Olemme nuorehkoja ja asumme saman katon alla. Koronan vuoksi koulut sekä työt ovat tauolla, joten olemme molemmat kaikki päivät kotona. Minulla on ollut viimeisen vuoden ajan terveyspulmia, jotka ovat vieneet veronsa niin fyysisesti kuin henkisestikin ja olen ollutkin työkyvytön jo jonkin aikaa. Suureksi ongelmaksi on kehittynyt nyt kuitenkin se, että olisin valmis jälleen ottamaan härkää sarvista ja yrittää palata jälleen elämään ja näin ollen ehkä töihin pian, mutta kumppanini ei kunnioita yrityksiäni mm. unirytmin ja elintapojen parannuksessa, joiden toimivuus edistäisi huomattavasti hyvinvointiani ja kuntoutumistani. Kotimme on suhteellisen pieni eikä meillä ole erillista makuuhuonetta ja kumppanini viihtyy erittäin myöhään (lue: aamuyöhön) kirkkaiden näyttöjen ääressä (tietokonepelit, elokuvat), joka sitten suoraan häiritsee uni-valverytmiäni, kun tahtomattani altistun kirkkaalle valolle nukkumaanmenoaikaani saakka ja sen yli. Olen itse hankalasti nukahtavaa sorttia, ja uneni vaatii tarkkoja iltarutiineja, hiljaisuutta ja himmeitä valoja. Nämä asiat sanomattakin jäävät toteutumatta, kun kumppanini keskustelee puhelimitse ystävilleen vieressäni samalla kun nakuttaa tietokoneen näppäimistöä tai katsoo elokuvia suurella volyymilla korvan juuressa. Keskustelua olen yrittänyt aiheesta turhaan avata. Uupuneena ja turhautuneena olen itku kurkussa häneltä usein joutunut pyytämään unirauhaa, mutta vastaus on aina sama ''minua ei nukuta noin aikaisin.'' ja mietin vain mielessäni, että miksi vain hänen unitarpeensa on otettava huomioon? On hieman epäreilua, että minun on kunnioitettava häntä siinä, ettei häntä nukuta ajoissa (ei ihmekään kun nukkumisen yrittämisen sijasta tuijotetaan tietokonetta), mutta minun kuntoutumistanikin tukeva tarve normaaliin ja aikaiseen unirytmiin on täysin toissijainen. Onko minun ainoa ratkaisuni vain muuttaa toiseen osoitteeseen vai voiko tälle vielä keksiä jonkinlaisen ratkaisun? Yhdessä erilaiseen asuntoon muuttaminen ei ole vaihtoehto, sillä tämänhetkinen asunto on juuri tässä konkurssissa parasta mitä voimme saada. Onko muilla kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista, joissa kumppanin putkiaivot eivät näe muuta kuin oman napansa?
Kumppanini pilaa unirytmini!
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kurja, oikeastaan hirvittävä tilanne. Itse olen nukkumisen suhteen monessa mielessä tuota samaa kuten kerroit. Itse tuossa tilanteessa hommaisin itselleni asunnon. Ymmärrän yöpuuhastelijoita mutta en voisi asua sellaisen kanssa koska jos yöunet kärsii seuraa monia fyysisiä ja henkisiä ongelmia.
- Anonyymi
En ymmärrä yleensäkään tuollaista tuppautumista saman katon alle, jos ei ole varaa tarpeeksi tilavaan asuntoon. Kyllä normaali aikuinen ihminen kaipaa välillä omaa tilaa ja rauhaa, vaikkei noin äärimmäisiä vuorokausirytmien yhteensopimattomuuksia olisikaan. Toinen koko ajan vieressä nyt vaan alkaa ärsyttään. Sitte tietenki käy, jos ollaan niin meneväistä sorttia, että kotona käydään vaan sängyssä. Mutta erillään, tai riittävän tilavassa kämpässä lienee kohtuullinen vaade nykymaailmassa.
- Anonyymi
Alottajalla ikävä tilanne. Itse tartten ennen nukkumaan menoa rauhoittumista, en mitään riitoja ym.ikäviä asioita ja on sangen ikävää, jos on kumppani joka ei ymmärrä, että vaikka itse nukahtais tosta vaan, missä tilanteessa vaan, niin kaikki ei oo samanmoisia. Enpä tiiä, jos te ootte vasta alkutaipaleella niin sopikaa pelisäännöt, muuttakaa eri kämppiin tai helpointa olis erota
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750