Hyvin oli suusuojia Kauppakeskuksen

asiakkailla, yhdessä me sen Koronan nujerramme, panin vaan pahoilla mielin merkille kun tuli usean hengen porukka mamuja, niin ei yhdelläkään ollut suojaa, siinä vaan huutelivat kovaan ääneen toisilleen, mikä siinä on että heitä ei mitkään edes ohjeistukset koske.
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Yhtään elintarviketta en niiltä hyllyiltä toistaiseksi osta. Tautiset mamut siellä tavaroille yskivät.

Äänestä
  • Kuin samoin.

    Äänestä

Kauppoihin maskipakko.

Äänestä
  • Sehän olisi hyvä, mutta kun sellainen ei koskisi sitten mamuja kun heitä ei saa määrätä tai ahdistaa, se on "rasismia" eli tätä sanaa käytetään mamujen kuriin saamisen estoon, sellainen voimasana on keksitty mitä ne, ja suvakit käyttää kun eivät keksi mitään asiallista syytä johonkin asiaan mitä mamujen olisi suomen lakien, ja määräysten mukaan tehtävä.

    Äänestä

Evoluutio on synnyttänyt Koronaviruksen henkisiltä kyvyiltään heikomman aineksen pois karsimiseksi ihmisrodun jalostamiseksi vahvemmaksi.
Näin viisaammat alkuperäiskansat jäävät henkiin ja m a t u t poistetaan vehreämmille niityille.

Äänestä
  • Ei ole maailmassa henkisiltä kyvyiltään heikompaa kuin TORNIOLAINEN PERSU.

    Äänestä

Tosiaan tarvitsette SUUSUOJAIMIA puheittenne tähden. Uustorniolaiset tulivat työvoimapulaa paikkaamaan kuten päättäjätkin perusteli. On kouluihin oppilaita vanhemmathan on oppinsa käyneet.

Äänestä
  • Mitähän tuo jorina meinasi, ei siinä sanottu muuta asiaa kun että "suusuojia tarvitaan" no sehän nyt oli jo ennestään selvää, mutta se asia ketkä niitä sitten myös käyttää, on ihan sama miltä paikkakunnalta henkilö on lähtöisin, on hänen huomaavaista kanssahenkilöitä kohtaan käyttää tätä hengitys suojaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitähän tuo jorina meinasi, ei siinä sanottu muuta asiaa kun että "suusuojia tarvitaan" no sehän nyt oli jo ennestään selvää, mutta se asia ketkä niitä sitten myös käyttää, on ihan sama miltä paikkakunnalta henkilö on lähtöisin, on hänen huomaavaista kanssahenkilöitä kohtaan käyttää tätä hengitys suojaa.

    Kun ruotsalaiset tulee tornioon ostoksille niin ne ei käytä suusuojia.Sen takia mekin on alettu käymään kaupassa kemissä, sielä ei ole koronaa levittäviä svenssoneita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun ruotsalaiset tulee tornioon ostoksille niin ne ei käytä suusuojia.Sen takia mekin on alettu käymään kaupassa kemissä, sielä ei ole koronaa levittäviä svenssoneita.

    Miksi eivät käytä Suomessa maskia?

    Käyttäytykööt kuinka välinpitämättömästi tahansa siellä Ruotsissa, mutta jos tulevat Suomeen niin täällä noudatetaan Suomen lakia ja suosituksia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun ruotsalaiset tulee tornioon ostoksille niin ne ei käytä suusuojia.Sen takia mekin on alettu käymään kaupassa kemissä, sielä ei ole koronaa levittäviä svenssoneita.

    Torniolaiset pysykööt siellä Torniossa, ei tarvitse tulla Kemiin tuomaan sitä virusta.
    Käykää mieluusti siellä Haaparannalla, kun sinne olette hinkuneet ja haukkuneet rajavartijatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Torniolaiset pysykööt siellä Torniossa, ei tarvitse tulla Kemiin tuomaan sitä virusta.
    Käykää mieluusti siellä Haaparannalla, kun sinne olette hinkuneet ja haukkuneet rajavartijatkin.

    Fiksumpihan se on mennä kemiin ostoksille kun ruotti on kauempana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fiksumpihan se on mennä kemiin ostoksille kun ruotti on kauempana.

    Eikö siellä ole kauppaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö siellä ole kauppaa?

    Kyllä kemissä on paljon kauppoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä kemissä on paljon kauppoja.

    Ei kun siinä asuntosi lähellä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kun siinä asuntosi lähellä?

    On täällä torniosakin kauppoja, mut net on täynnä svenssoneita ilman maskeja ja niillä on paljo tautia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi eivät käytä Suomessa maskia?

    Käyttäytykööt kuinka välinpitämättömästi tahansa siellä Ruotsissa, mutta jos tulevat Suomeen niin täällä noudatetaan Suomen lakia ja suosituksia!

    Ihan kyllä käyttävät mutta suomalaiset eivät käytä haaparannalla nuuska-, kalja-ja viiniostoksilla. Ja turvaväleistä ei ole koskaan kuultukkaan. Mutta rajamiehethän ottavat koronaviruksen pois heistä kun pysäyttävät rajalla.

    Äänestä

  • Naa, luuletkos että siellä Monacossa piittaavat jonkun random tårneålaisen turvenuijan mielipiteestä?

    Äänestä

Samaa katoin tänään, kolme itämaan ihmettä ilman maskeja. Kättelivät toisiaan ja molkottivat suureen ääneen.

Äänestä
  • ".. kolme itämaan ihmettä ilman maskeja. Kättelivät toisiaan ja molkottivat suureen ääneen.."

    Mistä näitä "ihmeitä" on nyt yks kaks ilmaantunut tänne meän maalle? Ovatko ruotsalaiset tietoisesti sijoittaneet mamujaan rajanpintaan, kauaksi etelän ruuhkaseuduilta, vai mistä kyse?
    Norrbottenihan on tyhjenemässä kovaa vauhtia alkuperäisistä svenssoneista ja meän väestä, joten olisko joku korvaustoimi meneillään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ".. kolme itämaan ihmettä ilman maskeja. Kättelivät toisiaan ja molkottivat suureen ääneen.."

    Mistä näitä "ihmeitä" on nyt yks kaks ilmaantunut tänne meän maalle? Ovatko ruotsalaiset tietoisesti sijoittaneet mamujaan rajanpintaan, kauaksi etelän ruuhkaseuduilta, vai mistä kyse?
    Norrbottenihan on tyhjenemässä kovaa vauhtia alkuperäisistä svenssoneista ja meän väestä, joten olisko joku korvaustoimi meneillään?

    Se nyt mamulais kiintiö kasvo vuoden vaihteessa, eli otetaan ihan automaattisesti niitä monta sataa enemmän suomeen kun mitä viime vuonna, Ohisalo, ja Haavisto panneet haisemaan, no nehän tuo niitä kiintiön ulkopuoleltakin satoja kenenkään tietämättä, ei niitä meille aina ilmoiteta, mutta jostain aina tihkuu tietoa asioista, vituttaa kun ei suomalaisille itselle ole kaikille kotia antaa, niin nuille kyllä löytyy kaikki ilmaiseksi, suomalaisille ne kuuluisi ilman eri hakemustakin koti ja ruoka.

    Mitäs kenenkään tietämättä tuontia se on, jos sullakin on siitä tieto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs kenenkään tietämättä tuontia se on, jos sullakin on siitä tieto.

    No sellaista että siitä ei tehdä erikseen päätöksiä Eduskunnassa, vaan noudetaan taistelijoita salaa, ja sitten se asia selviää jälkikäteen, ja sitä sitten selitellään kukin omalta kannaltaan parhaaseen muotoon, vaikka Haaviston ulkomaan matkoja ajatellen.

    Johan se Presidenttikin puhui televisiossa, ja sanoi että kun haetaan turvaan sellaisia ihmisiä joiden taustat on epäselviä niin vaikka tarkoitus on turvata heidän elämänsä, niin vaarannetaanko silloin samalla kaikkien muiden elämä, eli ilmiselvästi tarkoitti juuri näitä Ohisalo/Haavisto lampaita mitä ne tänne haalii.

    "Mistä näitä "ihmeitä" on nyt yks kaks ilmaantunut tänne meän maalle? Ovatko ruotsalaiset tietoisesti sijoittaneet mamujaan rajanpintaan,.... "

    Gränssenin kautta ujuttavat meidän puolelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johan se Presidenttikin puhui televisiossa, ja sanoi että kun haetaan turvaan sellaisia ihmisiä joiden taustat on epäselviä niin vaikka tarkoitus on turvata heidän elämänsä, niin vaarannetaanko silloin samalla kaikkien muiden elämä, eli ilmiselvästi tarkoitti juuri näitä Ohisalo/Haavisto lampaita mitä ne tänne haalii.

    Presidentin puheita arvioitaessa kannattaa ottaa huomioon, että hän oli aikaisemmin vain tavallinen kapitalistien kansanedustaja. Presidentiksi valitaan aina joku, koska parempaa ei sillä hetkellä ole ehdolla. Ei presidentti ole automaattisesti aina oikeassa ja erehtymätön.

    Nythän Hallitukselle tulee lakiesitys että kaikenlainen terroristiseen toimintaan osallistuneen/toimintaa harjoittavan, harjoittaneen auttaminen/ruokkiminen tulee rangaistavaksi teoksi, siten tulisi rangaista myös Ohisaloa, ja Haavistoa, koska he ovat avustaneet terroristiseen toimintaan mukaa menneitä suomalaisia naisia, ja heidän toimintaan kasvattamia jälkeläisiä, ja jos näitä Alholeja täällä nyt sitten ruokitaan, ja hyysätään on myös suomen valtio syyllinen rikokseen, eikä koske ainoastaan leiriläisiä vaan suurinta osaa suomeen tulleita mamuja.

    Niin ja Haaviston H moilanen on hakemassa lisää näitä leiriläisiä suomeen, voi vittu sanon minä, tulisi se lakiesitys nopeesti voimaan, silloinhan näitä ei saisi tuoda tänne, ei ne ole mitään suomalaisia jotka on joidenkin Syyrialaisten ym. jätkien polkemia, pitäisihän tuo jokaisen ymmärtää.

    Äänestä

Hmm, trolli. En usko.

Äänestä
  • No sie olet semmonen pikku Rollipeikko joka ei tiiä mistään mittän..

    Äänestä

Onpa noita hyvänmielenki rahanahneita merkillepanijoina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

asiakkailla, yhdessä me sen Koronan nujerramme, panin vaan pahoilla mielin merkille kun tuli usean hengen porukka mamuja, niin ei yhdelläkään ollut suojaa, siinä vaan huutelivat kovaan ääneen toisilleen, mikä siinä on että heitä ei mitkään edes ohjeistukset koske.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu