Varatun kanssa suhteeseen?

Anonyymi

Miksi sinkku saalistaa toistuvasti varattua?

Voisitko aloittaa suhteen varatun kanssa?

Olitpa mies tai nainen, suhde varatun ihmisen kanssa on taatusti ongelmallinen. Lue Viral Thread -sivuston listaamat asiat, jotka kannattaa tiedostaa, jos aikoo olla jonkinnäköisessä suhteessa varatun kanssa.

Haaveiletko suhteesta varatun kanssa? Vai oletko jo kenties antautunut salasuhteen pauloihin?

Oletko varmasti sinut suhteenne ja sen mahdollisten ongelmien kanssa? Kannattanee pitää mielessä, että vaikka kaikki alla olevat Viral Thread -sivuston listaamat asiat olisivat selvää kauraa teille kummallekin, salailunne satuttaa ainakin yhtä ihmistä. Sinun täytyykin kysyä itseltäsi yhtä asiaa: onko se todella sen arvoista?

Nämä asiat kuitenkin kannattaa tiedostaa, jos olet päättänyt olla suhteessa varatun kanssa.

1. Hän on luultavasti tehnyt sen ennenkin
Saatat olla ensimmäinen – onhan se mahdollista –, mutta jos hänen omatuntonsa sallii pettämisen sinun kanssasi, on enemmän kuin todennäköistä, että hän on tehnyt sitä ennenkin – ja tekee jatkossakin.

2. Seksi on mahtavaa
Niin väärin kuin se saattaa ollakin, salainen, sihisevän kuuma tapaaminen jonkun kanssa vain seksin merkeissä on luultavasti yksi elämäsi mahtavimmista seksikokemuksista. Teidän ei tarvitse höpistä joutavia tai syödä päivällistä. Se yksinkertaisesti on kuumaa vain siksi, että se tuntuu väärältä.

3. Et kuitenkaan saa seksiä kovin usein
Varatun kanssa petipainia ei välttämättä ole luvassa kovinkaan usein. Se on kuitenkin taas yksi syy siihen, miksi seksi on mahtavaa, kun vihdoin pääsette kahdestaan jonnekin ja saatte riisuttua vaatteet.

4. Joudut odottelemaan paljon
Jos kyse ei olekaan enää vain seksistä ja tunteesi ottavat vallan, olet pulassa. Miksi? Koska et pääse juttelemaan hänelle kovin usein. Kyseessä ei todellakaan ole tavallinen parisuhde, vaan paljon on kiinni aikataulujen kohtaamisesta.

5. Näet vain kuoren

Olet oikeastaan aika onnekas. Et joudu tekemisiin niiden kaikkien ikävien asioiden kanssa – sinun ei tarvitse tietää, paljonko hän vihaa työtään, kuinka paljon hänen lapsensa vihaavat häntä ja kuinka onneton hän saattaa todellisuudessa olla parisuhteessaan. Saat vain sen hauskan, seksikkään puolen... Ja siihen ehkä kannattaa tyytyä, vai mitä?

6. Et ole erityinen
Jos luulit muuta, olit väärässä. Kuinka voisit olla hänelle erityinen, jos hän kerran menee kotiin jatkamaan avioelämäänsä nähtyään sinua? Olet toki erityinen ihmisenä, mutta hänelle olet luultavasti vain tylsän elämän piristäjä.

7. Hän tuskin välittää siitä, miten päiväsi on mennyt
Jos olet salasuhteessa, ette luultavasti käyskentele julkisesti yhdessä, juttele päivästänne tai harrasta muuta kuin mieletöntä petipainia. Se on sekä salasuhteen rikkaus että ehdoton huono puoli.

8. Hän ei koskaan jätä kumppaniaan
Voihan olla minimaalinen mahdollisuus siihen, että hän jättää kumppaninsa vuoksesi, mutta monestako tällaisesta tapauksesta olet kuullut? Todennäköisempää on se, että olet koko suhteenne ajan vain "se toinen".
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/salasuhde-varatun-kanssa-nama-asiat-kannattaa-tiedostaa/5750726#gs.px9jqh

98

765

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattaisikohan sinun vihdoin ja viimein varata aika joltain ammattilaiselta? Pakkomielteeltä tuo vaikuttaa, ei normaalia, syytellä jotain olemattomia osapuolia omista mielenterveysongelmista. Ei se sinkkujen ongelma ole jos narsistit ovat niin sekaisin, että luulevat ties mitä, muut elää täällä teitä viihdyttääkseen, sairasta. Menkää hoitoon, kiitos.

      En jaksanut lukea pitkää lotinaasi, uskoakseni tuolla samalla teesillänne, olette syyllistäneet usein aiemminkin uhrejanne omista ongelmistanne, hy faan.

      • Anonyymi

        Aloittaja on järkevä, sinä et. Sinä kuulostat tyypilliseltä kakkoselta selityksilläsi ja syytöksiltä täysin vierasta ihmistä kohtaan. Alennat arvoasi mutta et edes tajua sitä. Onnea elämääsi sillä todellakin tarvitset sitä. Olet taatusti (nais)tyyppi joka ei kiinnosta muuta kun pano mielessä, et parisuhde mielessä.

        -mies sivusta-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on vain kopioinut tekstin netistä. Siinä ei ole yhtään aloittajan omaa sanaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on vain kopioinut tekstin netistä. Siinä ei ole yhtään aloittajan omaa sanaa.

        Kyllä, päivänselvä kopio.

    • Jaa-a, toistuvasti ehkä jotain turvaa tai huomiota hakien? Varatut on helppoja, kun niiltä saa hetken huvin ja huomion, sitten ne läpyttää himaan?

      Nii, luultavasti kielletty hedelmä maistuu makeammalle, kun kotona oleva kuivahedelmä? Ja luultavasti se rakastaja/-tar saakin säpinää ja kipinää aikaan puolin ja toisin.

      Myös osakseen ehkä kaiken patoutuneen halun ja himon? Aika useinhan kuulee valittelua ettei kotona kukaan enää anna mitään.

      Noissa vaan helposti sattuu ja satuttaa kaikkia osapuolia, ei kiva juttu. Ja jos kehittyykin tunteita, niin sitten onkin ehjä edessä.

      Paljon ihmiset silti salaa nautiskelee rakastajistaan. Liha on heikko.

      • Olihan tuossa listassa vähän tylystikin todettuja kohtia. Kolikon kääntöpuoli. Kuten vaikka sitaateissa.

        "Teidän ei tarvitse höpistä joutavia tai syödä päivällistä. Se yksinkertaisesti on kuumaa vain siksi, että se tuntuu väärältä."

        - Niin tai sitten ei tunnu väärältä, voi tuntua oikealtakin siis se ihminen, ei teko ehkä niinkään. Ehkä he höpiseekin enemmän, mitä parisuhteen osapuolet. Ei voi tietää.

        "Saatat olla ensimmäinen – onhan se mahdollista –, mutta jos hänen omatuntonsa sallii pettämisen sinun kanssasi, on enemmän kuin todennäköistä, että hän on tehnyt sitä ennenkin – ja tekee jatkossakin."

        - Vaan, jos onkin tunteita ja ihminen kohdannut vasta nyt sen" oikean" ihmisen?

        "Näet vain kuoren"

        -Tai paljon enemmän aitoa, kun puoliso?

        "Et ole erityinen"

        - Tai nimenomaan on juuri erityisin?

        "Hän tuskin välittää siitä, miten päiväsi on mennyt"

        - Tai nimenomaan välittää, koska välittää.

        Niin rumaa, kun pettäminen onkin, niin siinä voi olla jokin inhimillinenkin puoli. Joku syy kaikkeen on.

      • JanK kirjoitti:

        Olihan tuossa listassa vähän tylystikin todettuja kohtia. Kolikon kääntöpuoli. Kuten vaikka sitaateissa.

        "Teidän ei tarvitse höpistä joutavia tai syödä päivällistä. Se yksinkertaisesti on kuumaa vain siksi, että se tuntuu väärältä."

        - Niin tai sitten ei tunnu väärältä, voi tuntua oikealtakin siis se ihminen, ei teko ehkä niinkään. Ehkä he höpiseekin enemmän, mitä parisuhteen osapuolet. Ei voi tietää.

        "Saatat olla ensimmäinen – onhan se mahdollista –, mutta jos hänen omatuntonsa sallii pettämisen sinun kanssasi, on enemmän kuin todennäköistä, että hän on tehnyt sitä ennenkin – ja tekee jatkossakin."

        - Vaan, jos onkin tunteita ja ihminen kohdannut vasta nyt sen" oikean" ihmisen?

        "Näet vain kuoren"

        -Tai paljon enemmän aitoa, kun puoliso?

        "Et ole erityinen"

        - Tai nimenomaan on juuri erityisin?

        "Hän tuskin välittää siitä, miten päiväsi on mennyt"

        - Tai nimenomaan välittää, koska välittää.

        Niin rumaa, kun pettäminen onkin, niin siinä voi olla jokin inhimillinenkin puoli. Joku syy kaikkeen on.

        Hän ei koskaan jätä kumppaniaan

        "Tai jättää." Ei voi tietää.

        Hyvät yöt.

    • En kyllä ymmärrä miksi edes pitää varattuja iskeä koska se kertoo minusta enemmän siitä, ettei kunnioita toisen suhteita kuin myös, jos varattu yrittää pettää kertoo, ettei kunnioita omaa suhdetta, eikä sellainen ole koko parisuhdetta ansainnut.

      • Joten ei kiinnosta pettäjän tai varatun mieliteet koen jo pahaa oloa kolmannen osapuolen takia. Kun tykästyy voi sitä tajuta ettei ryhdytä toimenpiteisiin keskenään. Ennen kuin on vapaa suhteesta rehellisin keinoin.

      • valtakunta kirjoitti:

        Joten ei kiinnosta pettäjän tai varatun mieliteet koen jo pahaa oloa kolmannen osapuolen takia. Kun tykästyy voi sitä tajuta ettei ryhdytä toimenpiteisiin keskenään. Ennen kuin on vapaa suhteesta rehellisin keinoin.

        Varatun mielipiteet= Varatun iskijän mielipiteet

        Paitsi jos sellainen varattu kun pettää, sitä ei aina näe naamasta onko sillä parisuhde ja siitä tulee kova morkkis kun tietää toisen vasta myöhemmin olleen varattu.

      • Koen sen perheen puolesta liian kovat tuskat. ☹️

      • Anonyymi

        eikös näin mene sanonta että tuollaisen miehen minäkin haluaisin jos et olisi varattu, ja aivottomiin tämä tepsii.

    • Anonyymi

      Ei se edes ole mikään suhde. Se on niitä varten jotka eivät vielä ole valmiita mihinkään suhteeseen. Pelkkää leikkiä pelokkaita varten

    • Anonyymi

      Pettäminen on väärin, silti alotukseen kohtia kuten ylipäätäänkään ihmisten luokittelua ja toimintaa joidenkin kategorioiden mukaan pidän typeränä. Onneksi ihmiset tuolla IRL ei monetkaan ole semmosia typeryksiä kuin porukka täällä. Kuka jaksaa jauhaa ja mietiskellä näitä teidän kirjavia juttujanne. Rakkauskin voi yllättää. Mutta täällä olis kiva, jos olis jotain aitoo jutustelua ja fiksua pohdintaa, eikä pelkästään provoja provoamisen riemusta.

    • Anonyymi

      En tiedä mitään jännittävämpää kuin varatun naiminen sinkkuna tai varattuna. Se on ihan parasta kun saa vierasta ja uutta. Se on mahtavaa, kiihottavaa, ihanaa. Tuntee olevansa todella elossa!

      Sori vaan typerykset mutta pettämisen himokkuus on samanlainen tabu kuin itsemurha ja pedofilia. Tää on siis vain esimerkki siitä että joku asia on tabu josta ei puhuta - ei tarkoita että noita voisi rinnastaa (huom!).

      • Mahtaako se nyt mikään tabu olla? Kyllä jokainen joka on ikinä ihastunutkin polttavasti, tietää mikä on ensihuuma ja osaa rinnastaa sen tuollaiseen nimenomaan jatkuvaan ensihuumaan?

        Lähinnä kai ihmiset miettiikin sitä, että vaikka olisi kuinka kivaa kokea sitä ensihuumaa jonkun kanssa, niin jos se tapahtuu pettämisenä. Salaa ilman puolison lupaa ja sopimusta, niin sehän on silloin epäluottamuslause. Lyö kiilaa parisuhteeseen mihin pitäisi olla uskollisesti sitoutunut. Avoimet suhteet onkin sitten ihan eri asia, niissä on sopimus suhteen tilasta jossa saa olla muitakin seksikumppaneita tms.

        Vaikkei se haittaisi tuon taivaallista sitä joka pettää, mutta entäpä se oma kumppani joka luottaa petolliseen ihmiseen, vaikka ei olisi mitään syytä luottaa? Se moraalinen puoli siinä ihmisiä liikuttaa ja asiassa vaikuttaa, miksei niin vaan ole viisasta tehdä.

      • Anonyymi

        Mutta, näkisittepä pettäjän jäätyään kiinni tekemisistään. On todella ahdistuksissaan. Addikti.

    • Anonyymi

      Omat periaatteeni eivät tuohon taipuisi. Minä en varattuihin koska ja se siitä. Kyllä se varmasti kirpaisisi, jos toinen tuntuisi oikealta, mutta pitäisi silti pystyä elämään itsensä kanssa. Eli ei taipuisi ei. Vanhat kuviot pitää olla kunnolla selvitetty ensiksi, mihinkään sotkuun en lähde mukaan.

      Onpa tuo tullut kerran yhdelle herralle suoraan sanottuakin. Että ei kiitos, en ala mihinkään. Kehotin selvittelemään asiat ihan kotonaan, siellä vaimonsa kanssa. Mun takiani ei kannata tehdä radikaaleja valintoja. sillä minä en lupaa yhtään mitään. Niiden tehtyjen valintojen kanssa pitää sitten pystyä elämään myös ilman minua.

      • Anonyymi

        Yrittikö pöksyihin?

        _Sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittikö pöksyihin?

        _Sivusta

        Outo kysymys. Mitkäs ne sun omat motiivit tollasessa tilanteessa olis?

        Eipä tuo pöksyistä puhellut. Kovin oli muunlaista lässytystä. Sitä tyypillistä miten kotona on kamalaa ja vaimo on kauhee ja miten hirveetä on kun tolleen törmää elämänsä naiseen eikä voikaan mitään. Uskoo ken tahtoo. Mä en ole minkään sortin uskovainen. Älä viitsi aikunen mies. Sun elämäs se on, eikä mun. Tee sille jotain jos on niin vaikeeta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se kamalaa. :)

      • Anonyymi
        JanK kirjoitti:

        Onhan se kamalaa. :)

        Ai mikä on kamalaa? Joidenkin ihmisten kotielämäkö? Kai se sitten on. Toi voivottelu on ilmeisesti enemmän miesten tapa. Tai ainakin miesten kohdalla siitä kerrotaan enemmän. On se ehkä vähän outoa, jos kotielämä muuttuu yhtäkkiä kamalaksi jonkun tuntemattoman naisen takia. Tai jos se on sitä jo, niin miksei sille tee mitään. Kai siihen heillä joku syy on.

        Niin. Jos pettämään mielii, niin kai se silloin on kamalaa kotielämä.

    • Anonyymi

      Ei kannata. Toisten suhdetta täytyy kunnioittaa ja mielenkiintoisia vapaita ihmisiä on olemassa.

    • Anonyymi

      Elämässä on kaksi helppoa sääntöä. Varattuihin ei kosketa, varattuina ei kosketella muita. Nuo säännöt ovat helppoja toteuttaa jos kotiolot ovat kunnossa. Huomaavaisuus, pieni humoristinen leikki auttavat pitämään suhteen kunnossa.

    • Anonyymi

      Olen varattu ja kurppa tuli kerran iskemään mua baarissa vaikka mun vaimo istui vieressäni. Naiset on sitten röyhkeitä. Siinä tuli sitten rähinä mun vaimon ja kurpan välillä.

      • Anonyymi

        Ei sulla kurppa mitään vaimoa ole ikinä ollutkaan.

      • Anonyymi

        Eipä kuulosta sunkaan kurppas terveeltä päästään jos tollasesta pitää rähinä alottaa.

    • Anonyymi

      Palstan varatut pyörii kytiksessä palstalla ketä laitetaan matkaan?

      • Heh, mä ainakin olen avautunut palstalla siihin malliin, ettei ole pelkoa päätyä kenenkään sinkun sussuksi, vaikka olisi joskus sinkkukin. Luulen, että siinä vaiheessa jos uusio sinkuksi päätyy, niin on ihan jalkauduttava irl katselemaan mitä löytyy ja kelle kelpaa. :D

        Niin "hyvä" vaikutelma on tehty että oksat pois.

    • Anonyymi

      En tiedä, mutta jostain syystä katsotaan että se on miessinkulle sallitumpaa..

      W.

    • Anonyymi

      No itseä sinkkuna ei varatut kiinnosta. Eikä se vuoksi, että erityisemmin kunnioittaisin heidän suhdettaan, kun se voi olla täysin sysipas.a.

      Kyse on vain ja ja ainoastaan minusta. Minä en halua satuttaa itseäni siinä touhussa.

      Joku varattu, vaikka huonostakin suhteesta on yksi inhottavimmista tapauksista maan päällä, jos hän ei osaa ottaa itse itseään niskasta kiinni ja erota, sitten vasta etsiä seuraa tai laastaria, mitä nyt ikinä haluaakaan. Suhteessa jos ihminen on valmis pettämään, hän ei silloin välitä kuin itsestään. Lisäksi hän oikeuttaa toimimistaan itsevalheilla ja toisen ihmisen toimilla, vaikka kyse on hänen vastuustaan omasta elämästä.

      Toisinsanoen pettävä varattu on selkeästi etääntynyt itsestään ja ei osaa ottaa vastuuta itsestään. Kävelevä aikapommi, repussaan räjähteitä.

      Eli ei kiitos.

      • Anonyymi

        Eihän pettävä varattu ota vastuuta, eikä myönnä pettämistään vaikka naamasta paistaa kaikki p...a.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän pettävä varattu ota vastuuta, eikä myönnä pettämistään vaikka naamasta paistaa kaikki p...a.

        Saattaa se myöntääkin. Seurustelin naisen kanssa kerran, joka oli pettänyt. Ihan mukava ja välittävä nainen, oli pettänyt, kun ei keksinyt muutakaan konstia päästä suhteesta roikkuvaan mieheen. Katui kylläkin tekoa sitten, mutta en usko, että kaikki pettävät ovat tunteettomia sikoja. Niillä ei vaan välttämättä ole työkaluja hallita omaa elämäänsä suhteessa.

        Luulen, että loppujen lopuksi pettäminen on jonkinlainen hätähuuto monelle.

        Mutta silti ei kuulu minulle, se on hoidettava itse läheisten ihmisten kanssa. Ei hyppäämällä toisen kanssa sänkyyn.

      • Anonyymi

        Juuri noin. Toimimaton suhe tulee lopettaa ennen kuin lähtee uuteen.

        Samaa mietin, että ei kaikki varsinkaan ole tavakseen pettäviä ja ketkuja ihmisiä, se saattaa olla radikaali temppu ja hätähuuto. Jopa niin ääretömmän radikaali teko, että varmasti pääsee kumppanistaan eroon.

        Pettäjiä on nähty, eikä ne kaikki ole tosiaan läpeensä pahoja ja katalia. Rumaa se on silti, mutta elämä välillä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin. Toimimaton suhe tulee lopettaa ennen kuin lähtee uuteen.

        Ja lisäksi pikkuisen aikaa olla yksin sen jälkeen... itsensä vuoksi.

      • Anonyymi
        JanK kirjoitti:

        Samaa mietin, että ei kaikki varsinkaan ole tavakseen pettäviä ja ketkuja ihmisiä, se saattaa olla radikaali temppu ja hätähuuto. Jopa niin ääretömmän radikaali teko, että varmasti pääsee kumppanistaan eroon.

        Pettäjiä on nähty, eikä ne kaikki ole tosiaan läpeensä pahoja ja katalia. Rumaa se on silti, mutta elämä välillä on.

        Jotkut ihmiset hyväksyy jopa väkivallan, kun toinen ärsyttää tarpeeksi, eikä päästä pois tilanteesta...
        Mutta pettäminen olisi kauheaa...

        Itse en suuttuisi pettämisestä. Pettynyt olisin ja suhde päättyisi siihen, mutta tavallaan ymmärtäisin kyllä. Hyväksyä en voisi ikinä. En vaan taipuisi siihen.

      • Anonyymi

        Voi kun on taas yksipuolista kirjoittelua. Todellisuudessa aika usein myöskään petetty ei halua erota. Pettäjällä on hiljainen hyväksyntä käydä vieraissa. Monesti on myös kyse siitä, että pettäjä jaksaa jatkaa parisuhdettaan vain sivusuhteen vuoksi. Hän tekee sen etenkin puolisonsa vuoksi. Puolison, joka ei halua erota.

      • Anonyymi
        JanK kirjoitti:

        Samaa mietin, että ei kaikki varsinkaan ole tavakseen pettäviä ja ketkuja ihmisiä, se saattaa olla radikaali temppu ja hätähuuto. Jopa niin ääretömmän radikaali teko, että varmasti pääsee kumppanistaan eroon.

        Pettäjiä on nähty, eikä ne kaikki ole tosiaan läpeensä pahoja ja katalia. Rumaa se on silti, mutta elämä välillä on.

        Edes pettämällä ei kyllä ollenkaan välttämättä pääse kumppanista eroon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edes pettämällä ei kyllä ollenkaan välttämättä pääse kumppanista eroon.

        Ei pääse, mutta usein kyllä pääseekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun on taas yksipuolista kirjoittelua. Todellisuudessa aika usein myöskään petetty ei halua erota. Pettäjällä on hiljainen hyväksyntä käydä vieraissa. Monesti on myös kyse siitä, että pettäjä jaksaa jatkaa parisuhdettaan vain sivusuhteen vuoksi. Hän tekee sen etenkin puolisonsa vuoksi. Puolison, joka ei halua erota.

        Niinpä oli käynyt tämän naisenkin kohdalla, että mies antoi anteeksi.

        Lisäksi mitä ymmärsin naisen jutuista, tämä oikeasti katuu tekoaan. Itseasiassa luulen, että nytten kun ovat eronneet vihdoin, nainen on jotenkin hyvittänyt huoltajuusjutuilla tilannetta... tosi sekoa, mutta niinhän noi jutut yleendä onkin.

        Mutta on tosiaan moni aikuinen ihan hukassa itsensä kanssa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun on taas yksipuolista kirjoittelua. Todellisuudessa aika usein myöskään petetty ei halua erota. Pettäjällä on hiljainen hyväksyntä käydä vieraissa. Monesti on myös kyse siitä, että pettäjä jaksaa jatkaa parisuhdettaan vain sivusuhteen vuoksi. Hän tekee sen etenkin puolisonsa vuoksi. Puolison, joka ei halua erota.

        Kyllä ne puolisot haluaa erota. Tuo on virheellinen ajatus. Pettäjä pelkää erota. Haluaa jatkaa jos on paljon yhteisiä vuosia takana ja kiintymystä , rakkautta puolisoa kohtaan. Kaiken kaikkiaan yhdessä elettyä elämää. Tavallista elämää. Sitähän se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun on taas yksipuolista kirjoittelua. Todellisuudessa aika usein myöskään petetty ei halua erota. Pettäjällä on hiljainen hyväksyntä käydä vieraissa. Monesti on myös kyse siitä, että pettäjä jaksaa jatkaa parisuhdettaan vain sivusuhteen vuoksi. Hän tekee sen etenkin puolisonsa vuoksi. Puolison, joka ei halua erota.

        Nnaurettava kommentti. Ei varmasti ole hyväksyntää. Ellei keskenään ole yhdessä tuumin sovittu. Se on taas sitten eri juttu.

    • Anonyymi

      Öö no sinkku on arjen apu varatulle? Yhdessä on kivaa

    • Anonyymi

      Jos ihmisiä tapaa mualla kuin nettideiteissä niin harva sitä heti tietää, että joku on varattu. Ja just luin ihan asiantuntijajutunkin, että siinä pelossa, että joku voi olla varattu eikä uskalla tämän vuoksi lähestyä niin sen vuoksi ei kannata olla lähestymättä kiinnostavaa ihmistä. Tässä ketjussa kuten koko palstalla ei tunnuta ihmisiä tavata mitenkään ihan normi IRL elämässä. Itse uskon näin vanhemmiten, että kiinnostava ihminen tulee vastaan jossain sattumalta ei silleen etsimällä. Toki sit jos kova halu löytää kumppani rinnalle niin nettideitit on parempi täsmäiskupaikka. Täällä tuntuu olevan jotenkin ihan semmoinen normista poikkeavin ihmisten kummallisuuspalsta. En tiedä millaisia ihmisiä teillä oikeasti on ympärillä vai onko ketään, kun ootte niin tuomitsevia. Toinen ryhmä on provoajat ja pelleilijät.

      • Anonyymi

        Epävarmuus itsestä heijastuu muihin. Siinä syy tämän palstan provokatiivisempiin kirjoituksiin.

      • Anonyymi

        Juurikin näin, on surullista että ajatellaan tilannetta nolona jos tietämättään kokeilee lähestyä varattua. Luulisi sen myös olevan täysipäiselle ihan imartelevaa että joku muukin kuin oma puoliso osoittaa kiinnostusta ja senkin että on varattu voi ilmoittaa myös ystävällisen asiallisesti ilman suurta dramatiikkaa.

        Yym, kyllä niitä yrittäjiä riittää sittenkin, vaikka tietää että varattu on.

        Eipä tuo toisia tunnu haittaavan yhtään. Päinvastoin jotkut innostuu ennestään. En nyt tiiä onko se imartelevaakaan. Ei minusta, jollen itse ole jotenkin viehtynyt myös yrittelijään. Joku random yrittelijä, niin en kyllä vaikutu.

        Eiköhän tuo kiusaus ja houkutus ole lähinnä läsnä silloin, kun molemmin puolin tuntee vetoa toisiinsa. Toki niitäkin on joille kaikki käy.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin, on surullista että ajatellaan tilannetta nolona jos tietämättään kokeilee lähestyä varattua. Luulisi sen myös olevan täysipäiselle ihan imartelevaa että joku muukin kuin oma puoliso osoittaa kiinnostusta ja senkin että on varattu voi ilmoittaa myös ystävällisen asiallisesti ilman suurta dramatiikkaa.

        Lukihäiriö, sori. Niin kumppania tarkoitit, että on imarreltu jos joku muukin on kiinnostunut puolisosta.

        Lähinnä hymyilyttää, kun huomaa jonkun muikistelevan ja lieruvan viehättyneenä puolisosta. Kyllä ne semmosia aina on ollu, että joku muukin on niihin silmänsä iskenyt kun minä. Eipä tosiaan siitä pillastua kannata. :)

        Minä en uskovaisena voisi varattuun suhdetta luoda, vaikka ei sitä tiedä mitä rakastuessaan tekisi. Raamattu kieltää himoitsemasta lähimmäisen puolisoa.

        Mitäs viikonloppuun kuuluu?

      • HOPE.LOVE kirjoitti:

        Minä en uskovaisena voisi varattuun suhdetta luoda, vaikka ei sitä tiedä mitä rakastuessaan tekisi. Raamattu kieltää himoitsemasta lähimmäisen puolisoa.

        Mitäs viikonloppuun kuuluu?

        Eikä tarvi olla uskonnollinenkaan, ihan omatunto riittää ja että ymmärtää mitä niillä teoilla voi saada aikaan. Satuttaa perhettään, rakkaitaan, vieläpä rakastajaansakin mikäli tunteita kehkeytyy ja kyllähän siinä omakin selkäranka vääntyy.

        Käytiin mäkkärissä ja yök, nyt on kaikilla huono olo siitä ruoasta. Pitikin luvata lapsille. 🤢

        Itse kävin muutama päivä ABC:lla hampurilaisella, sillä isä käy siellä kahvilla. Kyllä mäkkäri voittaa ABC:n minusta. Joensuussa on vain yksi mäkkäri ja se on kaukana, joten en käy siellä ollenkaan. Vuosia sitten Joensuun torinnurkalla oli mäkkäri. Silloin kävin siellä. Mistä huono olo mahdollisesti johtuu?

        Tulee aina huono olo hamppariaterioista, niin mulle kun puolisollekin. Ei se pöperö vaan sovivatsalle. Kebabbirulla ei tee samaa oloa.
        Mut kotiruokaa mieluiten, tietää kun itse tekee raaka-aineista, että mitään ala-arvoista ei tuu syötyä.

        Tämän vuoden eka ja viimeinen hamppari ruokailu. Syön mielummin, vaikka ruutuvihkon nälkääni.

        No, harmi, jos hampurilaisaterioista tulee pahaolo. Onko muita ruokia, joissa käy myös samalla tavalla? Itse olen tänä vuonna monta hampurilaista syönyt. Ainakin Hesburgerissa, Scanburgerissa ja ABC:lla olen hampurilaisen syönyt. Minulla ei tule niistä pahaolo. Täytyy kyllä tunnustaa, että enemmän tykkään Subwayn leivistä kuin hampurilaisaterioista. Niistäkin monesti jää ranskalaiset syömättä kokonaan, sillä ne eivät oikein maistu.

        Hyvää päivänjatkoa, sillä itse menen kohta saunaan, joten en ole kokoajan netissä.

        Tulee kaikesta rasvassa pyöritellystä huono olo. Transrasvat?

        Subileipää minäkin mielummin syön, jos joku pikaruoka pitää valita. Hyvä salaattikin vie voiton. Noissa ei kyllä salaatitkaan ole kaksisia ja pirun kalliita vaan. Syömme siis kotiruokaa. :)

        Kiitos samoin, hyvät löylyt.

    • Anonyymi

      Yhtä ja samaa vai jotenkin periaatteelisesti etsii vain varattuja. Jos jälkimmäinen niin varmaan jotenkin kokee turvallisemmaksi, että ei mene itsenäisyys en tiedä.

      Itse en ole toistuvasti etsinyt varattua tai varsinkaan saalistanut. Mutta olen kyllä varatun kanssa pannut ja jos se uudelleen mun luo tulee niinkun lupas niin panen kyllä. Oon ollut niin yksinäinen, kosketuksen ja huomion puutteessa että se että hän tulis käymään tuntuu vaan helpotukselta. Että saa edes pienen hetken lämpöä ja olla toisen ihmisen sylissä, pusutella ja hyväillä.

      Mulla ei oo minkäänlaista katkeruutta hänen vaimoansa kohtaan. Kadehdin ja toisaalta säälin häntä kyllä vähän. Kadehdin sen puolesta, että hänellä on tosi ihana mies. Ja säälin sen puolesta että onhan se tosi kurjaa jos he eivät saa seksielämäänsä tasapainoiltua niin että molemmat sais kotona seksin ja läheisyyden tarpeensa tyydytettyä.

      Tiedän että hän varmaan kyllä olis muhun aika suuttunut jos tietäis ja ymmärrän senkin kyllä. Mutta jostakin syystä en kyllä tunne tekeväni mitään kauhean isosti väärinkään. Heillä on ollut kuitenkin parisuhteessa omat ongelmansa jo paljon ennen mun tuloa kuviohin. Ja mä luulen että mun kaa paneminen on sille miehelle itseasiassa yritys pelastaa se avioliitto, että se ei seksinpuutteeseen kariudu. En sano että tekisin kellekkään mitään palvelusta, ihan itsekkäät motiivit mulla on, mutta ei todellakaan ole yritys mitenkään heidän suhdettaan kaataa, enkä usko että siihen edes kykenisin. Heillä on kuitenkin pitkä liitto, perhe ja rakkautta mikä sitoo yhteen. Jos he joskus eroaa niin tiedän kyllä, että se on heidän päätöksensä ja heidän suhteensa polku mikä siihen vie, ei se ole mun tekoja tai tekemättä jättämisiä.

      Ja henkilökohtaisesti, kyllä mä tiedän että muhun tulee sattumaan. Oon jo nyt ihan ihastunut siihen eikä se oo kun kerran käynyt. Toinen näkökulma on kyllä sekin että jo tällä tuttavuudella olen saanut tästä ihan hirveesti. Enkä tarkoita vaan seksiä, vaan sitä kohtaamista toisen ihmisen kanssa. Se yksinäisyys sattuu meinaan myös ihan pirusti.

      • Anonyymi

        Miten joku voi uskoa miehen puheet ettei ole seksiä. Nämä häikäilemättömät miehet valehtelevat kirkkain silmin ja vannovat rakkautta. Motiivia ei tarvitse arvailla paljonkaan.

        Ei ole vannonut rakkautta ja kai se aika selkeää on että jotenkin ei halut matchaa kun se kerran on lähtenyt muualta hakemaan. En mä oleta että ei olis ollenkaan seksiä, pelkästään sitä että on puutetta, eli siis hänen hyvinvointiinsa liian vähän seksiä ja läheisyyttä. Miks oletat että se olis jotenkin lähtökohtaisesti ikävä ihminen? Minusta on meinaan tosi mukava ihminen kyseessä. Oon siinä samaa mieltä että musta sen olis pitänyt vaimolleen puhua näitä juttuja, mutta on ilmeisesti siinä ajatuksessa että vaimo ei sellaista keskustelua pysty handlaamaan. Elämä voi joskus olla monimutkaista.

        Näin se on, seksiä oli varmasti kotonakin mutta saa paremmin kun sanoo ettei sitä ole ja nainen uskoo kaiken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se on, seksiä oli varmasti kotonakin mutta saa paremmin kun sanoo ettei sitä ole ja nainen uskoo kaiken.

        Niinkun sanoin niin ei ole sanonut että seksiä ei olisi lainkaa, sanoi että on paljon enemmän haluja kun vaimolla. Mutta joo, sivumennen uskon kyllä mitä se mulle puhuu. Itseasiassa luotan todella paljon tähän tyyppiin. Ymmärrän sen järjellä että pettäminen on sille vaimolle valehtelua ja se vois valehdella mullekin. Ja tavallaan tuo asia kyllä hämmentääkin mua, kun tosiaan oma luotto siihen mieheen on niin kova.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten joku voi uskoa miehen puheet ettei ole seksiä. Nämä häikäilemättömät miehet valehtelevat kirkkain silmin ja vannovat rakkautta. Motiivia ei tarvitse arvailla paljonkaan.

        No näin justiinsa 😂 ei lakkaa hämmästyttämästä nämä hyväuskoiset reppanat jotka lankee varattujen leikkiin. Kuka on niin tyhmä ettei tajua tuota pelinluonnetta, oikeesti?

        Sitten vielä joku varatun pano sanoo että "säälii" sen puolisoa. Ainoa säälittävä ja säälinarvoinen on tämä varatun kanssa vehtaava ja valheiden määrän uskoja. Voi hyvää päivää 😂

        No minä kai olen se hyväuskoinen. Mutta selvennäppä nyt mikä se pelinluonne nyt oikeastaan loppujen lopuksi on?

        Enkä mä nyt tarkoittanut säälillä mitään negatiivista niinkun sä sen tulkitsit. Mutta onhan se harmi että heillä sellaisia vaikeuksia on, eikö? Harmi että muuten sujuvassa parisuhteessa seksuaalisuudesta tulee kipeä ongelma ainakin toiselle sen suhteen osapuolelle. Eikö se ole sääli?

        Ja joo, myönnän kyllä että ei mee mullakaan tän koronaeristyksien kans kauhean hyvin. En mä silti kenenkään sääliä halua. Ja edelleen, todella outoa että susta kaikki jotka päätyy pettämään on jotenkin patologisia valehtelijoita. En oikein usko et se ihan noinkaan on. Ja jos olis... niin kyllä mä sillon sitä vaimoa enemmän säälisin. Mä kun pääsen tästä tilanteesta aika helpolla pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten joku voi uskoa miehen puheet ettei ole seksiä. Nämä häikäilemättömät miehet valehtelevat kirkkain silmin ja vannovat rakkautta. Motiivia ei tarvitse arvailla paljonkaan.

        Tottahan se on, ettei joissakin parisuhteissa ole seksiä! Totta on myös se, että joissain parisuhteissa on seksiä, liian vähän. Mutta seksi ei ole lähellekään aina salasuhteen perustekijä, vaan siinä on paljon muutakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vannonut rakkautta ja kai se aika selkeää on että jotenkin ei halut matchaa kun se kerran on lähtenyt muualta hakemaan. En mä oleta että ei olis ollenkaan seksiä, pelkästään sitä että on puutetta, eli siis hänen hyvinvointiinsa liian vähän seksiä ja läheisyyttä. Miks oletat että se olis jotenkin lähtökohtaisesti ikävä ihminen? Minusta on meinaan tosi mukava ihminen kyseessä. Oon siinä samaa mieltä että musta sen olis pitänyt vaimolleen puhua näitä juttuja, mutta on ilmeisesti siinä ajatuksessa että vaimo ei sellaista keskustelua pysty handlaamaan. Elämä voi joskus olla monimutkaista.

        "Miks oletat että se olis jotenkin lähtökohtaisesti ikävä ihminen? "

        Se on näet niin, että lähtökohtaisesti aina haukutaan uskotonta puoliskoa. Hän on se joka tarinan "pahis". Pahiksen puoliso on aina "hyvis". Sinkkurakastaja on myös pahis, ellei nyt pidetä vain hölmönä hupakkona kuten sinua ..

        Todellisuudessahan meistä jokainen on sekä hyvis että pahis. Ja elämä on enemmän monimutkaista kuin yksinkertaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minä kai olen se hyväuskoinen. Mutta selvennäppä nyt mikä se pelinluonne nyt oikeastaan loppujen lopuksi on?

        Enkä mä nyt tarkoittanut säälillä mitään negatiivista niinkun sä sen tulkitsit. Mutta onhan se harmi että heillä sellaisia vaikeuksia on, eikö? Harmi että muuten sujuvassa parisuhteessa seksuaalisuudesta tulee kipeä ongelma ainakin toiselle sen suhteen osapuolelle. Eikö se ole sääli?

        Ja joo, myönnän kyllä että ei mee mullakaan tän koronaeristyksien kans kauhean hyvin. En mä silti kenenkään sääliä halua. Ja edelleen, todella outoa että susta kaikki jotka päätyy pettämään on jotenkin patologisia valehtelijoita. En oikein usko et se ihan noinkaan on. Ja jos olis... niin kyllä mä sillon sitä vaimoa enemmän säälisin. Mä kun pääsen tästä tilanteesta aika helpolla pois.

        Koska ne on patologisia valehtelijoita. Pettäminen perustuu kykyyn valehdella kaikille ja kaikesta, myös itselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska ne on patologisia valehtelijoita. Pettäminen perustuu kykyyn valehdella kaikille ja kaikesta, myös itselle.

        Pettäminen voi tarkoittaa juuri päinvastaista. Olla viimeinkin rehellinen itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minä kai olen se hyväuskoinen. Mutta selvennäppä nyt mikä se pelinluonne nyt oikeastaan loppujen lopuksi on?

        Enkä mä nyt tarkoittanut säälillä mitään negatiivista niinkun sä sen tulkitsit. Mutta onhan se harmi että heillä sellaisia vaikeuksia on, eikö? Harmi että muuten sujuvassa parisuhteessa seksuaalisuudesta tulee kipeä ongelma ainakin toiselle sen suhteen osapuolelle. Eikö se ole sääli?

        Ja joo, myönnän kyllä että ei mee mullakaan tän koronaeristyksien kans kauhean hyvin. En mä silti kenenkään sääliä halua. Ja edelleen, todella outoa että susta kaikki jotka päätyy pettämään on jotenkin patologisia valehtelijoita. En oikein usko et se ihan noinkaan on. Ja jos olis... niin kyllä mä sillon sitä vaimoa enemmän säälisin. Mä kun pääsen tästä tilanteesta aika helpolla pois.

        On ne valehtelijoita. Huippu sellaisia. Laitat selvän faktan eteen väittää jonkin muun tekemäksi. Sukupuolitautikin tarttuu ilman välityksellä ! Ei tiedä mistä tullut..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkun sanoin niin ei ole sanonut että seksiä ei olisi lainkaa, sanoi että on paljon enemmän haluja kun vaimolla. Mutta joo, sivumennen uskon kyllä mitä se mulle puhuu. Itseasiassa luotan todella paljon tähän tyyppiin. Ymmärrän sen järjellä että pettäminen on sille vaimolle valehtelua ja se vois valehdella mullekin. Ja tavallaan tuo asia kyllä hämmentääkin mua, kun tosiaan oma luotto siihen mieheen on niin kova.

        Täytyy käyttää vieraissa kemiallisia aineita l. sinisiä pillereitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vannonut rakkautta ja kai se aika selkeää on että jotenkin ei halut matchaa kun se kerran on lähtenyt muualta hakemaan. En mä oleta että ei olis ollenkaan seksiä, pelkästään sitä että on puutetta, eli siis hänen hyvinvointiinsa liian vähän seksiä ja läheisyyttä. Miks oletat että se olis jotenkin lähtökohtaisesti ikävä ihminen? Minusta on meinaan tosi mukava ihminen kyseessä. Oon siinä samaa mieltä että musta sen olis pitänyt vaimolleen puhua näitä juttuja, mutta on ilmeisesti siinä ajatuksessa että vaimo ei sellaista keskustelua pysty handlaamaan. Elämä voi joskus olla monimutkaista.

        Ettei saa seksiä ja läheisyyttä ? Miten ihminen jolla on 4 - 5 kirroksessa ja maksulliset pikapanot päälle. Tuleeko mieleen että, patoliginen valehtelija osaa miellyttää ja olla mukava.. Totuus paljasttuu yhdessä asumalla. Varmasti pettää ja kyllästyy. Haukottelee kun kuvittelee valheen onnistuneen. 😄

        Seksiriippuvuushan tuossa on kyseessä.

    • Anonyymi

      Sivusuhteita on aina ollut ja tulee aina olemaan. Jokainen vähänkin ajattelevampi ihminen tietää tämän. Sivusuhteisiin on myös syitä ja perusteluita yhtä paljon kuin sivusuhteita. Niitä ei voi lokeroida - kuten mitään muutenkaan ei kannattaisi.

      Sivusuhteet ovat erilaisia. Jotkut ovat vain henkisiä, mutta yksikään sivusuhde ei ole vain fyysinen. Siihen sisältyy enemmän tai vähemmän ajatusten vaihtoa mistä tahansa; päivän kulusta, yleensä elämästä, harrastuksista, ihmisistä, mielipiteitä.

      1. Hän on luultavasti tehnyt sen ennenkin
      On tai ei ole.

      2. Seksi on mahtavaa
      ja kuumaa siitä huolimatta, että se tuntuu väärältä.

      3. Et kuitenkaan saa seksiä kovin usein
      Eikö? Riippuu.

      4. Joudut odottelemaan paljon
      Jokaisessa parisuhteessa joutuu odottelemaankin. Jos tunteet ottavat vallan, on pulassa, oli asia mikä tahansa.

      5. Näet vain kuoren
      Höpöhöpö. Rakastajat tietävät toisistaan lähes poikkeuksetta paljon enemmän kuin kampaaja tai terapeutti - tai jopa puoliso.

      6. Et ole erityinen
      Kaikki ihmiset ovat erityisiä toisilleen - omalla tavallaan. Vertailu on turhaa (ja haitallista).

      7. Hän tuskin välittää siitä, miten päiväsi on mennyt
      Mistä löytyy näin kyynisiä rakastajia? Ja kuka alkaa tuommoisen rakastajaksi?

      8. Hän ei koskaan jätä kumppaniaan
      Ihan hyvin voi jättää. Mutta voi sinkkurakastajakin jättää varatun rakastajansa.

    • Anonyymi

      En aloittaisi. Ihastua voi, tunteet pidän sisälläni. Kenenkään suhteita en haluaisi sekoittaa, hajoittaa. Rehellistä, avointa toimintaa, itsensä ja toisen arvostamista. Tässä arvoja itselleni, joita noudatan.

    • Anonyymi

      Nainen oli varattu ja se halusi alkaa seksi suhteeseen. Ei oma moraali voinut antaa periksi ja annoin pakit.

    • Anonyymi

      On lapsellista keskustelua ihmisiltä (?j jotka eivät peloltaan ymmärrä elämästä yhtään mitään.

      Pannaan nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin.

    • Anonyymi

      Elämä ei ole koskaan yksinkertaista.

    • Anonyymi

      Minä olen sinkkunainen. En saalista ketään, en varattua enkä vapaata.
      Seksi seksinä, omalla kohdallani siihen ei sitoutumiset ja parisuhteet ja odotukset sisälly.
      Olen onnellinen vapaana, ja jokaiselle miehelle olen tehnyt selväksi että mitään vakavampaa en halua. Saatan olla kevyessä tapailisuhteessa, en sen enempää, ja se on toisenkin hyväksyttävä. Ja näitä miehiä löytyy kyllä jotka ovat samalla asialla.
      Jos tiedän että mies on varattu tai seurustelee en ala mihinkään. Vaadin reilun pelin kaikille osapuolille, ja ketään en auta pettämään.
      Elän pitkiäkin aikoja ihan vain itsekseni omaa elämääni ja keskityn työhöni ja ystäviini jne. enkä edes ajattele miehiä. Minulla on iso perhe ja monta sisarusta, heillä osalla lapsia. On vanhemmat ja lähisukua joihin hyvät suhteet. On yksi sydänystävä lapsudesta asti ja muutama muu ystävä. On työkavereita. Olen sosiaalinen ihminen enkä jää yksin jos en halua. Kotini ja yksityiselämäni haluan pitää itselläni.
      En ymmärrä miksi sinkkujen elämää pyritään arvostelemaan ja väkisin tupataan jotain parisuhdepuppua. Kun ei halua niin ei halua! Nielkää se. En minä ainakaan ole kenenkään kimpussa tenttaamassa että miksi olet parisuhteessa, eikö olisi kivempi olla yksin jne. Uskon että sinkkunainen on uhka. Uhka parisuhteessa epävarmoille naisille jotka eivät voi luottaa miehiinsä, ja uhka miehille koska eivät voi hallita ja määräillä vapaata naista.

    • Anonyymi

      Saalistaminen on ihan eri levelin juttu kuin suhde varatun kanssa.

    • On olemassa eräs hyvin yksinkertainen asia. Varatut ovat keskimäärin laadukkaampia kuin vapaat. Kun tavoittelee varattua, tavoittelee todennäköisesti parempaa.

      Kun olin poikamies, en havainnut, että kukaan nainen olisi tavoitellut minua. Kun olin naimisissa, tavoitteli useampikin.

    • Anonyymi

      Olen sinkku enkä saalista ketään, en varattua enkä vapaata.
      Mutta voisin ajatella että aika moni sinkku suosii varattua koska se on "turvallisempaa". Varattu on varattu, ei varmaan niin hevillä ala roikkua ja esittää vaatimuksia. Kertakäyttö kamaa niin sanoakseni.
      On myös mielenkiintoista tämä alituinen sinkkujen pelko :) Pelätään että se oma puoliso kiinnostuu vapaasta sinkusta, juuri tuon edellämainitun syyn takia. Yhden kerran leikki. Kyllä siinä kaksi tarvitaan siinäkin hommassa, ketään ei väkisin viedä jos toinen ei ole halukas lähtemään! On varmaan kauhea elää alituinen pelko puserossa että katseleeko se muita ja onko niitä kauheita sinkkuja lähettyvillä! :D :D

      -sinkkunainen-

      • Niinpä. Siitäkin kuule huomautellaan, että mikset pelkää sen lähtevän muitten matkaan. :)

        Oon aatellut niin, että turha pelätä, lähtee jos lähtee. Ei se kivalle tunnu, mutta eihän siinä väkisin roikkumallakaan sen parempata tule. Muutenkin parisuhteessa ollaan niin kauan, kun siihen mielenkiintoa löytyy.

        Ketään ei väkisin kannata pitää.

      • Anonyymi
        JanK kirjoitti:

        Niinpä. Siitäkin kuule huomautellaan, että mikset pelkää sen lähtevän muitten matkaan. :)

        Oon aatellut niin, että turha pelätä, lähtee jos lähtee. Ei se kivalle tunnu, mutta eihän siinä väkisin roikkumallakaan sen parempata tule. Muutenkin parisuhteessa ollaan niin kauan, kun siihen mielenkiintoa löytyy.

        Ketään ei väkisin kannata pitää.

        ...ja se joka on valmis toisen mukaan lähtemään, ei ole kiinnipitämisen arvoinen.
        On niitä joiden kanssa eletään terveessä kunnioittavassa ja rakastavassa suhteessa jota ei ulkopuolinen pysty hetkauttamaan. Ne kuluisat ylä- ja alamäet ja niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.
        Ja sitten on niitä toisia. Jotka joutavat menemäänkin.

        Just näin. 👍

    • Anonyymi

      Varatun kanssa heilastelu on sille kolmannelle osapuolelle siinä mielessä rentoa, ettei tarvitse pelätä vakavaa sitoutumista. Jos siis sattuu olemaan sitoutumiskammoinen, niin tuo järjestely varmaan tuntuu helpottavalta.

      Itse sen verran omistushaluinen, että en halua kumppania jakaa kenenkään kanssa, ja siksipä ei tulisi mieleen varatun kanssa alkaa kutiveivaamaan.

      Jos se varattu sitten rakastuisikin ja jättäisi puolisonsa minun takia, niin saisi ikuisesti pelätä että tekee saman uudestaan - pettää ja jättää minutkin. Ei kiitos.

      • Anonyymi

        Vähän tai enemmänkin eri mieltä tuosta "rennosta" heilastelusta varatun kanssa. Vaikka olisi paha sitoutumiskammokin. Saati sitten, jos on rakastunut tai muita suuria tunteita mukana. Kaikkea muuta kuin rentoa.

        Ihan jokaisessa suhteessa on riski, että kumppani pettää ja/tai jättää. Riskinä on myös, että itse pettää ja/tai jättää kumppanin. Näin siitä huolimatta, että lähes kaikki sanovat jossain elämänsä vaiheessa kuten sinä "Ei kiitos" tai "Minä en ikinä...".

        -Sheena

        Pettäjä pettää uudestaan.

        Todennäköisyys joutua petetyksi nousee, jos ottaa pettäjän kumppaniksi.

        Riski joutua petetyksi tai jätetyksi on aina olemassa. Tyhmä korottaa sitä riskiä ottamalla jo aiemmin pettäjäksi todetun rinnalleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vähän tai enemmänkin eri mieltä tuosta "rennosta" heilastelusta varatun kanssa. Vaikka olisi paha sitoutumiskammokin. Saati sitten, jos on rakastunut tai muita suuria tunteita mukana. Kaikkea muuta kuin rentoa.

        Ihan jokaisessa suhteessa on riski, että kumppani pettää ja/tai jättää. Riskinä on myös, että itse pettää ja/tai jättää kumppanin. Näin siitä huolimatta, että lähes kaikki sanovat jossain elämänsä vaiheessa kuten sinä "Ei kiitos" tai "Minä en ikinä...".

        -Sheena

        Jep. Lähdin edellisestä suhteesta tökeröllä tavalla ja se jäi kalvamaan mua. En olisi ikinä itsestäni uskonut, että vaihdan vanhasta uuteen lennossa.

        Vaikka kuinka oli kaikki puitu ja kerrottu, erota päätetty, niin silti se oli elämäni ikävin erokokemus ja ihan itse aiheutettu. En kadu eroa, se oli oikea päätös, mutta kadun tapaa jolla toteutin sen.

        Ei ikinä enää niin saa tapahtua, ikinä.

        Tunteiden sekamelskan vuoksi lennosta uuteen vaihtaminen ei ole mikään pikkujuttu, vaan kaikkein kriittisimpiä suhdetilanteita. Aniharvoin onnistuu hyvin - täydellisesti ei koskaan. Se on silti tilanne, jonka kuitenkin toivoisi ja odottaisi olevan täydellinen (ehkä enemmän kuin mikään muu), vaikka varsin hyvin tietää ettei se voi olla. Täydellisyysodotuksista seuraa automaattisesti kova pettymys itseensä.

        Sanoit olleesi "tökerö" - en tiedä mitä siihen sisältyy ja onko se pelkästään sinun luonnehdintasi ja tulkintasi, mitä exäsi olisi odottanut. Oli mitä oli, niin anna itsellesi anteeksi. Et vain pystynyt parempaan, mennyttä ei voi mitenkään muuttaa. Se on vain kohdattava, hyväksyttävä.

        -Sheena

        PS. Never say never

        Niin, siinä järkkyi toisen mielenterveys pahemmin, kun olisi voinut aavistaa. Tosi vakava tilanne kävi siinä erojärkytyksessä, mutta onneksi selvisi siitä.

        Sehän se satuttaa, että huomaa toisen vaihtaneen toiseen. Miettii, että onkohan se koskaan minusta oikeasti välittänytkään. Itsekin olen tullut silleen en jätetyksi, mutta petetyksi. Että on vaihdettu toiseen kuitenkin, sama lopputulos.

        Ainoa asia mistä itselleni annoin synninpäästön oli se, etten ollut fyysisessä kanssakäymisessä ennen kun olin eronnut ja muuttanut vanhasta suhteesta ja kodista pois. Kun virallisesti oli lähdetty eriteille, vaikka avioero oli vasta kuukautta vaille lopullinen. Harkinta-aikana kuitenkin.

        Eniten siinä kalvaa se juuri, että loukkaa ihmistä jota on kuitenkin aivan oikeasti rakastanut ja tietyllä tapaa rakastaa ihmisenä edelleen. Se yhteiselo vaan on täysin toivotonta ja stressaavaa.

        Se tieto, että sattuu kun joku muu tulee tilalle tuosta vaan. Onhan se tökeröä. Ei siitä fiksua saa tehtyä mitenkään päin veivaamalla.

        Pakkihan se on antaa itselleen anteeksi jollain tasolla, mutta kyllä siitä pysyvä jälki jää sisimpään itsellekin. Pitkä miinus ja se, että koskaan ei enää saa niin toimia. Ensin erotaan, sitten annetaan aikaa koota itsensä ja itsellekin aikaa yhtälailla. Ihan kuten ennenkin eroni olen hoitanut ennen viimeisintä tökeröä tyyliäni.

        Mut joo, virheistä täytyy oppia.

    • Anonyymi

      Olin seksisuhtees varatun naisen kanssa. Pari vuotta sitä kesti enkä yleensä halua varattua naista mut se nainen oli tosi nätti.

    • Anonyymi

      En jaksanut lukea ketjua läpi, mutta sanoisin että vanhemmiten vapaita ihmisiä on vähemmän, joten on ehkä luonnollista tykästyä varattuun.

    • Anonyymi

      Lotta love

    • Anonyymi

      Onko mun klasit vain vägevät vai oonko vain aikavaras? Jännät ajankohdat topikin alotuksella ja vastauksilla

    • Anonyymi

      Miten nyky naisista on tullut näin irstaita. Aikaisemmat olivat huomattavasti siveämpiä. Monet elivät selibaatissa loppuelämän jos sattui vaikka mies kuoleen

      • Mitenkähän moni sotaleskikin otti uuden miehen, arvaa vaan oliko ne selibaatissa.

        Tekosiveää tarinaa entisajat.

    • Kerran olen sen virheen tehnyt. Never again!

      Nainen oli naimisissa ja hänellä oli pieni lapsi. Hän sitten eros ja minä muutin hänen luokseen. Ostettiin talo, autot ja tehtiin lapsi.

      Nelisen vuotta tähän meni, ja sitten yhtäkkiä lapsen ollessa puolivuotias, hän kertoi että hänellä on uus mies.

      Sellanen tapaus.

      • Anonyymi

        Olisipa sinulla aikaansaava ex.... Itseäni hengästyttäisi tuollainen tahti.

    • Anonyymi

      Ei ikinä varattua. Poikkeuksetta nämä varatut perheelliset omakotitalojen ja autojen omistajat etsivät itselleen lisää sisältöä elämäänsä.
      Varattujen nurmikon värillä ei sinäänsä ole mitään väliä, kun kaiken on jo saanut kulissiensa lisäksi halutaan vielä pikkaisen lisää. Näiden kaikkin hyvän perheen ominaisuuksien omaavana se syyhän on siinä saalistavassa sinkussa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      Yleistä iskelmämusiikista
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe