Aihe

Nolla ei voi jakaa

Minulla on outo kriisi päällä enkä oleta, että kukaan välttämättä ymmärtäisi, mitä tarkoitan tällä sepustuksellani tai vastaisi mitään. Olen kirjoittanut tänne joskus ennenkin ja minulle riittää, kun saan jäsentää ajatuksiani tekstiksi ja avautua, vaikka ainoa kuulijani olisi tekstikenttä, johon tätä rustaan.

Yksinäinen olen ollut jo pitkään, yli 15 vuotta, melkein puoli elämää siis. Välillä asia vaivasi enemmän, välillä vähemmän. Ajastaan kuvittelin turtuneeni yksinolon yksioikoisuuteen, lopulta havahtuen siihen, että oloni on pohjimmiltaan aika kurja. Ei tähän varmaankaan voi tottua. Voi vain sietää tai luovuttaa.

Asiani voi tiivistää näin: olen täynnä tyhjää. Yritän huijata itseäni sillä, että olen introvertti, jolla on ”rikas sisäinen maailma” tai että minua kiinnostavat asiat vain ovat epätyypillisiä. Tai että olisin jotenkin keskivertoa fiksumpi ja siksi eri aaltopituudella. Kaikki tuo on vain hölynpölyä, mitä sepitän itse itselleni suojellakseni itseäni todellisuudelta. En ole epätyypillinen, olen epätyyppi jolla ei ole aaltopituutta. Olen suora viiva, lyhin reitti mustaan kuiluun, mihin kukaan ei halua joutua.

Olen täyttänyt elämäni työllä, kun siitä on viimein tullut mahdollista. Vihdoinkin tekemisilläni ja sitä kautta itselläni on merkitystä, ajattelin. Osaan jotain hyvin, toimeentulo on vakaalla pohjalla ja sitä kautta elämän perustukset valettu. Apuani kaivataan, minua tarvitaan. Ajattelin, että nyt kun pyörä on lähtenyt pyörimään, loppujen palikoiden järjestäminen olisi paljon helpompaa. Kuvittelin kaiken olevan hyvin. Pari vuotta olikin aika kivaa, vaikka en saanut töiden ulkopuolella edistettyä oikeastaan yhtään mitään. Käytin kaikki paukkuni siihen, mistä sain hyväksyntää ja jotain positiivista elämääni, eli työhön.

Kelaan aikajanaa eteenpäin muutaman vuoden, samankaltaiset kuukaudet vilistävät toisistaan erottumattomina silmissä. Työni on alkanut maistua pahalta, päivä päivältä pahemmalta ja sitä kautta vihaan omaa elämääni jatkuvasti voimakkaammin. Suussa on kitkerä jälkimaku, mikä ei suostu menemään pois. Ennen olin yksin, merkityksetön ja turha. Nyt olen yksin, merkityksetön, turha, stressaantunut, väsynyt ja masentunut. Missään ei ole mitään järkeä, ainoa minua kasassa pitävä voima on pettämässä altani enkä tiedä, mitä tehdä. Työn tuoma autuus oli harhaluulo, minkä perusteella olen jättänyt selvittämättä itselleni, miten saisin edistettyä oikeasti tärkeitä asioita. Haluaisin irtisanoutua, päästä irti, toisaalta järki käskee päinvastaista: ilman tietoa tulevasta, miksi hävittää kaikki se mitä olen onnistunut hankkimaan? Miksi mikään muuttuisi paremmaksi? Ahdistus luultavasti lievittyisi hetkellisesti, vain palatakseen voimakkaampana myöhemmin, katumuksen kera.

Työkaverit olivat aluksi mukavia, heidän kanssaan oli helppo tulla toimeen, samoin asiakkaiden. Mutta mitä pidempään olen ollut heidän kanssaan tekemisissä, sitä vaikeammaksi kaikki menee. Yksikään kontakti ei tunnu luontevalta. Sama itse asiassa pätee aina, kun yritän ottaa kontaktia muihin ihmisiin, riippumatta siitä kuka on kyseessä tai mikä on asiayhteys. Kaverien hankkiminen? Ei pysty. Seurustelusuhde? Ei todellakaan pysty. Aluksi olen todella mukava ja ihan huippu, mutta lopulta ahdistava. Työjuttuja on helppo puhua, mutta kaikki niiden ulkopuolella on puhdasta fiaskoa.

Ehkä se johtuu siitä, etten kerro itsestäni kenellekään juuri mitään. Mistä puhuisin ja miksi? Mitä kerrottavaa minulla on? Ei mitään. Olen vain tyhjä, sieluton kuori, jonka olen yrittänyt koristella hyväksytynkaltaiseksi. Nopealla vilkaisulla miellyttävä päältä, paremmin perehdyttäessä en yhtään mitään. Ei ole mitään kerrottavaa. Olen täynnä tyhjää ja kurkkuani myöten täynnä tyhjyyttäni. En ole matkustellut. En ole seurustellut. Minulla ei ole harrastuksia mistä olisi mitään kerrottavaa. Minulla ei ole kaveripiiriä, mitä mainita. Teen töitä, hoidan pakolliset velvoitteet, mietin lisää työasioita ja sitten lojun tietokoneella, tekemättä mitään. En vain jaksa muuta, kaikki mehu on jo tiristetty ulos. Sitten toistan kaavan, päivästä päivään, kuukaudesta toiseen, joka vuosi.

Toisaalta on ihanaa, että kollegat ja asiakkaat pysyvät etäisyyden päässä. En halua, että kukaan tietää, millaista elämäni on. Toisaalta on kauheaa että he tekevät niin. En haluaisi mitään niin paljon kuin sitä, että voisin olla jonkun edessä henkisesti täysin alastomana ja haavoittuvana, selvittäen miten minulle käy. En vain pysty siihen. Suojakuoreni ei anna periksi, epäaitouteni näkyy kilometrin päähän ja minua mieluummin kartetaan. Se on täysin ymmärrettävää. Tässä jätkässä on jotain mätää, se on selvä. Näin se vain on, ja minä olen asianlaidan uhri, omasta syystäni mutta kyvyttömänä ja neuvottomana tekemään asialle mitään. Kierrän kehää spiraalissa. Mikään ei muutu, mistään ei pääse ulos, mutta aika kulkee vain yhteen suuntaan ja lopulta sinetöi kaiken. Kaikki valuu hukkaan sormieni välistä, mutta en tiedä miksi tai mitä sille voisi tehdä. Se vain tapahtuu.

10

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paljon samoja ajatuksia kuin sinulla. Ei minuun kannata tutustua, en pysty antamaan itsestäni kuin tyhjyyttä. Olen liian erilainen, tottunut olemaan yksin. Tykkään kuunnella kun muut puhuvat itsestään ja elämästään, mutta entä kun tulee oma vuoroni? Mahdoton tutustua kehenkään.

      • Anonyymi

        Älä luovuta.. Oot liian kriittinen varmasti olet hyvä ihminen kunhan vain sinusta osaa oikeasta napista painaa


      • Anonyymi

        Mullakaan ei ole niin paljon kertomista omasta elämästä, mutta keskustelen mielelläni esim. yhteiskunnallisista ja muista asioista.
        Mua ei haittaisi, vaikka ei heti niin helposti löytyisi keskusteltavaa tai vaikka hiljaisuus jatkuisi pidempäänkin. Arvostaisin ihmistä, jolle voisin halutessa soittaa, vaikka joihinkin tiettyihin asioihin liittyen, mikäli ei lennosta keksi keskusteltavaa tai jota voisi kysyä mukaan kaveriksi erilaisiin tapahtumiin tai tekemään yhdessä muita asioita. Arvostaisin jo sen toisen läsnäoloa elämässäni. En vaadi paljon. Tärkeää, että toinen osoittaa selkeästi välittämistä jollain tapaa, ettei tule riittämättömyyden tunnetta; antaa esim toiselle hyvää palautetta ja osoittaa selvästi haluavansa tavata toista, eikä vain asenteella ”kun ei parempaakaan ole”.


    • Anonyymi

      Karua tekstiä, mutta niin totta.. ☹️ Taas joulu yksin punaviini pöhnässä. Kaipaus jostain hiipii hiljaa ja ei täyty ikinä. Miksi me päähän potkitut emme oikeassa elämässä ikinä kohtaa??

    • Anonyymi

      "En haluaisi mitään niin paljon kuin sitä, että voisin olla jonkun edessä henkisesti täysin alastomana ja haavoittuvana, selvittäen miten minulle käy."

      Sama toive täällä, että voisi olla jonkun edessä henkisesti täysin alastomana.

      Toistaiseksi ei ole onnistunut. Valeminä nostaa päätään. Mun valeminä on ymmärtäväinen, hauska, seurallinen... mutta minä olen jotain muuta, mitä. Toistaiseksi olen löytänyt tuota tyhjää. Loputtoman kuilun. Kaikuvan epäolemisen.

      Joitain aitouden välähdyksiä koen itsekseni mutta toisten edessä ei.

    • Anonyymi

      "En vain jaksa muuta"

      Elämme kehossa jota tulee huoltaa ja ylläpitää, ihan niinkuin autoakin. Kun auto tarvitsee öljynvaihtoa ja jarrupaloja, elimistömme vaatii rakennuspalikoita ravinnosta.

      Jos joku palikka jää puuttumaan tai on vinksallaan niin ei vaan jaksa.

    • Anonyymi

      Tuo pakollinen keskusteleminen on myös minulle vaikeata, Niitä näitä toki voi vähän aikaa heittää. On joitakin puhumattomia harrastuksia joissa saattaa kohdata samanhenkistä porukkaa. Zenikin meni vähän syteen, vaikka kovasti kiinnosti, kun istuntojen jälkeen jäätiin keskustelemaan, tosin ei mitenkään pakollista sekään ollut. Harrastuksista yleensä kaikki lähtevät mitään puhumatta niin nopeasti kuin pääsevät.

    • Anonyymi

      Hei, olet hyvässä vaiheessa, koska olet vapaa ja sinulla on hyvä toimeentulo. Tarvitset uusia vaikutteita, koska kukaan kai ei tee mitään tässä maailmassa, ilman että siihen olisi joku vaikute. Kun pysyy mukavuusalueellaan tosi pitkään, se alkaa pikkuhiljaa muuttua syöveriksi, joka ei maistu miltään. Lisäksi koska olen tutkinut vuosia itämaista filosofiaa ja "henkisiä asioita", niin tiedän että omasta mielestä tulee tuossa tilanteessa taakka ja se kääntyy "sinua" vastaan. Se nostaa milloin mitäkin asioita esiin, koko ajan, viedäkseen huomiosi ja vahvistaa siten "itsen" itsetärkeyttä. Tämä valheellinen itse on se jolla on nimi (annettu) ja sosiaaliturvatunnus. Ei voi kieltää etteikö sitä ole olemassa, koska se on olemassa (ajatuksiemme voimasta), mutta ihmisissä on sisäänrakennettu ohjelmointi jonka takia emme näe "itseämme" sellaisena kuin olemme oikeasti. Näemme vain mielemme luoman minäkuvan, joka muuttuu joka hetki. Tässä pitää huomioida, että se on jotain jonka näemme - se on siis objekti - jota katsomme jostain ajattomuudesta, joka seuraa kaikkea tapahtuvaa neutraalisti. Kaikki mitä näemme ja koemme, on todelliselle itsellemme objekti. Kaikki mitä näemme ja koemme on myös jostain syistä syntynyt, eikä itsestään omasta voimastaan. Millään ei ole mitään omaa voimaa. Kaikki mitä näemme ja koemme on myös muutoksille altista, helposti särkyvää, ja lopulta katoavaa. Voiko sellainen joka syntyy jostain muusta syystä, muuttuu ja on muutettavissa ja ennenpitkää katoaa, olla minä itse?

      Lisäksi ajatuksemme menevät koko ajan tulevaisuuteen ja menneisyyteen. Tulevaisuushan on tunnetusti tietynlaista utopiaa, olipa se sitten vuotta 3000, tai ensi kevät, tai tunnin päästä. Ne ovat kaikki mielen luomaa utopiaa. Pitäisi havahtua nykyhetkeen aina välillä. Kaikki kuvitellut ongelmat ovat myös tulevaisuudessa. Jos katsot nykyhetkeä juuri nyt, niin onko sinulla mitään ongelmaa, joka ei olisi pelkkä mielen luoma ajatus, juuri nyt?

      Suosittelen tutkimaan henkisiä asioita, mihin tunnet vetoa. Hyvä lähde aloittaa on esimerkiksi Echart Tollen luennot, joita on paljon Youtubessa. Sekä hänen kirjansa the power of now, joka on saatavilla lähes kaikilla kielillä, ja audiokirjoina.

      • Anonyymi

        Kuulostaa tutulta. Toimintaammehan ohjaavat vietit ja halut. Mulla tässä on vähän sellainen ongelma, etten oikein tiedä mitä haluan ja jos haluankin niin en onnistu tai pysty ja petyn jatkuvasti. Seuraus odotuksista, mutta vaikeata on toimia ilman ennakko odotuksia ja mitään tavoittelematta ja olo on jotenkin lamaannuttava silloin. Paras kai olisi olla vihannes. Ihmiset ovat liian minäkeskeisiä ylipäätään.


    • Anonyymi

      Aloittaja, tyhjä kuori ei pysty suoltamaan tuollaista tekstiä. Meillä monella on lapsuuden malli se että työ ja pärjääminen ykkönen. Joillakin se menee yli, mutta on lukemattomia joiden toivoisi ottavan velvollisuudentunteestasi esimerkkiä.
      Annatko itsestäsi mitään minnekään muualle kuin työhon? Entä jos tekisit jotain vapaaehtoista hyväntekeväisyystyötä. En tarkoita että lähtisit hoitokotiin mummoja ulkoiluttamaan, mutta jotain sellaista mitä osaat. Kerroit itsestäsi tosiaan niin vähän, että ei selvinnyt mitä osaat hyvin. Auttaa voi kohtalaisillakin taidoilla, ei siinä täydellisyyttä tarvita.
      Itsestäni sen verran että minäkin olen pitkään ollut vain työn kautta joku. Olen opetellut antamaan itsestäni ja iloitsemaan siitä kun voin tuottaa toiselle iloa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      30
      5714
    2. Miksei työ kelpaa suomalaisille?

      Rakennus-, siivous-, ja hoiva-alakin täynnä ulkomaista työvoimaa ja kotimaiset vuosis kortistossa. Mistä moinen oikein johtuu. Ovatko korvaukset liia
      Maailman menoa
      471
      5428
    3. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      3068
    4. Talouselämä-julkaisu tykittää kovaa tekstiä Usan taloudesta

      "Joe Biden nousee velkaantuvan valejättiläisen johtoon – Yhdysvaltain budjettivajeet repeävät ja velkavuori kasvaa" https://www.talouselama.fi/uutis
      Maailman menoa
      168
      2688
    5. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      55
      2344