Kuin olen sanonut tukahduttaa koronavirus pitää mutta ei ei sitä kuunella ja lähetin taas kantelun

https://yle.fi/uutiset/3-11676950

” Uuden-Seelannin linja on alusta lähtien ollut ehdoton: koronaviruksen ei anneta juurtua eikä levitä maan sisällä, vaan jokainen tapaus etsitään ja eristetään.

Virusta ei pelkästään pidetä aisoissa, vaan se yritetään tukahduttaa kokonaan (siirryt toiseen palveluun).

Uudessa-Seelannissa löydetään nykyisin uusia koronatartuntoja (siirryt toiseen palveluun) korkeintaan muutamia päivässä. Nekin ovat lähes aina tuontitavaraa ja paljastuvat, kun harvat maahan päästetyt testataan sekä pidetään kaksi viikkoa karanteenissa.

Karanteenikeskusten ulkopuolella koronavirus on harvinaisuus. Yksittäiset tartunnat yltävät etusivun uutisiksi, ja tartuntaketjujen jäljityksestä kerrotaan yksityiskohtaisesti.

Viiden miljoonan asukkaan Uudesta-Seelannista on löydetty yhteensä hiukan yli 2 000 koronatartuntaa, ja vain 25 kuolemantapausta on liittynyt koronaan.

Korona ja muutkin maailmaa runtelevat vitsaukset on tarvittaessa kieltämättä melko helppo pitää poissa, sillä hiukan Suomea pienempi Uusi-Seelanti on Tyynenmeren ympäröimänä syrjässä muusta maailmasta.

Kuten maan pääministeri Jacinda Ardern on sanonut, Uuden-Seelannin etuna on suuri vallihauta (siirryt toiseen palveluun) maan ympärillä.”

Myös tästä sanonut rajat kiinni vain testatut läpi tavara tuotannolle. Virus pitää tukahduttaa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        25
        3148
      2. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        3
        823
      3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

        Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
        Ikävä
        68
        760
      4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        3
        720
      5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

        Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
        Ikävä
        36
        614
      6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

        ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
        Ikävä
        32
        601
      7. Mitä ajattelet

        Meistä nykyään.
        Ikävä
        41
        550
      8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

        Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
        Maailman menoa
        20
        549
      9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

        Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
        Suomalaiset julkkikset
        3
        539
      10. Oletko varma

        Ettei meistä tule mitään?
        Ikävä
        40
        531
      Aihe