle joku asia ei ole niin suuri kuin taas toiselle.
Ja siksi ne tunteet ensin itseltä rauhottaa, ettei käy vastaloukkaantumista. Asiallisesti kertoo miten jokin loukkasi. :o)Olen joskus kertonut. Muissa sattuneissa tilanteissa. Hän ei ymmärrä siitäkään huolimatta pyytää anteeksi. Sanoo aina jotain muuta, ja koska mulla on riitojen suhteen huono muisti, ne on vaan yleensä sivuutettu. Mietin vaan sitä, että vaikka hän on kiva ja ihana, näitä on sattunut. niin olenko oikean ihmisen ”mukana” vai onko tuntemisesta jopa haittaa?
- Disse
Anonyymi kirjoitti:
Olen joskus kertonut. Muissa sattuneissa tilanteissa. Hän ei ymmärrä siitäkään huolimatta pyytää anteeksi. Sanoo aina jotain muuta, ja koska mulla on riitojen suhteen huono muisti, ne on vaan yleensä sivuutettu. Mietin vaan sitä, että vaikka hän on kiva ja ihana, näitä on sattunut. niin olenko oikean ihmisen ”mukana” vai onko tuntemisesta jopa haittaa?
No lähtökohtaisesti ystävyys jos ottaa enemmän kuin antaa, ei silloin olla oikealla tiellä.
Ehkä kannattaa sitten miettiä, että keventää suhdetta. En mä esimerkiksi ole epämukavien kanssa niin tiiviisti yhteydessä. Ei ole mitään velvoitteita olla. Itseään voi suojella negatiivisuudelta ihan hyvin. Anonyymi kirjoitti:
Olen joskus kertonut. Muissa sattuneissa tilanteissa. Hän ei ymmärrä siitäkään huolimatta pyytää anteeksi. Sanoo aina jotain muuta, ja koska mulla on riitojen suhteen huono muisti, ne on vaan yleensä sivuutettu. Mietin vaan sitä, että vaikka hän on kiva ja ihana, näitä on sattunut. niin olenko oikean ihmisen ”mukana” vai onko tuntemisesta jopa haittaa?
Jos sulle tulee toistuvasti paha mieli hänen kanssaan, niin sitten ei kannata jatkaa.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No lähtökohtaisesti ystävyys jos ottaa enemmän kuin antaa, ei silloin olla oikealla tiellä.
Ehkä kannattaa sitten miettiä, että keventää suhdetta. En mä esimerkiksi ole epämukavien kanssa niin tiiviisti yhteydessä. Ei ole mitään velvoitteita olla. Itseään voi suojella negatiivisuudelta ihan hyvin.Näinpä. Huonolla mielellä ollessa haluaa kyllä kuulla jotain tällaista. Tavallaan helpottaa. Jos joku toinen miettii asiaa ja miten hän sen näkee. En ole päässyt täysin selvyyteen mitä tämä on laatuaan. On vain vaikeaa aina kun haluaa tykätä ja arvostaa ja sitten kun tunteet ajaakin seinään.
- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Jos sulle tulee toistuvasti paha mieli hänen kanssaan, niin sitten ei kannata jatkaa.
Ok.
- Disse
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä. Huonolla mielellä ollessa haluaa kyllä kuulla jotain tällaista. Tavallaan helpottaa. Jos joku toinen miettii asiaa ja miten hän sen näkee. En ole päässyt täysin selvyyteen mitä tämä on laatuaan. On vain vaikeaa aina kun haluaa tykätä ja arvostaa ja sitten kun tunteet ajaakin seinään.
No tavallaan toista ei tartte aina ihan ymmärtääkään... Joskus se on yksinkertaisesti mahdotonta. Itsekin huomasin etten enää lapsuusystävän kanssa jaakaan samanlaisia arvoja. Ei niistä voi alkaa aikuisen kanssa vääntämään. Se on sitten kevennettävä sitä suhdetta... Niin ainakin minä tein. En halua riidellä ja väitellä...hörppäsen kupin kahvia seurassa ja puhun säästä ja moi... se riittää.
Suhteet ja ihmiset muuttuu, ei se ole tavatonta.... - Anonyymi
Disse kirjoitti:
No tavallaan toista ei tartte aina ihan ymmärtääkään... Joskus se on yksinkertaisesti mahdotonta. Itsekin huomasin etten enää lapsuusystävän kanssa jaakaan samanlaisia arvoja. Ei niistä voi alkaa aikuisen kanssa vääntämään. Se on sitten kevennettävä sitä suhdetta... Niin ainakin minä tein. En halua riidellä ja väitellä...hörppäsen kupin kahvia seurassa ja puhun säästä ja moi... se riittää.
Suhteet ja ihmiset muuttuu, ei se ole tavatonta....Ok..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen joskus kertonut. Muissa sattuneissa tilanteissa. Hän ei ymmärrä siitäkään huolimatta pyytää anteeksi. Sanoo aina jotain muuta, ja koska mulla on riitojen suhteen huono muisti, ne on vaan yleensä sivuutettu. Mietin vaan sitä, että vaikka hän on kiva ja ihana, näitä on sattunut. niin olenko oikean ihmisen ”mukana” vai onko tuntemisesta jopa haittaa?
Mulla on kans ystävä, joka on välillä ihan h.vetin rasittava ja liian huomionkipeä, mustasukkaisuuteen saakka.
On kuitenkin mun paras ja läheisin ystävä ja elämänkumppani ikinä ja ollut jo 20 vuotta.
Yhdessä koettu valtava määrä asioita, hyviä ja vähemmän kivoja.
Nyt ystävä on ollut kovilla, kun vuoden aikana sain vähän rahaa perinnöksi, laihduin ja huomiota todella komeilta miehiltä. Ystävä ei ole oikein osannut sopeutua, vaan on mennyt vähän överiksi ja hän jopa on alkanut mielistelemään minua, mikä tuntuu tosi oudolta. Ja on mustasukkainen huomiostani, mikä on todella ärsyttävää.
En edes harkitse ystävyyden loppumista, uskon vakaasti, että tilanne rauhoittuu, mutta siihen voi mennä jopa pari vuotta aikaa.
Tilannetta varmaan pahentaisi, jos antaisin itse asioiden mennä päähän ja alkaisin ylpistelemään. Sitä en aio tehdä.
Ei ystävyys poikkea mistään muista suhteista, lemmikkieläimetkin ovat joskus ovat tosi inhottavia, eikä niitäkään viedä sen takia piikille.
Toisessa ihmissuhteessa sukulaiseen onnistun aina häntä loukkaamaan, en ikinä tahallani, sellaista en harrasta, mutta aina hän vetää herneet nokkaan ja on todella koston-ja vallanhimoinen sen jälkeen. Monta kuukautta myöhemmin saatan tajuta, ettei olisi jotain yhtä sanaa kannattanut sanoa, kun taas joutuu laittamaan välit poikki.
Tuntuu, että liian herkästi ottaa nokkiinsa jostain mitä en ole edes sanonut loukatakaeni ja se tuntuu pahalta, koska hän ei ilmeisesti ajattele ettten tee tahallani ja silti haluaa loukata ja kiusata takaisin. Rakkaus on meidän välillä täysin kuollut tämän takia,ainakin minun puoleltani, en tuollaista draamaa siedä elämääni pilaamasta.
Mieti tätä ja ole todellinen ystävä. Ei voi odottaa, että toinen ihminen ajattelee ja puhuu aina niinkuin sinä haluaisit ja olisi täydellinen ihminen kaikessa.
Ehkä voisimme yhdessä pohtia tapahtunutta ja mitä sille voi tehdä. Mitä tapahtui?
- Anonyymi
Tässähän tätä pohditaan. Mitä siis mietit?
- Anonyymi
Puhui rumasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhui rumasti.
Hui kauheaa.
Veikkaan, että olet kristitty, mutta ystäväsi ei ihan ole.
Olen törmännyt tähän kristittyjen tuttavieni kanssa. Olen itse joskus vähän hävytön..hehheh..he kuitenkin aina luottavat minuun, koska tietävät, että teossa olen luotettava ja myös hyväntahtoinen luonne toisia kohtaan❤❤
Muista, että sanat ovat sanoja, teot tekoja.
Kuten Jeesus sanoi, niin se mikä tulee ulkoa, ei voi meitä satuttaa, mutta se, mikä tulee sisältä voi.
Sinuna jättäisin ronskin kielenkäytön omaan arvoonsa. Jos olette yhdessä ja hän päästelee rumia suustaan, joista tulee sinulle epämukava olo, niin hiljene tai siirry vähän etäämmälle hetkeksi.
Jotkut ihmiset alkavat puhua vähän ronskisti, kun esim innostuvat ja ymmärtän tunteesi, jos olet itse täysin erilainen, kiin voi pilata pahastikkin oman tunnelman.
Te olette kuitenkin kaksi eri ihmistä, salli erilaisuus ilmaisuissa. Se on pelkkää pintaa.
- Anonyymi
Miten tökerösti ja törkeästi? Tietäänkö hän loukanneensa? Onko ystävällä vaikea elämäntilanne, ongelmia vai miksei osaa käyttäytyä?
-Sheena- Anonyymi
En tiedä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä.
Ettekö voi puhua? Mä ainakin haluaisin, että mun kanssa puhutaan, jos oon loukannut jotenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ettekö voi puhua? Mä ainakin haluaisin, että mun kanssa puhutaan, jos oon loukannut jotenkin.
Pitääkö aina puhua? Voisiko välillä vaan tajuta?
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö aina puhua? Voisiko välillä vaan tajuta?
Ihmiset harvoin osaavat lukea toisen ajatuksia. Puhuminen kannattaa aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö aina puhua? Voisiko välillä vaan tajuta?
Ei aina pidä puhua.
Ei kyllä välttämättä tajua. - Anonyymi
Partakaweri kirjoitti:
Ihmiset harvoin osaavat lukea toisen ajatuksia. Puhuminen kannattaa aina.
Eikö sanojalla ole mitään vastuuta?
Anonyymi kirjoitti:
Eikö sanojalla ole mitään vastuuta?
Sanoja ei välttämättä tiennyt loukanneensa sinua.
- Anonyymi
Partakaweri kirjoitti:
Sanoja ei välttämättä tiennyt loukanneensa sinua.
Milloin se sitten oppii ja miten se oppiminen hänellä tapahtuu? Menenkö vain suoraan ja sanon, että ”kuule, voin pahoin sinun takia.”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin se sitten oppii ja miten se oppiminen hänellä tapahtuu? Menenkö vain suoraan ja sanon, että ”kuule, voin pahoin sinun takia.”
Luulen, että tämän jälkeen en voisi enää häntä nähdä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö aina puhua? Voisiko välillä vaan tajuta?
Ihmiset näkee asioita niin eritavoin. Jollekkin suuri asia ei ole sitä toiselle. Ilman juttelua sitä ei opi näkemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset näkee asioita niin eritavoin. Jollekkin suuri asia ei ole sitä toiselle. Ilman juttelua sitä ei opi näkemään.
Ok.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä.
No ette te kovin läheisiä ystäviä ole, jos et tiedä mitä hänen elämässään on meneillään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ette te kovin läheisiä ystäviä ole, jos et tiedä mitä hänen elämässään on meneillään?
Ei kun tarkoitin etten tiedä tajuaako loukanneensa tai ymmärtääkö koskaan mitään. Elämässä hänellä ei ole mitään taifuunia menossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin se sitten oppii ja miten se oppiminen hänellä tapahtuu? Menenkö vain suoraan ja sanon, että ”kuule, voin pahoin sinun takia.”
No mulle ainakin voi sanoa viimeksi kun nähtiin oli yhdestä asiasta puhetta. Mua jäi vaivaamaan kun sanoit... mitä tarkoitit sillä? Tai muuta tilanteeseen sopivaa. Mä todella arvostan suoraan puhumista. En mä osaa ajatuksia lukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin se sitten oppii ja miten se oppiminen hänellä tapahtuu? Menenkö vain suoraan ja sanon, että ”kuule, voin pahoin sinun takia.”
Ikinä, ei ikinä kannata alkaa syyttämään toisia omista tunteista (”kuule, voin pahoin sinun takia.”). Sinun pitää itse selvittää ne ja syy miksi loukkaannuit. Tuossa ehdotettiin puhumista tuolle ystävälle. Se voisi olla hyvä, sillä ainoa mahdollisuus saada selville miksi ystävä sanoi kuten sanoi.
Yleensä ihmiset myös käyttäytyvät huonosti, koska ovat loukkaantuneita. Voi siis olla myös niin, että loukannut ystävääsi. Eikä hän ole kertonut siitä. Ajattelee vain, etkö tajua. Tai loukkaa tahallaan takaisin että tajuaisit.
Itseasiassa en ymmärrä tuollaisia loukkaantumisia mitä ei haluta selvittää. Halutaan vaan olla loukkaantuneita. Mitä sitä nyt asioista puhumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kun tarkoitin etten tiedä tajuaako loukanneensa tai ymmärtääkö koskaan mitään. Elämässä hänellä ei ole mitään taifuunia menossa.
" tai ymmärtääkö koskaan mitään. "
Ymmärtkö häntä? Suhteenne kuulostaa eriskummalliselta. Sori.
- Anonyymi
Pistä yllätys jäähylle. Jos ystäväsi pyytää käytöstään anteeksi sitten voi taas jatkaa yllätyksen järjestämistä, jos ei niin ei tarvii jatkaa ja voi sitten joulun jälkeen kertoa että tällaista suunnittelin, mutta koska käyttäydyit niin kuin käyttäydyit et mielestäni ansainnutkaan sitä. Oppiipahan.,
-harmiseikirj-- Anonyymi
Ajattelin vain olla hiljaa. Ja katsoa ymmärtääkö miksen tule, ole, sano tai tee mitään. Päiviä on vielä niin kuin ylempänä joku sanoi. Kaikki riippuu hänen liikkeistään nyt.
"Oppiipahan..."
Harmis, mun mielestä sun kasvatusmenetelmät perustuvat hieman kurinpidollisempiin kuin ratkaisukeskeisiin toimiin.- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
"Oppiipahan..."
Harmis, mun mielestä sun kasvatusmenetelmät perustuvat hieman kurinpidollisempiin kuin ratkaisukeskeisiin toimiin.Onko siinä sitten vikaa?
Anonyymi kirjoitti:
Onko siinä sitten vikaa?
En oikein usko rankaisumallisiin toimiin. Niistä on enempi ristiriitaisia seurauksia kuin hyötyjä.
- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
En oikein usko rankaisumallisiin toimiin. Niistä on enempi ristiriitaisia seurauksia kuin hyötyjä.
Mitä siitä rankaisumallista voi seurata?
- FAlTH.HOPE.LOVE
elisakettu kirjoitti:
En oikein usko rankaisumallisiin toimiin. Niistä on enempi ristiriitaisia seurauksia kuin hyötyjä.
Voihan hän järjestää sen yllätyksen joulukuun jälkeenkin. Itselläni oli ystävä, joka käyttäytyi moneen otteeseen kieltoni jälkeen törkeästi. Annoin kesällä 2015 hänelle porttikiellon joulukuuksi asti luokseni. Sitten keväällä 2016 kutsuin hänet katsomaan luokseni jääkiekon MM-finaalia, jossa Suomi pelasi. Hän ei tullut, vaikka meillä oli jutteluvälit. En nähnyt häntä luonani enää sen porttikiellon jälkeen. Annoin anteeksi, mutta hänelle se taisi olla liikaa.
- FAlTH.HOPE.LOVE
FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

Tai ehkä aloittaja voisi tehdä jotain mitä minä tein - kirjoittaa pahanmielensä ystävän suhteen pois niin kuin minä tein yhden Little Devilin suhteen?
"Minä en pidä siitä, että minua sadistisesti kidutetaan kotonani. Little Devil tulee luokseni maanantaina ja syö puolen kymmentä jäätelöä luonani. Sadismissaan hän pettyy pahasti, kun en kristittynä mitenkään reagoi hänen tahallisen härnäävään jäätelön syöntiin. Jotta hän saisi minussa jotakin reaktiota aikaiseksi hän mielenosoituksellisesti heittelee syömiensä jäätelöiden paperit pitkin asuntoni lattioita. Ilmoitan, että jos Little Devil ei pikaisesti korjaa roskia lattialta roskakoriin niin tulee porttikielto heti kolme kuukautta luokseni. Little Devil korjaa roskat, mutta laittaa ne pelinä roskakorin sijaan pussiin, jonka hän jättää mielenosoituksellisesti lattialleni. Mielenosoituksellisesti seuraavana päivänä toinen roskapussi on lattiallani uusine jäätelöpapereineen ja kidutus jatkuu. Little Devil syö toisetkin puolenkymmentä jäätelöä luonani, vaikka minä olen huomauttanut siitä, että en oikein tykkää käytöksestä, jossa minun luonani syödään kilo irtokarkkeja tai monta jäätelöä tarjoamatta minulle yhtään mitään. Little Devil nauttii siitä, että saa härnätä ja kiusata toista. Hän nauttii jonkinlaisesta kiduttamisesta, vaikka kenties siitä puhuminen tässä on jonkinlaista mustaa huumoria. Yritän jonkinlaisella huumorilla torjua todella epämiellyttävää käyttäytymistä, jonka kohteeksi jouduin omassa kodissani.
Minä tarjosin itse Little Devilille kaksi viikkoa aiemmin jäätelöä ja edellisenä päivänä ennen lopullista välirikkoa siiderin. Jäätelö kelpasi hänelle, mutta siideri ei kelvannut hänelle, koska se oli light-siideri eli sokeriton alkoholiversio kesäisestä janojuomasta. Kun tarjosin lauantaina siiderin niin ilmoitin, että hän saa viisi kuukautta porttikieltoa, jos käyttäytyy samoin tavoin kuin samalla viikolla maanantaina ja tiistaina. Minua ei kiusata aivan tahallaan, sillä minä en oikein pidä siitä, että minua ei kunnioiteta ja rakasteta ystävänä. Kas kummaa seuraavana päivänä samainen Little Devil alias markiisi de Sade tulee taas kiduttamaan luokseni. Tällä kertaa hän syö kaksi jäätelöä ja sen jälkeen avaa kuusi jäätelöä sisältävän sarjapakkauksen. Minulle hän ei voi antaa edes yhtä pakkauksen kuudesta jäätelöstä vaan minun tarpeitani ei huomioita. Little Devil ilmoittaa, että kuudesta jäätelöstä minulle hän ei anna yhtään vaan minä saan käydä itselleni ostamassa kaupasta, jos haluan syödä itse jäätelöä. Minä totean sen, että Little Devil saa seuraavan kerran tulla luokseni joulukuussa eli hän saa runsaat viisi kuukautta porttikieltoa luokseni. Minusta hän on ystävä helvetistä, joka pirullisesti kiusaa toista, nöyryyttäen esimerkiksi jäätelönsyönnillä ystäväänsä." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattelin vain olla hiljaa. Ja katsoa ymmärtääkö miksen tule, ole, sano tai tee mitään. Päiviä on vielä niin kuin ylempänä joku sanoi. Kaikki riippuu hänen liikkeistään nyt.
On sinulla kummallinen meininki.
Anonyymi kirjoitti:
Mitä siitä rankaisumallista voi seurata?
Kumpikaan ei anna perikisi, esim. Asia ei etene.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On sinulla kummallinen meininki.
Miksi sanot noin?
FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:
Tai ehkä aloittaja voisi tehdä jotain mitä minä tein - kirjoittaa pahanmielensä ystävän suhteen pois niin kuin minä tein yhden Little Devilin suhteen?
"Minä en pidä siitä, että minua sadistisesti kidutetaan kotonani. Little Devil tulee luokseni maanantaina ja syö puolen kymmentä jäätelöä luonani. Sadismissaan hän pettyy pahasti, kun en kristittynä mitenkään reagoi hänen tahallisen härnäävään jäätelön syöntiin. Jotta hän saisi minussa jotakin reaktiota aikaiseksi hän mielenosoituksellisesti heittelee syömiensä jäätelöiden paperit pitkin asuntoni lattioita. Ilmoitan, että jos Little Devil ei pikaisesti korjaa roskia lattialta roskakoriin niin tulee porttikielto heti kolme kuukautta luokseni. Little Devil korjaa roskat, mutta laittaa ne pelinä roskakorin sijaan pussiin, jonka hän jättää mielenosoituksellisesti lattialleni. Mielenosoituksellisesti seuraavana päivänä toinen roskapussi on lattiallani uusine jäätelöpapereineen ja kidutus jatkuu. Little Devil syö toisetkin puolenkymmentä jäätelöä luonani, vaikka minä olen huomauttanut siitä, että en oikein tykkää käytöksestä, jossa minun luonani syödään kilo irtokarkkeja tai monta jäätelöä tarjoamatta minulle yhtään mitään. Little Devil nauttii siitä, että saa härnätä ja kiusata toista. Hän nauttii jonkinlaisesta kiduttamisesta, vaikka kenties siitä puhuminen tässä on jonkinlaista mustaa huumoria. Yritän jonkinlaisella huumorilla torjua todella epämiellyttävää käyttäytymistä, jonka kohteeksi jouduin omassa kodissani.
Minä tarjosin itse Little Devilille kaksi viikkoa aiemmin jäätelöä ja edellisenä päivänä ennen lopullista välirikkoa siiderin. Jäätelö kelpasi hänelle, mutta siideri ei kelvannut hänelle, koska se oli light-siideri eli sokeriton alkoholiversio kesäisestä janojuomasta. Kun tarjosin lauantaina siiderin niin ilmoitin, että hän saa viisi kuukautta porttikieltoa, jos käyttäytyy samoin tavoin kuin samalla viikolla maanantaina ja tiistaina. Minua ei kiusata aivan tahallaan, sillä minä en oikein pidä siitä, että minua ei kunnioiteta ja rakasteta ystävänä. Kas kummaa seuraavana päivänä samainen Little Devil alias markiisi de Sade tulee taas kiduttamaan luokseni. Tällä kertaa hän syö kaksi jäätelöä ja sen jälkeen avaa kuusi jäätelöä sisältävän sarjapakkauksen. Minulle hän ei voi antaa edes yhtä pakkauksen kuudesta jäätelöstä vaan minun tarpeitani ei huomioita. Little Devil ilmoittaa, että kuudesta jäätelöstä minulle hän ei anna yhtään vaan minä saan käydä itselleni ostamassa kaupasta, jos haluan syödä itse jäätelöä. Minä totean sen, että Little Devil saa seuraavan kerran tulla luokseni joulukuussa eli hän saa runsaat viisi kuukautta porttikieltoa luokseni. Minusta hän on ystävä helvetistä, joka pirullisesti kiusaa toista, nöyryyttäen esimerkiksi jäätelönsyönnillä ystäväänsä."Joo, ymmärsin pointtisi.
Loistava veto. Tuollainen tilanne jossa toinen tarkoituksellisesti härnää toista ei ole mitään ystävyyttä.
"Ystävä" sietää saadakin potkut.- FAlTH.HOPE.LOVE
elisakettu kirjoitti:
Joo, ymmärsin pointtisi.
Loistava veto. Tuollainen tilanne jossa toinen tarkoituksellisesti härnää toista ei ole mitään ystävyyttä.
"Ystävä" sietää saadakin potkut.Mitäs sinulle kuuluu? J-76 on sairaana, mutta sinä olet terveenä? Itselläni oli viime viikolla flunssan alku, jonka takia kävin varmuuden vuoksi koronatestissä. Onneksi flunssa ei tullut kunnolla päälle ja nyt se on ohi.
- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Kumpikaan ei anna perikisi, esim. Asia ei etene.
Ja ystävyys loppuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattelin vain olla hiljaa. Ja katsoa ymmärtääkö miksen tule, ole, sano tai tee mitään. Päiviä on vielä niin kuin ylempänä joku sanoi. Kaikki riippuu hänen liikkeistään nyt.
Ei siitä välttämättä ymmärrä. Ihmiset kiinnittää niin erilaisiin asioihin huomiota. Ihan oikeasti joku ei tajua edes loukanneensa. Aina kannattaisi puhua. Minä ainakin haluaisin, että asia puhutaan, jos oon loukannut. Miten sitä muuten saa tilaisuutta korjata käytöstään, jos ei saa palautetta.
- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Kumpikaan ei anna perikisi, esim. Asia ei etene.
Tai toinen ei edes tiedä mistä rankaistaan. Luulee ystävän hylänneen ettei ole tärkeä.
FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:
Mitäs sinulle kuuluu? J-76 on sairaana, mutta sinä olet terveenä? Itselläni oli viime viikolla flunssan alku, jonka takia kävin varmuuden vuoksi koronatestissä. Onneksi flunssa ei tullut kunnolla päälle ja nyt se on ohi.
Kiva kun olet tervehtynyt. J-76 toipuu kyllä. Vuodenaika on vain ilkeä.
En minäkään terve ole. Vasen yläraaja ei toimi edelleenkään, hermopinne on niin paha. Kivut ovat viheliäisiä ja tekemiset vähissä.- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Joo, ymmärsin pointtisi.
Loistava veto. Tuollainen tilanne jossa toinen tarkoituksellisesti härnää toista ei ole mitään ystävyyttä.
"Ystävä" sietää saadakin potkut.Jätän nyt asian vielä tekemättä (siis yllätyksen), lopetan sen valmistelun. Toissapäivänä olin ihan innoissani ja kaikki suunnitelmat kirkkaana mielessä ja paikat käytynä katsomassa, juoksujalkaa tulin melkein liisin ilmassa kotiin, mutta niin sitä putoaa lujaa alas. Kiitos mielipiteistänne. Hyviä asioita mainitsitte. Onhan siinä sekin, että myös minun pitäisi osata tajuta käsitellä vielä paremmin pettymyksiä ja suunnitelmien muutoksia eikä pitää varmana mitään. Mukaviakaan asioita.
Anonyymi kirjoitti:
Ja ystävyys loppuu?
Pahimmillaan. Mutta se ei lopu kauniisti. Jää ehkä ratkaisemattomaksi, miksi.
Ystävyyksiä päättyy joskus, ei sille mitään mahda.- FAlTH.HOPE.LOVE
elisakettu kirjoitti:
Kiva kun olet tervehtynyt. J-76 toipuu kyllä. Vuodenaika on vain ilkeä.
En minäkään terve ole. Vasen yläraaja ei toimi edelleenkään, hermopinne on niin paha. Kivut ovat viheliäisiä ja tekemiset vähissä.Olet kumminkin oikeakätinen, joten vasemman yläraajan vaiva ei ole niin vakava? Itselläni on noin kolme kuukautta ollut vasen kyynärpää vähän kipeä. En kumminkaan ole mennyt lääkäriin - pitäisikö?
- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Pahimmillaan. Mutta se ei lopu kauniisti. Jää ehkä ratkaisemattomaksi, miksi.
Ystävyyksiä päättyy joskus, ei sille mitään mahda.Ok..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siitä välttämättä ymmärrä. Ihmiset kiinnittää niin erilaisiin asioihin huomiota. Ihan oikeasti joku ei tajua edes loukanneensa. Aina kannattaisi puhua. Minä ainakin haluaisin, että asia puhutaan, jos oon loukannut. Miten sitä muuten saa tilaisuutta korjata käytöstään, jos ei saa palautetta.
Onhan poissapysyminenkin palaute.
- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
"Oppiipahan..."
Harmis, mun mielestä sun kasvatusmenetelmät perustuvat hieman kurinpidollisempiin kuin ratkaisukeskeisiin toimiin.Minähän kirjoitin:
"Pistä yllätys jäähylle. Jos ystäväsi pyytää käytöstään anteeksi sitten voi taas jatkaa yllätyksen järjestämistä, jos ei niin ei tarvii jatkaa ja voi sitten joulun jälkeen kertoa että tällaista suunnittelin, mutta koska käyttäydyit niin kuin käyttäydyit et mielestäni ansainnutkaan sitä. Oppiipahan. "
Tuohan nimenomaan on ratkiaisukeskeistä ja aikuiset ihmiset jotka eivät osaa käyttäytyä tarvitsevat juuri tuollaisen opetuksen ja sitten kun niille kertoo miksi näin tapahtui tai oli tapahtumatta ne voi korjata käytöstään. Jos ap nyt jokatapauksessa järkkäisi yllätyksen huonosti käyttäytyvähän saisi ikäänkuin palkkion huonosta käytöksestä, ei sellainen vetele.
FHL kertoi antaneensa porttarin, niin minäkin olen parille kaverille tehnyt kun ei ole osanneet kyläillessään käyttäytyä, sanonut että ei tarvii tulla ihan hetkeen, joskus sitten ehkä kun olen unohtanut asian riittävästi. Välit ei ole mennyt kumpaankaan mutta on oppineet. Minulla on hyvin yksinkertaiset säännöt, ei lainailla minun henkilökohtaisia tarvikkeitä, ei nyitä, revitä tai näpelöidä mitään mikä voisi mennä rikki ilman minun lupaa eikä ylipäätään tehdä mitään semmoista jonka voisin kokea huonoksi käytökseksi. Hyvin toimii.
-harmiseikirj- Anonyymi kirjoitti:
Jätän nyt asian vielä tekemättä (siis yllätyksen), lopetan sen valmistelun. Toissapäivänä olin ihan innoissani ja kaikki suunnitelmat kirkkaana mielessä ja paikat käytynä katsomassa, juoksujalkaa tulin melkein liisin ilmassa kotiin, mutta niin sitä putoaa lujaa alas. Kiitos mielipiteistänne. Hyviä asioita mainitsitte. Onhan siinä sekin, että myös minun pitäisi osata tajuta käsitellä vielä paremmin pettymyksiä ja suunnitelmien muutoksia eikä pitää varmana mitään. Mukaviakaan asioita.
Puhuminenkin helpottaa :)
Tsempiä sinulle, mitä teetkin. Mutta jos teet asiat niin, ettei sinulle ainakaan jää mitään kaduttavaa, selviät paremmin.
Itse olen joskus menettänyt ystäviä siten, että jäi sanomatta se tärkein.FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:
Olet kumminkin oikeakätinen, joten vasemman yläraajan vaiva ei ole niin vakava? Itselläni on noin kolme kuukautta ollut vasen kyynärpää vähän kipeä. En kumminkaan ole mennyt lääkäriin - pitäisikö?
Siinä mielessä vakava, etten yksikätisenä kykene tekemään juuri mitään. Ja pienikin rasitus pahentaa kipuja ja puutumista.
No mulla selvitellään asiaa. Ja ehkä uudet kipulääkkeet auttaa joskus.
Sulla voi hyvinkin olla rasitusvamma kyynärpäässä, ns tenniskyynärpää. Kun pyörittelet sitä, kuuluuko rahinaa? Siihen vaivaan pistetään kortisoni-puudute.
Mulla on ollut kanssa noita, Hankalia koska rasitus pahentaa. Mutta vaiva voi olla myös kaularankaperäinen.- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Puhuminenkin helpottaa :)
Tsempiä sinulle, mitä teetkin. Mutta jos teet asiat niin, ettei sinulle ainakaan jää mitään kaduttavaa, selviät paremmin.
Itse olen joskus menettänyt ystäviä siten, että jäi sanomatta se tärkein.Hyville hetkille tulee aikansa. Jossakin. <3
Anonyymi kirjoitti:
Minähän kirjoitin:
"Pistä yllätys jäähylle. Jos ystäväsi pyytää käytöstään anteeksi sitten voi taas jatkaa yllätyksen järjestämistä, jos ei niin ei tarvii jatkaa ja voi sitten joulun jälkeen kertoa että tällaista suunnittelin, mutta koska käyttäydyit niin kuin käyttäydyit et mielestäni ansainnutkaan sitä. Oppiipahan. "
Tuohan nimenomaan on ratkiaisukeskeistä ja aikuiset ihmiset jotka eivät osaa käyttäytyä tarvitsevat juuri tuollaisen opetuksen ja sitten kun niille kertoo miksi näin tapahtui tai oli tapahtumatta ne voi korjata käytöstään. Jos ap nyt jokatapauksessa järkkäisi yllätyksen huonosti käyttäytyvähän saisi ikäänkuin palkkion huonosta käytöksestä, ei sellainen vetele.
FHL kertoi antaneensa porttarin, niin minäkin olen parille kaverille tehnyt kun ei ole osanneet kyläillessään käyttäytyä, sanonut että ei tarvii tulla ihan hetkeen, joskus sitten ehkä kun olen unohtanut asian riittävästi. Välit ei ole mennyt kumpaankaan mutta on oppineet. Minulla on hyvin yksinkertaiset säännöt, ei lainailla minun henkilökohtaisia tarvikkeitä, ei nyitä, revitä tai näpelöidä mitään mikä voisi mennä rikki ilman minun lupaa eikä ylipäätään tehdä mitään semmoista jonka voisin kokea huonoksi käytökseksi. Hyvin toimii.
-harmiseikirj-Mjaa. Minä nyt suosisin sitä puhumista ennen mykkäkoulua. Kuulostaa murjottamiselle. Ja onko siinä sitten kaksi ihmistä selvillä mitä tapahtui ja miksi?
Tietysti ihmiset jotka käyttäytyy tahallisen törkeästi saavatkin sietää kunnon palautetta ja porttikieltoa. Olen itsekin joutunut toimimaan noin. Joskus jopa lopullisesti.- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Mjaa. Minä nyt suosisin sitä puhumista ennen mykkäkoulua. Kuulostaa murjottamiselle. Ja onko siinä sitten kaksi ihmistä selvillä mitä tapahtui ja miksi?
Tietysti ihmiset jotka käyttäytyy tahallisen törkeästi saavatkin sietää kunnon palautetta ja porttikieltoa. Olen itsekin joutunut toimimaan noin. Joskus jopa lopullisesti.Mainitsinko muka mykkäkoulun? Kyllä minä sanon jos on tullut perseiltyä ja muistan sanoa vielä muutamaan kertaan uudestaankin jottei unohdu :) Nimenomaan pitää puhua, siis sanoa mitä tulu tehdyksi ja miksi ei ole asiaa kylään ihan heti.
No ei tarvii edes tahallisesti käyttäytyä väärin, yleensähän ihmiset ihan ajattelemattomuuttaan ja tyhmyyttään voi vaikka särkeä jotain, ei silti ole mikään puolustus jonka taakse voi vetäytyä ja tyhmyydestähän voi parantua kun muistuttaa siitä riittävän usein :)
-harmiseikirj- Anonyymi kirjoitti:
Mainitsinko muka mykkäkoulun? Kyllä minä sanon jos on tullut perseiltyä ja muistan sanoa vielä muutamaan kertaan uudestaankin jottei unohdu :) Nimenomaan pitää puhua, siis sanoa mitä tulu tehdyksi ja miksi ei ole asiaa kylään ihan heti.
No ei tarvii edes tahallisesti käyttäytyä väärin, yleensähän ihmiset ihan ajattelemattomuuttaan ja tyhmyyttään voi vaikka särkeä jotain, ei silti ole mikään puolustus jonka taakse voi vetäytyä ja tyhmyydestähän voi parantua kun muistuttaa siitä riittävän usein :)
-harmiseikirj-Verrannallistin, Harmis-hyvä.
Mikä sulle on pahin, mitä joku kaverisi/ystäväsi on tehnyt sinulle?
Mulle oli varmaan se, kun yksi naisystävä alkoi pornoviesteilemään puolisoni kanssa. Kehtasi vielä nauraa räkättää mulle, että suutuin kuulemma. Ja onhan noita suhteilu-sutina-juttujakin ollut.- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Verrannallistin, Harmis-hyvä.
Mikä sulle on pahin, mitä joku kaverisi/ystäväsi on tehnyt sinulle?
Mulle oli varmaan se, kun yksi naisystävä alkoi pornoviesteilemään puolisoni kanssa. Kehtasi vielä nauraa räkättää mulle, että suutuin kuulemma. Ja onhan noita suhteilu-sutina-juttujakin ollut.Ehkä nämä parisuhdepettämiset kuuluvat muualle.
- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Verrannallistin, Harmis-hyvä.
Mikä sulle on pahin, mitä joku kaverisi/ystäväsi on tehnyt sinulle?
Mulle oli varmaan se, kun yksi naisystävä alkoi pornoviesteilemään puolisoni kanssa. Kehtasi vielä nauraa räkättää mulle, että suutuin kuulemma. Ja onhan noita suhteilu-sutina-juttujakin ollut.No et sitten ollut edistyksellinen 2000-luvun nainen kun sulle ei tuollainen sopinut että kamumielessä laittelee puolisolles vähän juttuja. Täällä palstallahan muuten PRM aikoinaan raivostui kun disse mylmyrin kanssa tuollaisia kamuiluja taisi harrastaa, ainakin se oli PRM:n käsitys. No ei mulla mitään kovin pahaa, ei tuu oikeastaan nyt mieleen kuin kaihtimien särkeminen kun on menty säätelemään omin lupineen liian rajuilla otteilla. Sitten tietysti jotain kännissä mekastusta tms. on tainnut olla kanssa.
-harmiseikirj- Anonyymi kirjoitti:
Ehkä nämä parisuhdepettämiset kuuluvat muualle.
Ystävistähän tässä keskusteltiin. Miten he pystyvät loukkaamaan eri tavoin.
- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Ystävistähän tässä keskusteltiin. Miten he pystyvät loukkaamaan eri tavoin.
Mutta vedit mukaan puolisot. Ne voi puhua muualla. Tai käsitellä jääneet lukot vielä puolison kanssa kotona.
Anonyymi kirjoitti:
No et sitten ollut edistyksellinen 2000-luvun nainen kun sulle ei tuollainen sopinut että kamumielessä laittelee puolisolles vähän juttuja. Täällä palstallahan muuten PRM aikoinaan raivostui kun disse mylmyrin kanssa tuollaisia kamuiluja taisi harrastaa, ainakin se oli PRM:n käsitys. No ei mulla mitään kovin pahaa, ei tuu oikeastaan nyt mieleen kuin kaihtimien särkeminen kun on menty säätelemään omin lupineen liian rajuilla otteilla. Sitten tietysti jotain kännissä mekastusta tms. on tainnut olla kanssa.
-harmiseikirj-No ei kai disse ja MylMyr mitän pornoviestejä ole toisilleen laittaneet. Tuntuu aika vaikealta uskoa.
No ei mene mun järkeeni tuollainen. Kyllä ihmisten kanssa saa keskustella ja olla, mutta fiktiivisessä mielessäkin kirjoitetetut rakastelukohtaukset on liikaa.
Olen itsekin tössinyt, siis kavereiden kanssa. Tälle samaiselle pornoviestijälle tasin kerran huomauttaa, että menee vain lutkailemaan nyt kun mielensä tekee, että päästään menemään sinne minne nyt oltiinkin yhdessä menossa. Ja oli moniakin riitoja.Anonyymi kirjoitti:
Mutta vedit mukaan puolisot. Ne voi puhua muualla. Tai käsitellä jääneet lukot vielä puolison kanssa kotona.
Jaaha. Kommentteja on joskus vaikea kirjoittaa huomioimatta kokonaisuutta.
Älä ala vänkäämään. Ei tässä ole loukattu ketään.
Ex-puoliso. Kyllä palstalaisilla on ollut lupa tähänkin asti huomioida heidät kommenteissaan. Mutta ilmeisesti olet syynämässä taas ihan henkilökohtaisesti?- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Jaaha. Kommentteja on joskus vaikea kirjoittaa huomioimatta kokonaisuutta.
Älä ala vänkäämään. Ei tässä ole loukattu ketään.
Ex-puoliso. Kyllä palstalaisilla on ollut lupa tähänkin asti huomioida heidät kommenteissaan. Mutta ilmeisesti olet syynämässä taas ihan henkilökohtaisesti?Tuot hyvin usein parisuhteen esille ja se luonnollisesti sinkkujen asioissa häiritsee. Pahoittelut. Ei muuten.
- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
No ei kai disse ja MylMyr mitän pornoviestejä ole toisilleen laittaneet. Tuntuu aika vaikealta uskoa.
No ei mene mun järkeeni tuollainen. Kyllä ihmisten kanssa saa keskustella ja olla, mutta fiktiivisessä mielessäkin kirjoitetetut rakastelukohtaukset on liikaa.
Olen itsekin tössinyt, siis kavereiden kanssa. Tälle samaiselle pornoviestijälle tasin kerran huomauttaa, että menee vain lutkailemaan nyt kun mielensä tekee, että päästään menemään sinne minne nyt oltiinkin yhdessä menossa. Ja oli moniakin riitoja.Kyllä se melko kuumaksi taisi mennä, julkaisihan disse joko hölmöyttään tai tahallaan yhden aika rohkean otoksen täällä palstallakin.
Joo no mulla jos tulis tuollainen, olettaen että jos olisi puoliso ja joku kaveri laittaisi sille pornoviestin salaa ja se puoliso sen multa salaisi ja vastaisi siihen se puoliso lähtisi varmasti, kaveri saattaisi joskus aikanaan saada anteeksikin. Jos puoliso kertoisi mitä yritti ja jättäisi vastaamatta kaveri olisi olisi varmasti aika pitkään, ehkä ikuisesti ei-kaveri mutta puoliso sillä kertomisellaan pelastaisi oman tilanteensa
-harmiseikirj- Anonyymi kirjoitti:
Tuot hyvin usein parisuhteen esille ja se luonnollisesti sinkkujen asioissa häiritsee. Pahoittelut. Ei muuten.
Jaa. Aika monet puhuvat suhteilusta kuitenkin, joko aiempaan tai mahdollisesti tulevaan parisuhteeseen viitaten.
Minun on keskusteltava omasta näkökulmastani käsin. Palstakirjoittajat ovat kuitenkin hyvin hetero-geeninen ryhmä. Kaikki ovat erilaisa, ominen tarpeineen tai ajatuksineen. Asioistahan täällä kuitenkin ensisijaisesti kirjoitetaan. Jokainen oman kokemuksensa myötä.Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se melko kuumaksi taisi mennä, julkaisihan disse joko hölmöyttään tai tahallaan yhden aika rohkean otoksen täällä palstallakin.
Joo no mulla jos tulis tuollainen, olettaen että jos olisi puoliso ja joku kaveri laittaisi sille pornoviestin salaa ja se puoliso sen multa salaisi ja vastaisi siihen se puoliso lähtisi varmasti, kaveri saattaisi joskus aikanaan saada anteeksikin. Jos puoliso kertoisi mitä yritti ja jättäisi vastaamatta kaveri olisi olisi varmasti aika pitkään, ehkä ikuisesti ei-kaveri mutta puoliso sillä kertomisellaan pelastaisi oman tilanteensa
-harmiseikirj-Ai? En tiennytkään. No aika rohkeaa... molemmilta.
Joo, nämä oli harrastaneet sitä jonkun aikaa. Kumpikin ovat niinsanotusti pois elämästä. Ystävä aika pitkälti tuonkin ansioista, oli muutakin. Puoliso muista syistä.
Sitten olen törmännyt sellaiseenkiin, että joskus ystävän on vaikea valita, kuinka olla lojaali jommalle kummalle. Jos siis pari tai kaksi muuta ystävää kyseessä. Siinä helposti rikkoo luottamuksen jompaan kumpaan. Surullista, mutta niin totta.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se melko kuumaksi taisi mennä, julkaisihan disse joko hölmöyttään tai tahallaan yhden aika rohkean otoksen täällä palstallakin.
Joo no mulla jos tulis tuollainen, olettaen että jos olisi puoliso ja joku kaveri laittaisi sille pornoviestin salaa ja se puoliso sen multa salaisi ja vastaisi siihen se puoliso lähtisi varmasti, kaveri saattaisi joskus aikanaan saada anteeksikin. Jos puoliso kertoisi mitä yritti ja jättäisi vastaamatta kaveri olisi olisi varmasti aika pitkään, ehkä ikuisesti ei-kaveri mutta puoliso sillä kertomisellaan pelastaisi oman tilanteensa
-harmiseikirj-Minkä otoksen?
- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Ai? En tiennytkään. No aika rohkeaa... molemmilta.
Joo, nämä oli harrastaneet sitä jonkun aikaa. Kumpikin ovat niinsanotusti pois elämästä. Ystävä aika pitkälti tuonkin ansioista, oli muutakin. Puoliso muista syistä.
Sitten olen törmännyt sellaiseenkiin, että joskus ystävän on vaikea valita, kuinka olla lojaali jommalle kummalle. Jos siis pari tai kaksi muuta ystävää kyseessä. Siinä helposti rikkoo luottamuksen jompaan kumpaan. Surullista, mutta niin totta.Itse pitäisin tuommoista puolisolta sellaisena juttuna että saisi lähteä, ystävä ehkä ajan kanssa voisi saada anteeksikin jos muuten osaisi käyttäytyä.
No joo, varmaan jos on tuntenut molemmat suunnilleen saman aikaa mutta sellaisessa tapauksessa sitä varmaan asettuisi oikeuden puolelle. Semmpinen voisi olla hankala tilanne että jos jonkun oman kaverin vaikka tietäisi pettävän puolisoaan, tietäisi että olisi oikein kertoa mutta tavallaan kun ei haluaisi sille omalle kaverille hankaluuksia siinä varmaan sitten vähän koettaisi miettiä miten ne asiat saisi oikealle tolalle puhumalla sille päsille järkeä tms.
-harmiseikirj-
- Anonyymi
Onko tässä nyt kyse ihastuneen naisen ystävyys varattuun mieheen?
- Anonyymi
Ei mitään sellaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mitään sellaista.
Mutta ihastuksesta kuitenkin kyse?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ihastuksesta kuitenkin kyse?
Ei, ystävästä.
- Anonyymi
Se on hyvä suunnitella ajoissa joululahjat, mitä hankkii kellekin, ajoissa.
Pari lahjaa puuttuu vielä itseltäni.
Mutta itselle, mitä itse ostan itselleni joululahjaksi? Kaikista arvokkain tulee tietysti itselle,
Anonyymi luottokortti, tuollainen jollekin summalle, aivankin tietoturvasyistä nettiostoksissa melkein pakollinen:
https://offshoreshield.globaltradersacademy.org/en/anonymous-credit-cards/ - Anonyymi
Ihmisillä on hyviä ja huonoja päiviä.
https://www.youtube.com/watch?v=sMlpM640wEE
AsianVierestä - Anonyymi
Aamulla kun heräsin ajoissa, niin teinkin sitten jo oman uuden kalenterin vuodelle 2021 ja tulostin, tuolta sivultolta saa hyvät pohjat kun vain muokkailee kuvia hieman omanlaisikseen:
http://www.viikko-kalenteri.com/aau/2021/1
Koko vuosi 2021 valmiina voi otta kuvakaappauksena tai miten vain haluaa ja muokata, itse lisäsin kirjoitustilaa noihin nimipäivä-ruutuihin, tänä vuonna itselläni oli samanlainen oma. - Anonyymi
..niin jatkan hieman tuosta kalenterista: en ole aivan varma että kaikki uudet nimet ovat tuossa kalenterissa, mutta itselleni on tarkeää nuo pyhäpäivien sijainnit jne..
- Anonyymi
Anna anteeksi, elämä on lyhyt. Sulle tulee varmasti hyvä mieli tuosta yllätyksen antamisesta, ja tuo ystäväsi sen myötä luultavasti ymmärtää miten huonosti käyttäytynyt sinua kohtaan, ottaa ehkä opikseen. Jää sinulle "velkaa".
- Anonyymi
Luin tämän sinun kommenttisi nyt, ja se sai mut sitten pyörtämään päätökseni vähän enemmän harkittuani. Ajattelin nöyrtyä ja niellä tässä kohtaa ylpeyteni. Saakoon yllätyksensä. Jaettu ilo on kuitenkin moninkertainen.
- Anonyymi
Kun on t ö r k e ä s t i käyttäytynyt sinua kohtaan, niin lopeta ystävyys.
Mikäli jatkat, tulet huomaamaan, että se oli turhaa. - Anonyymi
Ihminen loukkaantuu kaikenlaisesta, eteenkin jos sen henkilökohtaiset rajat ylitetään ja lisäksi pahantahtoisesti panetellaan ja ivataan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883