Aihe

Liian kallista monelle.

Anonyymi

Katselin juuri hintoja, miten paljon maksaa suksivarustus, monoineen ja hiihtoasuineen. Kyllä tulee hintaa valtavasti, joten poissuljettu asia.
Olen katsellut myös salin käytön hintoja ja aivan liian kovia ja liian sitovia.

Ihmettelen suuresti perheitä, jotka joutuvat monelle lapselle hankkimaan varusteet.
Suomesta on tullut todellinen kiskurimaa, kyllä rahastaa osataan ja joku nostaa korkeat tuotot toiminnasta ja elää herroiksi.

Kuitenkin tuo hiihtely talvisin kuin moni muukin ihan kuntoa johottava liikunta on tehty niin kalliiksi, jotta monet putoaa siitä pois.

Monet varsinkin isovanhemmat antavat tukea lastensa perheille, jotta he saavat hankittua koululiikintaan tarvittavat välineet ja vähän omaankin käyttöön ja näin me eläkeläiset emme enää voi itsellemme mitään hankkia.
Vallalla tuntuu myös olevan aivan harhainen käsitys, että eläkeläiset voivat joka paikassa auttaa. Sillä kotiin pukkaa yhtenään joku kerjäläinen oven rakoon tai soitetaan, että nyt autettaisiin alkoholisteja sun muita jopa ulkomaille pitäisi apua jakaa eläkkeestään. Voisihan sitä jotain kunnollista tahoa auttaakin jos sielä olisi varma, että todella ne tarvitsijat saavat varat, eikä niillä makseta korkeita palkkoja tai palkkioita noille toimijoille, sekin pitäisi olla ilmaista vapaaehtoistyötä eikä palkallista.
josskain mättää ja pahasti

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

        Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
        Kotimaiset julkkisjuorut
        159
        8062
      2. Muusikko Pave Maijanen, 70, on kuollut

        "Talvella 2018 hän sai ALS-diagnoosin. Ensioireet hän huomasi syksyllä 2018. Tuolloin Maijanen alkoi tuntea kummallisia lihaskramppeja ja huomasi, ett
        Maailman menoa
        140
        6249
      3. Sofia muutti hotelliin ilmaiseksi

        "Seiskan saamien tietojen mukaan kohukaunotar Sofia Belorf, 30, olisi muuttanut helsinkiläiseen luksushotelliin äskettäin. Seiskan saamien tietojen mu
        Kotimaiset julkkisjuorut
        395
        2542
      4. Maisa otti raskauskirtin esille

        Viimeinen oljenkorsi.... Miten "yllättävää".. .. :D
        Kotimaiset julkkisjuorut
        133
        1738