Kuulin juuri, että tietokone alkaa tulkita lääkärien saneluja! Jos jälki on samanlaista, kuin telkkariohjelmien tekstitys, joka ainakin vaikuttaa tietokoneen tekemältä, olemme kaikki vaarassa.
Nyt me kuollaan kaikki!
Anonyymi
6137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Höpön pöpön. Aika paljon tässä on kaikenlaista tekniikkaa otettu käyttöön, eikä se ole meitä tappanut. Et sitten yhtään pelkää kirjoitella nettiin? Nimittäin sinuun vaikutetaan todella paljon netin käytön kautta. Saat kohdennettuja mainoksia ym.
Hoitajat ja apteekkarit ovat aikojen saatossa muutenkin tulkinneet lääkärin epäselviä käsin kirjoituksia mm. resepteistä. Tällä sektorilla tietokoneohjelmat voivat olla eduksi. Lääkereseptit menevät apteekkiin sähköisesti. Niitä on vaikeampi väärentää, ja niiden tekstit ovat yksiselkoisia. Sen lisäksi todennäköisesti järjestelmä varoittaa väärästä annostelusta tai lääkkeiden yhteisvaikutuksista. Eli tekniikka on parantanut turvallisuutta, ei heikentänyt sitä.
Toimistotyöntekijällä ei välttämättä edes ole hoitoalan tutkintoa. Hänkin voi tehdä virheitä puhtaaksikirjoituksessa.
Minä luulen, että tietokone, jolle yritetään opettaa suomen kieltä, saa hermoromahduksen ja räjäyttää koko planeetan. Saattepa nähdä!
EI PALJOA PAINA IHMISHENKI.
Taitaa tulla ongelmaksi tuossa hommassa juuri tuo joidenkin lääkäreiden hyvinkin puutteellinen suomen kielen taito.
En usko että koneetkaan ihan mitä tahansa mongerrusta ymmärtävät kun on välillä ihmisilläkin vaikeaa.
Hyvä pointti. Ääntämys on erilainen vaikka sanat hallitsisikin.
Kuulostaa hurjalta. Ja taas voi irtisanopa muutama sata tai tuhat sanelujen kirjaajaa ja sitten syyllistää heitä työttömyydestään.
Ei sitten varmaan tulevaisuudessa ole odotettavissa yhtä hyviä raportteja kuin viimeisimmältä erikoislääkärillä käynniltäni sain. Siinä oli listattu kaikki olennainen, täsmällisesti ja kattavasti, eikä ollut liitetty mukaan mitään vääristelyjä eikä pilkkaa eikä vähättelyä. Täysi kymppi heille, niin lääkärille kuin kirjoittajallekin. Se onkin tosin syöpäosasto, ja siellä on ihanan terapeuttinen meno verrattuna saman sairaalan vaikkapa päivystyksen lääkäreiden toimintaan. Julkinen sairaala.