Esim. Suklaata, kukkia jne. rakkaallenne ilman mitään erityistä syytä? Vaikkapa joka perjantai kukkakimppu yms.
Antaisitteko lahjoja
Anonyymi
10674
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 106
Vanhimmat
Minä sain ex puolisolta välillä kukkia. Ja suklaatakin melko usein. Tiesi mistä tykkäsin.
Mutta joo, ehkäpä muut asiat tärkeämpiä. Näin nykyään ajattelen. Mulle kelpaisi mieluiten lämmin syli.
Ei sentään joka perjantai, mutta olisihan se mukava joskus saada toiselta pientä huomioimista....
Miten olis seppele tai joku adressi jos ostan sinulle. Minkälaista kukkaa toivot.
Hus pois siitä....
Hih, pieni kirjoitusvirhe onkin ohjannut keskustelua kohtalokkaasti. :D sen piti olla joku perjantai kukkakimppu, ei joka(!) :D
Tietenkin antaisin, mutta vain hänelle, jota rakastan. Ei ehkä joka perjantai.
Olis ihanaa saada joskus aamupala vuoteeseen. 😍
Kävisikö sen tarjoaminen suuhun aamupalaksi?
Jep, vaikka rakastaminen on kyllä ihan erityinen syy.
Totta
Ap
Lahjattomat on lahjoja vailla, joka perjantai käy kalliiksi ostella jotain lahjuksia.
No ei se nyt niin kallista ole. Ei sillä lahjalla tarvitse olla rahallista merkitystä, sehän on enemmänkin symbolinen ele.
Kesäisin voi vaikka poimia kukkia itse ja viedä omalle kullalle. Enemmän tässä oli taustalla kysely ja ajatus siitä, että voisiko ja pitäisikö ehkä, parisuhteessa olla jokin sellainen viikottain tapahtuva pieni ele, jolla osoittaa sitä arvostusta toiselle (puolin ja toisin).
Jaa, olen ajatellut että ne pienet eleet ja huomioimiset voisi olla jotain muuta, kuin materiaa. Kenties hiusten harjaamista, hieromista, tehdä toisen puolesta jonkun pääasiassa hänen suorittaman työn tms. tai pöperön tarjoileminen tunnelmavalaistuksineen ja lisukkeineen.
Vaikka yhdessä kylpyammeessa laulaminen.. 😄🎶🤭
Niin joo... itse lähdin siis jo vähän siitä, että ne niinkuin oletusarvoisesti kuuluvat jo siihen arkeen muutenkin. Toki, jos eivät kuuluisi, niin pitäisi kyllä korjata heti alkuunsa...
Hmph. :(
No? Älä nyt... *silittää poskelle.
Tätä täytyy miettiä.
Ai mitä?
Tätä asiaa täytyy miettiä, ostetut lahjat vaan tuntuu jotenkin sille, ettei ihmisenä riitä ellei lahjo toista. Se vähän tökkää.
Laukkaatko parhaillaan?
Antaisin.
Ja ottaisin vastaan myös. :D
Toisen huomioiminen tärkeintä. Ei se tarvi olla mitään tavaraa/materiaa. Pieniä kivoja tekoja.
Kukapa ei rakkaalleen haluaisi olla hyvä ja paras mahdollinen.
Niin, tuo vain on helpompi sanottu kuin tehty. Arki hiipii suhteeseen, miklä ylläpidät liekin? Vuosikymmenestä toiseen?
Ap
Pahoittelen kirjoitusvirheitä. Suomenkeeleni ei ole ihan hyvä.
Itse uskon siihen että oikean kanssa se on mahdollista.
Toivon näin.
Silloin kun olen parisuhteessa, ei kuitenkaan lyhytaikaisempien kumppanien kanssa, tykkään aina silloin tällöin muistaa ihan ex tempore toista jollain pienellä yllätyksellä.
Itselleni ei ole niin tärkeää että kumppani muistaisi jotenkin merkkipäivien ulkopuolella. Tykkään enemmänkin olla se joka muistaa toista!
-nainen-
Minä haluaisin ennemmin päivittäin halauksen ja suudelman.
Sama!
Saan itse ostettua tavaroita ja kukkia itselleni. Eli en halua enkä tarvitse, koska kumppanille ei ole tarvetta.
Tietysti välillä antaisin pikkulahjoja ja huomionosoituksia.
Liian usein tai säännölliset huomionosoitukset rutinoituu.. siinä missä mikä tahansa toistuva tapa.
Minulla on ystävä joka lähettää minulle rakkausrunon tai värssyn joka perjantai.. joskus hän lähettelee vain suukkoja ja haleja, mutta hän muistaa minua lähes joka perjantai.. siitä on tullut tapa.
Minulle tullut jo vaikeaksi vastata hänelle samalla mitalla, vaikka tiedän että hänelle riittää sydänhymiö vastaukseksi. Tunnen jääväni velkaa.. joten liika huomio voi jopa vesittää sen kauniin ajatuksen siellä taustalla..
Silloin koko juttu alkaa tuntua tavantakaiselta - jopa teennäiseltä ja pakon sanelemalta. Siitä muodostuu rasite.. molemmin puolin...
Jestas kun on kiittämätön ja itsekäs asenne!!
No vaikka niin...
Näinhän se on.
Mitä jos etsisit netistä hänelle vastalahjaksi jonkun kivan kuvan? Söpön eläimen, maiseman tai muuta vastaavaa.
Kivalta rutiiniltahan tuo kuulostaa. Ei sen tarvitse tuntua rasitteelta, ystäväsi vain ehkä haluaa säännöllistä kanssakäymistä. Runo on kiva, jos ei ole muuuta,asiaakaan.
Toi on hyvä idea.. kiitos.
Ei mitään säännöllisiä lahjoja. Mutta silloin tällöin voi antaa jotain kivaa ilman erityistä syytä.
Ei kyllä mun kumppani tykkäis yhtään, jos hänelle viikottain lahjoja ostelisin. Häntä kammottaa rahan tuhlaaminen, niin omien kuin muiden rahojenkin. Vois jopa suuttua. Nytkin ostelen hänelle liikaa lahjoja hänen mukaansa, kun mulla on niin pienet tulot. Musta on silti kiva ostaa jotain mieluista isänpäivänä, nimi- ja syntymäpäivänä ja jouluksi tietty. Lahjojen vastaanottaminen on minustakin hankalampaa. Usein teen niin, että ostan itse itselleni lahjan ja narraan sen hinnan pienemmäksi miehelle, ja maksan itse siitä salaa osan.
Eikö tuo kävisi epäluuloiseksi jos hälle kukkia ja lahjoja tuotaisiin ilman syytä?
Aina on syy. Mikä se on? Olenko tehnyt jotain? Haluanko jotain? Oliko tämä nyt tässä?
Apua miten epäromanttisia te ootte😂
No kai se syy olisi rakkaus, kuten M184 totesi.
Niinpä. Saa sitä joskus helliä ja hemmotella muuten vain.
Lahjatko on romantiikkaa? Voishan tuota kerätä kärryllisen kauniin värisiä syksyisiä vaahteranlehtiä ja kipata kulta mussukan eteiseen, tässä rakas. Oot niin ihana. 😘
Tai lahjoittaa joka viikko euron kolikon, paa talteen. 20 vuoden päästä on läjä rakkaudellista rahaa. ☺️
Voihan sitä antaa pyytämättä vaikka selkä- ja niskahieronnan vailla taka-ajatuksia tai viedä roskat ulos mennessään ilman erillistä käskyä.
Tai sulkea keittiön yläkaapit, kun ei enää sieltä mitään tarvitse. ; )
Ehdotin jo tuolla ylempänä, kuulemma pitäis kuulua jo arkirutiineihin muutenkin. Eli ei kelvannu. 😕
Olen siitäkin hyvä sinkku, että koskaan ei ole ollut niska tai selkä jumissa, kiitos geenien ja sotilaallisen ryhdin.
En tarvitse hierontaa. Muistan viedä roskatkin. Aina.
Juu mutta sun pitäisi kyetä sitä toista paapomaan, vaikket itse mitään tarvikaan. Veikkaan, että joku nainen asialla, pitää saada lahjoja.
Vaan sinäpä et sitä voi määritellä kuin omasta puolestasi mikä on "oikeaa romantiikkaa ".
Turhan pragmaattista minun makuun tuo sinun romantiikka, kutsun sitä arjeksi. Mulle romantiikka on sitä mikä ylittää arjen.
Kyllähän vakavasti puhuen arkeakin voi ja pitääkin joskus juhlistaa vaikka lahjalla.
Mutta edelleen vakavasti: ei siten, että ostaa naiselleen konvehtirasian hyvittääkseen itselleen ostamansa viskipullon. ; )
P.S. meillä menisivät toki kummallekin jakoon kummatkin lahjat. Voisi olla ihan hyväkin ajatus, jos joskus löytäisi naisen, joka pitää viskistä. Suklaasta ei pitävää naista en vielä olekaan tavannut, mutta sekin hetki koittanee viimeistään sillä hetkellä, kun olen ostanut elämäni suklaakonvehtirasian uudelle kullalleni.
Ehkä pitäisi sitten viskistä enemmän?
En voi en. Enkä halua, kunhan hämmästelen, etteikö huomionosoitukset ole romantiikkaa, vaan lahjat? Mitäköhän kivikaudella naiset sai romanttisina lahjoina miehiltään.
Turkiksia ja koralleja,sarvia,kauniita kiviä varmaan.
Lukusuositus: Luolakarhun klaani
Itse toin Amerikoista siskolleni, kun en silloinkaan seurustellut navajointiaanien aidoin kivikautisin menetelmin tekemät hopeiset korvakorut turkoosikivillä.
Upeat, eivätkä ihan halvat. Tuskinpa inkkariäijät näitä itselleen silloin aikoinaankaan tekivät, vaan lahjaksi, myötäjäisiksi ja vastaaviksi.
Navajot tosiaan elivät vielä kivikautta länsimaalaisten viedessä heidän maansa viedessä, vaikka tunsivat puhtaan hopean ja kullan muokkaamisen. Pronssia ei vielä tunnettu, raudasta nyt puhumattakaan.
Joskus joo, ei kai perjantaisi ja viikottain. Viski on ihan hyvää, jos on flunssa. Pikku napsu Kolmen jellonan viskiä lämmittää.
Ja mun suhteissa huomionosoitukset on aina ollut luonnollinen osa arkea,arkiromantiikkaa. Aloituksessa kysyttiin lahjoista,ja kyllä ne on kivoja,sitä arjen ylittävää. Miksei nainen saisi tykätä lahjoista? Itse ainaki oon sinut naisellisuuteni kanssa,ja mulla siihen kuuluu kaikki pienet söpöt lahjat ja niistä innostuminen. Se on vaan yksi puoli minusta:)
Epäilen. Mutta et varmaan ylläty. 😉
Löytyisköhän lahjomisen historiasta mitään eeposta. Voisi tuotakin tutkia.
Meinaatko ettei korut ollu inkkaripoikien juttu?
Minun piti ostaa mallasviskipullo perjantaina, mutta ihan aidosti unohdin käydä Alkossa. En kai sitten ole alkoholisti.
Jos ensi perjantaina nappaisi? Toivottavasti ulkona on silloinkin kylmää, tuulista ja sateista. Silloin maistuu virtuaalisen takkatulen leimussa viski paljon paremmalta.
Terveiset ulkotyöntekijöille! ; )
Korvakoruja inkkarimiehet tuskin harrastivat, ainakin näiden ostamieni tyyli oli pienet ja sirot. Moderninkin näköiset, tosin korvissa olevien reikien piti olla aika isot, että krouvi kiinnitystappi mahtui. ; )
Siellä tutkiessa tajusi senkin, miksi inkkarit niin mieltyivät länsimaalaisten myymiin lasihelmiin, joita pujoteltiin naruun esimerkiksi juhlapuseron rinnuksen koristeeksi peittämään rotsin koko rintamus.
Ennen lasihelmiä inkkarit takoivat piikkisikojen piikkejä litteiksi, värjäsivät eri kasviväreillä koristeellisiksi ja ompelivat hiuksenohuilla ja joskus kirjaimellisesti hiuksilla piikit hienoksi kirjavaksi levyksi rintamukseen.
Ihan järjettömän iso homma verrattuna lasihelmien kanssa askarteluun.
"Turkoosin väitettiin myös paljastavan onko nainen uskollinen vai uskoton. Turkoosi nimittäin vaihtaisi väriä sen mukaan miten nainen toimi teoissaan ja puheissaan."
KORULIPPAAN KERTOMAA - HOPEA & TURKOOSI. Lähde.
On tuo estetiikka ja itsensä ja ympäristönsä koristelu-ja niiden lahjojen antaminen ollut ihmisessä jo historian alkuhämärissä:) Liikuttavaa,miten vähän ihminen pohjimmiltaan muuttuu:)
Marcel Mauss, Lahja, esimodernit ykt lahjanvaihdolle perustuvia, sitoivat vastavuoroisuuden velvoitteisiin. Intiaaneilla potlach-juhlat, joissa omaisuutta annettiin pois, jopa tuhottiin. Vieraiden myöhemmin vastattava samalla mitalla.
Myös Malinowski, Trobriand saarten Kula-vaihto, jossa vaarallisia merimatkoja simpukankuorten päittäin vaihtamiseksi. Sosiaalisten suhteiden, myös hierarkioiden ylläpitoa.
Jep. Lueskelin myös, että taikauskoa liittyi koruihin ja niitä käytti niin miehet kuin naisetkin. Varsinaisesti lahjuksina naisille antamisesta ei mitään havaintoa, sen mitä ehdin kahlata hakuja.
Navajot on kaupallistaneet jo aikojen alussa näpertelynsä, ehkä ne oli jo silloin myyntivaltti.
Hienoja ne on. 👍
No jos viskin unohtaa ostaa, ei ole alkoholisti ellei sitten ole vaan jo dementoitunut holisti. 😂
Onpas sulle nyt ongelmallinen asia tämä naisille lahjojen antaminen😂
No on helkkari, ei mahdu kuulaan niin ei mahdu. En jymmärrä alkuunkaan mikä niissä lahjoissa on se juttu. 😅
Hyvin mielenkiintoista oli kansainvälinen kauppa jo kivikaudella: navajot kauppasivat näitä korujaan pitkin Amerikkaa, vaikka heillä ei ollut edes hopeaa, vaan sekin piti vaihtokaupalla ostaa ja roudata Meksikosta asti, Sierra Madren alueelta käsittääkseni. Tayopan kadonnut ja tarinoiden aarrekaupunki on sieltä päin. Paikallinen Eldorado siis.
Kauppamiehiä ja käsityöläisiä navajot ovat edelleenkin, eikä sarjatuotanto minua häirinnyt, kun se oli historiallista. Preeriaintiaaneilla idempänä oli vissiin niin paljon kiireitä tappeluksissa ja puffeleita metsästäessä, että eivät juurikaan kiinnittäneet huomiota hopeakorujen tekemiseen, kun niitä saattoi ostaa navajoiltakin.
No kiviä tietty 😏
Eiköhän ne saanut ruokaa, arvokkaimpia lihapaloja
Lahja on totaalinen sosiaalinen fakta, sisältää henkisen mekanismin liittyen antajan ja saajan kunniaan. Antajan ja lahjan välinen side luo sosiaalisen siteen, jossa vastavuoroisuuden velvollisuus lahjan vastaanottajalla. Lahja ei ole vieraantunut antajasta, se on laina, ei myyty tavara. Ja näin luo velka suhteen, siis keskinäisen riippuvuuden. Luo solidaarisuutta. Alkuperä on ihmisen sosiaalisuudessa.Näillä heimoilla miehet johdossa, hoitivat sosiaalisia suhteita. Naisia ei nähty lahjomisen arvoisiksi. Kapitalistisessa yhteiskunnassa naisten vastalahja lienee ollut seksi, silloin kun naiset olleet epäitsenäisiä. Nykynaisten ei siis pitäisi enää odottaa lahjoja sen enempää kuin miestenkään.
Wiki
Rocks?
Okei. Minussa on sitten sen verran heimopäällikköä, ymmärrän lahjomisen syyt. Mutta kyseenalaistan sen tarpeellisuuden,nimenomaan nykyään missä jokaisella on jo omaa rahaa ostella mieleisiään ostoksia.
Enkä meinaa, ettenkö voisi ostaa tai vastaanottaa lahjoja, en vain ymmärrä miten se tekee suhteesta kivemman. Miehestä/naisesta rakkaamman lahjoilla.
Vaan nyt on mentävä. Päivänjatkoja.
Sä lähestyt tätä ihan liian materialistisesta näkökulmasta. Lahjahan voi olla myös aineeton. Mutta lahja ei ole sitä, että tekee sellaista mitä muutenkin kuuluu tehdä parisuhteessa.
Varmaan lähestyn niin. Ehkä tässä nyt korostuu tosiaan se, että itse en ole mitenkäänpäin materian perään ja kaikki toisen huomioiminen ei ole aina mahdollista arjessa, yhteisessäkään arjessa. Siksi se mikä on jollekin arkipäivää onkin minulle luxusta eli ei jatkuvasti saatavailla arjessa.
Teen täysipainoisesti itse oman arkeni, vaikka parisuhteessa olenkin. En ole tottunut siihen, että joku muu tekee arjessa mun puolestani mitään, koska hänellä on jo muutenkin kädet täynnä esimerkiksi töissä. Niinpä se hieronta tms. on juuri sitä luxsusta/lahjaa ei arkipäivää. Ja se itseasiassa ilahduttaa minua paljon enemmän, kun juuri vaikkapa mikään materia koskaan missään muodossa.
Itsestähän nämä lähtee. Lahja on jo se yhteinen aika. :)
Rehellisesti en ole koko elämäni aikana kyennyt ymmärtämään mitä hienoa on saada pari korvakoruja tai uusi käsilaukku. Kertoo tämäkin miten vähän nuo asiat minulle merkitsee. Minulle toisen aarre on roskaa, rumasti mutta kuvaavasti sanottu. En saisi näistä tällaisista lahjoista yhtään mitään, ihmettelisn vain miksi ihmeessä törsäsit johonkin tällaiseen.
Olisit mielummin säästänyt ne vaikka lomareissuun. Mulla on myös se, että olen tosi huono ottamaan keltään lahjoja vastaan. Kun ei ole tottunut sellaiseen, ei siihen varmaan helposti totu myöhemminkään. Itse olen kyllä ollut joskus nuorempana kova lahjomaan toista.
Mutta olen huomannut ettei ne lahjat merkinnyt heillekään mitään enempää, jopa sain palautetta ettei ole mukavaa kun ostellaan krääsää. "
En tartte lisää kräässää, vaan läheisyyttä sun", kiteyttää minun pyyntöni kumppanille.
Mutta joku yhteinen lomamatka, teatterireissu, konsertti, ravintolaillallinen, kylpyläloma tms. sellaisiin voisin panostaa ja olen panostanutkin lahjana toiselle. Ehkä nekin on jollekin tavallista arkea.
Onkohan ne olleet arvotonta kissankultaa? :P
Hanoi.
Tai, jos ehkä vain erikoisen muotoisia ihan tavallisia kiviä?
Sekin on toki mahdollista. Mitä isompi synti tehtynä, sitä suurempi kivi. 😄
Antaisin kyyditystä potkukelkalla, ja olen antanutkin, pitää vaan kelit olla kohdillaan
Tää on ihanaa..
Mukavaa kyytiä on, vähäistä kokemusta on
Kynttiläillallisia tykkäisin laittaa
Ois tunnelma hämärässä kohdillaan
Perjantai on pizza päivä ja huomenna hernekeitto tarjolla mussukalle!🤩🤩
En minä ole saanut miespuoliselta koskaan mitään.
Asioilla on aina kaksi puolta. Itse sain paljonkin kaikkea, mutta myös pahaakin. Ei korvannut tavara sitä p.skan määrää
Tästä oli yhden miespuolisen tuttavan kanssa juttua kun selviteltiin, että voisko meistä tulla joskus jotain muutakin.
No, itse haluan lähinnä suukkoja ja halauksia. Mulle välittäminen on arjessa tapahtuvia tekoja, jotka osottaa että ajattelee sitä toista. Mulle rakkaus on huomioon ottamista, ei materiaa.
Mies taas puhui just tyyliin poimia kukka joka perjantai ja vastaavaa. Ei siinä ollut mun mielestä mitään väärää, vaikkakaan en sitä tarpeelliseksi koekaan. Ei se perjantain kukkanen korvais, jos muuten ne pienet teot jäis aina tekemättä.
Ton jälkeen mies kuitenkin kyseli, että miten mä sen joka perjantaisen kukkasen korvaisin. Se oli musta outoa. Itse en tee tollasta saadakseni vastalahjan, vaan mulle toisen ilo itessään on jo palkkio. Suukot ja vastaavat eivät tämän miehen mielestä olleet tarpeeksi ja ei, hän ei pyydellyt seksiäkään. Hänelle olis aina pitänyt ostaa jotain. Kaikenlaisia herkkuja ja karkkeja ja jotain pikkutavaroita. Ei siis mitään kallista, mutta aina siihen liittyi raha. Minun vastineeni olisi aina pitänyt olla jotakin ostettavaa. Tai jos puhuin, että haluaisin niitä suukkoja ja halauksia, niin heti kysyi mitä niistä saa vastineeksi. Jos juttekin jostakin missä olisin tarvinut apua, niin aina oli valmis auttamaan, mutta mitäs minä sitten hänelle ostan.
Ihan mukava mies muuten, mutta tuosta tuli lopulta niin vastenmielinen olo ja lopetin viestittelyn.
Sinä kiteytit hyvin ajatusta, joka minullakin tökkii tuossa lahjomisessa. Tavallaan jo se, että toinen odottaa jatkuvasti jotain lahjoja, aiheuttaa ainakin minulle tunteen, että jaaha jos en ole sinua lahjomassa ja osta sinun rakkauttasi, niin en sitä sinulta sitten saakkaan.
Ei minusta olisi olemaan suhteessa ihmisen kanssa, jolle rakkaus täytyy todistaa jollakin ostamisella tyytyväiseksi...ei se ole sellaista rakkautta mitä minä haluan. Lahjat muutenkin pitää antaa omasta halustaan, eikä toisen vaatimuksesta.
Puhuitte eri kieltä rakkaudessa;niitä on viisi. Samanarvoisia,mutta erilaisia.
https://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/ajankohtaista/?x217700=5205681 Linkkiä,ettei tarvii sen perään itkeä;)
No se on oikeastaan mulle ihan sama mistä johtui. Hänellä varmaankin oli syynsä ja minä en olisi halunnut elää tuollaista elämää. Hänestä en tiedä, mutta en usko tuollaisen sopineen kummallekaan.
Siis hän oikeasti sanoi, että voisin ostaa hänelle pienen suklaapatukan joka päivä. Siis wtf lol. Eihän siihen talous kaatuisi, mutta miksi. Vastaan itselleni ... itse en tekisi moista mistään syystä. Sanoin hänelle, että en mä nyt joka päivä ravaa kauppaan hakemaan yhtä patukkaa. Sanoi, että voihan niitä ostaa 100 varastoon. Kuulostaa tosirakkaudelta ... mulla on täällä kaapissa 89 suklaapatukkaa ja annan sinulle joka päivä yhden niistä, koska olet niin tärkeä. Öööö ... okei ... mä jätän väliin ☺
Ai niin ja sen kukkasen mäkin olisin voinut antaa vaikka joka päivä. Napsasta pihalta tai piirtää paperille (kuten hän ehdotteli). Se vaan ei hänelle kelvannut. Hänen "lahjuksensa" olis aina pitänyt olla ostettua. Se minusta oli tuossa se outo kuvio. Ei niinkään se lahjuksen haluaminen. Vaan todellakin se, että minun olisi pitänyt aina käyttää rahaa siihen.
Blaablaablaa,eli et ymmärtänyt rakkauden kieltään. Hyvä että erositte.
Anna lahjaksi jouluna suuri paketti muovisia leikkisotilaita: ARMY-forces, sitten voitte leikkiä niiden kanssa sotaa jouluaaton ajankuluksi, ja Uutena Vuotena niitä kun asettelee maahan, voi hyökätä rakettien avulla niiden kimppuun ilmasta :)
Ostin kerran veljen pikkulapsille aika suuren paketin juurikin Army forces -muovisia sotilaita.
..ja muuten tuollaisia muovisia pikkusotilaita voi käyttää tarkkusammunnan kohteina ilmakiväärilläkin.
Joululahjoissa on parasta se kun katsoo minkälainen ilme toiselle tulee kun hän avaa itse hänelle antamansa paketin jos onkin joku täysin arvaamaton lahja sisällä.
Kaikissa lahjoissa tuo on paras tunne :)
Luonnonkukkakimppu pari kertaa kasvukauteen, niin säilyy yllätyksellisyys.
Omalla kohdallani ei suhteeksi luettavaa yhteiseloa ole kertynyt, olleet lyhyehköjä ajanjaksoja hauskan tapailun merkeissä mutta olen aina vierastanut materiaalilahjoja. Tuntuu vain luonnostaan tähdellisemmältä osoittaa se jollakin tekemisellä. Noh, voisin ostaa lahjakortin johonkin hemmotteluun. - cu-
Voisin antaa jotain muuten vaan, mutta en joka perjantai... se jo kuullostaa säännöllisyydelle. Silooin kun sille tuntuu...😊
Lahjana hopeinen luotikalloon jokainen päivä?
Sata kappaletta army forces -pikkusotilaitia muovisia 100kpl paketti halvalla.
Olin jooh näin, oli sumuista keliä en huomannut että: itselläni oli vihreä, sitten auto oli siinä lähellä, ihmettelin miksi ei toimi tuo valo tuolppa, noniin, autoilija huomasi että itsekin huomasin että on itsellä vihreä valo hahahh, joo .
Ei tarvinnut ottaa esiin pumppuhaulikkoa ja ampua autoilijaa kuoliikasi :D