Sisäministeriö.
Paperittomien ihmisten määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina tuhansilla, ja kiristynyt turvapaikkapolitiikka on ajanut paperittomiksi myös jo pitkään Suomessa asuneita ihmisiä. Joukossa on kymmeniä, ehkä jopa satoja lapsiperheitä.
Nuttuskeheveli.
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Laittomasti maassa oleskelevalla ei esimerkiksi ole mahdollisuutta työllistyä. Tämä puolestaan johtaa siihen, että laittomasti maassa oleskelevilla henkilöillä on suuri riski syrjäytyä, ajautua tekemään rikoksia elääkseen ja ennen kaikkea suuri riski joutua rikollisten tai rikollisryhmien hyväksikäyttämäksi.
MUTTA Ohisalo suosi niitä paperittomia jotka ovat työssä? - Anonyymi
Villi-länsi ehe ehe
- Anonyymi
”Kun tulos on lopullinen, Donald Trump on presidentti”.
Ja paperittomat lähtee,ainakin USA-sta!
"HUtisalöolle"ohjeeksi ja opetukseksi.- Anonyymi
No ei lähde...ei enään ole mahdollista...on veikattu ettei mene kuin 20 vuotta niin ameriikka on mustien maa,
- Anonyymi
Eihän Trumpp ole täyspäinen sen myöntää jo omatkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän Trumpp ole täyspäinen sen myöntää jo omatkin.
Ja... Kuka on? Ei löydy ketään täysjärkistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18213660
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454950Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1553728Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402863Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721707Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525