Aihe

Mitä enemmän kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta,

Anonyymi

sitä enemmän paikkakunnalla esiintyy koronaa. Näin noin niin kuin pääpiirteissään asia on.

25

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä enemmän puupääpersuja paikkakunnalla, sitä enemmän myös muuta hölmöyttä. Noin niinkuin pääpiirteissään.

      • Anonyymi

        Mitä enemmän vihervassareita sitä enemmän huumerikollisuutta.

    • Anonyymi

      Koronavirus muuntuu jatkuvasti. Pian on edessä virusmutaatio, johon eivät nykyiset rokotteet tehoa. Siksi ainoa pysyvä ratkaisu tähän ja muihinkin epidemioihin on kristillinen kansallisvaltio, jossa ulkoimaille ei matkustella eikä ulkomailta tulla, jos ei ole pakollista kahden viikon karanteenia. Euroopan tulevaisuus on kristillisinä kansallisvaltioina.

      • Anonyymi
        UUSI

        Just oikein !

    • Anonyymi

      Joku tuo viruksen, mutta persut ovat niitä jotka eivär käytä maskia kun eivät usko koko koronaan ja ovat täten supertartuttajia, eivätkä ota rokotusta, jolloin viruksella on loputtomasti aikaa levitä ja muuntua.

      • Anonyymi

        Ruotsi on ollut persujen ihannevaltio koronan "torjunnassa". Sairastuneita ja kuolleita yli kymmenkertainen määrä ja ovat vasta nyt heränneet tekemään jotain.
        Suomen uutisissa lukuja on sanottu karmeiksi koko ajan. Viimeksi tänään.

        Ruotsin talous on sukeltanut tuplasti Suomeen verrattuna, vaikka mentiin muka talous edellä.

      • Anonyymi

        Valetta!! Kyllä mä käytän ja kaikki mun kaverit käyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi on ollut persujen ihannevaltio koronan "torjunnassa". Sairastuneita ja kuolleita yli kymmenkertainen määrä ja ovat vasta nyt heränneet tekemään jotain.
        Suomen uutisissa lukuja on sanottu karmeiksi koko ajan. Viimeksi tänään.

        Ruotsin talous on sukeltanut tuplasti Suomeen verrattuna, vaikka mentiin muka talous edellä.

        Ruotsi on vihervassareiden ihannemaa: monikulttuurisuutta, ylisuvaisevaisuutta, kansainvälisyyttä. Vaasassa on ollut selvästi enemmän koronaa kuin Seinäjoella. Vaasa on selvästi kansainvälisempi ja monikulttuurisempi kuin Seinäjoki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi on vihervassareiden ihannemaa: monikulttuurisuutta, ylisuvaisevaisuutta, kansainvälisyyttä. Vaasassa on ollut selvästi enemmän koronaa kuin Seinäjoella. Vaasa on selvästi kansainvälisempi ja monikulttuurisempi kuin Seinäjoki.

        Ruotsi menee alas, rappiokulttuuria koko maa.

    • Anonyymi

      Suurin ongelma maailmassa tällä hetkellä ovat miehet (rodusta riippumatta). Onneksi meillä on ollut niin paljon tuuria, että nyt koronapandemian aikana satuimme Suomeen saamaan naisjohdon! Katsokaa esimerkiksi miten kävi Ruotsissa, kun sokeina seurattiin miespuolisen ohjeistuksia.

      Esimerkkejä on media pullollaan. Käyttäkää nyt sitä medialukutaitoa ja havahtukaa tilanteeseen.

      • Anonyymi

        Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Koronakausi jatkuu vielä. Harva tietää, kuinka tässä lopulta käy. Ainakin Suomessa rokottaminen käy liian hitaasti. Yleensä miehet osaa hoitaa vakavat kriisiajat parhaiten.

        Yleensä miehet aiheuttaakin vakavat kriisiajat esim. sodat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä miehet aiheuttaakin vakavat kriisiajat esim. sodat

        Onko Marin muka mies?

      • Anonyymi

        Kyllä Ruotsin korona kriisin on aiheuttaneet maahanmuuttajat.. katso uutisia ja seuraa tilastoja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Ruotsin korona kriisin on aiheuttaneet maahanmuuttajat.. katso uutisia ja seuraa tilastoja!

        Maahanmuuttajaperheiden miehet ne ovatkin suurimmat ääliöt. Uskonnosta en mainitte mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maahanmuuttajaperheiden miehet ne ovatkin suurimmat ääliöt. Uskonnosta en mainitte mitään.

        korona kuolemissa e-p vetelee väkilukuun nähden kärkeä koti kovaa kyytiä...johtuuko se huonosta peruskunnnosta vai tuosta suuresta autoimmuni sairauksien määrästä? tuskin sairaanhoidosta. vaasansairaanhoitopiirissä ei ole kuolleisuutta vaikka tartuntoja on ollut tosi paljon. no molemmissa kevät ja muunnokset sekä ihmisten jaksaminen näyttää suunnan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Marin muka mies?

        Sanna Marinin suosikki-sanat: Toivoisin, että..
        Marin vaan toivoo eikä tee mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä miehet aiheuttaakin vakavat kriisiajat esim. sodat

        Politikot...

    • Anonyymi

      Sanna Marinin suosikki-sanat: Toivoisin, että..
      Marin vaan toivoo eikä tee mitään.

    • Anonyymi

      Pakolaiset pelastaa maailman jos vain suostumme heidän vaatimuksiin.. en ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa ettei heille anneta kaikkia mitä he tahtovat? Maailmassa olisi paljon tyytyväisiä pakolaisia sitten jos vain annettaisiin heille kaikki mitä he tahtovat.

      • Anonyymi

        Enemmän pitäisi verorahoja pistää pakolaisten hyvinvointiin. Ja veroja nostaa.He ovat tulleet tänne meidän vieraiksi niin silloin meidän täytyy pitää heistä parempaa huolta. Niin hekin tekisivät meille jos me mentäisiin pakolaisiksi heidän maahan. Ei ihmekkään jos he eivät tykkää meistä ja ovat vihaisia meille kun emme sita heitä tarpeeksi. Ottakaa nyt hyvät ihmiset ne kotiimme asumaan ettei heidän tarvitse olla aluksi pakolaiskeskuksissa.

    • Anonyymi

      Koronantorjunnassa kaikkein tärkeintä olisi nyt laittaa rajat kiinni. Jos rajan pitää ylittää, niin ehdottomasti ehdottomasti kahden viikon pakkokaranteeni.

    • Anonyymi

      Seinäjoella ne maskittomat näyttävät olevan lähinnä eri ikäisiä miehiä.

      • Anonyymi

        Minä olen huomannut että nuorilla naisilla ei ole maskia.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen huomannut että nuorilla naisilla ei ole maskia.

        Ei nämä maskittomat ajattele ku itseänsä, luulevat että se on ihan tavallinen flunssa, "tarttuu jos tarttuu", joo ja levitätte tätä tappotautia.Mikä siinä maskin käytössä on niin kamalaa, jos ei ole mitään estettä sen käytölle?! Eihän se 100 varma ole mutta sillä saatais tämä tappotauti vähenemään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisan uupuvat päivitykset ja tuoreet rikosepäilyt

      Mikäs kun Maisa ei ole viikkoihin päivittänyt instaa ja nyt ollaan lehdissä tälläisistä.. 👀 https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/010c6594-780f-4
      Kotimaiset julkkisjuorut
      223
      17121
    2. Ikea palkkaa pakolaisia hienoa!

      Huonekalujätti Ikea aikoo tarjota Suomessa työpestin noin 70 pakolaiselle kolmen seuraavan vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. – Pakolaiset o
      Maailman menoa
      341
      6217
    3. Uusin Seiska herttainen Torppa

      Uskomatonta luettavaa herttaisesta Torpasta. Olisi nyt kiva saada valkopesuri-jankkaajan ja palstalaisia oikeusjutuilla uhkailleen ja uhonneen kir
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      1585