Säästöpankkiin, kun on tuo pankki tuossa kulmilla, no eihän sinne pääse edes sisään kun murtautumalla, soitin siihen palvelu numeroon, piru kallis sekin, jo pelkkä soitto lähes kympin, ja minuuttimaksut päälle, aikoja sisään pääsyyn olisi saanut jopa niin nopeesti että yks aika oli Joulukuussa, sitten mentiin jo Maaliskuulle, laitoinpa sinne viestiä netistä ja esitin asiaani, olivat tekstiviestin mukaan koettaneet tavoitella aamusella kun minulla oli puhelin kiinni, ja viestissä luki "mikäli asia on vielä ajankohtainen pyydämme sinua soittamaan" siihen kalliiseen numeroon, en soita, Osuuspankki on suomalaisen duunarin ainut pankki, ei sitä voi päivystää puhelimessa työn vuoksi aina.
Meinasin mennä asiakkaaksi
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Mikset varannut netissä suoraan aikaa asiakkuuden perustamiseen? Ihmeellistä uusavuttomien kitinää. Kuitenkin palautetta nettisivun kautta laitoit. Ei parturiinkaan pääse ilman ajanvarausta eikä parturi vastaa puhelimeen, kun on toisen asiakkaan tukka käpälissä. Miksi pankki olisi eri asia?
- Anonyymi
Ilmainen neuvo:
Älä missään nimessä ala sellaisen liikelaitoksen asiakkaaksi joka käyttää maksullisia asiakaspalvelunumeroita.
Tulee liian kalliiksi.- Anonyymi
Niin ja netin kauttahan minä sinne laitoin sen yhteydenotto pyynnön kuten kaikki varmaan tajusi, mutta sieltä oli koetettu muka soittaa minulle aamulla, ja kun en ollut vastaamassa, niin asia peruuntui, joten ajattelin että he eivät kaipaa lisää asiakkaita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ja kun oli maksullinen numero niin et soittanut takaisin ja asia peruuntui, niinhän se meni?
Tämä säästi sut isolta puhelinlaskulta, sillä jos olisit vastannut puhelimeen ja suostunut heidän asiakkaakseen, niin todennäköisesti sun olisi täytynyt jossain vaiheessa hoitaa asioitasi soittamalla heidän maksulliseen asiakaspalvelunumeroonsa, ja minuuttitaksa olisi raksuttanut koko sen ajan kun siellä langan päässä joku harjoittelija olisi yrittää opetella pankkiasioiden perusteita...
Eli valitse vakuutusyhtiösi ohella myös se pankkisi sen mukaan mitä soittaminen sinne maksaa.
Hekin tekevät virheitä ja heidän sotkujaan on sitten mukava selvitellä maksullisen numeron kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kun oli maksullinen numero niin et soittanut takaisin ja asia peruuntui, niinhän se meni?
Tämä säästi sut isolta puhelinlaskulta, sillä jos olisit vastannut puhelimeen ja suostunut heidän asiakkaakseen, niin todennäköisesti sun olisi täytynyt jossain vaiheessa hoitaa asioitasi soittamalla heidän maksulliseen asiakaspalvelunumeroonsa, ja minuuttitaksa olisi raksuttanut koko sen ajan kun siellä langan päässä joku harjoittelija olisi yrittää opetella pankkiasioiden perusteita...
Eli valitse vakuutusyhtiösi ohella myös se pankkisi sen mukaan mitä soittaminen sinne maksaa.
Hekin tekevät virheitä ja heidän sotkujaan on sitten mukava selvitellä maksullisen numeron kautta.Menin asiakkaaksi asiakkaita huomioon ottavaan pankkiin, eli Op,n nyt on asiat järjestyksessä, ja sisäänkin pääsee asioimaan, ei tarvi soitella jonnekin kympin maksavia puheluita ei muuta kun kävelee pankkiin sisään ja esittää asiansa, ihmiset siellä minua avustaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menin asiakkaaksi asiakkaita huomioon ottavaan pankkiin, eli Op,n nyt on asiat järjestyksessä, ja sisäänkin pääsee asioimaan, ei tarvi soitella jonnekin kympin maksavia puheluita ei muuta kun kävelee pankkiin sisään ja esittää asiansa, ihmiset siellä minua avustaa.
POP pankki on hyvä! Suosittelen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menin asiakkaaksi asiakkaita huomioon ottavaan pankkiin, eli Op,n nyt on asiat järjestyksessä, ja sisäänkin pääsee asioimaan, ei tarvi soitella jonnekin kympin maksavia puheluita ei muuta kun kävelee pankkiin sisään ja esittää asiansa, ihmiset siellä minua avustaa.
Onko OP parantanut tapansa?
Silloin kun sieltä läksin niin palvelua ei enää saanut sisään kävelemällä vaan kaikki asiointi siirtyi ajanvarakseen.
Mites kassan laita?
Rahan nostoon/panoon on tietenkin varattu vain sen pari - kolme tuntia pävässä?
- Anonyymi
Miettinyt pankin vaihtoa kun on laillista ryöstöä osuuspankilla siis 7.75/kk tilinhoito kulut...mitenkähän muilla pankeilla nuo maksut?
- Anonyymi
Maksa osuusmaksu ja ala jäseneksi osuuspankkiin, niin saat bonusta yli viiden tonnin asiakkuudesta ja niillä maksat nuo kulut eli silloin ei maksa ”mitään”, sillä niitä bonuksia ei rahanakaan pois saa eli sopivaan käyttöön menee. Olen ollut yli 30 vuotta op:n asiakas eikä ole mennyt koskaan latiakaan (pennejä/markkoja saati senttejä/euroja) pankkikuluihin, mutta sen sijaan monia palveluita olen ilmaiseksi saanut bonuksilla. Jos ei rahaa löydy tuota viittä tonnia, niin lainatkin lasketaan mukaan eli rahattomuuskaan ei estä bonusten saantia.
- Anonyymi
POP pankissa jäsenyys ja kulut nyt vasta viime vuoden puolella tuli 4 e/kk. Olimme aiemmin OP pankin asiakkaita kymmeniä vuosia, tosin toisella paikkakunnalla. Siellä oli hyvä palvelu, mutta
viime vuosina muuttui. Tuli uudet virkailijat, johtajat yms. POP pankissa olemme saaneet hyvin asiamme hoidetuiksi ja sieltä soitetaan, kun laittaa viestin kenttään. Luin jostain, että OP ssa kulut nousseet, tosin en tiedä paljonko. POP hoidettiin kaikki tilien siirrot ja maksajille ilmoitukset. - Anonyymi
Älä höpise, mulla menee 3,30e kk. ja on kaksi tiliä Op.ssa olen omistaja asiakas, ja aina kaikki asianhoito onnistuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä höpise, mulla menee 3,30e kk. ja on kaksi tiliä Op.ssa olen omistaja asiakas, ja aina kaikki asianhoito onnistuu.
Kyllä tiedän, että bonuksilla sai niitä kuluja, mutta jouduin aika usein maksamaan lisää, joten jotakin minäkin tiedän. Ilmeisesti olet "varakas" ja rahaa tileillä. Kyllä meilläkin oli kaksi tiliä molemmilla oma tilit. Lainaakin oli. Höpise en!
- Anonyymi
Hieman pankeista:
OP
Velattoman rahaa tilillä makuuttavan pankki.
+ Bonuksilla kulujen kattamista, jos tykkää makkuuttaa rahojaan tilillä.
- Lainojen kalliit marginaalit ja asiakkaan kannalta huonot sopimukset.
- Palvelua ei saa kuin ajanvarauksella (tosin eipä sieltä löydy asiantuntijoitakaan)
- Sijoituspalveluissa kusetuksen makua.
POP
Varattoman ihmisen pankki.
+ Edulliset palvelumaksut.
- Lainojen törkeän kalliit marginaalit ja asiakkaan kannalta surkeat sopimukset.
Nordea
+ Asiakaspalvelun asiantuntemus jokseenkin tyydyttävällä tasolla
- Lainojen törkeän kalliit marginaalit ja asiakkaan kannalta surkeat sopimukset.
Handelsbanken
+ Lainojen edulliset marginaalit ja asiakkaan kannalta hyvät sopimukset.
+ Erittäin hyvä asiakaspalvelu ja myös ilman ajanvarausta.
- Kassa on liian vähän aikaa auki.
- Tornion konttori siirtyi Ouluun.- Anonyymi
Hyvä, kun totesit, että POP on varattoman ihmisen pankki. Niinhän se ainakin kohdallani on, mutta tarvitsen sitä laskujeni maksuun ja sain sieltä vähän lainaakin, kun tarvitsin. Ihan kohtuullisella marginaalilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, kun totesit, että POP on varattoman ihmisen pankki. Niinhän se ainakin kohdallani on, mutta tarvitsen sitä laskujeni maksuun ja sain sieltä vähän lainaakin, kun tarvitsin. Ihan kohtuullisella marginaalilla.
Kyllä tuo minkä yks laitto listan on päin persettä, mulla oli Nordeassa laina, siinä oli mahottomat maksu, mie vaihoin Op,n niin ne oikein ihmetteli sitä miten noin kallis laina voi olla, nyt on laina maksettu ja kaikki on järjestyksessä Op,n ansiosta kyenny hoitaan kaikki asiat.

Mulla oli laina OP:ssa ja ihan järkyttävät kustannukset, vaihdoin Nordeaan ja maksut pieneni paljon. Vuosia myöhemmin kilpailutin uudestaan ja Handels sai tiputettua maksuja vieläkin enemmän, OP ei muka pystynyt tiputtamaan vaikka olin ollut vuosia asiakkaana.
No sainhan minä sieltä erottuani sen jäsenmaksun takaisin, siinäpä se sitten olikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883