PL vesi hallinto

Eipä taida olla yhtiön asiat kenenkään käsissä. Porukkaa on palkattu lisää vaikka työt on satavarmasti vähentyneet. Sodankylän kunta maksattaa oman yhtiön toimistusjohtajan palkan suurimmilta osin PL veden asiakkailla vaikka työpanos on käytännössä nolla. Hänen yhteystietoja ei löydy kotisivuilta. Ne tosin ovat olleet päivittämättä jo vuosia. Vesihuollon osaajia ei ole yhtiön johdossa tai hallituksessa ainuttakaan. Konemestareita?
8235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aikalailla tuuliajolla on ko.firman asiat olleet tosi kauan.
Edellinen toimitusjohtaja vapisi kuin haavan lehti syystuulessa ja oli kaiketi mistään mitään tietämätön.
Laskutus on siirtynyt täsmälaskutukseen ja laskuja tulee mittareista joissa ei ole ollut kulutusta vuosiin.
Uutta väkeä on palkattu ja velanotto kunnilta jatkuu entiseen malliin, etten sanoisi on oikein kiihtymisvaiheessa kuin korona ikään.

Äänestä
  • Vapisi tai ei. Hommat hoitui. Laskutushan tuli saman katon alta mistä nykyinen yhtiön johtokin eli taso on mitä on. Halpaa ja hyvää ei ole koskaan samassa paketissa. Nyt yhtiökokoukset, vastuuvapaudet, pitämättä/myöntämättä. Tilinpäätökset hyväksymättä! Määräaika päättyi 30.6.

    Äänestä

Kyllä PLV -yhtiön talous on ollut retuperällä alusta alkaen. Taloutta ei ole osattu hoitaa pätkääkään. Asiakaskirje toisensa jälkeen on kertonut karua luettavaa... maksut nousevat. Onko syy ollut ”vapisseessa” johdossa vai missä ? Siitähän osaavat sanoa kohta Kemijärviläiset. Aikoinaan tj;n valinnassa ei painotettu talousosaamista. Tässä on tulos ,

Äänestä
  • Juuri noin kuin kerroit. Eli mistään mitään tietämätön. Yksi joulunaika taisi viemärivedet mennä posauttaa hajonneen putken kautta ties minne ja hakuammunnalla putkistovuotoja haettiin. Mökkiläisille maksettiin Korvauksia ja touhu oli aika onnettoman näköistä.
    Kallista työtä joka oli pitkäkestoista ja kulut söivät yhtiön taloutta, syömävelkaa on hauettua kunnilta alati.

    Äänestä

Niin, sama kaiku on askelten näissä vuokrataloyhtiöissä kuin P-L vesi Oy.ssä kin.
Ulkopuoliset rahastajat hyötyvät eniten. Piikaa ja renkiä palkataan lisää ja työt ei ole kummentuneet ainakaan lisäymällä saatikka, että tehtäisiin kunnostustöitä joka paikka vaatisi remonttia.
Rengit ajelee ympäriinsä firman autoilla ja sopii epäillä onko jokainen tehty reissu tarkoituksen mukainen.
Onpa ollut sitäkin, että kaksi miestä kulkee lukemassa yhtämatkaa vesimittareita. Toinen kävelee perässä ja odottaa kun toinen ottaa lukemaa ylös, siitä maksetaan palkkaa, seuralaisena olemisesta.

Äänestä

Renkihän on juuri sellainen kun on isäntä ! Tulosvastuullinen ja talousosaamisen omaava johto puuttuu.

Äänestä

Jo on kummaa porukkaa ,kun ei rotia saada asioihin!

Äänestä

Toimitusjohtaja Sodankylässä. Käy muutaman kerran kuukaudessa paikalla. Miten voi olla asioista perillä. Palkan kyllä viitsii nostaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eipä taida olla yhtiön asiat kenenkään käsissä. Porukkaa on palkattu lisää vaikka työt on satavarmasti vähentyneet. Sodankylän kunta maksattaa oman yhtiön toimistusjohtajan palkan suurimmilta osin PL veden asiakkailla vaikka työpanos on käytännössä nolla. Hänen yhteystietoja ei löydy kotisivuilta. Ne tosin ovat olleet päivittämättä jo vuosia. Vesihuollon osaajia ei ole yhtiön johdossa tai hallituksessa ainuttakaan. Konemestareita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu