Ajattelin laittaa erilaisen tarinan tänne palstan murheiden joukkoon, ja toivottavasti saadaan tähän alle muitakin tyytyväisten kertomuksia!
Olen onnellinen. Olen seurustellut rakkaani kanssa pian noin viisi vuotta. Olin tavatessamme hirmuisen nuori ja meillä on yhdeksän vuotta ikäeroa. Saatiin kyllä osaksemme haukkuja ja epäilyjä, mutta siinä rakkauden huumassa ne onneksi osasi suodattaa sopivasti. Ja siinä vaiheessa kun huuma katosi, lähipiiri oli jo tuttunut ikäeroomme.
Olemme hyvin erilaisia ihmisiä. Minä olen temperamenttinen mutta suunnitelmallinen, enkä oikein malta pysyä paikallani... aina on jokin projekti meneillään =) Osaan suuttua tulisesti ja mielestäni kunnon "tuuletus" silloin tällöin pitää suhteen raikkaana. Tuuletus sisältää asioiden selvittämistä ja ehkä turhautumien purkamista, mutta ei tahallista loukkaamista tai mitään vastaavaa. Mieheni taas on sitä mieltä että ei ne asiat jauhamalla parane. "Emmätiiä" ja "ihan sama" ovat hänen yleisimmät vastaukset, mutta viiden vuoden harjoittelun tuloksena olen oppinut onkimaan hänestä kärsivällisesti mielipiteitä ilman, että painostaisin. Hänelle sen sijaan nostan hattua rauhallisuudesta silloin kun minulla kilahtaa päässä ja päästän höyryjä! Meidän tapauksessamme ainakin vastakohdat täydentävät toisiaan, tuollainen rauhallinen ja harkitseva persoona hidastaa vähän minun ajattelematonta menemistäni, ja minä taas saan hänet sentään joskus innostumaan matkoista tai sisustusprojekteista!
Fyysisestikin olemme erilaisia, minä olen lyhyt ja pyöreä, mieheni pitkä ja hyvin hoikka. Elämämme ovat periaatteessa eri vaiheessa, minulla on jonkin verran opintoja takana mutta kuitenkin enemmän edessäpäin, mieheni taas on porskuttanut työelämässä jo yli neljä vuotta. Tästä johtuen taloudellinenkin tilanteemme on aivan epätasa-arvoinen... keskusteluja se on aiheuttanut, mutta ei riitoja. Olemme vasta muuttaneet yhteen, noin viisi viikkoa sitten. Nämä viisi viikkoa ovat olleet hyvin ongelmattomia, ja on helpottavaa kun ei joudu lähtemään iltaviileään kävelemään jotta pääsisin omaan koirankoppiini yöksi.
Nauramme paljon yhdessä. Mieheni kertoo idioottiakin idiootempeja vitsejä, ja minä nauran niille kuin heikkopäinen! Suukottelemme toisiamme mitä kummallisimpiin pakkoihin, ja joskus jahtaamme toisiamme ympäri asuntoa kädet valmiina kutittamaan. Lastentarhameininkiä juu, mutta pidän siitä =) Seksi on loistavaa silloin kun sitä on, molempien hektisen aikataulun vuoksi nautimme usein illalla enemmän kihertelystä ja loikoilusta kuin suurista liikuntasuorituksista.
Päivän valopilkut ovat yksikertaisia. Mieheni saa aamulla hymyn huulilleni, kun käy antamassa suukon otsalle ennen töihin lähtöään (jos hän sattuu lähtemään aikaisemmin, se on harvinaista). Kun mies tulee 11-tuntisen työpäivän jälkeen kotiin ja huomaa minun tiskanneen, hänen helpottunut virnistyksensä lämmittää sydäntäni. Minusta on mukavaa, että kun istun pöntöllä tyhjän wc-paperirullan kanssa, minulla on joku jota voin huutaa apuun. Kun tämä joku sitten muka tuohtuneena mutisee "ja eikö sitä neidillä taas ollut silmiä päässä kun sinne vessaan meni!", ei siihen voi muuta kuin virnistää.
Jos meistä tehtäisiin esittelykansiot ja asiantuntija saisi asetella kansioita onnistuneiksi seurustelu-/avo-/aviopareiksi, luulenpa, ette me emme päätyisi yhteen. Kuitenkin olemme onnistuneesti todistaneet kaikki mahdolliset ennakkoluulot (omamme ja muiden) vääriksi jo monen vuoden ajan.
Ja minun on ihan pirun hyvä olla =)
Olen onnellinen. Olen seurustellut rakkaani kanssa pian noin viisi vuotta. Olin tavatessamme hirmuisen nuori ja meillä on yhdeksän vuotta ikäeroa. Saatiin kyllä osaksemme haukkuja ja epäilyjä, mutta siinä rakkauden huumassa ne onneksi osasi suodattaa sopivasti. Ja siinä vaiheessa kun huuma katosi, lähipiiri oli jo tuttunut ikäeroomme.
Olemme hyvin erilaisia ihmisiä. Minä olen temperamenttinen mutta suunnitelmallinen, enkä oikein malta pysyä paikallani... aina on jokin projekti meneillään =) Osaan suuttua tulisesti ja mielestäni kunnon "tuuletus" silloin tällöin pitää suhteen raikkaana. Tuuletus sisältää asioiden selvittämistä ja ehkä turhautumien purkamista, mutta ei tahallista loukkaamista tai mitään vastaavaa. Mieheni taas on sitä mieltä että ei ne asiat jauhamalla parane. "Emmätiiä" ja "ihan sama" ovat hänen yleisimmät vastaukset, mutta viiden vuoden harjoittelun tuloksena olen oppinut onkimaan hänestä kärsivällisesti mielipiteitä ilman, että painostaisin. Hänelle sen sijaan nostan hattua rauhallisuudesta silloin kun minulla kilahtaa päässä ja päästän höyryjä! Meidän tapauksessamme ainakin vastakohdat täydentävät toisiaan, tuollainen rauhallinen ja harkitseva persoona hidastaa vähän minun ajattelematonta menemistäni, ja minä taas saan hänet sentään joskus innostumaan matkoista tai sisustusprojekteista!
Fyysisestikin olemme erilaisia, minä olen lyhyt ja pyöreä, mieheni pitkä ja hyvin hoikka. Elämämme ovat periaatteessa eri vaiheessa, minulla on jonkin verran opintoja takana mutta kuitenkin enemmän edessäpäin, mieheni taas on porskuttanut työelämässä jo yli neljä vuotta. Tästä johtuen taloudellinenkin tilanteemme on aivan epätasa-arvoinen... keskusteluja se on aiheuttanut, mutta ei riitoja. Olemme vasta muuttaneet yhteen, noin viisi viikkoa sitten. Nämä viisi viikkoa ovat olleet hyvin ongelmattomia, ja on helpottavaa kun ei joudu lähtemään iltaviileään kävelemään jotta pääsisin omaan koirankoppiini yöksi.
Nauramme paljon yhdessä. Mieheni kertoo idioottiakin idiootempeja vitsejä, ja minä nauran niille kuin heikkopäinen! Suukottelemme toisiamme mitä kummallisimpiin pakkoihin, ja joskus jahtaamme toisiamme ympäri asuntoa kädet valmiina kutittamaan. Lastentarhameininkiä juu, mutta pidän siitä =) Seksi on loistavaa silloin kun sitä on, molempien hektisen aikataulun vuoksi nautimme usein illalla enemmän kihertelystä ja loikoilusta kuin suurista liikuntasuorituksista.
Päivän valopilkut ovat yksikertaisia. Mieheni saa aamulla hymyn huulilleni, kun käy antamassa suukon otsalle ennen töihin lähtöään (jos hän sattuu lähtemään aikaisemmin, se on harvinaista). Kun mies tulee 11-tuntisen työpäivän jälkeen kotiin ja huomaa minun tiskanneen, hänen helpottunut virnistyksensä lämmittää sydäntäni. Minusta on mukavaa, että kun istun pöntöllä tyhjän wc-paperirullan kanssa, minulla on joku jota voin huutaa apuun. Kun tämä joku sitten muka tuohtuneena mutisee "ja eikö sitä neidillä taas ollut silmiä päässä kun sinne vessaan meni!", ei siihen voi muuta kuin virnistää.
Jos meistä tehtäisiin esittelykansiot ja asiantuntija saisi asetella kansioita onnistuneiksi seurustelu-/avo-/aviopareiksi, luulenpa, ette me emme päätyisi yhteen. Kuitenkin olemme onnistuneesti todistaneet kaikki mahdolliset ennakkoluulot (omamme ja muiden) vääriksi jo monen vuoden ajan.
Ja minun on ihan pirun hyvä olla =)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulepa, se että osaa nauttia elämästä niinkuin sinä/te on todella onnekasta. Nauti täysin siemauksin, ja niinhän sinä teetkin!
Olen myöskin onnellinen. Sinä kuvasit kaikkea niin herkullisesti, etten edes pyri samaan,mutta kuten sinä niin ihanasti toit esille, onni löytyy hyväksymisestä( erilaisuuden) ja pienestä ripauksesta hulluutta ja halua onnistua. Onnellisuus on ylellisyyttä ja rakkaus...niin...
Kun on kolme tämänkaltaista suhdetta takana, niin kaipaa jo jotain parempaa.