kun vihreät ja kepu ajaa tuota ilmastonmuutos paska asiaa, se on jonku hullun keksintö nyt muka että suomi ainoana maana puolittaa päästöt pikku ajassa, jo tämän vuoden aikana se aiheuttaa tuhansille ihmisille työpaikan, ja useille elinkeinonsa menetyksen, tästä Ps,t on varoittaneet mutta ihmisten järjenkäyttö määräytyy ilmeisesti sen mukaan mitä heille päättäjät sanoo, kaikki kurkku suorana huutaa ja osoittaa mieltä sen mukaan, mutta ei ajattele sitä mitkä seuraukset tuollaisella hullutuksella on, ja ilmaston muutokseen sillä ei ole kun haittaava vaikutus.
Kyllä työt loppuu suomesta
46
260
Vastaukset
- Anonyymi
Pahintahan on että tyhmät saavat äänestää. Jotkut jopa pipertävät omien roskiensa kanssa.
Ei mitään vaikutusta vaikka koko suomi suljettaisiin. - Anonyymi
Taas täyttä persusontaa, onko teistä persupöljäkkeistä meillä taas kunnon talvi?
- Anonyymi
Kuka sen on keksinyt, että Suomi olisi yksin pelastamassa tätä palloa? Kyllä se on niin, että Brasiliaa lukuunottamatta kaikki tekee jotakin. Ei ehkä voi sanoa, että tekevät parhaansa, mutta tekevät kuitenkin jotakin, vaikka kaikissa maissa on omat "persupöljäkkeensä". Vähiten tekevät ne maat, joissa nämä pöljäkkeet ovat onnistuneet pääsemään valtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Miten mikään liittyy siihen mitä puoluetta äänestää. Suomen ihmiset on vain pisara mailman ihmisistä. Samoin suomen teollisuus.
Ketä hyödyttää jos suomen teollisuus siirretään kiinaan. Eikö ne siellä saastuta.
Tiesitkö että 15 isointa laivaa saastuttaa saman kuin kaikki mailman autot. Joten mietippä siitä mitä teidän yksittäisten muurahaisten näperrys auttaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka sen on keksinyt, että Suomi olisi yksin pelastamassa tätä palloa? Kyllä se on niin, että Brasiliaa lukuunottamatta kaikki tekee jotakin. Ei ehkä voi sanoa, että tekevät parhaansa, mutta tekevät kuitenkin jotakin, vaikka kaikissa maissa on omat "persupöljäkkeensä". Vähiten tekevät ne maat, joissa nämä pöljäkkeet ovat onnistuneet pääsemään valtaan.
Kuten meillä on vallassa nämä Vihreät ja Kepun kuspiät, selitetään täyttä sontaa miten jokin saunan lämmitys puulla suomessa aiheuttaa ilmaston muutosta, ja saman aikaan muualla riehuvat suuret metsäpalot joista on suomeen saakka kantautunut savua, ei ne poka ymmärrä mitään nämä Hallitus puolueet, ihan tahallaan jättivät Perus-suomalaiset pois Hallituksesta jotta ne ei voi vaikuttaa päätöksiin, suomen kansa kärsii näistä hulluista päätöksistä, maksaa liikaa veroa kaikesta mitä käyttää, suomalaiset on niin pirun tyhmiä, ne on olleet aina Valtion talutus nuorassa, olleet ihan kun lampaat teuraalle vietäessä, uskoneet kaiken mitä nämä herrat, nykyisin rouvat sille sanoo, ei oman pään käyttöä harrasteta, ottakaa se pää sieltä vihreästä perästä, ja äänestäkää sellaisia joilla on järkeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten mikään liittyy siihen mitä puoluetta äänestää. Suomen ihmiset on vain pisara mailman ihmisistä. Samoin suomen teollisuus.
Ketä hyödyttää jos suomen teollisuus siirretään kiinaan. Eikö ne siellä saastuta.
Tiesitkö että 15 isointa laivaa saastuttaa saman kuin kaikki mailman autot. Joten mietippä siitä mitä teidän yksittäisten muurahaisten näperrys auttaaSuomen ahne teollisuus haluaa itse kiinaan halvempien kustannusten vuoksi. Ei teollisuus ajattele muuta kuin halvinta mahdollista tuotantoa. Samoin ajattelevat kaikki teollisuusvaltiot ympäri maailmaa. Siksi tuotannot on siiretty kiinaan. Samalla he tulevat pönkittämään kiinan taloutta ja maapallon saastumista.
- Anonyymi
Persujen vaatimus: Maaseutu tyhjäksi, maatalouselinkeinojen tukeminen lopetettava. Maaseudun väestö tulkoon toimeen omillaan.
Siinä teille ilmastonmuutosta. Maistuvatko persujen eväät?- Anonyymi
Pistätkö linkin jossa nuo asiat mainitaan. Jos ei löydy niin osoitit kaikille kuinka typerä olet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pistätkö linkin jossa nuo asiat mainitaan. Jos ei löydy niin osoitit kaikille kuinka typerä olet
Persujen vaihtoehtobudjetti. Julkistettu eduskunnassa. Varsågod.
- Anonyymi
persujen mielestä omassa kodissa voi sontia, kun naapurikin sontii omaan kotiinsa.
- Anonyymi
Kerrotko missä itse käyt sontimassa. Yleensä joka kodissa on wc
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko missä itse käyt sontimassa. Yleensä joka kodissa on wc
Jos kiinalaiset sontiin housuun niin persujen mielestä hekin sontiin pöksyyn.tosi viksua väkiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kiinalaiset sontiin housuun niin persujen mielestä hekin sontiin pöksyyn.tosi viksua väkiä.
Tässä näkee hyvin että perussuomalaiset on fiksua porukkaa. Jonku muun puolueen kannattajat tuollaisia joiden jutuissa ei mitään älyä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä näkee hyvin että perussuomalaiset on fiksua porukkaa. Jonku muun puolueen kannattajat tuollaisia joiden jutuissa ei mitään älyä
Viksua persua on yhtä vaikea löytää kuin neulaa heinäsuovasta.Siinä puolueessa ei totisesti järki säteile.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viksua persua on yhtä vaikea löytää kuin neulaa heinäsuovasta.Siinä puolueessa ei totisesti järki säteile.
Ainoa fiksu persu on entinen persu, eikä sekään ole kovin fiksu kun on joskus ollut persu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa fiksu persu on entinen persu, eikä sekään ole kovin fiksu kun on joskus ollut persu.
Jaa köppänä jälleen toistaa itseään, koitappas sieki alkaa ajatteleen jos sulla sattuisi löytymään siihen työhön sopivaa kalustoa, Perus-suomalaiset ajaa meidän perus-suomalaisten asioita, ei siis jotain Irakin sisä poliittisia juttuja, meille on tärkeintä että joku on meidän suomen kansalaisten asioita ajamassa, ei ainoastaan rikkaiden, vaan koko kansan asiaa, ja jos ajatellaan meidänkin toimeentuloa täällä lapissa, niin se on jo suuri asia, kuten Halla-aho on ollut polttoaineen veron korotusta vastaan juuri sen vuoksi, että kun täällä on omilla ajoneuvoilla ajettava pitkiä matkoja, sekä elintarvikkeiden tuonti etelästä tänne kallistuu kuljetus kustannusten nousun myötä, niin silloin ollaan oikealla asialla.

Lappi kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Piste on näppäimistöllä siinä pilkun oikealla puolella. Sitä käytetään erottamaan lauseet toisistaan. Perussuomalaiset kirjoitetaan kirjoitetaan ilman tavuviivaa. Tavuviivaa käytetään yhdyssanassa vokaalien välissä silloin, kun alkuosa sanasta päättyy samaan vokaaliin, millä loppuosa alkaa.

Jaa, eikö sulla sitten ollut mitään asiaan liittyvää enää laittaa tänne, Räkätatti, "Isolla kirjoitettu" ilman tavu--viivaa, kyllä on tuollainen kusihousu vaikeuksissa vielä tässä maailmassa kun ei vielä osaa muuta kun sen miten kirjoitetaan, hän kun on vasta koululainen, meille asiapitoisuus on tärkein, ja ilmaston muutos on alkanut siitä päivästä kun maapallo on syntynyt, ei se ole nykypäivän keksintö.

Älä hermostu. Laula vaikka se JÄNIS ISTUI MAASSA......jne, niin se helpottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, eikö sulla sitten ollut mitään asiaan liittyvää enää laittaa tänne, Räkätatti, "Isolla kirjoitettu" ilman tavu--viivaa, kyllä on tuollainen kusihousu vaikeuksissa vielä tässä maailmassa kun ei vielä osaa muuta kun sen miten kirjoitetaan, hän kun on vasta koululainen, meille asiapitoisuus on tärkein, ja ilmaston muutos on alkanut siitä päivästä kun maapallo on syntynyt, ei se ole nykypäivän keksintö.
Ei ole vaikeuksia ollut, vaikka olen tässä maailmassa ollut jo vähän yli 80 vuotta, ja kiertänytkin sen pari kertaa, mutta sinulle niitä todennäköisesti tulee, ellet opettele lukemaan ja kirjoittamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, eikö sulla sitten ollut mitään asiaan liittyvää enää laittaa tänne, Räkätatti, "Isolla kirjoitettu" ilman tavu--viivaa, kyllä on tuollainen kusihousu vaikeuksissa vielä tässä maailmassa kun ei vielä osaa muuta kun sen miten kirjoitetaan, hän kun on vasta koululainen, meille asiapitoisuus on tärkein, ja ilmaston muutos on alkanut siitä päivästä kun maapallo on syntynyt, ei se ole nykypäivän keksintö.
Kyllä opettaja on ehdottomasti oikeassa. Kyllä sinun kannattaa opetella lukemaan ja kirjoittamaan. Myös vokaalit ja konsonantit täytyy osata erottaa toisistaan. Myös pisteet ja pilkut ovat tärkeitä. Kirjoittamasi tekstin perusteella et vaikuta täysin toivottomalta tapaukselta. Mikäli peruskouluikä on sinulta ohi, niin kansanopistoista kannattaa kysellä apua. Niissä saattaa olla tarjolla lukutaito-opetusta myös aikuisille.

Opettaja huvin oikea. Mina osata luki och kirjota nelja kieli. Ei huvin, men osata. Tieta also pilku paika. Se olla huva asia. Soomi mies kans opetella ainaki uksi kieli huvin. Good !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Kirjoitat edelleen liian pitkiä lauseita. Hyvällä kielenkäytöllä ja oikeinkirjoituksella saat asiasi esitettyä paremmin. Huonosti kirjoitettua tekstiä ei viitsi lukea kuin joku toinen samalla tavalla sivistymätön. Usko opettajaa ja maahanmuuttajia.

Opettaja puhuu jälleen asiaa. Esiintymistaitoon ja selväsanaisuuteen se perustui Hitlerin Aatunkin alkumenestys kolmekymmentäluvulla. Aatu osasi esittää asiansa selvästi ja ymmärrettävästi, vaikka siinä ei järkeä ollut sen enempää kuin näiden nykypäivän göringien ja goebbelsienkään asiassa.

On se villiä joillain kun itseään kehuvat näissä kirjoituksissa, kuten tuo juuri, ja jatkaa samaa paskaa, ei mitään osaa sanoa alkuperäiseen asiaan, niin on leikittävä opettajaa ala-asteella, ja siitä huolimatta itse kirjoittelee virheellisesti ilman asiaa, nuita köpöjä aina täällä riittää.
- Anonyymi
Työt pitää keksiä uudelleen. https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/kela-maksaa-etuuksia-maahanmuuttajille-keskimäärin-kaksinkertaisesti-suomessa-syntyneisiin-verrattuna-–-taustatekijät-selvillä/ar-BB1bBruc?li=BBr5KbI
Niin kauan on rakenneltu. Kataisen hallitus ei jää voittajan asemaan.- Anonyymi
On se ihme, että edes opettaja ei onnistu tuolle persulle opettamaan oikein kirjoitusta. Pitäisi varmaan ulottaa oppivelvollisuus eläkeikään asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se ihme, että edes opettaja ei onnistu tuolle persulle opettamaan oikein kirjoitusta. Pitäisi varmaan ulottaa oppivelvollisuus eläkeikään asti.
Tuo opettaja on kyllä viisas mies, mutta ei sekään umpiluulle mitään näytä voivan.
- Anonyymi
Vihreät syytää sosiaalituke mamuille monikertaisen määrän suomen kansalaisiin verrattuna, tästä oli tehty tutkimus, ja jo siitä huomaa mikä niitä tänne vetää.
- Anonyymi
Älä viitti valehella. Ei tuollaista tutkimusta ole kukaan tehnyt. Näin sanoo henkilö joka virkansa puolesta noita tukia maksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitti valehella. Ei tuollaista tutkimusta ole kukaan tehnyt. Näin sanoo henkilö joka virkansa puolesta noita tukia maksaa.
Katto sen verran uutisia niitten lastenohjelmien välissä että tietäsit jotain asioista, ja kun et mistään mitään tiedä, niin älä tänne kommentoi noin tyhmiä kun kaikki muut on uutisoinnin nähneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katto sen verran uutisia niitten lastenohjelmien välissä että tietäsit jotain asioista, ja kun et mistään mitään tiedä, niin älä tänne kommentoi noin tyhmiä kun kaikki muut on uutisoinnin nähneet.
Tukea maksetaan suomalaisille ja ulkomaalaisille samoilla perusteilla tarpeen mukaan. Tietysti tarve on suurempi sellaisella, joka on juuri tullut maahan tyhjin käsin ja on ehkä varatonkin.

Huva komenti ! Pitä tarkka paikka. Kun mina in Kela, siela myos moni suomimies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katto sen verran uutisia niitten lastenohjelmien välissä että tietäsit jotain asioista, ja kun et mistään mitään tiedä, niin älä tänne kommentoi noin tyhmiä kun kaikki muut on uutisoinnin nähneet.
Ei missään tutkimuksessa väitetä, että vihreät olisivat tukea jakamassa eikä myöskään mikään muukaan puolue. Tuet maksaa Kela eikä mikään puolue. Lue itse uutiset lastenohjelmien välissä. Tietenkin vain siinä tapauksessa, että osaat lukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katto sen verran uutisia niitten lastenohjelmien välissä että tietäsit jotain asioista, ja kun et mistään mitään tiedä, niin älä tänne kommentoi noin tyhmiä kun kaikki muut on uutisoinnin nähneet.
Ei vihreät eikä mikään muukaan puolue jaa tukia vaan Kela. Katso itse uutiset lastenohjelmien välissä, tollo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vihreät eikä mikään muukaan puolue jaa tukia vaan Kela. Katso itse uutiset lastenohjelmien välissä, tollo.
Tornion keskusta-vihreät väheksyy
Melkein kaikkihan sotaveteraaneja väheksyy vieläkin - eivät tosin myönnä... Mutta aikoinaan jopa vihattiin ja isänmaallisten lapsetkin sai tuntea sen vihan nahoissaan. Muistan kyllä!
Ne tuolla linnassa aina juhlii, ovat vuosikymmenet juhlineet - jotka käytti hyväkseen nuorten miesten isänmaallisuutta ja oikeudentuntoa. Surettaa moinen mutta ei auta... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tornion keskusta-vihreät väheksyy
Melkein kaikkihan sotaveteraaneja väheksyy vieläkin - eivät tosin myönnä... Mutta aikoinaan jopa vihattiin ja isänmaallisten lapsetkin sai tuntea sen vihan nahoissaan. Muistan kyllä!
Ne tuolla linnassa aina juhlii, ovat vuosikymmenet juhlineet - jotka käytti hyväkseen nuorten miesten isänmaallisuutta ja oikeudentuntoa. Surettaa moinen mutta ei auta...Ei työt lopu. Koko ajan sotketaan ympäristöä. Jälkien korjaamisessa riittää töitä. Alkakaa tekemään älkääkä valittako.
- Anonyymi
Jos ulkoministeri olisi HETERO mies, niin hän kantaisi teoistansa vastuunsa.
Nyt jopa hänen puolueensa pyrkii lakaisemaan tapauksen maton alle ja sama puolue pitää oman puolueen arvoja, moraalia ja etiikkaa muita parempana ja ainoana oikeaoppisuuden muotona.
Voidaan kysyä, miksi näinkin omasta mielestään puhdasoppinen hyvepuolue voi syyllistyä tällaiseen alhaiseen vaikutusyritykseen saada perustuslakivaliokunta hyväksymään se, että lakia voi rikkoa, kun on hyvä tarkoitus? Näinhän oikeusvaltio ei voi toimia.- Anonyymi
Tarkoitus pyhittää keinot. Eikä ministeri ole mitään lakia rikkonut niin, että olisi luottamuksensa menettänyt.
- Anonyymi
Anna perustuslakivaliokunnan päättää, miten oikeusvaltio voi toimia. Ne siellä lautakunnassa voivat ymmärtää asioita sinua paremmin. Ja sitä paitsi olet saattanut itsekin äänestämällä ollut valitsemassa ja ohjaamassa päätöksentekijöitä.
- Anonyymi
Ulkoministeri on mies paikallaan ja muutenkin huippu mies, vaikka......... no, jääköön sanomatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Ei Suomessa voi olla liian tarkka rikoshistorian suhteen, koska silloin persut väittäisivät, että heitä sorretaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Perustuslakivaliokunta ei kuulu oikeuslaitokseen, vaan on yksi lainsäädäntövaltaa käyttävän eduskunnan valiokunnista. Haaviston asiaa ei siis käsittele tällä hetkellä oikeuslaitos, vaan lakia säätävät poliitikot.
- Anonyymi
Kuinka joku voi kanntataa ja viela aanestaa vihreita, kehityksen jarrupuoluetta. Ihminen on aikojen alusta lahtien kehittanyt ja rakentanut laitteita ja kojeita helpottaakseen ja tedakseen elamasta helpompaa ja hauskempaa. Nyt tama puolue haluaa laittaa esi-isiemme tyon romukoppaan.
Nyt keksittiin, että Pekka toimi lain vastaisesti mutta ei anneta oikeuslaitokselle lupaa tutkia asiaa. Olisiko sama kohtelu nyt kaikille muillekin Suomen kansalaisille?- Anonyymi
Ei päin punaista liikennevaloissa kävellyttäkään syytetä rikoksesta oikeudessa eikä erota työstään sen vuoksi.
- Anonyymi
Inhimillisyys on tärkeämpää kuin pilkuntarkka lain noudattaminen.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884