Mä en ymmärrä ystäväni käytöstä! Me oltiin vielä vähän aikaa sitten tosi hyviä ja läheisiä kavereita. Meil oli tosi hauskaa keskenämme ja me ymmärrettiin toisiamme, vaik oltiinkin aika erilaisia. Ystävältäni olivat monet ystävät kadonneet omille teilleen opiskelemaan, perheen pariin, kuka minnekin, eikä mullakaan pahemmin ystäviä ollut. Niinpä me vietettiin paljon aikaa toistemme seurassa.
Mutta nyt, nyt tuntuu et kaikki on vähitellen muuttunut! Mä opiskelen läheisellä paikkakunnalla, ja ystäväni on löytänyt uusia ilmeisesti parempia kavereita harrastustensa parista. Ei siinä mitään, mut kun tuntuu, et ystävääni ei kiinnosta mun elämä ja mun tapaaminen enää ollenkaan. Kaikki pyörii tuon uuden porukan ja harrastuksen ympärillä. Monesti hän ei vastaa puheluihini ollenkaan ja sillonkin jos vastaa, lopettaa hän monesti kesken, koska on paikassa jossa ei kerkeisi puhumaan. Sen sijaan ollessaan mun seurassani, saattaa hän puhua puolet ajasta puhelimeen toisten ystäviensä kanssa, välittämättä tunteistani, siitäkin huolimatta, ettemme tapaa enää kovin usein. Tänäänkin tuntui siltä, kuin hän olisi ikäänkuin väkisin joutunut tapaamaan minua, vaikkei olisi kiinnostanut. Nykyään hän ei myöskään soittele oikeastaan koskaan tai laita edes viestiä.
Mun kuulumiset ei näytä kiinnostavan lainkaan, eikä hän pyydä mua enää koskaan mihinkään. Tähän saakka oon jotenkin sietänyt tätä, mutta tänään meinasin itkien lähteä paikalta pois, kun tunsin itseni niin loukatuksi ja arvottomaksi. Puolet ajasta oli muutenkin pelkkää vittuilua.
Mikä ystävääni vaivaa?
Mutta nyt, nyt tuntuu et kaikki on vähitellen muuttunut! Mä opiskelen läheisellä paikkakunnalla, ja ystäväni on löytänyt uusia ilmeisesti parempia kavereita harrastustensa parista. Ei siinä mitään, mut kun tuntuu, et ystävääni ei kiinnosta mun elämä ja mun tapaaminen enää ollenkaan. Kaikki pyörii tuon uuden porukan ja harrastuksen ympärillä. Monesti hän ei vastaa puheluihini ollenkaan ja sillonkin jos vastaa, lopettaa hän monesti kesken, koska on paikassa jossa ei kerkeisi puhumaan. Sen sijaan ollessaan mun seurassani, saattaa hän puhua puolet ajasta puhelimeen toisten ystäviensä kanssa, välittämättä tunteistani, siitäkin huolimatta, ettemme tapaa enää kovin usein. Tänäänkin tuntui siltä, kuin hän olisi ikäänkuin väkisin joutunut tapaamaan minua, vaikkei olisi kiinnostanut. Nykyään hän ei myöskään soittele oikeastaan koskaan tai laita edes viestiä.
Mun kuulumiset ei näytä kiinnostavan lainkaan, eikä hän pyydä mua enää koskaan mihinkään. Tähän saakka oon jotenkin sietänyt tätä, mutta tänään meinasin itkien lähteä paikalta pois, kun tunsin itseni niin loukatuksi ja arvottomaksi. Puolet ajasta oli muutenkin pelkkää vittuilua.
Mikä ystävääni vaivaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
En minä sen paremmin osaa kommenoida, mutta mitäs joskysyisit tätä asiaa suoraan ystävältäsi? Saattaapa hyvinkin olla että ystävääsi todellakin vaivaa jokin asia?
Tietysti on mahdollista että olette vain "kasvaneet erilleen". Mielestäni sinun kannattaa kuitenkin ottaa tämä asia puheeksi jos vaikka ystävyytenne olisikin vielä pelastettavissa. Vaikeatahan se varmasti on, mutta..
Minäkin ystäväni läsnäolottomuutta elämässäni ihmettelin taannoin.Kerroin hänelle tunteistani,johonka sain vastauksen.Kaikkea aikansa ja kaikki muuttuu.Parempi vaan alkaa hyväksymään asioita.
No oli viimoinen kerta,kun asiaa hänelle yritin selvittää ja hän on nyt historiaa mulle.Itse ei vielä edes tajua sitä.
ystävälle tuli kaikenmaailman kiireitä, piti soittaa just, piti pestä just, piti just sitäsuntätä, Aina kun soitin, ei nytkerkee ku toinen puhelinsoipäläpälä-niin sitten lakkasin soittelemasta ja tapaamasta. Sit kerran, kun hänelle sopi, hän soitti. Mulla oli silloin "kiire" enkä sen jälkeen enää soitellu. Sit se oli kyselly yht. tutuilta mikä mua vaivaa, kun en soita jne. Lähetin kirjeen, missä kerroin kaikki, arvottomuudentunteet jne.
En ole soittanut senjälkeen tapaamisista enkä soita muutenkaan.
En halua tupata kun ei kerran tykätä, ja piste siihen.
Juu, oon monesti päättänyt, että tällä kertaahan mä odotan tasan niin kauan, kunnes hän haluaa ottaa yhteyttä muhun. Mutta ei.. hän on oikeestaan ainoa joka ymmärtää ja jaksaa kuunnella, niinpä aina jossain vaiheessa "sorrun" ottamaan häneen yhteyttä. Mä olen mielestäni ollut kiltti ja ymmärtäväinen häntä kohtaan, ja ehkä liikaakin pomppinut hänen mukaansa. Nykyään tuntuukin siltä, että kaikki tällaiset hyväntahtoiset ja kiltit ihmiset saavat vain turpiinsa, eikä heitä kukaan jaksa arvostaa..
Mutta satun tietämään myös, miten sil on ollu ties mitä riitoja vähän kaikkien kanssa. Mä olen varmaan ainoa, kenen kans ystäväni ei oo riidellyt. Ehkäpä mun kiltteys ja tylsä elämä ei jaksa vaan kiinnostaa enää.
Ystäväni ei myöskään ole aikaisemmin ollut erityisen suosittu, hänellä on ollut vain muutamia yksittäisiä ystäviä siellä sun täällä. Niinpä luulen et kusi on hieman noussut päähän, ton uuden ystäväjoukon keskellä. Onhan se hienoa varmasti kuulua johonkin ja elää täysillä nuoruutta, silläkin uhalla, et vanhat ystävät jäävät..
Olen itsekin huomannut muutaman kerran etten kovin paljon toiselle ihmiselle merkitse. Ja valitettavasti usein kiinnyn toisiin ihmisiin, johonkin heissä. Olen surrut kovasti sitä, että puheluihini ei haluta vastata, tai saippuasarjan katsominen on tärkeämpää kuin minun kanssa puheleminen, kun kerran videot on olemassa... Välinpitämättömyyttä, sitä toisten ihmisten taholta kyllä saa tuutin täydeltä. Minä kun olen kuvitellut, että minulla olisi paljon annettavaa toiselle ihmiselle, enpä näy oikein kenellekään kelpaavan. Puhun siis ystävistä, en mistään seksikumppaneista. Kun katsoo seuranhakupalstoja, niin moni on nimenomaan seksiseuraa hakemassa. Mutta minä olisin halunnut ystävyyttä, ilmeisesti sellaista ei enää olekaan?
Mä olen alkanut epäilemään vähän samaa, ettei tosi ystäviä olekaan. Ei ainakaan minun elämässäni! Hassua on myös se, et ne ihmiset, joista välttämättä itse en ole hirveän kiinnostunut, kiinnostuvat yleensä minusta. Ja yleensä juuri niille ihmisille, joista en ole itse välttämättä kiinnostunut siis syvemmällä tasolla, sanon mielipiteeni suoraan ja saatan jopa itsekin käyttäytyä aika ärsyttävästi, vaikkakin viileän kohteliaasti. Mutta niille ystäville, joista todella välitän, mä olen valmis tekemään ihan mitä vaan. Mun ovet on niille aina auki, ja ruokaa on aina tarjolla. Ne saa jäädä yöksi milloin haluavat ja pyrin parhaani mukaan välttämään kaikenlaisia ristiriitoja. Mä olen valmis kuuntelemaan niiden ongelmia vaikka miten kauan ku oon vaan niin iloinen, et saan viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta mutta.. ehkäpä juuri tuon takia en ole tarpeeksi mielenkiintoinen. Pitäisiköhän munkin ruveta röyhkeämmäksi, sillä juuri sellaiset ihmisethän täällä maailmassa pärjäävät. Juuri sellaisia omaa etua ajavia ja voimakkaita mielipiteitä esittäviä ihmisiä ihaillaan ja katsotaan ylöspäin.
Mullakin on tapana kiintyä ihmisiin vähän liikaakin, ja siksi tuollainen käytös satuttaa.
Ajatuskin ystävän menettämisestä tuntuu hirveältä!
Mistäpäin muuten "ystävä" olet ? Kiinnostaisko sua alkaa vaikka mailailemaan ?
Ehkä ei kannattaisi mennä ystävyydessä miten pitkälle tahansa, koska ennen pitkää siinä voi tulla väsymys, jos joku lössähtää kaikella painollaan paapottavaksesi. Eli jonkinlaisia rajoja kannattaa aina pitää ihan jo itsensäkin suojelemiseksi, ellet ole aivan tolkuttoman ylisosiaalinen luonne. Itse en ole mitenkään kauhean sosiaalinen luonne, mutta todelliset ystävät olisivat tervetulleita. Olen jo yli 40 v. työelämässä oleva ihminen, enkä 24 h vrk:ssa ole tavattavissa ja tarvitsen aika paljon aikaa myös ihan omalle itselleni. Itse toivon löytäväni ihmisiä, joiden kanssa vaikka käydä joskus elokuvissa tai kävelyllä tai kahvilla tms. Lähinnä haluan tutustua ihmisiin, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia, en ehkä niinkään halua yhtä sydänystävää, koska en välttämättä kaikkea koskaan kerro kenellekään ja tätä suosittelen muillekin. Luottamus tulee ajan mittaan jos tulee. Asun pääkaupunkiseudulla.
Mullakin on tollaisia ystäviä pari.
Tuntuu,että niille tärkeintä on tuttavien haaliminen ja koko ajan puhelimeen puhuminen.
Ei sussa mitään vikaa ole vaan heissä.Mieti nyt millainen ihminen lähtee esim. kahville ja puhuu puolet ajasta luuriin?? Sellainen on luultavasti hieman seko?? Kaikenlaisia ystäviä meiltä löytyy.
Värikästä sakkia nuo ystävät
En tiedä, mutta et ole yksin. Elämäni ystävä jätti, hävisi, poistui. Puhui yhtenä päivänä, seuraavana ei. Ei vastaa puhelimeen, ei viestiin. Eikä koskaan sen päivän jälkeen. Kuukausia jo. Ei selitystä, ei syytä, vuosien jälkeen poistui elämästä.
Tyhjää.
Ystävällä on varmasti kiire sopeutumisessaan uuteen elämäänsä joka hänellä opiskelupaikassaan. Ehkä sinun täytyy hyväksyä että näette harvemmin, ja silloin ystäväsi kuuluisi pyhittää aikansa sinulle. Minä en joitain hyvin vanhoja ystäviäni muutaman kerran vuodessa. Heistä kuitenkin tiedän että he ovat se viimeinen turva verkko jos muu pettää. Ja he tietävät saman minusta. Voit kertoa ystävällesi että sinusta tuntuu pahalta jos hän jakaa teidän aikanne nuille puhelimessa. Ystävällisesti. Myös me olemme joskus sopineet selleisesta yksissä tuumin lapsuuden ystäväni kannssa.
Ystävä 83