Miks joku jää roikkumaan

Anonyymi

Mikähän juttu se on että kun on käynyt jonkun kans treffeillä ja muutamien treffien jälkeen lopputulos on se ettei toimi, ei kiinnosta, että sitten jäädään, no vähän niin kuin roikkumaan. Olin se joka ei halunnut jatkaa ja tein selväksi tämän. Hän arvaili että voitais olla kavereita. En halunnut sitä silloin enkä nyt. Lähettää toisinaan viestin, kyselee kuulumisia. Periaatteessa ihan harmitonta. Ei kehtais olla tylykään ja olla vastaamatta, mutta miks vastata, kohteliaisuudesta en tiedä. Tuntuu vaan tosi oudolta että laittaa näitä viestejä. Aikaakin on jo kulunut eikä meidän välillä ehtinyt tapahtua mitään suurempaa tai ihmeellisempää. Eli hän oli vaan joku ihminen. En tavoita tuota ajatus maailmaa, kai hänellä joku pointti on, haluaisin kai ymmärtää enkä mitenkään tylyttää... onko yksinäinen, vai mitä, olisko jollakin näkökulmaa asiaan?

4

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikea vastata toisen ihmisen puolesta tietämättä taustoja ja ihmisen motiiveja, mutta mieleen tulee että kiinnostusta saattoi olla hänen puoleltaan ja elättelee vielä toiveita, josko sittenkin tulisit toisiin aatoksiin. Tai sitten tykästyi sinuun ihan ihmisenä ja kaverimielessä ja haluaisi sen tähden tutustua. Kaikilla ihmisillä ei niin noita kavereita/tuttuja ole joita tapailla kun kaipaisi seuraa. Olisin kuitenkin sitä mieltä, että jos sinua ei yhtään nappaa kyseinen ihminen edes kaverimielessä niin ei kannattaisi jatkaa yhteydenpitoa. Silloin toisenkin on helpompi siirtyä eteenpäin ja hankkia niitä uusia tuttavuuksia jostain muualta. Hyvin olet tehnyt, kun olet heti tehnyt selväksi asioiden laidan, nyt se vaan pitää saada toinenkin ymmärtämään. Se on loppupelissä hänenkin etunsa.

    • Anonyymi

      Kerrot selkeästi, ettei sinua kiinnosta ja sitten lopetat yhteydenpidon. Ei siinä sen kummempaa. Miksi vastaat viesteihin ja annat toivoa, että mielesi voi muuttua.

      • Anonyymi

        Tämä.


      • Anonyymi

        Olen kertonut selkeästi. Jo silloin useampi vuosi sitten. Olen kertonut myös kun on kysynyt kuulumisia että olen nyt suhteessa ja että mennyt myös naimisiin. Ois pitänyt mennä jakeluun. Sitä tässä tosiaan olen miettinyt että miksi vastata. Ei ainakaan pitäis olla mitään epäselvää. On erikoista jos joku pitää tällaisessa tilanteessa yllä jotain toivoa, tms. Ainut syy on se miks mietin vastaamista ettei viitsis olla tyly. Ehkäpä jätän vastaamatta kokonaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      127
      7148
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      123
      4944
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4286
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3473
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2281
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      288
      1733
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1476
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe