Sinkkuna oleminen vs. Parisuhde

Anonyymi

Omia mietteitäni asiasta. Sitä on tullut pohdittua paljon viime aikoina.

Olen jo tovin aikaa ollut yksin ja ennen sitä pitkässä suhteessa.
Elämä oli kauan aikaa varpailla olemista ja pelkäämistä kaikin puolin. Kuinka hyvältä se tuntuukaan kun saa olla yksin.

Aiemmin sai kokea mitätöintiä ja arvottomuuden tunnetta päivästä toiseen. Kaikki mitä teki oli väärin ja huonosti. Sitä ei kovin moni ymmärräkkään kuinka ihminen on helppo ns. tuhota. Itse joudun tuota taakkaa työstämään lopun elämäni.

En tiedä uskaltaako enää koskaan suhteeseen alkaa. Ehkäpä sen sitten tietää jos niin on.

Itselleni tulee aina surullinen olo, kun ihmiset roikkuu huonossa suhteessa kynsin hampain kiinni kärsimyksestä huolimatta. Itse en enää sellaiseen ryhtyisi.

Välillä sitä kaipaa hellyyttä ja kainaloa, mutta kukapa ei kaipaisi.

Voi kunpa ihmiset ymmärtäisi kohdella toisia hyvin. Kirjoitus oli vain kokemus omasta elämästäni, piti päästä purkamaan mieli.

Elämässä tarvitaan onnea ja tuuria. Toivottavasti arpa-onni osuu joskus kohdalle. 🍀

Mukavaa päivää kaikille. 🐈

1

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samoin sinulle mukavaa päivää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      132
      5381
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3862
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      38
      2044
    5. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1753
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1704
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1640
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1463
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      38
      1424
    Aihe