Harmis viestittää miten eronneet ovat luusereita. Itsekkäitä ihmisiä jotka rikkovat perheitä. Harmikselta kysyisin pitääkö hän eroa missään tapauksessa hyväksyttävänä.
Lapsen kannalta toisella paikkakunnalla työtä tekevä puoliso voi olla viikot poissa, lapsen kannalta tilanne on lähes sama mitä eroperheissä.
Antaako sotatila hyväksynnän poissa olemiseen? Miehet lähtivät sankoin joukoin rintamalle jättäen naiset lapsineen kotiin. Tilanne lapsille oli hetken sama mitä erotilanteissa. Äiti huolehti, isä oli poissa. Usein palattuaan isä ei ollut läsnä, rypi henkisissä ongelmissa. Lapsien kannalta toisen vanhemman poissaoleminen tuottaa ongelmia. Pariskunta voi olla yhdessä mutta ei läsnä.
Ymmärrättekö eri erotilanteita ja milloin pidätte eroa tai poissa oloa hyväksyttävänä vaihtoehtona?
AsianVierestä
Lapsen kannalta toisella paikkakunnalla työtä tekevä puoliso voi olla viikot poissa, lapsen kannalta tilanne on lähes sama mitä eroperheissä.
Antaako sotatila hyväksynnän poissa olemiseen? Miehet lähtivät sankoin joukoin rintamalle jättäen naiset lapsineen kotiin. Tilanne lapsille oli hetken sama mitä erotilanteissa. Äiti huolehti, isä oli poissa. Usein palattuaan isä ei ollut läsnä, rypi henkisissä ongelmissa. Lapsien kannalta toisen vanhemman poissaoleminen tuottaa ongelmia. Pariskunta voi olla yhdessä mutta ei läsnä.
Ymmärrättekö eri erotilanteita ja milloin pidätte eroa tai poissa oloa hyväksyttävänä vaihtoehtona?
AsianVierestä
Vastaukset 104
Vanhimmat
Voi höpötysten maailmankaikkeus ja lorujen suuret litamat, heräsin aamulla ajatellen.
Ensimmäinen ajatus oli kuin Ensio: tyttöjen höpinät saavat pään pyörälle, kuin kolmipyöräiselle moottoripyörälle, voi olla terveellistäkin rentouttavaa ajattelua, en tiedä...
Jos maailman kylmästä todellisuudesta välillä irtautuu pyörien avulla?
Uusi hyvä elokuvan nimi voisi olla: Hengenvaarallinen Ajatus, jännityselokuva.
No monet ihmiset olettaa asioitten olevan mustavalkoisia, että se minkä he ovat kokeneet elämässään, on ainoa oikea tie...
Aika tyypillistä konservatiivisille suppeasti maailman näkeville.
Perheissä saattaa olla vaikka jos minkälaista ahdistusta vanhempien kesken ja aina järjestään niistä jää lapsiin jotain traumaa. Mutta ero ei välttämättä ole aina se syy, vaan syy voi olla jo suhteen aikana tapahtunut tai päällä ollut kriisi. Alkoholi tietenkin on aika yleinen, mutta kaikenlaiset muutkin ulkoiset paineet voi aiheuttaa perheeseen sen kuulun "virtahevon", mistä ei ulospäin juuri puhuta...
Ei ihmiset huvikseen eroa, tai etsi vaan mukavempaa elämää eron myötä, kyllä silloin ei ole siinä suhteessa kaikki hyvin, jos erotaan. Ja monessa vanhakantaisessa avioliitossa olisi varmaan pitänyt tehdä jotain, eikä vaan sietää toisen käytöstä ja koittaa selvitä jotenkuten..
Virtahepoja vanhempien välinen uskottomuus, työttömyys, välinpitämätyömyys, itsestäänselvyytenä pitäminen, mielenterveyden ongelmat, stressi, rakkaudettomuus, sairaudet, kyllästyminen..
No niitä kai on niin paljon kuin on erilaisia ihmisiäkin?
Tulee mieleen vaikka Juicesta tehty elokuva. Siinä jotenkin se oli ristiriitaisen oloista, että isä oli se mukavin vanhempi, mutta toisaalta petti sitä toista. Ja jotenkin sai selllaisen kuvan elokuvasta, että se vaivasi Juicea koko oman elämän ajan.. Lapsenakin Juice itse oli täysin tietämätön mitä vanhemmilla suhteessa mätti ja varmaan veti omat oletukset..
Toinen noista elokuvista tuttu on Kalle Päätalo. Siinäkin perheessä oli selkeästi se "virtahepo" joka vaikutti Kallenkin käsitykseen loppuelämäksi.
Mutta nämä vaan esimerkkinä... minä uskon, että aikapaljon on ollut perheissä tälläisiä "tabuja", mistä ei oikeasti puhuta ääneen... Eikä aina kaikista vanhemmista yksinkertaisesti ole selvittämään, mikä on todellinen ongelma suhteessa.
Tappava Ajetelma voisi olla kanssa jännityselokuvan nimi.
Kun monestikaan ajatuikset eivät ihmisiä tapa vaan ne teot.
Olen itse eronnut kahden lapsen yh, ja ehdottamasti ymmärrän että tietyistä syistä on lapsille ehdottomasti parempi erota kuin jatkaa avioliittoa joka on myrkyllinen ja jopa henkisesti tai ruumiillisesti vaarallinen ja vahingoittava.
Olen täällä jossain toisessa ketjussa avannut oman eroni syytä, ja sen verran siitä vielä että lapsillani ei ollut isää, siinä mielessä kuin isä mielletään.
Hän torjui lapset totaalisesti. Ei osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa, lapset olivat ilmaa hänelle. Ei koskaan ottanut vapaaehtoisesti syliin, ja jos lapsen häneen syliinsä nosti istui kuin kivipatsas tai muumio ja odotti että tullaan ottamaan pois. Ei puhunut lapsille, ei huomioinut. Toinen lapsemme oli ns, "vahinko" ts. ei suuniteltu mutta siis aviolapsi kuten ensimmäinenkin. Kummastakaan ei ole tippaakaan välittänyt.
Nuorempi eli tyttö varsinkin kärsi tästä paljon. On käyty monet keskustelut siitä että mikis siä ei välitä, miksi isä hylkäsi. Poika ei niin tunteitaan näytä mutta haavoitta ei hänkään ole päässyt.
Katselin tätä siihen asti kunnes nuorempi oli neljävuotias, sitten hain eron joka oli ehdottomasti ainoa oikea vaihtoehto. Mies ei, yllätys-yllätys - ollenkaan "tajunnut" miksi haluan erota! Kaikkihan oli hyvin! No, eron hain yksin ja siitä asti olemme eläneet lasten kanssa kolmistaan ja me olemme tiivis rakastava perhe. Isä ei ole eron jälkeenkään osoittanut minkään valtakunnan kiinnostusta lapsia kohtaan, ei halua tavata eikä osallistua millään tavalla. Elatusmaksua en ole hakenut häneltä, en halua mitään muistutusta hänestä enää. Yksinhuoltajuuden sain suosilla. Pärjäämme palkallani joka ei niin suuren suuri ole (sairaanhoitaja) mutta hätää emme kärsi. Kaikkea on mitä tarvitaan.
Tämä on oma esimerkkini. Olen siis eronnut luuseri joka itsekkyyttään rikkoi perheen. Kysyn vain kenen etua olisi pitänyt ajatella: miehen mukavuutta vai lasten tervettä normaalia kasvua?
Ilman muuta ero on ainoa oikea päätös kun kyseessä on perheväkivalta tai henkinen pahoinpitely. Lasten etu on pantava edelle eikä yhdenkään lapsen etu ole kasvaa kodissa jossa vanhempaa ja/tai heitä pahoinpidellään ja heitteille jätetään toisen vanhemman toimesta. Sitä kipua kun lapsi kysyy miksi isä ei välitä, sitä on vaikea kestää. Sydän murusina yrität selittää ja siloitella kaikkea hyväksi. Turvallisuudentarve näillä lapsilla on valtava, hylkäämiskokemus rikkoo niin paljon.
Olen päättänyt elää yksin enkä ota yhtäkään miestä elämääni. En voi riskeerata mitään, lapsia ei vahingoiteta eikä rikota yhtään enää, siitä pidän huolen. Omistaudun heidän hyvinvoinnilleen ja mahdollisimman hyvään elämään nyt sekä takaamaan parhaat eväät itsenäiseen elämään sitten aikanaan.
Kannattaa varmasti vielä puhua tuo lasten kanssa, kunhan osaavat keskustella. Poikakin, vaikka ei osoita mitään erikoisempaa reagointia, voi vetää kaikenlaista oletusta päässään.
Lapset ottaa kaikenlaiset asiat aina vähän toisin kuin aikuiset... vaikka isä olisikin kylmä, he saattavat vetää sen itseensä, että hän on sellainen...
Eläkä jätä pois mahdollisuutta ammattiapuun, jos sille on mahkuja muksujen kohdalla... Kouluissa ja kaupungilla on monesti terapiamahdollisuuksia tarjota, eikä ne ole pelkästään "ongelmatapauksille".
Noh... ehkä ammattisi puolesta tiedätkin...
Voisi kysyä miksi valitsit juuri tuon miehen kun valinnan teit. Oliko pitkä komea charmikas mikään muu ei kiinnostanut.
Arvasin tuollaisen kommentin tulevan. Naisenhan tulee tilata tulevasta kumppanistaan supon taustaselvitys, psykiatrin arviointi,selvänäkijän näkemys, laittaa valheenpaljastustestiin sekä yksityisetsivän seurantaan.
Silti jos mies tekee jotain ikävää/muuttuu ihmisenä, syy on aina naisen.
Unohdit vielä, että naisen pitää virallisesti kysyä USA:lta ja Venäjältä, että onko niillä mitään merkintää tästä miehestä.
Kun olet unten mailla, paholaisten ja demonien maailmankaikkeudessa näkemässä seikkailu-unia, niin sieltä aamuisin poistuessa: avaa silmä, näet: herätyskellosi lukumäärät, eli kannattaako vielä herätä vai torkut?
Numerot loistavat naamallesi kuin paholaisen silmät, muuttuvat numerot herätyskellossa.
"Harmis viestittää miten eronneet ovat luusereita. "
Kysyn: Eroaako Chuck Norris?
Vastaan: Kyllä eroaa. 30 vuoden jälkeen, ei ennemmin.
Kaiketi ymmärrän, vaikken kaikkia erotilanteita aina ihan kympillä ihannoikkaan. Mun ideaali on tilanne, missä tehdään kaikki voitava suhteen hyväksi ennen kun aletaan lönkimään suhteesta pois.
Ja varsinkin, jos suhteessa on lapsia pitää voida laittaa omat jänkäjoonasmaiset luonteensa kuriin ja lopettaa kaikki turhamainen oikuttelu kumppanille. Että perhe saisi pysyä yhdessä. :D
No kun sitten aikuinen ei ole niin aikuinen ja ei kykene tuohon, niin sitten on vaan erottava.
Vaikka vanhemmat eroo, niin ei ne vanhemmat lapsistaan eroa. Normaalisti.
W.
Uskottomuus, väkivalta, alkoholi, yhteensopimattomuus, toinen osapuoli on perässävedettävä kitisijä/nalkuttaja. Siinä yleisimpiä.
Muista irroittaa hälytysnappeli, saksilla pitää leikata korkea-arvoisissa vaatetuotteissa kuten kauluspaidoissa, leikkaa sakseilla pois hälytin jotta eivät luule sinia varkaaksi!
” Harmis viestittää miten eronneet ovat luusereita. Itsekkäitä ihmisiä jotka rikkovat perheitä.”
itsekkäitä varmasti on paljon joukossa eihän se nyt olisi muuten kirjoitettu lehdissä kuinka uudenrakkauden takia lapset pistetty sijoitukseen.
”Ymmärrättekö eri erotilanteita ja milloin pidätte eroa tai poissa oloa hyväksyttävänä vaihtoehtona?”
Itse koen ettei vanhemmat ole sinnikkäitä olemaan yhdessä selvitäkseen ongelmat mutta yhden vanhemman sinnikkyys ei riitä yleensä.
"mutta yhden vanhemman sinnikkyys ei riitä yleensä"
Tämä tuntuu tosiaan täällä muutamilla helposti unohtuvan. Ei siinä suhteessa vaan pysty pysymään väkisin. Ihan sama kuinka sinnikkäästi yrittää, jos toinen on antamut periksi. Yhdessä pysymiseen tarvitaan kaksi, mutta eroamiseen riittää yksi.
Hankkikaa ätmi tai ätni kumppaniksi niin niistä saatte hyvän kumppanin ja eikä paljon eroilla mutta aloitus koskee koulutettuja jännä ihmisii niis tapahtuu jännii asioita ja jännittäviä käänteitä mut on jännittävää
Ei kelpaa ätmille ätni
Jep, mutta miten onkaan mahdollista, että ydinperheessä rakastavan suvun ympäröivästä lapsesta ei tulekaan sitä onnellista ja kaikkivoipaista ihmistä. Miten sellanen ihminen kehtaa voida huonosti tai valittaa asioista. Eroperheen lapsille voi tulla traumoja ja kaikki heidän ongelmansa loppuelämän aikana johtuu huonoista vanhemmista ja vanhempien erosta. Loppuelämä on pilalla, sadan vuoden terapia voi auttaa, tuskin sekään, parempi olla tekemättä mitään. Mutta ketä ydinperheen lapset voi syyttää aikuisena pahasta olostaan? Niinpä, ei juuri ketään.
Korkeastikoulutettuja jännä vanhempiaan eli geenit on mitä on ja on jännien tuotos kai se katkeraksi vetää kun ei ole ihmisiä vanhempinaan ja sukunaan vaan onkin jännä vanhemmat ja jännä suku
Sääliksi käy sinuakin. Olisitpa tajunnut käydä koulua nuorena, ennen aivovammaa, niin nostaisit nyt hyvää eläkettä eikä tarvitsisi itseäsi parempia noin paljon kadehtia.
Miksi ne minua parempia on
Ero on epäonnistuminen -ELLEI siihen liity henkensä menettäminen (pelko siitä) eli jatkuva väkivalta, fyysinen/henkinen.
Muutoin eroaminen on vain heikkoutta, tyyliin ”ei vaan jaksettu”.
-Pönttis 🌸
Ero on aina epäonnistuminen, sillä olet valinnut väärän ihmisen. Mutta ihmisethän epäonnistuu asioissa välillä ja siihen pitäis olla armollinen. Ei täällä maanpäällä oo ketään täydellistä ihmistä.
Ja itse asiassa mitä enemmän ikää alkaa tulemaan, olen miettinyt sitä, että tylsä tottumusliitto (jos niin voi nimetä, no siihenhän se lopulta kai menee vaikkei tylsä haluaisi ollakaan..?) olisi kaikkein paras. Eli mulle kyllästyminen ei ole koskaan syy. Jos ei ole vakavaa uhkaa, jos toinen ei ole alkoholisti tai sarjapettäjä, miksi tylsää, mutta kultaista liittoa pitäisi koskaan rikkoa? Joku yli 40 vuotta yhdessä on kulta-aarre tilanne. -Pönttis 🌸
Komppaan tätä. Laiskat, itsekkäät ja lapselliset antaa nykyään liian helposti periksi. Se on niin helppoa rikkoa perhe seurauksista välittämättä, kun "ei vaan huvita" enää. Sitten kootut selitykset, syyttely ja uhriutuminen perään, ettei ihan oman häpeänsä alle musertuisi.
- Exp
No mut silloin on valinnut väärin? Sitten se on niin, ja epäonnistuminen. Sanoinko sitä, että pitäisi olla täydellinen? En. Osalle käy näin.
Mutta ero: Se ON aina epäonnistuminen.
-Pönttis 🌸
No näin. Ei lisättävää. Pitäähän niiden selitellä kun oma vieteri vaan löyseni. Itsekkyys on tämän päivän suurin sana.
-Pönttis 🌸
Miksi erosit??
Näin on. Kyllä ennen vanhaan ihmiset oli paljon sitkeempiä ja kestävämpiä, yhdessä oltiin tuli mitä tuli. Ja heikkoja semmoset ihmiset, jotka ei kestä elämän vastoinkäymisiä. Toivon muuten roppakaupalla vastoinkäymisiä näille vahvoille supersankareille, kestää kestää.
Siis itseään parempana ja muita vahvempana pitäville supersankareille.
En ole sellaisessa liitossa ollutkaan, josta teknisesti olisi mahdollista erota. Kun ei ole avioliittoa, ei ole eroa. Avioliitosta tehdään juridinen ja kaikkein painavin ero. -Pönttis 🌸
Mulle vastoinkäymiset edustaa sitä just, että ne liittää tiiviimmin parit yhteen. Olen monesti esim.miettinyt yhtä synkkää seikkaa, että kun pari menettää esim. lapsensa, he päätyvät hyvin usein eroon. Jos tiedätte, kertokaa mikä siinä on silloin se pahin kohta, että liitto repeää? En näe sitä enkä löydä syytä siihen helposti. Päinvastoin se olisi niin suuri henkilökohtainen tragedia etten voisi koskaan enää laskea lapsen isästä irti ja menettää vielä hänetkin. Se olisi liian suuri yhteinen tarina duurissa ja mollissa. Silloinhan kasvetaan yhteen -Pönttis 🌸
Et siis laske avoeroja ollenkaan?
Haluaisitko vielä joskus avioliittoon?
Ei silti saa toivoa kenellekään pahaa, mutta kyllä, periksiantaminen (luopiomaisuus) on vääryys. -Pönttis 🌸
Eikö siinä pitäisi tulla ajatus ”yhdessä selvitään tästä, mä en jätä sua” vai katoaako se toinen puoli niin syvälle siihen suruun ettei enää ole kykenevä puolisoksi? -Pönttis 🌸
Huh. En todellakaan tiedä. Kummastuttaa :(
Elämä on täynnä epäonnistumisia. Jokainen meistä epäonnistuu ja niin helvetin monta kertaa. Joka muuta väittää, niin valehtelee!
No en mä nyt tiedä mitä minä lasken. Puhuin vain näkökulmasta eroon. Ja mitä se mun mielestä on.
En minä sano ei koskaan, mutta tällä hetkellä ajatus avioliitosta ei houkuta mitenkään. Kui?
-Pönttis 🌸
Näkökulmastasi johtuen et saavuta edes todellista eron mahdollisuutta, jollet mene ensin naimisiin.
Täällä liikkuu monenlaista kouhottajaa, joilla ei ole itsellään kokemusta.
Itse olen lapseton kerran avoeronnut mies ja tyytyväinen ratkaisuuni.
No sovitaan sitten, että vain sinä tiedät ja tämä kouhottaja poistuu. -Pönttis 🌸
"Olen monesti esim.miettinyt yhtä synkkää seikkaa, että kun pari menettää esim. lapsensa, he päätyvät hyvin usein eroon. Jos tiedätte, kertokaa mikä siinä on silloin se pahin kohta, että liitto repeää?"
- Jotakin komeusta on siitä miten lapsettomuus ja keskenmeno voi ajaa parin kauemmas toisistaan, kun kriisiä ei osata yhdessä käsitellä. Kyse ei siis ollut syntyneestä lapsesta, vaan keskenmenosta, jossa patologin mukaan oli kyseessä aivan normaalisti kehittynyt ja hyvin voiva ihmisen alku.
Luulen, mitä olen asiaa ajatellut ja taaksepäin miettinyt, silloinkin jo mittinyt kun eroajatukset päähän nousivat, että tuo oli yksi sellainen kriisi, jossa ei osattu tukea toisiamme. Vaan kumpikin käpertyi itseensä ja odotti toiselta jotain ääneen sanomatonta kykyä ottaa kipu pois ja kumpikaan ei osannut tukea toistaan, lähinnä keskittyi siihen omaan suruunsa.
Olen aika varma, että tuo oli oleellinen tapahtuma siinä, kun pariskuntana ajauduttiin kauemmas toisistamme ja moni käsitys toisesta siinä muuttui samalla. Toinen puhuu ja toinen ei halua puhua tai osaa puhua. Tulee kivireki taakaksi, jota kumpikaan ei jaksa yksin vetää eikä yhdessäkään kiskoa. Lopulta moni muukin asia alkaa suhteessa irvistelemään ja rakkaus kiroaa...erotaan.
Komeusta. :) Kokemusta piti olla.
Kuolema ylipäänsä on aiheena monelle vaikea käsitellä, saati sitten jos kyseessä on (oman) lapsen kuolema. Aiemmin lapsikuolleisuus oli suurta, mutta meille lapsen kuolema on "epänormaalia". Lasta ei kuuluisi joutua hautaamaan. Tuskin se oli helppoa silloinkaan, mutta silti paljon tavanomaisempi tapahtuma. Monille vanhemmille tuo voi myös hyvin olla se ensimmäinen merkittävä kuolema omassa elämässä. Eivät ne myöhemmätkään helppoja ole, mutta kyllä se perspektiivi ja eletty elämä vaan auttaa. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, niin sitä jo tietää, että elämä jatkuu kuitenkin.
Tilanteesta riippuen lapsen kuolemaan voi myös liittyä syyllisyyden tunnetta, riiittämättömyyden tunnetta, jne. Ihmiset myös käsittelevät surua eri tavoin. Toinen kaipaa läheisyyttä ja lohdutusta. Toinen ehkä haluaa täyttää elämänsä "häiriötekijöillä", jottei joudu ajattelemaan. Tälläiset ääripäät kokevat toisen tavan surra helposti vääräksi. Ensimmäinen kokee toisen olevan välinpitämätön ja jatkavan elämäänsä kuin ei mitään ja jälkimmäinen kokee ensimmäisen ahdistavan ja pakottavan hänet nurkkaan märehtimään ja vellomaan surussa. Ymmärrettävästi tuossa on aika helppoa kehittää tarpeetonta kaunaa toista kohtaan. Ihmiset myös etenevät surutyössään eri tahtiin ja hitaampi voi helposti kokea toisen toipuvan liian nopeasti, tmv.
Syitä riittää yhtä paljon kuin surijoitakin ja suru on vaikea prosessi. Lastani en ole koskaan menettänyt ja toivottavasti en menetäkään. Kuolemaa taas on tullut kohdattua liikaakin. Nämä ovat puhtaasti omaa mutuiluani, mutta kai niistä jokunen totuuden siemenkin löytyy.
Mene naimisiin harmiksen kanssa mutta älä eroa vaikka suhde ei toimisikaan millään tasolla. Se vaan ei toimisi mutta saisitte riidellä joka päivä, onhn se jo jotain.
Niin ja etukäteen on "helppoa" ajatella, että siinä jotenkin hitsauduttaisiin yhteen ja tuettaisiin toisiaan. Entäs jos sen toisen tapa surra onkin ottaa etäisyyttä ja aikaa itselleen, mennä pois niihin omiin juttuihinsa ja yrittää jättää suru taakseen? Ei ole olemassa väärää tapaa surra, on vain erilaisia tapoja tehdä se. Jos toinen tarvitsee tilaa ja vapauden surra yksinään, niin hänellä on siihen oikeus. Silloin tukea kaipaava kumppani vaan jää helposti täysin yksin siihen omaan suruunsa. Sitä tukea kun ei aina ole saatavissa ulkopuoleltakaan. Kuolema nyt vaan on vaikea aihe käsitellä, lähes kaikille. Läheisen kuoleman kohdannutta on myös monen mielestä vaikea kohdata.
Onhan se järkytys. Ihmisen tapa kun tahtoo olla miettiä se niin, että ensin lähdetään me vanhemmat eikä meidän lapset.
Jotkut noista keskenmenoistakin kohauttaa olkiaan, pikku juttu kun eihän se ollut vielä edes lapsi. Noh, menetys kuitenkin ja onhan se lasta odottavalle ja haluavalle iso menetys.
Ehkä jopa ainoa tilaisuus saada koskaan omaa lasta, joka sekin sitten meni. Ja kyllä minä surin paitsi menetystäni sitäkin elämän alkua, joka ei koskaan saanut tänne syntyä ja elää.
Ehkäpä se tulee siitä, että elämässä on ollut hyvääkin elämisen arvoista.
Sillä on myös omanlaistaan merkitystä, että lapsi on rakastamasi ihmisen kanssa alkunsa saanut. Rakkauslapsia. Ehdottomasti.
Joo, jokaisen suru on surijansa näköinen.
Keskenmenosta taas tekee monesti parisuhteelle hankalan se tilanteen epäsuhtaisuus. Äidille syntymätön lapsi on yleensä paljon todellisempi ja oikeampi elävä olento, kuin isälle. Varsinkin siellä alkupuolella, kun ne liikkeet ovat lähinnä "sisäisiä," eikä isä niitä koe. Toki on ultraäänet ja muut, mutta kun eivät ne vaan ole sama asia. 24/7 samassa kehossa vaan on erilainen kokemus, kuin nähdä monitorilta. Miehen on hyvin vaikea kokea siinä kohtaa samanlaista menetyksen tunnetta. En vähättele isän surua. Sanon vaan, että se on erilaista. Mies menettää enemmänkin niitä haaveita ja toiveita ja ajatuksia, joita siihen lapseen on liitetty. Äiti menettää konkreettisen olennon, jonka hän on jo tuntenut ja jota hän on jo varjellut. Vähintään tuo varjeleminen on totta jo paljon aikaisemmassakin vaiheessa sattuvassa keskenmenossa.
Eli surusta tulee niin erillinen? Vain oma? Se on ehkä se syy? Ettei ajatella enää (ei pysty) sitä toista.
Vastaus on siis: käpristytään omaan suruun sykkyrälle ja bum. -Pönttis 🌸
Hyvää mietintää siinä...
-Pönttis 🌸
Jotenkin niin meillä kävi, että toinen jatkoi ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, toisen pudottua syvälle itsesääliin ja suruun.
Eli tunne, ettei surussa saa tukea ja toisella tunne ettei tiedä miten käsitellä surua. Ikään kuin väliin olisi noussut betoniseinä, kumpikin eri puolilla seinää.
Kuulostaa kamalan surulliselta. Ja toisaalta myös osin käsittämättömältä(kin). -Pönttis 🌸
Nimittäin ajattelen, että sitä herkemmin nousisi huoli siitä toisesta aikuisesta, että häntä alkaisi tarkkailemaan, että mitä nyt sitten?
”Täällä liikkuu monenlaista kouhottajaa, joilla ei ole itsellään kokemusta.”
👍 Vahvoja mielipiteitä vailla mitään kokemusta.
Vittuiletko?
Eihän se ero helppoa ole sen kestäminen ..... toiset tekee sen lennossa varmaan on valmiiksi suunniteltuja juttuja sitten toinen kärsii toinen ei.
Se on sellaista tunteiden sekametelisoppaa, että siinä käy äkkiä höpelösti. Käpertyy itseensä ja omaan olotilaansa liikaa.
Ei ole kokemusta liitosta
Ei mitään tietoa avioliitosta en tiedä vastausta
Selvä.
Tiedättekö ... mulle on ihan yks lysti huuteleeko täällä joku Harmis, tai ihan kuka vaan, että eroaminen on epäonnistumista. Minä tiedän, koko lähipiirini tietää ja jopa exäni ja heneänen lähipiirinsä tietää, että meidän eromme oli ehdottomasti vain ja ainoastaan hyvä juttu molemmille osapuolille. Ihmiset muuttuvat, elämä muuttuu ja joskus se, mikä aiemmin oli hyvä, on nyt huono. Jos kortit on katsottu loppuun ja homma ei toimi, niin on parempi siirtyä elämässä seuraavaan vaiheeseen. Kaikkea ei yksinkertaisesti vaan voi korjata ja epäonnistumista olisi jäädä tuhoamaan toisiaan.
En voi edes sanoa epäonnistuneeni valinnassa. Se mitätöisi kaikki ne erinomaisen hyvät asiat, joita meidän yhteisissä vuosissamme oli. Valinta oli siinä kohtaa erinomainen ja silloin meillä oli molemmilla hyvä olla. Se ei vaan näköjään ollut lopullinen tilanne. Enkä näillä tiedoillani usko, että sellaista lopullista olisi silloin ollut edes mahdollista löytää. Asiat muuttuvat ja niin se vaan menee. Joskus muutos on hyvään suuntaan ja joskus huonoon ja sen kanssa pitää vaan elää.
Palsta on täynnä täydellisiä ihmisiä. Harmillista näin epätäydellisenä, kun ei ole oman kaltaisia keskustelijoita ollenkaan. Monta kertaa erottu, joskus omasta aloitteesta, joskus toisen ja välillä ihan yhteisestä päätöksestä. Ikinä ei ole ollut epäonnistunut olo eroista johtoen ja tähän asti jokainen ero on ollut askel parempaan suuntaan. Mutta ilmeisesti tämä on vain meidän epätäydellisten ihmisten tapa ajatella asiaa, hyvä että täydelliset kertovat miten asiat oikeasti ovat.
Kukaan ei ole täydellinen. Harva on eronnut monta kertaa. Ero on kuitenkin uusi mahdollisuus, ei epäonnistuminen missään tapauksessa.
Useimmilla ihmisillä on elämässään enemmän kuin yksi tai kaksi parisuhdetta. Harvinaisempaa on olla ensirakkauden kanssa hautaan asti.
Ei tietoa kokemusta
Huomaan ettei sinulla ole tietoa eikä kokemusta asiasta johon kommentoit.
90+%+eronneista+on+onnellisempia+eron+jälkeen.
"Harmis viestittää miten eronneet ovat luusereita. Itsekkäitä ihmisiä jotka rikkovat perheitä. Harmikselta kysyisin pitääkö hän eroa missään tapauksessa hyväksyttävänä."
Tuossa taas vähn liioittelet minun viestittämisistä, toki olen senkin tuonut ilmi että jos ihan mahdoton tilanne silloin on parempi erota mutta kyllä tosiaan nykyään erotaan liian helposti. Mietipä vaikka noita jos eron syynä:
- Mies/vaimo oli väkivaltainen
// Etkö muka tiennyt? merkit varmaankin oli näkyvillä, ei aina mutta usein, et vain välittänyt
- Kumppanilla oli mielenterveysongelmia //Sama kuin edellinen
- Kumppani paljastui alkoholistiksi //Sama kuin edellinen
- Rakkaus loppui //Etkö muka tiennyt että huuma menee ohitse parissa vuodessa?
- Minulla tuli tylsää //Olisit ajatellut sitä silloin kun aloit lasten tekoon
Jne. Tuota voisi jatkaa vaikka miten pitkään. Lapsethan siinä aina eniten kärsii, miksi niitä pitää alkaa väsäämään jos ei tiedä kykenevänsä olemaan yksissä kunnes ovat täysi-ikäisiä?
-harmiseikirj-
Ei todellakaan voi mistään tietää mitä tuleman pitää. Kenelläkään ei ole kristallipalloa.
Lapset eivät kärsi erosta, vaan vanhempiensa toimimattomasta liitosta ja etenkin vanhemman mielenterveysongelmista/päihde muista riippuvuusongelmista. Liitto ei esim. toimi jos on tapahtunut jotakin tai paljon kaikkea.
Jos toisella vanhemmalla on hyvin paljon ongelmia, joita hän purkaa muihin perheenjäseniin, on pakko erota. Lapset siitä hyötyvät eniten.
Ei, väkivaltaisuutta ei useinkaan voi ennustaa. Väkivaltaisuuden näkee vasta kun ollaan tilanteessa, jossa väkivaltaisuus käy ilmi. Parisuhdeväkivaltaan syyllistyvä voi vallan mainiosti olla kaikkien ulkopuolisten silmiin hyvinkin kiltti ja kunnollinen tyyppi.
Ei, mielenterveys ongelmat harvoin ovat avoimesti näkyvillä. Ensimmäkin lähes jokainen pyrkii peittelemään niitä ja lievät jutut on helppo piilottaa. Mikään ei estä lievää muuttumasta myöhemmin vakavammaksi. Ihmiset myös sairastuvat kaikenlaisiin mielenterveyden ongelmiin ihan yks kaks ja yllättäen. Todellakin, voi olla, tänään ei ole mitään ja huomenna alat kuulla ääniä. Kaikki ei aina tapahdu pikkuhiljaa ja niin, että sen kykenisi havaitsemaan. Tästä syystä muuten myös rajukin väkivalta voi tulla täytenä yllätyksenä.
Myöskään alkoholismi ei ole asia, jonka vain näkisi. Sen näkee ja tietää vain, jos menee yhteen alkoholistin kanssa. Valtaosa alkoholisoituu pikkuhiljaa. Ne yllättävät mielenterveyden ongelmat voivat myös aiheuttaa alkoholiongelmia. Tämän päivän tasainen kohtuukäyttäjä, voi olla ensi vuonna tuurijuoppo tai enemmänkin. Myös absolutisti voi myöhemmin elämässään alkoholisoitua.
Rakkaus voi myös loppua vaikka 15 vuoden kohdalla. Huuma oli ja meni jo aikaa sitten. Rankat tapahtumat tai vaikkapa se puolison väkivaltainen käytös todellakin voi tappaa rakkauden.
Harvemmin olen kuullut kenenkään eronneen tylsyyden takia. Taatusti tylsyyskin voi silti hiipiä liittoon, aivan kuten mikä tahansa muukin tunne. Jos elämä ahdistaa, kumppani ahdistaan, työ ahdistaa ja kaipaa uusia haasteita, eikä toinen anna mahdollisuutta muuttaa asioita ... nuokin tosiaan voivat hiipiä liittoon. Jos muuta ratkaisua ei ole, niin parempi erota, kuin alkaa vihata toista (tai pahemmassa tapauksessa itseään ja elämäänsä).
Lapset kärsivät eniten kärsivistä vanhemmista ja kodin vahingollisesta ilmapiiristä. Pahempaa mallia ei voi lapselleen opettaa, kuin kestä kärsien kaikki, äläkä ikinä pyri parantamaan oloasi. Onneksi Suomen itsemurhatilastot ovat pikkuhiljaa parantuneet, kun enää ei ole pakko vain kärsiä hiljaa.
"mielenterveys ongelmat harvoin ovat avoimesti näkyvillä"
Aivan. Ja niitä suorastaan pyritäänkin piilottelemaan, kieltämään, vähättelemään, selittelemään tyhjäksi ja muuta. Siten saadaan varmistettua niiden jatkuminen, ja valitettavasti myös kasvaminen 🙄. Näin käy myös alkoholiongelman kanssa, yleensä riippuvuuksien kanssa.
Olen eronnut
”Lapset kärsivät eniten kärsivistä vanhemmista ja kodin vahingollisesta ilmapiiristä. Pahempaa mallia ei voi lapselleen opettaa, kuin kestä kärsien kaikki, äläkä ikinä pyri parantamaan oloasi. ”
Kyllä 👍
Lapseni sanoi erotessani hänen isästään "Olisi kamalaa, ellei voisi erota". Niin se on.
No joo.en lukenut mutta eri asia erota kerran kuin monenmonta kertaa???🤷♀️💎
Kerran eläessään ja kerran kuollessaan.
On parempi erota monta kertaa kuin jättää kaikki suhteet väliin. Mistään suhteesta ei tiedä miten siinä käy.
Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Jos joku on eronnut, se on tosiasia, jota on tyhmää olla tunnustamatta. Eikä toisten erot kuulu kenellekään muulle kuin asianosaisille itselleen.
Ymmärtänen erilaisia syitä eroille, vaikka jotkin tuntuvat käsittämättömiltä omalla elämänkokemuksella. Mutta toisaalta en voi ikinä tietää sitä kaikkea, miksi joku eroon päätyy, en vain voi muuttua toiseksi ihmiseksi hänen kokemuksineensa ja kyetä pääsemään riittävän syvälle siihen ajatusmaailmaan. Keskusteluissa voi päästä syvällekin, muttei koskaan sinne, missä se päätös on lopullisesti lyöty lukkoon. Pois lukien ilmiselvät syyt, kuten vaikkapa väkivalta.
Siinä mielessä itselleni järjellä ajateltuna pelkkä toisen tahto erota riittää, ilman mitään perusteluja tai selityksiä. Toisella on vapaa tahto tehdä elämänsä mitä huvittaa ja pohjimmiltaan minulla ei ole siihen mitään vaikutusvallan oikeutusta.
Tunteet huomioiden hyväksyntä teettää toisinaan työtä, mutta tunteet syntyvät ajatuksista siksi omalla elämänkokemuksella ehkä kääntää järjen ääntä toiseen suuntaan ja tekee hyväksymisen itselleen hankalaksi. Onneksi aina voi muistuttaa itseään, että toisella on vapaa tahto ja se siitä.
" toisella on vapaa tahto ja se siitä."
Se on kuule presiis näin, siinä yksinkertaistettuna kaikessa komeudessaan.
Toiselta puolen en myöskään haluaisi itse olla parisuhteessa, jossa kumppani vain sinnittelee kanssani, tai on tavan vuoksi yms. Kun ollaan parisuhteessa, niin sitä täytyy ehdottomasti molempien haluta vahvasti.
-Sheena
Kiitos :)
Olen elellyt nuo molemmat kuvat, tuon ollako vai eikö olla ja jos, niin miksi olisin sekä toisen vapaan tahdon järjellisen ja emotionaalisen käsittelyn alkuvuodesta. Omanlaisensa paini itseni kanssa, mutta opin paljon ja sinällään olen todella kiitollinen siitä mahdollisuudesta.
Viisaasti ajateltu. Joskus on vaikea hyväksyä toisen tekemää päätöstä tai jopa sitä omaansa.
Itse ajattelen erojeni olleen elämän pelastus. Yhtä lailla mitä yhteen menemisetkin ovat olleet, jopa enemmän. Eron voi käsittää monella eri tavalla. Se voi olla lopullinen, ajatuksena ettei halua edes nähdä toista osapuolta. Ero voi olla myös jonkin uuden alku suhteessa, raikastava ikkunan avaus jota tuulettaa ummehtunutta ilmaa. Tunteitaan kesitellessä pääsee aika syvälle omiin mietelmiinsä. Eroaisinko vieläkin suhteistani joista olen eronnut...kyllä eroaisin. Silloin kun asiat eivät etene kärsivällisestä odotuksesta huolimatta on jo kaikki nähty. Uutta tuulta purjeisiin ja katse eteenpäin joko yksin tai ehkä jopa yhdessä sen exän kanssa. Ei jokaista kisaa ja elämän janaa voi voittaa, ei Hamiltonkaan ole voittanut jokaista formulakisaa tällä kaudella...vai onko, en seuraa formuloita.
AsianVierestä
Kiitos :)
Itselläsi on myös terävää pohdintaa, avartavia näkemyksiä, keskustelun karmaa.
Omat päätökset ovat olleet hankalampia niellä, ollut jossittelua teinkö oikean ratkaisun. Siitä on oppinut, että ihan sama, uudet mahdollisuudet ovat edessä niin pitkään, kun henki pihisee, erojen kohdalla ehkä jopa myös sen exän kanssa, jos itse on ottanut opiksi aiemmasta päätöksestään. No ja itsestään :/
Ajattelen eron aina lopullisena sen henkilön kanssa, mutta vain sen eron, ei voi tietää miten elämä aikanaan heittelee, turha sulkea kaikkia ovia, jos ne eivät muuten itseä satuta. Muilta osin on vaikea sanoa miten eron käsitän, pettymyksenä kyllä, paikkana oppia ja sinällään valtavana mahdollisuutenakin, tappiona en koskaan. En ole muodostanut kunnollista kokonaiskuvaa, mutta tuossa se tavallaan oli kuitenkin.
Eroasinko itse vieläkin eroamistani suhteista? Kyllä, täysin riippumatta olosuhteista ja toisesta ne ovat tehneet itselleni ehdottomasti vain hyvää ja kasvattaneet paremmaksi ihmiseksi. Tekisinkö asioita eroissa nyt toisin? Aivan yhtä ehdottoman varmasti :D
Tuon kärsivällisen odotuksen osalta sain nyt viimeisimmässä todella kovan oppitunnin. Odottaa sopii, pitkiäkin aikoja, mutta sitä tietoisuutta tarpeesta jonkinlaiseen muutokseen olemassa olevassa suhteessa pitää ruokkia ja pitää yllä, niin itsessä kuin toisessa. Muuten käy helposti niin, että asioita puidaan ja muutoksista sovitaan, mutta lopulta toinen tai molemmat jäävät vain kellumaan siihen odotukseen. Se prosessi on dynaaminen ja vaatii aktiivisuutta, silläkin uhalla, että ero tulee aiemmin.
En ole pahoillani, sain oppitunnin ja nyt on oma asiani lukea läksyni sen osalta ja keskittyä siihen, että ainakaan itse en tulevaisuudessa jää kellumaan odotukseen. Toinen tekee omat valintansa ja toimii niiden mukaan, lopputulos on sitten jokin niiden kombinaatio, miksei myös ero.
Kannattaa erota
"Onneksi aina voi muistuttaa itseään, että toisella on vapaa tahto ja se siitä."
- Tähän sen pitää perustua ja perustuukin, onneton on se joka tätä ei hyväksy.
Mä luulen, että ennemmin onneton on se toinen, jonka vapaata tahtoa ei haluta hyväksyä ;)
No se se. 😌
Pysyt terveempänä kun et sen kirjoituksista välitä ja niihin usko.
*et niihin usko
Vaikka tuo et sana kuuluu yhä loppulauseeseen, niin joku kumminkin alkaa täällä tarkoitusta vääntelemään. Takerrun "typoon" itse ensin niin muiden ei tarvitse. :D
Eroaminen on onnistumista ja ihmisenä kasvamista useammin kuin epäonnistumista. Tottakai hän saattaa nähdä sen eroamisen epäonnistumisena, jos itse omilla hirmuteoillaan eron aiheutti, mutta toiselle osapuolelle se voi olla vihdoin onnistuminen ja voitto kun pystyi viisaasti ottamaan sen askeleen.
Elämässä ei läheskään aina ole siitä kiinni kuinka kauan jaksaa yrittää vaan isoin opetus tulee siinä, kun oppii milloin olisi paras luovuttaa. Mitkä on niitä hetkiä milloin todellinen voitto tuleekin siitä kun uskaltaa pistää pelin poikkia ja oikeasti miettiä tilannetta. Isoin rohkeus on siinä, että uskaltaa tehdä vihdoin sen päätöksen ja muutoksen.
Aivan liian usein jäädään vain huonoon kaikille vahingolliseen suhteeseen kiinni vaan roikkumaan, vaikka se alkuperäinen maaliviiva on enää vain omien harhojensa tuotosta. Ei lopulta siinä ole kenelläkään hyvä olla, kaikista vähiten lapsilla, jotka pahimmillaan on hankittu muka korjaamaan tätä harhaista suhdetta - koska niin vain kuuluu tehdä.
Todellinen häviäjä on se, jolla ei ole sen verran selkärankaa, että pystyisi rehellisesti myöntämään kun kaikki on yritetty ja ei vain näin voi jatkaa. Toivoa saa, että ymmärtää käydä nämä asiat läpi ennen kuin tilanteesta sokeana hankkii niitä lapsia. Jos on jo lapsia ja sinä aikana suhde muuttuu, niin silloin saa toivoa, että ennen kuin lapsille tulee tilanteesta liikaa vahinkoa; ymmärretään erota. Kyllähän se hyvä itselleenkin on kun vihdoin kasvaa ihmisenä ja pystyy myöntämään, että tämä nyt meni näin. Oma jaksaminen ja terveyskin varmasti kiittää kun vihdoin eron saa hoidettua ja voi taas hengittää.
Elämä ei muutenkaan ole nykyään älykkäillä ja ajattelevilla ihmisillä mikään kilpailu vaan kokemus. Tarina johon pystyt itse tietyissä kohdin vaikuttamaan, jos vain uskallat.
Kiteytit hyvin yhteen virkkeeseen, "voi taas hengittää".
Liika rakkauskin voi tukahduttaa.
AsianVierestä
Kiitos. Tällaisena inspiroivana kaunokirjailijana ihan tietoinen päätös niin jokainen saa tuon tunteen tulkita miten se sopii omalle kohdalleen. Elämässä kun on paljon erilaisia tilanteita mihin voi hukkua ja sen tunnistaa kyllä kun vihdoin on taas pinnalla.
Tiedän, olen kauhea huijari kun kirjoitan näin, huutaahan täällä vain pitäisi. Se vain tuntui niin sopivalta ja päätin olla ottamatta sitä pois kun kerran sen sinne kirjoitin. xP
" isoin opetus tulee siinä, kun oppii milloin olisi paras luovuttaa. "
Tismalleen näin. Ja voi sitä helpotuksen ja huojennuksen tunnetta, kun on luovuttamisen ja luopumisen aika.
Aika usein eroista tulee raastavia, kun molemmat ovat täysin uupuneita ja kommunikaatio käytännössä katki ollut pitkän aikaan. Tilanteen voisi välttää luovuttamalla ajoissa. Tarkastelemalla parisuhdetta etäältä. Hampaat irvessä väkisin vääntämällä liittoa "eteenpäin" saa vain tuhoa aikaan.
Pelottaako harmista vastata tähän hänelle osoitettuun aloitukseen, vai onko se ollut niin pientä piipitystä, että mennyt kokonaan muilta ohitse?
Miksi pelottaisi? laitoinhan jo kommenttia tuonne ylemmäs, minusta se oli riittävästi tähän ketjuun. Oikeastaanhan minun ei olisi sitäkään pitänyt laittaa kun aloitus on niin jyrkästi leimaava kun annetaan ymmärtää että ihan ehdottomasti kaikki erot tuomitsisin, vaikka tottakai jos on oikeasti väkivaltaa tms. silloin minäkin pidän eroa oikeana ratkaisuna. Pointti on oikeastaan se että minusta liian helposti luovutetaan usein kun on kerran lapsetkin tehty. Veikkaan että tämänkin ketjun eronneista harvempi on kovaa väkivaltaa tms. joutunut sietämään mutta useampi on vain kyllästynyt liittoonsa ja halunnut erota kun se on niin helppoa ja mukavaa itselle.
-harmiseikirj-
"... mutta useampi on vain kyllästynyt liittoonsa ja halunnut erota kun se on niin helppoa ja mukavaa itselle."
Puhut täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella.
Jep. Antoi muuten hyvät naurut. :D
Nimenomaan ihmiset jää jopa huonoon suhteeseen, koska se on niin paljon helpompaa. Ero vaatii niin paljon työtä, varsinkin jos kaikki on yhteistä, on virallinen liitto ja/tai vielä lapsiakin.
Harmis on kyllä hyvä vitsien keksijä.
Juuri näin. Samaa mieltä.
Ihan vaan välikommenttina.. Minusta luovutetaan pikemminkin liian myöhään kuin liian varhain. Se on aikamoisen "hassua", että pari taistelee "lasten vuoksi". Ja loppu viimein ne lapset kärsii kaikkein eniten. Vieläpä kovin pitkään.
" ne lapset kärsii kaikkein eniten. Vieläpä kovin pitkään."
Lisäys: tai sitten "ikuisesti". Eli vanhemmat eivät tajua erota. Lapset sairastuvat masennukseen, ahdistukseen, päihteiden käyttöön, ajautuvat huonoille teille. Jne
Aivan niin. Ero ei ole koskaan helppoa ja mukavaa.
Asiallisesti hoidettu ero ei lapsia riko, mutta se että he joutuvat elämään keskellä rakkaudetonta parisuhdetta ei ole heille hyvää elämisen mallia.
Asiattomastikin hoidettu ero on silti parempi kuin ei eroa.