Aihe

Pelolla johtaminen

Anonyymi

Kolarin terveyskeskusta johdetaan pelolla.

Kolarin terveyskeskus on profiloitunut innovatiivisena kehittäjä terveyskeskuksena, eikä ole epäröinyt tarttua uusiin haasteisiin kuntalaisten hyväksi. Kiitos tunnollisten sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja lähihoitajien.

Asialla on myös kääntöpuoli, josta ei puhuta pelon vuoksi. Kolarissa ei juuri korvaavia työpaikkoja ole, joten esimiehillä on suuri valta työntekijöihin ja voi olla, että jonain päivänä olet työtön, mutta naulittuna Kolariin asunnon, perheen tai sukulaisten vuoksi.

Terveyskeskuksessa hyvin useiden työntekijöiden mukaan esimiehen soittaessa tai pyytäessä käymään, tulee työntekijöille heti pelko siitä mitä mahdollisesti on tehnyt väärin.

Asiahan johtuu siitä, että työntekijöitä puhutellaan pienistä asioista ja yleensä esimiehen yhteydenotto tarkoittaa sitä, että on tehnyt esimiehen mielestä jotain väärin. Positiivista palautetta on juuri turha odottaa esimiehiltä.

Kolarin terveyskeskus on työpaikkana hyvä ja potilaat huomioiva, mutta johtamiskulttuuri on autoritääristä. Ei nykyaikaan enää kuulu pelolla johtaminen, vaan työntekijöihin on luotettava, että jokainen tekee parhaansa kykyjensä mukaan.

Kuinka paljon on Kolarilaisia terveydenhuollon ammattilaisia muualla töissä, jotka ovat jättäneet kotikunnan ja siirtyneet lähikuntiin säilyttäen asuinpaikkansa Kolarissa, tätä voi kysyä, että miksi?

23

750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ikävää juu. Koko hallinnossa sama meininki.

    • Anonyymi

      Lähdin pois, kun johtajat kohtelivat kuin alempirotuista. Täytyy ihmetellä, että miten ne voivat vuodesta toiseen myrkyttää työyhteisöä. Kolarin terveyskeskuksessa voidaan varmaan huonoiten kunnan työyhteisöistä. Ja sen aiheuttaa johtajat simputtamisella, kyykyttämisellä ja uhkailulla. Ei ole kyllä terve työyhteisö ja tulee mieleen, joko tämä yksi despootti joutas jo eläkkeelle ja sen sylikoira muutaman vuoden päästä. Silloin alkaisi vuosien/vuosikymmenien traumat paranemaan.

      • Anonyymi

        Onhan tämä ollut vuosia tiedossa ettei kolarin terveyskeskuksessa työilmapiiri ol kunnossa.täytyy ihmetellä ettei siihen ole puututtu aikaa sitten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tämä ollut vuosia tiedossa ettei kolarin terveyskeskuksessa työilmapiiri ol kunnossa.täytyy ihmetellä ettei siihen ole puututtu aikaa sitten.

        Ei ole työsuojelua kiinnostanut, kun asioihin puuttumalla joutuu epäsuosioon


    • Anonyymi

      No nyt löyty mielenkiintoinen keskustelu. Sakke hoi, olis taas kirveelle töitä 😉

    • Anonyymi

      kuka näitä keksii...eikö ihmisillä ole omaa ajattelua yhtään liekö nämä työtekijät näitä joita ei saa käskeä töihin....herkkähipiäiset kyläläiset...käykääpä isoiissa kylissä vähän karaistumassa...

      • Anonyymi

        Ei niitä kukaan keksi.sieltä on lähtenyt hyviä lääkäreitä ja hoitajia muualle töihin,epäterveen työilmapiirin takia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä kukaan keksi.sieltä on lähtenyt hyviä lääkäreitä ja hoitajia muualle töihin,epäterveen työilmapiirin takia.

        Täällä on hyviä ammattiinsa koulutettuja nöyriä johtajia ja kouluttamattomia kaikkitietäviä, jotka ohjaavat lopulta kaikkea johtamista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä kukaan keksi.sieltä on lähtenyt hyviä lääkäreitä ja hoitajia muualle töihin,epäterveen työilmapiirin takia.

        Onko ammattitaito loppunut vai mikä on ollut...semmosta se työnteko on ei se aina ole mukavaa mutta hommat on tehtävä niinkuin ammatti määrää...kyllä täällä kylässä työnteko on sanojen helinää tuuli huulia heiluttaa eikä töitä haluta tehdä...valitetaan ja itketään...yhy yhy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on hyviä ammattiinsa koulutettuja nöyriä johtajia ja kouluttamattomia kaikkitietäviä, jotka ohjaavat lopulta kaikkea johtamista.

        Juu päälaellaan on ollut pitkään pääjohtajan paikka kunnassamme. Eikä mikään korjaannu ennen kuin se asia korjaantuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko ammattitaito loppunut vai mikä on ollut...semmosta se työnteko on ei se aina ole mukavaa mutta hommat on tehtävä niinkuin ammatti määrää...kyllä täällä kylässä työnteko on sanojen helinää tuuli huulia heiluttaa eikä töitä haluta tehdä...valitetaan ja itketään...yhy yhy

        Voisitko avata vähän enemmän,mikä siellä mättää?


    • Anonyymi

      Vissiin on lääkärileikkeihin tullut loppu. Onhan se tylsää.

      • Anonyymi

        Mitä tarkoitat?


    • Anonyymi

      Kuka nyt asunnon tai suvun vuoksi nauliintuu mihinkään? No, vain tuppukylän kasvatit.

      • Anonyymi

        Siis perus kolarilainen. Sehä ei uskalla kotoa mihkään lähteä 😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis perus kolarilainen. Sehä ei uskalla kotoa mihkään lähteä 😂

        Oliko aloituksessa siitä kyse?Miten huono johtaminen liittyy sinun kommenttiin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko aloituksessa siitä kyse?Miten huono johtaminen liittyy sinun kommenttiin?

        Tuota terveyskeskuksen johtoa on käsittääkseni työsuojevaltuutetut käsitelleet ja yksi valtuutettu puhui valtuustossakin. Ainakin siinä tuli ilmi, että terveyskeskusta johtaa yksinvaltias despootti, joka voi kohdella alaisiaan miten haluaa. Näin sivusta seuranneena terveyskeskuksen meno vain hullunee. Vahvistaa vain sen, että alanvaihtoni oli oikea ratkaisu.


    • Anonyymi

      Jos pelolla johdettaisiin niin kai olisi työntekijöistä pula ja saikut korkealla? Mutta kun ei ole.
      Terveyskeskukset potevat lääkäripulaa, joutuvat ostamaan keikkafirmoilta kallilla. Kolarin virat ovat täynnä olleet vuosia, kaikki erikoislääkäreitä. Sijaisia tulossa.
      Hoitoon pääsee heti, jonoja ei ole.
      Ketkähän tässä nillittävät ja miksi? Syytellään jotain despoottia? Paha mieli tullut jollekulle kun ..... ?

      • Anonyymi

        Ei ole kaikki erikoislääkäreitä, ja hoitajista on pula.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kaikki erikoislääkäreitä, ja hoitajista on pula.

        erään hoitajan työsuhde purettiin ennen joulua. tämäkin keskustelu lienee perua siitä. toinen lopputili jo oman kylän pojalle,jokohan eläke kutsuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        erään hoitajan työsuhde purettiin ennen joulua. tämäkin keskustelu lienee perua siitä. toinen lopputili jo oman kylän pojalle,jokohan eläke kutsuu.

        Olisko peiliin katsomisen paikka, jos näin on tehty. Ei työsuhdetta kevein perustein pureta.


    • Anonyymi

      Kylläpä vaan työ suhteita puretaa jopa olemattomin perustein. kaikki ei vaan jaksa pitää älä mölöö.

      • Anonyymi

        Mökyä piisaa, hallinto pönkkää. Osaajat kaikkoaa ja tilalle jotain sopivaa. Veturit joulun parkissa, mutta kohta se myllytys taas alkaa....


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      293
      19583
    2. Stefun Sofialle tarjoamat luxuskyydit maksamatta, velkaa niistä jo yli 17 000 euroa.

      Seiskan mukaan limusiinikyyteihin erikoistunut yritys hakee Stefun yritykseltä oikeusteitse yli 17 000 € maksamattomista kyydeistä. Useat ajoista ova
      Kotimaiset julkkisjuorut
      323
      5655
    3. Miksei työ kelpaa suomalaisille?

      Rakennus-, siivous-, ja hoiva-alakin täynnä ulkomaista työvoimaa ja kotimaiset vuosis kortistossa. Mistä moinen oikein johtuu. Ovatko korvaukset liia
      Maailman menoa
      273
      3073