"Marraskuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 15,2 prosenttia oli ladattavia hybridejä ja 3,6 prosenttia täyssähköautoja. Ei-ladattavien hybridiautojen osuus kasvoi hieman yli 25 prosenttiin rekisteröinneistä. Dieselautojen osuus oli noin 12,2 prosenttia ja bensiiniautojen 42,9 prosenttia."
" Ladattavien autojen osuus on tänä vuonna kasvanut 17 prosenttiin ensirekisteröinneistä. Autoalan oman ennusteen mukaan osuuden kasvaa ensi vuonna jo lähes neljännekseen rekisteröinneistä, arvioi toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä."
https://autotoday.fi/rekisterointi-uusien-henkiloautojen-kaupassa-ei-viela-nay-piristymisen-merkkeja/
" Ladattavien autojen osuus on tänä vuonna kasvanut 17 prosenttiin ensirekisteröinneistä. Autoalan oman ennusteen mukaan osuuden kasvaa ensi vuonna jo lähes neljännekseen rekisteröinneistä, arvioi toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä."
https://autotoday.fi/rekisterointi-uusien-henkiloautojen-kaupassa-ei-viela-nay-piristymisen-merkkeja/
Vastaukset 75
Vanhimmat
Diesel autoilijana on hyvä autojen väheneminen. Kemiaa ymmärtävä tietää bensiiniä ja dieseliä syntyvän raaka-aineesta, joten dieselin hinta ei ainakaan tulevaisuudessa lopu. Sitä suorastaan dumpataan, jotta saadaan myytyä markkinoille.
Ei vielä vähään aikaan, mutta tulevaisuudessa. Ellei tuotantoamme myydä, kuten kautta aikojen on myyty maatalouden tuotteet valtion tuella lähes ilmaiseksi ulkomaille.
Kananmunat, voita jne. menneessä ja osittain tässäkin ajassa.
"joten dieselin hinta ei ainakaan tulevaisuudessa lopu. Sitä suorastaan dumpataan, jotta saadaan myytyä markkinoille."
Tarkoitit varmaan, ettei dieselin hinta nouse.
Tämä riippuu. Dieselin hintaa juuri nyt kasvattaa suuri tarjonta ja öljyn hinta joka ei välttämättä kata kaikkia oheiskuluja (ei pelkkä tuotannon hinta, vaan myös joidenkin maiden osalta valtion budjetti, yms.). Osa tuotannosta on suoraan tappiollista, jota toistaiseksi jatketaan ainoastaan kassavirran vuoksi.
Tämä aiheuttaa sen, ettei tuotantoon investoida käytännössä lainkaan ja olemassa olevaa kapasiteettia ajetaan alas. Huomioitavaa on myös se että tuotannon vähetessä kiinteiden kulujen osuus hinnasta kasvaa, aiheuttaen hintojen nostopaineita.
Jos kysyntä nyt yllättäen pomppaisi takaisin 2020 alun tasolle, 2008 tulee toistumaan uudestaan. Eli öljyn hinta voi pompahtaa takaisin taantuman aiheuttavalle $150-$200 tasolle tai jopa korkeammaksi. Tuotantoa ei yksinkertaisesti enää ole tarpeeksi. Bensan hinta karkaisi helposti 2€ /l tasolle ja dieselin 1.6€ .
Dieseljuntti kuvittelee että tulevaisuudessa kouralliselle dieselänkyröitä jalosteaan halvalla löpöä ja sitä tietysti kuskataan kannattamattomasti ympäri Suomea pumpuille?!
Mihinkäs laitetaan se bensiini sitten laitetaan? Sehän on periaatteessa sivutuote joka syntyy kerosiinin ja dieselin tislauksen ohella. Poltetaanko taivaan tuuliin? Taloudellista kerosiinin tai dieselin korvaajaa ei löydy näillä näkymin ainakaan sataan vuoteen.
"Mihinkäs laitetaan se bensiini sitten laitetaan?"
Ei kräkätä pidempiketjuisia hiilivetyjä alun alkaen? Niin kauan kun bensaa tuotetaan kräkkäyksellä, tuo argumentti on jokseenkin hutera!
LOPPURATKAISU: kaupan päälle vettä!
Hallitus Loppaa Carunan ja Autoliikkeiden saaste paketteja jotka romutetaan 12v iässä liian kallis uusi akusto siis laskelmoitua ympäristö tuhoa LOBBAUKSEN tahtiin!
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/f7ddae2d-3b77-4d07-8554-efb69def0125
Sähkö MAFIA alkaa vainota kansaa. https://www.is.fi/autot/art-2000007656651.html Nyt täytyy sdaada laki Mikromulkkuja vastaan nämä kostavat teoillaan rasitiseti Miehille omaa kyvyttömyyttään. Jos poliis,i tulli, katsastus mies ei tiedä missä asuu tulee kansalaisen oikeusturavaa erityiseti valvoa Miehellä tuklee olla oikeus poistua paikalta ongelmitta. Olemme nähneet putkamurhan jossa 12 poliisia tappaa miehen synnynäisen raivon vallassa jokainen näistä on vapaana ja tulee toistamaan tekonsa. tuhansia on lavastettu tekaistuilla syytteillä poliisin toimesta koo ketju on Salaoitteellisten halinassa kostaa täytyy joka kerta kun mahdollisiuus saadaan. Sinun asianajasikin on Veljeskunnan käskytyksessä et saa oikeutta kuten oikeusvaltiossa kuuluisi.
Ei paljon voita sähköautolla ajeleva, kun sähkön hinta ja siirtomaksut nousee ja samoin oli juuri uutinen että vakuutusyhtiöt tutkii sähköautojen vakuutuksia kun niiden korjaaminen on 2.5 kertaa suuremmat polttomoottoriautoon eli niille tulee 2,5 kertaiset vakuutusmaksut kuten vakuutusyhtiöt jo ennekoivat sanoessaan että on oikein että ne maksavat jotka aiheuttavat suuremmat korvaukset.
250.000+sähköäautoa+nostaa+Suomen+sähkönkulutusta+yhden+prosentin.++Luuletko+että+sen+99%+muun+sähkön+hintaa+ja+siirtomaksuja+aletaan+nostamaan+tuon+yhden+prosentin+takia?
Sulla+ei+ole+mitään+suhteellisuudentajua.
2.5 kertaiset? Mulla nousi muutamalla kympillä vakuutusmaksut sähköautoon siirryttäessä?
Luetun sisällön ymmärtäminen? Kylmästä autostako tämä johtuu?
Luuletko,+että+vaikka+250.000+sähköautoa+nostaa+Suomen+sähkönkulutusta+vain+yhden+prosentin,+niin+saisit+ajaa+sähköautollasi+halvalla+kovinkaan+pitkään?+Entä+sitten,+kun+kaikki+Suomen+2,7+miljoonaa+henkilöautoa+ovat+sähköautoja,+sähkönkulutuskin+on+noussut+vain+reilu+10%,+mitä+se+nyt+mihinkään+vaikuttaisi?+Vai+olisiko+sittenkin+niin,+että+teiltä+(ja+meiltä)+autoilijoilta+revitään+se+yli+8+miljardia+edelleen?+Minä+en+ainakaan+mitenkään+usko+parempaan+tulevaisuuteen+tässä+asiassa.+Sitten+kun+minä,+persaukinen+perheellinen+perusduunari,+saan+viiden+vuoden+päästä+ostettua+parilla+tonnilla+jonkin+vanhan+Nissan+Leafin,+jonka+akkujen+kapasiteetista+on+jäljellä+puolet,+niin+että+töistä+kotiin+tullessa+joutuu+puolimatkassa+käyttämään+tienposkessa+dieselaggregaattia+pari+tuntia+että+pääsee+illaksi+perheen+luo+kotiin,+niin+eikös+vaan+sähköautoihinkin+ole+siinä+vaiheessa+keksitty+sellaiset+verot+ettei+autoilu+ole+yhtään+sen+halvempaa+kuin+polttomoottoriautolla+nyt,+ainoastaan+helkutisti+hankalampaa!
Siirtomaksuja ei kannata vetää perusteeksi sähköauton kustannuksiin. Suurin valittamisen aihe sähkönsiirtomaksuissa on perusmaksu ja se menee aina samanlaisena, lataat autoa tai et (siis myös silloin kun omistaakin polttomoottoriauton). Kulutus- ja siirtomaksu (senttiä/kWh) on reilusti pienempi kuin vastaavan energiamäärän sisältävä bensiini. Bensiinissäkin on veroa, aivan kuin sähkössäkin, joten siltä osin ei ole eroa.
Sähköauto kehittyy koko ajan mutta valmiskin tuote on olemassa ja se on sähkömopo.
Kuulenko naurua ?
Hankintahinta on kohtuullinen, ajomatka riittävän pitkä, lataus ongelmatonta tavallisesta pistorasiasta, liikkuminen taajamissa yleensä nopeampaa kuin autolla eikä ole parkkipaikkahuolia. Kotona säilytyskin ainakin helpompaa kuin auton. Eikä vanhemmilta henkilöiltä vaadita edes ajokorttia.
Itsellä on bensa-auton kaverina sähkömopo ja yhdistelmä on hyvin toimiva.
Sähköskootteri on ehdoton peli jokapäiväisten asioiden hoitamiseen. Ja tietysti sähköscootit ovat jo vallanneet kaupunkien keskustat.
Näin tämä maailma on kehittynyt ja kehittyy edelleen.
Sähkömopo. Okei, en ole tämän hetken tarjontaa seurannut, mutta ainakaan vuosi sitten ei ollut läheskään valmista tuotetta vielä millään merkillä. Ehtonahan on mopolle sallittu 45km/h nopeus, työmatkoille riittävä toimintasäde eli noin 100km sekä regenerointi, eli moottorijarrutuksella täytyy pystyä lataamaan akkua. Eihän se muuten kaupunkikäyttöön sovi laisinkaan, eikä edes mäkisille maantieosuuksille.
Nuo nykyiset sähkömopot ovat aika rimpulan näköisiä, enemmänkin satunnaiseen ajeluun. Noita 25 km/h rajoitettuja tuntuu ostettavan enemmänkin lasten leluiksi tai karvaanareiden alueilla ajeluun.
Jos olisikin tuollaisia katettujen polttomoottorimopojen näköisiä siistejä sähkömopoja, sellaisen voisikin hankkia ihan päivittäiseen pikkuajoon. Ainakaan en ole sellaisia nähnyt.
Tuossa ihan oikeaa tilastoa eikä jonkun artikkelitoimittajan tekemää tulkintaa, uusien autojen myynnistä:
https://www.aut.fi/tilastot/ensirekisteroinnit/ensirekisteroinnit_kayttovoimittain/henkiloautojen_kayttovoimatilastot
Siitä voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä. Aika monenlaisia tulkintoja voi tehdä
Näkyy tukevan täysin ketjun aloituksen otsikkoa.
Kyllä, tuo on yksi tulkinta.
🌟🌟🌟Japanista ei tule kuin eluktroniikka kalustoa kohta puolin ja hiilijalanjälki jää vain pyjamaan, Mahtaako kohta saada halvalla hybridejä huutokaupasta?🌟🌟🌟
Sähkön pörssihinta on nyt reilut 2 snt/kWh mutta mitäs se maksaa pikalatausasemalla.
Sähköauton käytännön käyttöikä on sama kuin sen akun kestoikä, sen jälkeen sillä ei ole kuin romuarvoa. Polttomoottoriauto käyttöikä ei ole riippuvainen yhden komponentin kestosta.
Ei sähköauton käyttöikä ole läheskään yhtä pitkä kuin akulla. Akku voi kestää vuosikymmeniä muun auton käyttöiän jälkeen.
Kuka sitä vanhaa tekniikkaa olevaa akkua haluaa?
Sähköauto ei köyhässä Suomessa työnnä mitään historiaan pitkään aikaan. Autoliiton arvion mukaan suomalaiset ajelevat keskimäärin 3600 euron henkilöautoilla. Jos Espoossa ja Helsingissä ostetaan muutama tuhat sähköautoa vuodessa, niin ei se paljon Kehä 3 ulkopuolella näy.
Kyllä EU isopalkkaiset komissaarit saavat tunkea haaveensa autokannan nopeasta uusiutumisesta ja päästöjen puolittumisesta pimeään paikkaansa.
Taloudellinen epävarmuus saa autonostajat varovaisiksi, eikä autonostossa haluta nyt ottaa kuormittavaa riskiä, joten halvat mutta yhä toimivat kulkupelit ovat muodostuneet ratkaisuksi liikkumisen ongelmiin korona-aikana.
IS: Erikoista on, että jopa yli 20-vuotiaiden autojen kysyntä on lisääntynyt heinä-syyskuussa: Ranskassa huikeat 80 prosenttia kasvua, 77 prosenttia Hollannissa ja 59 prosenttia Belgiassa. Tämänikäiset autot ovat Euroopan suurilla markkinoilla jo lähes loppuun ajettuja tai sitten harrasteautoja.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yli-10-vuotta-vanhat-autot-nousseet-arvoon-arvaamattomaan-ympari-eurooppaa-kaikki-ovat-niiden-perassa/8000408#gs.n953pg
Kyllä se kyllästymisraja tulee kohta vastaan. Pitkiä matkoja varsinkin maaseudulla ajavat eivät halua sähköautoja lataushankaluuksien vuoksi, eikä haluta maksaa hybridin lisähintaa kun ilman sähkömoottoria ja akustoa saa auton halvemmalla ja pärjää ihan hyvin. Miksi raahata mukana kallista tekniikkaa kun suurin osa matkasta ajetaan kuitenkin bensamoottorilla.
Kaupunkilaiset ostavat innokkaasti hybridejä ja sähköautot menee omakoti- ja rivitalojen asukkaille joissa kotilataus halvalla on helppoa.
Missä ne ihmiset mielestäsi asuvat maaseudulla, kun autonlataus on mielestäsi vaikeaa.
Kyllä uskoisi jokaiseen taloon vedetty sähköt ja pistorasiat, sekä voimavirta ulostulo josta sähköä saa lataukseen?
Marraskuussa ensirekisteröitiin enää 898 dieselautoa.
Meidän uusi diesel rekisteröitiin jo elokuussa .En todellakaan aio ryhtyä kesäisin pelaamaan sähköjohtojen kanssa, kun en talvellakaan käytä lohkolämmitintä, vaan kaukosäätöistä Webastoa.
1200km:n todellinen toimintasäde yhdellä tankkauksella, mahdollistaa aika vapaan liikkumisen pitkien välimatkojen maassa, joten hetken joudun vielä sähköautojen kehitystä odottamaan.
Ladattavat hybridit ovat suurinta huijausta, mitä maa päällään kantaa. Kerran mökkimatkan Mitsubishi Phev:llä ajaneensa, 9.5l/100km keskikulutuksella.
Siinä teille oikein fiksu alle 2l/100km:lla kuluttava perheauto ( siis valmistajan ilmoittama kulutus ).
Mitä tästä opimme? No ainakin sen, että olisi järkevää vielä hetki odottaa, sähköautojen kehitys on nyt nopeaa ja toimintasäteet pitenee nopealla tahdilla. Joten malttia nyt...
RAV4 phev veisi samassa ajossa 6.5L/100km.
Se että Mitsun tekniikka ei ole hyvä bensalla ajettaessa ei tarkoita etteikö konsepti olisi toimiva.
Varmasti itsekin ymmärrät miten plugarien kulutus mitataan ja lasketaan. jos et niin otappa selvää etten munaa itseäsi enempää. Ilmoitetut arvot on varsin paikkaansa pitäviä kunhan ymmärtää miten ne mitataan.
Jenkkeissä ilmoitetaan myös pelkällä bensalla kulutus plugareille.
RAV4 plugarille se on 6.2L/100km mikä pitää varsin hyvin paikkaansa.
> RAV4 phev veisi samassa ajossa 6.5L/100km.
Hirveä kulutus tuokin. Oma autoni kulkee edestakaisen mökkimatkat (n 320 km) alle 2 l/100 km kulutuksella.
Ei pidä paikkaansa hölmöt.
Ei minua haittaa jos hölmöläiset menee ostamaan uuden auton ja alkaa turhaan maksamaan sitä.
Sitten kun puolustusvoimien, poliisin ja pelastuslaitoksen ajoneuvot alkavat olla voittopuolisesti sähköisiä, ehkä minunkin luottamukseni niihin alkaisi kohentua.
Toistaiseksi ne on kokeiluasteella ja koekaniineina käytetään maailmanpelastajia, rikkaita, omasta mielestään edistyksellisiä, yrityksiä ja käännynnäisiä.
Toimii sun kodinkoneetkin sähköllä, samoin lämmitys on riippuvainen sähköstä.
Polttoaineen jakelu riippuu sähköstä ja koko nykyinen Suomen maksuliikenne on sähkön varassa.
Mitä luulet tapahtuvan jos sähkö katoaa kuukaudeksi. Ihmisillä ei ole käteistä rahaa niin paljon että selviäisivät. Talon umpijäässä. Kaupat kiinni. Sairaaloiden varavoimat loppuneet.
satamat kiinni (öljy ei liiku).
Vesi ja viemärijärjestelmä pysähtyy. Koko yhteiskunta stopissa. Juu etkä pääse katselemaan kissavideoitasi netistä kun ei ole nettiä eikä puhelinverkkoa.
Mihin tarvit tuossa tilanteessa sen puoli tankkia bensaa/naftaa?
Ajaakseni sivistyksen pariin tietysti.
Surullista miten paljon uuden polttomoottoriauton ostajat menettävät rahaa. Joko lähivuosina raskaana arvonalennuksena myytäessä tai jatkuvasti kallistuvina polttonesteinä.
Keppivaihteisella polttomottoriautolla ei ole enää mitään arvoa. Dieselin jättämisestä liikkeeseen joutuu maksamaan.
Oletko tarjonnut autoasi vaihdossa? Kyllä kaikilla (myös dieseleillä) polttomoottoriautoilla ajetaan vielä kauan ja tehdään myös kauppaa. Uusiakin polttomoottoriautoja ostetaan vielä pitkään enemmän kuin sähköautoja, jopa enemmän kuin hybridejä.
Aloittaja ei ole oikein terveellä järjellä varustettu. Rauhoitu aloittaja rauhoitu. Keitys kehittyy pikkuhiljaa ja usein huonompaankin suuuntaan ja harmi että ei voida mennä takaisinpäin jos on virheitä tehty. Sähköauto on tuloillaan mutta 2020 ei vielä ole ole sitä oikeaa akkua että olisi sähköauton aika kaikille. Se historiaan työntämisestä.
Onko Suomen lisäksi muita maita joilla on sama aikataulu autokannan vaihtamisessa. Nythän koronan takia monissa maissa on ostettu halpoja vanhoja autoja ja niiden käyttö saattaa jatkua. Joten miten yksi tai muutama maa pystyisi vaikuttamaan ilman puhdistumiseen
Ehkä joskus, mutta sitä saat odotella pari sukupolvea.
Ei muutama tuhat myytyä sähköautoa vuodessa tunnu vielä missään.
Varmasti kymmenen vuoden kuluttua. Vielä ei ole kiirettä ostaa sähköautoa. Annetaan ajoakkujen kehittyä, siihen asti ajetaan bensalla ja dieselillä.
Eikä koskaan kaikki aja sähköllä. Jossain vaiheessa sähköautojen nousubuumi laantuu kun kaikki potentiaaliset käyttäjät ovat hankkineet sellaisen.
Hetkessä tapahtunut sähköautojen yleistyminen johtaa aloituksessa mainittuun totuuteen.
Tänä vuonna rekisteröidyistä autoista vähintään neljäsosa on ladattavia autoja. Revi siitä.
YLEn kyselyn mukaan suomalaisista suurin osa ei hyväksy polttomoottoriautojen myynnin lopettamista v. 2030. Hassua sikäli, että kyseisiä pelejä ei tuolloin enää valmisteta. Suuret autonvalmistajat ovat ilmoittaneet luopuvansa heti tai piakkoin polttomoottorivehkeiden valmistuksesta. Toyota, VW ja Volvo esimerkiksi. Välivaiheena toki hybridit savuavat jonkin aikaa. Suomalaisille tuskin tehdään erikseen polttomoottorivehkeitä. No, venäläiset valmistavat varmaankin, koska ovat takertuneet öljyyn ja ilmastomuutokseen suhraudutaan harashoo-meiningillä. Siispä 2030 palataan meillä 1950-60-luvuille, jolloin Volga ja Mosse hallitsivat markkinoita, kun länsiautoja ei ollut saatavilla. Toki persujen ajamana olemme kohta Putinin sylissä muutenkin ja YYA tavaranvaihtopöytäkirjoineen on jälleen voimassa. Taikka sitten Huhtasaaren manaama Suomen valloittaminen 2 tunnissa on toteutunut.
Kerron nyt oman mielipiteeni asiaan: Sähköautot ja hybridit ovat aivan turhia. Niiden valmistaminenkin tuhoaa enemmän ympäristöä kuin diesel autolla ajaminen.... Voisivat päättäjät hieman miettiä laajempaa kuvaa. Ei sitä ilmastonmuutosta enää pysty estämään, tapahtuu kuitenkin ja varsinkaan tällä tavalla. Päin vastoin....
Kaikki maailman valtiot on samassa tilassa.
Katsoin dokumenttia jossa kerrottiin yhden intialaisen kaupungin autojen määrää, siellä on 4 miljoonaa autoa ja joka vuosi lisääntyy 30 000 autolla.
Tämä yhden pienen alueen kohdalla. Entä koko intia, muut maat. Teollisuus ja muu.
Kiina tekee voimaloita kokojan lisää.
Voisin luetella tuhat kohdetta jotka nostaa päästöjä jokainen koko suomen liikenteesen verran joka vuosi.
Suomessa ei ole järkeä ihmisillä tai poliitikoilla jotka luulevat että patteriauto on hyväksi. Tai että ihmisen liikkumista pitää täällä rajoittaa.
Se on hölmöläisten ajattelua. Sillä vaan pahennetaan suomalaisten hyvinvointia.
Aivan niin. Tämä muutos on nopeampi ja kivuttomampi kuin mitä kaikki nämä mistään mitään tietämättömät muutoksen kauhistelijat panikoivat.
Sähköistyminen tulee tapahtumaan nopeasti, koska se tulee laskemaan autoilun kuluja. Uusien sähköautojen hinnat tulevat putoamaan rajusti tällä vuosikymmenellä. Pian lähes kenellekään ole taloudellisesti järkevää olla ajamatta sähköautolla! Poikkeuksena ne alle 5000 km/vuodessa tapaukset.
Päästöillä ei välttämättä ole asian kanssa mitään tekemistä.
"Sähköautot työntävät diesal- ja bensa-autot historiaan"
Vielä saat odottaa!
Tilaston mukaan vuonna 2020 rekisteröitiin n. 96000 autoa, Suomessa on henkilöautoja kaikkiaan n. 2,8 milj.
Joten, jos kaikki ensivuoden ja sitä seuraavien vuosien uudet autot ovat sähköautoja on 10 vuoden päästä vasta kolmannes hekilöautoista sähköautoja näillä rekistöröintimäärillä.
Edes hallituksen määrittämä sähköautojen määrä 700000 sähköautoa ei tule toteumaan 2030 mennessä, sillä jo nyt pitäisi lähes kaikkien rekistöröityjen autojen olla sähkäautoja eikä näin ole!
Koska on kiveen kirjoitettu sääntö, että autoja pitää myydä joka vuosi samansuuruisia määriä?
Melkoinen oletus sitä faktaa vastaan, että muissa vastaavissa siirtymissä myyntimäärät ovat nousseet korkeammiksi kuin pelkkä normaali vanhan korvaava myynti.
Tietysti valmistusmäärät asettavat katon, mutta nekin voivat joustaa ylöspäin.
"10 vuoden päästä vasta kolmannes hekilöautoista sähköautoja näillä rekistöröintimäärillä."
Kaikki tietävät (yllättäen myös autonvalmistajat) että polttiksille tulee myyntikielto. Suomessakin sähköautojen myynti on Norjan tasolla 3-5 vuodessa. 10 vuoden päästä nyt joka tapauksessa kaikki uudet autot ovat sähköautoja. Ja polttiksien sanktiot tulevat lisääntymään, joten aika moni tulee niistä luopumaan.
"Melkoinen oletus sitä faktaa vastaan, että muissa vastaavissa siirtymissä myyntimäärät ovat nousseet korkeammiksi kuin pelkkä normaali vanhan korvaava myynti."
Autot eivät ole mitään kulutuselektroniikkaa kuten kännykkä!
Mistä autojen lisäostajat oikein tulevat, lähes jokaisella on kännykkä mutta isolla osalla suomalaisia ei ole autoa.
Auto on sen verran kallis hankinta ettei kaikilla ole edes varaa siihen.
Auto on kulutushyödyke siinä missä mikä tahansa muukin.
Mutta aika kallis sellainen!
Uusista autoista puhuttaessa auto on monelle asunnon jälkeen seuraavaksi suurin hankinta ja taloudellisesti uusi auto on monen ulottumattomissa, toisin kuin joku kännykkä tai taulutelevisio. Siksi sähköauton myynnin kasvuennustetta ei voi johtaa kännykän tai vastaavan halvan hyödykkeen pohjalta missä hankintahinta on hyvin harvalle hankinnan este.
Joo. Kysyntä toki skaalautuu hinnan vuoksi, mutta ei sen "kysyntäkäyrän" muotoa tarvitse muuttaa.
Patteripetterit ovat kuin muutkin uskovaiset. Valehtelu on sallittua, kun ollaan ns parempia ihmisiä = aina oikeassa ja muut väärässä.
Ei olisi tullut sähköautolla mitään kun ajoin yöllä p savon alueella.
https://youtu.be/HSD8qj23ZVw
Mieluummin olisin tuolla tiellä Teslassa...
Miksi hevletissä ajaisin yöllä jossain P-Savossa? Ja mikä tuossa suorituksessa olisi ollut vaikeaa sähköautolle? Kyllä sähköautossakin voisi soittaa paksaa musiikkia korvessa yöllä yksin jos olisi sellaiseen tarvetta.
Hyvin näkee, miten patteiruskovat ovat suurelta osin teinejä, jotka ostelevat autoja mielikuvitusseteleillä. Siksi hinnalla, jälleenmyyntiarvolla, toimintasäteellä tms. ei ole väliä. Kaikki ostaa Teslan = range riittää aina jne.
Hypridi kuuluu hitaisiin kaupunkiliikenteseen jossa sen liikennöintikulut ovat muutaman prosentin edullisempia kuin vastaavalla bensiinkäyttöisellä autolla. Täyssähkö auto jonka toimintasäde on olematon joka ei palvele perheellisiä sen heikon
olemattoman kuormankantavuuden vuoksi . Jos auton haluaa millä pääsee kotia hieman kauemmaks niin se on bensiini tai dieselauto joka on monipuolisempi niin perheellisille kuin pariskunnille tai yksineläjille. Nyt on meneillään valtiovallalla eu.n liittovaltion käskystä korottaa liikennepolttonesteitä ettevät öljyntuottajamaat saisi liiaksi ylivaltaa ja siten hallita länsimaista taloudellista kehitystä. Energia riippuvuutta on hyvä monipuolistaa jonka viimekätiset maksajat ovat kuluttajat omistavatko he auton vai ei.
Patteripetteri+valehtelee,+kuten+aina.
Patteriautojen+myynti+on+edelleen+marginaalista,+joten+lukumääristä+puhuttaessa+petteri+laskee+patteriautoiksi+myös+isolla+polttomoottorilla+ja+pienellä+akulla+varustetut+lataushybridit.
Vielä+ei+olla+lähelläkään+sitä+tilannetta,+että+edes+puolet,+saati+100+%+myytävistä+autoista+on+patteriautoja.+Ja+senkin+jälkeen+menee+pitkään,+ennen+kuin+patteriautot+alkavat+olla+valtavirtaa,+koska+autokannan+keski-ikä+on+12+vuotta.
Tästä+huolimatta+petteri+valehtelee,+että+2030+polttomoottoriautoja+ei+enää+ole+liikenteessä.+Todellisuudessa+2040+olisi+realistisempi+arvas+...+sillä+ehdolla,+että+polttomoottorit+katoavat+myynnistä.+Sekään+ei+ole+varmaa+jos+ja+kun+päästöongelmat+ratkotaan+synteettisillä+polttoaineilla+ja+akkumineraalaista+tulee+pulaa.
Sulla+alkaa+argumentit+loppumaan,+niin+pitää+alkaa+nimittelemään?
1)+Kukaan+ei+ole+väittänyt,+että+hybridit+ovat+sähköautoja
2)+2030+on+tietenkin+polttomoottoriautoja+liikenteessä,+mutta+niillä+ajaminen+EI+tule+olemaan+halpaa.+Silti+ok+pienillä+kilometreillä.
3)+Synteettisten+polttoaineiden+ongelma+on+aivan+järjetön+sähkön+tarve.+Niiden+hyötysuhde+on+20%+hujakoilla.+Kilometrien+pitää+olla+erittäin+vähäisiä+tai+lompakon+erittäin+paksu.
4)+Akkumineraaleista+ei+tule+olemaan+pulaa.+Rautaa,+litiumia+ja+fosfaatteja+riittää+aivan+mielin+määrin.
>+1)+Kukaan+ei+ole+väittänyt,+että+hybridit+ovat+sähköautoja
Patteripetteri+jäi+kiinni+valheesta+ja+yrittää+valehdella+itsensä+kuiville.+Kun+otsikossa+julistetaan,+että+patteriautot+työntävät+bensa-+ja+dieselautot+historiaan,+niin+ei+siinä+hehkutettu+täyssähköautojen+vajaa+4+%+osuutta+myynnissä,+vaan+sitä,+että+"Ladattavien+autojen+osuus+on+tänä+vuonna+kasvanut+17+prosenttiin+ensirekisteröinneistä"
>+2)+2030+on+tietenkin+polttomoottoriautoja+liikenteessä,+mutta+niillä+ajaminen+EI+tule+olemaan+halpaa.+Silti+ok+pienillä+kilometreillä.
Patteripetteri+valehtelee,+kuten+aina.+Ei+tule+olemaan+halpaa+patteriautoillakaan+ajo.+Ei+valtio+voi+päästää+tulojaan+tippumaan,+joten+on+pakko+ottaa+käyttöö+kilometriveloitus+tms.+rahastus,+joka+kohdennetaan+nimeomaan+patteriautoihin,+jos+niiden+osuus+autokannassa+kasvaa+merkittäväksi
>+3)+Synteettisten+polttoaineiden+ongelma+on+aivan+järjetön+sähkön+tarve.+Niiden+hyötysuhde+on+20%+hujakoilla.+Kilometrien+pitää+olla+erittäin+vähäisiä+tai+lompakon+erittäin+paksu
Perinteinen+sähköntuotanto+on+elänyt+tarpeen+mukaan.+Eli+sähköä+on+tuotettu+sen+verran+kuin+kulutetaan.+Uusiutuvat+keikauttavat+tämän+ylösalaisin,+kun+tuotantomäärät+kasvata.+Sähköverkon+pitää+sopeutua+kuluttamaan+sen+verran+kuin+tuotetaan.+Välillä+pitää+rajoittaa+sähkönkäyttöä,+välilä+pitää+keksiä,+mihin+ylimääräinen+energia+työnnetään.+Sähkön+hinta+tulee+vaihtelemaan+paljon+nykyistä+enemmän.+Saksassa+on+jo+nähty+tilanne,+missä+hinta+oli+negatiivinen.+
Synteettiset+polttoaineet+voivat+olla+yksi+tapa+ylituotannon+hyödyntämiseen.+
>+4)+Akkumineraaleista+ei+tule+olemaan+pulaa.+Rautaa,+litiumia+ja+fosfaatteja+riittää+aivan+mielin+määrin.
Nyt+patteriuskovainen+vetelee+jo+ihan+sokean+uskon+voimin.+Patterielle+on+muitakin,+jopa+parempia,+käyttökohteita+kuin+henkilöautot.+Mm+erilaiset+työkoneet.+Näissä+suurin+hyötyi+voi+olla+pakokaasupäästöjen+häviäminen.+Ja+voisihan+myös+raskasta+liikennettä,+lyhyen+reittiliikenteen+laivoja+yms.+sähköistää.+Joten+enemmän+kuin+todennäköistä,+että+akkumineraaleista+tai+tuotantokapasiteetista+on+pulaa.+Mikä+vie+pohjan+patteriuskovien+perusratkaisulta+uusiutuvien+suhteen+-+varastoidaan+sähköä+kiinteisiin+akustoihin.
> 1) Kukaan ei ole väittänyt, että hybridit ovat sähköautoja
Tilastoinnissa lataushybridit, joissa on iso polttomoottori ja pieni akku, lasketaan sähkösautoiksi.
Myös patteripetterit laskevat lataushybridit = polttomoottoriautot sähköautoiksi kun puhutaan myyntimääristä.
Kun puhtaan päästöistä tai siitä patteriuskovien "faktasta", että polttomoottorit häviävät vuoteen 2030 mennessä, niin kas kummaa, kaikki lataushybridit ovatkin nyt täyssähköautoja.
Sellaisia veitikoita patteriuskovaiset ovat. Valehtelevat aina, kun suunsa avaavat.
> Kilometrien pitää olla erittäin vähäisiä tai lompakon erittäin paksu
On muuten jännä kommentti patteriuskovalta. Muuhun kuin kaupunkipyörityksen sopivasta patteriautosta saa maksaa jonkun 40 tonnia, mutta sehän ei yhtään kirpaise, kun saa ladata ilmaiseksi.
Kummaa sekin, miten on varaa maksaa 40 tonnia autosta, mutta latauksen pitää olla ilmainen... että pääsee leuhkimaan "katsokaa miten fksu olen, kun ajelen ilmaiseksi"?
Tosin kyynisempi hiffaa, että ilmainen latauspaikka = ilmainen parkkipaikka.
Synteettiset ja biopolttoaineet ovat selvästi kamalia ajatuksia patteriuskovien mielestä. Ei uskovien mielenrauhaa saisi faktoilla järkyttää. Patteriuskovien elämäntehtävä on käännyttää muut patteriuskontoon. Pitää kieltää polttomoottorit, pitää rakentaa (muiden rahoilla) ilmaiset lataus=pysäköintipaikat patteriautoille, patteriautoja ei saa verottaa (mutta vääräuskoisia saa ja pitää verotta sitäkin enemmän, koska ovat vääräuskoisia), ei saa verotta oikeamielisiä (patteriuskovia) millään km-maksuilla tms.
Jätteistä tehtävillä biopolttoaineilla voisi teoriassa kattaa 1/3-osan Suomen liikenteen energiantarpeesta. Tietysti taloudellisesti kannattavan tuotannon osuus jää pienemmäksi, mutta kasvunvaraa varmasti on ja tekniikka kun ei ole mallia rakettitiede, tätä ratkaisua olisi jo voitu ottaa 10 vuotta sitten laajemmin käyttöön... mutta verotuksella moinen ehkäistiin. Biopolttoaineiden etu on, että niitä voidaan hyödyntää nykyisessäkin ajoneuvokannassa, millä voisi saada nopeamman tiputuksen päästöihin kuin odottelemalla, että patteriautojen osuus autokannasta kasvaa edes viidesosaan.
Synteettisten polttoaineiden tuotanto voi puolestaan olla merkittävä murros. Ihan pelkkänä polttoaineena tuotantokulu varmasti on liian korkea, mutta näillähän on monenlaista vaikutusta. Jos polttoainetta tuotetaan tehtaan X CO2 päästöjä kaappaamalla, niin tälle tehtaalle tulee säästöjä pienentyneistä päästömaksuista. Samoin autoliikenteen päästöt tippuvat, kun fossiilista polttoainetta korvataan synteettisellä. Tuotanto voi keikahtaa kannattavaksi, kun kaikki hyödyt summataan. Ja sehän voi sitten tarkoittaa, ettei polttomoottorien aikakausi päätykään..
Siinäpä järkyttävä ajatus patteriuskoville. Nyt äkkiä aivopesulle ja huutamaan niitä perinteisiä mantroja, miten polttomoottorit kielletään 2030 mennessä, akkumineraaleista ei voi tulla pulaa, koska sellainen ajatus ei patteriuskovien keskuudessa ole sallittu (aivopesulle ja sitä rataa..) jne.
Miksi kirjoitat tuollaisia kun tiedät että tänä vuonna rekisteröidysitä autoista kolmasosa on ladattavia autoja? Miksi?
Miksi et tiedä, että uusia polttomoottoriautoja ei kielletä vuonna 2030, koska niitä ei tarvitse kieltää. Markkinoilla kun ei tuolloin ole ainuttakaan uutta polttomottoriautoa.
Umpimielinen tyhmyys on dieseljuntin keskeisin luonteenpiirre.
Ensi+vuonna+Suomessakin+myydään+jo+30-40%+uusista+sähköllä.
Etkä sinä voi sille yhtään mitään.