Oli kiva seurata ketonoviisin päiväkirjaa, harmi kun arjen haasteet tuli ja ei ole ehtinyt kirjoitella.
Kertokaa ketoilijat tai karppaajat miten teillä menee ruokien ja muun kanssa? Tippuuko paiko, onko hyvä olo, onko syksyn pimeys tuonut haasteita?
Itselläni vähän jumittaa ja tökkii. En oikeen jaksa keksiä erilaisia ruokia. Tulee sit syötyä paljon salaatteja, kananmunia, kanaa/kalaa/lihaa, papupastaa, vihreitä höyrytettyjä kasviksia ja kermakastiketta, soijajogurttia, siemeniä, pähkinöitä, mustikoita ja joskus omenaa. Herkkuna light-lonkero tai kuiva valkkari.
Hiilarit pysyy varmaan jossain 15-30 (40 ) paikkeilla päivässä päivästä riippuen.
Paino on tippunut 16kg kesäkuun alusta. Kesällä lähti kohisten, nyt maltillisemmin. Nälän tunnetta en siedä ja kaloreita en laske. Kävelyllä käyn liian harvoin.
Nyt mietin kun puolivuotispäivä lähenee et jos alkaisin syödä enemmän hedelmiä ja monipuolisemmin kasviksia. Hiilareisen nousun kustannuksella.
Beroccaa, deetä ja joskus magnesiumia syön lisänä.
Vaatekaupoille tekisi mieli. Onneksi vanhat liian pienet mahtuu nyt ja pari kolme vaatekertaa olen syksyllä ostanut. Vaihtelua kaipaan silti vaatteisiin.
Onko täällä muita vhh??
Ketonoviisi ja muut ketoilijat - miten menee??
31
1214
Vastaukset
- Anonyymi
Moi moi, täällä ketonoviisi. :-D Kiva kun tykkäsit seurata polkuani. Kiva myös kuulla sinun kuulumisia! :-)
Kyllä olen edelleen vhh:lla. Mulla olkapään loukkaaminen vaikeuttaa asioita, kuntoudun koko ajan, mutta olen edelleen ruokavaliolla mikä tuntuu hyvältä. Lisäksi mulle tuli plantaarifaskiitti, joka on nyt kyllä jo paranemassa. Siis "luupiikki". Joka paikka tuntuu repeilevän. On ollut järkyttävät ja rasittavat 4 kk takana ja raskas muutto. Olen nyt sairauslomalla. Toivon että joulukuussa helpottaisi jo elämä. Ei ole voinut olla niin tarkka ruokavalion suhteen, ja kasvisten syönti on kärsinyt juuston ja pikaruoan kustannuksella. Ei pysty rasittaa kättä eikä jalkaa liikaa.
Olen nyt jo kyllä lisännyt tuoreita kasviksia nyt kun asun Lidliä (halvempia kuin muualla) lähempänä, ja palailen smoothie-elämään kun siten saa kasvikset niin hyvin alas. Muuten menen samalla moodilla. Vakioruokia on edelleen ketopannari ja ketopizza sekä siemenleipä, näitä myös aamupalalla kahvin kera munakkaan ja jogurtin ja nyt myös kaura-chiapuuron ohella. Shiratakia ostan aina kun näen. Sitä on Citymarketissa ja Prismoissa. Myös papupasta (Risenta) kuuluu aterioille. Punaista lihaa en ole juurikaan syönyt. proteiinina muna, kala, kana, kalkkuna, juusto. Aamupalajogurttiin (maustamaton) laitan muuten granolaa, fibrexiä ja chiansiemeniä sekä aronianmarjoja. Kotimainen omena myös siinä, joskus välipalana. Olen ostanut myös alpro soijajogurttia, mangonmakuista herkkuna. Siinä ei ole lisättyä sokeria. Jäätelöä (sokeriton) on mennyt, mutta ketojäätelöä ei ole täällä päin kaupoissa. Tilautan sitä ehkä k-markettiin. Fanamammas Suklaa on lemppari. Olen sitä Prismasta tilannut kotiin mutta se tuntuu olevan niin suosittua että on koko aika loppu.
Mulla on mennyt muutama normaali pizza syksyn aikana, kerran Burger Kingillä käynti. Meillä on lähellä ihan paras pizzeria joka kuuluisa ohuesta ja rapeasta pohjasta. Siinä ei kovin paljon tule hiilaria, ongelma mulle on vehnä ja muu vilja joista tulee selvästi ihottumaa ja suolistoon tulehdus. Pizza riittää minulla kahden päivän ruoaksi. Olen pikaruokana myös tilannut nyt lähipizzeriasta ihanaa kanasalaattia. Taisi muuten olla tuo hamppari ainut kerta kun olen kesän jälkeen punaista lihaa syönyt. Ketopizzaan laitan yleensä vain oliiveja, sipulia ja tomaattia ja joskus tonnikalaa.
Herkkuna mulla on s-kaupan suolatut mantelit ja Lidlin macadamia-mix. Joskus korvaan aterian mantelipussilla. Lidlin mixissä on kyllä joitakin maissiraksuja mukana, mutta ei seassa haittaa mutta nostaa hiilareita kyllä. Katson kuitenkin että parempi ostaa pähkinöitä ja manteleita sipsien ja juustosnacksien tilalla. Minähän olen ollut aiemmin tosi pahasti juustonaksu-addikti joten olen onnellinen kun tilalle on löytynyt muuta. Eilen kyllä meinasin Lidlin juustonaksupussin ostaa mutta voitin mieliteon. Kyllä sellaisen voisi kerran kuukaudessa suoda itselleen jos alkaa liikaa kummitella takaraivossa. Suklaata olen myös ostanut. Sokeritonta pääasiassa. Syksyllä oli kyllä sellainenkin tapaus, että vedin kerralla levyn Fazerin sinistä. En muista kerroinko siitä? Ei siitä mitään traumoja ja syyllisyyttä jäänyt. :-D. Fazerin sininen on vaan joku hekumallinen oraalinen nautinto, joka pitää kokea kerran vuodessa. Ei kyllä ollut nälkä koko päivänä, eikä seuraavanakaan, että elimistö kyllä ilmoittaa että energiaa on tullut tarpeeksi. Ahmiminen ei ole siis ongelma, sillä moisen suklaabakkanaalin jälkeen ei ruoka oikeesti maistu pariin päivään. Enkä siis syö kuin lisäravinteet ja juon elektrolyyttivettä.
Alkoholia käytän, mutta paljon vähemmän kuin vuosi sitten. Lonkero Light on minun "kalja" ja punkku ruokajuomana ehkä kerran pariin viikkoon, puoli litraa. Lonkeroa menee ehkä viikossa 4-5. Eli saunajuomana pari ja joskus janoonkin jos kaapissa on. Muuten vichy ja vesi.
Lisäravinteitakin käytän. D3, B-strong ja Natriumaskorbaatti 1000-2000mg kuuluu päivään. Koronan torjuntaankin.
Näyttää listattuna siltä, että syön ihan kauheasti. Mutta tosiasiassa syön pieniä annoksia. Keho kertoo mulle jo mistä se tykkää.
Tänään nautiskelen hyvästä olosta kotona sängyssä. Elämä tuntuu jo pikku hiljaa voittavan. Muuten käyn "uimassa" ja kylmäaltaassa, vaikken nyt voi toista kättä käyttää. Lähinnä vesijuoksua altaalla. Verikokeet tässä kuussa josta selviää terveydentila.
Mukavaa Joulun odotusta!- Anonyymi
Semmoisenkin havainnon tein että väliin nousseista hiilaripitoisuuksista ei ole elimistö riehaantunut vaatimaan lisää nopeaa hiilarimättöä eli ei ole tullut mitään hiilarihimoa, jos ei oteta lukuun juustonaksuepisodia lidlissä joka sekin oli ehkä suolaisenhimoa, jota kyllä esiintyy. Olo pysyy tasaisena. Maapähkinävoi on pysynyt herkkuna myös. Jos tulee liika pitkä väli ruokailuihin niin otan lusikallisen maapähkinävoita välipalaksi.
Kaiken kaikkiaan on ruoan merkitys elämässä tuntuvasti vähentynyt. Kun kaapissa on vaan terveellisiä aineksia niin niitä sitten tulee syötyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Semmoisenkin havainnon tein että väliin nousseista hiilaripitoisuuksista ei ole elimistö riehaantunut vaatimaan lisää nopeaa hiilarimättöä eli ei ole tullut mitään hiilarihimoa, jos ei oteta lukuun juustonaksuepisodia lidlissä joka sekin oli ehkä suolaisenhimoa, jota kyllä esiintyy. Olo pysyy tasaisena. Maapähkinävoi on pysynyt herkkuna myös. Jos tulee liika pitkä väli ruokailuihin niin otan lusikallisen maapähkinävoita välipalaksi.
Kaiken kaikkiaan on ruoan merkitys elämässä tuntuvasti vähentynyt. Kun kaapissa on vaan terveellisiä aineksia niin niitä sitten tulee syötyä.Muistaakseni et pidä kylmäpuristetusta rypsiöljystä etkä Reijo Laatikaisesta. Suosittelen silti lukaisemaan sivun https://www.pronutritionist.net/2020/10/jos-ketoilet-tee-se-margariiniin-rypsi-rapsi-ja-oliivioljyyn-seka-pahkinoihin-painottuen/ .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Semmoisenkin havainnon tein että väliin nousseista hiilaripitoisuuksista ei ole elimistö riehaantunut vaatimaan lisää nopeaa hiilarimättöä eli ei ole tullut mitään hiilarihimoa, jos ei oteta lukuun juustonaksuepisodia lidlissä joka sekin oli ehkä suolaisenhimoa, jota kyllä esiintyy. Olo pysyy tasaisena. Maapähkinävoi on pysynyt herkkuna myös. Jos tulee liika pitkä väli ruokailuihin niin otan lusikallisen maapähkinävoita välipalaksi.
Kaiken kaikkiaan on ruoan merkitys elämässä tuntuvasti vähentynyt. Kun kaapissa on vaan terveellisiä aineksia niin niitä sitten tulee syötyä.Kommenttini poistettiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistaakseni et pidä kylmäpuristetusta rypsiöljystä etkä Reijo Laatikaisesta. Suosittelen silti lukaisemaan sivun https://www.pronutritionist.net/2020/10/jos-ketoilet-tee-se-margariiniin-rypsi-rapsi-ja-oliivioljyyn-seka-pahkinoihin-painottuen/ .
Syön pähkinöitä ja manteleita, koska ovat herkkua. Syön niitä ehkä liikaakin. Käytän oliiviöljyä ja voita rasvana paistoon ja taikinassa jne. Aion ostaa ehkä avokadoöljyä kokeiluun. Kurpitsansiemenöljy on hyvää salaatissa, siitä tulee paahteinen pähkinän maku. Näillä menen rasvapuolella.
Margariinia, joka on kai lähinnä petrolia, vai muoviako se oli, joka tapauksessa kemian teollisuuden tuote, en ole suuhun laittanut varmaan 15 vuoteen enkä tule laittamaan vaikka siitä maksettaisiin.
Terv ketonoviisi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommenttini poistettiin
Kommenttini palautettiin, samoin kuin sekin kommentti, jossa sanoin, että kommenttini poistettiin. Kaikki hyvin palstalla!
- Anonyymi
Suurimmalla osalla on "suomalaisen ravintovalistuksen" myötä homma tehty liian hankalaksi, täysin tarpeettomasti. Kallita ravintolisiä ym.
tee alusta - tee oikein.
hakusana: terveenä ja kylläisenä- Anonyymi
Ravintolisiä otan varmuuden vuoksi koska en tiedä miten mahalaukku ja ohutsuoli toimii. Koska mulla krooninen raudanpuutos niin jotain häikkää imeytymisessä muutenkin lienee. Raudan kanssa tarvitaan ceetä ja beetä.
Kn
- Anonyymi
Tänäiset syömiset.:
Aamulla: pari ketopannarinpalaa juustolla ja kurkulla, kahvia.
Päivällinen: oliiviöljyssä paistettuja kanasuikaleita jääkaapista löytyneellä lopulla tomaattipestolla maustettuna. Salaattia jäävuorisalaatista, kurkusta, paprikasta, tomaateista ja retiisistä, vähän majoneesia liukastukseksi.
Mitähän sitä illalla söis. Kaappi alkaa olemaan tyhjä. Löytyy ehkä pari munaa vielä. Mulla ei tosiaan tule ruokahävikkiä.- Anonyymi
"Aamulla: pari ketopannarinpalaa juustolla ja kurkulla, kahvia......."
Lisää rasvaa, myös tyydyttynyttä eläinrasvaa, ruokavalioosi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aamulla: pari ketopannarinpalaa juustolla ja kurkulla, kahvia......."
Lisää rasvaa, myös tyydyttynyttä eläinrasvaa, ruokavalioosi.Joo voi kauhia sentään, rasvaa. 🙈
Rasvakammoisen sopii sulkea silmänsä.
Aamulla jogurtti chiansiemenistä ja fibrexillä sekä aronialla, kahvia.
Lounas on parin munan munakas oliiviöljyssä paistettuna. Tomaattia, kurkkua.
Päivällinen: tilaan kanasalaatin tai pussi manteleita, ehkä chi-kaurapuuro lisäksi.
En ole hirvinnyt ostaa marjoja lähikaupasta kun ovat niin kalliita. Kun pääsee kauemmas kauppaan niin ostan halvempia mustikoita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo voi kauhia sentään, rasvaa. 🙈
Rasvakammoisen sopii sulkea silmänsä.
Aamulla jogurtti chiansiemenistä ja fibrexillä sekä aronialla, kahvia.
Lounas on parin munan munakas oliiviöljyssä paistettuna. Tomaattia, kurkkua.
Päivällinen: tilaan kanasalaatin tai pussi manteleita, ehkä chi-kaurapuuro lisäksi.
En ole hirvinnyt ostaa marjoja lähikaupasta kun ovat niin kalliita. Kun pääsee kauemmas kauppaan niin ostan halvempia mustikoita."Joo voi kauhia sentään, rasvaa."
Hyvä esimerkki siitä kuinka luuloilla ja uskomuksilla asia saadaan hankalaksi ja KALLIIKSI. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Joo voi kauhia sentään, rasvaa."
Hyvä esimerkki siitä kuinka luuloilla ja uskomuksilla asia saadaan hankalaksi ja KALLIIKSI.Hinta ei ole onglm vaan liiall. enrgnsnti. Mutta kalan rsv on yll:vän kallista.
Esim. silakkaphvn (2,98 euroa/200 g) kalarsv (11,1 %) maks. 135,45 €/kg , kun taas kall. pidetty camelina-öljy maks. vain 27,80 €/l (30,89 €/kg).
Siis syö öljyä! Ei lusikalla vaan suor. pieni kulaus pullosta, niin paikat eiv. tahr. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hinta ei ole onglm vaan liiall. enrgnsnti. Mutta kalan rsv on yll:vän kallista.
Esim. silakkaphvn (2,98 euroa/200 g) kalarsv (11,1 %) maks. 135,45 €/kg , kun taas kall. pidetty camelina-öljy maks. vain 27,80 €/l (30,89 €/kg).
Siis syö öljyä! Ei lusikalla vaan suor. pieni kulaus pullosta, niin paikat eiv. tahr."Siis syö öljyä! Ei lusikalla vaan suor. pieni kulaus pullosta, niin paikat eiv. tahr."
Minulle maistuu paremmin riittävästi terveellisiä, myös tyydyttyneitä eläinrasvoja sisältävä ruoka. Pitäää myös samalla diabeteoireet ja painon kurissa. Ei koskaan nälkä tai jos on niin syön itseni kylläiseksi.
- Anonyymi
Tänään käsi toimii jo ja jalka alkaa myös parantua, vaikka kävely ei suju oikein.
-Aamulla kreikk. jogurtti mustikoilla ja fibrexillä. Kahvia.
-Lounas keitettyä parsakaalta ja savulohta.
-Nyt syön illallista, kukkispizzaa. Täytteinä tomaatti, oliivi ja sipuli. (pohja: 2 munaa, raastettua kukkakaalia, juustoraastetta, psylliumia).
Kukkispizzaa on muuten herkullista kylmänäkin. Jopa parempaa kuin vasta paistettuna.
Terv ketonoviisi. - Anonyymi
Vähän outoa taas. Kerroin että kävin nyt lääkärissä ja paino ja verikokeet syynätty, ja viesti poistettiin.
T ketonoviisi.- Anonyymi
Kiva lukea taas kuulumisiasi. Jos pysyy niin kerro ihmeessä miten painosi on kehittynyt ja millaiset verikoetulokset! Ruoistasi saa inspistä taas tähän omaan juttuun.
Mulla on järkky stressi. Töissä hässäkkää, kotona vesiremppa ja asutaan evakkoasunnossa, jossa epäilen hometta. Olen puhetyössä ja maskit ovat aika kauheita, saan niistä päänsäryn. Nukun huonosti, herään aamuyöllä miettimään kaikkia noita asioita. Meinaa väsyttää ja alakuloakin on ilmassa.
Reilu kaksi viikkoa kun jaksan, saan reilun viikon mittaisen joululoman. Jouluna ajattelin syödä mätiä, erilaisia kaloja, kinkkua ja poroa. Vegepuolelta lanttulaatikkoa, erilaisia salaatteja ja ruusukaalia. Siemennäkkäriä ja mantelileipää. Aion ulkoilla joka päivä. Ollaan ensin Kainuussa muutama päivä ja sitten Lapissa viikko.
Syömiset on mitä on. VHH kuitenkin, mutta hätäisiä keksintöjä ja aika usein samoja muutamia ruokia. Yksi nopea uusi löydös on ruokavaliossani, nimittäin mikrosämpylä. Minuutissa valmis. Teen tällä reseptillä:
1 muna
25 g mantelijauhoa (2 kukkurallista ruokalusikallista)
5 g siemeniä, esim. kuorittu auringonkukansiemen, kuorittu seesaminsiemen
(2 reilua teelusikallista)
1/4 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1. Sekoita ainekset hyvin teekupissa. Kuumenna teekuppia taikinoineen mikrossa täydellä teholla 1 minuutti (minulla vaati 15 sekuntia lisää, kun mikro on vanha).
2. Kumoa sämpylä kupista, anna jäähtyä, halkaise ja nauti.
Varmaan reseptejä erilaisia. Tuohon mulla on aina ainekset kaapissa :)
Vaikka tässä on ollut aika haastavat pari kk oman elämän parissa, en keksi mitään muuta "dieettiä", jota voisi heikollakin hetkellä suuremmin repsahtamatta noudattaa. Kunhan tässä kiireet helpottaa, aion kokeilla erilaisia reseptejä useammin.
Kivaa joulunodotusta! - Anonyymi

Kivaa joulunodotusta!Moikka moi! :)
Joo kerroin tuolla toisessa katjussa että vähän päälle 20kg on lähtenyt edellisestä punnituksesta ja veriarvot on hyvällä mallilla, viitearvoissa kaikki. :) Siitä olen onnellinen, että on pysynyt terveenä, tässähän sitä nyt tuli ihmiskoetta tehtyä yli puoli vuotta.
Tuo leipä olikin tuttu, luin siitä jossain mutta mulla ei ole mikroa käytössä ollenkaan. Kun vanha meni rikki, en ole ostanut uutta tilalle. Olen pitänyt siemenleipätaukoa, tuli tehtyä putkeen aika monta pellillistä, ja nyt syön sitten vähän enempi salaattipuolta ja tänä aamuna söin kaura-chiapuuron marjoilla. Ihan kiva vaihdella. Mulla on toi juuston syöminen aikamoinen ongelma, siis söisin sitä vaikka kuinka ja kun en tee näkkäriä niin ei tule syötyä sitten juustoakaan. Ostin salaattivärkit ja teen niistä päivittäin ruoan ja vaihtelen proteiininlähdettä. Eilen käväisin kipaisemassa Fanamammas-jäätelön.
Maskit on kamalat pitää, mulla menee huurteeseen rillit ja ahdistaa muutenkin. On käsi kipeä, jalka kipeä, rillit huurussa ja maski naamalla niin on kakka lähteä liikenteeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moikka moi! :)
Joo kerroin tuolla toisessa katjussa että vähän päälle 20kg on lähtenyt edellisestä punnituksesta ja veriarvot on hyvällä mallilla, viitearvoissa kaikki. :) Siitä olen onnellinen, että on pysynyt terveenä, tässähän sitä nyt tuli ihmiskoetta tehtyä yli puoli vuotta.
Tuo leipä olikin tuttu, luin siitä jossain mutta mulla ei ole mikroa käytössä ollenkaan. Kun vanha meni rikki, en ole ostanut uutta tilalle. Olen pitänyt siemenleipätaukoa, tuli tehtyä putkeen aika monta pellillistä, ja nyt syön sitten vähän enempi salaattipuolta ja tänä aamuna söin kaura-chiapuuron marjoilla. Ihan kiva vaihdella. Mulla on toi juuston syöminen aikamoinen ongelma, siis söisin sitä vaikka kuinka ja kun en tee näkkäriä niin ei tule syötyä sitten juustoakaan. Ostin salaattivärkit ja teen niistä päivittäin ruoan ja vaihtelen proteiininlähdettä. Eilen käväisin kipaisemassa Fanamammas-jäätelön.
Maskit on kamalat pitää, mulla menee huurteeseen rillit ja ahdistaa muutenkin. On käsi kipeä, jalka kipeä, rillit huurussa ja maski naamalla niin on kakka lähteä liikenteeseen.Aika upee suoritus tuo -20kg ja veriarvojen paraneminen & terveenä pysyminen! Onnittelut! Pitääkin palata sinun ekaan päivitykseen, että mistä lähdit liikkeelle jos edes kerroit siitä :) Mä aloitin kesäkuun alussa ja nyt -17-18kg, aloitin tilanteesta 98-99kg.
Mulla siemenleipätauko on kestänyt reilu 2kk, eli ekan evakkokuukauden anoppilassa ja sitten tän pysyvämmän evakkoasumisen kuukauden. Ehkä nyt vkl ostan taas ainekset ja teen siemennäkkäriä tai säästän jutun jouluun :)
Lähes päivittäin syön kipollisen soijajogun ja maustamattoman jogun seosta, jossa chiaa, erilaisia pähkinöitä ja muita siemeniä kera mustikoiden. Nam !
Huomenna aion tehdä kukkispitsaa, teen aika harvoin nykyään. Ennemmin kokkaan kukkakaalista muusia ja siihen kylkeen esim kanaa, lohta, poroa, lihapullia, possua tms. Ehkä toistan itseäni näissä, mutta usein teen myös vihannesgratiinia. Kukkakaalia, parsakaalia, ruusukaalia ja sinne sekaan mausteita, koskenlaskijakastiketta, kermaa, auraa ja mitä milloinkin. Isosta satsista riittää lisukkeeksi useille eri aterioille. Toisinaan syön ruoaksi sellaisenaan.
Hyvin pitkälti syön arjessa kiireisenä munakkaita, salaatteja, jogurtti-pähkinä-mustikka-annoksen, kaupan broiskukoiven jne. Juon liian vähän vettä. Rehellisyyden nimissä sanottava, että välillä jaloissa painaa ja jaloissa tuntuu portaita noustessa.
Tarvitsisi samanlaisen elämäntaparemontin liikunnan suhteen. Mies ehdotti PT palkkaamista, mutta edelleen se kynnys salille on valtava.
Samoin pitäisi mennä verikokeisiin . Ehkä niistä saisi lisämotia jos ja kun ollaan oikealla tiellä. Pelkään tavallaan, että mitä jos palaan vanhaan ruoan suhteen. Ja samalla olen tosi varma etten palaa vanhaan. Hassua.
Syötkö muuten Ketonoviisi erilaisia kasviksia rajoituksetta, harkiten vai miten? Mä olen yritänyt syödä mahd paljon vihreitä jne, mutta välillä myös paprikaa jne kohtuudella. Jouluna haluan syödä lanttulaatikkoa (ilman siirappia ja korppujauhoja).
Mutta nyt alan vääntämään makaronilaatikkoa teineille! Otan syrjään siitä itselleni jauhelihaa vähän ja siitä tulee mulle huomenna jauheliha-sieni-kesäkurpitsapasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika upee suoritus tuo -20kg ja veriarvojen paraneminen & terveenä pysyminen! Onnittelut! Pitääkin palata sinun ekaan päivitykseen, että mistä lähdit liikkeelle jos edes kerroit siitä :) Mä aloitin kesäkuun alussa ja nyt -17-18kg, aloitin tilanteesta 98-99kg.
Mulla siemenleipätauko on kestänyt reilu 2kk, eli ekan evakkokuukauden anoppilassa ja sitten tän pysyvämmän evakkoasumisen kuukauden. Ehkä nyt vkl ostan taas ainekset ja teen siemennäkkäriä tai säästän jutun jouluun :)
Lähes päivittäin syön kipollisen soijajogun ja maustamattoman jogun seosta, jossa chiaa, erilaisia pähkinöitä ja muita siemeniä kera mustikoiden. Nam !
Huomenna aion tehdä kukkispitsaa, teen aika harvoin nykyään. Ennemmin kokkaan kukkakaalista muusia ja siihen kylkeen esim kanaa, lohta, poroa, lihapullia, possua tms. Ehkä toistan itseäni näissä, mutta usein teen myös vihannesgratiinia. Kukkakaalia, parsakaalia, ruusukaalia ja sinne sekaan mausteita, koskenlaskijakastiketta, kermaa, auraa ja mitä milloinkin. Isosta satsista riittää lisukkeeksi useille eri aterioille. Toisinaan syön ruoaksi sellaisenaan.
Hyvin pitkälti syön arjessa kiireisenä munakkaita, salaatteja, jogurtti-pähkinä-mustikka-annoksen, kaupan broiskukoiven jne. Juon liian vähän vettä. Rehellisyyden nimissä sanottava, että välillä jaloissa painaa ja jaloissa tuntuu portaita noustessa.
Tarvitsisi samanlaisen elämäntaparemontin liikunnan suhteen. Mies ehdotti PT palkkaamista, mutta edelleen se kynnys salille on valtava.
Samoin pitäisi mennä verikokeisiin . Ehkä niistä saisi lisämotia jos ja kun ollaan oikealla tiellä. Pelkään tavallaan, että mitä jos palaan vanhaan ruoan suhteen. Ja samalla olen tosi varma etten palaa vanhaan. Hassua.
Syötkö muuten Ketonoviisi erilaisia kasviksia rajoituksetta, harkiten vai miten? Mä olen yritänyt syödä mahd paljon vihreitä jne, mutta välillä myös paprikaa jne kohtuudella. Jouluna haluan syödä lanttulaatikkoa (ilman siirappia ja korppujauhoja).
Mutta nyt alan vääntämään makaronilaatikkoa teineille! Otan syrjään siitä itselleni jauhelihaa vähän ja siitä tulee mulle huomenna jauheliha-sieni-kesäkurpitsapasta.Hei vaan, en olekaan tätä huomannut.
Kyllä minä syön melkein mitä vain kasviksia. Ei ole oikeastaan mitään kartettavaa, paitsi peruna ja maissi. Sekavihannespusseissa on jotain juureksiakin niin niiltä ei välty. Ainoa mistä olen oikeestaan luopunut on hedelmät. En juuri syö hedelmiä, kuten söin ennen. Niitä ei tee mieli. Ennen söin valtavasti viinirypäleitä, mandariineja, luumuja ja päärynöitä ja banaaneja. Nyt vain kotimainen omena välipalana silloin tällöin. Marjat yritän pitää edelleen kerran päivässä.
Voisikin tehdä muuten omenista vhh-mantelipaistoksen leivonnaiseksi. Oli jossain ohje tähän. 😋
Tekisi myös mieli kokeilla mainitsemaasi punajuuri-aurapaistosta. En ole kokeillut miten sopisivat yhteen. Aurajuusto on minun herkku mutten ole syönyt sitä koko syksynä, muistaakseni.
Yksi herkullinen ruoka on muuten kukkakaali-koskenlaskijakeitto. Ohjeita löytyy jauhottominakin.
En ole muuten tehnyt kermavaahtoakaan ja maapähkinävoikin on jäänyt mielestä.
Liikunta on mulle elämä. Se saa tuntemaan että keho toimii ja elää. Nyt on vaikeaa kun kuntosalit ja uimahallit on kiinni, samoin kylmäuintisaunat. Kävellä ei voi pitkää matkaa kantapääkivun takia. Olen kotona tehnyt lihaskuntoharjoitteita, pilatesta ja jumppapallolla pyörinyt. Ei vaan saa aerobista kun luovuin crosstraineristani. Tänään kävelin 2 km ja teki hyvää keuhkoille vaikka kävely oli tuskaa, kuin puukkoa työnnettäis kantapäähän joka askeleella. Huomenna suunnittelin että menen mereen uimaan ilman saunaa ja lämmintä pukukoppia. Pitää vaan suunnitella pukeutuminen pikaversiona kun se tapahtuu rannalla.
Minä olen ollut tuolla suomi24:n avantouinti-keskustelussa nimimerkillä 1.talven noviisi. Siitä on jo 12 vuotta kun ekaa kertaa pulahdin kylmään veteen. Se ketju jonka silloin aloitin "kerro kokemuksestasi" on edelleen aktiivisena. Siellä on kovin hiljaista nykyään.
- Anonyymi
Pitääpä tehdä synnintunnustus.
Perjantaina oli pikkujoulua ja tuli juotua niin paljon että meni yöunet kokonaan ja se on paha juttu. Mulla menee elämä pilalle siitä.
Tuli testattua nyt kuinka vähä tarvii syödä ja juoda että suistuu viikonloppu piloille ja lepo jää vähiin.
Join kaksi kuohuviinilasillista, puoli litraa punkkua ja yhden lonkeron. Sitten söin pitakebabia ja pienen pussin linssisipsejä ja viimeksi mainittu teki suuhun haavoja. Piti saada kirvelevän suuhun jotain kylmää ja maitotuotetta eikä ollut muuta kuin vaniljaeskimojäätelöitä niin söin kolme putkeen. Ne olikin taas kutistuneet siitä kun viimeksi olen syönyt ettei tikun päässä nykyään enää ole kuin puolet itse jäätelöä ja ohutkin on. On enää pieni osa siitä koosta mitä ne oli silloin ennen.
Menin nukkumaan vasta la aamuna ja on tullut nukuttua ja vrkrytmi sekaisin. Huomenna pitäis jaksaa töihin. Tämmöisen jälkeen sitä voisi ottaakin taas ketoviikon, munaviikon, ja ehdottomasti alkoholia vasta jouluna. Elimistö ei tykänny. Ei tullut ylettömiä määriä siis syötyä, mutta sipsipussi olis voinu jäädä syömättä. Vieläkin suuta polttelee muisto.
T kn- Anonyymi
No mutta tulipahan testattua! Osaat olla viisaampi jatkossa. Pitkässä juoksussa kaikenmaailman repsahduksia tulee, eikä ne haittaa kuin hetkellisesti, jos ja kun osaa palata ruotuun :)
Mä haluaisin kans vähän repsahtaa ja kokeilla miltä tuntuu. Miten saan tehtyä korjauksen takaisin. Ennenhän herkuttelu ja mässäily jäi päälle.
Mä aloitin rautakuurin 1.5 viikkoa sitten. Satasen Obsidania pari tabua päivässä. Nyt taidan tiputtaan yhteen tablettiin päivässä. Huomasin, että mulla alko hiuksia lähtemään sen verta reilusti, että rautakuuri on paikallaan. Tietynlaista sumua on ollut päässä kans, mutta voi johtua ihan liiasta työnteosta.
Tsempit keto tai munaviikkoon! Mä kiukuttelin tänään perheelle eri ruokien kokkaamisista. Mies on onneksi alkanut tekemään välillä mullekin sopivia ruokia, esim täytettyjä paprikoita.
Tänään mulla oli kolmen ruuan nälkä. Lounaaksi kanasalaatti, päivälliseksi kasvis-fetamunakas ja iltapalaksi lihapullia &höyrytettyä parsakaalta. Muutama manteli jälkkäriksi.
Mukavaa joulun odotusta! - Anonyymi

Mukavaa joulun odotusta!Moikka, ja kiitos toivotuksista ja kuulumisista! Hiustenlähtö on tuttua ja rautakuuri onneksi auttaa. Tosin se ei karppaamisesta tarvi johtua. Mulla ei koska hiustenlähtö alkoi 4 v sitten. Nyt tilanne on hyvä.
Mulla ei oo oikeestaan repsahtamista tapahtunut. Lähinnä oli suolaisen hinku viinaksien yhteydessä ja sitä söi mitä oli lähellä. Suolaiseen on kyllä jatkuva himo. Ostin tällä kertaa suolaksi Pan-suolaa. Siinä on kaliumit ja magnesiumit mukana.
Nyt menee tosi paljon tuoreella salaatilla ja kebablihalla, jugurtilla ja tomaattisalsalla. Juusto ja muu ei nyt mene. Mulla on joku kumma ilmiö jämähtää johonkin tiettyyn ruokaan jota syön päiviä tai viikkoja kunnes kyllästyn ja vaihdan ateriat. Jotain mielikuvituksen puutetta lue, tai laiskuutta? Munaa en ole syönyt nyt. Himoitsen kaikkea tuoretta. Olisko joku puutos taustalla, ken tietää.
Yksi mielenkiintoinen asia mistä haluisin tietää enempi on kylmäuinti ja aineenvaihdunta. Kylmäaltistuksen pitäisi kehittää ruskeaa rasvaa. Kylmä vaikuttaa ilmeisesti siten että se kuluttaa hiilarit ja vaikuttaa siten verensokeriin. En nyt pääse linkittämään mainintoja tästä. Mutta muistan erittäin elävästi kun ekaa kertaa 12 v sitten menin jäiseen veteen, koko illan söin kaiken hiilaripitoisen mitä kaapista löytyi eikä se riittänyt vaan hain kaupasta sipsejä ja leivoksia.
Sen jälkeen ei moista hiilaripaniikkia ole tullut. Elimistö säikähti kylmää ja yritti korjata tilanteen? Nyt olen käynyt meressä uimassa ilman lämmintä saunaa ja pukukoppiakaan kun kylmäuintisauna on koronan takia kiinni. Rannalla vaan vaatteet päälle. Meriveden lämpötila on siinä 1-2 astetta. Eikä mitään hiilarihimoa ole tullut. Elimistö adaptoituu tähänkin mutta vaatii ilmeisesti säännöllistä kylmäaltistusta.
T kn - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moikka, ja kiitos toivotuksista ja kuulumisista! Hiustenlähtö on tuttua ja rautakuuri onneksi auttaa. Tosin se ei karppaamisesta tarvi johtua. Mulla ei koska hiustenlähtö alkoi 4 v sitten. Nyt tilanne on hyvä.

T knNyt vähän asiasta:
"Aikuisilla ihmisillä osoitettiin ensimmäistä kertaa olevan aktiivista ruskeaa rasvaa. Väitöstutkimuksessa havaittiin myös, että laihoilla ihmisillä ruskeaa rasvaa löytyy useammin ja sen aineenvaihdunta on vilkkaampaa kuin ylipainoisilla. Ruskea rasva polttaa kaloreita aktivoituessaan, joten heikentyneellä ruskean rasvan toiminnalla voi olla merkitystä lihavuuden kehittymisessä.
Lääketieteen lisensiaatti Janne Oravan väitöstutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa, että terveillä aikuisilla on toiminnallista ruskeaa rasvaa, jonka aineenvaihdunta kasvaa moninkertaiseksi kylmäaltistuksen myötä.
– Tutkimuksessamme ruskean rasvan aktiivisuuden todettiin olevan yhteydessä ihmisen suurentuneeseen energiankulutukseen. Havaitsimme myös, että insuliini lisää sokeriaineenvaihduntaa enemmän ruskeassa rasvassa kuin tavallisessa valkeassa rasvakudoksessa, Orava kertoo."
(Terveysportti) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt vähän asiasta:

(Terveysportti)Tutkimus on luettavissa osoitteessa https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/95825/AnnalesD1108Orava.pdf?sequence=2&isAllowed=y
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moikka, ja kiitos toivotuksista ja kuulumisista! Hiustenlähtö on tuttua ja rautakuuri onneksi auttaa. Tosin se ei karppaamisesta tarvi johtua. Mulla ei koska hiustenlähtö alkoi 4 v sitten. Nyt tilanne on hyvä.
Mulla ei oo oikeestaan repsahtamista tapahtunut. Lähinnä oli suolaisen hinku viinaksien yhteydessä ja sitä söi mitä oli lähellä. Suolaiseen on kyllä jatkuva himo. Ostin tällä kertaa suolaksi Pan-suolaa. Siinä on kaliumit ja magnesiumit mukana.
Nyt menee tosi paljon tuoreella salaatilla ja kebablihalla, jugurtilla ja tomaattisalsalla. Juusto ja muu ei nyt mene. Mulla on joku kumma ilmiö jämähtää johonkin tiettyyn ruokaan jota syön päiviä tai viikkoja kunnes kyllästyn ja vaihdan ateriat. Jotain mielikuvituksen puutetta lue, tai laiskuutta? Munaa en ole syönyt nyt. Himoitsen kaikkea tuoretta. Olisko joku puutos taustalla, ken tietää.
Yksi mielenkiintoinen asia mistä haluisin tietää enempi on kylmäuinti ja aineenvaihdunta. Kylmäaltistuksen pitäisi kehittää ruskeaa rasvaa. Kylmä vaikuttaa ilmeisesti siten että se kuluttaa hiilarit ja vaikuttaa siten verensokeriin. En nyt pääse linkittämään mainintoja tästä. Mutta muistan erittäin elävästi kun ekaa kertaa 12 v sitten menin jäiseen veteen, koko illan söin kaiken hiilaripitoisen mitä kaapista löytyi eikä se riittänyt vaan hain kaupasta sipsejä ja leivoksia.
Sen jälkeen ei moista hiilaripaniikkia ole tullut. Elimistö säikähti kylmää ja yritti korjata tilanteen? Nyt olen käynyt meressä uimassa ilman lämmintä saunaa ja pukukoppiakaan kun kylmäuintisauna on koronan takia kiinni. Rannalla vaan vaatteet päälle. Meriveden lämpötila on siinä 1-2 astetta. Eikä mitään hiilarihimoa ole tullut. Elimistö adaptoituu tähänkin mutta vaatii ilmeisesti säännöllistä kylmäaltistusta.
T knRepsahdus oli väärä sana :) Hain ehkä poikkeamista tavoiteruokavaliosta. Mä tein sen eilen. Söin joululounaalla hieman lanttulaatikkoa, maistui makealta, sisälsi siirappia ja korppujauhoa. Söin myös rosollia ja kinkkua. Illalla söin kauhallisen riisipuuroa ja pienen palan glögihyydykekakkua. Olin seurassa ja ei ollut muuta vaihtoehtoa, en halunnut tehdä numeroa syömisistäni.
En jaksanut laskea eilisten syömisten hiilareita. Mut mä mittasin illalla ja nyt aamulla ketoaineet virtsasta ja niiden mukaan en pudonnut ketoosista, en lähellekään. Kiva! Eikä itsellä mitään morkkista noista maisteluista, tästä taas paluu normisettiin. Oli ihan hyvä poiketa normista siis.
Mielenkiintoista nuo ruskean rasvan pohdinnat ym. Varmasti on monia terveysvaikutuksia avantouinnilla tai kylmäuinnilla.
Minullakin on kausia syömisten kanssa, että saatan syödä kausittain tiettyjä juttuja ja sitten kohta ne eivät maistukaan. Nyt alan kokoamaan töihin ruokaisaa salaattia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Repsahdus oli väärä sana :) Hain ehkä poikkeamista tavoiteruokavaliosta. Mä tein sen eilen. Söin joululounaalla hieman lanttulaatikkoa, maistui makealta, sisälsi siirappia ja korppujauhoa. Söin myös rosollia ja kinkkua. Illalla söin kauhallisen riisipuuroa ja pienen palan glögihyydykekakkua. Olin seurassa ja ei ollut muuta vaihtoehtoa, en halunnut tehdä numeroa syömisistäni.
En jaksanut laskea eilisten syömisten hiilareita. Mut mä mittasin illalla ja nyt aamulla ketoaineet virtsasta ja niiden mukaan en pudonnut ketoosista, en lähellekään. Kiva! Eikä itsellä mitään morkkista noista maisteluista, tästä taas paluu normisettiin. Oli ihan hyvä poiketa normista siis.
Mielenkiintoista nuo ruskean rasvan pohdinnat ym. Varmasti on monia terveysvaikutuksia avantouinnilla tai kylmäuinnilla.
Minullakin on kausia syömisten kanssa, että saatan syödä kausittain tiettyjä juttuja ja sitten kohta ne eivät maistukaan. Nyt alan kokoamaan töihin ruokaisaa salaattia."Mut mä mittasin illalla ja nyt aamulla ketoaineet virtsasta ja niiden mukaan en pudonnut ketoosista, en lähellekään. Kiva!"
Mahtava juttu, ettei tuo hiilarihetki vaikuta ketoosiin! Minä en ole noita ketotikk ja käyttänyt ollenkaan. Pitäiskö än kokeilla...?
T ketonoviisi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mut mä mittasin illalla ja nyt aamulla ketoaineet virtsasta ja niiden mukaan en pudonnut ketoosista, en lähellekään. Kiva!"
Mahtava juttu, ettei tuo hiilarihetki vaikuta ketoosiin! Minä en ole noita ketotikk ja käyttänyt ollenkaan. Pitäiskö än kokeilla...?
T ketonoviisiJotku käyttää tikkuja , jotta oppivat omat rajansa hiilareiden kanssa. On kai yksilöllistä minkä verran voi hh syödä ketoosissa pysyäkseen.
Et sä tarvi tikkuja periaatteessa, niin hienosti pärjäät itsekin omaa oloa kuunnellen :)
Mä taisin nyt tikuttaa 1kk tauon jälkeen. Ihan tän vhh alussa kesällä oli kiva seurata ketoosin kehittymistä. 50 tikkua oli purkissa minkä ostin ja maksoi reilut 20e.
Mä luulen, että esim tulevana jouluna tikutan mielenkiinnosta. Syön varmasti hieman erilailla ja mukava tsekata miten vaikuttaa ketoaineisiin. Mitään paineita ja stressiä en noista ota.
Tänään muuten oli aika kova nälkä aamupäivällä ennen klo 11 lounassalaattia. Ja töistä tullessa klo 15 oli myös aika kova nälkä. En tiedä vaikuttiko eiliset syömiset ja liihan vähäinen rasvan saanti vai mitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotku käyttää tikkuja , jotta oppivat omat rajansa hiilareiden kanssa. On kai yksilöllistä minkä verran voi hh syödä ketoosissa pysyäkseen.
Et sä tarvi tikkuja periaatteessa, niin hienosti pärjäät itsekin omaa oloa kuunnellen :)
Mä taisin nyt tikuttaa 1kk tauon jälkeen. Ihan tän vhh alussa kesällä oli kiva seurata ketoosin kehittymistä. 50 tikkua oli purkissa minkä ostin ja maksoi reilut 20e.
Mä luulen, että esim tulevana jouluna tikutan mielenkiinnosta. Syön varmasti hieman erilailla ja mukava tsekata miten vaikuttaa ketoaineisiin. Mitään paineita ja stressiä en noista ota.
Tänään muuten oli aika kova nälkä aamupäivällä ennen klo 11 lounassalaattia. Ja töistä tullessa klo 15 oli myös aika kova nälkä. En tiedä vaikuttiko eiliset syömiset ja liihan vähäinen rasvan saanti vai mitä.Laita sitten tietoa miten joulun ruoat vaikutti ketoainemittauksiin!
Minä kävin illalla taas meressä uimassa, ja kylmä olo jatkui vaikka kävelin lihakset lämpimäksi. Pipo jäi kotiin mutta onneksi ei laiturilla tuullut ja huppu lämmittää jälkeen päin. Piti saunoa itselle hyvä olo. Olikin rentouttavaa ja uni tuli niin helposti.
Huomaa että ruokakin kyllä maistuisi paremmin kylmäuinnin jälkeen mutta hiilarihimoa ei onneksi tule, suolaisen kylläkin.
T ketonoviisi
- Anonyymi
Kaulaa ei sais peittää kaulahuiveilla jne koska kylmää aistivat anturat on kaulalla. Ruskeaa rasvaa muodostuu varsinkin solisluiden ympärille.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882