Niin se vain näyttää olevan, ensitreffit alttarilla .miehetkään, vaikka oletettavasti ovat aika tosissaan hommassa eivät kestä 2000-luvun naisten tyyliä.
Emmahan kiukkuili itsensä pois pelistä jo aiemmin, nyt saman on tehnyt Mira:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jo-toinen-ensitreffit-alttarilla-pari-paatyy-eroon-kesken-kauden-pettynyt-vaimo-tilittaa-ystavalleen-ukko-sanoi-etta-ei-enaa/7986908#gs.l841xi
"Ukko sanoi, että ei enää, Mira vastaa, kun ystävä kysyy yllättävän ilmoituksen jälkeen, miten tähän päädyttiin.
Mira kertoo myöhemmin kameroille, että Matti oli kertonut hänelle, ettei tahdo jatkaa enää suhdetta ja se on ohi.
Samaan aikaan toisaalla Matti keskustelee avioliittonsa tilasta oman ystävänsä seurassa.
– Kyllä se tarina taitaa tulla nyt päätökseen, Matti sanoo ja kertoi tehneensä päätöksen siitä, ettei matka jatku.
Matin mukaan tilanteeseen oli päädytty, kun Mira oli tiedustellut tältä vastausta siihen, jatkuuko liitto viimeisen asiantuntijatapaamisen jälkeen.
– Ei se vastaus sinänsä ehkä maailman selkein ollut. Itse on lähtenyt tähän, että katsotaan nyt vähintään tämän projektin ajan, jos ei jotain ihan kamalaa elämää ole, ja meillä ei ole ollut ainakaan omasta puolesta. Tietynlaisen painostuksen jälkeen piti sanoa jotain, ja paino oli voimakkaammin sen puolella, että ei jatketa, hän kuvaili tuntojaan."
Minä luulen että Matti olisi jutkottanut ihan tyytyväisenä liitossaan jos ei olisi tarvinnut sietää jatkuvaa, luultavasti päivittäistä utelua suhteen tilasta, loputonta analsysointia ja painostamista pakkopäätökseen. Mattihan oli päätöksen tehnyt jo ohjelmaan ilomoittautuessaan, jos Mira olisi siihen tyytynyt, jättänyt jatkuvasti painostamatta ja opetellut tyytyväisenä leipomaan Matille pullaa, niinkuin parempien aikojen naiset on tehneet, ei varmaan olisi mitään ongelmaa ollutkaan ja olisi voineet jatkaa liitossaan maailman tappiin asti.
-harmiseikirj-
2000-luvun naiset kiukkuilee ja painostaa itsensä ulos parisuhteista
42
186
Vastaukset
- Anonyymi
Harmis kuule minusta tuntui ettei Matille olis riittänyt Miran ulkonäkö? -Pönttis 🌸 Jos se oli se, mikä teki kaikki jutut epävarmaksi..? Kurja sanoa toisestakin parista näin, mutta sama fiilis jäi Tuomaksen liitosta Emmaan. Jos ei ole ulkonäkökemiaa niin olisko se sitten ollu kynnys..
- Anonyymi
Se viime vuoden naurava pariskunta taas ovat aivan ihanat. Ottivat toisensa avosylin vastaan semmosina kuin olivat. Ja miten hyvin on liitto edennyt. ❤️ -Pönttis 🌸
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se viime vuoden naurava pariskunta taas ovat aivan ihanat. Ottivat toisensa avosylin vastaan semmosina kuin olivat. Ja miten hyvin on liitto edennyt. ❤️ -Pönttis 🌸
Jannelle taas kaikki pisteet täältä kun jaksaa kuunnella Katin narinaa. Janne yrittää. Ja näkee, että yrittää tosissaan ymmärtää sitä naista, edes minä en ymmärrä mikä sen Katin ongelma tuossa on. -Pönttis 🌸

Muutenkin ohjelmassa on liikaa puhetta: pitäs olla enemmän keksiä, liekö nuo edes muistaa mitä parisuhteeseen kuuluu? 🍪 -Pönttis 🌸
- Anonyymi
No joo, toki ulkoiset seikat voi vaikuttaa mutta väittäisin että luonnepuolet on kuitenkin ne jotka tekee tai on tekemättä liiton. Jos on mukava ja helppo olla ei siinä sitten tuijota ehkä niin tarkkaan ulkoista habitusta. Varmaan heti alussa toki on etua jos toinen viehättyy ulkonäön vuoksi, mutta mitä enemmän aikaa kuluu ja tutustuu sitä enemmän voi petrata luonneominaisuuksilla.
-harmiseikirj- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se viime vuoden naurava pariskunta taas ovat aivan ihanat. Ottivat toisensa avosylin vastaan semmosina kuin olivat. Ja miten hyvin on liitto edennyt. ❤️ -Pönttis 🌸
No niinpä, kun hyväksyy toisen ilman isoja ehtoja ja päinvastoin se yhdessäolo on mukavaa eikä painostavaa haastetta.
-harmiseikirj- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutenkin ohjelmassa on liikaa puhetta: pitäs olla enemmän keksiä, liekö nuo edes muistaa mitä parisuhteeseen kuuluu? 🍪 -Pönttis 🌸
No niinpä, sitä yhdestäkin parista kun niitä juttuja niin jotenkin tuntuu että onko mitään edes yrittäneet, aika ihmeelliseltä tuntuu näinä päivinä kun sentää jo naimisissa ovat. Ja juurikin se että ylinanalysointi ja liiika puhe, sehän tappaa spontaanin mukavan elon kun koko ajan tahoillaan miettivät puheitaan ja liikkeitään mitä tekevät, olisivat vaan.
-harmiseikirj- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niinpä, kun hyväksyy toisen ilman isoja ehtoja ja päinvastoin se yhdessäolo on mukavaa eikä painostavaa haastetta.
-harmiseikirj-No näin se on. Siitä porukasta tuli ulkopuolisetkin seuraajat hyvälle tuulelle. ❤️Meni niin luontevasti, ei ivaa, ei piikittelyä (mitä taas tällä kaudella on sitäkin enemmän riittänyt). -Pönttis 🌸
Ja sekin, että ihan kaikkea ei tarviis niin paljon ”auki puhua” siitä näet siunaantuu vaan just sitä ongelmaa...
Että arvostan tuota viime kauden paria, ne menee aika tyynesti...realistisesti :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joo, toki ulkoiset seikat voi vaikuttaa mutta väittäisin että luonnepuolet on kuitenkin ne jotka tekee tai on tekemättä liiton. Jos on mukava ja helppo olla ei siinä sitten tuijota ehkä niin tarkkaan ulkoista habitusta. Varmaan heti alussa toki on etua jos toinen viehättyy ulkonäön vuoksi, mutta mitä enemmän aikaa kuluu ja tutustuu sitä enemmän voi petrata luonneominaisuuksilla.
-harmiseikirj-No se on totta, mutta tuossa ei sitten tainnut se ”koeaika” riittää...ne ei ollu kärsivällisiä tai jotain, mutta harmi kuitenkin. Paljonhan sillä kommunikaatiotyylilläkin tehdään. Raskasta on jos pitäs olla koko ajan puolustuskannalla. -Pönttis 🌸
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se on totta, mutta tuossa ei sitten tainnut se ”koeaika” riittää...ne ei ollu kärsivällisiä tai jotain, mutta harmi kuitenkin. Paljonhan sillä kommunikaatiotyylilläkin tehdään. Raskasta on jos pitäs olla koko ajan puolustuskannalla. -Pönttis 🌸
Jotenkin mullak noista semmonen kuva että onko ne edes kovin tosissaan ajatelleetkaan naimisiinmenoa, ehkä se vaan on se että kun pääsee telkkariin niin pitää hakea eikä sitä ydinajatusta ole ymmärretty. Se Emma nyt ainakin oli hirveän nuorikin tuommoiseen, sen olisi ymmärtänyt jos olisi ollut harvinaisen kypsä ikäisekseen mutta eipä tainnut olla.
-harmiseikirj- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niinpä, sitä yhdestäkin parista kun niitä juttuja niin jotenkin tuntuu että onko mitään edes yrittäneet, aika ihmeelliseltä tuntuu näinä päivinä kun sentää jo naimisissa ovat. Ja juurikin se että ylinanalysointi ja liiika puhe, sehän tappaa spontaanin mukavan elon kun koko ajan tahoillaan miettivät puheitaan ja liikkeitään mitä tekevät, olisivat vaan.
-harmiseikirj-”Olisivat vaan”. Tämä. Siinä on ohje, mikä riittää. Just näin. -Pönttis 🌸
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No näin se on. Siitä porukasta tuli ulkopuolisetkin seuraajat hyvälle tuulelle. ❤️Meni niin luontevasti, ei ivaa, ei piikittelyä (mitä taas tällä kaudella on sitäkin enemmän riittänyt). -Pönttis 🌸
Ja sekin, että ihan kaikkea ei tarviis niin paljon ”auki puhua” siitä näet siunaantuu vaan just sitä ongelmaa...
Että arvostan tuota viime kauden paria, ne menee aika tyynesti...realistisesti :)No niinhän sitä tulee muutkin hyväntuulisiksi jos/kun on toisilleen sopiva pari, se kun semmoisista oikein säteilee että vakka löysi kantensa. Minusta semmoista hyväntuulista piikittelyäkin kestää olla jos kumpainenkin samalla aaltopituudella siinäkin, eli osaavat ottaa huumorilla jutut.
-harmiseikirj- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin mullak noista semmonen kuva että onko ne edes kovin tosissaan ajatelleetkaan naimisiinmenoa, ehkä se vaan on se että kun pääsee telkkariin niin pitää hakea eikä sitä ydinajatusta ole ymmärretty. Se Emma nyt ainakin oli hirveän nuorikin tuommoiseen, sen olisi ymmärtänyt jos olisi ollut harvinaisen kypsä ikäisekseen mutta eipä tainnut olla.
-harmiseikirj-No sama kuva tulee. Paljon Emman ikä? -Pönttis 🌸
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niinhän sitä tulee muutkin hyväntuulisiksi jos/kun on toisilleen sopiva pari, se kun semmoisista oikein säteilee että vakka löysi kantensa. Minusta semmoista hyväntuulista piikittelyäkin kestää olla jos kumpainenkin samalla aaltopituudella siinäkin, eli osaavat ottaa huumorilla jutut.
-harmiseikirj-Juuri näin. Ei lisättävää. Soljuu kun tietää, millä se sen sanoo 😊. -Pönttis 🌸
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sama kuva tulee. Paljon Emman ikä? -Pönttis 🌸
Muistelisin että jossain ois ollu että 18-vee vasta.
-harmiseikirj- - Anonyymi
Ulkonäöllisesti sopiva pari, matti ja maija. Ei kukaan jaksa jatkuvaa analysointia ja puhetta miten menee, nainen analysoi itsensä sinkuksi ja tuskin oli ensimmäinen kerta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistelisin että jossain ois ollu että 18-vee vasta.
-harmiseikirj-Liian nuori.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkonäöllisesti sopiva pari, matti ja maija. Ei kukaan jaksa jatkuvaa analysointia ja puhetta miten menee, nainen analysoi itsensä sinkuksi ja tuskin oli ensimmäinen kerta.
Mira...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mira...
Maija kuulostaisi ja sopisi paremmin, ainakin matille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maija kuulostaisi ja sopisi paremmin, ainakin matille.
Edellisen kauden onnistujat olivat muuten Ville ja Anniina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistelisin että jossain ois ollu että 18-vee vasta.
-harmiseikirj-Ei ole niin nuori. Mielestäni 26 v.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edellisen kauden onnistujat olivat muuten Ville ja Anniina.
Minttu olisi sopinut myös.
En ole tuota sarjaa seurannut, suosittelisitko seurattavaksi?
- Anonyymi
Minä vastaan jo: Sarja käy kaikille niille, ketkä tykkäävät tarkkailla mikroilmeitä. -Pönttis 🌸
Anonyymi kirjoitti:
Minä vastaan jo: Sarja käy kaikille niille, ketkä tykkäävät tarkkailla mikroilmeitä. -Pönttis 🌸
Eikös jossain samankaltaisessa sarjassa ole naisia biksuissa, tuossa ei taida olla?
- Anonyymi
pujotteIija kirjoitti:
Eikös jossain samankaltaisessa sarjassa ole naisia biksuissa, tuossa ei taida olla?
Öh...ei oo, kai :)
- Anonyymi
Ei ole nykyajan naisista vaimoiksi eikä äideiksi mut humpsan keikkaa tyttöjä riittää ja nämäkin naiset taitaa olla tinderityttöjä ei ne muussa osaa ollakkaan kuin tinderityttöinä
- Anonyymi
Oikeudenkäynneissä ainaisesti valehteleva ylikomisaario. Komissaari.
Ja taivas on täynnä sulaa terästä. - Anonyymi
Kaikkea skeidaa säkin katsot ja sitten vielä jauhat siitä julkisesti. Ei ihme, että on pää pehmennyt.
- Anonyymi
Kiukkuilevat naiset, siinäkin olisi huvittava sanonta, kuin etelä-pohjanmaan ajotaidottomille nuorille naisille Vaasasta tai Seinäjoelta heh.
- Anonyymi
On niin harmillista että täydelliset, viattomat miesoletetut joutuvat elämään syntymästä kuolemaan silkassa kärsimyksessä. Mikään ei ole koskaan hyvin, ikinä se ei ole miesoletettujen vika vaan naisoletetut aiheuttavat miesoletetuille kaikki ongelmat.
- Anonyymi
Kyllä se tämän ohjelman perusteella siltä näyttää että enemmän naisissa on ollut syytä kuin miehissä.
- Anonyymi
Reality-roskaan usein lähteekin mukaan ne eniten normaalit ja kaikkein tasapainoisimmat ihmiset, jotta voi yleistää kaikki naiset/ miehet jonkin ohjelman perusteella...
- Anonyymi
Sanotaan että naiset on juoruämmiä, täällä palstalla valtaosa niistä on miehiä!
Miksi te ihmiset ette hanki itsellenne elämää? Mikä tarve teillä on elää jossain tv:n roskaohjelmien virtuaalimaailmassa? Onko oma elämä todella niin tyhjää?!
Kauhea spekulointi ja analysointi ja arvostelu ja haukkuminen joittenkin keinotekoista viihteeksi tarkoitettua elämää elävien tyyppien edesottamuksista!
Samaa touhua kuin se Salkkareihin samaistuminen. Säälittävää todella että aikuisilla miehillä ei ole omaa elämää ollenkaan.
Nämä ohjelmat on tarkoitettu kevyeksi viihteeksi, Tuskin kukaan tervepäinen hetkeäkään uskoo että tuollaisesta voisi koskaan mitään tullakaan oikeassa elämässä.
Olen kerran seurustellut juoruämmä-miehen kanssa, ja se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta! Suu vaahdossa silmät päässä tapillaan jauhettiin täysin tosissaan herkullisia juoruja joihin lisättiin aina se pakollinen oma lisä eteenpäin kerrottavaksi.
Täällä näyttää liikkuvan täsmälleen samantyyppistä väkeä. (Miehiä). Säälittävää.- Anonyymi
Jotkut näistä edelleen naimisissa ja lapsiakin tullut. Kuinkas itselläsi?
- Anonyymi
Ongelma oli jo maapallon alussa, nainen ei löytänyt rakkautta mistään asiasta mutta mies löysi ja nainen oli tietysti kateellinen siitä.
- Anonyymi
Suurimmalta osin noiden parien kommunikaation on ollut ihan molemmin puolin pielessä. Läheisyys ja oikeastaan edes yritys läheisyyteen on pitkälti puuttunut. En toki ole tuota kauhean aktiivisesti seurannut, mutta itse en ole nähnyt juurikaan sellaisia kohtauksia, joissa olisi näkynyt sellaista avoimen uteliasta kiinnostusta oppia tuntemaan sitä toista osapuolta. Puhetta kyllä on riittänyt ja näennäisesti asioita on selvitetty, mutta todellinen kohtaaminen on puuttunut.
- Anonyymi
Kiukkuilun ja kiljunnan maailmankaikkeus.
- Anonyymi
Elämän prinsessat, hakevat relity- ohjelmiin, jotka hakevat julkisuutta ja näkevät sen vain mahdollisuutena parempaan elämään? Pettymyksiä pelkäämättä tai edes ajattelematta sitä mahdollisuutta? Siksi kokevat helposti toden karulla tavalla, jälkeenpäin pelko joutua hyväksikäytetyksi kasvaa?
Julkisuus harvemmin myönteistä heille? Näin koen, ei kokemusta, eikä haluakaan kokea, nähnyt niin monta muiden kokemusta, monet sinnittelee jatko realityissä, kun mieltävät sen muuttavan mielipiteitä heistä myönteisemmäksi? Harvemmin onnistuu. Siksi näin negatiivinen näkemys mulla. Anteeksi, jos pahoitin jonkun mielen?- Anonyymi
Julkisuutta hamuavat pissiliisat ja pissilasset noihin ainoastaan mukaan änkee.
- Anonyymi
Pikemminkin panostaa. Ja mikä ettei, puolisomateriaali on eri juttu.
- Anonyymi
Vapaa-ajattelijoille ei sovi vanha liittokaan. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/75768bcb-d098-46ee-abd9-a1060586d933
Senkaltaiset keksivät lakeja toteuttaakseen iha ite niitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884