Ammatti jossa hahmotusvaikeus ei haittaa eikä vaadita ajokorttia?

Anonyymi

Olen valmistunut kahdesta ammatista. Ihan mukiinmenevät paperit kummassakin. Voin sanoa että näin aivan perkeleesti vaivaa että sain kunnialla näyttötyöt ym. tehtyä. Opet ja pomot työharjotteluissa katsoivat usein kämmejä sormien läpi koska tiesivät että mulla on adhd, oppimisen vaikeus sekä asperger. Pitää usein kysyä sata kertaa enkä silti hahmota asiaa, miten tehdään.

Nyt tulee vaan potkuja potkujen perään. Sanotaan että asenne on kohdillaan mutta pitäisi olla enemmän kokemusta. Osaan lukea sen jo, tarkoittaa suomeksi että asenne on kohdillaan mutta ei ole todellakaan intoa, aikomusta eikä varaa palkata työntekijää joka ei vielä tokallakaan opetuskerralla vaan hahmota asiaa. Oon nyt heittänyt kahdella aiemmalla ammatilla jo vesilintua, en todellakaan aio enää koskaan palata niihin hommiin. Jälkimmäistä kykenen taas pitkästäaikaa tekemään jo harrastuksena kun oon päässyt siitä työkuvan aiheuttamasta raivoinhosta eroon joka tappoi ilon koko asiaan.

Nyt olisi taas ammatinhaku edessä. Kävin jo kokeilemassa erästä palvelualaa mutta ongelma on se etten koe saavani itsekään apua vaikka oon sitä usein aiemminkin ja nyt koittanut hakea. Miten kokisin voivani auttaa muita? Se kokeilu päättyi siihen. Nyt ajattelin että hakisin ihan suosiolla esim. puutarhuriksi tai maalariksi. Maalarikin joutuu tosin jatkuvasti funtsimaan esim. maalien mittasuhteita seoksissa joten niissä on matikkaa jota en hahmota yhtään. Samoin korkeat paikat on todella hankalia koska aistiyliherkkyys. Olen tota puutarhuria pohtinut mutta mitä kaverit ja tuttavat sanoneet niin siinä hommassa ajokortti on about joka paikassa pakollinen jos haluaa töihin. Ja mä VIHAAAN ajamista sekä liikennettä. Mulla pelkkä ajokortin saanti kesti yli 6 vuotta, teoriakoe kolmannella läpi, samoin inssi- kun mun ajo-ope kai sanoi tutulle inssitarkastajalle että mennään helppoa reittiä.

Tää tilanne alkaa vähitellen vituttaa. Ja mulla alkaa olla se asenne että jos en kerran töihin pääse niin mä kyllä siis voin myös hakea vaikka loppuiäksi kelan sairaseläkettä, kuntoutuksia, ym. saisin varmaan ilman mitään isompia hankaluuksia jos nostaisin vähänkin metakkaa. Kuitenkin työikää olisi vielä melkoisesti edessä ja jotain olisi kiva tehdä, mulla kuitenkin lukio ja nyt useampi tutkinto käyty. Jotka vaan eivät olleet sellaisia joissa yksinkertaisesti pärjäisin työelämässä, kokeiltu, koettu ja todettu että ei. Mitäs helvettiä nyt sitten.

5

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todella harmittavaa tällainen. Omalla veljelläni sekä miehelläni tuo asperger eikä tosiaan helppoa ole ollenkaan löytää paikkaa tässä maailmassa. Veli on luova ja lahjakas, mutta eipä sitä helposti erilaiselle ihmiselle töitä irtoa. Miehellä ollut hankala elämä ja psyykkinen jaksaminen tiukilla jatkuvasti kuten itsellänikin. Hän sai suoritettua kiinteistönhoitajan koulutuksen, mutta ajokoulua ei teoriakokeen takia oikein meinaa saada läpi, tässä yli vuosi mennyt, välillä ei edes muista asiaa... Noita töitä näyttää olevan mahdoton saada ilman korttia. Hyväsydämisiä ja ahkeria olisivat työelämässä kummatkin, kunhan vaan löytäisivät sen oikean alan.
      En valitettavasti osaa tuohon kysymykseesi vastata. Itse toimin siivoojana, kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta eli en nyt mikään ideaali asiakaspalvelijaksi. Siihenkin ammattiin nykyään on tutkinnot suoritettava eikä tosiaan koulussa tai työpaikalla kukaan ehdi kunnolla opettamaan asioita ja sitten sormi suussa mietit, että mitenköhän peruspeset lattian tai siivoat eristyshuoneen sairaalassa... Sitä pskaa tässä maailmassa riittää kun pääsee työelämään, että koulutus ja opastaminen ovat vähän sitä itseään. Lähes kukaan ei halua eikä jaksa toisia opastaa, ollaan niin täynnä sitä, että jokainen huolehtikoon itsestään, vaikka kärsivällisyydellä saataisiin parempaa aikaiseksi. Toivottavasti löydät oman tiesi, vaikka en kyllä ihmettelisi, että tässä ajassa sitä eläisikin loppuelämänsä tukien varassa. Siskollani myös hahmottamisessa ja motoriikassa paljon häiriöitä eikä itsenäinen työelämä tai elämä yleensä itsen varassa ole ikinä mahdollista. Jaksamista sinulle!

      • Anonyymi

        Quote:
        Lähes kukaan ei halua eikä jaksa toisia opastaa, ollaan niin täynnä sitä, että jokainen huolehtikoon itsestään, vaikka kärsivällisyydellä saataisiin parempaa aikaiseksi.
        /End quote

        Mielenkiintoinen asenne työpaikalla.

        Omalla työpaikalla on juuri toisinpäin, kannustetaan kysymään jos hiemankaan eräröi miten tietty asia pitäisi tehdä, ja sitä ei mitenkään pidetä huonon työntekijän merkkinä, kaikkea ei vaan voi muistaa. Itsellänikin on lähes 20 vuoden työkokemus nykyisessä työpaikassa, jo lähes joka viikko joutuu kyselemään neuvoja muilta. Ei siksi etteikö osaisi, vaan että kaikkia työvaiheita ei vain voi muistaa kunnolla ja on parempi kysyä etukäteen kuin jälkikäteen harmitella, että ei kysynyt ennen työntekoa.


      • Anonyymi

        Mie pystyn tekemään vaikka minkälaisia töitä, mutta aina kaatuu työyhteisöön kun ne ei pysty olemaan edes lievästi autistisen kanssa. Tulen vastaan niin paljon kun vain pystyn ja kerron rehellisesti etukäteen, että minä olen outo enkä tarkoita sillä mitään pahaa. Keskimääräisesti minut usein kiusataan tai savustetaan jolalin muulla tapaa ulos, tai sopimusta ei jatketa. Ja ne työpaikat jotka haluaa minut niin luulee, että ne voi vedättää, pahoinpidellä ja huijata minua. Etenkin kun en ole vaatimassa mitään parempaa palkkaa.

        Minulla työnteko ei ole mistään suunnattomista palkoista kiinni, vaan toivon, että työpaikka kunnioittaisi minua ihmisenä ja olisi kärsivällinen. Voin tehdä vaikka ne paskimmat ja likaisimmat duunit joita kukaan ei halua - haluan vain saada luotettavan työpaikan missä kukaan ei minusta harmistu ja/tai kiusaa.

        Kanssa nyt lähdin opiskelemaan siivousalaa juuri siitä syystä, että taitaa olla ainoa missä tarvitaan osaajia ja saa tehdä rauhassa ilman, että pitää osallistua johonkin kahvittelu politiikkaan, josta en ymmärrä mitään. Sellainen ahdistaa vain. Töissä ollaan töissä. Kotona voi sitten sosiaali politikoida kavereiden kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Quote:
        Lähes kukaan ei halua eikä jaksa toisia opastaa, ollaan niin täynnä sitä, että jokainen huolehtikoon itsestään, vaikka kärsivällisyydellä saataisiin parempaa aikaiseksi.
        /End quote

        Mielenkiintoinen asenne työpaikalla.

        Omalla työpaikalla on juuri toisinpäin, kannustetaan kysymään jos hiemankaan eräröi miten tietty asia pitäisi tehdä, ja sitä ei mitenkään pidetä huonon työntekijän merkkinä, kaikkea ei vaan voi muistaa. Itsellänikin on lähes 20 vuoden työkokemus nykyisessä työpaikassa, jo lähes joka viikko joutuu kyselemään neuvoja muilta. Ei siksi etteikö osaisi, vaan että kaikkia työvaiheita ei vain voi muistaa kunnolla ja on parempi kysyä etukäteen kuin jälkikäteen harmitella, että ei kysynyt ennen työntekoa.

        Missä on tuollaisia työpaikkoja? Omalla kohdallani mikään ei ole sopivasti. Ei saa kysyä likaa, mutta sitten kun tekee itsenäisesti niin sekään ei kelpaa ja joku suuttuu. Jotenkin tosi vaikeaa olla töissä kun usein on kuin koira jota rangaistaan jokaisesta asiasta, enkä tajua mikä on ihmisten kanssa työpaikoilal se joku maaginen keskitie.


    • Anonyymi

      Minulla on ADHD ja se tekee minusta kovissa vauhdeissa onnettomuusherkkä, koska kykyni reagoida on keskiarvoa paljon huonompi. Moniin ammatteihin hakenut jopa opiskelemaan missä ensin sanotaan, ettei autoa/ajokorttia autoa varten tarvita (olen valmis mopokorttiin max), mutta sitten en pääse koulutukseen sen takai kun en ole hankkimassa ajokorttia. Olen valmis vaikka pyörällä raahaamaan asioita tai millä tahansa hitaammalla vehkeellä. Nykyään monessa työssä on niin paljon alaraaja halvaantunutta porukkaa, että sitä autoa on pakko käyttää koko aika, mikä on iso kulutusreikä firmoille. Ymmärrän kyllä sitten kun sitä oikeasti tarvitsee, mutta monet esim. kiinteistöhuollon äijät yms. vain kruisailee pakulla jalkakäytävälle toimittamaan jotain tehtävää missä ensinäkin ei tarvitse parkkerata jalkakäytävälle ja toisekseen ei tarvinnut autoa asian hoitamiseen. Ei mitään painavaa kuljetettavana yms.

      Suomalaisten auton turha riippuvuus on karmea ja estää monet työpaikka mahdollisuudet, etenkin niiltä jos ei ole varaa tai terveyttä hankkia ajokrttia. Ei muutenkaan oel järkeä hommata ajokorttia, jos ei ole varaa autoonkaan ja ylläpitää taitoa. Kaikin puolin tulee kalliiksi kun nämä alaraaja halvaantuneet ihmiset tarvitsee sitä autolla liikkumista enemmän kuin oikeat pyörätuolin käyttäjät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      85
      3617
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      572
      3397
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3229
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2132
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2031
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1908
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1885
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      149
      1574
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1331
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe