Teslan toimitusjohtaja ohitti varallisuudessa Amazonin Jeff Bezosin.
Keksijä ja yritysjohtaja Elon Musk on noussut maailman tämän hetken rikkaimmaksi henkilöksi. CNBC:n mukaan Muskin nettovarallisuudeksi arvioidaan tällä hetkellä yli 185 miljardia Yhdysvaltain dollaria.
Musk syrjäyttää kärkipaikalla Amazonin toimitusjohtajan Jeff Bezosin, joka on pitänyt maailman varakkaimman henkilön titteliä hallussaan yhtäjaksoisesti jo vuodesta 2017 lähtien. Bezosin nettovarallisuudeksi lasketaan nyt noin 184 miljardia dollaria.
Vuosi 2020 oli Muskille vahvasti positiivinen. Syksyn alkuun mennessä Musk oli kartuttanut varallisuuttaan peräti 87,8 miljardilla dollarilla vuoden alusta lukien. Tuolloin Musk oli maailman kolmanneksi rikkain ihminen noin 115,4 miljardia dollarin nettovarallisuudella.
Marraskuussa Musk kiilasi ohjelmistoyhtiö Microsoftin perustajan Bill Gatesin ohi maailman toiseksi rikkaimmaksi henkilöksi.
Sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtajana tunnetuksi tulleen Muskin menestyksen taustalla on hänen johtamansa yhtiön komea kasvu. Teslan osakekurssi on kasvanut viime vuoden aikana noin yhdeksänkertaiseksi vuoden 2020 alkuun verrattuna.
Teslan osakkeet harppasivat torstaina yli neljä prosenttia ylös päin hinnan ollessa noin 790 dollaria osakkeelta. Washingtonin viranomaisten entistä tiukemman sääntelyn puristuksessa painivan Amazonin osakekurssikehitys on ollut vaimeampaa.
Tuosta summasta on kiva tehdä hyväntekeväisyyttä!

Vastaukset 21
Vanhimmat
Taas tänne monistamassa uutisia muilta sivustoilta eikä linkkiä löydy.
https://www.talouselama.fi/uutiset/elon-musk-on-juuri-nyt-maailman-rikkain-ihminen-hurjaa-omaisuutta-paisuttaa-tesla-buumi/503ae447-3df7-4fe4-9fbf-b21a0a2b39d4
Markkinat toimii täysin päättömästi, ei tesla ole todellakaan arvokkaampoi kuin 5 suurinta autovalmistajaa yhteensä. Romahdus tulee ja silloin idiootit menettää rahansa. Taitaa soros taas heilutella tahallaan kursseja ja nostaa jättivoitot ennen kuin muut menettää rahansa.
Entä, jos ei tule? Mitä se kertoo maailmastamme, jossa me elämme?
Suositteletko lapsellesi koulunkäyntiä ja uraa työelämässä vai keinottelua ja kauniita puheita?
Pörssikursseissa suurin osa on ilmaa, mutta toisaalta taas voivat romahduttaa hyvänkin yrityksen arvon. Pörssikeinottelu pitäisi lailla kieltää tai laittaa ainakin isot verot kaikille voitoille. Ei rahaa tyhjästä synny, sijoittajat töihin loisimasta, pankit on sitä varten että saa lainaa.
Vähän maailman menossa kummastuttaa se, että Testlan taloudellinen toimeliaisuus on aika hyttysen surinaa verrattuna isompiin toimijoihin. Kuinkahan kestävällä pohjalla tuo kupla on?
Voidaanko nykyään tehdä rahaa tyhjästä loputtomiin?
Totta: USA:n automyyntitilastot paljastavat: https://usdebtclock.org/auto-sales.html
Täysi+kupla.+Bill+Gates+tulee+olemaan+maailman+ensimmäinen+triljardööri.+Kun+rokotehuijaus+onnistuu+ja+sulkutilojen+kanssa+vielä+leikitään+lisää,+pystyy+Gates+ostaa+toimivia+olemassa+olevia+yrityksiä+lisää+itselleen+pilahintaan,+ja+näin+saadaan+maailman+omaisuus+siirretyksi+taskuista+toisten+taskuihin.
Sotaa+käydään+nykyään+kansakuntien+terveyden+kustannuksella.
Maailman+rikkaimmat+tekivät+jo+tämän+vuoden+aikana+itselleen+25%+nousun,+eli+jolla+oli+4+miljardia,+on+nyt+viisi+miljardia,+eikä+tätä+varten+tarvinnut+tehdä+lainkaan+tuottavaa+työtä.
Gates+osti+tämän+vuoden+aikana+muun+muassa+vaikeuksiin+asetettuja+(tahallisesti+vaikeuksiin+ajettuja)+lentoyhtiöitä.
Musk ja Beloz, liskoihmisiä outer space
5%+omistaa+jo+yhtä+paljon+kuin+kaikki+muut+yhteensä+ja+yhä+yrittävät+suurentaa+eroa.+Suomessakin+tuloeroja+kasvatettu+tarkoituksella+lähes+yhtä+suureksi+kun+kokkareet+olleet+vallassa,+eikä+demarit+tee+muutosta,+päinvastoin+jakelevat+kymmeniä+miljardeja+ennestään+rikkaille+ja+kepittävät+köyhiä,+orpopiru+sitten+kauhistelee+nettikkirjoituksia+että+kansa+saattaa+täälläkin+nousta+vallanpitäjiä+ja+rikkaita+vastaan.+Toivotaan+että+se+tapahtuu+maailmanlaajuisesti+ja+mahdollisimman+pian.,
Se on hyvä, että raha menee sinne mihin se kuuluukin eli älykkäille ihmisille. Tyhmät syökööt paskansa.
Mieti mitä tapahtuisi jos yksi tai muutama ihminen omistaisi kaikki maailman rahat ja omaisuuden.
Älykkyys ja ahneus eivät ole synonyymeja.
>>Tyhmät syökööt paskansa.
Heh heh, tällä tiellä jo ollaan, siitä esimerkkinä usan tapahtumat mutta kohta myös suomessa.
Kysymyksessä on näet kapitalismin historian suurin romahdus, siitä juuri johtuu pelureiden edesottamukset. Ne yrittävät keskittää rahansa jonnekin, jossa ne olisivat edes osittain "turvassa".
Matti ja maijja, jotka ovat mahdollistaneet rajulla velanotollaan em keinottelun, taas eivät ole turvassa vaan vaarassa "pudota"......
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16683274/kotitalouksien-velka-jo-190-mrd-euroa-valtiolla-quotvainquot-135
Se on juuri näin. Jos köyhä voittaa lotossa niin se ei anna latiakaan kenelekään. Kun älykäs ihminen, kuten nämä maailman rikkaimmat ihmiset tienaavat omalla työllään ja älykkyydellään miljardien omaisuuden niin siitä hyötyy koko maailma. He perustavat firmoja joissa työskentelee tuhansia ja mijoonia ihmisiä maailmanlaajuisesti ja näin hyöty koskettaa suurta joukkoa valittömästi ja välillisesti. He rahoittavat innovaatioita joilla on valtava heijastusvaikutus. Vihervasemmisto ei ole koskaan luonut yhtään tehdasta, keksintöä, firmaa joka auttaisi muitakin ihmisiä elämässä. Sairas aate kun on niin minkäs sille voi.
Richard Branson työllistää enemmän ihmisiä ympäri maailman kuin Suomen valtio.
Höpöhöpö, niillä suurin osa rahoista makaa tileillä, sijoittavat ylimääräisiin asuntoihin ja turhiin luksustuotteisiin tai osakkeisiin, mitkä osakeanneissa vie vaan rahaa yrityksistä, vaikka pitäisi sijoittaa takaisin yritykseen ja jakaa niille jotka sen tuloksen tekee eli työntekijöille. Työläisillä raha menee heti kiertoon hyödylliseen ja työllistää muita.
Pienyritykset työllistää eniten ja perheyritykset maksavat parempaa palkkaa kun ei ytarvitse jakaa osinkoja tai jätit, esim amazon, jonka palkoilla ei edes pärjää, pahimmillaan teettävät kaikki työt halpamaissa orjapalkalla. Kun ostavat kilpailijoita, hinnat nousee entisestään kun ei ole kilpailua. Omaisuuden keskittyminen on pahinta mitä voi tapahtua ja johtaa ennen pitkää vallankumouksiin, niin sen pitää mennäkin. Silloin äärikapitalisti saa mitä kerjäävät.
Siinähän se vika onkin, toimijoita pitäisi olla enmmän ja samalla kilpailua. Pitäisi olla myös perheyrityksiä, eikä osakeyhtiöitä jotka jakavat yrityksen rahat tyhjäntoimittajille ja sitten yritykset kinuaa valtiolta avustuksia joka tilanteessa.
Typeryksille riittää lenkkimakkara ja kossupullo. Tyhmä ihminen ei tarvitse rahaa mihinkään.
Ei oo kauaa ku se sen mars lento laskeutuu viimennää
https://www.youtube.com/watch?v=eCezgF5JWr0
Kukahan mahtaa olla homostunein, kun feminiiniytyneitä on paljon.
Ei käy kateeksi.
Vapaus on poissa rikkauksien tavoittelijoilta.
Tuolla varmaan monta vilja-aittaa ja ruokavarastoa sekä palkattua väkeä niitä vartioimassa. Mutta miettiikö sitä, että kun ruokapula tulee, niin väki ottaa itelleen suoraan niistä varastoista ja vie kavereillekin?