Punaviinistä johtunut useamman päivän ummetus helpotti viimein ja kun juoksin etsimään kameraa, alkoi vessasta kuulua vaimon kiroilua ja päästyäni paikalle, tuon kirotun mokoman naisen sorkkimasta vessaharjalla pökälettäni.
Minulla on tapana puhtaasti terveyssyistä analysoida, tuoksutella ja kuvata ulosteeni, joten vaimon teko oli sitäkin katalampi.
Vaimo ei moitteilleni korvaansa lotkauttanut, vaan väitti omistusoikeuteni ulosteeseen päättyneen siinä vaiheessa kun se kosketti posliinia. Kehtasipa myös muistuttaa, että ulosteen pääsiallisesti muodostama, MINUN sulattamani ruoka ja juoma on hänen hankkimaansa, vaikka yhdessä on sovittu että vaimo käy töissä ja minä hoidan kodin ja taiteilen.
Ulosteen omistusoikeus
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikesta sitä voikin saada riidan aikaseksi. Jäin vaan miettimään, että miksi sitä sillä harjalla tökittiin? Eikö normaalimpi nainen olis vetaissut pöntön ja sitten ehkä niitä pöntön reunoja putsaillut?
- Anonyymi
Taiteilijan kannattaa seuraavan kerran paskantaa housuunsa, niin saa omia tuotoksensa itselleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen735559Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2734866Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk433190Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172553014Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1042639Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52172Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3362072Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik651801Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21556Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555