Diesel huijaus ihmiset raivoissaan

Nyt kun näköjään lähes kaikki diisseli on kärähtänyt pakokaasupäästöistä niin monet ihmettelee sitä että miksi puhdasta dieselmoottoria on pitänyt huijata?
Tästä hävetyksestä ihmisille on sitten kuittailtu ja keljuiltu.
Miksi näin?
15200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olen ajanut miljoona kilometriä Dieselmersullani ilman ensimmäistäkään vikaa.

Äänestä
  • Joo niin varmastikin, minä olen käynyt sitten kuussa

    Äänestä

Mistähän nyt oikein kirjoitit? En moista keksimääsi juttua ole missään havainnut.
Edelleen diesel on selvästi vähäpäästöisin polttomoottiriautoista ja kisaa ihan kohtuullisesti myös useiden hybridienkin kanssa melkoisen tasaveroisesti.

Vai vieläkö jaksat jauhaa jotain vw-konsernin satoja kertoja läpikotaisin puitua päästöhuijausjuttua jostain jo kohta kymmenen vuoden takaa?

Äänestä

Ensiviikolla kiva katsoa tiissel tankkaajien ilmeitä, pistää hymyilyttämään😂

Äänestä

Rahdin hinta siitä nousoo ja siinä sivussa sinunkin eväät?

Äänestä
  • Ei nouse, omat evääni olen saanut ilman rahteja jo 20 vuotta...

    Äänestä

Onhan tuo sentti/Litra ihan kauhea korotus! Kyllä nyt viimeistään pitää tuosta dieselistä luopua!!

Äänestä
  • Niin, kuukaudenpäästä onkin jo 5 senttiä jne... 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kuukaudenpäästä onkin jo 5 senttiä jne... 😂

    Silloinkin pitää luopua dieselistä!...🤣😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloinkin pitää luopua dieselistä!...🤣😂

    Onneksi kaikkien polttoaineiden käyttäjät maksavat minunkin autottoman surkimukseni elämisen, joten ei hetkauta pätkääkään tuollainen. Päin vastoin!! 🤣🤣😂😂😅😅

    Äänestä

  • Sehän on veronkorotus tuo sentti. Ei se ole sama kuin pumpulla sentin korotus. Pumppuhinnan määrittää markkinat. Käytänmössä ero bensaan pysyy edelleen siinä 15-20 sentissä.
    Diesel on edelleen kalleimmillaan talviaikaan ja halvimmillaan kesäaikaan. Bensan osalta päinvastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kuukaudenpäästä onkin jo 5 senttiä jne... 😂

    Iahn sama saan kaikki verovähennyksiin itse kun firma ja minä nostan kuten kaikki muutkin yritykset hintoja sen mukaan paljon polttoaine maksaa. Lopulta iskee dieselin korotukset eniten ruoka,posti ja logistiikka kuljetuksiin ja sen maksaa aina perus veronmaksaja myös se vihreä joka ajelee fillarilla.

    Äänestä

Tämä tietää dieselmoottoreiden kuolemaa" – kova EU-päätös vei Volkswagenilta viimeisen oljenkorren ja sysää muitakin valmistajia korvauskierteeseen

otsikko KSML

laitappa otsikko hakuun ja lue

rahaa saat tai puhdistuslaitteet

Äänestä

Tuttavapiirissäni lähes kaikilla on dieselautot. Kukaan heistä ei ole mitenkään valittanut tai tuonut esiin mitään tuonkaltaista, jota aloittaja yrittää väittää.
Minullakin on ollut dieselautoja jo 2000-luvun alkupuolelta alkaen enkä minäkään ole mitenkään havainnut mitään tuonkaltaista. Päinvastoin, ole erittäin tyytyväinen luotettavaan tekniikkaan ja edullisiin käyttökuluihin. Mukavuus on tietysti lähinnä makuasia, mutta se on yksi keskeinen kriteeri ollut minulla, kun autoja olen vaihtanut ja sekin on puoltanut dieseleitä. Yhtään ei haittaa sekään, että niin muodikkaat päästötkin ovat vähäiset nykyisessä Euro6-dieselissäni, vaikka käyttöominaisuuksissa se mitenkään ei näy eikä tunnu.

Ehkä seuraavaksi joskun kolmen neljän vuoden päässä, päädyn sähköön tai dieselhybridiin, jos niiden käyttömukavuus ja -sopivuus paranee minun tarpeisiini. Ymmärrän kyllä hyvin, että nykyisen kaltaiset polttomoottoriautot ovat poistumassa jossain vaiheessa ja siirtyminen saattaa jo minunkin ’aikana’ olla edessä.

Äänestä

Taas turha otsikko , mitään järkeähän tuossa ei ole.
Kaunaa ja jäynää ja jonkun muun pahoinvointia kuin dieselillä ajavien koska ns, huijaus ei koske mitenkään meillä olevaa katsastuksen päästömittausta josta sen teknisempiä seikkoja ei tänne kuitenkaan kannata kertoa.
Koska aloittajan kaltaiset omanelämänsä hannukarpot jäävät kuitenkin loppupeleissä huomioimatta koska Suomessa nyt vaan ajetaan dieseleillä,
Ajellaanhan sähköllä kyllä sitten joskus.

Monasti täällä sähköautoilijoiden purkauspalsta ja muiden moittimispaikka perustella itsellensä kallista sähkö tai pistokehybridin yms hankintaa ihan kun itsekin perustelen volvo s60 sen vaihtoa neliveto skodaan vaikka saman hintaluokan autoissa ollaankin niin skoda vaan on hiljainen ja nelivetodiesel,

Sitä jouduin välirahoittamaan ihan kipeästi , mutta kaikenlaisilla perusteilla sen kun tekee itselleen selväksi , että kerrankin neliveto ,,, kerran vaan eletään ja autolainaan nyt vaan on , asuntolainaa ei ,sitä koskaan saanutkaan ja olehan yli 50 ;n
Naapurit ja suvun volvofanaatikot eivät osoita ymmärrystä mutta oma peppuhan sen kertoo millä on mukava päästellä eikä todella tämä autoasioista tietävä suku , tietoa ei ole tullut , enempi asennetta.

Näissä autoasioissa on myös toinenkin isonkirjaimin ja tunteella sekä turvallisuuden harhalla itselle selitetyin osin kovinkin ontuvin perustein puolusteltu nastarenkaita ,
kokolailla pelkästään kitkarenkaita asiattomasti dissaamalla ,, muutaman liukkaan kelin tähden en ainakaan itse täällä Pirkanmaan Hämeentaipaleiden takaakaan tulleena enään tarvitse nastarenkaita eikä kai kovin moni oikeasti,
kun asutaan lähiöissä ja cityissä ja valtaosa asuu siis lähellä hyvinkin hoidettuja maanteitä mutta jossakin Köhkörössä nastat on joskus tarpeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt kun näköjään lähes kaikki diisseli on kärähtänyt pakokaasupäästöistä niin monet ihmettelee sitä että miksi puhdasta dieselmoottoria on pitänyt huijata?
Tästä hävetyksestä ihmisille on sitten kuittailtu ja keljuiltu.
Miksi näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu