Koska olet viimeeksi käynyt parturissa/kampaajalla? On muuten vaikeaa näi

Anonyymi

n korona aikana, saada ammattilaista ns. "kotikäynnille", eli tulemaan hoivalle leikkaamaan hiuksia miehiltä että naisilta! Olisi ollut seitsemän ihmisen hiusten leikkuusta kyse, en onnistunut saamaan tekijää työlle, eikä ihan pikku keikasta ollut kyse siis rahallisestikaan. Viideltä naiselta ja kahdelta mieheltä olisi pitänyt hiukset leikata, ovat sen verran ulos kasvaneet mallistaan.

Kolmelle kampaajalle työtä tarjosin, kaikkian viidelle soitin, kahdesta paikasta ei edes vastattu puhelimeen.
Yksi yrittäjä olisi ottanut työn; mutta ois pitänyt lähettää vanhukset hänen luokseen, jotta työ olisi kelvannut hänelle. Hän ilmoitti ett jos kerta maksaa liikkehuoneistostaan vuoraa, sopii asiakkaiden sinne myös tulla.

Summa summarum... en ole ammattilainen, mutt leikkaan/tasaan naisten hiuksia jonkin verran lyhyemmiksi... kauttaaltaan; noin 3-5 cm ...ja miehiltä leikkaan hiustenleikkurilla; missä on säädettävä kampa leikkurissa mukana.
Noita mieten hiuksia on aikaisemminkin tullut leikattua, monella tosin vain kranssi päässään, joten selainen 3-16 millin pituiseksi... niskasta lyhyemmäksi ja päälakeen päin asteettain pitenee.

Saa kelvata näin aluksi... kunnes mä löydän jonkun työstä kiinnostuneen ammattilaisen tekemään työn täällä. Saunan pesuhuoneessa meillä on myös liikuteltava hiustenpesuallas, ja pari tehokasta kevyttä hiustenkuivaajaa föönillä, löytyy omasta takaa. Joten kaikkia tarvikkeita ei tarvitse mukanaan kantaa. Jokaisella ihmisellä on myös omat hiussampoonsa ja hoitoaineensa.

35

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taitaa olla semmoiset 15-20 vuotta aikaa viime käynnistä. Parin kympin leikkuukone on maksanut itsensä takaisin moninkertaisesti...

    • Anonyymi

      Tuli mieleen tuosta pallerois-ohjelmastakin, Teemu Pukin hiukset ajettu, itse kun jooh niin on uusi tehokas Philipsin Hair Cutter :D

      Luteittomin terveisin: Philips Von Braun.

    • Anonyymi

      En ole käynyt kampaajalla vuosiin! Annan tukan kasvaa rauhassa, tytär välillä hieman tasoittelee latvoja.
      Minulla on niin voimakas hiusten kasvu että saisin juosta kampaajalla tämän tästä jotta se pysyisi siistinä jos jonkinlaista lyhyttä kampausta haluaisin pitää. Siispä saa kasvaa, laitan nutturalle kun lähden ulos, kotona vetäisen pois silmiltä hiuslenksulla.
      Isälläni on sama juttu, tukka kasvaa kuin heinä ja äiti saa koko ajan patistaa isää parturiin jotta edes hiukan siistinä pysyisi.

    • Anonyymi

      Se ihmetyttääkin moni yritys ja yrittäjä töitä ei ole ja ei kiinnostusta tehdä töitä ja kun seuraa heitä niin päivässä viikossa kuukaudessa ei käy yhtään asiakasta mutta rahaa on silti tulee vaan mieleen pestääkö yrityksen kautta rahaa mut verottajan mukaan asiakkaita käy 100 ja tuhansia päivässä mutta totuus yhtään asiakasta ei oikeasti käy

      • Anonyymi

        Ja minkä alan yritys tämä sinun kyttäämäsi nyt sitten oikein onkaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja minkä alan yritys tämä sinun kyttäämäsi nyt sitten oikein onkaan?

        Kyllä niitä suurin osa on semmoisia kun oikein rupeaa miettimään esim moni kahvila ja katsot asiakas määriä niin ei kata edes kk vuokraa eli laillisesti ei voi eikä pysty olemaan mut silti koko perheellä vaihtuu autot alle vuoden välein on miljoonia maksavia mökkejä jahteja vesijettejä luksusveneitä moottorikelkkoja ym ja niitä vaihdetaan usein ja omistaa liikekiinteistöjä asuntoja ja sijoittaa kun täytyy laittaa rahaa johonkin mutta esim yritys ei kata edes kk vuokraa niin tämä oli vaan esimerkki ja näitä on suurin osa firmoista


    • Viimeksi olen tainnut käydä maaliskuun alussa parturilla, ja joskus huhti-toukokuussa vetäisin koneella ihan lyhyen kesätukan. Nyt se alkaa olla jo hieman kasvanut, pitää katsoa viitsiikö jossain vaiheessa käydä parturissa vai koittaako itse tai kamunaisten avustuksella siistiä sitä.

      Periaatteessa olen elänyt suht normaalia elämää koronasta huolimatta, mutta jotenkin toi parturikäynti on jäänyt kun siinä ollaan kuitenkin niin lähekkäin ja useiden ihmisten aerosoleja pöllytetään ympäriinsä hiustenkuivaimella.

      No sinänsä ihan sama onko mulla koneleikkaus tai hieman kasvanut tukka, kun minkäänlaista noloa sasikranssia siihen ei pääse muodostumaan eikä hiusrajani ole vetäytynyt ainakaan vielä yhtään.

      • Anonyymi

        Kysyisin oletko tavannut trollikkaa livessä eli miksi et pyydä häntä ulos ja jos kolahtaa niin ota siitä naista itsellesi ja saisit hyvän vaimon siitä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kysyisin oletko tavannut trollikkaa livessä eli miksi et pyydä häntä ulos ja jos kolahtaa niin ota siitä naista itsellesi ja saisit hyvän vaimon siitä

        En ole tavannut palstan naisista ketään muita kuin Janica Näädän ja tämän pikkusiskon Jessican, joista jälkimmäistä ei ole vähään aikaan edes näkynyt palstalla.

        Enkä oikein usko että kukaan palstan naisista ihan heti lähtisi ulos mun kanssa 😃 Tai no eipähän pitäisi tulla mitään ikäviä yllätyksiä ainakaan, kun palstalla on jo tarpeeksi ruodittu mun asioita. Ainakin tietää mitä saa 😂


      • Anonyymi
        peris234 kirjoitti:

        En ole tavannut palstan naisista ketään muita kuin Janica Näädän ja tämän pikkusiskon Jessican, joista jälkimmäistä ei ole vähään aikaan edes näkynyt palstalla.

        Enkä oikein usko että kukaan palstan naisista ihan heti lähtisi ulos mun kanssa 😃 Tai no eipähän pitäisi tulla mitään ikäviä yllätyksiä ainakaan, kun palstalla on jo tarpeeksi ruodittu mun asioita. Ainakin tietää mitä saa 😂

        Itse veikkaisin että voisitte tulla hyvin juttuun keskenänne ja asutte samassa kaupungissa ja kumpikin yrittäjiä niin kyllä ainakin juttuun tulette ja jos kumpikin pitää niin pari teistä tulisi eli pyydä trollikkaa ulos


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse veikkaisin että voisitte tulla hyvin juttuun keskenänne ja asutte samassa kaupungissa ja kumpikin yrittäjiä niin kyllä ainakin juttuun tulette ja jos kumpikin pitää niin pari teistä tulisi eli pyydä trollikkaa ulos

        Ja olette samanikäisiäkin eli ei mitään estettä siitäkään


      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse veikkaisin että voisitte tulla hyvin juttuun keskenänne ja asutte samassa kaupungissa ja kumpikin yrittäjiä niin kyllä ainakin juttuun tulette ja jos kumpikin pitää niin pari teistä tulisi eli pyydä trollikkaa ulos

        Itse en edes ollut tietoinen, että täällä kirjoittelee joku mun ikäinen yrittäjänainen samasta kaupungista. Jos näin muka on, niin tässähän voi loksahtaa palasia kohdilleen, että miksi aina välillä joku anonyymi viittaa joihinkin mun sometarinoihin tai muihin asioihin mitä en ole itse palstalla sanonut ekana 🙄

        Tosin en kyllä ihan 100% usko sunkaan hevosmiesten tietotoimiston tornihuhuihin että kuka palstalainen on mistäkin päin, minkä ikäinen jne.


      • Anonyymi
        peris234 kirjoitti:

        Itse en edes ollut tietoinen, että täällä kirjoittelee joku mun ikäinen yrittäjänainen samasta kaupungista. Jos näin muka on, niin tässähän voi loksahtaa palasia kohdilleen, että miksi aina välillä joku anonyymi viittaa joihinkin mun sometarinoihin tai muihin asioihin mitä en ole itse palstalla sanonut ekana 🙄

        Tosin en kyllä ihan 100% usko sunkaan hevosmiesten tietotoimiston tornihuhuihin että kuka palstalainen on mistäkin päin, minkä ikäinen jne.

        Olet kyllä aika omissa sfääreissäsi, jos et ole trollikkaa (aloittajaa) vielä bongannut, Kirjoittaa tunnistettavasti, vaikkei rekattu olekaan, välillä alla lukee trollikka, välillä ei. Yhtä kauan kirjoittanut kuin sinä ja vähintään yhtä tunnettu palstalainen, vaikkei koskaan rekattu ole ollutkaan. Vanhainkodin pitäjä, hyvin tomera n. 30 v. nainen. Turun murre tulee kirjoituksissa usein läpi ("munsta") ja jossain Pansion tai Portsan suunnassa vaikuttaa. Asuu äitinsä kanssa (kutsuu emoksi) ja on ollut monenlaista erikoista mieskuviota.Ei lapsia ja sinkku.

        Tuskin hän on sinua somessa seurannut, kun ei taida olla facebookissa tai ig:ssä, omien sanojensa mukaan. Ja kieltämättä sulle liian järkevä ja fiksu. Ja enemmän munaa, harrastaa metsästystä ja kalastusta ja on aikaansaapa naisihminen.Persu lisäksi. Ilmeisesti myös katseenkestävä punatukka. Ei siis sinun tyyppiä joka lienee pubiruusu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kyllä aika omissa sfääreissäsi, jos et ole trollikkaa (aloittajaa) vielä bongannut, Kirjoittaa tunnistettavasti, vaikkei rekattu olekaan, välillä alla lukee trollikka, välillä ei. Yhtä kauan kirjoittanut kuin sinä ja vähintään yhtä tunnettu palstalainen, vaikkei koskaan rekattu ole ollutkaan. Vanhainkodin pitäjä, hyvin tomera n. 30 v. nainen. Turun murre tulee kirjoituksissa usein läpi ("munsta") ja jossain Pansion tai Portsan suunnassa vaikuttaa. Asuu äitinsä kanssa (kutsuu emoksi) ja on ollut monenlaista erikoista mieskuviota.Ei lapsia ja sinkku.

        Tuskin hän on sinua somessa seurannut, kun ei taida olla facebookissa tai ig:ssä, omien sanojensa mukaan. Ja kieltämättä sulle liian järkevä ja fiksu. Ja enemmän munaa, harrastaa metsästystä ja kalastusta ja on aikaansaapa naisihminen.Persu lisäksi. Ilmeisesti myös katseenkestävä punatukka. Ei siis sinun tyyppiä joka lienee pubiruusu.

        Tuota itsekin ihmetellyt. Peris ei juttele palstalla juuri lainkaan naisten kanssa eikä kovin monen miehenkään (paitsi tietysti näiden "liljalaaksolaisten" kanssa). Johtuisko tämä siitä, että hänellä on asperger. Ei kovin taitava sosiaalisesti, saati kohtelias, vaan kaikki aloitukset ja keskusteluun osallistumiset liittyvät hänen itseensä.

        Some-tarinoitahan voi muuten käydä kuka tahansa katsomassa, ei pelkät turkulaiset. Periksen nimihän on tullut esiin palstalla monta kertaa.Siitä on helppo jäljittää kuvan perusteella some tilit. Itsekin olen ne tsekannut, vaikka en palstalla siitä ole mitään hiiskunut. Enkä minä ole Turusta. Veikkaan että palstakiusaajapuskat ovat miehiä. Naisilla tuskin on intressejä kiusata Peristä palstalla. Vaikka hän kovin naiskammoiselta vaikuttaakin.


    • Anonyymi

      Teemus Pukinparta, eli kikkeli-vinkkeli ukko=

    • Anonyymi

      Meikäläinen leikkas ennen saksilla hiukset, mut tuli niin epätasaista jälkeä, et ei kehdannut mennä edes kauppaa, että piti olla lakki päässä.
      Sit hommasin kotiparturikoneen ja sillä oon hiukset ajanut.
      Tulee tasainen ja hyvä lopputulos sellainen 0,9mm lyhyt tukka.
      Moni kysyy, että missä parturissa olen käynyt, kun on hyvin leikatut hiukset.

    • Anonyymi

      Kiitti vastauksista! Samaa mä ihmettelin itsekin... miks hiivatissa työ ei kiinnosta?
      Jos vapaita aikoja kerta on tarjolla... laittais lapun ovelle, jos muita ei liikkeessä ole palvelemassa mahdollisia asiakkaita; ett tänään kampaamo valitettavasti suljettu, tervetuloa huomenna! Ei se liiketilan vuokraaja siitä pahastu jollei tiloja käytetä, kunhan vuokra rahat vaan kilahtaa tilille, uskoisin.

      Molempien äijien hiukset on nyt leikattu, ja ihan siistit niistä tuli; omasta mielestäni. ei niiden ajelussa paljon edes aikaa kulunut. Yhden naisen hiukset kans tuli lyhennettyä, olkapäille asti laskeutuviksi. Hiuspannan tulen hankkimaan hänelle, sitt ei hiukset enää tule silmille, nyt ne ovat puhtaina niin hennot ja lentäväiset.
      Pakko nekin oli leikata, niin paljon katkinaista hiusta joukossa ett hapsottivat, vaikka oli aina aamuisin palmikoitu yks letti niskaan.

      Loput naisten hiukset leikkaan vasta saunan jälkeen, puhtaina ja märkinä.
      Katsotaan sitten hiusten kuivattua, paljonko joudun tekemään korjaus leikkauksia.
      Joka tapauksessa... on hyvin taloudellista heidän antaa mun leikata hiuksensa. Mä en veloita toimenpiteestä mitään, koska ei kuulu edes mun toimenkuvaan parturointi.

      Mä lähden nyt lounaalle; lihaperunalaatikkoa, punajuurta viipaleina ja maustekurkkua. Jälkkärinä kahvia ja mokkapalanen eli suklaaruutu.
      Toivottavasti jotain on vielä jäänyt jäljelle, en huomannut tehdä varausta lounaasta itselleni.

    • Anonyymi

      No en koskaan paljaalla!

    • 26.10 kävin ja 8.12 seuraavan kerran. Koetan säännöllisesti käydä.,ja poitsun kanssa yhdessä käydään samalla parturilla.

      Mä veikkaan, että tää mun parturi kävis kyllä tuollaisen homman hoitamassa suitsait. Oikeen fiksu nuori nainen, mikä ei nipota.

      Mutta vissiin sielläpäin parturit pärjää hyvin tähänkin aikaan ja töitä voi valikoida? Niitähän tosin taitaa ollakin ihan kotikäyntipartureita...🤔

    • Anonyymi

      Hammaslääkäritkin voisivat tehdä kotikäyntejä, tuoli ja tarvikkeet vain perävaunuun ja asiakkaan luokse.

    • Anonyymi

      26.10 kävin ja 8.12 seuraavan kerran. Koetan säännöllisesti käydä.,ja poitsun kanssa yhdessä käydään samalla parturilla.

      Mä veikkaan, että tää mun parturi kävis kyllä tuollaisen homman hoitamassa suitsait. Oikeen fiksu nuori nainen, mikä ei nipota.

      Mutta vissiin sielläpäin parturit pärjää hyvin tähänkin aikaan ja töitä voi valikoida? Niitähän tosin taitaa ollakin ihan kotikäyntipartureita...🤔

      • Hienosti taas palsta tökkii... tuli tuplana... no taattua suoli24-laatua. 😃


    • Anonyymi

      Mun tyttöystävä on parturi ja sillä on oma liike. Käyn siellä parin kuukauden välein ja leikkautan aina 5 millin siilitukan.

    • Anonyymi

      Minkä takia jokainen psykiatri on mielenvikainen pedofiili.

      Vastaa, kerro syy miksi?

    • Anonyymi

      No löytyihän sellainenkin liike josta saadaan toinen työntekijä tulemaan meille huomenna. Naisten hiusten leikkaus tasan 30€ ja miesten 15€. Hän saapuu klo 10 paikalle, lounas aikaan kaikki 4 hiusten leikkausta on varmaan jo tehty. Mä kierrän vielä kysymässä joka ainoalta hoivan asukkaalta; haluavatko he hiusten leikkuun nyt. Ainakin 4 ihmisen hiukset hoidetaan huomen aamupäivällä kuntoon.

      Puskaradiolla tuli tämä nyt löydetty tarjous, hoitsut kyseli tuttaviltaan tietäiskö joku kampaajaa joka tulis palvelutaloon hoivalle, hiusten leikkuut suorittamaan.
      Tästä talosta saataa löytyä myös muita, asuvat omissa asunnoissaan, jotka tarvitsivat kyseistä palvelua omassa asunnossaan.

      Meillä oli kerran eräs vanhempi kampaaja, joka kävi leikkaamassa hiuksia iltaisin, kun kampaamo oli jo suljettu. Hän on nykyään jo jäänyt eläkkeelle, eikä tee enää kyseisiä töitä, selkäkin kuulemma reistailee.
      Joten homma on nyt meillä ainakin hanskassa, kaikki järjestyy... kun ei hoppuile!
      trollikka

    • Anonyymi

      Viime viikolla kampaajalla kävin.
      Vanhalle äidilleni tilaan kampaajan kotiin ja muitakin kauneus/terveyspalveluja.

      • Olet todella kultainen ihminen.


    • En muista, eli aika kauan siitä on

    • Anonyymi

      En tiedä miten mies voisi mennä kampaajalle, parturille pitäisi, jos menee kampaajalle, niin joku tytteli hiplailee ja sillei sitten.

      • Anonyymi

        Oletkos koskaan kuullut parturikampaajan koulutuksesta, he leikkaavat hiukset sekä mies että naisasiakkailtaan. Parturi leikkaa vain miesten hiukset, yleensä.
        Vastaavasti kampaaja työskentelee naisten hiusten parissa, joskus hätätapauksissa leikkaa miestenkin hiukset, ainakin perheenjäsenten.
        Sitten ovat nämä monitaitoiset parturikampaajat, tekevät alansa kaikki työt, leikkaa ja värjää hiukset, tekee kampaukset, muotoilee miesten parrat tai leikkaa parran jopa veitsellä. Asiakkaan sukupuolella ei siis ole mitään väliä, hommat hoituu, näiltä osaajilta.


    • Lapsena, sit leikkasin itse hiukseni ja nyt perheeni hiukset.

    • Koska? Aboutiarallaa 2-3 kk sitten. Tuli viimeisin hiusten lyhentäminen tehtyä trimmerillä itse. Suht helposti käy peilejä apuna käyttäen vetää milliseksi sivut ja niskasta, vaikka päälle jättää vähän pituutta.

      Kasvatan Ragnarit. :D

    • Anonyymi

      Taitaa olla vuosi aikaa siitä kun olen käynyt, itse leikkaan tukkani. Ehkä seuraavaksi voisi leikata pään kaljuksi.

    • Anonyymi

      Joulun peleistä, kun sonyn ei ole varmaan kovin hyvä, nintendon joku uusi pikkupeli ja kone voisi olla hauska, näin msinokxen super mario 3d ja sellaisia ja uudempiakin pieniä pelejä :D

    • Anonyymi

      Kävin eilen Hämeentiellä parturissa, jossa arabimies siisti hiukseni kympillä. Jonossa oli useita jälkeeni. Miksi suomalaisparturit eivät ota mallia eli parempi 30 asiakasta/10 egee kuin kaksi asiakasta/ 25 euroa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6514
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3890
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3305
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      378
      1783
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1043
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      986
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      920
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe