Polar ownindeksista

Hankin polarin sykemittarin, missä on ownIndex kuntotesti. Mistä tiedän arvioida kuntotestin vaatiman kuntotasoni, jotta saan oikean tuloksen?

Kun testasin kuntotasolla low, sain tulokseksi 20,

kun testasin kuntotasolla top, sain tulokseksi 74. (ja keskitasolla sain tulokseksi 34).

Tiedän kyllä, ettei kuntotasoni ole ainakaan high tai top, mutta en ole varma onko aloitustasoni low vai vai se seuraava taso?

Onko koko kuntotesti huijausta, miksi samaa tulosta ei saa aikaiseksi kaikilla oman kunnon arviointitasolla. Sen takiahan kuntotestiä teen, että saisin kuntoni selville.
3702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä olen myös kokeillut tuota eri aktiviteettitasoilla, ja saanut tuloksen heittäämään noin neljällä pykälällä/taso.

Tämä ei kuitenkaan ole homman idea. Idea on nimenomaan OWNindex, eli vertaat omia tuloksiasi aikaisempiin omiin tuloksiin. Alussa valitset sen kuntotason mikä sinulla suurin piirtein on ollut viimeisen puoli vuotta. Sitten pidät sen siinä (pitkän aikaa).

Näin toimien se on systemaattinen. Minulla tuo luku on nyt muuttnut 35->38. Ei koskaan yli yhden suuruisia epämääräisiä heittoja. Muista vain tehdä testi aina täsmälleen samalla tavalla, samaan kellonaikaan jne.

Äänestä

tuo ownIndex on. Kävin syksyllä polkupyöräergonometritestissä, jossa sain tulokseksi 58. Top-kuntotasolla Polarin tulos vaihtelee 56-58 paikkeilla. Olen 50-vuotias ja harrastan aktiivisesti pyöräilyä (n. 400h/10.000km vuodessa).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ööö kirjoitti:

Hankin polarin sykemittarin, missä on ownIndex kuntotesti. Mistä tiedän arvioida kuntotestin vaatiman kuntotasoni, jotta saan oikean tuloksen?

Kun testasin kuntotasolla low, sain tulokseksi 20,

kun testasin kuntotasolla top, sain tulokseksi 74. (ja keskitasolla sain tulokseksi 34).

Tiedän kyllä, ettei kuntotasoni ole ainakaan high tai top, mutta en ole varma onko aloitustasoni low vai vai se seuraava taso?

Onko koko kuntotesti huijausta, miksi samaa tulosta ei saa aikaiseksi kaikilla oman kunnon arviointitasolla. Sen takiahan kuntotestiä teen, että saisin kuntoni selville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu