Otsikossa siis kysymys. Olemme kummatkit lähemmäs 30v. Olemme olleet yhdessä teininä aijemmin ja olimme toistemme ensirakkauksia, ajauduimme eri teille ja löysimme toisemme uudelleen aikuisina. Olemme olleet yhdessä nyt 1,5v ja asuneet yhdessä vuoden. Aluksi oli paljon seksiä ja läheisyyttä ja koin itseni tärkeäksi, nyt tuntuu miestä kiinnostavan enemmän pelaaminen kuin minä. Seksiä ei ole ollut puoleen vuoteen kuin kerran 2 kk minun "ruinaamisellani" mies ei halua aloitetta tehdä. Sanoo kyllä että rakastaa ja tahtoo naimisiin kanssani joskus. Olen mielestäni hyvä avopuoliso sillä tuen miestäni kaikessa, annan hänen pelata pelejä ja tykkään itsekkin pelata pleikalla ja pelaammekin joskus yhdessä. Hän saa käydä kavereiden kanssa ulkona ja juhlimassa aina kun tahtoo ja olen jopa kannustanut että olisi hyvä nähdä kavereita enemmän. Olen hoikka ja sievä, en mikään malli mutta viettiä on ollut paljon kun olen sinkkuna ollut. Silti kalvaa tämä miksi mies ei enää tahdo viettää aikaa kanssani saati harrastaa seksiä? Halailee kyllä ja antaa hyvän yön pusut. Onko tullut arki vastaan tai voiko olla että pelaaminen koneella on vain yksinkertaisesti mielekkäämpää kuin minun seurani? Apuja kaipaillaan ja asiallisia kommentteja.
Miksi (mies) avopuoliso ei kiinnostu minusta?
Anonyymi
1
110
Vastaukset
- Anonyymi
Emme siis juuri vietä aikaa keskenään. Samassa huoneessa kyllä ollaan mutta mies viettää aikansa koneella eli ei ole henkisesti läsnä tai keskustele. Emme ole riidelleet kertaakaan ja tunnumme olevan samaa mieltä asioista sekä samalla aaltopituudella. Silti minusta tuli vuoden seurustelun jälkeen enemmän kämppis kuis kumppani.
AP
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen232602Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään382272Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621278Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991211- 41976
- 42947
- 73838
Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175783Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh67781Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup92741