Milloin tulee stop?

Marraskuun puolivälistä alkaen pääministeri Pedro Sánchezin johtama sosialistihallitus on siirtänyt laittomia siirtolaisia Kanarian saarilta Euroopan mantereelle Espanjaan. Kuljetusten tarkoituksena on helpottaa saarten siirtolaispainetta.

Euroopan unionin rajavalvontaviranomainen Frontex paljasti marraskuussa, että tämän vuoden aikana jo 17 000 laitonta siirtolaista oli päässyt Kanarian saarille Pohjois-Afrikan kautta. Luku on kymmenkertainen edellisvuoteen verrattuna.

Marraskuun puolivälistä alkaen Espanjaan on tuotu Kanarian saarilta säännöllisesti laittomia siirtolaisia, jotka ovat lähes poikkeuksetta nuoria miehiä. Tarkoitus on helpottaa saarten siirtolaispainetta.

Yksinomaan joulukuun 4.-8. välisenä aikana 500 laitonta siirtolaista laskeutui Valenciaan ja Alicanteen kahdeksalla lennolla. Laittomia siirtolaisia on tuotu myös Madridiin ja Granadaan.

Paikalliset viranomaiset on pidetty pimennossa. Monessa tapauksessa viranomaisia ei ole ollut paikalla lainkaan vastaanottamassa siirtolaisia. Sen sijaan siirtolaiset ovat voineet poistua lentoasemalta omin avuin, jolloin heidän olinpaikkansa ei ole tiedossa.

Kun Espanjan sisäministeriltä Fernando Grande-Marlaskalta kysyttiin siirtolaislennoista, tämä ensin kiisti toimet mutta tunnusti myöhemmin, että siirtolaiset lienevät hankkineet itse lentoliput. Kun siirtolaiset ovat saapuneet Kanarian saarille, he voivat saada väliaikaiset oleskeluluvat ja matkustaa mihin tahtovat.

Joulukuun 11. pääministeri Pedro Sánchez myönsi, että siirtolaislentoja on järjestetty mutta korosti, että kyseessä ovat haavoittuvat väestöryhmät. Tämä versio tarinasta ei kuitenkaan ole saanut tukea poliisilta, lentoyhtiöiden työntekijöiltä ja silminnäkijöiltä.

Espanjaan päästyään laittomat siirtolaiset voivat liikkua vapaasti EU:n vapaan liikkuvuuden salliman Schengen-alueen sisällä.
13119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Schengelin sopimus on perÖeestä.

Äänestä

Perut ne jaksaa. Olen niin tympeentynyt tähän jankutukseen joka ei koske kemijärviläisiä. Tuolla konsein ei minulta ainakaan tule ääntä, toivottavasti muutkin miettii tarkkaan.

Äänestä
  • Sinun äätä ei kukaan tarvi tai halua.

    Äänestä

Meinaako ne tehdä euroopasta afriikka-lähi-idän? Siltä se vähän näyttää, on perustettu kamelikouluja, voihan vittu.

Äänestä
  • Maassa maan tavoin.

    Äänestä

Saksalaisen CDU-puolueen aiempi parlamenttiryhmän puheenjohtaja Friedrich Merz nostattaa hälyä. Ilman vuosien 2015-2016 maahanmuuttoa ”meillä olisi miljoona sosiaalitukien saajaa vähemmän”, väittää CDU:n puheenjohtajaehdokas vaalikampanjatilaisuuksissaan puhuessaan Saksan köyhyydestä.

Kun keskustelu eräässä vaalikampanjatilaisuudessa sivusi Saksan elintasoeroja, Friedrich Merz totesi, että ”jos meillä ei olisi ollut vuosien 2015/2016 maahanmuuttoa sosiaalitukien pariin, niin meillä olisi miljoona vähemmän Hartz-IV [työttömyys]tukien nostajia … Valitettavasti tämä puoli pimitetään usein varsin tehokkaasti”.

Vaikka luku tuntuu suurelta, Saksan työvoimaviranomaisten tilastot osoittavat, että suuruusluokaltaan väite pitää paikkansa.

Elokuulta 2020 olevan tiedon mukaan Saksassa on yhteensä 5,52 miljoonaa ”sosiaaliturvalain mukaan tukiin oikeutettua”. 2,02 miljoonalla heistä ei ole Saksan passia. Edellä mainitusta ryhmästä 980 000 kuuluu kategoriaan ”turvapaikanhakijoiden lähtömaat”.

Turvapaikanhakijoiden lähtömaaksi luokitellaan maat, joista on viime vuosien aikana tullut erittäin paljon turvapaikanhakijoita mutta vähän henkilöitä muilla tavoin. Tällaisia maita ovat Syyria, Afganistan, Irak, Nigeria, Eritrea, Iran, Pakistan ja Somalia. Tällä tavalla on luokiteltu myös ennen vuotta 2015 tulleita, sillä jo 2013 Saksaan jätettiin vuosittain yli 100 000 asyylihakemusta.

Turvapaikanhakijoiden lähtömaiksi ei kuitenkaan luokitella monia maita, joista on vuoden 2015 kriisin jälkeen tullut paljon väkeä Saksaan ja joista merkittävä määrä on voinut olla turvapaikanhakijoita. Tällaisia maita ovat kuusi Länsi-Balkanin maata (122 000 sosiaalitukiin oikeutettua), sekä Turkki (234 000) ja muut Euroopan ulkopuoliset maat (195 000).

Vuodesta 2014 lähtien eniten Saksaan on tullut syyrialaisia ja 576 000 heistä nostaa sosiaalitukia.

Sosiaalitukia saavat työttömien lisäksi heidän myös heidän lapsensa. Lisäksi matalapalkkaiset ja vajaatyölliset saavat sosiaalitukia päästäkseen toimeentulominimin tasolle.

Turvapaikanhakijat usein työllistyvät muutaman vuoden sisällä työtä, mutta usein vain aputyövoimana, ja vain harvat osallistuvat ammatilliseen opetukseen.

Työllisyystilanteen parantamiseksi pakolaisia on viime vuosina yritetty saada oppisopimuskoulutukseen. Työnantajat saavat tähän toimintaan tukirahoja.

Oppisopimuksen tekemisen jälkeen työnantaja voi anoa viranomaisilta opetusavustusta pakolaisten kieli- ja koulutuspuutteiden korjaamiseksi. Työvoimaviranomaiset maksavat täysin tästä aiheutuvat kustannukset.

Eräissä tapauksissa työvoimaviranomaiset voivat maksaa puolet oppisopimusajan palkasta.

Äänestä
  • Meillä menee miljardeja näihin ihmisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä menee miljardeja näihin ihmisiin.

    Stoppia ei tule otamma lisää velkaa, kyykytämme omia kansalaisia näin tulee jatkumaan jos hallitusmuoto ei muutu.

    Äänestä

Ei saat2na voi olla totta? Yhä edelleen poistetaan mielipiteitä ja blogeja jotka on hyväksytty muissa medioissa? Eikös Sale varoittanut naivina oloa?

Äänestä
  • Milloin tulee stop ,sitä ihmetteli Sauli Niinistö ,ei ne ymmärrä ,vasuille pitää piirtää.

    Äänestä

Kausityöntekijä avautuu Levi-turisteista: ”Ärsyttää tulijoiden ruotsinlaivameno”
Tänään klo 7:01
Lapin matkaajien bilekäyttäytyminen ei miellytä edes kaikkia, joille matkailu on elinkeino.

Mitä ne märisee, turisteja he halusivat ja saivat siitä Lintilälle "kiitos" sitä saa mitä tilaa.

Kempassakin oli ja on maskittomia turisteja koska täälä ei tartte kun täälä ei ole koronaa. Ootellaanpa pari viikkoa,

Äänestä
  • On ne aivottomia.

    Äänestä

Montako pakolais-naista suomalainen mies on raiskannut?
Matumiehet on raiskanneet Suomalaisia naisia (lapsia) satoja.
Mietippä sitä.
Montako matua Suomalainen on tappanut Suomessa?
Montako matu on tappanut Suomalaista miestä ja naista?
Mietippä sitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Marraskuun puolivälistä alkaen pääministeri Pedro Sánchezin johtama sosialistihallitus on siirtänyt laittomia siirtolaisia Kanarian saarilta Euroopan mantereelle Espanjaan. Kuljetusten tarkoituksena on helpottaa saarten siirtolaispainetta.

Euroopan unionin rajavalvontaviranomainen Frontex paljasti marraskuussa, että tämän vuoden aikana jo 17 000 laitonta siirtolaista oli päässyt Kanarian saarille Pohjois-Afrikan kautta. Luku on kymmenkertainen edellisvuoteen verrattuna.

Marraskuun puolivälistä alkaen Espanjaan on tuotu Kanarian saarilta säännöllisesti laittomia siirtolaisia, jotka ovat lähes poikkeuksetta nuoria miehiä. Tarkoitus on helpottaa saarten siirtolaispainetta.

Yksinomaan joulukuun 4.-8. välisenä aikana 500 laitonta siirtolaista laskeutui Valenciaan ja Alicanteen kahdeksalla lennolla. Laittomia siirtolaisia on tuotu myös Madridiin ja Granadaan.

Paikalliset viranomaiset on pidetty pimennossa. Monessa tapauksessa viranomaisia ei ole ollut paikalla lainkaan vastaanottamassa siirtolaisia. Sen sijaan siirtolaiset ovat voineet poistua lentoasemalta omin avuin, jolloin heidän olinpaikkansa ei ole tiedossa.

Kun Espanjan sisäministeriltä Fernando Grande-Marlaskalta kysyttiin siirtolaislennoista, tämä ensin kiisti toimet mutta tunnusti myöhemmin, että siirtolaiset lienevät hankkineet itse lentoliput. Kun siirtolaiset ovat saapuneet Kanarian saarille, he voivat saada väliaikaiset oleskeluluvat ja matkustaa mihin tahtovat.

Joulukuun 11. pääministeri Pedro Sánchez myönsi, että siirtolaislentoja on järjestetty mutta korosti, että kyseessä ovat haavoittuvat väestöryhmät. Tämä versio tarinasta ei kuitenkaan ole saanut tukea poliisilta, lentoyhtiöiden työntekijöiltä ja silminnäkijöiltä.

Espanjaan päästyään laittomat siirtolaiset voivat liikkua vapaasti EU:n vapaan liikkuvuuden salliman Schengen-alueen sisällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu