BREAKING: Vakavia sivuvaikutuksia Pfizerin rokotteesta Usassa

Usassa ensimmäiset terveyden hoitoalan työntekijät ovat saaneet Pfizerin korona rokotteen. Nyt useita on saanut vakavia sivuvaikutuksia.

Suomessa tullaan käyttämään juuri tuota samaa rokotetta ensimmäiseksi. Tämä oli paha isku rokoteteollisuudelle ja saattaa vähentää ihmisten halukkuutta ottaa rokotteen.

https://www.nytimes.com/2020/12/16/health/covid-pfizer-vaccine-allergic-reaction.html

https://yle.fi/uutiset/3-11701370
3406062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 340

Vanhimmat

Tuo oli kyllä paha takaisku Thl:lle.

Äänestä
  • Mike Pence ja hänen vaimonsa rokottavat huomenna julkisesti suolaliuosta

    Äänestä

  • Tietämätöntä ja ja hysteerisistä. Lopettakaa sitten myös syöminen, sillä saman reaktion (anafylaksia) voi saada myös ruoasta, jos sattuu olemaan allerginen. Lukemattomissa tavallisissa lääkkeissä ja rokotteissa varoitetaan myös allergisista reaktioista.

    Allergisia reaktioita saa vain murto-osa. Siksi rokotettavat haastatellaan mahdollisten allergioiden osalta ja rokotuksen jälkeen istutaan rokotuspaikalla vähän aikaa. Reaktio tulee varsin pian. Rokotuspaikoilta löytyy myös epipen, jolla mahdollinen allerginen reaktio hoituu. Ainoa pitempiaikainen vaikutus on, että tiedät tulevaisuudessa taipumuksesi allergiaan.

    Olen saanut samanlaisen reaktion penisilliinistä. Edelleen elossa, enkä ole siitä huolimatta kieltäytynyt antibiooteista, kun niitä tarvitsen. Rokotteita olen saanut elämäni aikana useita kymmeniä. Sivuvaikutuksia ovat olleet lähinnä rokotuspaikan arkuus.

    1Äänestä

  • Jos olisin töissä THL:ssä niin kyllä vituttaisi. Kaikki saatanan öyhöt ilkkuvat THL:ää, samalla kun THL yrittää pelastaa näiden idioottien terveyden.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietämätöntä ja ja hysteerisistä. Lopettakaa sitten myös syöminen, sillä saman reaktion (anafylaksia) voi saada myös ruoasta, jos sattuu olemaan allerginen. Lukemattomissa tavallisissa lääkkeissä ja rokotteissa varoitetaan myös allergisista reaktioista.

    Allergisia reaktioita saa vain murto-osa. Siksi rokotettavat haastatellaan mahdollisten allergioiden osalta ja rokotuksen jälkeen istutaan rokotuspaikalla vähän aikaa. Reaktio tulee varsin pian. Rokotuspaikoilta löytyy myös epipen, jolla mahdollinen allerginen reaktio hoituu. Ainoa pitempiaikainen vaikutus on, että tiedät tulevaisuudessa taipumuksesi allergiaan.

    Olen saanut samanlaisen reaktion penisilliinistä. Edelleen elossa, enkä ole siitä huolimatta kieltäytynyt antibiooteista, kun niitä tarvitsen. Rokotteita olen saanut elämäni aikana useita kymmeniä. Sivuvaikutuksia ovat olleet lähinnä rokotuspaikan arkuus.

    Anonyymi 11:49, hyvä kirjoitus!

    Roketehysterian kylväjät ovat vaarassa saada koronan
    vakavan muodon - ja katuvat sitten teholla, mitä tuli sanottua.

    Et ole välttämättä saanut aikaisemmin mistään allergista reaktiota mutta voit saada sen tästä rokotteesta ja vieläpä pahimman laatuisen. Onko siihenkin selitys että yksittäistapaus ja näin vain kävi. Mitä nyt muutamalla ihmishengen menetyksellä. Se lienee tappo.
    Allerginen reaktio voi viedä kenen tahansa hengen, onko se vähempiarvoinen asia?
    Pakko ei ole yhdenkään ihmisen rokotuttaa ja rokotuksen pakkopuhumisen puolesta voitte olla aivan hiljaa kun ette itsekään tiedä mitä ne voi kenellekin aiheuttaa. Jokainen voi puhua vain omasta puolestaan. Mikä sopii yhdelle se ei välttämättä sovi toiselle.
    Älkää vähätelkö rokotteiden sivuoireita, ne voi tulla paljon myöhemminkin kuin juuri rokotteen ottamisen jälkeen ja tämän kerron kokemuksesta!

    Tuollaiset ei olekaan iso ongelma, mutta esim narkolepsia on, eikä siitä ole ilmeisesti maksettu vieläkään korvauksia vaikka syy-yhteys selvä. Tästäkin voi ilmentyä sivuvaikutuksia vasta pitemmän ajan kuluttua.

    Geenimanipuloinnin vaikutuksia ei tunneta tarkkaan. Kukaan ei voinnut kuvitella sitäkään, että kypsennetty naudasta tai lampaista tehty rehu naudoille syötettynä voi sairastuttaa naudan ja vielä ihmisenkin vaikka senkin sairastuneen naudan liha kypsennetty.

    Rokotteissa on viruksen RNA:ta, missä taas prioneja. Vain pieni osa ihmisistä sairastui hullunlehmäntautiinkin altistuttuaan sitä aiheuttaville prioneille, suurin osa Englannissa.

    https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/dementiakin_voi_olla_tartuntatauti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mike Pence ja hänen vaimonsa rokottavat huomenna julkisesti suolaliuosta

    Tai B- vitamiinia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos olisin töissä THL:ssä niin kyllä vituttaisi. Kaikki saatanan öyhöt ilkkuvat THL:ää, samalla kun THL yrittää pelastaa näiden idioottien terveyden.

    Kiittämättömyys on maailman palkka ja tyhmyys vaarallisin tauti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ole välttämättä saanut aikaisemmin mistään allergista reaktiota mutta voit saada sen tästä rokotteesta ja vieläpä pahimman laatuisen. Onko siihenkin selitys että yksittäistapaus ja näin vain kävi. Mitä nyt muutamalla ihmishengen menetyksellä. Se lienee tappo.
    Allerginen reaktio voi viedä kenen tahansa hengen, onko se vähempiarvoinen asia?
    Pakko ei ole yhdenkään ihmisen rokotuttaa ja rokotuksen pakkopuhumisen puolesta voitte olla aivan hiljaa kun ette itsekään tiedä mitä ne voi kenellekin aiheuttaa. Jokainen voi puhua vain omasta puolestaan. Mikä sopii yhdelle se ei välttämättä sovi toiselle.
    Älkää vähätelkö rokotteiden sivuoireita, ne voi tulla paljon myöhemminkin kuin juuri rokotteen ottamisen jälkeen ja tämän kerron kokemuksesta!

    Olen syönyt koko ikäni tomaattia ja yhtenä päivänä sain allergisen reaktio. Tuli hengitysvaikeuksia ja naama turposi muodottomaksi. En kulje siitä huolimatta huutamassa, että ÄLKÄÄ SYÖKÖ TOMAATTEJA!

    Allergiset reaktiot ovat yksilöllisiä ja harvinaisia. Rokotteissa reaktion mahdollisuus on 1/500 000. Pitääkö puolen miljoonan kieltäytyä yleisvaarallisen taudin suojasta, koska yksi voi saada reaktion, joka voidaan hoitaa. Eihän siinä ole mitään logiikkaa.

    Jokainen päättää tykönään. Rokotteiden aktiivinen vastustaminen on kuitenkin vastuutonta puuhaa. Pelkää rauhassa. Mutta älä levitä pelkoasi ainakaan väärää tietoa levittämällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaiset ei olekaan iso ongelma, mutta esim narkolepsia on, eikä siitä ole ilmeisesti maksettu vieläkään korvauksia vaikka syy-yhteys selvä. Tästäkin voi ilmentyä sivuvaikutuksia vasta pitemmän ajan kuluttua.

    Geenimanipuloinnin vaikutuksia ei tunneta tarkkaan. Kukaan ei voinnut kuvitella sitäkään, että kypsennetty naudasta tai lampaista tehty rehu naudoille syötettynä voi sairastuttaa naudan ja vielä ihmisenkin vaikka senkin sairastuneen naudan liha kypsennetty.

    Rokotteissa on viruksen RNA:ta, missä taas prioneja. Vain pieni osa ihmisistä sairastui hullunlehmäntautiinkin altistuttuaan sitä aiheuttaville prioneille, suurin osa Englannissa.

    https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/dementiakin_voi_olla_tartuntatauti

    "Rokotteissa on viruksen RNA:ta, missä taas prioneja."

    Juu, ihan varmasti. Ja kirppuja kanssa. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Rokotteissa on viruksen RNA:ta, missä taas prioneja."

    Juu, ihan varmasti. Ja kirppuja kanssa. :)

    Et varmaan usko atomeihinaan kun et näe niitä, mutta RNA-rokotteitahan nuo ovat ja niissä on aina prioneja. Kannattaa lukea tuo juttu jos tajuaisit. Eihän hullunlehmäntautiinkan sairastunut kuin pieni osa, mutta riski on aina olemassa, jokainen arvioi itse minkä riskin haluaa ottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ole välttämättä saanut aikaisemmin mistään allergista reaktiota mutta voit saada sen tästä rokotteesta ja vieläpä pahimman laatuisen. Onko siihenkin selitys että yksittäistapaus ja näin vain kävi. Mitä nyt muutamalla ihmishengen menetyksellä. Se lienee tappo.
    Allerginen reaktio voi viedä kenen tahansa hengen, onko se vähempiarvoinen asia?
    Pakko ei ole yhdenkään ihmisen rokotuttaa ja rokotuksen pakkopuhumisen puolesta voitte olla aivan hiljaa kun ette itsekään tiedä mitä ne voi kenellekin aiheuttaa. Jokainen voi puhua vain omasta puolestaan. Mikä sopii yhdelle se ei välttämättä sovi toiselle.
    Älkää vähätelkö rokotteiden sivuoireita, ne voi tulla paljon myöhemminkin kuin juuri rokotteen ottamisen jälkeen ja tämän kerron kokemuksesta!

    Tällä palstalla ei ole rokoteasiantuntijoita. Sen näkee näistä väitteistä :....Et ole välttämättä saanut aikaisemmin mistään allergista reaktiota mutta voit saada sen tästä rokottees...Höpö höpö! On hörhöllä töitä säestää itteään. Voi juku.... hahahah ......hahahaa buaaaaaaaaaaaa

    Se nyt on pieni murhe jos saa tilapäisen allergiareaktion, kuten osa saakin, mutta voi saada kroonisen sairaudenkin.

    Äänestä

  • KOSKA YLE KERTOO TÄMÄN ?? asia on salattava !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen syönyt koko ikäni tomaattia ja yhtenä päivänä sain allergisen reaktio. Tuli hengitysvaikeuksia ja naama turposi muodottomaksi. En kulje siitä huolimatta huutamassa, että ÄLKÄÄ SYÖKÖ TOMAATTEJA!

    Allergiset reaktiot ovat yksilöllisiä ja harvinaisia. Rokotteissa reaktion mahdollisuus on 1/500 000. Pitääkö puolen miljoonan kieltäytyä yleisvaarallisen taudin suojasta, koska yksi voi saada reaktion, joka voidaan hoitaa. Eihän siinä ole mitään logiikkaa.

    Jokainen päättää tykönään. Rokotteiden aktiivinen vastustaminen on kuitenkin vastuutonta puuhaa. Pelkää rauhassa. Mutta älä levitä pelkoasi ainakaan väärää tietoa levittämällä.

    Söit ilmeisesti NÄRPIÖN tomaatteja, niitä matujen poimimia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietämätöntä ja ja hysteerisistä. Lopettakaa sitten myös syöminen, sillä saman reaktion (anafylaksia) voi saada myös ruoasta, jos sattuu olemaan allerginen. Lukemattomissa tavallisissa lääkkeissä ja rokotteissa varoitetaan myös allergisista reaktioista.

    Allergisia reaktioita saa vain murto-osa. Siksi rokotettavat haastatellaan mahdollisten allergioiden osalta ja rokotuksen jälkeen istutaan rokotuspaikalla vähän aikaa. Reaktio tulee varsin pian. Rokotuspaikoilta löytyy myös epipen, jolla mahdollinen allerginen reaktio hoituu. Ainoa pitempiaikainen vaikutus on, että tiedät tulevaisuudessa taipumuksesi allergiaan.

    Olen saanut samanlaisen reaktion penisilliinistä. Edelleen elossa, enkä ole siitä huolimatta kieltäytynyt antibiooteista, kun niitä tarvitsen. Rokotteita olen saanut elämäni aikana useita kymmeniä. Sivuvaikutuksia ovat olleet lähinnä rokotuspaikan arkuus.

    Onneksi pörssi laukkaa nousukiidossa, kas, sijoittajat vuolevat kultaa puulusikoilla tässä "rokotuskeississä"!!

    Äänestä

  • Oli sitten Phitzeriaa tai Fazeria, niin tämä jäbä ei ota rokotetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anonyymi 11:49, hyvä kirjoitus!

    Roketehysterian kylväjät ovat vaarassa saada koronan
    vakavan muodon - ja katuvat sitten teholla, mitä tuli sanottua.

    'Roketehysterian kylväjät ovat vaarassa saada koronan
    vakavan muodon - ja katuvat sitten teholla, mitä tuli sanottua.'

    Teholla niiden n. 20 ihmisen kanssa jotka nyt ovat siellä koronapositiivisena? 5,5 miljoonaa ihmistä ja tuon verran tehohoidossa. Suurempi vaara on kuolla koronarokotteeseen tai saada siitä elinikäinen vamma.
    En ota.
    THL:n trollit, painukaa helvettiin, te valehtelette!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mike Pence ja hänen vaimonsa rokottavat huomenna julkisesti suolaliuosta

    Pappa-JOE ja veriset kädet. kosto elää ja virus tapaa ! Myös hänet

    Äänestä

Toivottavasti jokin rokotteista on turvallinen.

Äänestä
  • Tässä pitää nyt tarkasti punnita riskit ja hyödyt.

    Äänestä

  • "Toivottavasti jokin rokotteista on turvallinen."

    Tuo tauti on sellainen, että rokotteessa on pakostakin riskejä.

    Aasian maat toimivat järkevästi. Jos taudin tukahduttaa muin toimin, ei rokotetta tarvitse kuin pesäkkeiden tukahduttamiseen ja silloin haitat koskevat vain pientä osaa väestöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä pitää nyt tarkasti punnita riskit ja hyödyt.

    Jos on iso riski saada korona, rokote kannattaa varmaankin ottaa tai jos on varassa levittää muihin esim hoitohenkilöstöllä. Jos asuu yksin, ei tapaile paljon muita eikä matkustele ja suojautuu kaupassakin niin riski sairastua on aika pieni.

    Äänestä

Tämä oli tietenkin odotettavissa, koska Englannissa oli myös käynyt samoin. Erona oli, että Englannissa allergisen reaktion saanut sairaanhoitaja oli ennestään allerginen. Nyt USA:ssa oireita saaneet eivät olleet ennestään allergisia. Tämä on huolestuttava asia. Yleensä oireita saaneilla on ollut alhainen immuniteetti ja he tarvitsisivat kipeästi lisäsuojaa rokotteesta.

Äänestä
  • Ei siinä ole mitään huolestuttavaa. Allergia on sattumanvarainen reaktio. Tämä henkilö nyt vain sattui olemaan allerginen rokotteen apuaineelle, vaikka hänellä ei ollut historiaa. Sinä voit saada aivan saman reaktion tomaateista tai mansikoista huomenna, vaikka sinulla ei ole historiaa. Söin esim. itse kalkkitabletteja vuosia ja yhtenä päivänä sain niistä allergisen reaktion.

    Kyse ei ole tomaattien, mansikoiden, kalkkitablettien tai edes rokotteen vaarallisuudesta, vaan sinun elimistösi ainutkertaisesta reaktiosta. Saatat olla se yksi sadoista tuhansista, joka reagoi. Äkillisiä allergioita pystytään kuitenkin hoitamaan, eikä niistä jää muuta kuin tietoisuus, että shit happens.

    Lopetatko sen vuoksi syömisen, koska saatat kehittää joku päivä äkillisen allergian jollekin ruoka-aineelle? Lääkkeet eivät ole yhtään sen vaarallisempia kuin joillekin mansikat.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siinä ole mitään huolestuttavaa. Allergia on sattumanvarainen reaktio. Tämä henkilö nyt vain sattui olemaan allerginen rokotteen apuaineelle, vaikka hänellä ei ollut historiaa. Sinä voit saada aivan saman reaktion tomaateista tai mansikoista huomenna, vaikka sinulla ei ole historiaa. Söin esim. itse kalkkitabletteja vuosia ja yhtenä päivänä sain niistä allergisen reaktion.

    Hyvä kirjoitus! Maltti on säilytettävä!

    Hysteerikot tekevät tilanteen itselleen vaaralliseksi -
    ja myös muille!

    Korona-rokote ei ole mikään vaarallinen virus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siinä ole mitään huolestuttavaa. Allergia on sattumanvarainen reaktio. Tämä henkilö nyt vain sattui olemaan allerginen rokotteen apuaineelle, vaikka hänellä ei ollut historiaa. Sinä voit saada aivan saman reaktion tomaateista tai mansikoista huomenna, vaikka sinulla ei ole historiaa. Söin esim. itse kalkkitabletteja vuosia ja yhtenä päivänä sain niistä allergisen reaktion.

    Kyse ei ole tomaattien, mansikoiden, kalkkitablettien tai edes rokotteen vaarallisuudesta, vaan sinun elimistösi ainutkertaisesta reaktiosta. Saatat olla se yksi sadoista tuhansista, joka reagoi. Äkillisiä allergioita pystytään kuitenkin hoitamaan, eikä niistä jää muuta kuin tietoisuus, että shit happens.

    Lopetatko sen vuoksi syömisen, koska saatat kehittää joku päivä äkillisen allergian jollekin ruoka-aineelle? Lääkkeet eivät ole yhtään sen vaarallisempia kuin joillekin mansikat.

    Kyllä kyllä, sattumaa koko elämä. Sattumaa sekin, että rokotteiden myötä pandemia nimeltä autoimmunisaatio on jo koko kansan riesa.

    Mutta jatketaan toki rokotteluja. Syöpätauditkin ovat vähäpätöinen pikku-harmi rokotteiden äärettömiin hyötyihin verrattuna. Miksipä pitäisi kenenkään olla huolissaan.

    Luovutetaan koko elämä rokoteasiantuntijoiden haltuun. He ovat ainoita varmoja siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Erittäin varmoja olivat taannoisetkin asioihin perehtyneet tuntijat ja uhkailivat rikosoikeudella toisin väittämiä. Mutta eipä muistella vanhoja vahinkoja, vaan uskotaan, uskotaan jälleen, piikkiin uuteen tälläkin kertaa.

    Äänestä

No niin. Sanoisin, että en ole hirveän yllättynyt.

Äänestä

Hyi s*tana! Kaikkee myrkkyjä ne ihmiset pistää kehoonsa. Kumminkin itse korona voi olla semmoinen ettet edes tajua että se on ollut kehossa.

Äänestä
  • Jokainen tekee omat päätöksensä. Sitä kutsutaan riskien hallinnaksi.

    Äänestä

  • Jätä ihmeessä rokote ottamatta! Sitä riittää paremmin sitten meille muille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jätä ihmeessä rokote ottamatta! Sitä riittää paremmin sitten meille muille.

    Ok. Saat minunkin piikkini, sitten olet tuplasuojattu kavalalta maailmalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jätä ihmeessä rokote ottamatta! Sitä riittää paremmin sitten meille muille.

    Miksi loukkaannut vapaaehtoisesta rokotteesta?

    Eihän rokotteesta kieltäytyneestä vihollistasi tule. Toisin kuin sinä, hän hyväksyy lain ja antaa sinun rokotella itseäsi niin paljon kuin kehosi ja mielenterveytesi kestävät. Onnea matkaan.

    Äänestä

Pähkinä on vaarallisempi kuin koronarokote

1Äänestä
  • Aivan saman reaktion voi saada mistä tahansa tavallisesta ruoka-aineesta. Olet voinut syödä sitä koko ikäsi, mutta sitten tulee BINGO. Mitä sitten? Vakavatkin allergiset reaktiot voidaan hoitaa epipenillä ja kortisonilla. Eikä niistä jää muuta kuin kokemus ja tietoisuus, että kaikkea sattuu.

    1Äänestä

  • Ei ole. Maria Nordin sai 100 000 euron sakot, kun jotkut hänen asiakkaansa kertoivat parantuneensa allergioista, myös pähkinäallergiasta.

    Lääkieteessä parantuneista tosin saattaa päästä vähemmillä sakoilla eroon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole. Maria Nordin sai 100 000 euron sakot, kun jotkut hänen asiakkaansa kertoivat parantuneensa allergioista, myös pähkinäallergiasta.

    Lääkieteessä parantuneista tosin saattaa päästä vähemmillä sakoilla eroon?

    Paitsi ettei ole todistanut yhtään parantumista, saati että humpuukoihoitonsa olisi parantaneet, sen sijaan on erittäin todennäköistä jonkun jo kuolleen tai kuolevan jos jättää oikeat hoidot ottamatta humpuukihoitojen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi ettei ole todistanut yhtään parantumista, saati että humpuukoihoitonsa olisi parantaneet, sen sijaan on erittäin todennäköistä jonkun jo kuolleen tai kuolevan jos jättää oikeat hoidot ottamatta humpuukihoitojen takia.

    Mantrasi on niiiiin kuultu jo. Mitä vaaraa Maria Nordinista muka olisi ollut, elleivät hänen aivojen plastisuuteen perustuvat luentonsa olisi auttaneet niin monia. Kiitosta hänelle on tullut runsain määrin ja sekös on saanut kateelliset raivon valtaan, vaikka lääkäritkin jo halunneet soveltaa menetelmää. Tällä haavaa Tukesissa tosin on jo sen verran vaivaa omastakin väestä, jotteivät jaksa hiostaa Nordinia. Nordinille aiemmin asetettu uhkasakko ei sekään täyttynyt hänen poistaessaan kiitollisen asiakkaansa parantumisviestin.

    Rokotekuolemat ja -sairastumiset sen sijaan ovat täyttä todellisuutta. Terveydenhoidossa olisi ylen määrin tutkittavaa omissakin menettelytavoissa, jotka etenkin rokotteissa hulluudessaan hakevat jo vertaistaan.

    Oikein Maria Nordin käsittelee kiusaajiaan, kun hän mielikuvaharjoitteissaan leikkii Pikku-Juhaninkin kanssa puissa kiipeillen ja tammenterhoja keräillen. Nordinin rakkaudellinen asenne hämmentää monia, sillä aniharva tässäkään maassa jaksaa toistuvasti hymyillä piintyneille vastustajilleen.

    Äänestä

Ei haittaa, koska en tule sitä rokotetta ottamaan.

Äänestä
  • Saulihan lupasi ottaa heti. Saas nähdä....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saulihan lupasi ottaa heti. Saas nähdä....

    Mistä tiedämme mitä sauli ottaa?

    Äänestä

  • Se on hyvä! Riittää paremmin meille muille, kun mahdollisimman moni lankeaa foliohattujen ansaan.

    Äänestä

  • Korona kyllä sinua haittaa, jos sen saat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tiedämme mitä sauli ottaa?

    Sauli kuuluu riskiryhmään ja on todenmäköisesti jo rokotettu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sauli kuuluu riskiryhmään ja on todenmäköisesti jo rokotettu

    Rakeille pitäisi antaa lyijyrokotus, etenkin vanhusten rakeille koska levittävät koronaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tiedämme mitä sauli ottaa?

    Kun telkarissa näytetään sen täytyy olla totta

    Äänestä

Ja mitään epäilyjä saati kritiikkiä ei ole saanut esittää rokotetta kohtaan!
Ihan tervettä hieman epäillä ja miettiä rokoteasiaa omakohtaisesti.

Järjen käyttö ei ole kielletty.

Äänestä
  • Puhut itsesi pussiin. Ensin sanot: "Ja mitään epäilyjä saati kritiikkiä ei ole saanut esittää rokotetta kohtaan!"

    Ja sitten alat kritisoimaan. Eli saat kritisoida.

    Äänestä

  • Piikkikammoiset+katsoo+vaahtosuisten+saarnaajien+netti-videoita,+uskoo+kaiken+kritiikittä+ja+ulisee,+että+"pitää+ajatella+itse".Mikä+on+sinun+asiantuntemuksesi+virologiasta+tai+immunologiasta,+niin+että+pystyt+oikeasti+"ajattelemaan+itse"?Osaatko+edes+matematiikka+sen+verran+että+osaat+ratkaista+tämän+laskutehtävän:Jos+korona-kuolleisuus+on+0,5%+ja+vapaasti+edetessään+korona+kävisi+Suomen+väestöstä+läpi+60%-75%,+niin+montako+KUOLEMAA+rokotteista+pitäisi+johtua,+että+rokottamisesta+ei+enää+olisi+merkittävää+hyötyä?+Rokotuskattavuudeksi+oletetaan+75%.

    Äänestä

  • "Järki" ilman faktoja on pelkkää mutua. Järkeä voi käyttää vain silloin kun on faktat hallussa. Tiesitkö esim. että Suomeen tulevassa korona rokotteessa käytettyä mrna-teknologiaa on tutkittu jo 30 vuotta?

    Rokotteet toimivat kahdella tavalla. Ne joko 1) sisältävät antigeenin (= pieni osa kuollutta virusta), joka herättää immuunireaktion ja tuhoaa viruksen tai 2) ne laukaisevat elimistössä viruksen antigeenin valmistuksen, joka tuhoaa edelleen viruksen. Tämä rokote toimii jälkimmäisellä tavalla. Rna:ssa ei ole mitään mysteeriä. Sen tehtävä on kuljettaa proteiinien valmistukseen liittyvää tietoa sinne missä sitä tarvitaan.

    Immuunijärjestelmä perustuu proteiineihin. Joten tässä tapauksessa kantaja-rna välittää tiedon millaista proteiinia (antigeeni) tarvitaan juuri tämän viruksen tuhoamiseen. Rna ei mene solun ytimessä sijaitsevaan dna:han. Se ei siis voi tehdä mitään, millä olisi elimistössä pysyviä vaikutuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Järki" ilman faktoja on pelkkää mutua. Järkeä voi käyttää vain silloin kun on faktat hallussa. Tiesitkö esim. että Suomeen tulevassa korona rokotteessa käytettyä mrna-teknologiaa on tutkittu jo 30 vuotta?

    Nuo "itse ajattelevat" ymmärtävät ja ajattelevat vain vajakkitubessa neuvovan toisen samanlaisen "itse ajattelevan" kertovan Bill Gatesin haluavan tuhota kaikki. Nämä "itse ajattelevat" tomivat toistensa vahvistimina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhut itsesi pussiin. Ensin sanot: "Ja mitään epäilyjä saati kritiikkiä ei ole saanut esittää rokotetta kohtaan!"

    Ja sitten alat kritisoimaan. Eli saat kritisoida.

    Eikös tuo puhunut omalta kohdaltaan. Yllyttäjät taas kohdistavat vainoamisensa lakia noudattaviin, kun puhuvät härskisti rokotevastaisista, vaikka kukaan ei ole heitä vastustanut piikittelemästä itseään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Piikkikammoiset+katsoo+vaahtosuisten+saarnaajien+netti-videoita,+uskoo+kaiken+kritiikittä+ja+ulisee,+että+"pitää+ajatella+itse".Mikä+on+sinun+asiantuntemuksesi+virologiasta+tai+immunologiasta,+niin+että+pystyt+oikeasti+"ajattelemaan+itse"?Osaatko+edes+matematiikka+sen+verran+että+osaat+ratkaista+tämän+laskutehtävän:Jos+korona-kuolleisuus+on+0,5%+ja+vapaasti+edetessään+korona+kävisi+Suomen+väestöstä+läpi+60%-75%,+niin+montako+KUOLEMAA+rokotteista+pitäisi+johtua,+että+rokottamisesta+ei+enää+olisi+merkittävää+hyötyä?+Rokotuskattavuudeksi+oletetaan+75%.

    Eihän kukaan voi ajatella itse tässsä Orwellin luvatussa maassa. Heti syntymän jälkeen nämä isoveljet ottavat vauvan huostaansa ja kristallipallosta sitten katsovat, millä tulee piikitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo "itse ajattelevat" ymmärtävät ja ajattelevat vain vajakkitubessa neuvovan toisen samanlaisen "itse ajattelevan" kertovan Bill Gatesin haluavan tuhota kaikki. Nämä "itse ajattelevat" tomivat toistensa vahvistimina.

    Sinä varmaankin tiedät kaiken siitä, millä muut tulee lääkitä, mistä he sairastuvat, ja mihin kuolevat. Sinua eivät myöskään rokoteasiantuntijat alista eivätkä vedätä, koska joka tapauksessa jo etukäteen uskot kaiken sen, mitä he tulevat vakuuttelemaan.

    Onnea matkaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Järki" ilman faktoja on pelkkää mutua. Järkeä voi käyttää vain silloin kun on faktat hallussa. Tiesitkö esim. että Suomeen tulevassa korona rokotteessa käytettyä mrna-teknologiaa on tutkittu jo 30 vuotta?

    Rokotteet toimivat kahdella tavalla. Ne joko 1) sisältävät antigeenin (= pieni osa kuollutta virusta), joka herättää immuunireaktion ja tuhoaa viruksen tai 2) ne laukaisevat elimistössä viruksen antigeenin valmistuksen, joka tuhoaa edelleen viruksen. Tämä rokote toimii jälkimmäisellä tavalla. Rna:ssa ei ole mitään mysteeriä. Sen tehtävä on kuljettaa proteiinien valmistukseen liittyvää tietoa sinne missä sitä tarvitaan.

    Immuunijärjestelmä perustuu proteiineihin. Joten tässä tapauksessa kantaja-rna välittää tiedon millaista proteiinia (antigeeni) tarvitaan juuri tämän viruksen tuhoamiseen. Rna ei mene solun ytimessä sijaitsevaan dna:han. Se ei siis voi tehdä mitään, millä olisi elimistössä pysyviä vaikutuksia.

    RNA:ssa ja prioneissa on paljonkin mysteerejä, vain hölmö kuvittelee tietävänsä kaiken.

    https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/dementiakin_voi_olla_tartuntatauti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo "itse ajattelevat" ymmärtävät ja ajattelevat vain vajakkitubessa neuvovan toisen samanlaisen "itse ajattelevan" kertovan Bill Gatesin haluavan tuhota kaikki. Nämä "itse ajattelevat" tomivat toistensa vahvistimina.

    Sehän olisikin maapallon pelastus että suurin osa ihmisitä kuolisi. Nälänhätä ja taruntataudit ovat luonnollisia seurauksia liikakansoituksesta.

    Äänestä

  • Kritiikkiä saa esittää, jos on tosiasioihin liittyvä perusteita. Oletukset, valheet ja perättömät huhut eivät niitä ole. Jos esität sellaisia, niin joku voi korjata. Rokotetutkimuksia voi lukea itsekin, jos kielitaito riittää. Tampereen yliopistossa on tehty myös kandidaattityönä yhteenveto korona-rokotteista. Löytyy netistä suomen kielellä - toki tieteellistä tekstiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    RNA:ssa ja prioneissa on paljonkin mysteerejä, vain hölmö kuvittelee tietävänsä kaiken.

    https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/dementiakin_voi_olla_tartuntatauti

    Väitätkö, etteivät mikrobiologit osaa valmistaa rokotteita puhtaasti? Kuinka monta ihmistä tunnet, jolla on prioniperäinen sairaus? Mahdollisuudet saada sellainen ovat minimaalisia. Luitko ollenkaan todennäköisyyksistä? Mutta voihan sitä pelätä vaikka prionejakin, jos ei ajankohtaisempia huolia ole. Siitähän tämä hysteria kertoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän olisikin maapallon pelastus että suurin osa ihmisitä kuolisi. Nälänhätä ja taruntataudit ovat luonnollisia seurauksia liikakansoituksesta.

    Koronan kaltaiset taudit ovat kylläkin seurausta villieläinten metsästyksestä ja kaupasta. Sillä sars, hiv ja ebola olivat alunperin eläinperäisiä viruksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väitätkö, etteivät mikrobiologit osaa valmistaa rokotteita puhtaasti? Kuinka monta ihmistä tunnet, jolla on prioniperäinen sairaus? Mahdollisuudet saada sellainen ovat minimaalisia. Luitko ollenkaan todennäköisyyksistä? Mutta voihan sitä pelätä vaikka prionejakin, jos ei ajankohtaisempia huolia ole. Siitähän tämä hysteria kertoo.

    Et näytä tajuavan että niissä on aina prioneja, mikä on normaali osa ihmistenkin soluissa, mutta vierasperäisenä voi aiheuttaa sairauden, sen toimintatapoja ei edes tunneta kunnolla. Ongelma tulee vain kun ne prionit alkaa muuntaa ihmisen omia soluja vialliisiksi.

    Väitätkö ettei nuo tutkimustulokset olisi vääriä, osa prionisairauksita on periytyviä, osa taas tarttuu. Tässä yksi lainaus mikä selventää asiaa, jutussa paljon enemmän tietoa

    "Hermostoa rappeuttavien sairauksien prionimaisuus tarjoaisi myös hyvän selityksen eräille käsittämättömille tautihavainnoille:

    - Amyotrofinen lateraaliskleroosi (als), jonka tiedetään johtuvan väärin laskostuneesta proteiinista, aiheutti italialaisten jalkapalloilijoiden joukossa pienimuotoisen oudon epidemian 1990-luvulla.

    - Als:n tiedetään myös esiintyneen Guamin saarella huomattavan yleisenä 1950-luvulla, mutta nyt sen esiintyvyys on laskenut muun maailman tasolle. Muutos olisi helpompi selittää tarttuvuudella kuin perimällä.

    - Ms-tauti on levinnyt Sisiliassa viime vuosikymmeninä liian nopeasti johtuakseen geneettisistä muutoksista.
    Nämä havainnot voisivat selittyä tarttuvalla mutta huonosti leviävällä taudinaiheuttajalla.

    Prionitauteja tunnetaan jo monia
    Prionit aiheuttavat niin sanottuja sienimäisiä aivorappeumasairauksia. Sienimäisellä viitataan prionien tekemiin mikroskooppisiin reikiin hermosoluissa ja aivojen tukirakenteissa. Tässä lueteltujen sairauksien lisäksi myös minkeillä ja kissaeläimillä on omat prionitautinsa."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronan kaltaiset taudit ovat kylläkin seurausta villieläinten metsästyksestä ja kaupasta. Sillä sars, hiv ja ebola olivat alunperin eläinperäisiä viruksia.

    Mutta eivät leviäisi epidemioiksi ellei ihmisiä olisi niin paljon pienellä alueella ja harrastaisi myös seksiä holtittomasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo "itse ajattelevat" ymmärtävät ja ajattelevat vain vajakkitubessa neuvovan toisen samanlaisen "itse ajattelevan" kertovan Bill Gatesin haluavan tuhota kaikki. Nämä "itse ajattelevat" tomivat toistensa vahvistimina.

    Ei tarvita mitään vahvistimia tiedolle että populaa on( kuulemma) liikaa, sen sanoi bill eno ja suomessa linkos pena, ei mitään uutta

    Äänestä

JOKU IHMINEN ON AINA JOLLEKIN ALLERGINEN. JOKU ROKOTTEELLEKIN. TUOSSA EI OLE MITÄÄN IHMEELLISTÄ.

Äänestä
  • jäävuoren huippu. loppu laahaa alhaalla

    Äänestä

Tuon firman ex-kehitysjohtajahan juuri sanoi, että rokote pitäisi ehdottomasti pysäyttää, mutta Suomen media ei siitä halunnut kertoa.

Äänestä
  • Ihanko totta. Kaksi sairaanhoitajaa on saanut allergisen reaktion ja rokottaminen pitäisi sen takia keskeyttää. Älähän nyt viitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanko totta. Kaksi sairaanhoitajaa on saanut allergisen reaktion ja rokottaminen pitäisi sen takia keskeyttää. Älähän nyt viitsi.

    Joo, ei haitta josse se niinku vaan sairaanhoitajii tarttuu, oon ite taksikuski

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanko totta. Kaksi sairaanhoitajaa on saanut allergisen reaktion ja rokottaminen pitäisi sen takia keskeyttää. Älähän nyt viitsi.

    Tämä oli luultavimmin se ainoa rokotereaktio, joka miljardeilla tuli saaduksi aikaan. Ikävää että erehdyksessä tiedotettiin erittäin vakavaksi, mutta tietäähän sen nämä ”hörhöt”, aina liioittelemassa?

    Ja ne lääkärit, jotka aikoinaan tiedottivat rokotteiden aiheuttavan allergiat tietenkin erehtyivät, viimeistään silloin, kun tämän johdosta haitat ylittivät rokotteiden hyödyt, sikäli kuin niitä tosiasiassa oli koskaan ollutkaan. Sairauksien muuntuminen rokotteiden seurauksena kun ei vielä nykylääketieteen asiantuntijoille ole ehtinyt avautua. Mutta siihen saakka, pidetään toki kulisseja yllä.

    On ollut tosiaan epäilyjä siitä, että sairaudet muuntuu ja samoin kuin antibiooteilla voi käydä(on käyny?t) rokotteilla..tauti mutatoituu läkityksestä riippumatta, tai juuri sen vuoksi.

    Äänestä

Rokotteessa olevat seurantasirut aiheuttavat allergisia reaktioita.

Äänestä
  • Housuissas on seurantasiru.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Housuissas on seurantasiru.

    Pahempaa.

    Äänestä

Satoja+tuhansia+on+jo+rokotettu,+muutama+allergiatapaus,Eli+niiden+allergiatatapausten+määrä+ei+ole+edes+promilleluokkaa,+vaan+jotain+x/100000,+eli+0,00x+%+rokotetuista.

Äänestä
  • No juuri näin. Kaikki vieraat proteiinit sisältävät allergian riskin: pähkinät, avokado, mansikka, maito, siitepöly, homeitiöt, eläinten kuolleet ihosolut jne jne. Myös monien virusperäisten rokkojen iho- yms oireet ovat itse asisassa algersia reaktioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No juuri näin. Kaikki vieraat proteiinit sisältävät allergian riskin: pähkinät, avokado, mansikka, maito, siitepöly, homeitiöt, eläinten kuolleet ihosolut jne jne. Myös monien virusperäisten rokkojen iho- yms oireet ovat itse asisassa algersia reaktioita.

    Syyllisten joukko on pitkä kuin nälkävuosi, mutta älkää erehdyksessäkään sotkeko rokotteita noihin, sillä autoimmunisaatiokin on mysteeri, jota ei parane ratkaista. Ehkä sitten kun rokotteista on muisto vain, mutta niin kauan kuin massia tulee, parempi vaieta kaikilla mahdollisilla kielillä.

    Rokotteista ja autoimmuunisairauksista löytyy pilvin pimein tutkimuksia. Mutta kun ei oikein löydy yhteyksiä. SLE on jollakin tilapäisesti pahentunut rokotteen seurauksena. Mutta siitä ei ole todisteita, että rokotteet varsinaisesti aiheuttaisivat autoimmuunisairauksia.

    Mysteeri se toki on, miksi joidenkin ihmisten immuunijärjestelmä hyökkää omia kudoksia vastaan. Todennäköisimmin kyse ei ole yhdestä tekijästä. Me kaikki altistumme elämän aikana lukemattomille kemikaaleille, joiden yhteisvaikutuksia voi vain arvailla. Toiset ovat herkempiä reagoimaan kuin toiset. Osaan autoimmuunireaktioista liitty perinnöllinen alttius.

    Lääketieteessä tuskin koskaan saadaan selville, mitä kaikkea jatkuvat rokottamiset saavat lapsissa aikaan, mutta länsimaisen lääketieteen ulkopuolisissa tutkimuksissa tuo on jo mahdollista. Ihmisen puolustusjärjestelmä ei toimi siten kuin lääketieteessämme on kaavailtu. Rokotteiden vaikutuksesta geeneihin lääkäritkin ovat jo useampaan otteeseen varoittaneet.

    Kaikki rokotteet muuttavat immuunivastetta ja rokotteiden vaikutus on huomioitava kokonaisuutena, ei erillisinä täsmäiskuina kuten nyt. Tieteellisiin tutkimuksiin perustuva rokotteilla käyty sotamme ei enää pahemmin pielessä voisi olla. Lasten kehitykseen rokotekampanjoilla on ollut tavattoman tuhoisa vaikutus.

    Eräänlaisella vedenjakajalla jo liikutaan. Joko suuntaa radikaalisti muutetaan tai entistä rajummin kansoja jatkossa koetellaan.

    Hyvä luoja, että oletkin sekaisin.
    Diagnoosi: vainoharha

Jokin onkin pahasti vialla, kun ei saisi ottaa esiin vaarallisia asioita näistä tulevista rokotteista. Eiköhän ne tuo Suomeen ne kuitenkin, väkisellä jyräten.

Kauhea myrkkyruisku kyllä, eikä ihme, jos aiheuttaa komplikaatioita. Ennemmin olisi ihme, jos ei aiheuttaisi. Eikö helppo olekin päätellä, jos jotain ainetta pitää pitää hirmu kylmässä, mitä se sitten aiheuttaa lämpimään päästettään.

Äänestä
  • Lopeta nillitys siitä, että "ei saisi ottaa esiin", kun netti on täynnä mitä järjettömämpiä "rokotteen mikrosirut tekevät sinusta Saatanan oman" paskapuhetta. Lisäksi rokotetta jakavat ovat niin avoimia kuin mahdollista.

    Ymmärrätkö englantia? Jutussa luki:
    "Health officials said that the cases would not disrupt their vaccine rollout plans and that they were sharing the information for the sake of transparency."

    Mitä tarkoittaa "SAKE OF TRANSPARENCY"?

    Äänestä

  • Okei, korjataan esiin ei saa varmaankaan ottaa yleismedioissa (Suomessa) tai ei oteta juurikaan vai onko kukaan lukenut sieltä haittavaikutuksia? Vasta pitkään piikitysten jälkeen saattaa tulla uutisointia, jos sittenkään. Nythän hirveä halloo noussut mediassa, kun suomalainen lääkäri otti esiin HPV-rokotteen haitat. Kyllä sikainfluessarokotteen haitoistakin luin yleismediasta (Is tai IL taisi olla) pitkään rokottamisten jälkeen, esim joku jäänyt kokonaan/lähes kokonaan hallusinaatiomaailmaan eikä pysty normaaliin elämään piikin takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lopeta nillitys siitä, että "ei saisi ottaa esiin", kun netti on täynnä mitä järjettömämpiä "rokotteen mikrosirut tekevät sinusta Saatanan oman" paskapuhetta. Lisäksi rokotetta jakavat ovat niin avoimia kuin mahdollista.

    Ymmärrätkö englantia? Jutussa luki:
    "Health officials said that the cases would not disrupt their vaccine rollout plans and that they were sharing the information for the sake of transparency."

    Mitä tarkoittaa "SAKE OF TRANSPARENCY"?

    Se tarkoittaa samaa asiaa, kuin Taneli Puumalaisen puhuva maski.

    Eli Taneli Puumalainen on juuri ollut huolestunut vanhuksista. Nämä asiat ovat varmasti jokaisella mielessä. Korona levisi juuri Rauhanlahden sairaalaan Tampereella. kymmenet hoitajat ovat koronassa. ja Jyväskylässä sama tilanne, ja muut lisäksi.

    Arvelen, että Taneli Puumalaisen puhuva maski ja huoli vanhuksista tarkoittaa myös koronatilannetta keväällä Italian sairaaloissa, jolloin jopa koko henkilökunta koronassa.

    Taneli puumalainen on epäitsekkäällä tavalla puhuvalla maskillaan edellisen lisäksi kertonut, että ensimmäisenä rokotteen saavat koronapotilaita hoitavat sairaanhoitajat.

    Sairaanhoitaja ei olekkaan ollut näissä asioissa itsekäs, vaan on ei-itsekkäästi ollut töissä, ja kuten Italiassakin on maalattu Sairaalan seinälle, hänellä on kruunu päässä, ja puhuva maski kasvoilla todisteena siitä, että han ajattelee muita, eikä ole tartuttanut ihmisiä! Puhuva maski todistaa sen, koska puhuva ja näkyvä maski estää tehokkaasti tartunnat, kuten nyt on Suomessa todettu tapahtuneen Ruhanlahden vanhusten sairaalassa, sekä vastaavasti Jyväskylässä.

    Pidän bussissa ja kaupoissa maskia, kun näette minut, tiedätte, että maski puhuu!

    t. Puhuva Maski

    Saatana pääsee piikillä suonistoosi ja sielusi pelastus on menetetty? Uhraa musta kana täysikuulla niin ehkä rokotteen kirous väistyy yltäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lopeta nillitys siitä, että "ei saisi ottaa esiin", kun netti on täynnä mitä järjettömämpiä "rokotteen mikrosirut tekevät sinusta Saatanan oman" paskapuhetta. Lisäksi rokotetta jakavat ovat niin avoimia kuin mahdollista.

    Ymmärrätkö englantia? Jutussa luki:
    "Health officials said that the cases would not disrupt their vaccine rollout plans and that they were sharing the information for the sake of transparency."

    Mitä tarkoittaa "SAKE OF TRANSPARENCY"?

    Että kaikki uutisoidaan rehellisesti, myös mahdolliset havaitut rokotteen ongelmat.

    Äänestä

  • Miten unohdit kertoa, että S24 viisauden mukaan siellä on myös mikrosiru joka mahdollistaa sen, että yhteiskunta 5G kautta seuraa Sinua otettuasi rokotteen?

    Äänestä

Täysin perätön tieto. eli täysi vale. Rokote on turvallinen.

Äänestä
  • Kiitos tiedosta.

    Äänestä

Rokotteesta kaksi (2) allergista reaktiota jotka vaativat hoitoa, mutta joista ei ole mitään pysyvää haittaa.

Eilen USA:ssa kuoli 3538 ihmistä koronaan.

Jonkinmoinen ero rokotteen eduksi.

Äänestä
  • Et+ole+oikein+perillä+asioista.+Katsos+kun+rokotteen+teho+on+vain+noin+90%.+Olemme+varmasti+täysin+samaa+mieltä+siitä,+että+nämä+USA:n+koronakuolemat+ovat+kaikki+vakavan+koronamuodon+seurausta,+koska+eihän+lievästi+sairastunut+kuole.Pitää+olla+100%+tehokas+rokote,+koska+muutoin+emme+voi+päästä+eroon+tilanteesta,+jossa+kuolleelta+ihmiseltä+löytyy+kehostaan+koronavirus+todisteena+tapavasta+sairaudesta!

    Äänestä

  • Miten voisit tietää, että ei ole pysyvää haittaa?

    Aika aikaisessa vaiheessa nämä vielä pomppaivat esille. Varmasti ei ole kovin paljon ihmisiä rokotettu ensimmäisinä päivinä, ja heti tapauksia. Noitahan tulee tuon jatkuessa pilvin pimein

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et+ole+oikein+perillä+asioista.+Katsos+kun+rokotteen+teho+on+vain+noin+90%.+Olemme+varmasti+täysin+samaa+mieltä+siitä,+että+nämä+USA:n+koronakuolemat+ovat+kaikki+vakavan+koronamuodon+seurausta,+koska+eihän+lievästi+sairastunut+kuole.Pitää+olla+100%+tehokas+rokote,+koska+muutoin+emme+voi+päästä+eroon+tilanteesta,+jossa+kuolleelta+ihmiseltä+löytyy+kehostaan+koronavirus+todisteena+tapavasta+sairaudesta!

    Olen+100x+paremmin+perillä+asiasta+kuin+joku+saarnaajien+netti-vidoita+toljottava+piikkikammoinen!+Rokotteen+suoja+on+95%+eikä+90%.+Kun+rokotukset+on+viety+läpi,+niin+USA:ssa+loppuu+koronakuolemat+käytännössä+kokonaan.+Lyödäänkö+vetoa?++Jos+joku+piikkikammoinen+rokottamaton+kuolee,+niin+voi-voi+ja+who+cares.Pfizer-Biontechin+40.000+henkilön+testiryhmästä+YKSIKÄÄN+ei+saanut+taudin+vakavaa+muotoa.+Muistaakseni+11+sai+lievän+muodon.

    Äänestä

  • Miten voit sanoa, ettei rokotteesta ole pysyvää haittaa. Ensimmäiset Narkolepsia tapaukset havaittiin vasta puoli vuotta rokottamisen jälkeen. Pitkäaikaiset haitat rokkotteista nähdään aina kuukausien tai jopa vuosien päästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten voit sanoa, ettei rokotteesta ole pysyvää haittaa. Ensimmäiset Narkolepsia tapaukset havaittiin vasta puoli vuotta rokottamisen jälkeen. Pitkäaikaiset haitat rokkotteista nähdään aina kuukausien tai jopa vuosien päästä.

    Eilen koronaan kuoli Eilen USA:ssa 3538 ihmistä. Pysyvästi.
    Miten voit väittää, että rokottamattomuudesta ei ole pysyvää haittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen+100x+paremmin+perillä+asiasta+kuin+joku+saarnaajien+netti-vidoita+toljottava+piikkikammoinen!+Rokotteen+suoja+on+95%+eikä+90%.+Kun+rokotukset+on+viety+läpi,+niin+USA:ssa+loppuu+koronakuolemat+käytännössä+kokonaan.+Lyödäänkö+vetoa?++Jos+joku+piikkikammoinen+rokottamaton+kuolee,+niin+voi-voi+ja+who+cares.Pfizer-Biontechin+40.000+henkilön+testiryhmästä+YKSIKÄÄN+ei+saanut+taudin+vakavaa+muotoa.+Muistaakseni+11+sai+lievän+muodon.

    Jos kuolleesta löytyy koronavirus niin on se silloin todiste vakavasta koronamuodosta.

    En olisi ihan noin varma, että niin ei tapahdu. Onko Pfizer testannut rokotetta ollenkaan yli 82 vuotiailla!

    Tämä on jäänyt hyvin selvästi puutteelliseksi, ja sama myös käytännössä kaikilla rokotevalmistajilla.

    Yritätkö selittää, että olet kuolematon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eilen koronaan kuoli Eilen USA:ssa 3538 ihmistä. Pysyvästi.
    Miten voit väittää, että rokottamattomuudesta ei ole pysyvää haittaa?

    Usassa kuolee vuodessa flunssaan tai influenssaan tai influenssaan 250 000 ihmistä. Nyt kaikki nämä tapaukset on kirjattu yhteen koronakuolemien kanssa ja ollaan päästy vähän yli 300 000 ihmisen. Noilla numeroilla et minua hämää.

    Kannattaa katsoa kokonaiskuolemalukuja, jotka eivät missäkään maailman maassa ollut nousussa. Suomessa on tänä vuonna vähemmän kuolemia kuin viime vuonna

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eilen koronaan kuoli Eilen USA:ssa 3538 ihmistä. Pysyvästi.
    Miten voit väittää, että rokottamattomuudesta ei ole pysyvää haittaa?

    Viimevuonna kuoli myös. Pysyvästi. Kun sinä kuolet, niin kuolet pysyvästi, mutta ajatteleppa jos sinusta löydettäisiin kuollessa koronavirus, tai jokin muu virus, vaikkapa nuhakorona. Tai jokin muu.

    Sehän on vääjäämätön todiste vakavasta taudista.

    Mietippä sitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usassa kuolee vuodessa flunssaan tai influenssaan tai influenssaan 250 000 ihmistä. Nyt kaikki nämä tapaukset on kirjattu yhteen koronakuolemien kanssa ja ollaan päästy vähän yli 300 000 ihmisen. Noilla numeroilla et minua hämää.

    Kannattaa katsoa kokonaiskuolemalukuja, jotka eivät missäkään maailman maassa ollut nousussa. Suomessa on tänä vuonna vähemmän kuolemia kuin viime vuonna

    Miksei ne influenssaan kuolleet ottaneet influenssarokotetta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eilen koronaan kuoli Eilen USA:ssa 3538 ihmistä. Pysyvästi.
    Miten voit väittää, että rokottamattomuudesta ei ole pysyvää haittaa?

    99,7%+prosenttia+Koronaan+sairastuneista+selviää.+Eli+jos+otetaan+rokote,+on+mahdollista+parantaa+0,3%+selvitytymismahdollisuuksia.+Huomaatko+itse,+että+rokote+ei+ole+ratkaisu+eikä+sille+ole+mitään+merkitystä+isossa+kuvassa.+Ainoastaan+se,+että+rajoituksilla+saadaan+paljon+vahinkoa+aikaan.

    Nyt selviää kun esimrkiksi tehohoitopaikat riittää. Jos tauti leviää valtoimenaan niin ei riittäisi Tehohoidossa on ollut Suomessakin monia alle 40 vuotiaita. He ovat "selvinneet" tehohoidon ansiosta. Kun sairaanhoito petää käy kuin P-Italiassa ensimmäisessä aallossa: armeijan kuorma-autoja tarvitaan kuljettamaan ruumiita kun niitä on niin paljon.

    Rokote on AINOA ratkaisu ja tie ulos koronakurimuksesta. Sairastamalla tauti ei katoa vuodesssa eikä kahdessa.

    Suomessa 20 ihmistä teholla ja 30 000 ihmistä on jo parantunut. Todellisuudessa tartunnan saaneita ja parantuneita on jo satoja tuhansia , koska suurin osa sairastaa oiretta. Teholla olleiden keski-ikä yli 80 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten voit sanoa, ettei rokotteesta ole pysyvää haittaa. Ensimmäiset Narkolepsia tapaukset havaittiin vasta puoli vuotta rokottamisen jälkeen. Pitkäaikaiset haitat rokkotteista nähdään aina kuukausien tai jopa vuosien päästä.

    Nekin narkolepsiat on koko väestön mittapuussa merkityksettömiä.

    Pohjois+Italiassa+korona+levisi+sairaaloihin,+ja+niiden+puhtaina+pidettäviksi+tarkoitetuille+osastoille.+Tämä+pimitettiin+täysin.+Armeija+avuksi,+ja+ihmiset+koteihinsa.+Sairaaloiden+seinille+alettiin+maalata+kuvia+kruunupäisistä+maskitetuista+hoitajista.+Täysi+uutispimento+siitä+mitä+tapahtui.Kymmenet+tuhannet+lääkärit+ja+hoitajat+ovat+olleet+koronassa.+se+on+aivan+selvää+jo+siksikin,+että+jopa+vielä+tällä+viikollakin+on+korona+levinnyt+sairaaloiden+sisälle,+vaikka+testauksen+piti+olla+parempaa,+mutta+se+ei+ole+vieläkään+ollut+systemaattista+ja+ennakoivaa.+Tästä+on+Suomessa+esimerkkejä.+Ja+esimerkiksi+Malmössä+kerrottiin+läpinäkyvyyden+vuoksi+sairaalasta,+jonka+henkilöstöstä+70%+koronassa.Sairastuneiden+lääkäreiden+määrän+voi+esimerkiksi+Italiasta+haarukoida+käänteisesti+niistä+lääkäreistä,+joista+löydettiin+kuollessa+koronavirus.+Yleinen+koronakuolleisuus+on+noin+0,15%-0,3%+ja+siinä+on+kokonaisuudessa+vanhuksetkin+mukana.+Käytän+alempaa+lukua,+koska+vanhainkodeissa+asuvista+lääkäreistä+ei+ollut+kyse:Lääkäreitä,+joilta+löytyi+kuollessa+virus+oli+toista+sataa+jo+keväällä.+Käytän+lukua+100.+En+siis+liioittele.Saadaan+100+kuollutta+lääkäriä/+(0,15+kuollutta/100+virustakantavaa)=+100/0,0015=+66+666+koronaa+sairastellutta+lääkäriäTulee+kymmeniä+tuhansia+virusta+kantaneita+lääkäreitä.+Se+tarkoittaa,+että+käytännössä+koko+pohjois+Italian+terveydenhuoltohenkilöstö+oli+keväällä+koronassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usassa kuolee vuodessa flunssaan tai influenssaan tai influenssaan 250 000 ihmistä. Nyt kaikki nämä tapaukset on kirjattu yhteen koronakuolemien kanssa ja ollaan päästy vähän yli 300 000 ihmisen. Noilla numeroilla et minua hämää.

    Kannattaa katsoa kokonaiskuolemalukuja, jotka eivät missäkään maailman maassa ollut nousussa. Suomessa on tänä vuonna vähemmän kuolemia kuin viime vuonna

    Höpö höpö.

    Sekä Euroopassa että USA:ssa on tänä vuonna maaliskuusta alkaen havaittu merkittävä ylikuolleisuus edellisvuosiin verrattuna.

    Viikottaisissa luvuissa e.m. ylikuolleisuus myös korreloi koronahavintojen kanssa.

    Tässä nyt grafiikkaa USA:n osalta:

    https://www.cdc.gov/nchs/nvss/vsrr/covid19/excess_deaths.htm

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    99,7%+prosenttia+Koronaan+sairastuneista+selviää.+Eli+jos+otetaan+rokote,+on+mahdollista+parantaa+0,3%+selvitytymismahdollisuuksia.+Huomaatko+itse,+että+rokote+ei+ole+ratkaisu+eikä+sille+ole+mitään+merkitystä+isossa+kuvassa.+Ainoastaan+se,+että+rajoituksilla+saadaan+paljon+vahinkoa+aikaan.

    Et sitten ymmärrä mikä rokotteen tarkoitus on, et edes sitä, että rokotus suojaa myös rokottamattomia.

    Sama määrä viikkokuolleitahan tuossa on parhaillaan, kuin Tammikuussa 2018, ja tulee esille juurikin grafiikasta!

    Ja tuo grafikkahan ei edes esimerkiksi näytä vuotta 1999-2000 jolloin kuolleisuus ympäri maailmaa, ja Euroopassakin oli paljon pahempi kiertävän influenssan vuoksi.

    Kuinkas korkealla se kuolleisuus silloin sitten oli? Laitahan grafiikka kokonaiskuolleisuudesta kehiin, niin tarkistetaan faktat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa 20 ihmistä teholla ja 30 000 ihmistä on jo parantunut. Todellisuudessa tartunnan saaneita ja parantuneita on jo satoja tuhansia , koska suurin osa sairastaa oiretta. Teholla olleiden keski-ikä yli 80 vuotta.

    20 000 on parantunut. Näkyy Corona counterista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama määrä viikkokuolleitahan tuossa on parhaillaan, kuin Tammikuussa 2018, ja tulee esille juurikin grafiikasta!

    Ja tuo grafikkahan ei edes esimerkiksi näytä vuotta 1999-2000 jolloin kuolleisuus ympäri maailmaa, ja Euroopassakin oli paljon pahempi kiertävän influenssan vuoksi.

    Nii-in! Talvella 2018 oli influenssapiikki mikä tuossa grafiikassakin näkyy. Mutta huomaatkos miten paljon suurempi ja ajallsesti pidempi tuo koronakuolemapiikki on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten voisit tietää, että ei ole pysyvää haittaa?

    Aika aikaisessa vaiheessa nämä vielä pomppaivat esille. Varmasti ei ole kovin paljon ihmisiä rokotettu ensimmäisinä päivinä, ja heti tapauksia. Noitahan tulee tuon jatkuessa pilvin pimein

    Siinä nämä rokotemarkkinoijat muista eroavatkin, että he tietävät kaiken ennalta. Kristallipallo osoittaa, että ovat erittäin hyviä, elleivät lähes täydellisiä.

    Kirkkokin jo tukee heitä, arkkipiispaa myöten. Miten lienee itse Jumala. Tuon viimeisen kanssa tosin voi tulla hankaluuksia, joita kristallipallostakaan ei saada näkysälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten voisit tietää, että ei ole pysyvää haittaa?

    Aika aikaisessa vaiheessa nämä vielä pomppaivat esille. Varmasti ei ole kovin paljon ihmisiä rokotettu ensimmäisinä päivinä, ja heti tapauksia. Noitahan tulee tuon jatkuessa pilvin pimein

    Tottakai tiedetään, kun tiedetään että kyseessä oli allerginen reaktio. Ainoa seuraus on, että tiedät vastaisuudessa olevasi allerginen ainakin kohtauksen aiheuttajalle. Oli kyseessä sitten sama rokote, lääke tai ruoka. Se ei tarkoita, että saisit saman reaktion muista vastaavista.

    Allerginen reaktio ei tarkoita, että rokotteessa on vikaa. Vika on allergisen henkilön omassa elimistössä, joka ylireagoi, usein ennalta arvaamattomasti. Rokotuspaikalla tiedustellaan aina allergioita. Kaikessa lääkinnässä on punnittava hyötyjä ja haittoja. Allergiat ovat terveydenhuollossa arkipäivää ja niitä osataan kyllä hoitaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen+100x+paremmin+perillä+asiasta+kuin+joku+saarnaajien+netti-vidoita+toljottava+piikkikammoinen!+Rokotteen+suoja+on+95%+eikä+90%.+Kun+rokotukset+on+viety+läpi,+niin+USA:ssa+loppuu+koronakuolemat+käytännössä+kokonaan.+Lyödäänkö+vetoa?++Jos+joku+piikkikammoinen+rokottamaton+kuolee,+niin+voi-voi+ja+who+cares.Pfizer-Biontechin+40.000+henkilön+testiryhmästä+YKSIKÄÄN+ei+saanut+taudin+vakavaa+muotoa.+Muistaakseni+11+sai+lievän+muodon.

    "Muistaakseni 11 sai lievän muodon."

    Kyseessä ilmeisesti ne samat 11 kokeen lopettanutta, jotka olivat lumeryhmässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten voit sanoa, ettei rokotteesta ole pysyvää haittaa. Ensimmäiset Narkolepsia tapaukset havaittiin vasta puoli vuotta rokottamisen jälkeen. Pitkäaikaiset haitat rokkotteista nähdään aina kuukausien tai jopa vuosien päästä.

    "Ensimmäiset Narkolepsia tapaukset havaittiin vasta puoli vuotta rokottamisen jälkeen."

    Narkolepsia todettiin vuonna 2015 itse sikainfluenssaviruksen proteiinin aiheuttamaksi. Kyse ei siis ollut tehosteaineesta, eli adjuvantista. Virus laukaisi narkolepsian vain niillä, joilla oli siihen geneettinen taipumus. Sikainfluenssan sairastaminen olisi näin ollen voinut tietyissä tapauksissa aiheuttaa saman lopputuloksen. Ilman rokotetta tauti olisi taas voinut tappaa enemmän vanhuksia ja riskiryhmiä. Sellaista on elämä. Et voi tietää mikä pommi omassa geeniperimässäsi muhii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usassa kuolee vuodessa flunssaan tai influenssaan tai influenssaan 250 000 ihmistä. Nyt kaikki nämä tapaukset on kirjattu yhteen koronakuolemien kanssa ja ollaan päästy vähän yli 300 000 ihmisen. Noilla numeroilla et minua hämää.

    Kannattaa katsoa kokonaiskuolemalukuja, jotka eivät missäkään maailman maassa ollut nousussa. Suomessa on tänä vuonna vähemmän kuolemia kuin viime vuonna

    Really?? Olen asunut 18 vuotta USA:ssa. Siellä ei ole tähän mennessä yhdenkään flunssaepidemian aikana säilötty ruumiita sairaaloiden pihalla tai hautaustoimistojen ulkopuolella rekkojen kylmäkonteissa. Saati sitten haudattu flunssaan kuolleita joukkohautoihin puistoihin hautausmaiden tilanpuutteen vuoksi. Epärehellisyydellä ja lapsellisilla väitteilläkin pitäisi olla joku raja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    99,7%+prosenttia+Koronaan+sairastuneista+selviää.+Eli+jos+otetaan+rokote,+on+mahdollista+parantaa+0,3%+selvitytymismahdollisuuksia.+Huomaatko+itse,+että+rokote+ei+ole+ratkaisu+eikä+sille+ole+mitään+merkitystä+isossa+kuvassa.+Ainoastaan+se,+että+rajoituksilla+saadaan+paljon+vahinkoa+aikaan.

    Selviää vain niin kauan kun sairaala- ja tehohoitopaikat riittävät. Monet muut sairaat eivät sitten selviäkään, koska koronapotilaat vievät hoitopaikat. Koronapotilaan yhden tehohoitopäivän vuoksi peruuntuu 15-20 leikkausta. Koko hoitojakson vuoksi 150 leikkausta. Monta elämää päättyy pandemian jatkuessa turhaan.

    Useimmat haluaisivat myös vierailla vanhempiensa luona heidän viimeisinä vuosinaan. Emme kuitenkaan halua heidän sairastuvan ja kuolevan ennenaikaisesti. Haluamme myös yhteiskunnan palaavan normaalitilaan, sillä pandemian jatkumisen seuraukset ovat kohtalokkaita kaikille. Bisneksiä menee nurin, tulee työttömyyttä. verotulot vähenevät, sosiaaliturvaa leikataan, jne.

    Mitä pitempään pandemian annetaan jatkua, sitä varmemmin koko yhteiskunta kärsii. Rokotusvastaiset yrittävät vältellä kuviteltua kärsimystä. Mutta kärsimys tulee tätä rataa heillekin - tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ensimmäiset Narkolepsia tapaukset havaittiin vasta puoli vuotta rokottamisen jälkeen."

    Narkolepsia todettiin vuonna 2015 itse sikainfluenssaviruksen proteiinin aiheuttamaksi. Kyse ei siis ollut tehosteaineesta, eli adjuvantista. Virus laukaisi narkolepsian vain niillä, joilla oli siihen geneettinen taipumus. Sikainfluenssan sairastaminen olisi näin ollen voinut tietyissä tapauksissa aiheuttaa saman lopputuloksen. Ilman rokotetta tauti olisi taas voinut tappaa enemmän vanhuksia ja riskiryhmiä. Sellaista on elämä. Et voi tietää mikä pommi omassa geeniperimässäsi muhii.

    Pitäisi siis tutkia kaikkien DNA ennen rokotusta ettei sairastu mutta ainahan voi pelata uhkapeliä. Parasta tietysti kun mahdollisimman monet muut pelaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selviää vain niin kauan kun sairaala- ja tehohoitopaikat riittävät. Monet muut sairaat eivät sitten selviäkään, koska koronapotilaat vievät hoitopaikat. Koronapotilaan yhden tehohoitopäivän vuoksi peruuntuu 15-20 leikkausta. Koko hoitojakson vuoksi 150 leikkausta. Monta elämää päättyy pandemian jatkuessa turhaan.

    Useimmat haluaisivat myös vierailla vanhempiensa luona heidän viimeisinä vuosinaan. Emme kuitenkaan halua heidän sairastuvan ja kuolevan ennenaikaisesti. Haluamme myös yhteiskunnan palaavan normaalitilaan, sillä pandemian jatkumisen seuraukset ovat kohtalokkaita kaikille. Bisneksiä menee nurin, tulee työttömyyttä. verotulot vähenevät, sosiaaliturvaa leikataan, jne.

    Mitä pitempään pandemian annetaan jatkua, sitä varmemmin koko yhteiskunta kärsii. Rokotusvastaiset yrittävät vältellä kuviteltua kärsimystä. Mutta kärsimys tulee tätä rataa heillekin - tavalla tai toisella.

    Saahan+rokotevastainen+olla+kunhan+ei+levitä+perätöntä+tietoa,+on+ihmisillä+oikeus+tietää+riskeistä.+Ilman+muuta+muiden+kannallta+on+parempi+jos+vättyvät+sairaudelata+rokotteen+ansiosta+vaikka+pieni+osa+kuolisikin+siihen,+ellei+sitten+puolen+vuoden+kuluttua+huomata,+että+hups,+kuoleekin+99%.+No,+tuskinpa+sellaista+tapahtuu.+Ihmiskunnan+ja+etenkin+eläinten+ja+maapallon+kannalta+olisi+kuitenkin+parempi+suurin+osa+ihmisitä+kuolisi,+etenkin+eniten+liikakansoitetuissa+maissa.+Täytyy+vaan+toivoa+ettei+länsimaat+hommaa+rokotteita+maihin+joilla+ei+ole+varaa+itse+ostaa+tai+paremminkin+rikkaat+eivät+halua+kustantaa+sitä+köyhille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nekin narkolepsiat on koko väestön mittapuussa merkityksettömiä.

    Varmaan myös sairastuneiden mielestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sitten ymmärrä mikä rokotteen tarkoitus on, et edes sitä, että rokotus suojaa myös rokottamattomia.

    Suojaa muutaman kuukauden tai vuoden, jonka jälkeen uusi piikki. Lopullinen teho näkyy 5-7 vuoden päästä lopullisena steriloitumisena. Halpa ehkäisy ja maapallo pelastuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suojaa muutaman kuukauden tai vuoden, jonka jälkeen uusi piikki. Lopullinen teho näkyy 5-7 vuoden päästä lopullisena steriloitumisena. Halpa ehkäisy ja maapallo pelastuu.

    Joo, jos ihmiset ei pysty enää lisääntymän niin on paljon tehokkaampaa kun mitä virus tappaa.

    Äänestä

Allerginen reaktio 😂😂😂.

Äänestä
  • Luulee olevansa fiksu 😂😂😂😂😂!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulee olevansa fiksu 😂😂😂😂😂!

    Terveillä ihmisillä ei ole allergioita. 😂😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Terveillä ihmisillä ei ole allergioita. 😂😂😂😂

    Eihän juuri kukaan terve olekaan, ja melkein kaikki kuolee sairaana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Terveillä ihmisillä ei ole allergioita. 😂😂😂😂

    Sinua ei voi ainakaan syyttää fiksuksi. Kokemus terveydestä voi olla myös harhaa. Ei ole vain vielä tutkittu tarpeeksi. Ensimmäinen allergiakohtaus tulee aina yllättäen. Kukaan meistä ei tiedä mikä pommi geeniperimässä muhii ja odottaa laukeamistaan. Edellisenä päivänä futista pelannut 20-vuotias voi kuolla nukkuessaan. Terveys on aina myös subjektiivinen kokemus. Diagnoosista huolimatta ihminen voi kokea olevansa terve, jos hän on toimintakykyinen.

    Äänestä

Eilen USA:ssa tuli koronasta 3538 kuolemaa. Kuolema on pysyvä haittavaiktus rokottamattomuudesta.

Vertailun vuoksi: noin joka toinen päivä USA:ssa kuolee joku maapähkinän aiheuttamaan allergiseen reaktioon. Kuinka monta tuhatta / kymmentä tuhatta saa jonkinlaisen allergisen reaktion jostakin?

Äänestä
  • Se pysyvä haittavaikutus tulee jokaiselle, ja sinullekkin siitä rokotteesta huolimatta. Rokote ei mahdollisesti lisää elämän onnellisuutta, eli ne parhaat vuodet ovat menneet lähes kaikilta noilta 3538 ihmiseltä jo aikaisemmin.

    Ainakin tuossa joukossa on nimenomaan heitä.

    Toisaalta:

    Maapähkinäallergiset, ja muut allergiset voitaisiin pelastaa kieläämällä maapähkinät, tai sulkemalla allergiset sisälle niin, etteivät he pääse maapähkinöiden tai muun allergisoivan lähelle. Näin voitaisiin pelastaa varmasti tuhansia ihmisiä, koska erilaisia allergisia reaktioita on paljon. Ei ehkä niin paljon kuin esimerkiksi tulee vahinkoja vaikkapa influenssasta, mutta silti. Ei voida sanoa, että yksi ihmishenki on arvoton. Tarpeen tullen pitää olla valmis luopumaan maapähkinöistä, tai vastaavasta, ja enemmänkin, jos voimme välttää kuoleman!

    Äänestä

Varmaan ne mikrosirut siinä aiheuttaa noita reaktioita

Äänestä
  • Vai oliko se rokotetuille annettu homo-kaasu?

    Äänestä

  • Vain allergisilla henkilöillä 😂.

    Äänestä

Tuli sairaanhoitajille mietittävää...

Äänestä

Pääasia, että kuvitellaan kaikkien saavan allergisen reaktion rokotteesta.
Itse en viitsi kuvitella vaan silti olen rokotteen ottamassa kun sitten joskus oma vuoro tulee.

Äänestä
  • Mielellä on suuri voima. Tieteessä tunnetaan ns. nosebo-vaikutus. Nosebo on negatiivinen blasebo. Kun testiryhmälle vaikka syötetään lääkettä jonka haittavaikutuksena sanotaan olevan ripulin, niin osalla testihenkilöistä vatsa menee löysälle vaikka "lääke" olisi täysin vaaraton kalkkitabletti.

    Yksi tunnetuimmista "nosebo" epidemioista on vuoden 1999 Belgian "Coca-cola myrkytykset". Joku Coca-colaa juonut sai oireita ja jostain keksittiin että syy oli juomassa ollut myrkky/jäämä tms. Oireet alkoivat levitä ja Coca-cola veti puolimiljoonaa pulloa pois kaupoista, vähän alle 100 ihmistä joutui oireiden takia sairaalaan jne. Kun tutkittiin juomia ja sairaita, niin mitään merkkiä mistään myrkystä ei löytynyt. Kyse oli nosebosta tai massahysteriasta. Ja nosebo-oireet ovat oikeita eikä kuviteltuja vaikka niiden syy on. Belgiassa uhreilla oli vatsakramppeja, kuumetta yms lääketieteellisesti havaittavia aitoja oireita.

    Jos ihmset saadaan laajasti uskomaan, että rokotuksesta seuraa allergisia reaktioita, niin sadoilla ellei tuhansilla suomalaisilla niitä myös tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielellä on suuri voima. Tieteessä tunnetaan ns. nosebo-vaikutus. Nosebo on negatiivinen blasebo. Kun testiryhmälle vaikka syötetään lääkettä jonka haittavaikutuksena sanotaan olevan ripulin, niin osalla testihenkilöistä vatsa menee löysälle vaikka "lääke" olisi täysin vaaraton kalkkitabletti.

    Näyttää toimivan tuo aivopesu myös toisinpäin. Terveet ihmiset haluavat ottaa riskialttiin rokotuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttää toimivan tuo aivopesu myös toisinpäin. Terveet ihmiset haluavat ottaa riskialttiin rokotuksen.

    Niinpä. Miksi poliorokotteenkin ottavat vain ne joilla ei ole ollut poliota.
    Äly hoi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä. Miksi poliorokotteenkin ottavat vain ne joilla ei ole ollut poliota.
    Äly hoi!

    Jos pitää influenssaa ja Poliota yhtä vaarallisina ei ehkä kannattaisi kirjoitella mitään asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielellä on suuri voima. Tieteessä tunnetaan ns. nosebo-vaikutus. Nosebo on negatiivinen blasebo. Kun testiryhmälle vaikka syötetään lääkettä jonka haittavaikutuksena sanotaan olevan ripulin, niin osalla testihenkilöistä vatsa menee löysälle vaikka "lääke" olisi täysin vaaraton kalkkitabletti.

    Yksi tunnetuimmista "nosebo" epidemioista on vuoden 1999 Belgian "Coca-cola myrkytykset". Joku Coca-colaa juonut sai oireita ja jostain keksittiin että syy oli juomassa ollut myrkky/jäämä tms. Oireet alkoivat levitä ja Coca-cola veti puolimiljoonaa pulloa pois kaupoista, vähän alle 100 ihmistä joutui oireiden takia sairaalaan jne. Kun tutkittiin juomia ja sairaita, niin mitään merkkiä mistään myrkystä ei löytynyt. Kyse oli nosebosta tai massahysteriasta. Ja nosebo-oireet ovat oikeita eikä kuviteltuja vaikka niiden syy on. Belgiassa uhreilla oli vatsakramppeja, kuumetta yms lääketieteellisesti havaittavia aitoja oireita.

    Jos ihmset saadaan laajasti uskomaan, että rokotuksesta seuraa allergisia reaktioita, niin sadoilla ellei tuhansilla suomalaisilla niitä myös tulee.

    Koko negatiivinen koronameuhkaushan on juuri sitä noceboa. Käänteistä placeboa Eli kun syötetään ihmisille joka puolelta sitä negatiivista tietoa koronasta, niin monet alkavat saada heti oireita, kun kerrotaan että sinulla on nyt korona.

    Ja sitä on paljon.

    Positiivista tietoa koronasta:

    Vanhukset pääsevät pois kärsimyksistään, kun sairastuvat koronaan ja kuolevat. Samalla perikunta vaurastuu. Hieno juttu. Moni aktiinen ruuhkavuosia elänyt nuori aikuinen on päässyt pakkolepoon teho-osastolle eikä sen jälkeen ole kuukausiin enää maistanut yhtään pahaa makua, kun makuaisti on mennyt ehkä pysyvästi. Hieno juttu! Viiniostoksetkin halpenevat kun laadulla ei ole enää väliä kun mitään ei maissta. Rahaa säästyy.

    Koronassa on paljon positiivista!

    Ihanko totta, näkyykö se testeissäkin?

    Joko olet kokeillut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä. Miksi poliorokotteenkin ottavat vain ne joilla ei ole ollut poliota.
    Äly hoi!

    Varmasti eivät ainakaan ne, jotka muuntuneesta poliorokoteviruksesta ovat jo polioon sairastuneet. Eivät myöskään ne, jotka poliorokotteesta halvaantuneet Guillain Barren -oireyhtymään. Myös moniin muihin lukemattomiin sairauksiin, joita asiantuntijat tuskin koskaan tulevat myöntämään. Ainakin useampi sukupolvi pitää mennä, ennen kuin totuutta murto-osinkaan uskalletaan valottaa.

    Äänestä

  • Sama täällä. Olen valmis ottaman riskin, että olen se 1 puolesta miljoonasta, joka saa reaktion. Aika hyvät saumat onnistua. Mutta jos tulee bingo, niin hoitaja tuikkaa epipenin käsivarteen. Onhan noista satunnaisista anafylaksioista selvitty tähänkin saakka. Eletään vaarallisesti, mutta ei vahingoiteta muita.:)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielellä on suuri voima. Tieteessä tunnetaan ns. nosebo-vaikutus. Nosebo on negatiivinen blasebo. Kun testiryhmälle vaikka syötetään lääkettä jonka haittavaikutuksena sanotaan olevan ripulin, niin osalla testihenkilöistä vatsa menee löysälle vaikka "lääke" olisi täysin vaaraton kalkkitabletti.

    Yksi tunnetuimmista "nosebo" epidemioista on vuoden 1999 Belgian "Coca-cola myrkytykset". Joku Coca-colaa juonut sai oireita ja jostain keksittiin että syy oli juomassa ollut myrkky/jäämä tms. Oireet alkoivat levitä ja Coca-cola veti puolimiljoonaa pulloa pois kaupoista, vähän alle 100 ihmistä joutui oireiden takia sairaalaan jne. Kun tutkittiin juomia ja sairaita, niin mitään merkkiä mistään myrkystä ei löytynyt. Kyse oli nosebosta tai massahysteriasta. Ja nosebo-oireet ovat oikeita eikä kuviteltuja vaikka niiden syy on. Belgiassa uhreilla oli vatsakramppeja, kuumetta yms lääketieteellisesti havaittavia aitoja oireita.

    Jos ihmset saadaan laajasti uskomaan, että rokotuksesta seuraa allergisia reaktioita, niin sadoilla ellei tuhansilla suomalaisilla niitä myös tulee.

    Nosebo on stressireaktio, joka voi hyvinkin laukaista hengenahdistuksen ja rytmihäiriöitä. Noradrelaniini supistaa stressin seurauksena verisuonia, mikä vaikuttaa myös keuhkoihin ja sydämeen.

    Anafylaksia on kuitenkin useamman kuin yhden elimen allerginen yleisreaktio. Alkaa esim. käsien kihelmöintinä ja etenee hengitysvaikeuksiin. En oikein usko, että pelkkä stressi saisi anafylaksian aikaan. Se liittyy yleensä lääkkeisiin, rokotteisiin ja tiettyjen ruoka-aineiden proteiineihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos pitää influenssaa ja Poliota yhtä vaarallisina ei ehkä kannattaisi kirjoitella mitään asiasta.

    Koronaan voi kuolla ja se voi johtaa pysyviin aivo- tai elinvaurioihin. Polio ei tartu. Koronan voi tartuttaa läheisiin, jotka kuolevat. Polion takia ei ole suljettu yhteiskuntaa. Koronan takia on. Polion takia syöpä- yms. leikkauksia ei ole peruttu. Koronan takia on. Polion takia ei talous kärsinyt. Koronan taloudelliset seuraukset ovat katastrofaaliset, jos pandemia saa jyllätä vielä 1-2 vuotta.

    Äänestä

Jos tämän lukee joku rokotteen haluava, haluavatko myös mielihyvin siihen tarjottavan rokotustodistuksen, tatuoinnin, "ehtona"?

Äänestä

Toivottavasti mahdollisimman moni uskonto ynnä muu salaliitto hörhö jättäisi rokotteen ottamatta niin saisin itse rokotteen ennemmin kun en kuulu riskiryhmiin.

Äänestä
  • ?.?.

    Äänestä

Rokotteet ovat pelastaneet historian aikana miljoonia ihmishenkiä.

Mutta epäilyksiä herättää, miksi Euroopan unionissa käyttöön otettavaa rokotetta ei saa käyttää kuin vasta tietystä hetkestä eteenpäin, kun se on ensin jaettu kaikkialle? Sitten rokotetaan raivoisasti koko unionissa niin monta kuin suinkin ehditään.. Ennen kuin.. Vakavat oireet rokotetuilla ilmaantuvat?

Äänestä
  • Ainakaan tällä hetkellä Pfizer jne. rokotetta ei voida vielä lakiteknisistä syistä monessa maassa käyttää.

    Hyväksynnän EU-tasolla pitäisi tulla joskus joulun aikoina.

    Äänestä

  • EU:ssa aloitetaan rokotukset koordinoidusti, koska 1) rokotteet hyväksyy EU:n lääketurvallisuusvirasto 2) halutaan toimia tasapuolisesti ja 3) käydään koronan kimppuun joka rintamalla. Kaikkien etu on hävittää se mahd. pian koko EU:n alueelta.

    Äänestä

  • Rokotteet lähtevät liikkeelle, kun EU:n lääketurvallisuusvirasto on ne hyväksynyt. EU:ssa rokote käsiteltiin pandemiasta huolimatta samalla tarkkuudella kuin mikä tahansa hyväksyttävä lääke. Hyvä niin. Hyväksyntä tulee lähiaikoina ja rokottamaan päästään joulun jälkeen.

    Britannia joutui kiirehtimään, ettevät Belgiasta tilatut rokotteet olisi jämähtäneet rajalle sopimuksettoman brexitin vuoksi. Doverissa on jo nyt kilometrien rekkajonot ja pahemmaksi vain menee. Meille on vain hyvä, että kokemusta rokotteista ehtii kertyä niin Britanniasta kuin USA:stakin.

    Äänestä

Käykö niin että kun massarokotukset unionissa ovat alkaneet, kaatuu internet koko unionin alueella? Ettei tieto vain pääse leviämään.

Äänestä
  • Tai eivät häpeän vuoksi ilmoita omista oireistaan, varsinkin jos ovat kovasti kannattaneet rokotetta.

    Äänestä

  • Juu netti kaatuu taivalta sataa heinäsirkkoja ja kaikki saa rokotteesta ainakin persesyövän ja hyppykupan.

    Äänestä

  • Luulin, että masennus oli suomalaisten kansallistauti, mutta se tuntuukin olevan harhaluuloisuushäiriö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai eivät häpeän vuoksi ilmoita omista oireistaan, varsinkin jos ovat kovasti kannattaneet rokotetta.

    Ensin ajattelin, että olet hullu. Mutta sitten ajattelin, että ehkä rokotevastaiset tosiaan kuolevat mieluummin, kuin myöntävät olevansa väärässä. Tietoisku: järkevä maailma ei ajattele kuten te.!!

    Äänestä

Parhaita saatavilla olevia rokotteita on jaettu potilaille jo keväästä 2020. Mistä tämä suunnaton lihan himoon verrattava halu saada rokote tulee ? 5G ?

Äänestä
  • Tilanteen normalisoituminen olisi ihan ok.

    Äänestä

Siis yksi henkilö oli jutun mukaan saanut jotain sivuvaikutusta ja sinä raportoit asiasta monikossa!
Näin USA:n uutisista (en muista kanavaa), että reaktio oli kestänyt jonkun tunnin ja sittem henkilö palasi töihin. Kertoivat, että tämä on ihan yleinen juttu esimerkiksi flunssarokotteissa.
Täällä on paljon ihmisiä ilman medialukutaitoa ja aloituksen valheellinen propaganda uppoaa heihin ja se saa heidät luomaan uskonsa suomi24 osaajan raportin mukaan.
Uskotaan mielummin tiedettä kuin s24 juoruakkoja!

Äänestä
  • Ja samalla kun muutama ihminen saa ohimenevän allergisen reaktion rokotteesta, niin rokottamattomuuden haittavaikutuksiin eli koronaan kuolee 13.500 ihmistä päivässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja samalla kun muutama ihminen saa ohimenevän allergisen reaktion rokotteesta, niin rokottamattomuuden haittavaikutuksiin eli koronaan kuolee 13.500 ihmistä päivässä.

    Korona levisi Tampereella Rauhanlahden geriatriseen sairaalaan.

    Mutta Totta, Totta, Totta, Maski!!! Kuten tiede on todistanut, haittavaikutukset katoavat maskilla.

    Itse pidän maskia liikennevälineissä, ja suosittelen sitä myös geriatrisiin sairaaloihin, kuten Tampereen Rauhanlahteen, ja Jyväskylän kaupunginsairaalaa.

    Myös johtaja ylilääkäri Markku Mäkijärven maskia katsellessa ja kuunnellessa maskiin tulee Italian keväiset koronatartunnat.

    Oliko Italiassa sankaritiedemaskihoitajasairaaloita? Voisimmeko mekin saada kruunupäisen tiedesankarimaskihoitajan maalatuksi Jyväskylän kaupunginsairaalan seinään? Ei olisi paljoa vaadittu. Emmekö pysty parempaan?

    Mutta kuten johtaja ylilääkäri Markku Mäkijärven puhuva maski on ilmoittanut, on tärkeää, että tiedettä edistävä valmiuslaki saataisiin voimaan tiede on todistanut ympäri maailmaa, että muuttumalla puhuviksi maskeiksi olemme hävittäneet koronan maailmasta, ja sairaaloista, niin ettei sitä enää ole!

    Meidän ei tarvi muistaa sitä, koska yhdessä olemme terveitä maskeja!

    Ehkä pian rokotuksiakin!

    Bulgariassa painonnostajanaiset muuttuivat karvaisiksi saatuaan kyseistä rokotetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja samalla kun muutama ihminen saa ohimenevän allergisen reaktion rokotteesta, niin rokottamattomuuden haittavaikutuksiin eli koronaan kuolee 13.500 ihmistä päivässä.

    Miksi tilastoja peukaloitiin siten että nekin jotka ajoivat autolla betonipilaria päin, kuolivat "koronaan"?
    Miksi Belgiassa lääkärit kysyivät perikunnalta, saataisiko merkata kuolinsyyksi korona, kun ihminen kuoli vanhuuteen?
    Perikunnalle luvattiin kolme tonnia rahaa jos saavat meriktä "korona" kuolemaksi.
    Miksi tilastoja halutaan väärentää?
    Mitä saavutetaan kun väärennetään?
    Yleensä jotakin tehdään siksi että on jokin TAVOITE.
    Millaista tavoitetta tässä asiassa voisi olla kysymyksessä?

    Löytyyköhän noille väitteillesi sen enempää todistetta kuin Trumpin vaalihuijausväitteillekään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Löytyyköhän noille väitteillesi sen enempää todistetta kuin Trumpin vaalihuijausväitteillekään?

    Suomessa ainakin tartuntatautirekisterissä olevat kuolemat ovat niitä, joilla kuollessa löytyi virus, tai oli virustartunta ennen kuolemaa. Kaikki ne 400 kuolemantapausta on ilmoitettu näin.

    Todellinen kuolinsyy saattaa sitten löytyä myöhemmin toisesta rekisteristä. Muu sairaus kuin korona.

    Juuri+näin.+Jostain+syystä+viranomaisilla+on+tarve+suurennella+lukemia.++Lisäksi+ei+haluta+kertoa,+että+95%+kuolleista+on+vanhuksia.+Kuolleiden+keski-ikä+on+84.++Puhutaan+koko+ajan+sairastuneista.+Varmaan++2+miljoona+suomalaista+sairastaa+flunssan+joka+vuosi+ja+nyt+muutaman+sairan+takia+tällainen+sirkus.+Tavoitteena+on+pelotella+ihmisiä+ja+saada+heidät+ottamaan+rokote.+Mikään+fakta+ei+kestä+päivänvaloa.

    Äänestä

  • " Kertoivat, että tämä on ihan yleinen juttu esimerkiksi flunssarokotteissa."

    Tunnettu, mutta ei sentään yleinen. Esiintyvyys rokotteissa noin 1/500 000. Mahdollinen myös monissa lääkkeissä sekä jääkaapista löytyvissä ruoka-aineissa. Rokotuspaikalla kysytään aina mahdollisista allergioista. Ja jos reaktio tulee, se hoidetaan epipenillä, kortisonilla ja tarkkailulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi tilastoja peukaloitiin siten että nekin jotka ajoivat autolla betonipilaria päin, kuolivat "koronaan"?
    Miksi Belgiassa lääkärit kysyivät perikunnalta, saataisiko merkata kuolinsyyksi korona, kun ihminen kuoli vanhuuteen?
    Perikunnalle luvattiin kolme tonnia rahaa jos saavat meriktä "korona" kuolemaksi.
    Miksi tilastoja halutaan väärentää?
    Mitä saavutetaan kun väärennetään?
    Yleensä jotakin tehdään siksi että on jokin TAVOITE.
    Millaista tavoitetta tässä asiassa voisi olla kysymyksessä?

    Ei minkään vuoksi, koska näin ei ole koskaan tapahtunut!!! Elät kamujesi kanssa sairaassa salaliittoteorioiden nettimaailmassasi. Ette edes vahingossa eksy oikean tiedon lähtelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri+näin.+Jostain+syystä+viranomaisilla+on+tarve+suurennella+lukemia.++Lisäksi+ei+haluta+kertoa,+että+95%+kuolleista+on+vanhuksia.+Kuolleiden+keski-ikä+on+84.++Puhutaan+koko+ajan+sairastuneista.+Varmaan++2+miljoona+suomalaista+sairastaa+flunssan+joka+vuosi+ja+nyt+muutaman+sairan+takia+tällainen+sirkus.+Tavoitteena+on+pelotella+ihmisiä+ja+saada+heidät+ottamaan+rokote.+Mikään+fakta+ei+kestä+päivänvaloa.

    Unohdit linkin prosentistasi, jotka ei pidä paikkaansa. Laskepa noista kesään mennessä kuolleista uudelleen.

    20–29-vuotiaita: alle 5 (1-4)
    30–39-vuotiaita: alle 5
    40–49-vuotiaita: alle 5
    50–59-vuotiaita: 10
    60–69-vuotiaita: 24
    70–79-vuotiaita: 61
    80–89-vuotiaita: 127
    yli 90-vuotiaita: 78"
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koronavirus-riistanyt-suomessa-yli-300-ihmisen-hengen-tama-kaikki-kuolleista-tiedetaan-nuorin-on-parikymppinen/7835556

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi tilastoja peukaloitiin siten että nekin jotka ajoivat autolla betonipilaria päin, kuolivat "koronaan"?
    Miksi Belgiassa lääkärit kysyivät perikunnalta, saataisiko merkata kuolinsyyksi korona, kun ihminen kuoli vanhuuteen?
    Perikunnalle luvattiin kolme tonnia rahaa jos saavat meriktä "korona" kuolemaksi.
    Miksi tilastoja halutaan väärentää?
    Mitä saavutetaan kun väärennetään?
    Yleensä jotakin tehdään siksi että on jokin TAVOITE.
    Millaista tavoitetta tässä asiassa voisi olla kysymyksessä?

    Sairaalat saivat 15.000 avustusrahaa jos kuolinsyy oli korona. Jakamalla perikunnan kanssa tätä tiliä, saa perikunta kolme tonnia, ja sairaalalle jää vielä 12.000.
    Perikunta ei ilmeisesti tiennyt mistä oli kyse, mutta ilahtui noistakin rahoista tietenkin.

    Noin se meni, ja noin se on

    Äänestä

Ei ole mitään syytä epäillä niitä arvovaltaisia lääkäreitä, jotka varoittavat rokotteesta.
Uusi rokote rna ja kehitystyö alle vuoden.

Ja kun oikein mietitään, mitä vastaan se on tarkoitettu, sillä nyt kohuttua virusta ei ole edes eristetty?
Helvetinmoinen kyykytys menossa ja vielä suurempi tulossa.

Äänestä
  • Ennen kokematon ajojahti menossa. Mutta raha ratkaisee, jälleen kerran.

    Toisinjattelijat on helppoa tässä mediamylläkässä vaientaa.

    HPV-rokotteesta myös melkoinen ajojahti käynnissä, kun lasten vanhemmat alkaneet pelätä, ja siksi terveysviranomaiset ryhtyneet lobbaamaan jo 12- vuotiaita. Tottakai nämä lapsoset ovat parhaiten ”omasta lääkinnästään selvillä”, joten asiantuntijoiden intohimon kyllä ymmärtää?

    Autoimmunisaatiosta puhutaan paljon rokotteiden aikaansaannoksena, ja sitten päätetäänkin ryhtyä rokottamaan juuri näitä sairauksia vastaan uudella rokotteella. Kerrassaan nerokasta, eikä rahantuloa voida nytkään millään estää.

    Äänestä

  • "Uusi rokote rna ja kehitystyö alle vuoden."

    Heh. Rna-rokotteita on tutkittu jo 30 vuotta. Korona-viruksiakin on tutkittu iät ja ajat. Uutta oli vain sars-covid-19 viruksen mutaatio, josta saatiin näyte heti alkuvuodesta. Perimän selvittäminen oli sen jälkeen nopeaa. Kehittämistyössä ei toimittu juurikaan eri tavoin.

    Bykrokratiaa nopeutettiin. Esim. lääketurvallisuusvirastot saivat jatkuvasti tietoa testien edistymisestä. Minkä vuoksi niiden ei tarvinnut hyväksymisvaiheessa kahlata läpi tuhansien sivujen pumaskoita. Testauksia tehtiin riittävän isoilla joukoilla, eikä niissä ilmennyt mitään hälyyttävää.

    Poikkeukselliset tilanteet vaativat poikkeuksellisia ratkaisuja. Jos pandemia saisi pyöriä vielä pari vuotta, niin ruumiita tulisi, enkä puhu vain koronaan kuolleista, vaan myös oheisuhreista. Maailman talous rohmahtaisi ja konfliktit lisääntyisivät. Elämä siinä maailmassa ei olisi kivaa kenellekään.

    Äänestä

Se oli allergiakohtaus niissä kaikissa
mutta ei vakava, ovat ihan kunnossa
Lapseni sai kerran pirnen allergiakohtauksen
pienenä perusrokotuksesta, jalka vähän turpos, mutta se meni ohi muuta vaivaa ei onneksi tullut.

Äänestä
  • Väitettiin olleen erittäin vakava, mutta voihan tuota jälkikäteen muuttaakin. Ei mikään ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väitettiin olleen erittäin vakava, mutta voihan tuota jälkikäteen muuttaakin. Ei mikään ongelma.

    Anafylaksia on vakava hoitamattomana, mutta sen hoitamiseen on varauduttu rokotuspaikoilla! Olen kokenut kaksi samanlaista reaktiota, mutta täällä ilman suurempia traumoja kirjoittelen. Allergiset reaktiot ovat mahdollisia tavallisten lääkkeiden tai jopa ruokien yhteydessä. Ne on helppo tunnistaa ja niihin on lääkkeet. Kun kohtaus on ohi, niin se on siinä. Ellei välttämättä halua kokeilla sen aiheuttajaa uudelleen.;)

    Äänestä

Polyethylene glycol on yksi aineista ,aine on monikäyttöinen, UGM-133M Trident II ohjuksessa se on käytössä.

Äänestä

Tässä lisää asiasta

https://www.youtube.com/watch?v=t_VcFh1TZj0

Aika mielenkiintoista, että Britannian terveysviranomaiset sanovat, että tätä rokotetta ei pitäisi antaa allergisille ihmisille. En ole nähnyt THL:n puhuvan mitään tästä-

"Last week, British health officials warned that people with a history of "significant" allergic reactions to vaccines, medicine, or food should not be given Pfizer's vaccine. Two health care workers there experienced "adverse reactions" after taking the drug."

Äänestä

Sitä koko ajan sanonut. Että ei kannata riemusta kiljuen tasajalkaa pomppien suunnata rokotejakeluun kuin ämpärijako tilaisuuteen. Kaikkea ei ole meille kerrottu ja vähitellen kaikkee tälläistä selviää.

Äänestä
  • On aika huolestuttavaa, kuinka helposti ihmisiä voidaan manipuloida riskeeraamaan oman terveytensä, kun tiedetään, että Korona ei ole vaarallinen perusterveille. Tulee aina mieleen Paasikiven sanonta: Rahvaan tyhmyyttä ei koskaan pidä aliarvioida

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On aika huolestuttavaa, kuinka helposti ihmisiä voidaan manipuloida riskeeraamaan oman terveytensä, kun tiedetään, että Korona ei ole vaarallinen perusterveille. Tulee aina mieleen Paasikiven sanonta: Rahvaan tyhmyyttä ei koskaan pidä aliarvioida

    Entäs ne maskit. Eilen uutisoitiin laajalti tutkimuksesta, joka tulos oli jo melko selvä. Kansanmaskit eivät suojaa käyttäjäänsä Koronalta. Siitäkin huolimatta ihmiset pitävät näitä luullen niiden suojaavaan itseään. En tiedä ketä tässä ihmiset yrittävät huijata.

    Äänestä

Ehkä presidentti armahtaa. Armossaan.

Äänestä

Minä kuulin, että USA:n vaalitulos olikin manipuloitu. Trump voitti oikeasti.

Äänestä

Nyt on tarkoitus erottaa jyvät akanoista ja viitata kintaalla lainsäädännölle ja ihmisoikeuksille.

George Orwell, kiitos!

Äänestä
  • Ensiksi rokotus. Sitten muita rajoituksia. Lopulta meillä on yhtä paljon oikeuksia kuin orjalla oli keskiajalla.

    Äänestä

Jokainen saa tehdä miten itse haluaa. Kunhan muistaa sitten olla itkemättä valtiota apuun jos ja kun haittavaikutuksia tulee rokotteesta.

Äänestä

Koronarokote on riskitön bisnes. Suomessa eduskunta käsittelee nyt hallituksen esitystä, jossa valtio ottaa jälleenvakuuttajan roolin ja turvaa lääkeyhtiöiden yllätysvahingot. Harva suomalainenkaan tietää, että käytännössä kaikki lääkeyhtiöt vaativat vastuuvapautta: sitä, ettei niiltä saa periä jälkikäteen korvauksia odottamattomista rokotehaitoista.

Valmistusvirheet toki kuuluvat yhtiöiden kontolle, mutta mahdollisesti vuosienkin päästä paljastuvista yksittäisten ihmisten jälkitaudeista ne eivät halua saada laskuja peräänsä.

https://seura.fi/asiat/tutkivat/koronarokote-on-riskiton-bisnes-laakeyhtioille/

Äänestä
  • Rokotteen ottaja kantaa kaikki riskit, niin terveydelliset kuin taloudellisetkin. Hän ja hänen perheensä yksin ovat vastuussa.

    Vaikean sairauden tai kuoleman kohdatessa rokotteista niiden saajalle, tämän perheelle tai vainajan omaisille koittavat toisenlaiset loppuelämät, kun rokotteiden puolustajat käyvät raivoisaan taistoon lääketeollisuuden ja rokoteasiantuntijoiden maineen pelastamiseksi.

    Sanotaan että elämää ei ole tarkoituskaan ollut luoda helpoksi. Mutta pitääkö sitä vielä tietoisesti viranomaisten taholta vaikeuttaa lisää. Rokotteethan ovat aina olleet tabu. Aihe josta kritiikki on kiellettyä.

    Äänestä

Näin on tärkeä ohje: "Arkkipiispa kehottaa ottamaan koronarokotteen ja olemaan uskomatta maailmanlopun saarnaajia: "Raamatulla ei voi perustella rokotevastaisuutta". Tietäkää se!

Äänestä
  • Nostradamuksen ennustus toteutuu näin. Ihmiset ottavat pedon merkin itseensä.

    Äänestä

  • Keitäs saarnaajia itse arkkipiispa tottelee?

    Rokotteista kieltäytymistä ei ymmärtääkseni raamatulla perustella, vaan perisuomalaisella lainsäädännöllä, johon rokotteiden vapaaehtoisuus on kirjattu.

    Arkkipiispa päätyy tukemaan yksinomaan toista osapuolta rokotevalinnassa, miksi.

    Miksi arkkipiista käyttää sanaa rokotevastaisuus? Eikö kansalainen saakaan suojella itseään rokotteilta, vaikka lakikin tämän jo mahdollistaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nostradamuksen ennustus toteutuu näin. Ihmiset ottavat pedon merkin itseensä.

    Itse asiassa tuo ennustus on Raamatusta ilmestyskirjasta.

    https://raamattu.fi/raamattu/KR38/REV.13/Ilmestyskirja-13

    Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

    Rokotteesta ei tule merkkiä otsaan eikä käteen, kuten ei ole tullut muistakaan rokotteista joita olen ottanut koko ikäni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteesta ei tule merkkiä otsaan eikä käteen, kuten ei ole tullut muistakaan rokotteista joita olen ottanut koko ikäni.

    Minulla on ainakin merkki isorokkorokotteesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteesta ei tule merkkiä otsaan eikä käteen, kuten ei ole tullut muistakaan rokotteista joita olen ottanut koko ikäni.

    Rokotteen ottajille kyllä tarjottanee tatuointimerkki rokotustodistuksena.

    Äänestä

Joka tuutista ihmisiä yllytetään taas ottamaan rokote ja epäilijöitä herjataan paitsi rokotevastaisiksi, myös tiedevastaisiksi.

Inhimillistähän se on koettaa suojella mittavia taloudellisia hankkeita, joihin rokoteasiantuntijat ovat itsensä saattaneet. Mutta onko se rokottamattomien vika, mikäli nämä hankkeet eivät tilaajilleen pelastusta tuo. Jokainen kuitenkin yrittää suojella itseään, niin rokotteen ottaja kuin sen hylkääjäkin. Ainoastaan rokoteteollisuus on kehitellyt omat laumasuojaluokituksensa, joita sittemmin ihan oikeutetusti on kritisoitu.

Maamme johtavassa asemassa olevat virahaltijat ovat halunneet osoittaa, että rokottamattomat ovat ennemminkin mittavien tiedevastaisten salaliittojen uhreja kuin itsensä ja perhekuntansa terveyttä suojelemaan pyrkiviä lain noudattajia.

Monet maat ovat valinneet jatkuvan rokottamisen linjan ja varoituksista huolimatta halunneet myöskin jatkaa näillä keinoin. Kaikella uhmakkuudella on ollut myös seurauksensa ja niin on ollut rokotefanatismillakin, yhtenä osoituksenaan juurikin tämä korona. Ihmisen puolustusjärjestelmä on toimintakyvyltään rajallinen ja mitään sarjatulta se ei tule kestämään, ei nytkään. Ironista tosin on ollut, että kun jokin onnettomuus on saatu aikaan rokotteilla, vastahyökkäykseen on myös käyty rokotteilla.

Jo pitemmän aikaa rokotteiden seuraukset ovat olleet selkeästi nähtävissä. Etenkin lasten ja nuorten keskuudessa häiriintyneisyys on ollut jo silmiinpistävää. Yhä useampi lapsi tai nuori on pudonnut kelkasta. Silti rokotteita on tahdottu suojella ja enenevässä määrin heitellä rahaa milloin mihinkin tulevaisuuden hankkeisiin. Mediarummutus on ollut valtaisaa, ja rahaa on palanut, etenkin kun sen on voinut määritellä ”ilmaiseksi”.

Kuinka kauan tällaista menoa kansa sietää, jää nähtäväksi. Joka tapauksessa ajan myötä meno tulee hiljentymään, sillä mikään ihmisolento ei kestä tällaista loputtomiin. Viruksille tosin mitään haittaa ei tästä koidu, sillä nuo kyllä tulevat jatkossakin pitämään puolensa. Ja taloudellisestihan tämä tällaisen mikrobien ja ihmisrodun välisen sotatilan ylläpito on mitä mainioin rahapaja tietyille piireille, eli niin kauan kuin tätä lystiä suinkin kestää.

Äänestä
  • ”Sain raivarin”, tunnustaa 92-vuotias Rovaniemellä asuva lääkäri Pekka Raudaskoski Facebook-sivullaan. Rauhalliselta vaikuttava mies oli menettänyt malttinsa katsellessaan televisiosta ohjelmaa, joka kertoi rokotuksen vastustajista.

    "Raudaskoski tietää mistä puhuu. Hän on tehnyt työuransa lääkärinä, ja pitkän elämänsä ja uransa aikana nähnyt, millaista kärsimystä kulkutaudit ovat aiheuttaneet, ja myös todistanut, miten monet vaaralliset sairaudet ovat hävinneet Suomesta kokonaan rokotusten ansiosta."

    "Kokonaisia perheitä kuoli keuhkotautiin eli keuhkoissa ilmenevään tuberkuloosiin, joka oli siihen aikaan yleisimpiä tartuntatauteja Suomessa."”Isän vanhimman veljen kaksi vanhinta lasta kuolivat 16- ja 17-vuotiaina vuoden sisällä. Muistan, kun istuin alle viisivuotiaana kaivon kannella körttihautajaisissa.”

    https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007688151.html

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Sain raivarin”, tunnustaa 92-vuotias Rovaniemellä asuva lääkäri Pekka Raudaskoski Facebook-sivullaan. Rauhalliselta vaikuttava mies oli menettänyt malttinsa katsellessaan televisiosta ohjelmaa, joka kertoi rokotuksen vastustajista.

    92 vuotias elää vielä menneessä maailmassa, jolloin haettiin kaikelle todellisia ja oikeita ratkaisuja, ja ihmisiä haluttiin oikeasti hoitaa kuntoon.

    Tänä päivänä Bill Gates totesi kuinka "tavoitteensa" saavutettuaan maailman ihmismäärä laskee siinä kuuteen miljardiin ihmiseen, ja lisäksi sanoi edelleen yleisön edessä, että "painostusta" ei lopeteta, ennenkuin koko maailman jokainen ihminen on rokotettu.

    Tarkoitti selkokielelle käännettynä, että rokotuksen kautta saadaan vanhusten kuolemia nopeutettua, ja nuorempaa väkeä lapsettomiksi.

    Heikommat kuolevat ja tulevat lapsettomiksi, ja vahvimmat säilyvät.
    Näin tulkitsen Bill Gatesin puheen.

    Missä tämä lääkäri oli silloin, kun kun rokotteet tuberkuloosia vastaan päätettiin lopettaa. Nyt niitä markkinoidaan enää vähäisessä määrin. Vaikeneminen on katsottu rokotteissakin parhaimmaksi tavaksi välttää kiusallinen julkisuus. Tässäkään ei olisi kannattanut, vaan rokotteiden raadollisuus vaikkakin sitten itkua nieleskellen käydä läpi.

    Rokotteilla ei tuberkuloosiakaan selätetä, ei mitään sen muodoista. Todellisuus se on pahinta näissäkin lääkkeissä kohdata. Yleistyneet keuhkosyövät ovat myös sitä rokotteiden nykytodellisuutta. Rokotteiden jälkeiset mysteerit olisi jo todellakin aika selvittää.

    Rokotukset tauteja vastaan lopetetaan sitten kun tauti on niillä saatu häviämään keskuudestamme. Emme kärsi enää noista taudeista jotka ennen olivat tavallisia.

    https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/tietoa-rokotuksista/kansallinen-rokotusohjelma/milloin-eri-rokotukset-ovat-alkaneet-suomessa-

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    92 vuotias elää vielä menneessä maailmassa, jolloin haettiin kaikelle todellisia ja oikeita ratkaisuja, ja ihmisiä haluttiin oikeasti hoitaa kuntoon.

    Tänä päivänä Bill Gates totesi kuinka "tavoitteensa" saavutettuaan maailman ihmismäärä laskee siinä kuuteen miljardiin ihmiseen, ja lisäksi sanoi edelleen yleisön edessä, että "painostusta" ei lopeteta, ennenkuin koko maailman jokainen ihminen on rokotettu.

    Tarkoitti selkokielelle käännettynä, että rokotuksen kautta saadaan vanhusten kuolemia nopeutettua, ja nuorempaa väkeä lapsettomiksi.

    Heikommat kuolevat ja tulevat lapsettomiksi, ja vahvimmat säilyvät.
    Näin tulkitsen Bill Gatesin puheen.

    Naurettavat salaliittoteoreetikot ovat kyhänneet kasaan teorian vanhoista Gatesin puheista joista on poimittu teoriaan sopivat kohdat. Gates oli puheessaan kymmenisen vuotta sitten tullut maininneeksi jonkun viruksen ennemmin kuin ydinsodan tappavan paljon väestöä. Moni muukin on omissa puheissaan täysin varmasti ennustellut samaa.

    Salaliittoja voi toki pitää teoreettisina, koska salaiset sopimukset ovat sitä mitä nimikin sanoo, salaisia.

    Lähtökohta salaliitoille on yleensä (pahan) eliitin harjoittama, pientä kansalaista päähänpotkiva suunnitelma, ja suunnitelman toteutus.
    Olettamana voidaan pitää että suunnitelmaan liittyy mustamaalaaminen siten, että kritiikkiä esittävät "leimataan" salaliittoteoreetikoiksi, ja usein eliitin omistuksessa oleva media valjastetaan hokemaan mantraa jolla pientä kansalaista leimataan, ja kaikki mitä kansalainen uskaltaa tuoda esille pyritään saamaan "naurunalaiseksi".

    Odotusarvo joka edelliseen liittyy, onn että pieni kansalainen sulkisi suunsa, ja kukaan muukaan ei uskaltaisi nousta esille maineensa menettämisen pelossa.

    Eliitillä on keinot kuinka pässejä talutellaan naruissa. Se asia ainakin on päivänselvä.
    Vakavissa kysymyksissä, jossa kyse on suurista rahoista, suunnitelmat vaiheineen tehdään tietenkin huolella.

    Huolella tehty suunnitelma sisältää kaikki mahdolliset elementit, joita hankkeen läpiviemiseksi tarvitaan.

    Ei siis ole pois suljettua ettei pöydällä olisi myös kuinka "vastustavat kannanotot" ensin poistetaan mediasta, ja jos ei poistaminen onnistu, mustamaalataan ja leimataan salaliittoteoreetikkojen, siis "höyrypäiden" puheiksi.

    Faktaa on että suunnitelmia tehdessä suunnitelmat pyritään tekemään huolella, ja siten että KAIKKI mahdolliset tilanteet ja niihin reagointi on otettu huomiooon.

    Mieti sellaista salatonta teoriaa että olisit tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mieti sellaista salatonta teoriaa että olisit tyhmä.

    ...---Mieti sellaista salatonta teoriaa että olisit tyhmä....---

    Laita sinä vähän otteita mitä tarkoitat, ettet itse vaikuttaisi noin tyhmältä......

    Äänestä

  • Silti tähän tietoon rokotteista on enemmän hyötyjä kuin haittoja, siitä ei pääse mihinkään.

    Äänestä

  • Sikainfluenssarokotteen kohdalla valmistaja löi pöytään vastuuvapauspaperin, joka piti allekirjoittaa ennen kuin kaupoista sovittiin.

    Myöhemmin sitten selvisi, miksi se oli valmistajalle niin tärkeää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silti tähän tietoon rokotteista on enemmän hyötyjä kuin haittoja, siitä ei pääse mihinkään.

    Mitäpä muutakaan kun syntyneitä sairauksia ei ole lupaa liittää rokotteisiin. Nämä ennustelijat tietävät kaiken, ennen kuin yhtäkään rokotetta Suomessakaan on otettu käyttöön.

    Sitä pienen pientä punoitusta toki joskus saattaa pistoskohdassa ilmetä. Tämän kristallipallo on kertonut.

    Rokotteita on testattu kymmenillä tuhansilla ihmisillä ennen käyttöönottoa.
    Rokotevastaisilla foliohatuilla niitä kristallipalloja taitaa kyllä eniten olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteita on testattu kymmenillä tuhansilla ihmisillä ennen käyttöönottoa.
    Rokotevastaisilla foliohatuilla niitä kristallipalloja taitaa kyllä eniten olla.

    Sikainfluenssarokotettakin testattiin vastaavasti ennen käyttöönottoa. Valmistajat tiesivät hyvin, että tietty prosenttiosuus rokotettavista sairastuu neurologisesti. Esim narkolepsiaan.

    Ratkaisu ei löytynyt rokotteen muokkaamisesta turvallisemmaksi, vaan vastuuvapaus-sopimuksen vaatimisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteita on testattu kymmenillä tuhansilla ihmisillä ennen käyttöönottoa.
    Rokotevastaisilla foliohatuilla niitä kristallipalloja taitaa kyllä eniten olla.

    Miksi koet niin valtavan tärkeäksi puolustaa rokotteita? Sinä itsehän voit ottaa noita vaikka kuinka paljon, kukaan ei estä. Ei sinua juurikaan rokotehörhöksi tai foliohatuksi siunailla. Miksi hermostut siitä, miten muut määräävät kehostaan, lainmukaisesti. Miksi nimittelet heitä lapsellisesti? Mikä mättää?

    Tänään taas tv:ssa korostettiin pistoskohdan pientä turvotusta. Tällä kertaa ei sitä vähäistä punoitusta. Nämä viranomaistahot, kuinka typerinä he oikein ihmisiä pitävät?

    Äänestä

USA:ssa on tehty virhe, joka EU-Reichissä aiotaan välttää.

Siellä kun rokotukset on aloitettu vähittäin. Ensin pienillä ihmisryhmillä. Näin ehditään saada tilastotietoa rokotteen toimivuudesta jo ennen kuin on ehditty rokottaa kovin montaa.

EU:ssa rokotteet pidetään mahtikäskyllä sinetöidyissä laatikoissa, kunnes ne on ehditty toimittaa joka kolkkaan. Joissakin maissa rokotteet lojuvat varastoissa päiväkausia, vaikka ne voitaisiin ottaa heti käyttöön.

Sitä perustellaan poliittisella jargonilla.

Olisiko todellinen syy se että jos rokote onkin viallinen, niin paremmaksi vaihtoehdoksi katsotaan että mahdollisimman moni pitää ehtiä kuitenkin rokottaa ennen kuin meteli nousee?

Äänestä
  • Salaliitto ja salaliitto...

    Eikö oikea nimi pitäisi olla: "ne joilla on eri mielipide"

    Äänestä

Kohta+on+kilometrien+jonot+joka+kylässä+ja+kaupungissa+kun+lampaat+jonottavat+heidät+pelastavaa+piikkiä.+Vielä+jos+ämpärin+saisi+rokotteen+päälle+niin+saataisikohan+se+99%+kansasta+liikkelle?

Äänestä
  • Fox... eikös se ole Trumpin kannattajia...

    Äänestä

  • Minäkin olen pyörtynyt ilman syytä ja monet pikkikammosta tai verta nähtyään, ei rokote noin nopeasti mitään vaikuta.

    Äänestä

  • Nyt alkoi huolestuttamaan.....

    Äänestä

  • Minäkin olen joskus pyörtynyt ilman syytä, jotkut piikkipelosta tai verennäkemisestä, tuskinpa rokote noin nopeasti mitään teki.

    Äänestä

Ei+tarvitse+olla+kovinkaan+fiksu+kun+tajuaa+kuvion.++Kansalaiset+ovat+haluttomia+ottamaan+rokotteita+ja+ovat+epäluuloisia+sen+turvallisuudesta.+Mitä+tehdä.+Tarvitaan+medialta+paljon+pelottelua.+jatkuvia+uutisointeja+tartunnoista+ja+pahenevasta+tilanteesta.Tässä+hyvä+esimerkki+pelotelusta.https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007693936.htmlKun+samaan+jos+pohditaan+faktoja,+niin+99,7+prosenttia+sairastuneista+selviää.++Kuolleista+95%+on+yli+80+vuotiaita.+Kuitenkin+ollaan+valmiit+rokottamaan+koko+kansa+rokotteella,+jonka+turvallisuudesta+ei+ole+varmuutta,+ja+jonka+avulla+edes+teoriassa+voidaan+pelastaa+vain+0,3+kansasta.+Ja+tämäkin+vain+jos+rokote+tehoisi+100%+teholla.++Nyt+kuitenkin+on+suuri+vaara,+että+väestö+,+joka+uhrataan++tämän+0,3+takia+saa+jotain+haittoja.+Myös+viranomaiset+sanovat,+etteivät+he+ota+vastuuta+mahdollisista+haitoista.+Eikö+kukaan+muu+nää+tässä+mitään+erikoista.

Äänestä
  • Unohdit laittaa linkin noille prosenteillesi.

    Äänestä

  • hyvät pointit

    Äänestä

Suomessa on nyt tehohoidassa Koronan takia 30 ihmistä. Mitä olen ymmärtänyt väärin, jos Suomi on polvillaan muutaman tehohoitopotilaan takia ja samaan aikaan Suomessa on 40 000 sairaanhoitopaikkaa. Tämäkö on tulos niistä miljardeista, jotka joka vuosi laitetaan verorahojen keräyksellä terveydenhoitoon. Maksimi kapasiteetti miljardien kaatamamisella terveydenhoitoon on 30 tehohoitopaikkaa.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007639995.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=iltasanomat.fi&utm_content=promobox

Äänestä
  • Miten joku voi olla noin tyhmä, onhan Ruotsissakin kaikki tehohoitopaikat täynnä, vaikka vanhuksia ei ole edes hoidettu ja sen jälkeen alkaa kuolla paljon enemmän nuoriakin. Kyselivät jo taas Suomesta hoitopaikkoja. Mitä luulet malsavan jos niitä tehohoitopaikkoja pidetään kaiken varalta 2-3x enemmän tyhjiltään? Pitäisi olla vastaavasti myös lääkäreitä ja hoitajia.

    Et halua mitään rajoituksiakaan, mutta halauat hoitoon kun saat koronan, oletko idiootti.

    Äänestä

Montako on rokotettu ml. testaajat ja kuinka monelle on tullut haittoja?
Aivan, taitaa olla aika harvinaisia nämä haitat.

Äänestä

Aivan normaalia, aina tuollaisia sattuu , oireet tulee heti tai puolessa tunnissa. Silloin vain adreaniiliä reiteen. Meillä on adreaniili ruiskeita, jos vanhukset tarvitsevat, muutama vuodessa käytetään.

Toisille muun alan huippuosaajille kuten varmaan aloitajakin on aivan ymmärrettävää tuollaiset uudet asiat on outoja. Toisille se on tätäpäivää, ollut jo 30 vuotta,

1Äänestä
  • Ei tainnut mennä ihan adrenaalilla, kun osa on edelleen tehohoidossa.

    Äänestä

Itseäni on alusta asti epäilyttänyt tämän Koronan vaarallisuus influenssaan verrattuna, koska media ei julkaise tietoja Koronaan kuolleista. Ei heidän ikäänsä eikä minkälainen heidän taustansa on.

Mutta kuitenkin jos on valveutunut kansalainen, niin THL julkaiseen Koronaan kuolleiden iät. Aluksi se ei edes julkaissut niitä. Mutta koska painetta tuli, se on joutunut ilmoittamaan Koronaan kuolleiden iän. Nyt saattaa suurimmalla osalla mennä kahvit rinnuksille. Koronaan ei ole kuollut Suomessa yhtään alle 50-vuotiasta ihmistä. Muistaakseni viime viikolla oli uutisissa, että teholla on keski-ikäisiä. THL;n mukaan kuolleiden keski-ikä on 84 vuotta. Jokainen voi katsoa saman tuosta THL:n omasta sivustosta. Kysyin asiaa tuttavaltani, joka on erittäin kokenut lääkäri. Hän sanoi, että Koronaan kuolleiden ja influenssaan kuolleiden keski-iät ovat täysin yhteneväisiä. Koronaan kuolee vaan vanhat ihmiset ja keski-ikäisistä ainoastaan ne joilla on terveyden kanssa ennestään ongelmia. Aivan kuin normaalin kausi-influenssan kanssa käy. Viime vuonna Suomessa kuoli 450 ihmistä kausi-influnessaan.

Linkki THL:n Korona dataan.

https://experience.arcgis.com/experience/d40b2aaf08be4b9c8ec38de30b714f26

Äänestä
  • Noinhan se THL:n datan mukaan on ja siitä huolimatta iltapäivälehdissä mainitaan, että jopa 20-30-vuotiaita on kuollut koronaan Suomessa.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007657709.html
    Voiko sitä tässä virtuaalimaailmassa luottaa enää mihinkään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noinhan se THL:n datan mukaan on ja siitä huolimatta iltapäivälehdissä mainitaan, että jopa 20-30-vuotiaita on kuollut koronaan Suomessa.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007657709.html
    Voiko sitä tässä virtuaalimaailmassa luottaa enää mihinkään?

    En itse ole ainakaan aikoihin luottanut ns. massamediaan. Jokaisen kannattaa ajatella omilla aivoillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noinhan se THL:n datan mukaan on ja siitä huolimatta iltapäivälehdissä mainitaan, että jopa 20-30-vuotiaita on kuollut koronaan Suomessa.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007657709.html
    Voiko sitä tässä virtuaalimaailmassa luottaa enää mihinkään?

    Itsellä luotto loppui median 2015 tapahtumien uutisointiin tai oikeastaan valehteluun.

    Äänestä

  • Mutta jos olisi päässyt pahemmaksi ja varsinkin jos tehohoitopaikkoja ei riittäisi, kuolisi kaikenikäisiä. Maailmalla on kuollut kaiken ikäisiä, vaikka nuoret etusijalla hoidettaessa. Ei sitä kukaan kielläkään etteikö olisi vaarallisempi vanhemmille.

    Äänestä

  • Jopa Yle kertonut nuoremmista kuolleista ja tässä MTVn uutinen kesältä, sen jälkeen kuollut lisää.

    "Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kaikkien kuolleiden ikä ei ole tiedossa, mutta tiedot on saatu 306 kuolleesta. Heistä 48 prosenttia on miehiä. 52 prosenttia naisia. Laitoksen mukaan kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta.
    Nuorimmat kuolleet 20–29-vuotiaita

    Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleiden määrä ikäryhmittäin:

    20–29-vuotiaita: alle 5 (1-4)
    30–39-vuotiaita: alle 5
    40–49-vuotiaita: alle 5
    50–59-vuotiaita: 10
    60–69-vuotiaita: 24
    70–79-vuotiaita: 61
    80–89-vuotiaita: 127
    yli 90-vuotiaita: 78"

    Äänestä

https://www.aljazeera.com/indepth/opinion/coronavirus-outbreak-part-climate-change-emergency-200325135058077.html

Allergiat ovat vain pieni osa ongelmista, esim. siitä, etteivät mitkään rokotteet, saati hätäisesti markkinoille kyhätty kokoronarokote, sovi autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipusairauksissa, ei Suomen EK-medioissa tiedoteta mitään.

https://seura.fi/asiat/tutkivat/koronarokote-on-riskiton-bisnes-laakeyhtioille/

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16666499/sikainfluenssa-rokote-lisasi-narkolepsiaan-sairastuvuutta-sikainfluenssan-sairastaneilla#comment-105290802

Covid-19-virus muuntautuu jatkuvasti, tutkijat eivät pysy sen perässä, miten sitten rokotteet, eivät mitenkään. Uskottavuus rokotteilla miinuksella, riskit isoja ja niitä aletaan näkemään vasta, kun on myöhäistä, eli ihmisiä on rokotettu, vastoin parempaa tietoa.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16400782/veroparatiisi-maski-rokote-testi-ym-bisneksilla-ei-torjuta-eika-hoideta-koronapandemiaa#comment-103224685

Äänestä
  • Ehkä tässä koko operaatiossa on tarkoitus saada tyhmien määrä vähennettyä nollaan. Vertaa ilmaiset ämpärit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä tässä koko operaatiossa on tarkoitus saada tyhmien määrä vähennettyä nollaan. Vertaa ilmaiset ämpärit.

    Bill Gates on avoimesti puhunut ratkaisusta vähentää maailman liian suurta ihmismäärää. Tässä on aivan oikeassa, mutta kun samaan aikaan hän on yksi suurimpia omistajia rokotevalmistajayhtiöissä, joiden avulla yritetään pelastaa ihmisiä, niin jokin tässä ei nyt täsmää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä tässä koko operaatiossa on tarkoitus saada tyhmien määrä vähennettyä nollaan. Vertaa ilmaiset ämpärit.

    Maailman suurin ongelma on väestönkasvu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Bill Gates on avoimesti puhunut ratkaisusta vähentää maailman liian suurta ihmismäärää. Tässä on aivan oikeassa, mutta kun samaan aikaan hän on yksi suurimpia omistajia rokotevalmistajayhtiöissä, joiden avulla yritetään pelastaa ihmisiä, niin jokin tässä ei nyt täsmää.

    Uutisten mukaan juuri tätä rokotetta on tilattu Suomeen 2,59 miljoonaa kappaletta. Onneksi olkoon suomalaiset.

    Äänestä

  • Luulen myös, että siellä puolella ei tulla ottamaan rokotteita. Imaamit ovat sanoneet, että niitä ei kannata ottaa ja niitä ei myöskään oteta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailman suurin ongelma on väestönkasvu.

    Suurin osa maapaloa on asumatonta erämaata?

    Äänestä

  • Toivottavasti musut noudattaa aljazeeran ohjetta olla ottamatta rokotetta :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Bill Gates on avoimesti puhunut ratkaisusta vähentää maailman liian suurta ihmismäärää. Tässä on aivan oikeassa, mutta kun samaan aikaan hän on yksi suurimpia omistajia rokotevalmistajayhtiöissä, joiden avulla yritetään pelastaa ihmisiä, niin jokin tässä ei nyt täsmää.

    Rokotteet eivät juurikaan pelasta ihmisiä. Merkitys on aivan marginaalinen, koska koronaan kuolleet ovat niin vanhoja.

    Yllättävää on se, että juuri nyt, joulukuun ensimmäisten viikkojen kokonaiskuolleisuuskin on USA:ssa alle sen, mitä olivat tammikuun ensimmäiset viikot v 2018.

    Ja jos koronavahinkoja katsotaan kaikkiaan, niin kohta jo parin kuukauden päästä pitää alkaa ennemminkin vertaamaan kahteen influenssakauteen yhden sijasta...

    Salaliittoteoria Bill Gatesistä on tilkkutäkkiteoria irrallisista lauseista Gatesin puheista pitkältä ajalta. Kenen tahansa puheista voi koota lapsellisen teorian valitsemalla teoriaan sopivat kohdat. Gates mainitsi jossain puheessaan kymmenen vuotta sitten jonkun pandemian olevan suurempi vaara kuin ydinsota. Salaliittoteoria tuhansien kehitysmaalasten kuolemisesta Gatesin rahoittamissa rokotetesteissä on pelkkää pötyä. Gates on lahjoittanut jo yli puolet omaisuudestaan, eli yli 50 miljardia dollaria hyväntekeväisyyteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteet eivät juurikaan pelasta ihmisiä. Merkitys on aivan marginaalinen, koska koronaan kuolleet ovat niin vanhoja.

    Yllättävää on se, että juuri nyt, joulukuun ensimmäisten viikkojen kokonaiskuolleisuuskin on USA:ssa alle sen, mitä olivat tammikuun ensimmäiset viikot v 2018.

    Ja jos koronavahinkoja katsotaan kaikkiaan, niin kohta jo parin kuukauden päästä pitää alkaa ennemminkin vertaamaan kahteen influenssakauteen yhden sijasta...

    Jaksat jauhaa. Kuolisi paljon enemmän nuoriakin ilman rajoituksia ja ellei kaikille riittäisi tehohoitopaikkoja.

    Unohdit jälleen linkin valheellesi.

    Äänestä

Ihmisten kehot ovat erilaisia ja kättäytyvät myös eri lailla rokotteisiin. Suomessa rokotettiin sikainfluenssaa vastaan ja rokotteen piti olla turvallinen ja miten kävi, kymmeniä lapsia sai narkolepsian ja sitä myötä terveys ja työelämä ohi.

Äänestä

Körönä, 2020 luvun uusi USKONTO.

Äänestä

Briteissä Boris Johnsonin mukaan noin 350 000 ihmistä on tähän mennessä saanut ensimmäisen koronarokotteen. Ja pari allergista reaktiota tullut. Onko se paljon vai vähän?

Äänestä

Ei ole rokote, vaan myrkky.
Ota myrkky.

Äänestä
  • Myrkkyä viruksille.

    Äänestä

Pitäis ensin rokottaa hallituksen jäsenet eduskuntalaiset ja Sale !

Äänestä

Virus on alkanut muuttumaan!

Britanniasta löytynyt mutaatio joka saattaa olla jo niin erilainen että siihen ei vaikuta juuri aloitetut rokotuksetkaan!

Tästä saattaa tulla loputon rokotusten sarja jolle ei näy loppua. Rokotteen suunnittelu kun kestää noin vuoden ja siinä ajassa virus ehtii jo muuttua, jolloin kaikki pitää aloittaa taas alusta.

Ihmisten kannattaa varautua noin 1-2 vuoden välein tehtäviin rokotuksiin ainakin seuraavaksi vuosikymmeneksi!

Äänestä
  • Viruksesta päästää eroon vasta kun rokotteiden suunnittelu, valmistus ja jakelu saadaan nopeutettua vuodesta vain muutamaan kuukauteen. Sen jälkeen mikään virus ei ehdi muuntautua niin paljon etteikö uusin rokote ehtisi vaikuttaa.

    Aina kun rokotteen saaminen kestää vuoden tai jopa pidemmän aikaa, niin tullaan olemaan aina yksi askel virusta jäljessä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viruksesta päästää eroon vasta kun rokotteiden suunnittelu, valmistus ja jakelu saadaan nopeutettua vuodesta vain muutamaan kuukauteen. Sen jälkeen mikään virus ei ehdi muuntautua niin paljon etteikö uusin rokote ehtisi vaikuttaa.

    Aina kun rokotteen saaminen kestää vuoden tai jopa pidemmän aikaa, niin tullaan olemaan aina yksi askel virusta jäljessä!

    Hiv:ta vastaan ei ole pystytty rokottamaan koska se muuntuu nopeasti eikä se herätä immuunivastetta. Immuunivasteen muodostuminen on välttämätöntä jotta rokotteen on mahdollista toimia. Rokotteella aktivoidaan immuunivaste sitä virusta vastaan jolle rokote on tehty.

    Äänestä

Viranomaiset saavat katsoa peiliin ja miettiä miten meni noin niinkuin omasta mielestä sikainfluenssarokotusfarssi. Kuka sai jälkiseurauksia, niiden myöntämistä on vastustettu härkäpäisesti, viranomaiset ovat kunnostautuneet lähinnä vastuunpakoilussa ja välttelyssä, oireiden kiistämisessä, jne.
Ei tarvitse ihmetellä, että nyt se kostautuu rokotevastaisuutena, koska on näyttöä, että tosipaikan tullen viranomainen pistää päänsä pensaaseen kuin paskahousuinen pelkuri, eikä ota mitään vastuuta mistään.
Minua ei ainakaan ole istutettu jonkinaikaa yhdenkään rokotuksen jälkeen, se on vaan aina piikki äkkiä ihoon, ruisku tyhjäksi ja ukko ulos siitä niinkuin olisit jo.

Sikapiikki nosti mulle kuumetta, mikään muu rokote ei ole ennen aiheuttanut mitään. Siksi suhtaudun suurella epäluulolla koronarokotteeseenkin.

Jotkut paskapäät alkaa jo tekemään kytköksiä, että jos et ota rokotetta, kieltäydyt samalla myös tehohoidosta...
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koronarokotteesta-kieltaytyvien-tulisi-kieltaytya-myos-tehohoidosta-tutkijalta-jyrkka-viesti-saksalaismedian-haastattelussa/8018602

Äänestä
  • jossain kuljetuksen vaiheessa kun kylmäkoneen suorituskyky ei riitäkään siihen -70C lämpötilaan, piittaako siitä kukaan, vai pistetäänkö se paska vaan menemään kun ei tarvitse kenenkään ottaa vastuuta mistään...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    jossain kuljetuksen vaiheessa kun kylmäkoneen suorituskyky ei riitäkään siihen -70C lämpötilaan, piittaako siitä kukaan, vai pistetäänkö se paska vaan menemään kun ei tarvitse kenenkään ottaa vastuuta mistään...

    Kylmäkoneiden määräaikaishuollotkin laiminlyödään, koska onhan tärkeämpää, että sijoittaja saa nekin rahat itselleen, eikä rahaa mene koneiden kunnossapitoon... lämmönvaihtimet sitten tukkeutuneet paskasta, suodattimet vaihtamatta, putkistot fuskaa kylmäaineet pihalle, jne...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    jossain kuljetuksen vaiheessa kun kylmäkoneen suorituskyky ei riitäkään siihen -70C lämpötilaan, piittaako siitä kukaan, vai pistetäänkö se paska vaan menemään kun ei tarvitse kenenkään ottaa vastuuta mistään...

    Eikös tuo ollut sitä pfitzerin kalleinta jo säilytyksenkin takia, muut ei tarvitse kuin normaalin pakastelämpötilan.

    Ne prionit vaatii muuten keittämisen 100C puoli tuntia ennen kuin tuhoutuu, ihmisestä mahdotonta tuhota, sairastuttavat vaan kaikki aivosolut ja hermot. Huono nakki jos sattuu omalle kohdalle että geenit alttiita niille. No, joidenkin täytyy uhrautua että muut pelastuu.

    Äänestä

Yhdysvaltain+terveysviranomaisten+CDC+mukaan+noin+3%+rokotteen+ottajista+on+saanut+sivuvaikutuksia+rokotteesta.Viranomaisille+on+tullut+3150+ilmoitusta+yhteensä+112+807+rokotteen+ottajalta.+Haitat+on+kategoroitu+seuraavasti:+unable+to+perform+normal+daily+activaties,++unable+to+work,++required+care+from+doctor+or+health+care+professional+https://beta.documentcloud.org/documents/20432769-05-covid-clark

Äänestä
  • Nämä kaikki ilmoitukset ovat heti saaduista ongelmista. Ensimmäiset rokotukset on annettu vasta muutama päivä sitten. Jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä tapahtuu muutamien viikkojen tai kuukausien päästä.

    Äänestä

  • Hyvältä ei kuulosta ja jälkipuinti vasta alussa!

    Äänestä

Tuo on huima luku ja tarkoittaa, että kun miljoona ihmistä kun ottaa rokotteen, niin 10 000 saa tuon omaisia oireita heti tai muutaman päivän sisään.

Äänestä

Fuck the Vaccin !

Äänestä
  • Lääketieteessä ollaan ymmällä, mitä nyt tapahtuu, mutta samanaikaisesti kuitenkin arvellaan, ettei sittenkään kuinkaan kävisi. Onnella taas kerran mennään, ja että tämäkään uskomus ei mitään sontajauhantaa ole, vaan tieteellistä ja tarkkaa riskien hallintaa. Oletetaan että rokote kuin rokote vaikuttaisi tehokkaasti uuteenkin varianttiin, johon myönteisen toiveikkaasti taas kerran luotetaan.

    Äänestä

Tupakka tappaa maailmassa 8 miljoonaa. Näistä 7 miljoonaa on itse tupakoivia ja yksi miljoonaa on sivullisia, jotka kuolevat tupakoijien savusta aiheutuvista haitoista. Miksi tupakoitsijoita ei laiteta karanteeniin, kun se on paljon vaarallisempi kuin Korona. Eihän tässä ole oikein järkeä.

Äänestä
  • Miten niin ei laiteta? Ainakin Suomessa tupakoijat yritetään eristää tervejärkisistä.

    "Eihän tässä ole oikein järkeä"

    Milloin sinun jutuissasi on ollut, trolli.

    Äänestä

Mitä vastaan tuo rokote annetaan?
Suuri joukko arvostettuja lääkäreitä sanoo, ettei pandemiaa ole, mihin siis rokote?

Kuinka moni tuntee koronasairaan, oireetonta ei voi huomata.
Koko taudikuva on edelleen hyvin epäselvä, kaikki flunssan oireet, suurin osa oireettomia ja siitä kamala rokotepaniikki.

Ketkä tästä hässäkästä keräävät miljardit ja näkemä välittämättä seurauksista(vastuusta vapaus)?

Äänestä
  • Ei missään muussakaan rokotteilla torjuttavasssa sairaudessa suurin osa sairastu vakavasti. Jos maailmassa torjuttaisiin vain tauteja, jotka tappavat enemmistön sairastuneista, ei lääketieteilijöillä olisi paljon hommia. Nekun eivät juuri pysty leviämään, koska kuolleet eivät kävele.

    Periaatteesi tuntuu olevan, että vain sellaiset sairaudet, jotka uhkaavat sinua, pitäisi torjua.

    Onko se tosiaan noin vaikeaa kitata se viinansa siellä kotonaan? Karaoken voi laulaa talouspaperirullan hylsyynkin ihan hyvin. Ja seura on taatusti aivan yhtä älykästä kuin siellä (onneksi) nyt kiinni olevassa pubissakin.

    Äänestä

  • Rokote annetaan koronahuttuutta vastaan! Siis sitä kun joku menettää hermonsa, kun rokote kehitetty ihmisiä suojaamaan.
    Mutta vajakkien ei tarvitse ottaa piikkiä. Ihan vapaaehtoinen!
    Älkää kiehuko turhaan. Aika apukoulutasoista tuo rokotevastaisuus näyttää olevan. He...hehehehe....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokote annetaan koronahuttuutta vastaan! Siis sitä kun joku menettää hermonsa, kun rokote kehitetty ihmisiä suojaamaan.
    Mutta vajakkien ei tarvitse ottaa piikkiä. Ihan vapaaehtoinen!
    Älkää kiehuko turhaan. Aika apukoulutasoista tuo rokotevastaisuus näyttää olevan. He...hehehehe....

    Siis ketkä ne menettävätkään hermonsa? Eivätkö juuri nämä rokotteiden ottajat, kuten sinäkin. Hermostuvat suunnattomasti, jos jotkut kieltäytyvät kunniasta lähteä arvuuttelemaan lääkkeen mahdollisia vaikutustapoja.

    Mikäli noin varmoin miettein lähdet lääkekokeiluun mukaan, ei sinun tarvitse muille siitä kiukutella. Käy miten käy, täysin omalla vastuullasi kokeilusi ovat.

    Aika lailla vastainen tunnut olevan niille ihmisille, jotka eivät kanssasi samaan tahtiin tanssi!

    Äänestä

500 000 Brittiä rokotettu, eikä muutamalle allergista reaktiota enempää haittoja ole tullut.

Äänestä
  • Uskosi on ihmeellistä!

    Äänestä

  • Paitsi että britit ovat nyt loukussa.

    Äänestä

  • Eihän unitautikaan tai hullunlehmäntauti heti ilmennyt, aikaa myöten näkee kuinka turvallinen rokote on, mutta ei herätä luottamusta että valmistajat vaatineet vastuuvapauden.

    Olen melkein vahingoniloinen, kun venäjällä eivät luota rokotteeseen juuri ollenkaan, olikohan se moskovassa vai koko venäjällä, ottaneet vain 17 rokotetta/vrk, heittäneet rokotteita roskiinkin. Taitaa moskova olla kohta pikkukaupunki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän unitautikaan tai hullunlehmäntauti heti ilmennyt, aikaa myöten näkee kuinka turvallinen rokote on, mutta ei herätä luottamusta että valmistajat vaatineet vastuuvapauden.

    Olen melkein vahingoniloinen, kun venäjällä eivät luota rokotteeseen juuri ollenkaan, olikohan se moskovassa vai koko venäjällä, ottaneet vain 17 rokotetta/vrk, heittäneet rokotteita roskiinkin. Taitaa moskova olla kohta pikkukaupunki.

    Moskovan rokotepisteissä rokotetaan pakkasessa säilytettävällä kykmäsputnikilla jonka testaukset olivat kesken, mutta maan kaukaisempiin paikkakuntiin aiotaan toimittaa kuljetusongelmista johtuen vielä keskeneräisempää jääkaappilämmössä säilytettävää kehitysversiota eli erilaista sputnikin siperianvientimallia.

    Väärin päin kun siperiassa on pakastelämpötila muutenkin.

    Äänestä

Hauska, mutta laittaa ajattelemaan mitä järkeä kaikissa rajoituksista. Joulu on peruttu.

https://youtu.be/SM9Pfba4Kqw

Äänestä
  • "Anolta hyvä puhe"

    Tuo oli viiltävää ironiaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Anolta hyvä puhe"

    Tuo oli viiltävää ironiaa!

    Ajatella että joku voi puhua järkeä.

    Äänestä

Ossi Tiihosen blogia kannattaa lukea. Kaveri tuntuu olevan aika perillä koronaskämmistä.

Äänestä

..oho! Suomalainen rekkakuski sai Venäjällä Korona rokotteen. Ypu tubessa nähtävänä.
Mies hymyilee ja luhuu mukavia ja yhtä-äkkiä alkaa puhumaan venäjää pakonomaisesti!
Huhuh ÄLKÄÄÄÄ! ihmiset otta rokotetta. Ne on tehty Ranskassa ja alat syömään sammakoita jne...

Äänestä

THL tuoreimmat luvut, 511 kuollutta ja mediaani keski-ikä 85v. Alle 50 vuotiaita kuollut alle 30. Eli EI poikkea mitenkään aiempien vuosien influenssatilastoista. Päinvastoin, 2018 kuoli enemmän ihmisiä kuin nyt koronaan.

Samaan aikaan koko kansa kulkee maskit naamalla, varovat toisiaan ja asentavat koronavilkkuja. Kertokaa minulle, mitä tämä oikein on?

Äänestä
  • Missäköhän olit kun järkeä jaettiin. Ei aikaisempina vuosina ole tarvittu tehohoitoja ja rajoituksia, mene venäjälle hankkimaan kororna ja katso miten käy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missäköhän olit kun järkeä jaettiin. Ei aikaisempina vuosina ole tarvittu tehohoitoja ja rajoituksia, mene venäjälle hankkimaan kororna ja katso miten käy.

    Vuosittain kausi-influenssan takia kymmenet ihmiset joutuvat tehohoitoon. Siinä ei ole ennen ollut mitään uutisoitavaa.

    Äänestä

Miksi yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty tällä hetkellä? Kaupassa oli eilen vähintään 300 ihmistä yhtä aikaa??

Äänestä
  • Miksi ne sinne kokoontui, itse olen nähnyt vain kaupoissa ostoksilla kävijöitä.

    Äänestä

Lukekaa kirja "Tappavat lääkkeet - järjestäytynyt rikollisuus"

Miksi reseptilääkkeet aiheuttavat länsimaissa kolmanneksi eniten kuolemia sydänsairauksien ja syövän jälkeen?

Peter C. Gotzsche paljastaa tässä ajatuksia herättävässä kirjassaan, miten lääkkeitä määrätään väärin, kuinka liiketavat ovat korruptoituneet ja miten laitonta lääkemarkkinointi on. Kirja paljastaa, miten lääkäreitä lahjotaan ja lääketutkimusten tuloksia pimitetään, miksi eri lääkkeiden yhteisvaikutuksista ei tiedetä ja miksi lääkkeiden käyttöä ei haluta rajoittaa.

Gotzschen mukaan lääketeollisuuden liiketoimintamalli muistuttaa järjestäytynyttä rikollisuutta ja sen tärkein tavoite on suuret voitot, ei suinkaan potilaan terveys. Potilaiden luottamus lääkkeisiin perustuu hengenvaaralliseen illuusioon, että ne ovat turvallisia koska ne ovat testattuja ja hyväksyttyjä. Peter C. Gotzsche väittää, että olemme erittäin tappavan lääke-epidemian keskellä ja hän esittää useita vallankumouksellisia ajatuksia perusteellisen muutoksen aikaansaamiseksi.

Äänestä
  • Sehän on oma hölmöytensä jos ottaa lääkkeitä vaikkapa kolesterolin hoitoon tai mielialalääkkeitä, ei niitä pakoteta ottamaan ja joillekin voi olla apuakin. Saa myös ottaa riskin kuolla koronaan tai todennäköisesti paljon pienemmän riskin sairastua rokotteesta.

    Äänestä

>Minusta kaikkein oikeudenmukaisin järjestys on.
>1. THL johto
>2. Hallitus
>3. HUS johto

Kyllä, meillä tavallisille kansalaisilla on kykyä kestää korona-sairautta kevään lopullekin saakka, tai niin pitkälle kuin tarvii.

Seuraillaan nyt millaisia patteja alkaa ilmaantua THL:n asiantunijoiden naamaan, ja kuinka huonoksi niiden yleiskunto menee tammi-helmikuun aikana

Äänestä

Tämä ketju on aloitettu 17.3. Sen jälkeen USA:ssa on kuollut noin 16.000 ihmistä koronaan. Sen jäleen myös noin 500.000 ihmistä USA:ssa on rokotettu ilman mitään vakavia sivuvaikutuksia.

Äänestä
  • Toivottavasti sinäkin saat rokotteesi mahdollisimman nopeasti, niin ei enää tarvitse huolehtia muiden rokotteen ottamisesta tai ottamatta jättämistä.

    Äänestä

Minä kuulin, että rokotteen jälkeen erektio ei toimi. Kannattaa ottaa seisontavakuutus ennen rokotusta.

Äänestä

>> Sen jäleen myös noin 500.000 ihmistä USA:ssa on rokotettu ilman mitään vakavia sivuvaikutuksia.

Noihan kesti Pandemrix-rokotteen jälkeen narkolepsian toteaminen 4...5 kuukautta.

Kaikkiaan Suomessa narkolepsiaan sairastui 200 nuorta. Eivät saa lentolupakirjaa eikä edes tavallista auton ajokjorttia kukaan noista, ei ikinä.

Äänestä

Yksi haittavaikutus on sellainen, että ihmisen sikiö alkaa kasvamaan p**seestä!

Äänestä

Tehohoito kausi-influenssan takia on aivan normaalia vuosittain. Vuosina 2009 - 2016 pelkästään Tampereen yliopistollisessa sairaalassa on ollut vuosittain yli kymmenen henkilöä tehohoidossa influenssan takia. Syyt joutua teholla aivat kuin Koronassa.

Hajaantukaa ei mitään nähtävää.

https://www.tays.fi/fi-FI/Influenssa_vie_vuosittain_tehohoitoon_ke

"Keuhkoahtauma altistaa

Keuhkosairaista erityisesti keuhkoahtaumapotilaat ovat alttiita joutumaan tehohoitoon. Keuhkoahtaumapotilaiden keuhkokapasiteetti on lähtökohtaisesti heikompi kuin terveellä ihmisellä, minkä vuoksi keuhkoahtaumapotilas tarvitsee herkemmin erilaisia hengitystukihoitoja.

Infektioyksikön selvityksen mukaan myös reilu ylipaino oli monella vaikeuttamassa hengitystä.

Muita pitkäaikaisdiagnooseja tai ongelmia, jotka vaikuttavat influenssan vuoksi tehohoitoon joutumisen taustalla, ovat diabetes, alkoholismi tai psykiatrinen taustasairaus."

Äänestä

Saksassa on päätetty että korona-rokotteesta kieltäytyjä kieltäytyy samalla myös tehohoidosta ja sairaalapaikasta. Sama sääntö pitää saada Suomeenkin.
Jos ei tunne vastuuta, ei tarvi oikeuksiakaan.

Äänestä

Minä kuulin, että rokotteesta kieltäytyjä luopuisi samalla eläkeputkesta. Miksi?

Äänestä
  • Hyvä ja asiallinen ketju. Tulee myös muuta tietoa, kun sitä yhtä totuutta, jonka totuuden arvo selviää myöhemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä ja asiallinen ketju. Tulee myös muuta tietoa, kun sitä yhtä totuutta, jonka totuuden arvo selviää myöhemmin.

    Juuri sen takia ei nosteta ylös.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri sen takia ei nosteta ylös.....

    Kun ihmiset menettävät työpaikkansa ja rahansa, niin silloin alkaa omilla aivoilla ajattelu. Ihmisten tulevaisuus on romutettu taudin takia, johon kuolee puolet vähemmän ihmisiä kuin itsemurhiin menehtyy vuosittain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun ihmiset menettävät työpaikkansa ja rahansa, niin silloin alkaa omilla aivoilla ajattelu. Ihmisten tulevaisuus on romutettu taudin takia, johon kuolee puolet vähemmän ihmisiä kuin itsemurhiin menehtyy vuosittain.

    Mistä kaikessa on kysymys. Vastaus on aivan edessämme. Kulutukseen ja kasvuun perustuva elämäntapa länsimaissa oli tullut päätepisteeseensä. Maailman eliitti päätti ihmisten puolesta, että tarvitaan reset. Se ei olisi onnistunut ilman Koronaa, joka on eittämättä eliitin yhteinen päätös lopettaa nykyinen kulutukseen perustuva elämäntyyli. Luulitko, että kaikki on sattumaa erehdyt pahasti. World Economic Forum aivan avoimesti kertoo asian. Olen itsekin samaa mieltä, että tarvitaan reset. Ihmiset eivät vain ilman Koronaa olisi suostuneet tähän. Tässä se kerrotaan sama hienosti. Videon tehnyt itse World Economic Forum.

    https://youtu.be/8rAiTDQ-NVY

    Äänestä

  • Jokaisen suomalaisen pitäisi katsoa tuo.

    Äänestä

Mikä saa ihmisen pelkäämään?

Äänestä

Yhdysvalloissa jo yli miljoona ihmistä on saanut koronavirusrokotetta.
Montako mainittavaa sivuvaikutusta?
Ei varmaan montaakaan.

Äänestä

Usassa on rokotettu jo yli 1.000.000 ihmistä jolloin muutama allerginen reaktio on todella vähän.

Äänestä

  • Pelkääkö ne hedelmällisyytensä puolesta, siis lisääntymisikäiset mustat naiset?

    Äänestä

Mikä yllätys tuo nyt oli..? Harvemmin tutkimattomien kemikaalien piikityksestä mitään hyvääkään seuraa.

Äänestä
  • Kaikista huvittaviinta uutisointia on se, että joku haluaisi varastaa niitä. Hei oikeasti, kuka tekisi tuolla tavaralla yhtään mitään. Ongelma viranomaisille on se, että niitä ei tulla ottamaan.

    Äänestä

Tutki8muksen+mukaan+30%+venäläisistä+suostuu+ottamaan+rokotuksen.+Suomalaiset+ovat+Herraa+pelkäävää+kansaa+ja+meistä+ehkä+puolet+joutuu+piikille.

Äänestä

Muistakaa kuitenkin järjen käyttö, tämä rokotekouhotus tuottaa lääketeollisuudelle ja siihen sijoittaneille osakkeenomistajille valtavia voittoja.

Tästä on hyväntekeväisyys kaukana ja lopputulos tuntematon?

Tänään julki, että Suomen varaamat rokotteet kustantavat 1,5 miljardia euroa= 1500 miljoonaa eur.

Onko tuokaan lopullinen lasku?

Äänestä
  • Ei, josei rokote tehoa muunnokseen, tarvitaanuusi rokote. Ja jokavuotisesti uusittava.
    Mulla lääkeherkkyyksiä, joten yhtä vaarallista rokottaa kun sairastaa. Valitsen sairastumisen,vaikka monesti ja sitä kautta immuniteetin.
    Rokotettukkin tartuttaa kauttaan muita, ja lisäksi voi itsekkin sairastua. Niin on uutisoitu.

    Äänestä

Kun saamme rokotteet niin olemma kaikki turvassa, ikuisesti kuolemattomia. Ajatelkaapa, miksi tätä ei keksitty jo aiemmin?

Äänestä

Ainakin vakava köyhtyminen valtioilla jotka tuota ostaa. Röyhkeä ylihinnoittelu kuten kaikilla muillakin pfizerin tuotteilla, moninkertainen muihin valmistajiin verrattuna.

Äänestä

Kaikenlaista+sitä+saa+lukeekin+.+"+Vakavat+oireet"+covid+rokotteesta.+Tiedätkö+kuinka+monta+sataa+tuhatta+on+saanut+rokotteen+jenkeissä?+Jos+niistä++pari+%+joutuu+lepäämään+pari+päivää+,niin+kai+se+on+parempi+kuin+ikuinen+lepo.++Itse+asiassa+ne+jälki+oireet+tarkoittaa+että+kroppa+hyökkää+virusta+vastaan+ja+siitä+saattaa+johtua+kuume+y.m+,+eli+rokote+toimii+,+onko+vaikeata+ymmärtää+?+Jätä+ihmeessä+rokote+väliin+jos+olet+niin+rokote+vastainen.

Äänestä
  • Moni näistä rokotteista, elleivät kaikki, aiheuttavat monille flunssan oireita, lämpöä, lihaskipua ja muuta sellaista, mutta mistään vakavasta ei voi puhua. Minun puolestani rokotevastustajat saavat toki olla ilman ja kuolla pois - maapallolle se olisi vain hyvä asia, mutta heidän pitää luvata, että eivät hakeudu ainakaan verovaroin kustannettuun hoitoon jos sairastuvat. Yhtään teho-osaston paikkaa tai lääkettä ei pidä uhrata niille, jotka eivät rokotetta ota.

    Äänestä

En ota, koronamyrkky(TM).

Äänestä

Pienimpiä ja yleisimpiäkään haittavaikutuksia ei ole rokotteesta minulle tullut, mutta kohta alkaa suojaa olemaan vasta-aineiden muodostumisen ansiosta. 💉🙂👍

Äänestä

Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Usassa ensimmäiset terveyden hoitoalan työntekijät ovat saaneet Pfizerin korona rokotteen. Nyt useita on saanut vakavia sivuvaikutuksia.

Suomessa tullaan käyttämään juuri tuota samaa rokotetta ensimmäiseksi. Tämä oli paha isku rokoteteollisuudelle ja saattaa vähentää ihmisten halukkuutta ottaa rokotteen.

https://www.nytimes.com/2020/12/16/health/covid-pfizer-vaccine-allergic-reaction.html

https://yle.fi/uutiset/3-11701370

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu