Onko teidän perheessä ollut sisarus väkivaltaa?
Ihmettelen kovin miten vielä nykypäivänä olisi.
https://yle.fi/uutiset/3-11667515
Itse pidän huolta ettei väkivaltaa tapahtu kuulin kun toisen äiti kertoi lastensa tappelevan jatkuvasti taas itse pidän sitten kotona ettei tapahdu kuri on oltava.
Sisarusväkivalta
9
114
Vastaukset
Jotain rysyä oli pienempänä, mutta aina on tultu kuitenkin juttuun. Nytkin vaikka sisko on 48 ja mä 42, niin ollaan parhaimpia ystäviä ja kamuja.
Disse kirjoitti:
Jep.
Itselläni ei ole mutta taas sukukokouksissa huomaa hoitolapsien kokoontuvan ympärille olen siten merkittävämpi heille kun taas on ollut niin vahvasti heidän tukenaan, omat muutaman vuoden heitolla sisarukset ovat sitten ihan eriytyneitä ja lisäksi taas vanhimmaiset lapset jotka kokenut itsensä taas äidikseni myös siten kohtelee minua.
Joten on erikseen myös estäisit välit yhden sisaren kanssa on hyvät välit vaikka noiden toisten kanssa en tule juttuun.
Joten se on mutkikas ketju.valtakunta kirjoitti:
Itselläni ei ole mutta taas sukukokouksissa huomaa hoitolapsien kokoontuvan ympärille olen siten merkittävämpi heille kun taas on ollut niin vahvasti heidän tukenaan, omat muutaman vuoden heitolla sisarukset ovat sitten ihan eriytyneitä ja lisäksi taas vanhimmaiset lapset jotka kokenut itsensä taas äidikseni myös siten kohtelee minua.
Joten on erikseen myös estäisit välit yhden sisaren kanssa on hyvät välit vaikka noiden toisten kanssa en tule juttuun.
Joten se on mutkikas ketju.Olipas huonosti kirjoitettu kirjoitus virhe taas.
Estäisit = etäiset( siis pitkä matka)
- Anonyymi
On. Psykologista ja yllyttämistä vanhimman narsistin puolesta. En ole ollut enää vuosiin siihen yhteydessä. Yksi terveellisimmistä päätöksistä koskaan. Biologia ei määrittele oikeaa perhettä.
- Anonyymi
"Veljeni löi, töni, potki, kiusasi, häiritsi ja härnäsi. Sain mustelmia, joista kaveritkin kyselivät."
Vanhempi veli minuakin hakkasi. - Anonyymi
Ei todellakaan ole ollut lapsuuden perheessäni sisarusväkivaltaa, eikä myöskään omien lasten kesken. Joskus he tietty riitelivät mutta riita sovittiin nopeasti.
Sisarusväkivaltaa on ollut ja on yhä monissa perheissä. Johtamisen ongelma vanhemmilla, siihen pitäisi puuttua lujasti.
- Sheena
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15111359
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424296Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska372701Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041623Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?901473Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311406
