Lapsettomille on luvassa yksinäinen vanhuus

Kyllä jokaisen kannattaa tehdä lapsia, jotta joku pitää vanhana huolta ja käy katsomassa. Kannattaa tehdä lapsia heti kun tilaisuus tarjoutuu. Etenkään miesten ei kannata pihdata siementään.
5166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

No kuka mistäkin tykkää? 🤔

Ei kaikki ole yksinäisiä, vaikka ovat yksin. Ja voi olla yksinäinen, vaikka ympärillä olisi kuinka paljon ihmisiä.

Enoni on vanha poika ja ei ole perillisiä. Vähän hän vissiin miettii, että mitä tekis omaisuudelle, kun aika jättää. Mutta sen verta fiksu äijä on kyseessä, että kyllä se keinot keksii. 😊

Ja vielä pärjää kotonaan, kun ei pärjää, eiköhän tuo jotain muutosta mieti.

Äänestä

Valitettavasti kaikki ei niitä lapsia voi tehdä eikä saada.

Äänestä
  • Eikä kaikkien lapset käy edes vanhempiensa luona... Voivat asuakin jo niin kaukana.

    Äänestä

Onko vauva se pienehkö olento, jonka toisesta päästä tulee meteliä ja toisesta keltaista mönjää?

(hirn)

Äänestä
  • Otetaan niitä vaikka neljä. Näin aluksi, kiitos.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Otetaan niitä vaikka neljä. Näin aluksi, kiitos.

    (hihitystä)

    Mjoo

    Tässä näyttäisi lukevan, että äitiyspakkauksen mukana tulee jonkinlainen vauvan käyttöohjekirja. Eräänlainen manuaali.

    No ei ole paksuudella pilattu. Varmaan helppolukuinen ja mukava pitää kädessä - ymmärrettävistä syistä.

    (reps)

    Siis saako näitä lootia yhtä monta kuin saa vauvoja, vai riittääkö yksi?

    Siitä ei tässä puhuta mitään.

    (naurua)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Siis saako näitä lootia yhtä monta kuin saa vauvoja, vai riittääkö yksi?

    Siitä ei tässä puhuta mitään.

    (naurua)

    Kummallista, ellei jopa spuukia.

    Olen tässä nyt muutaman minuutin ajatellut vauvanhoitoa, ja mitättömissä rinnoissani alkoi tapahtua jotain outoa.

    Sen tuntee aivan selvästi.

    (hirn)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Kummallista, ellei jopa spuukia.

    Olen tässä nyt muutaman minuutin ajatellut vauvanhoitoa, ja mitättömissä rinnoissani alkoi tapahtua jotain outoa.

    Sen tuntee aivan selvästi.

    (hirn)

    Mjoo

    Vauvanhoito-oppaan liitteeksi voisi laittaa mukaan käyttöoppaan omaan kehoon.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Ei vainenkaan lapsi ole tuollainen kuin mitä kuvasit. Lapsi on sellainen jonka toinen pää rääkyy kuin pistetty sika ja se toinen pää tuottaa cosc nessin sinappia.

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Otetaan niitä vaikka neljä. Näin aluksi, kiitos.

    (hihitystä)

    Hälytys hälytys palstalla on lapsikauppaa ilmennyt samaan tapaan kuin wanhaan aikaan jolloin huutolaisia myytiin esi-persuille.

    Äänestä

Minä ajattelin sitten vanhuusiässä muuttua sosiaaliseksi ja saan toisista vanhuksista juttukavereita ja voidaan sitten vaikka yhdessä rillata. Näin olen tämän miettinyt. Nyt kerään sinkkupalstalla hyviä juttteluaiheita tulevaisuutta varten.

Äänestä

Kyllä on nykyajan nuoriso niin pilalla, että niistä kuitenkaan ole kenestäkään huolta pitämään. Ja sitten jos olet siinä kunnossa, että on haastetta olla paskomatta omiin housuihinsa niin ihan vitusti siinä jotain katsojia kaipaa? Tai kai sen jokainen itse tietää, kaipaako vai ei.

Äänestä
  • Jos itselläni olisi yhtä kielteinen maailmankuva kuin sinulla, menisin metsään ja ampuisin kuulan kallooni

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos itselläni olisi yhtä kielteinen maailmankuva kuin sinulla, menisin metsään ja ampuisin kuulan kallooni

    Metsässä on puissa tukevia oksia. Ota köysi mukaan. Jos taas aiot ampua, niin siihen mitään metsää tarvita. Ensimmäisen luodin pitää tappaa, koska toista tilaisuutta ei tule.

    Enkä mä mikään kielteinen ole. Ihan realistisesti vaan suhtaudun lähimmäisiini ja teidän vajavaisuuksiinne.

    Äänestä

  • Olisit sinäkin sitouttanut itsesi jännänaisen kanssa yhteen silloin kun olit vielä nuori ja markkina-arvosi huipussa niin ei tarvitsisi nyt vanhana määkyä pilalla olevaa nuorisoa kun eivät tule vaihtamaan vaippojasi.

    Onko sinulla korona vai minkä takia ei huolto pelaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisit sinäkin sitouttanut itsesi jännänaisen kanssa yhteen silloin kun olit vielä nuori ja markkina-arvosi huipussa niin ei tarvitsisi nyt vanhana määkyä pilalla olevaa nuorisoa kun eivät tule vaihtamaan vaippojasi.

    Onko sinulla korona vai minkä takia ei huolto pelaa ?

    Pilalla ne entiset nuorisotkin ovat olleet. Kuten omat ikätoverit. Jos mä en nyt kaipaa kovin paljon heidän seuraa tai huolenpitoa, niin miten se tilanne siitä vanhempana muuttuisi. Saati sitten joitain vuosikymmeniä nuorempia ihmisiä joiden kanssa ei ole sitäkään vähää yhteistä. Ja toivon mukaan niillä itselläänkin olisi jotain muuta tekemistä kuin mun vaippojen vaihtaminen.

    "Onko sinulla korona vai minkä takia ei huolto pelaa ? "

    Häh, mikä huolto?

    Äänestä

  • Jaa ... omasta mielestäni nykynuoriso on kyllä ihan hemmetin kunnollista ja hyvinkasvatettua, verrattuna siihen mitä oma ikäpolveni oli. Toki joukossa on yksittäisiä poikkeuksia, mutta niitä on aina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa ... omasta mielestäni nykynuoriso on kyllä ihan hemmetin kunnollista ja hyvinkasvatettua, verrattuna siihen mitä oma ikäpolveni oli. Toki joukossa on yksittäisiä poikkeuksia, mutta niitä on aina.

    Tuo on toisaalta ihan totta. Mutta nykynuoriso on myös tottunut siihen, että kaikki pyörii juuri heidän itsensä ympärillä. Monet eivät ole tottuneet esim. sisaruksiin. Eivätkä ne pysty opiskelemaan, jos niiden pitäisi jakaa jääkaappi ja wc-pytty jonkun toisen kanssa.

    Äänestä

Aloittaja on ilmeisesti tottunut tukeutumaan aina johonkuhun.

Äänestä

Jaa-a. itse olen työurani tehnyt vanhusten parissa kotihoidossa ja myös laitoksessa ja kyllä se vanhusten yksinäisyys enimmiltään johtuu siitä, että ne lapset eivät "ehdi" ja "asuvat kaukana" yms selityksiä.
Eräskin vanha rouva sanoi minulle että olen kuin tytär hänelle, omat kun ei ehdi koskaan.
Se tuntui todella pahalta. Eikä ollut suinkaan poikkeus. Vanhat ja raihnaiset työnnetään pois silmistä. Nyt kun corona riehuu ja vanhuksia kuolee kuulee hyvin usein että "mutta nehän olikin vanhoja", aivan kuin vanhalla ihmisellä ei olisi enää arvoa! Niin vihaksi pistää kun tuota kuulee! Niin suurta on vanhusten kunnioitus ja välittäminen.
Itselläni ei ole enää vanhempia elossa, kuolivat molemmat nuorina, eikä omia lapsia. Olen kuitenkin sosiaalinen ihminen ja osaan ja pystyn solmimaan kontakteja sekä ystävyyssuhteita. On myös sisarusten lapset joiden kansssa hyvät välit.
Mitä siihen tulee että perheet eivät pysy koossa, puolet avioliitoista hajoaa. On huolestuttavan suuri alkoholiongelma Suomessa, sekä mielenterveysongelmat hyvin yleisiä. Lapset siinä kärsijöiksi joutuvat eivätkä voi valita kotia ja vanhempia mihin syntyvät. Viisas on se joka jättää sen jälkikasvun hankkimatta jos ei pysty takaamaan tasapainoista turvallista kotia ja kasvua.

Äänestä
  • No varmaan jos suhtautuu lapsiinsa hyötymielessä, kuten ap, niin ei paljoa lapset käy vanhana katsomassa.

    Tuokin hyvin kuvaa, että laitoshoitaja mielletään sellaiseksi mitä omalta tyttäreltään odottaa😂

    Monet vanhat ihmiset kerjäävät palvelua ja huomiota leikkimällä huonokuntoisempaa, mitä oikeasti ovat ja selän takana naureskelevat sitten voimilleen kyykyttää. Omia lapsiaan.

    Kukaan ei tule kuspäätä katsomaan. Ihan varmasti ne vanhemmat saavat huomiota, jotka ovat lapsen hankkineet rakkaudesta eikä tarpeeseen ja kohdelleet normaalisti.

    Minäkin antaisin mielelläni paljon huomiota, mutta kyykyttävälle kieromielelle ei lämpöä tipu eikä seuranpitoa. Eikä toiselle, alkoholistille jonka seurassa joutuu aina huonolle mielelle ja kuuntelemaan sitä miten epäonnistunut on elämässään. Vaikka itse on tyytyväinen.

    Kuolkoot yksin, en välitä.

    Äänestä

  • "lapset eivät "ehdi" ja "asuvat kaukana" yms selityksiä."

    Vanhana sitä pitäisi olla suhteellisuudentajua ehkä vieläkin enemmän kuin nuorempana. Monella vanhalla ihmisellä onkin. Ymmärretään, että omilla aikuisilla lapsilla - olivat he minkä ikäisiä tahansa on oma elämä, josta on huolehdittava. Opiskeltava ja/tai käytävä töissä, oma perhe huolehdittavana jne. On täysin selvää, etteivät 40-60-vuotiaat lapset ehdi tai ei pääse katsomaan kilometrien ehkä satojen km päässä olevaa vanhempaansa viikottain tai edes jokatoinen viikko.

    " työurani tehnyt vanhusten parissa kotihoidossa ja myös laitoksessa"

    Itse olen aivan muulla alalla - ja kyllä - olen työkavereiden kanssa päivittäin paljon enemmän yhteyksissä ja vietän aikaa kuin kenenkään muun. Työ kun vie suuren osan ihmisen ajasta. Vanhin tyttäreni on ollut kyllä töissä vanhusten hoitokodissa ja siellä tutustunut mukaviin mummoihin ja vaareihin, jotka ovat kiitelleet tytärtä seurasta ja palveluksista. On tässäkin täysin selvää, ettei hän ehdi työnsä ja opiskeluidensa päälle tapaamaan omaa isoäitiään kauas toiselle paikkakunnalle niin usein kuin hoitokodin hoidettavia vanhuksia.

    Olen kiitollinen siitä, että oma äitini, nyt lähemmäs 100-vuotias, on aina iloinen kun hänen luonaan käy. Nuorempana isoäitinäkin olleessaan sanoi, ettei minun pidä koskaan pakottaa lapsiani hänen luokseen. Tulevat vain jos itse haluavat. Näin on tehty, ja aikuiset lapseni haluavat edelleen vierailla isoäitinsä luona - silloin kun se heille sopii ja aikatauluun käy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "lapset eivät "ehdi" ja "asuvat kaukana" yms selityksiä."

    Kyllä minullekkin kelpaisi äiti ja isä ja isoäiti, jotka vuorostaan olisivat minusta kiinnostuneita ja juttelisivat mukavasti, mutta sehän on liikaa pyydetty. Pelkkää pahansuopaa valitusta joutuu kuuntelemaan, ilkeätä juoruilua muista sukulaisista ja vanhan ihmisen sekopäistä egoilua. Ei tuollaista yksinkertaisesti pysty kestämään normaali ihminen. Käy kylässä, niin paha olo kestää viikon.

    Oma isäni asuu parin kilometrin päässä, en ole tavannut häntä vuosiin. Toiset sukulaiset melkein parin sadan kilometrin takana. Kävisin kyllä pitkälläkin usein kylässä ja auttelisin, olen sellainen joka tykkää auttaa ja välittää, mutta pysyn kaukana kun eivät osaa ihmisen tavoin käyttäytyä.

    Yksikin puhuu jatkuvalla soitolla itsestään vaikka koko päivä ja jos sanon itse jotain itsestäni tai omista jutuistani, niin katsoo kylmästi naama vääntyneenä ja vaihtaa puheenaiheen takaisin alapäävaivoihinsa.

    Ei ole mitenkään kiellettyä käyttäytyä hyvin ja huomaavaisesti vanhanakaan toisia ihmisiä kohtaan. Hyvähän siinä 15 minuuttia teeskennellä ja surkutella jollekkin kotihoitajalle, saa edes vähän sääliä, kun ei muuta huomiota saa. Toivottavasti olet tyytyväinen palkkaasi.

    Äänestä

Eipö tullu lapsia hankittua , oli vaan kiero seurustelukumppani nainen joka enepi rahan kun lapsien perään ,onneksi tuli viimein selväksi ja kenkää sai ja nyt pitää törsätä omaisuudet pois ennen lähtöä , mutta yksin kaikki on viimeisellä matkalla.

Äänestä

Etkö ymmärrä että on satoja tuhansia miehiä jotka on niin rumia etteivät saa naisia koskaan ja eivät lapsiakaan voi tehdä. Naiset todella nirsoja eikä tavis miehet kelpaa joten yksinäinen vanhuus tulee aika monelle miehelle.

Äänestä
  • Ihan normaalia, että vanhuus on yksinäinen, kannattaa asennoitua. Hankkia kalliita juomia ja hyviä kirjoja😊

    Äänestä

  • Ja siltikin lähes kaikki suomen tavis_miehet ovat pari_suhteissa ihan tavis_naisten kanssa.

    Äänestä

Minä aion vanhana muuttaa Thaimaahan katselemaan tyttöjä

Äänestä
  • Olin thaimassa lomalla ja sain viikon aikan 4 erii naista. 3 niistä halusi olla mun tyttöystävä. enkä edes maksanut mitään muta kun tarjosin juotavaa, rannalla tytöt tulee tekemään tuttavuutta oitis. Suomessa ei koskaan niin tapahdu.

    Äänestä

  • Hyvä idea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olin thaimassa lomalla ja sain viikon aikan 4 erii naista. 3 niistä halusi olla mun tyttöystävä. enkä edes maksanut mitään muta kun tarjosin juotavaa, rannalla tytöt tulee tekemään tuttavuutta oitis. Suomessa ei koskaan niin tapahdu.

    Tytöt halusivat että maksat drinksut heille. Näin se on aina on aina ulkomailla - etenkin Thaimaassa ja muissa köyhissä turistimestoissa. Huomiota saa rahasta. Hymyjä saa - rahasta. Ystävällisyyttä saa - rahasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olin thaimassa lomalla ja sain viikon aikan 4 erii naista. 3 niistä halusi olla mun tyttöystävä. enkä edes maksanut mitään muta kun tarjosin juotavaa, rannalla tytöt tulee tekemään tuttavuutta oitis. Suomessa ei koskaan niin tapahdu.

    Thaikkulassa tytöt lyöttäytyy seuraan koska olettavat että jokainen valkoinen mies on varakas. Ja vaikuttaahan se siellä että äijällä on rahaa, kun lomakassa venyy aasiassa hienoihin ravintoloihin, taksiajeluihin yms.

    Ne tytöt tekevät tuttavuutta puhtaasti raha mielessä. Se kannattaa muistaa. Tottakai huomiointi tuntuu mukavalta, mutta ihan sinisilmäinen ei kannata olla.

    Thaimaalaiset tekevät mitä tahansa rahasta.

    Äänestä

Nuorena kannattaa juoda viinaa ja käydä yökerhossa. Vain niin voi löytää kumppanin jonka kanssa perustaa perhe ja hankkia lapsia.

Viinamiehellä on lapsia joiden seurasta nautitaan vanhana.

Raitis mies ei kumppania löydä ja hänellä on edessään yksinäinen vanhuus vailla jälkikasvua.

t. viinamies

Äänestä
  • Ei kiinnosta lapsia alkoholistivanhemmat. Marinkaan ei ollut missään tekemisissä juopon isänsä kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kiinnosta lapsia alkoholistivanhemmat. Marinkaan ei ollut missään tekemisissä juopon isänsä kanssa.

    Marinilla kuitenkin oli isä ja isällä lapsi.

    Raittiilla miehellä ei ole mitään.

    t. viinamies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinilla kuitenkin oli isä ja isällä lapsi.

    Raittiilla miehellä ei ole mitään.

    t. viinamies

    Esim. minun isäni ei ollut viinamies. Viina ei sopinut hänelle.

    Ja tosiaan Sanna Marin ei ollut isänsä kanssa tekemisissä koska isä viihtyi viinaporukoissa, joissa muistaakseni hakattiin. Nyt onkin jo kuollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinilla kuitenkin oli isä ja isällä lapsi.

    Raittiilla miehellä ei ole mitään.

    t. viinamies

    Juoppojen -jotka juopottelevat kuolemaansa asti päivittäin- lapset kärsii vielä vanhuusiällä vanhempiensa teoista, ja jos eivät itse päädy alkoholisteiksi, kuten hyvin usein käy, heillä on omia ahdistuksia joiden syyt juurtuvat lapsuuteen, koska asioista ei ole voitu puhua ääneen, ja lapset olivat jatkuvan pelon kanssa tekemisissä kun eivät tienneet koska tilanne räjähtää käteen.

    Lähisuvussani on ollut kaksi alkoholistia, ja lähes päivittäin joudun seuraamaan mitä alkoholismi on saanut aikaan toisen vanhemman ollessa räkä juoppo, jota jopa aikuisiksi kasvaneet lapset HÄPESIVÄT.

    Itse pelkäsin omaa isoisääni, koska hän oli jatkuvasti kännissä ja äreä, jos hän ei saanut heti baarista kotiin tullessa ruokaa, tai muuta tarvitsemaansa. Hänen "päivätyä oli istua baarissa aamulla sen avautumisesta suurin piirtein kiinnimenemiseen asti, käyden välillä kotona syömässä. Hänestä tuli katkera. Sedästäni tuli alkoholisti, koska hän ei pystynyt käsittelemään lapsuuden tunteitaan. Mä en oppinu setääni tuntemaan, koska kouluikäisestä lapsesta hänen kuolemaansa asti en tavannut häntä kuin kahdesti.

    Joten arvon viinamies, lopeta se viinasta jankkaaminen. Sillä tulee olemaan hyvin todennäköistä, että lapsesi häpeävät irl sinua, jos annat heille samanlaisen kuvan itsestäsi, kuin mitä täällä annat. Ainakin minun silmissäni olet juoppo, joka ei osaa muusta puhua kuin elämänsä ainoasta rakkaudestaan -siis viinasta. Mutta onnea valitsemallasi tiellä, joka vie ennenaikaiseen hautaan.

    Äänestä

  • Ihan_sivusta kirjoitti:

    Täyttä totta kirjoitit.

    Aivan hirvittävää tuhoa lapselle asua alkoholistivanhemman kanssa, jo yhdenkin. Joihinkin perheisiin juopottelevia on "siunaantunut" kaksi. Siinä on lapsella on tekemistä, että selviäsi elämästä edes jotenkin täyspäisenä.

    Äänestä

  • Ihan_sivusta kirjoitti:

    Juoppojen -jotka juopottelevat kuolemaansa asti päivittäin- lapset kärsii vielä vanhuusiällä vanhempiensa teoista, ja jos eivät itse päädy alkoholisteiksi, kuten hyvin usein käy, heillä on omia ahdistuksia joiden syyt juurtuvat lapsuuteen, koska asioista ei ole voitu puhua ääneen, ja lapset olivat jatkuvan pelon kanssa tekemisissä kun eivät tienneet koska tilanne räjähtää käteen.

    Lähisuvussani on ollut kaksi alkoholistia, ja lähes päivittäin joudun seuraamaan mitä alkoholismi on saanut aikaan toisen vanhemman ollessa räkä juoppo, jota jopa aikuisiksi kasvaneet lapset HÄPESIVÄT.

    Itse pelkäsin omaa isoisääni, koska hän oli jatkuvasti kännissä ja äreä, jos hän ei saanut heti baarista kotiin tullessa ruokaa, tai muuta tarvitsemaansa. Hänen "päivätyä oli istua baarissa aamulla sen avautumisesta suurin piirtein kiinnimenemiseen asti, käyden välillä kotona syömässä. Hänestä tuli katkera. Sedästäni tuli alkoholisti, koska hän ei pystynyt käsittelemään lapsuuden tunteitaan. Mä en oppinu setääni tuntemaan, koska kouluikäisestä lapsesta hänen kuolemaansa asti en tavannut häntä kuin kahdesti.

    Joten arvon viinamies, lopeta se viinasta jankkaaminen. Sillä tulee olemaan hyvin todennäköistä, että lapsesi häpeävät irl sinua, jos annat heille samanlaisen kuvan itsestäsi, kuin mitä täällä annat. Ainakin minun silmissäni olet juoppo, joka ei osaa muusta puhua kuin elämänsä ainoasta rakkaudestaan -siis viinasta. Mutta onnea valitsemallasi tiellä, joka vie ennenaikaiseen hautaan.

    Ja vanhan alkoholistin mieli on niin hajalla, että jos selviää hengissä vanhaksi saakka, niin ei kukaan pysty olemaan seurassa sellaisen ihmisenvkanssa, jutut on sitä luokkaa.

    Vanhetessa ne mädät omenat nimittäin pilaantuu vielä entisestään ja se on kauheaa katsottavaa.

    Näin minun suvussa, alkoholisti ja luonnehäiriöisiä jotka tahallaan satuttaa muita. En ole katkera, säälin heitä eikä ole riitojakaan mihinkään suuntaan.

    Kannattaa omassa elämässä pyrkiä aina toivomaan hyvää muille ja olematta kateellinen, osoittaa vastavuoroisesti aitoa välittämistä ja kiinnostusta. Siten kasvattaa itsestään vanhuksen jonka luona on hyvä vierailla mielellään ja saa parempaa palveluakin kun on kiltti ja herttainen. Varmaan vanhusten huollon henkilökuntakin tykkää enemmän vanhuksista jotka on herttaisia ja huomaavaisia myös hoitajille ja juttelee asioista.

    Syksyllä menehtynyt 102-vuotias mummuni asui viime kevääseen asti omassa kodissaan. Vaikka hän ei enää nähnyt lukea tai katsella telkkaria, pelasi hänellä niin hyvin järki että hän useimmiten tiesi enemmän maailmanmenosta kuin minä, koska kuunteli päivät radiota. Hän teki itse omat ruokansa, ja liikkui asunnossaan pitäen kuntoaan yllä.

    Kotihoito kävi ensin vuosia kerran päivässä, ja alkuvuodesta kahdesti. Hoitajat nauttivat mummullani käymisestä, sillä vaikka hommia ei ollut kuin lääkkeiden laitto ja kerran viikossa pesulla apuna olo, he juttelivat paljon mummuni kanssa ja myös kertoivat kuinka mielellään he tulivat, vaikka käynti ei muutamaa minuuttia kauemmin kestänytkään.

    Oman äitini ollessa paljon sairaalassa minun ollessa lapsi ja teini, vietin paljon aikaa mummullani. Hänestä tuli kuin toinen äiti minulle, ja oma äitini kertoi mummun tulleen aina tarvittaessa apuun. Hän oli nainen jota kunnioitin, koska hän oli käynyt paljon läpi elämässään. Kahdesti joutui jättämään kotinsa evakkoon lähtiessä sota-aikana, oma mies ja poika alkoholisteja, minä tein aikanaan minkä tein, mutta pahaa ei hän kenestäkään puhunut tai syyllistänyt.

    Minä olin ainoa lapsenlapsista, joka kävi säännöllisen epäsäännöllisesti häntä tapaamassa. Joten vaikka hänen kuolemaa osasi jo toistakymmentä vuotta odottaa, oli menehtyminen siitä huolimatta kova isku. Toivoin hänen lähtönsä olevan nopea ja kivuton, kuten onneksi myös tapahtui.

    Hänen laisensa vanhus haluaisin tulevaisuudessa olla. Sitkeä, pelkäämätön, valtavan elämänkokenuksen saanut, joka kuitenkaan ei vaivu epätoivoon, vaan ottaa niin päivät kuin sen mitä elämällä on tarjottavaa sellaisenaan ilman turhia valituksia.

    Äänestä

  • Ihan_sivusta kirjoitti:

    Juoppojen -jotka juopottelevat kuolemaansa asti päivittäin- lapset kärsii vielä vanhuusiällä vanhempiensa teoista, ja jos eivät itse päädy alkoholisteiksi, kuten hyvin usein käy, heillä on omia ahdistuksia joiden syyt juurtuvat lapsuuteen, koska asioista ei ole voitu puhua ääneen, ja lapset olivat jatkuvan pelon kanssa tekemisissä kun eivät tienneet koska tilanne räjähtää käteen.

    Lähisuvussani on ollut kaksi alkoholistia, ja lähes päivittäin joudun seuraamaan mitä alkoholismi on saanut aikaan toisen vanhemman ollessa räkä juoppo, jota jopa aikuisiksi kasvaneet lapset HÄPESIVÄT.

    Itse pelkäsin omaa isoisääni, koska hän oli jatkuvasti kännissä ja äreä, jos hän ei saanut heti baarista kotiin tullessa ruokaa, tai muuta tarvitsemaansa. Hänen "päivätyä oli istua baarissa aamulla sen avautumisesta suurin piirtein kiinnimenemiseen asti, käyden välillä kotona syömässä. Hänestä tuli katkera. Sedästäni tuli alkoholisti, koska hän ei pystynyt käsittelemään lapsuuden tunteitaan. Mä en oppinu setääni tuntemaan, koska kouluikäisestä lapsesta hänen kuolemaansa asti en tavannut häntä kuin kahdesti.

    Joten arvon viinamies, lopeta se viinasta jankkaaminen. Sillä tulee olemaan hyvin todennäköistä, että lapsesi häpeävät irl sinua, jos annat heille samanlaisen kuvan itsestäsi, kuin mitä täällä annat. Ainakin minun silmissäni olet juoppo, joka ei osaa muusta puhua kuin elämänsä ainoasta rakkaudestaan -siis viinasta. Mutta onnea valitsemallasi tiellä, joka vie ennenaikaiseen hautaan.

    Arvatenkin äitisi ja isäsi kuitenkin tapasivat silloin kun isäsi joi viinaa.
    Jos isäsi ei olisi ollut viinamies, olisi hän ollut yksinäinen raitis mies joka ei naisia olisi tavannut. Äitiäsikään hän ei olisi tavannut eikä sinua olisi olemassakaan.

    t. viinamies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Arvatenkin äitisi ja isäsi kuitenkin tapasivat silloin kun isäsi joi viinaa.
    Jos isäsi ei olisi ollut viinamies, olisi hän ollut yksinäinen raitis mies joka ei naisia olisi tavannut. Äitiäsikään hän ei olisi tavannut eikä sinua olisi olemassakaan.

    t. viinamies

    Taisi osua viinamiehen omaan nilkkaan, kun noin yrittää väittää minun syntymän olevan viinan aikaansaamaa. Valitan, ammuit ohilaukauksen, joka meni kilometritolkulla ohi. Sitä se teettää kun sihti on prosenttien takia heikentynyt. Suosittelen menemään katkolle, jotta saisit tasapainoisen ja terveen vanhuuden kärttyisyyden tilalle.

    Isäni EI ole eikä ole ollut koskaan mikään perso viinalle saati viinamies, toisin kuin hänen oma isänsä ja veljensä. Isäni oli raitis urheilija, joka nuorempana kilpaili jopa suunnistuksen ja hiihtosuunnistuksen nuorten maajoukkuetasolla. Suunnistusporukat olivat ja ovat raivoraittiita, jotka etenkin 60- ja 70-luvulla kulkivat kilpailumatkat -kilpailut olivat pääosin viikonloppuisin- omilla kyydeillään ympäri Suomea.

    Vanhempani tapasivat lavatansseissa eri paikkakunnalla missä asuivat. Kumpikin oli omalla autolla liikkeellä, joten molemmat olivat tapaamisen aikaan selvinpäin. Koska isäni hoiti kotitilaansa omien vanhempiensa kanssa, ja vapaa-ajalla urheili niin harjoitellen kuin kilpaillen, ja äitini opiskellessa samoihin aikoihin, saneli se heidän yhdessäoloa koko seurustelun.

    Siis jos viina olisi ollut isäni kuvioissa mukana, minua ei olisi. Mutta koska viina Ei ollut mukana, olen minä olemassa.

    Äänestä

Jokainen syntyy ja kuolee kuitenkin yksin, mitä väliä siis.

Äänestä

Jokaisella on oma elämä - sellainen joksi sen tekee. Lapset eivät ole ratkaisu vanhuuden yksinäisyysongelmaan.

Äänestä

Kannattaa juoda viinaa niin ei tarvitse siittää lapsia. Kun juo viinaa niin aina löytyy seuraa vaikkapa sitten marjapussin peluuseen.

Äänestä

Aloituksessa esitetty olettamus että lasten hankkiminen takaisi huolenpidon ikäihmiselle on varsin surkuhupaisa. Vanhainkodissa työskennelleenä voin varmuudella kertoa, ettei jokaisen vanhuksen kohdalla ne lapset ja lapsenlapset todellakaan käy säännöllisesti katsomassa. Se on itseasiassa vanhainkodeissa yksi suurimmista ääneen puhutuista surun aiheista, kun sukulaiset eivät käy kylässä eivätkä kutsu luokseen. Hyvä jos silloin tällöin edes soittavat.

Enimmäkseen vanhukset tapaavat toisiaan eli kannattaa jokaisen yksinäistä vanhuutta pelkäävän kasvattaa kaveripiiriään, eikä suinkaan luottaa lasten pyöräyttämisen takaavan seuraa vanhuksena.

Äänestä
  • Jokaisen kannattaisi miettiä eri tilanteita, mutta ennenkaikkea olla surematta turhia asioita.

    Se on aika varmaa, että lapset eivät tule vanhainkotiin vanhempaansa katsomaan, ellei välit ole ennen vanhainkotiakaan olleet läheisiä ja vierailuja on harrastettu. Olisi myös älytöntä matkustaa esim. Helsingistä Ouluun mummoa katsomaan joka viikonloppu. Matkustaa tunteja, perillä oloa tunti max kaksi.

    Jos vanhus on vielä muistisairas, niin puheenaiheet voivat olla kovin hakusessa. Siinä saa lapsi yksin pitää esitelmää sen tunnin - kaikki eivät siihen pysty. Kaikenlisäksi vanhus voi heti tapaamisen jälkeen sanoa "ei ole kukaan käynnyt" (tai puhelun jälkeen "ei ole kukaan soittanut).

    Mikäli vanhuksella on tervettä älliä päässä, hän ymmärtää, ettei voi olla lastensa maailman napa eivätkä lapset palvele kaikenaikaan. On keksittävä itse jotain muuta.

    Äänestä

Onko sinulla lapsia?
Oletko pitänyt huolta vanhemmistasi?

Äänestä

No en tehnyt lapsia siksi, että ne minusta huolehtii. Eläköön omaa elämäänsä. Kai sitä johonkin vuodeosastolle pääsee pötköttelemään, jos itse ei enää jaksa/pysty itsestään huolta pitää.

Toki en pistä pahaksenikaan, jos käyvät edes joskus moikkaamassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä jokaisen kannattaa tehdä lapsia, jotta joku pitää vanhana huolta ja käy katsomassa. Kannattaa tehdä lapsia heti kun tilaisuus tarjoutuu. Etenkään miesten ei kannata pihdata siementään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu