Ei mahdollisuutta katkoa välejä

Anonyymi kirjoitti:

Oon erään miehen kanssa ollu kaveri kahden vuoden verran. Tutustuttiin työpaikalla ja hän on komea, hyvä, upea ihminen. Kokeilimme vähän tapaillakin ystävystyttyämme, mutta päätimme jättäytyä ystäviksi, kun minun tunteeni eivät riittäneetkään ystävyyttä pidemmälle. Hän on hyvä tyyppi, joka haluaa silti olla ystävä ja kohtelee minua hyvin. Mutta hän kärsii, minun tapaillessa muita miehiä. Olen yrittänyt kysyä, olisiko hänen kannaltaan parempi, jos emme olisi tekemisissä. Se ei hänestä ole hyvä ajatus, sillä hän pääsee kyllä ylitse sanojensa mukaan ja olen hänelle niin tärkeä. Hän on päässyt ennenkin muista ihastuksistaan. Tässä matkan varrella ollaan puhuttu paljon tunteista ja hän on alkanut tuntumaan todella raskaalta minulle. Mies on herkkä ja todella kova tutkimaan tuntemuksiaan ja miettimään minun omiani tunnista toiseen joka aiheessa. En jaksaisi. Olen hänen seurassaan suorastaan ahdistunut, mutta meillä on sama työpaikka, jossa näemmä päivittäin. Tämän lisäksi jaamme ystävät. Jos emme ole tekemisissä töisssä, olemme ystävien kautta tekemisissä vapaalla. Olen saanut hänen kauttaan hänen ystävästään myös itselleni läheisen ystävän. Hän on jatkuvasti läsnä harrastuksissani ja töissä. Laittaa viestiä ja yrittää olla hyvä ystävä. Uskon, että hän pääsee ylitse, mutta samalla olen loukussa. En saa mieheltä rauhaa. Hän on todellinen sosiaalinen perhonen, minä viihdyn mökillä hiljaisuudessa. Kuinka paljon ystävyys kestää? Miten kestää tätä, häntä, meidän erilaisuutta ja tietoa hänen tunteistaan, sekä surusta jonka hänelle toin, torjuessani hänet? Osa minusta haluaisi katkaista välit välillä, kun niin ahdistaa kuunnella hänen juttujaan päivästä seuraavaan. Nähdä päivästä toiseen ja esittää, että minua yhä kiinnostaa kuunnella 24/7. Olen viimeisen puolen vuoden aikana todella alkanut hahmottaa meidän erilaisuutta. Hänkin, mutta hän näkee sen upeana asiana. En voi irtautua hänestä menettämättä muita ystäviä, piiriä jossa harrastamme samassa porukassa - käymme ulkona, ravintoloissa, elokuvissa, salilla... Tuntuu pahalta tuntea miestä kohtaan välillä niin voimakasta inhoa, mutta olen kuin loukussa. Pitääkseni hyvät asiat elämässäni, minun on pidettävä hänetkin. Olen vasta 25 vuotias. Miten tällaisesta selviää?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä