Meillä on ihana kohta puoli vuotias tyttö. hän on alusta asti ollut ns. helppo lapsi. Kaikki sanovat että olen päässyt helpolla ja tiedän sen itsekkin. Isä hoitaa lasta silloin kun ehtii,ja näkee,että mulla pinna kiristyy. Perheeseemme kuuluu myös kaksi teini-ikäistä tyttöä mieheni edellisestä liitosta, jotka myös tykkäävät pikku-siskostaan. Mutta, mutta.. meidän parisuhde alkaa meneen alaspäin. Seksiä on varsin harvoin johtuen varmaan meikäläisen hormoneista (imetän). Yhteistä aikaa on vähän ja sekin kuluu melkein ruokakaupassa. Jos nyt illalla olisikin yhteistä aikaa ja haluaisin keskustella asioista, tytöt on korvat pystyssä kuuntelemassa että mistä me keskustellaan..Yhteistä ns. vapaata viikonloppua kaipaan ja olen siitä häneelle maininnut, mutta aina on tullut jotain muuta. Viikonloppuja odotan kuin kuuta nousevaa, pettyen lähes joka kerta. Eli mies haluaa rentoutua joka tarkoittaa tietenkin olutta, valvomista myöhään pelaten pleikkarilla tai istuen tietokoneella. Minä yritän sinnitellä hereillä mutta uni voittaa. Seuraavana päivänä mies nukkuu lähes iltapäivään ja minä saan pyörittää joka päiväistä rumpaa edelleen yksinäni. Eli ongelmani on, että pinna alkaa kiristyä pienimmästäkin ja siitä kärsivät ennen kaikkea vanhemmat lapset sekä vauva. Minusta on tullut myös itkuherkkä. Muilla samantapaisia kokemuksia?
turhan narisijako
kuppi täyttyy
6814
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samanlaista meilläkin, miehellä 15-vee poika ja meillä joka viikonloppu, vauva kohta vuoden. Mies ajaa taksia omat toimen ohella ja minä pyöritän kotirumbaa. Pinna kireellä ja itku silmässä. Välillä huudetaan ja kovaa, vaikka myös minun mieheni hoitaa lapsia ja kotia milloin ehtii.
Meillä mies kuitenkin olettaa, että minä olen aina paikalla ja olen ns vastuussa ja hän voi mennä ja tulla miten itse haluaa. Poissa ei saa olla pitkään ja hänen asiansa ja menonsa ovat tärkeimpiä. Muutaman kerran olen jopa tyynesti kävellyt ovesta ulos, jättänyt kaiken taakseni ja kun perään on soitettu, niin en vastaa mitään järkevää, eli olen kuin MIES :)
Huumorilla olemme onneksi tähän asti selvinneet, vaikka se ei aina kyllä meinaa riittää. Yritän ajatella, että aina on joku, jolla menee vielä huonommin kuin meillä/minulla. Tässä ollaan kuitenkin terveitä, lapset kasvaa ja kehittyy ja jonain päivänä tuo pikkuinenkin muuttaa kotoa pois ja sitten on ne uudet murheet. Välillä kiristän mieheltäni kahdenkeskisen hetket uhkailemalla tai kiukuttelemalla, mutta on se sitten sen arvoistakin!
Ihan vinkkinä: pue vauva vaunuihin ja laita isommat lapset kävelylle, saatte ehkä muutaman minuutin kahdestaan! Tai yösyötön jälkeen miehen kimppuun (tämä onnistui kyllä meillä vasta imetyksen loputtua).
Jaksamista joka tapauksessa, elämä on tätä harmaata arkea, ei juhlan häivääkään...
Lohdullista että näin myös muilla. Miehet saa mennä ja naiset tyytyä pieniin iloisiin hetkiin.
Itse olen raivonnut ja yrittänyt olla välinpitämätön.(tällä hetkellä näytän välinpitämättömältä vaikka itku meinaa tulla kun
tuntuu ettei mikään toimi suhteessa. meillä kanssa murkkuja erikseen ja yhteinen 9 kk lapsi. vauveli ollut kokoajan minun "murhe" vaikka yhdessä haluttu. mies oli jo varmaan unohtanut
vauvaperheen arjen. veilä rasituksena on ettemme
ole saaneet muutettua saman katon alle eikä tällä menolla tulla koskaan muuttamaankaan. en usko suhteen siitä muuttuvan.lapset toivoneet yh-
teen muuttamista, itse pelkään vain saavani lisää
töitä kun isäntä mennä viuhottaisi. jaksamista...
Olen ihmetellyt, mistä johtuu että minun on kysyttävä lupa ja tehtävä selkoa minne menen ja kuinka kauan viivyn ja jos kaupassa menee toista tuntia, kun on vaan ihana rentoutua ja kierrellä ja katsella niin sitten pitää kotona selitää miksi meni niin kauan. Mies sanoo ovelta että menee käymään kaverillaan tms. Jos sanoo sitäkään. Ei tietoa mille kaverille on menossa ja minkä aikaa viipyy, eikä kysy sopiiko lähteä, olisko kenties minulla jotain menoa.
Lenkille voin mennä jos otan vauvan mukaan, uimassa kävin kerran ja kotona oli hitonmoinen sota pystyssä vanhempien lasten kanssa. Siinäpä ne rentoutumiset katoaa, kun alkaa sovitella riitoja, siivota kotia ja ruokkia pesuetta. Mies kun tulee lenkiltä hän ähkäisee ja istuu sohvan nurkkaan katsomaan telkkua.
Nämä on niitä huonoja päiviä. Välillä kaikki on yhtä auringonpaistetta ja silläpä sitä sitten taas jakselee. Itsestäni kai se on kiinni, kun en vain ota ja mene niinkuin toinen, on vaan aina se äitien kuuluisa huono omatunto jos ottaa aikaa itsekkäästi itselleen.
Vaikuttaa siltä kuin vaatisit miestäsi järjestämään sinun olosi mukavaksi.Onko näin?
Minäkin ennen syytin miestäni ja ketä nyt millonkin jos asiat eivät olleet minun kohdaltani kohdallaan. Jossain vaiheessa sain ahaa-elämyksen siitä, että olen todellakin ITSE vastuussa omasta hyvinvoinnistani ja onnellisuuden tunteesta. Aloin järjestämään itselleni omia juttuja, jotka tuottivat mielihyvää. Lapsi hoitoon ja itselle aikaa. Jos lukeminen tai nukkuminen, kävelylenkki tai kahvituokio piristää vähänkin niitä asioita kannattaa tehdä.
Turha jäädä odottamaan mitä muut voivat hyväksesi tehdä kun voit tehdä sen itsellesi itsekin.
Tämä motto on nostanut minut jaloileni pikkuhiljaa ja uskallan jo vaatia itselleni aikaa ja omia juttuja.Kun itselle tekee hyvää ja hyvän mielen siitä nauttivat lähipiirin ihmisetkin.
Tapaatko muita ihmisiä perheesi ulkopuolelta?
Kiitos viesteistä. Olet muuten aivan oikeassa siinä että onnellisuus ja tyytyväisyys on omasta itsestä kiinni. Enkä minäkään todellisuudessa odota, että mieheni on minua paapomassa ja passaamassa jatkuvasti. Minulla on ollut vain ikävä mieheni seuraa, koska nautin hänen seurastaan ihan vaikka vain hiljaa ollen sohvalla. Tällä hetkellä olen paljon paremmalla mielellä kuin eka kertaa kirjoittaessa. Kai sitä on vähän kevättä rinnassa.. Ja meille on nyt ihan oikeesti tulossa se kauan kaivattu vapaa viikonloppu menköön sitten vaikka tapellessa kunhan ei ole ylimääräisiä korvia kuuntelemassa.
Jaksamista myös muille ja kyllä se kesä sieltä tulee!
miehesi on...pelaa pleikkaria ?????????