Mitä mies haluaisit minulta

Anonyymi

Joululahjaksi? Mitä sinä antaisit minulle?

2

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Haluaisin lahjaksi Garminin sykemittarin n.4-500 euron hintainen. Lahjaksi antaisin Fazerin sininen suklaalevyn 200gr ja villasukat. Eli antaisin kaksi lahjaa ja saisin yhden lahjan toiselta, kuulostaa reilulla?


      Toi oli vitsi, kyl lahjojen oltava suunnilleen samanarvoisia, muuten tulee toiselle paha mieli. Eli se on syytä sopia etukäteen, jos tällainen tilanne tulee eteen koettavaksi.

    • Anonyymi

      Läsnäoloa.
      No miehenä haluaisin viettää romanttisen illan kaivattuni (nainen) kanssa. Jotain hyvää ruokaa ja juomaa, jälkkäriksi vaikka erilaisia juustoja, viinirypäleitä, keksejä ja hieman viiniä.

      Musiikkia kuunneltaisiin ehdottomasti, molempien ehdottamia biisejä vuorotellen, lähellä toisiamme istuen, maaten, halaillen, pussaillen.
      Voisin myös antaa hierontaa. En ole kyllä koulutettu hieroja, mutta useimmat ovat kehuneet, kuinka hyvin osaan hieroa.
      Sitten välillä voisimme tanssia hitaita.
      Sellainen kiireetön ja intiimi ilta rennosti ja kiireettä.

      Jos lahja pitää olla jotain konkreettista, niin voisin antaa vaikka jotai niinkin omaperäistä kuin suklaata tai viinipullon.
      Itselleni toivoisin esimerkiksi vaikka merinovillaiset sukat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe