Mielensä pahoittamista tyhjästä

Anonyymi

Olen tapaillut erästä naista nyt semmoiset pari kuukautta. Ei tätä nyt vielä toki parisuhteeksi voi sanoa, mutta tapaillaan pari kolme kertaa viikossa. Itse olen semmoinen "kiltti mies", myötäilen ja joustan, toki mulla on mielipiteeni asioista, mutta oon ehkä liikaa vietävissä. Tämä nainen sitten on hyvinkin voimakastahtoinen, ei häpeä mitään ja välillä tuntuu että jos maailma ei pyörähdä hänen mielen mukaansa, niin hän suuttuu ja loukkaantuu.

Alkuviikosta hän laittoi viestiä, jossa kertoi että tekee jotain leipomuksia, kun tykkää kokeilla kaikenlaista. Kehuin hänen kuviaan leipomuksista, ja valittelin kiireitäni tuona päivänä, ja että olisi tehnyt mieli päästä maistamaan (vaikka siis ei ollut edes pyytänyt maistamaan). Olimme siis alunperin sopineet tapaamisen vasta perjantaiksi. Ilmeisesti nainen olisi halunnut, että olisin perunut menoni ja käynyt maistelemassa hänen leipomuksiaan. Mulla oli töitä, ja sen jälkeen iltapäivä täynnä menoja, lasten kuskausta, yms.

Hän vastasi sitten myöhemmin iltapäivällä, että hyvää oli, mutta heittää sitten loput roskikseen kun ei kenellekään kelpaa. Sen jälkeen on pitänyt mykkäkoulua, ts lähettänyt vain lyhykäisiä viestiä, tyyliin "jaa" "ookoo" jne.

Mitä tein väärin? Olisiko minun pitänyt perua menoni, ja sännätä maistamaan välittömästi viestin jälkeen maistelemaan leipomuksia? Ja kun varsinaista kutsua ei edes tullut, vaan enemmänkin sellainen vihjaus, että tämmöisiä olisi tarjolla.

Ei olla toki puhuttu asiasta mitään, mutta tähän asti viestejä on tullut monta kymmentä päivässä, ja nyt ne kuihtui muutamaan "jaa" "ookoo" viestiin. Eli veti herneen nenäänsä, loukkaantui, kun en toiminut niin kuin hän odotti, hänen tavallaan. Mitä tehdä? Vai odotanko vain että hän jossain vaiheessa leppyy. Voiko tuollaisesta edes loukkaantua? Pitääkö minun pyytää anteeksi? Äh, oon aivan pihalla tästä..

12

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joka suotta suuttuu se lahjatta leppyy.
      Anna olla, älä ole huomaavinasikaan. Lapsellista kiukuttelua johon ei kannata mennä mukaan.
      Osoita omat rajasi, että sinua ei pompotella oikkujen mukaan. Ole ja elä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Niin käsitellään kiukuttelevia lapsia.
      Ja minä itse olen siis nainen.

    • Anonyymi

      Ei kannata tuollaista tyyppiä elämässä katsella. Näin naisena on kokemusta tuontyyppisten miesten kanssa tapailusta, eikä todellakaan ollut sen arvoista.

      Jos tyyppi suuttuu jo nyt siitä ettet hypi hänen pillin mukaan ja pelaa sitten valtapelejä mykkäkoululla tai yhden sanan vastauksilla, niin pakene kun vielä voit. Tuollainen ihminen ei tuosta enää miksikään muutu ja todennäköisesti valtapelit vain ajan myötä pahenee.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä.


    • Anonyymi

      Ei kukaan aikuinen ihminen loukkaannu moisesta ymmärrät varmasti itsekkin. Yleensä tuommoinen käyttäytyminen ilmenee monessa muussakin asiassa odotappahan vain :D itsekkä kokemusta samantyyppisestä ystävästä ja saattoi suuttua kun ei päässyt tiettyyn kellon aikaan salille kun otettiin minun menoja huomioon ja mentiin vähän myöhemmin. Ja lukuisia muita yhtä absurdeja tilanteita veikkaan että mt ongelmia ei kukaan täysi järkinen käyttäydy kuin 6 vuotias ja pidä mykkäkoulua

    • Anonyymi

      Et tehnyt mitään väärin. Ei olisi pitänyt perua menojasi.

      Ei tartte tehdä mitään muuta kuin antaa hänen leppyä omassa rauhassaan. Erikoisesti loukkaantui, jos loukkaantui. Ehkä kuitenkin pettyi, oli saanut päähänsä että haluaa nähdä sinut eikä onnistunut.

      Ei ole mitään anteeksi pyydettävää. Kuten sanoit, olet kiltti, ei ole tarpeen tuntea tunnontuskia. Ehkä annat jopa liikaa painoarvoa tälle. Eli periaatteessa myös sun pitää tahollas vähän rauhoittua. Ja kohdata tuo pieni hätäsi ja sekaannuksesi, joka aiheutui siitä, että elit omaa elämääsi. Pelkäätkö toisen mielen pahoittamista? Suhteessa ei voi aina toimia toisen mieliksi, se ei oo hyväksi kummallekkaan.

    • Anonyymi

      tuon tason naiset ovat liian itsekkäitä hyväksyäkseen ketään joka ei tanssi sen pillin mukaan.
      Kuten olet saanut huomata.

      Mainitsit lapsistasi> HE ovat sinun pääasiallisin huomionkohde. Salli tuon yksinkertaisen naisen jatkaa vain itseensä keskittäytymistä. Ilman sinua ja lapsiasi.

      Tiedät aivan tarkkaan että se ei tule hyväksymään viikkojasi, kuukausiasi joita haluat ( ja on sinun velvollisuutesikin) viettää lastesi kanssa. Tuossa yhtälossä kun itsekeskeinen nainen joutuu kauas kauas neljännelle sijalle, Oikeutetusti!
      Se tulee saamaan aivan liian paljon kitkaa sinun ja lastesi välille. Täydellisen tarpeettomasti .

      Vain laske se menemään.

    • Anonyymi

      Mielestäni et tehnyt mitään väärää, mutta saatoit tulla väärinymmärretyksi. Nainen oli varmaan ylpeä tekeleistään ja ehkä kehut ja että olisit jossain vaiheessa käynyt maistamassa niitä olisi ollut kiva juttu. Onkohan nainen epävarma? Ei toisen pillin mukaan kannata mennä, mutta toisaalta joustavuuttakin kannattaa olla eli välillä perua jotain ennalta sovittua, kun elämässä tapahtuu välillä yllätyksiä niin huonoja kuin kivojakin.

    • Anonyymi

      Mieti kaksi kertaa jatkoa ennen kuin oikkujen vuoksi vetää sut umpisolmuun

    • Anonyymi

      Hei AP, Kerrothan meille, lukijoille, että olet kylläsynyt tuohon "leipuriin".
      Avaa rakas ihminen silmäsi ja lopeta tuhatkertaiset-päivässä viestittelyt sen kanssa, oli sen leipomuket roskiksessa tai ei!
      Tuo nainen kuulostaa alikehittyneeltä.
      Sinäkin saat itsesi kuulostamaan alikehittyneeltä, ET kiltiltä! Kiltteydellä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Isä, joka hyväksyy heti ensimmäisen vastaantulevan naisen viestittelykaverikseen, ei ole oikein älykäs. Isän vietittelyt kuuluisivat hänen lapsilleen, seurata koulu- ja harrastushommia, opettaa heitä ja tukea kasvuvaiheessa. Isä on huolellisesti ja harkiten hankkinut itselleen jälkikasvua, eronnut - tai vaimo kuollut- ja nyt yksin vastuussa lapsistaan.

      Tuohon yhtäloon ei kuulu idiootti alikehittyneet vieraat naiset.

    • Nojoo, edellisten kanssa kyllä samaa mieltä. Olet löytänyt oikkuperseen. Mithän tuosta mahtaa tulla, jos yksistä leipomuksista noin pillastuu? Prinsessasyndroomalta kyllä kuulostaa naisen oireet. :(

    • Anonyymi

      Puhukaa asiat suoraan, ettei tule olettamisia puolin eikä toisin. Ei tuo ihan aikuisen ihmisen käytöstä ole hänen puoleltaan.

    • Anonyymi

      Hankkiudu äkkiä eroon moisesta, vaihtamalla paranee... Tommonen vallankäyttö ja oikkuilu pahenee vain ajan kuluessa. Onnea matkaan!
      Terveisin nainen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      174
      2139
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      313
      1819
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1587
    4. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      82
      1268
    5. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1101
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      986
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      24
      972
    Aihe