Sale oli oikeassa

Anonyymi

83

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varsin omituista ettei mikään taho näytä olevan vastuussa rokotteiden saatavuudesta, vaikka onhan jonkun täytynyt sopia mukana olosta EU:n yhteishankkinnassa.
      Mahtaako sopimuksen sisältöön kuulua edes mitään takuuta tuotteen saatavuudesta ja toimituksen määräajasta. Veronmaksajilla pitäisi olla oikeus tietää sopimuksen sisällöstä, koska maksamme rokotteet, kuten rahoitamme koko yhteiskunnan.
      Hallituksen on turhaa ylenkatsoa suomalaisia veronmaksajia, maksamme myös ministerien palkat avustajalaumoineen.

      • Anonyymi

        Hölöhölö.
        Mihin sitä koronanyrkkiä olisi tarvittu? Ei kertakaikkiaan mihinkään.
        Meillä on korona hoidettu todella mallikelpoisesti. Persut voisivat ottaa päänsä pois perseestään ja katsoa asioita vähän laajemmin.
        ISn pääkirjoitus on vain yksittäisen ihmisen mielipide. Kirjoittajalla ei ole asiasta mitään muuta kuin mielipide, jolle ei ole kestäviä perusteluita.
        ----
        Ja Jesss! Juuri katson uutisia ja HURRAAAA...!

        Trumpin Twitter tili on suljetu lopullisesti ja virkarikossyyte etenee.

        Voi että mä nautin - HAAAA!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sanna poisti työttömyysputken, nosti pienituloiseten verostusta, salli isis terroristien hakemisen suomeen toisin kuin moni muu maa tekee, nyt sössivät rokotukset kun ei Niinistön tarjoama koronanyrkki kelvannut.
      Sanna palkkasi itselleen monta kalliåpalkkaista avustajaa, täysin kädetön hallitus, SDP ja Vihreät ei jatkoon vaan Ulosl,

      • Anonyymi

        Voin kuvitella kuinka vaahto tursui suustasi kun tuota kirjoitit.

    • Anonyymi

      Tietysti joku IS kirjoittaa mitä sattuu kun hallitusvasatuussa on joku muu puolue kuin esim kokoomus. Tässä ei näköjään (tahallaan ) ymmärretä tai haluta ymmärtää tämän hetken koronavirustilannetta. STM:n osastopäällikkö kuvasi tilannetta selkeästi ei poliittiseksi miksi juuri IS haluaa tehdä sen ( Ei Sanna tai mikään muukaan ministeri ole saanut epidemiologista lääketiteellistä koulutusta joten ei voi/kykene johtamaan puhtaasti lääketieteellistä projektia ):

      Ministereiden sijasta rokotetilanteesta olivat kertomassa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) osastopäällikkö Tuija Kumpulainen, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio sekä Helsingin kaupungin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.
      KUMPULAINEN antoi ymmärtää tilaisuuden aluksi, että POLITIIKALLA ei ole asian kanssa enää mitään tekemistä.– Tämä on lääketiedettä, tämä on logistiikkaa, tämä on palvelujärjestelmän toimivuutta, mutta ei tämä ole poliittista päätöksentekoa sen jälkeen, kun on tehty tähän tarvittavat asetukset, rokotusjärjestyksiin liittyvät päätökset ja muut, Kumpulainen alleviivasi.

      • On perin turhaa hallituksen toimia 24/7 yhden asian eli komucoronan tai covid-19 parissa, koska sen olisi voinut delegoida ammattilaisille joita ei täsä asiassa montaakaan olle hallituksessa. Se olisi ollut kaiken kaikkiaan parempi ratkaisu ja jättänyt hallitukselle mahdollisuuden valmistauitua tulevaan joka toivottavasti, hallituksen kompastelusta lähes kaikessa huolimatta, tulee.

        Tärkeintähän olisi olluit saada asiat kuntoon työllisyydessä jolloin jo oltaisiin ainakin tietoisia siitä miten asiaan aletaan puuttumaan heti tai jopa hieman ennen kuin komucoronasta eroon päästään. Me tarvitsemme uusioa yrityksiä työllistämään uusille ideoille perustuviin yrityksiin joita nyt pitäisi houkutella esiin jotta niitä vuoden - kahden päästä alkaisi nousta.

        Olisi myös syytä alkaa oikeasti muokkaamaan työttömyys asiaa tavalla joka innostaisi ottamaan työtä vastaan vaikka pienelläkin palkalla koska sekin on parempi kuin sohvalla tai baaritiskiin nojaten löhöily! Kun osoittaa aktiivisuutta niin on helpompaa edetä kuin sohvalta käsin!

      • Anonyymi

        IS on hyvinkin vihervasemmistomyönteinen ja vastustaa konservatiivisia puolueita.

        Kenestä Sannasta puhut?

        Kyseessä ei ole puhtaasti lääketieteellinen projekti. Lääketieteellä on kovin vähän tekemistä rokotteiden hankkimisen ja rokottamisen sujuvuuden kanssa. Nyt on kyse siitä, että ministerit viimekädessä vastaavat siitä, että logistiikka ja palvelujärjestelmä toimii.

        On totta, että kyse ei ole tässä vaiheessa poliittisesta päätöksenteosta, vaan siitä, että ministerit vastaavat siitä, että homma toimii. Ministerit vastaavat siitä, että STM ja THL hoitavat homman hyvin. Siihen ei tarvita ministeriltä epidemiologista lääketieteellistä koulutusta, vaan tervettä järkeä ja johtamiskykyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole tämän hallituksen vika jos STM tai THL osaa hoitaa tehtäviään. Nuo instannsit ovat olleet pystyssä ties kuin kauan ja nyt kun tarvitaan kriisiajan valmiuksia niitä ei ole. Sipilän hallitushan luuli että THL ei kai tarvita enää ja teki rajut kustannussäästöt sinne. Nyt Marinin hallituksen aikana tarvittaisi epedemiologista osaamista mutta raunioitettu THL on vaikeassa tilanteessa eikä se ole nykyhallituksen vika.

        Kyllä sairaanhoitopiirit vastaavat rokotuksista, ei sairaalat/terveyskeskukset toimi hallituksen alaisuudessa vaan tartuntatautilain mukaan sairaanhoitopiireissä on vastuulliset lääkärit jotka johtavat epidemiologista toimintaa.

        "Ei se ole tämän hallituksen vika jos STM tai THL osaa hoitaa tehtäviään."

        Mitä yrität tuossa kertoa? Onko mielestäsi jonkun muun vika, jos STM ja THL osaavat hoitaa tehtäviään?

        Viimekädessä hallitus vastaa siitä, että rokotteita saadaan maahan riittävästi, riittävän nopeasti ja että rokotukset hoidetaan nopeasti. Se ei tarkoita sitä, että vastuullisten ministereiden ja pääministerin pitäisi itse tehdä tilaukset, itse maksaa laskut, itse lentää kuljetuskoneita ja ajaa pakettiautoja ja vielä antaa rokotteet ihmisille. Ministerit ovat kuitenkin vastuussa siitä, että koko ketju toimii tehokkaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei se ole tämän hallituksen vika jos STM tai THL osaa hoitaa tehtäviään."

        Mitä yrität tuossa kertoa? Onko mielestäsi jonkun muun vika, jos STM ja THL osaavat hoitaa tehtäviään?

        Pahoittelen virhettäni: EIVÄT osaa hoitaa tehtäviään... (tietysti)!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole tämän hallituksen vika jos STM tai THL osaa hoitaa tehtäviään. Nuo instannsit ovat olleet pystyssä ties kuin kauan ja nyt kun tarvitaan kriisiajan valmiuksia niitä ei ole. Sipilän hallitushan luuli että THL ei kai tarvita enää ja teki rajut kustannussäästöt sinne. Nyt Marinin hallituksen aikana tarvittaisi epedemiologista osaamista mutta raunioitettu THL on vaikeassa tilanteessa eikä se ole nykyhallituksen vika.

        Kyllä sairaanhoitopiirit vastaavat rokotuksista, ei sairaalat/terveyskeskukset toimi hallituksen alaisuudessa vaan tartuntatautilain mukaan sairaanhoitopiireissä on vastuulliset lääkärit jotka johtavat epidemiologista toimintaa.

        Missä on ministerivastuu? Kiurullako ja Pekosella, vitsi, vitsi.....

      • Anonyymi
        ciccero kirjoitti:

        Missä on ministerivastuu? Kiurullako ja Pekosella, vitsi, vitsi.....

        Kumpikin on hävinnyt horisonttiin kun pitäisi selitellä omia tekemisiään (lue tekemättä jättämisiään)

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        On perin turhaa hallituksen toimia 24/7 yhden asian eli komucoronan tai covid-19 parissa, koska sen olisi voinut delegoida ammattilaisille joita ei täsä asiassa montaakaan olle hallituksessa. Se olisi ollut kaiken kaikkiaan parempi ratkaisu ja jättänyt hallitukselle mahdollisuuden valmistauitua tulevaan joka toivottavasti, hallituksen kompastelusta lähes kaikessa huolimatta, tulee.

        Tärkeintähän olisi olluit saada asiat kuntoon työllisyydessä jolloin jo oltaisiin ainakin tietoisia siitä miten asiaan aletaan puuttumaan heti tai jopa hieman ennen kuin komucoronasta eroon päästään. Me tarvitsemme uusioa yrityksiä työllistämään uusille ideoille perustuviin yrityksiin joita nyt pitäisi houkutella esiin jotta niitä vuoden - kahden päästä alkaisi nousta.

        Olisi myös syytä alkaa oikeasti muokkaamaan työttömyys asiaa tavalla joka innostaisi ottamaan työtä vastaan vaikka pienelläkin palkalla koska sekin on parempi kuin sohvalla tai baaritiskiin nojaten löhöily! Kun osoittaa aktiivisuutta niin on helpompaa edetä kuin sohvalta käsin!

        Turhaanko Sanna lähti perspenttien vinkumisen takia opettelemaan rokotteen antamista? Höpö höpö, juttu on ammattilaisten käsissä kuten kuuluukin. Hyvä Sanna! Muu osa juttua oli sellaista potaskaa, jota tuskin kannattaa kommentoida?😁

        Peräaukko näyttää olevan lähellä sinunkin sydäntäsi ja suutasi, kun siitä niin mielelläsi puhut.

        Mistä nyt keksit ottaa puheeksi jonkun Sannan rokotteen antamisen? Mitä hyvää joku Sanna on tehnyt?

        Olisit vaan kommentoinut tuota juttua johon viittaat. Olisi ollut mielenkiintoista saada kommenttisi mm. hallituksen toimintaan covid-19 asiassa ja työllisyyden/työttömyyden hoidossa.

        Koko ajan, vähän väliä viimeisen vuoden ajan SS on ollut hymyilemässä telkussa vaikka olisi voinut jättää sen avustajille jotka kyllä kykenevät kertomaan missä mennään,.

        Hallituksen olisi jo pitänyt saada aikaan ohjelma joka houkuttelee perustamaan ainakin 200,000 uutta tuottavaa työpaikkaa! Tuokin viime tietojen valossa on vasta vajaa puolet siitä mitä tarvitaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peräaukko näyttää olevan lähellä sinunkin sydäntäsi ja suutasi, kun siitä niin mielelläsi puhut.

        Mistä nyt keksit ottaa puheeksi jonkun Sannan rokotteen antamisen? Mitä hyvää joku Sanna on tehnyt?

        Olisit vaan kommentoinut tuota juttua johon viittaat. Olisi ollut mielenkiintoista saada kommenttisi mm. hallituksen toimintaan covid-19 asiassa ja työllisyyden/työttömyyden hoidossa.

        Ystäväni puhuu persupenteistä. Sitä hain, en alatyylistä ilmaisua. Sorry.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        On perin turhaa hallituksen toimia 24/7 yhden asian eli komucoronan tai covid-19 parissa, koska sen olisi voinut delegoida ammattilaisille joita ei täsä asiassa montaakaan olle hallituksessa. Se olisi ollut kaiken kaikkiaan parempi ratkaisu ja jättänyt hallitukselle mahdollisuuden valmistauitua tulevaan joka toivottavasti, hallituksen kompastelusta lähes kaikessa huolimatta, tulee.

        Tärkeintähän olisi olluit saada asiat kuntoon työllisyydessä jolloin jo oltaisiin ainakin tietoisia siitä miten asiaan aletaan puuttumaan heti tai jopa hieman ennen kuin komucoronasta eroon päästään. Me tarvitsemme uusioa yrityksiä työllistämään uusille ideoille perustuviin yrityksiin joita nyt pitäisi houkutella esiin jotta niitä vuoden - kahden päästä alkaisi nousta.

        Olisi myös syytä alkaa oikeasti muokkaamaan työttömyys asiaa tavalla joka innostaisi ottamaan työtä vastaan vaikka pienelläkin palkalla koska sekin on parempi kuin sohvalla tai baaritiskiin nojaten löhöily! Kun osoittaa aktiivisuutta niin on helpompaa edetä kuin sohvalta käsin!

        Ja kas EX-öykköri se jaksaa suoltaa kokkelia. Mihin ne miljardit on velkaa otettu jotta "EX-öykkkärit ei mene, ja kun sale on viisas miksi se ei itse rupea tuottamaan lääkettä kun porvari on, tosin missä porvari siellä se huono talous.
        Ja kerros miksi kun kokkelit on lähes 30 vuotta ollut hallituksissa ja työllisyyttä yhä? Mikä luo työtä, mitä tarvitaan jotta on töitä? Veikkaan et espoon mopojonne ei edes tiedä näinkään yksinkertaista....

        Tuo nyt taas oli sitä sekopää pölinää, hieman kuin Trumpetti turpiinsa saatuaan.

        Mihin ajattelit Ex-yökkäreinen mnenevän ilman miljardeja? Kerro!

        Miksi Sale ei tuota lääkkeitä? No aika harva lakimiespresidentti tuottaa lääkkeitä, siihen kun vaaditaan ammattia jotta olisi mahdollista saada lääke joika parantaa. Tuo sinun teoriasi sopii kommunismiin mutta ei ihmisille!

        Porvarit vain haisevat tai eivät enää sitäkään, koska viimeinenkin on haudattu jo satoja vuosia sitten,. Minun elinaikanani ei ole ensimmäitäkään näkynyt!

        Kokkeli? Aikoinaanhan oli kokkelipiimää mutta että kokkelia hallituksessa? Aika outo ilmaisu! Jos nyt oin ollut niin työn ja työpaikkojen suurimpana esteenä on ollut ay mafia joka aina ja joka käänteessä haluaa estää työllistämistä. Ay mafiahan ei osaa työllistää vaan vain työttömyyttää ja siinä se nytkin on onnistunut todella hyvin, kun olen kuivitellut työttömiä olevan julmetut 250'000 niin nyt luin jonkun artikkelin jossa tuo tuplattiin.

        Yrittäjyys luo työtä, työhön tarvitaan ideaa, ay mafia on työn vihollinen kuten pääosin koko vasemmisto. Vain oikeistolainen ajattelu tuo työpaikkoja koska heillä on asenteessaan pärjäämisen halu, perässä juoksemisen halun sijaan, joka on ay orjan ominaisuus!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        On perin turhaa hallituksen toimia 24/7 yhden asian eli komucoronan tai covid-19 parissa, koska sen olisi voinut delegoida ammattilaisille joita ei täsä asiassa montaakaan olle hallituksessa. Se olisi ollut kaiken kaikkiaan parempi ratkaisu ja jättänyt hallitukselle mahdollisuuden valmistauitua tulevaan joka toivottavasti, hallituksen kompastelusta lähes kaikessa huolimatta, tulee.

        Tärkeintähän olisi olluit saada asiat kuntoon työllisyydessä jolloin jo oltaisiin ainakin tietoisia siitä miten asiaan aletaan puuttumaan heti tai jopa hieman ennen kuin komucoronasta eroon päästään. Me tarvitsemme uusioa yrityksiä työllistämään uusille ideoille perustuviin yrityksiin joita nyt pitäisi houkutella esiin jotta niitä vuoden - kahden päästä alkaisi nousta.

        Olisi myös syytä alkaa oikeasti muokkaamaan työttömyys asiaa tavalla joka innostaisi ottamaan työtä vastaan vaikka pienelläkin palkalla koska sekin on parempi kuin sohvalla tai baaritiskiin nojaten löhöily! Kun osoittaa aktiivisuutta niin on helpompaa edetä kuin sohvalta käsin!

        No kaikkihan sen on havainnut että tämä koronan olemassa olo on ollut hallituksen elinehto jota ilman se olisi ajat sitten jo kaatunut saamattomuuteensa!

    • Anonyymi

      Sanna ei tarvitse tuulenhaisteliijoitten neuvoja. Sanna tekee töitä. Sanna on meillä töissä. Hyvä Sanna, hyvä Hallitus! 😊

      • Anonyymi

        Kuka Sanna? Äitisikö?

    • Anonyymi

      Miksi pitäisi kuunnella pahoin dementoinutta ihmistä, joka ei vuosiin ole tiennyt mitä yhteiskunnassa tapahtuu?

      • Anonyymi

        Itsestäsikö kirjoitat?

    • Anonyymi

      Asia kuuluu Sannan hallitukselle, joten miksi olisi pitänyt antaa pojan sotkea asioita? Yritti vain päteä.

      • Anonyymi

        Kenestä pojasta kirjoitat? Onko Sanna Marinilla poika? Miksi Marin ei ole hoitanut hommaa kunnolla ja kuntoon?

    • Anonyymi

      Saukko oli kyllä aivan väärässä. Koko epidemian aikana on nähty, että suuri osa toimista täytyy tehdä virkavastuulla toimivaltaisen viranomaisen toimesta. Joku vallaton tai puolivallaton ”nyrkki” olisi vain sotkenut asioita. Nyt rokotteita vaan ei vielä ole eikä niitä voi tyhjästä taikoa.

      • Anonyymi

        En tiedä kuka on viittaamasi saukko/Saukko.

        Koko epidemian ajan on nähty, että hallitus ei ole ajan tasalla, Oikein valittu ja oikean toimenkuvan omaava "koronanyrkki" olisi ollut näin jälkikäteen katsottuna enemmän kuin tarpeen. Viestistäsi näkee, ettet sinäkään oikein hahmota, kuinka hallitus on epäonnistunut ja mihin sitä koronanyrkkiä olisi tarvittu. Totuus kun on se, että vasta n. 5000 ihmistä (5.1, asti) on saanut rokotteen ensimäisen piikin. Rokotteita olisi ollut jo tarjolla huomattavasti enemmän ja koko ajan tulee lisää. Jos olisi ollut toimiva koronanyrkki, olisi rokotteita varmasti paljon enemmän käytettävissä ja moninkertainen määrä rokotuksia olisi jo annettu.

        Hallitus on hoitanut ja hoitaa asioita hyvin, kiitoksia. Bures dat mannaa, giitu!

        Hallitus on hoitanut huonosti tehtävänsä. Vieläkin huonommin sen olisi voinut tehdä ja joitain pieniä onnistumisiakin on matkan varrella ollut. Tilanne on kuitekin se, että hallituksen on parannettava huomattavasti toimintaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä kuka on viittaamasi saukko/Saukko.

        Koko epidemian ajan on nähty, että hallitus ei ole ajan tasalla, Oikein valittu ja oikean toimenkuvan omaava "koronanyrkki" olisi ollut näin jälkikäteen katsottuna enemmän kuin tarpeen. Viestistäsi näkee, ettet sinäkään oikein hahmota, kuinka hallitus on epäonnistunut ja mihin sitä koronanyrkkiä olisi tarvittu. Totuus kun on se, että vasta n. 5000 ihmistä (5.1, asti) on saanut rokotteen ensimäisen piikin. Rokotteita olisi ollut jo tarjolla huomattavasti enemmän ja koko ajan tulee lisää. Jos olisi ollut toimiva koronanyrkki, olisi rokotteita varmasti paljon enemmän käytettävissä ja moninkertainen määrä rokotuksia olisi jo annettu.

        Olisikohan se ”nyrkki” jalkautunut rokottamaan - Saukko varmaan etunenässä? Ratkaisut rokottamisen käytännöistä tehtiin sairaanhoitopiireissä ja kunnissa. Sinnekö ”nyrkki” olisi hajautunut? Toisekseen, moneen kertaan on sanottu, että tilastot laahaavat jäljessä. Kyllä rokotukset tehdään, kunhan rokotetta saadaan.

      • Anonyymi

        Nyt kun hallituksella ei ole ollut mitään tekemistä, niin olisiko kannattanut vaikka valmistella toimia joilla vähennetään kestävyysvajetta ja pureudutaan rakenteellisten uudistusten kimppuun?

        Sinulla ei näytä olevan mitään käsitystä siitä, mitä koronanyrkillä tarkoitetaan. Sinulla ei näytä muutenkaan olevan käsitystä siitä, kuinka sellaisia asioita hoidetaan, joita koronanyrkki olisi hoitanut. Mistä tai kenestä Saukosta/saukosta höpötät?

        Ruotsissa on ollut korona”nyrkki”. Jäljet pelottavat.

        Tarkoitatko Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa, joka on sotien jälkeen ollut demarien nyrkin alla?

        Olet oikeassa. Jäljet pelottavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kun hallituksella ei ole ollut mitään tekemistä, niin olisiko kannattanut vaikka valmistella toimia joilla vähennetään kestävyysvajetta ja pureudutaan rakenteellisten uudistusten kimppuun?

        Ei hallitus kerkeä moista pohtia. Mutta kieltämättä eipä tässä oikein muutakaan ole menossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä kuka on viittaamasi saukko/Saukko.

        Koko epidemian ajan on nähty, että hallitus ei ole ajan tasalla, Oikein valittu ja oikean toimenkuvan omaava "koronanyrkki" olisi ollut näin jälkikäteen katsottuna enemmän kuin tarpeen. Viestistäsi näkee, ettet sinäkään oikein hahmota, kuinka hallitus on epäonnistunut ja mihin sitä koronanyrkkiä olisi tarvittu. Totuus kun on se, että vasta n. 5000 ihmistä (5.1, asti) on saanut rokotteen ensimäisen piikin. Rokotteita olisi ollut jo tarjolla huomattavasti enemmän ja koko ajan tulee lisää. Jos olisi ollut toimiva koronanyrkki, olisi rokotteita varmasti paljon enemmän käytettävissä ja moninkertainen määrä rokotuksia olisi jo annettu.

        Kerros missä niitä rokotteita olisi ollut miksi esim. Briteissä vain miljoona on rokotettu kun on ollut jo viime vuoden puolella saatu? Ja milloin Suomessa annettiin ensimmäinen? Olisko Sale ollut antamassa rokotetta, vai ulkoistanut tämänkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerros missä niitä rokotteita olisi ollut miksi esim. Briteissä vain miljoona on rokotettu kun on ollut jo viime vuoden puolella saatu? Ja milloin Suomessa annettiin ensimmäinen? Olisko Sale ollut antamassa rokotetta, vai ulkoistanut tämänkin?

        Suomen tahti on ihan linjassa, Suomessa on kuitenkin rokotettu ainakin 7000 ja Briteissä on 11 kertaa enemmän populaa. Britit saavat kaikki täysi-ikäiset rokotettua kevään aikana, Suomessa ..? Arvauksia?
        No kuten tässäkin on kerrottu että rokotusohjelma ei ole hallituksen vastuulla eikä hallituksen pidä käyttää tälläiseen aikaa.

        Hallitus on vastuussa siitä, että Suomella on rokotusohjelma, jonka avulla rokotukset suoritetaan ripeästi.

        Ongelma on vaan siinä että ei ole ohjelmaa eivätkä rokotukset etene ripeästi.
        Kantaako hallitus vastuunsa? Niinpä niin.

        Ilmeisesti nyt rokotukset ovat juuttuneet etupiirien riitelyyn ja talvilomien viettämiseen.
        Jos en tietäisi niin väittäisin että vain sosialistisessa hälläväliä yhteiskunnassa tämä on mahdollista. Ehkä nyt ollaan otettu askel takaisin kohti suomettumista?

    • Anonyymi

      Saukon "ehdotuksen" taustalla oli puhdas politikointi. Tarkoitus oli häväistä Sanna ja hyppiä hänen varpaillaan. Sanna kuitenkin laittoi pojulle jauhot suuhun ja näytti nyrkin sijaan kaapin paikan. Hyvin tehty Sanna.

      • Anonyymi

        Kuka on saukko/Saukko? Sannalla tarkoittanet ministeri Marinia, mutta lähipiiriläisenä kutsut häntä etunimellä. Kenestä pojusta kirjoitat?

    • Anonyymi

      SDP ei onneksi tartu---äänestä PS

      • Anonyymi

        Kuka äänestää PS. Eikös puolueen lyhenne jo kerro. PS=Paskansuoltajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka äänestää PS. Eikös puolueen lyhenne jo kerro. PS=Paskansuoltajat.

        Mitä lähemmäs äärivasemmistoa mennään, sitä lähempänä kannattajan sydäntä ja suuta ovat ulosteet ja peräaukko, kuten sinunkin viestistäsi huomataan.

    • Anonyymi

      Olisiko joku"nyrkki" toimittanut lääkkeet nopeammin ellei lääketehtaatkaan siihen pysty.
      Lapsellinen kirjoitus syyttää tästäkin hallitusta.

      • Anonyymi

        Lääketehtailla on rokotteita valmiina, kun vain joku hakisi pois.

        Suomeen on ennen tätä viikoa toimitettu 50 000 rokotetta ja tällä viikolla on toimitettu/toimitetaan 50 000 annosta lisää. Rokotettuja on 8155 henkilöä. Mikäli homma olisi hoidettu kunnolla, olisi jo vähintään 50 000 henkilöä rokotettu. Hallitus ei ole hoitanut hommaansa, kun näin on päässyt käymään.

        Kirjoitat pötyä. Sopimukseen kuuluu, että lääketehdas vastaa rokotteiden toimituksista Suomeen.

        Suomessa lojuu kymmeniä tuhansia annoksia käyttämättä, varmaa viikonlopun aikana pistetään. Niinpä.

    • Anonyymi

      Nyrkin tehtävä olisi ollut huolehtia siitä, että oikeita asioita tehdään oikeaan aikaan riippumatta eri viranomaisten välisistä reviirien, toimivaltuuksien ja nokkimisjärjestysten epäselvyyksistä ja kiistoista.

      Nyrkki olisi myös voinut vaatia tarkan selvityksen EU-hankintasopimuksen takaamista rokotemääristä ja suositella hallitukselle poliittisen päätöksen tekoa suorista hankinnoista EU-hankinnan lisäksi.

      THLn Nohynek sanoi,että odotti EU-hankinnoilla saatavan satojatuhansia annoksia viikossa, ja oli hyvin pettynyt siihen, että tulee vain kymmeniätuhansia. Ei se EU-sopimus voi niin epäselvä olla, että moinen ero olisi sen puitteissa mahdollinen. Toisaalta, jos se on niin epäselvä, olisi nyrkki voinut sen todeta ja vaatia omia ostoja yhteisoston lisäksi.

      • Anonyymi

        Se on aina tuo nyrkki. Voi hyvä tavaton. Suomi on lähemmäs sata vuotta rokottanut ja hoitanut kansalaisensa . Organisaatiot ovat selkeät. ammattitaitoiset ja maailman huippua. Ei siihen mitään nyrkkejä tarvita sähläämään. Politiikan sotkeminen näihin kuvioihin on raukkamaista. Tuo maaginen nyrkki näkyy joillekin olevan kuin joulupukki. Satuolento, joka ehtii illan aikana käydä miljardeissa kodeissa.

        Ei saa puhua mutta sdp poisti eläkeputken,petti eläkeläiset,säilytti kelalvausten omavastuun vaikka ennen vaaleja sitä kritisoi,sen sijaan afrikkaan löytyi rahoa satoja miljoonia ja eu maille 13 miljardia ja Suomi maksaa.
        Sdp myös mukana tuomassa isis terroristit suomeen.
        Oman kansan rokorukset sössitään kun sdp ministeri tyttyräinenkin sanoi että oma kansa ensin ajattelu on vahingollista.
        Saulin avun torjuitte te....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on aina tuo nyrkki. Voi hyvä tavaton. Suomi on lähemmäs sata vuotta rokottanut ja hoitanut kansalaisensa . Organisaatiot ovat selkeät. ammattitaitoiset ja maailman huippua. Ei siihen mitään nyrkkejä tarvita sähläämään. Politiikan sotkeminen näihin kuvioihin on raukkamaista. Tuo maaginen nyrkki näkyy joillekin olevan kuin joulupukki. Satuolento, joka ehtii illan aikana käydä miljardeissa kodeissa.

        Sinulla ei näytä olevan mitään käsitystä siitä, mikä koronanyrkin toimenkuva olisi ollut, mitä se olisi voinut saada aikaan. Et taida ylipäänsä ymmärtää, kuinka poikkeuksellinen tilanne on normaaliin rokotustoimintaan verrattuna.

    • Anonyymi

      Nyrkkiä olisi todella tarvittu. Mutta kun kokematon Marin veti herneet nenään, niin päädyttiin sekoilemaan.

      • Anonyymi

        ”Nyrkillä” ei olisi ollut mitään toimeenpanovaltaa. Se olisi ollut vain tyhjänpäiväinen keskustelukerho. Aivan turha. Saukolla oli mielessä vain kokoomuslainen pikkupolitikointi. Kokoomuksen kannatus on niin alamaissa, että kaikkea pitää yrittää.

        Ehkä olisi saatu jotain ryhtiä nykyiseen tuhertamiseen.

        Hallituksen aikaansaannos isis ja äitis suomeen ja turvallisuudesta viis ja suomalaisilla ei kiire koronarokotuksiin,muut ensin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Nyrkillä” ei olisi ollut mitään toimeenpanovaltaa. Se olisi ollut vain tyhjänpäiväinen keskustelukerho. Aivan turha. Saukolla oli mielessä vain kokoomuslainen pikkupolitikointi. Kokoomuksen kannatus on niin alamaissa, että kaikkea pitää yrittää.

        Koronanyrkille olisi vointu haluttaessa antaa toimeenpanovaltaa, mutta toimeenpanovaltaa ei koronanyrkki olisi edes välttämättä tarvinnut, mikäli meillä olisi hallitus, joka ymmärtäisi ottaaa koronanyrkiltä neuvoja vastaan. Nythän ylimielinen pääministeri piti hyviä neuvoja ihan turhina, vaikka selvästi niille olisi ollut käyttöä.

        Et ole vielä osannut kertoa ketä tai mitä tarkoitat saukolla/Saukolla. Alkaa näyttämään vahvasti siltä, että pyrit käyttämään sitä pilkkanimityksenä jollekin, eli olet ilmeisesti vihervasemmistolainen.

    • Anonyymi

      Nyrkki olisi pelastanut ihmishenkiä.

      • Anonyymi

        Nyrkki olisi sotkenut päätöksentekoprosessia ja johtanut useiden ihmishenkien menetykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyrkki olisi sotkenut päätöksentekoprosessia ja johtanut useiden ihmishenkien menetykseen.

        Vain siinä tapauksessa, että hallitus ei ole ajantasalla. Nyt päätöksentekoprosessit ovat sotkussa ja se on johtanut useiden ihmishenkien menetykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain siinä tapauksessa, että hallitus ei ole ajantasalla. Nyt päätöksentekoprosessit ovat sotkussa ja se on johtanut useiden ihmishenkien menetykseen.

        Nyrkki olisi sotkenut vielä enemmän.

    • Anonyymi

      toivotaan lähetys

    • Anonyymi

      Sanna ei voi sietää itseään viisaampia miehiä ja niitä on kuitenkin Suomessa ainakin kaksi miljoonaa.

    • Anonyymi

      toivon rinne

      • Anonyymi

        Myyjätyttönen sopii paremmin Korumannwkiiiniksi kuin johtamaan mitään.
        Avustajien tukemana Marin on selvinnyt ja tekemättömät vaalilupaukset on jäänyt toteutumatta syynä korona.

        Onneksi myyjätyttösen vasemmistohallitus väistyy koronan myötä. Kallis kokeilu oli vasemmistohallitus ja tämän virheistä suomalaiset kärvistelevät vielä pitkään. Vahvana muistetaan Haavisto lainrikkojana joka toi jihadistit Suomeen.

        Samoin muistetaan keskustan Kurvinen joka lakimiehenä lähti tukemaan lakia rikkonutta ulkoministeriä.

        Rinteen Antti näki painajaisen natseista?

        kattoko juuri menevän ohjelman tv.1 ?
        09:05
        Historia: Sota-ajan Saksa kaitafilmeissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myyjätyttönen sopii paremmin Korumannwkiiiniksi kuin johtamaan mitään.
        Avustajien tukemana Marin on selvinnyt ja tekemättömät vaalilupaukset on jäänyt toteutumatta syynä korona.

        Onneksi myyjätyttösen vasemmistohallitus väistyy koronan myötä. Kallis kokeilu oli vasemmistohallitus ja tämän virheistä suomalaiset kärvistelevät vielä pitkään. Vahvana muistetaan Haavisto lainrikkojana joka toi jihadistit Suomeen.

        Samoin muistetaan keskustan Kurvinen joka lakimiehenä lähti tukemaan lakia rikkonutta ulkoministeriä.

        Hallintotieteiden maisteri, pääministeri, puheenjohtaja Mariniako tarkoitat? Mikä mahtaa olla oma koulutuksesi ja ammattisi?

    • Anonyymi

      Sanna Marinin suosikki-sanat: Toivoisin, että..
      Marin toivoo eikä tee mitään.

      • Anonyymi

        Hän tekee ne asiat, jotka hänen tehtäviinsä ja valtuuksiinsa kuuluvat. Rokotusten järjestäminen tai rokottaminen ei kuulu hänen tehtäviinsä.

    • Anonyymi

      Huumoria pukkaa.

    • Anonyymi

      Nyrkki tarvitaan.

    • Anonyymi

      moitteita sataa Sanna

    • Anonyymi

      pressan suosio meni

    • Anonyymi

      Terveydenhuollon ammattilaiset edelleen kyselevät koronanyrkin perään. Varsinkin kun rokotukset ovat lähteneet etanan lailla liikkeelle. Mutta Sanna on sanonut ettei se käy. Hän ei muiden neuvoja kuutele. Varsinkaan vanhan kokoomuslaisen miehen,

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007735725.html

      • Anonyymi

        Parasta vaan laittaa nyrkki taskuun. Niin Saukon kuin pörriäisten edusmiestenkin. Asiantuntijat hoitavat asialliset asiat. Pörriäiset haluavat vain rahastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parasta vaan laittaa nyrkki taskuun. Niin Saukon kuin pörriäisten edusmiestenkin. Asiantuntijat hoitavat asialliset asiat. Pörriäiset haluavat vain rahastaa.

        Onkohan nyt ymmärretty mikä "pörriäisten " rooli on, kun pääsevät hillotolpalle. Nehän pyrkivät maksimoimaan yritysvoittonsa, siinä ei tunneta sääliä kun rahastus pelaa. Hyvä esimerkki oli erään pojan äidin kirjoitus TS:ssa. Urheilijanuorukaisen piti saada negatiivinen koronatestitulos ja todistus siitä. Mehiläisen ja Treveystalon hinta oli 275 €/ kpl kun samasta testistä ja todistuksesta nuorukaisen slovakialainen kaveri maksoi 17 € ja belgialainen joukkuekaveri 38 €. Mitenkähän kallis tuo koronarokotus olisi sitten pörriäisen hinnastossa!

    • Anonyymi

      akkavalta tekee vain sipilä asiaa hyvin-al hol

    • Anonyymi

      Suomalaiset maksavat hengellään kun Marinin hento ego ei kestänyt valtiomiehen esittämää nyrkkiä.

      • Anonyymi

        Saukko on tyhjänpäiväinen höpisijä eikä mikään valtiomies. ”Nyrkki” vasta olisikin lisännyt kuolemia sekaantuessaan toimivaltaisille viranomaisille kuuluviin asioihin. Sillä ei olisi ollut mitään valtaa eikä vastuuta. Se olisi ollut turha joukko.

        Tyhjänpäiväisen höpisijän löydät, kun katsot peiliin.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1981
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      143
      1458
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    Aihe