Niin pahat traumat

Anonyymi

Kaikki vanhat traumat noussut pintaan. En taida tästä enää toipua. Tuntuu, että vetelen viimeisiä henkäyksiäni. Ahdistaa äärettömän paljon.

12

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mulle kävi samoin.

      Mä en ees tiennyt mitä luurankoja oon piilottanut kaappiini ennen kuin aloin toistaa samaa kaavaa samaa kaavaa samaa kaavaa.

      Jäin jotenkin niin jumiin etten saanu edes sanottua.

      Ootsä kokeillu hypnoosia t a i TM:ää?

      • Anonyymi

        TM:ää olen käyttänyt. Mutta sitten kun tulee oikein huono olo, en pysty siihen keskittymään. Hypnoosia en ole kokeillutkaan. Mulle tulee läheinen ihminen tänne pian, tieto siitä helpottaa. Mutta eihän se ole, kuin ensiapua. Tuntuu siltä, että päivä päivältä nousee enemmän kaikki pintaan. Siellä on sellaisia juttuja, joita olen joutunut painamaan omastakin tajunnasta pois vuosikymmeniä, että pystyn elämään ja säilyn järjissäni. Olen ollut aika hyvä sulkemaan niitä pois. Tuntui, että oli vähän pakkokin.

        Tuntuu, että viime vuosina on tullut liikaa asioita yhdellä kerralla, mitä en olisi jaksanut. Ja sen takia varmaan sieltä tuli koko paketti p*aa pinnalle. Olen monenlaisia elämäntapamuutoksiakin tehnyt viime aikoina, sekin voi vaikuttaa kyllä. Kun en turruta millään tunteitani, niin on kai aika selvää että niitä alkaa tulla. En halua palata enää siihen pisteeseen. Paljon on uutta ja ihmeellistä ja hyviäkin asioita hetkittäin. Nyt onneksi sain pahimman ahdistuksen ohi, mutta silloin kun se tulee, olo on täysin sietämätön koko kropassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa hyvä kuulla, että et turruta tunteita enää millään. Etenkin iltaisin tai öisin ennen nukkumaan menoa kannattaa yrittää välttää vaikeiden asioiden käsittelyä, jos vaan voi ja ajatella positiivisia. Jokaiselle on varmasti joskus jotain positiivista joskus tapahtunut tai jokainen varmasti pitää joistakin asioista elämässä, joten kannattaa suunnata niihin asioihin ne ajatukset, ettei tule sitä hallitsematonta ahdistuksen tunnetta, vaikka elämäntilanne monin tavoin voi olla ahdistava. Jokaisella on oikeus ajatella positiivisia asioita ja jokaisella on oikeus hyviin, positiivisiin asioihin ja elämänsisältöihin. Kenenkään ei tarvitse jäädä tuleen makamaan. Ahdistusta voi lisätä myös se, että ei voi jakaa oikein kenenkään kanssa tilannettaan ja jos kukaan ei ymmärrä tai/eikä halua halua antaa aikaa ja kuunnella ja kyetä ymmärtämään. Silloin on löytää edes yksi ihminen, joka on valmis kuuntelemaan ja antamaan sitä läsnäoloa. Toisen ihmisen ymmärtävä läsnäolo rauhoittaa.

        Kaikkea ei pysty millään käsittelemään kerralla kukaan, jos taakkaa on paljon. Silloin voi tulla hallitsematonta ahdistusta ja voi vaikka päättää tietyn ajan, mitä päivässä käsittelee omia vaikeita asioitaan tietoisesti. Ihan varmasti monet asiat myös puskee ja nousee pintaan mutta siinäkin pitäisi osata järkeillä se, että ei voi kaikkea kerralla ja yhtenä päivänä käydä läpi. Käsittelylle vaan pitää antaa aikaa, koska ihminen ja ihmismieli tarvitsee aikaa. Mieli ei myöskään pitkällä tähtäimellä kestä vakavasti oireilematta, jos joka päivä käy läpi raskaita asioita tuntikausia, varsinkin jos ne on pelkoa ja ahdistusta aiheuttavia tai aiheuttaneita syviä traumoja.

        Psyyken puolustusmekanismeihin kuuluu se, että torjunta tulee kuvioon, jos sisältö on mielelle liian raskasta. Mieli ulkoistaa sen, jota ei pysty käymään läpi sillä hetkellä tai ylimääräisen, ettei hajoa lopullisesti. Ei sellaista ole tarkoitettu kenellekään ihmiselle, että päivästä toiseen vetää samaa raskassisältöistä rulettia läpi. Olipa elämäntilanne mikä tahansa, voi sanoa tai järkeillä itselleen, että ansaitsen hyvää sen perusteella, että olen ihminen. En jaksa uskoa, että ketään olisi tarkoitettu elämässä vain kärsimään. Kärsimys voi tulla monesta lähteestä ja kaikki ei suinkaan ole ihmisen itsensä aiheuttamaa. Kärsimys ei pitäisi olla kenenkään elämäntehtävä ja pääasiallinen elämänsisältö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TM:ää olen käyttänyt. Mutta sitten kun tulee oikein huono olo, en pysty siihen keskittymään. Hypnoosia en ole kokeillutkaan. Mulle tulee läheinen ihminen tänne pian, tieto siitä helpottaa. Mutta eihän se ole, kuin ensiapua. Tuntuu siltä, että päivä päivältä nousee enemmän kaikki pintaan. Siellä on sellaisia juttuja, joita olen joutunut painamaan omastakin tajunnasta pois vuosikymmeniä, että pystyn elämään ja säilyn järjissäni. Olen ollut aika hyvä sulkemaan niitä pois. Tuntui, että oli vähän pakkokin.

        Tuntuu, että viime vuosina on tullut liikaa asioita yhdellä kerralla, mitä en olisi jaksanut. Ja sen takia varmaan sieltä tuli koko paketti p*aa pinnalle. Olen monenlaisia elämäntapamuutoksiakin tehnyt viime aikoina, sekin voi vaikuttaa kyllä. Kun en turruta millään tunteitani, niin on kai aika selvää että niitä alkaa tulla. En halua palata enää siihen pisteeseen. Paljon on uutta ja ihmeellistä ja hyviäkin asioita hetkittäin. Nyt onneksi sain pahimman ahdistuksen ohi, mutta silloin kun se tulee, olo on täysin sietämätön koko kropassa.

        P.S. Älä kokeile hypnoosia koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        P.S. Älä kokeile hypnoosia koskaan.

        Olen itsekin ajatellut, ettei hypnoosia ole hyvä juttu. En halua, että aivojani manipuloidaan. En todellakaan ryve missään jatkuvasti. Mutta välillä yksin ollessa ja väsyneenä iskee tietyt pelot ja ahdistukset. En siis todellakaan vello missään ja vähitellen etenenkin.

        Tätä hommaa ei suoriteta, suorittaminen on taakse jäänyttä elämää. Siinä eräs syy loppuunpalamiselleni; suorittamista ja pään nollausta jollain. Nyt koitan olla armollinen itselleni ja kiire ei ole mihinkään. "Pakko" , "täytyy" ja "pitää" ovat kiellettyjen sanojen listalla. Asiat täytyy oppia tekemään mielekkyydellä. Hetki kerrallaan, elämällä on vielä paljon annettavana. Mutta tosiaan, kun ahdistus iskee kunnolla, on siinä välillä leikki kaukana.

        Itselläni on tapana velloa omia asioitani ja tiedän, mikä siinä on aina se lopputulos. Se ei vaan rakenna. Kun rajaa käsittelyn tiettyyn aikaraamiin, sen voi sitten jättää hyvällä omallatunnolla, vaikka se nousisi pintaan. Hyviä ja turvallisia asioita kannattaa ajatella etenkin iltaisin. Lukea tai kuunnella vaikka jotain rakentavaa.

        Jokaisen aikuisen ihmisen tulisi pyrkiä pitämään itsestään hyvää huolta. Yhtenä tärkeänä tai tärkeimpänä elämänsisältö voi vaikka olla, että pysyy mahdollisimman terveenä loppuelämän ja tekee joka päivä valinnat sen eteen omilla rutiineillaan. Sen jälkeen tekee, mitä jaksaa. Jos ei ole töissä tms, valitsee itsensä hoitamisen ohella iloa tuottavia elämänsisältöjä. Hoitaa ne asiat ja vastuut, jotka jaksaa ja keskittyy muuten itsensä hoitamiseen. Se on ihan luvallista. Ihmisten elämäntilanteet on todella erilaisia. Jos on töissä tms, huolehtii myös siitä itsensä huolehtimisesta ja antaa siihen tarvittan ajan. Siihen menee tai saa menemään oikeasti aikaa päivittäin ja sen voi tehdä myös mielekkäillä tavoilla.

        Olen minäkin vellonut. Nykyään harjoittelen ihan tosissani sitä että antaa huonojen ajatusten mennä pois, ja systemaattisesti yritän kääntää ajatukset pois niistä huonoista. Ei se mikään automaatio vielä ole, mutta tekniikkaa hion koko ajan.

        Tänään ennen kuin sain tuon pahan olon kohtauksen, olin käynyt pitkällä kävelylenkillä ja syönyt hyvin. Yleensä ne pahimmat olot tulee silloin, kun olen yksin kotona ja jotenkin väsynyt. En oikein paljon mitään edes ajatellut, kun kauhun tunne iski jostain yllättäin.

        Se juuri on mun kohdalla jännä, että kun sain kerrankin soitettua ja pyydettyä apua, niin ahdistus alkoi jo aika pian helpottamaan. Ja oikeasti olo oli niin paniikkia jonkin aikaa, että olin varma että henki lähtee. Tai ehkä toivoin jopa hetken, että lähtisi.

        Yleensä vaan en pysty tarttumaan edes luuriin. Mutta tuo olo oli pahempi kuin mitä on ollut pitkään aikaan. Kyllä se johtuu pitkään jatkuneesta stressistä varmaan. Joitain ihan käytännön asioita olen saanut hoidettua hyvälle mallille. Raha-asiat suunnilleen kunnossa. Mutta sitten on niitä asioita mitkä ovat vaan jossain ja mille en mitään mahda. Ne laukaisee nuo pahimmat.

        Ennaltaehkäisy tässäkin on paikallaan. Tekee niitä mt ja mf harjoituksia silloin, kun ei vielä ahdista. Kirjoittelu auttaa myös ja nyt olen aloittanut kirjoittamaan päiväkirjaa hyvistä asioista, kiitollisuus teemana.

        Ihan hyvälle kuulostaa nuo hallintakeinot, niitä voi harjoitella ja etsiä itselleen sopivat. Hyvä, jos on joku tai muutama, jolle voi aina soittaa ja puhua. Yksin ei pidä jäädä. Asian jakaminen toisen kanssa helpottaa.

        Tuo kohtaus muuten kuulostaa paniikkikohtaukselta ja -häiriöltä, se voi puhjeta, jos elämän tilanne on tai ollut pitkään hyvin kuormittava ja siihen voi kuulua sydämentykytykset, pelko hallinnan menettämisestä yms. Se voi myös väistyä, kun elämä tasoittuu. Usein se tieto helpottaa, että se menee ohi ja yrittää välttää sellaisia asioita, jotka voi laukaista. Ei sitä tosiaan pysty aina ennakoimaan tai hallitsemaankaan. Itselle sopivia hallitsemiskeinoja kannattaa kuitenkin miettiä. Joillekin se on se soitto ja tilanteen jakaminen, joillekin jotain muuta. Se menee kuitenkin aina ohi, siihen voi luottaa ja se tieto tuo turvaa siinä hetkessä.

        Hyvä, että olet saanut asioita hoidettua. Asia kerrallaan ja ajan kanssa. Rentoutumiskeinoja on hyvä miettiä itse kunkin, ne lieventää kaikilla stressiä ja ahdistusta ja sitä, että stressi ei johda hallitsemattomaan ahdistukseen, kun osaa ennakoida ja tietää omat rajat. Kaikkeen ihminen ei myöskään voi vaikuttaa, koska elämässä kaikki ei ole viime kädessä ihmisen itsensä kädessä. Silloin voi yrittää luottaa, että se on suuremmassa kädessä. Tekee sen, minkä itse pystyy ja jättää stressaamatta siitä, mihin ei pysty vaikuttamaan ja mikä ei ole omassa hallinnassa.

        Nää ahdistusjutut on kaikki tulleet parin vuoden sisään. Tai siis ainakin tällaisessa näin sairaassa muodossa. Sitten kun tältä tuntuu, on vaikea välillä uskoa siihen, että voi toipuakin. Mutta jo seuraava päivä voi olla ihan erilainen. Pitää vaan jaksaa ja todellakin hakea niitä pieniä ilon aiheita.

    • Anonyymi

      Mitkä on saumat?

    • Anonyymi

      Aika erikoista. Pistä negat fiilarit off-modeen. Reset siis.
      Pro tip. Pro bono.
      Hymiö.

      • Anonyymi

        Kiitos vinkistä! Hymiö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      271
      4427
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3572
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1891
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1780
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1471
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1012
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      932
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      887
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      875
    Aihe