kun sitä on jonkin aikaa paukuttanut. 1½ vuotta on pisin aika, mitä on jaksanut samaa naista katsella. Yleensä kyllästyminen tulee parissa kuukaudessa toisinaan parissa yössä. Alkaa tehdä mieli uutta naista. Naisia on niin helppo saada, mutta sellaista, jonka kanssa jaksaisi pidempään olla, on mahdotonta löytää.
Miksi nainen lakkaa aina kiinnostamasta
Anonyymi
83259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 83
Vanhimmat
Mihin heissä kyllästyt?
Sä oot vain sellainen mies, joka tykkää pelkästään n*ssia. Onnea valitsemallesi tielle. Naiset myös aavistaa tuon piirteen sinussa ja ei sinusta saisi kunnollista miestä tekemälläkään, koska sinun ainoa kiinnostus on vain seksi.
Naiset on sulle reikiä vain.
Vanhempana sitten itket menetettyä elämää, kun et halunnut sitoutua, silloin on myöhäistä.
No on elämässä muutakin kuin sitoutuminen... Eikai se ole menetettyä elämää jos sinkkuna elää.
Toi on niin totta monen kohdalla. Usein vielä mukana rakastuminen rakastumisen tunteeseen. Uutuudenviehätykseen koukkuun jääminen.
Sinkun ei myöskään koskaan tarvitse kestää kumppanin menettämisen tuskaa, koska joskus sekin tulee tapahtumaan. Tai kantaa jatkuvaa huolta lapsista.
Minä vastasin OMAN mielipiteeni aloittajan kysymyksiin. Mulle on ihan sama mitä kukin tekee. Miksi kysyä mielipidettä, jos heti alkaa pään aukominen
Ei se ihan niinkään mene, itseä nuorena ärsytti naisten rooli esittää kovempaa kuin olivat. Suusta tuli niin kovaa tekstiä monilla, et olis pitänyt saippualla pestä suu, mut olisiko sekään paljoa auttanut? Tupakka ym. paheet vei omat fiilikset pois heistä, näin jälkiviisaana hyvä todeta. Omillani toimeen tullut ja tulen vastakin, en ole siipeilijä luonteeltani.
En kohdannut naista nuorempana, johon olisin voinut luottaa. Peluriksi en suostunut, vaikka monet sitäkin lähipiirissä harrasti. Ajattelin, et niin kauan yksin kuljen ku se oikea osuu kohdalle, passivoiduin enkä aktivoitunut niinkuin olisi kannattanut, mut ehkä en uskonut hyvän toteutumiseen silloin? Näillä mennään, katsotaan, oliko järkeä vai ei? Ehkä ei? Mut uskon monilta ongelmiltakin välttynyt tällä. Aina on jotain hyvääkin, eikä vain huonoa.
"...kun sitä on jonkin aikaa paukuttanut"
Toi sanavalinta kertoi sen oleellisen syyn.
Joillekin on ihan riittävää, että käy välillä paukuttamassa naisia, mutta sit on turha itkeä sitä ettei ei ole muuta. Ja naisiakaan on silloin ihan turha siitä syyttää.
Ei todellakaan. Olen yli 40v nainen ja harrastan yhden illan juttuja. Joskus on miehet perään viestineet,mutta en vastaa mitään enää.
Niin. Yksilönä jokainen valitsee miten elää. Kannattaa muokata mieleinen elämä. Minulla se on sinkkuus. Ja tyytyväinen ja onnellinen olen.
On hassua, että joillain edelleen on käsitys naisten saati miestenkään yliluonnollisista kyvyistä tyyliin "naiset aavistaa tuon piirteen"
Mikäli naiset saati miehet aavistaisivat, aistisivat yms ennakolta kaikki toisen ihmisen heikkoudet täällä ei yksikään suhde koskaan päätyisi eroon saati, että niitä ikinä edes muodostuisi.
Tällaiset eläinmaailmalliset "aistit ja aavistukset" ovat vain huruennustajien yms muiden vastaavien sammakkosäätieteilijöiden huuhaapuheita.
Historiasi tulee olemaan taakka sinulle, harrastamasi yhden illan jutut jättävät jälkensä, jota on myöhemmin turha pyydellä anteeksi toiselta, kun löydät mieleisen rinnallesi. Silloin harmittaa sinuakin. Naisilla on helpompi harrastaa yhden illan juttuja, ovat silloin aallon harjalla, mut pudotus voi olla suuri myöhemmin tai sitten vain tyydyt tilanteeseen ja elät hetkessä niinkuin tähänkin asti? Elämä on valintoja, lyhyt näköisyydestä kärsii enemmän pitkässä juoksussa?
Miehille on helppo valehdella.
Joko se johtuu siitä, ettet ole muusta kiinnostunut ko panemisesta tai et ole törmännyt naiseen, joka on vaan sopiva. Pitäskö... Äää emmä jaksakkaan. Mieti ite.
Se on ihan normaalia, ei sitä aina jaksa samaa, tarvii vaihtelua-
Miksi edes mietit tuollaista. Sinä et vain ole sitoutuvaa sorttia. Se siitä.
Itse en kaltaistasi miestä kelpuuttaisi edes petiin, koska vaikutatkin siltä että naiset on sulle halpoja panoja vain.
Onhan naiset kauhean tylsiä. Pitää teeskennellä kiinnostunutta, jotta saa seksiä.
Millainen naisen pitäisi olla, että ei mielestäsi olisi tylsä?
Tai sit olet vaan niin helvetin huono seksissä, et sulle edes vakituinen kumppani mielellään anna.
Miksi tuollaiset k*sipäiset p*skat saa helposti naisia, mutta me kiltit ja kunnolliset miehet, jotka olisimme valmiita sitoutumaan emme? Miksi naiset valitsevat tuollaiset miehet mieluummin?
Koska ovat itse samanlaisia, tietenkin
En nyt puhu välttämättä sinusta, mutta ehkä
1) Kiltit ja kunnolliset on ylitylsiä
2) Kiltit ja kunnolliset voi ollakin kaikkein vaarallisimpia. Useimmin vaimon ja lapsensa tappanut on se "kiltti ja kunnollinen".
Toinen kohta on tietysti vähän ylimitoitettu huoli, mutta on se kumma miten usein niiden kilttien ja kunnollisten tylsän ulkokuoren alla voikin palaa traumat ja/tai naisviha. Jälkimmäiseen ainakin tämän palstan KK:ksi tunnustautuvat kunnostautuvat toden teolla. Vaikka voihan se olla nettitrollaustakin. Ehkä KK:t on sit pahimpia sellaisia.
Veikkaisin että ei kyllä ole. Oma arvaus olisi alkoholisoitunut 40-50v parissa jossa molemmat ryyppää ja sitten kännissä riehutaan.
Käänteispsykologiaa. Kun joku miestyyppi ulkoisin perustein saati rauhallisen luontein ei kiinnosta sitä aletaan perustelemaan kaikilla mahdollisilla tavoilla ennakkokäsityksin joka ei edes ole ennakkokäsitystä, vaan sellainen kuva halutaan antaa, että rauhallisen luonteen alla asuu tulinen sielu tai että kaikki itsensä mielestä rumat ovat vaarallisia.
Jos minä en tykkää maksalaatikosta, koska olen ronkeli hyvänkin ruokatuotteen kanssa voinhan vastaavasti selittää että "saan siitä vastakipuja tai en vain eettisesti voi syödä lihatuotteita" Toisella hetkellä kuivalihaksi laitettu sydän on todellista herkkua ja käristystä vedetään suuvaahdossa pottumuusin kera unohtaen samalla miten se menikään sen maksan kanssa.
Ehkä on sitten paha ennakkokäsitys, että kiltti ja kunnollinen ätmi olisi jollain tavalla tylsä ihminen.
Kyllä on! Onko ihme, että tuollaisista miehistä tulee ennen pitkää katkeria palstakirjoittajia?
Ymmärrän hyvin sua, itse myös pidän vain seksisuhteista. Mulla ei ole naisille mitään sanottavaa, riittää kun raottaa mulle. Ja se siitä, näillä mennään
justjust
Ei kai sitä jaksa, kun tunteet puuttuu.
Todennäköisesti olet narsisti joka kyllästyy lähteeseensä. Narsistin täytyy aina saada uutta ihailua ja itsetunnon pönkitystä. Kun sitä ei saa enää tarpeeksi, on etsittävä uusi lähde.
Hommaa sinäkin silikonitussu.
Vielä ei näy kyllästymisen merkkejä ilmassa, ja saa oma rouvakin olla rauhassa.
-keinovaginamies-
Eli hyvään pilluun et ainakaan sinä ole kyllästynyt?
Tuo on kyllä ihme, koska eihän siinä ole mitään muuta, kun pillu. Ei hyvää tai huonoa ulkonäköä, henkisyyttä, puhekykyä, omaa tahtoa..jne
Entä, jos se olisi elävä? Rakastaisitko sitä? Älä häpeä tunnustaa, että rakastat jo nyt, minäkin tunnen rakkautta tavaroihin, täysin estottomasti.
Yllätyin, että rouva kuitenkin löytyy, luulin et olit sinkku. Rouva on siis muuten hyvää seuraa, muttei välitä seksistä? Et ole kuitenkaan häneen kyllästynyt?
On siinä hyvin realistinen ulkonäkö, eli kaunis on.
Kyllä se on enemmänkin tuollaista käytännöllistä kiintymystä, en menisi rakkaudeksi sanomaan.
Rouva on mielenkiintoinen persoona, johon on vähän samanlainen suhde kuin tuohon silikonitussuun. Ei häiritse liikaa ja ihan hyötyäkin meistä on toisillemme. Koskaan ei ole kauheasti seksin perään ollut, ja nyt sitten vanha pipari eli korppu.
-keinovaginamies-
"Koskaan ei ole kauheasti seksin perään ollut"
-On kuitenkin umpihetero?
Voihan olla, että on vähän osa-aika aseksuaali tai aseksuaali, joka on alunperinkin harrastanut seksiä toisen osapuolen mieliksi ja miellyttämiseksi?
Voi olla myös seksuaaliselta suuntautumiselta jotakin muuta, kun hetero. Silloin voi heteroseksi tuntua tylsältä. Siitä voi kadota hohto, kun ei jaksa enää pelleillä.
Voi toki olla myös muita syitä, hormonaalisiakin kun seksi ei kiinnosta. Tai kumppani ei sytytä. 😬
Mistä minä tiedän? Ei ole koskaan kuitenkaan naisten kanssa seurustellut ja vähän yllättynyt se oli, kun kaksi sen naisystävää alkoi seurustella keskenään. Ei se tuollaistakaan osannut haistaa. Kyllä se naiskauneutta vähän ihailee, mutta eikö kaikki naiset? Komeisiin miehiinkin toki kiinnittää huomiota, mites minä muuten sen kanssa olisin yhteen päätynyt.
Ja tosi helposti se minun kanssa sängyssä laukeaa, kunhan sen saa innostettua asiaan. Ehkä jotain aseksuaalia siinä ennemmin on. Nämä kuivuusongelmat on iän mukanaan tuomia.
Se on melko suoritus naiselta kun pipari vanhenee, niin muuttuu korpuksi.
-keinovaginamies-
No ei se tarkoita mitään, jos yllättyy. Kaikki ei koskaan mieti juuri omaa seksuaalisuuttaan, kun sitten joskus havahtuu sitäkin miettimään saattaa hoksata eläneen laput silmillä ja ulkoa opitun mukaan.
Yleensä kyllä syyn keksii, jos sitä syytä etsii.
Juu, onhan niihin saatavilla geeliä ja emätinpuikkoja, kuivuusongelmiin. Apteekkiin vaan, ei siitä tarvi kuivuudesta kärsiä.
Joo se on tärkeää suhteessa, että rajat pysyy. Auttaa siihen kyllästymiseenkin.
Juuri tänään sitä itse mietin, kun epäilen omaa kykyäni olla parisuhteessa, koska tarvitsen paljon omaa aikaa, enkä jaksa kuunnella arkista jorinaa minuuttiakaan kyllästymättä ja leimaamatta kyseistä ihmistä täysin turhaksi elämässäni...
Mihin tahansa kyllästyy pitkässä ajassa, tietäähän sen sukulais ja ystävyyssuhteista. Onneksi olen saanut näissä niitä nousujakin kokea, se auttaa uskomaan parisuhteeseen.
Vielä ei ole ollut sitä syvintä rakkautta, aika pinnallisia suhteita, nuorempana.
Oletkin järjestänyt asiasi sitten mukavasti. Uskon kyllä tekovaginan ihanuuteen, kyllähän ne osaavat tehdä pelit ja vehkeet.
En itse uskalla näin sinkkuna sille tielle lähteä, ettei lähde halut mieheen. Olisi tosi noloa, jos miehellä onkin pienemmät vehkeet millä on itseään kairannut menemään😆😈
Meinaat ettei värkit palaudu, jos isolla välillä kairaa? :D
"En itse uskalla näin sinkkuna sille tielle lähteä, ettei lähde halut mieheen. Olisi tosi noloa, jos miehellä onkin pienemmät vehkeet millä on itseään kairannut menemään😆😈"
Exällä oli dildo, big size luki paketissa. Samankokoinen kuin aito oma, sanoin exälle ettei tuo mikään big size voi olla siihen exä kehui on se, sulla on iso.
Säilyttikö se sitä alkuperäispaketissa??
Säilytti, sinne aina takaisin käytön ja pesun jälkeen. Mikä muu paikka olisi sopivampi, sängynpatjan allako ilman pakettia?
Joku monitoimikärry missä on suljettuja tupperware-rasioita tai minigrip-pusseja??
Mutta nyt en oikein ymmärrä..siis näit kun pesi sen ja laittoi alkuperäispakkaukseen? Ja juuri silloin näit tuon XL-merkinnän paketin kyljessä ja keskustelitte siitä?
Hän siis käytti sitä, vaikka oli sama tavara aitona siinä vieressä?
Vai näyttikö hän dildolaatikkoa sinulle, ikäänkuin antaen ymmärtää, että sinä olet korvattavissa? Ja kehaisi kuitenkin vehjettäsi, jotta et häipyisi?...hmmmm...
Miksi teillä meni poikki?
En tiedä.
Tietäiskö Martha Stewart, nyt kun on ollut lusimassakin😈☀👌
Olet ehkä kyllästynyt itseesikin
Tämä.
Niimpä. Ihminen heijastelee ja muuntuu toisinaan seurassa tai on vaan osittain olemassa.
Olen myös itse kärsinyt kyllästymisestä.
Olen.myös aina ollut seurustelupohjalla liikkeellä.
Ehkä sitä kyllästyy ajatukseen,että joutuisi olemaan saman kanssa loppuelämän, ei niinkään siihen vastapuoleen.
No ainahan sitä kyllästyy... itsellä 20v avioss ja muna ei ees nouse enää..
Vika on siinä, ettet näe naisissa kun sen seksikkyyden. Sit kun uutuudenviehätys katoaa, nainen ei ole sulle enää mitään.
Kyse on siis ainoastaan sun pinnallisuudestasi, tai ehkä siitäkin että (itsestäsi johtuen) löydät vain ne tyhmimmät bimbot, joissa ei sitten välttämättä olekaan yhtään mitään mielenkiintoista. Tai sit et vain näe sitä mitä heissä oikeasti on.
Vika on siis yksiselitteisesti sinussa. Itsetutkiskelun paikka siis, mutta hyvä että edes olet tullut ajatelleeksi asiaa. Siitä on hyvä lähteä.
Jos avauksen olisi tehnyt nainen miehistä olisit vastannut, että "sinussa ei ole mitään vikaa vaan mies on pääsyy ongelmiisi"
Sinun feministisillä jargonioillasi on yhtä tyhjä vaikutus tällä palstalla kuin vesipisaralla meressä.
Miks mä niin sanoisin?
Jos ihminen kokee ongelmakseen, että kyllästyy aina nopeasti kaikkeen, niin kyllä vikaa kannattaa etsiä ihan itsestä?
Kantsisko sun mennä ihan vaikka jonnekin terapiaan? Vika on sun korvien välissä, ei niissä naisissa. Apari.
Minusta jos pitää mielenkiinnon kireissä teineissä niin kiinnostus pysyy.
En usko että kun aina uutta kireää teiniä käyttäis niin kyllästyisi...!
Kireään teiniin kun työntäisi väkipakolla niin mmmmsssskis :D
Itse olin nuorempana juuri tuollainen ja ihmettelin missä vika on. Muutaman vuoden aikana tapailin n. 50 eri naista. Osa oli yhden illan juttuja, mutta aika moni sellainen 1-2 kk tapailu/seksisuhde. Lähes kaikki jutut loppui minun puolelta, kun en ollut ihastunut ja seksistä alkoi kadota uutuudenviehätys. Etsin melkein koko ajan ihan vakituista kumppania, mutta en vain löytänyt sopivaa.
Kerran sitten tapasin juuri sopivan naisen ja rakastuinkin häneen. Hän olisi kuitenkin halunnut edetä hitaasti ja itse en pystynyt, niin pilasin sen jutun. Harmitti tosi paljon ja vieläkin ajattelen häntä, vaikka siitä on jo 10 vuotta.
Tuon jutun jälkeen aloin vain kylmästi panna kaikkia naisia joita sain, mikä oli sinällään ihan hauskaa, mutta ei siitä käteen jäänyt mitään. Eräänä iltana kuitenkin tapasin naisen, jonka kanssa olen nyt naimisissa. Kaikki tuntui toimivan hyvin ja pystyin kuvittelemaan hänen kanssaan perheenkin perustamista. Olin iloinen siitäkin, ettei enää tarvitse käyttää niin paljon energiaa seuran etsimiseen, tutustumiseen ja tapailuun. Menimme naimisiin ja hankimme lapsia. Seksi ei kuitenkaan hänen kanssaan oikein koskaan sujunut hyvin. Nyt viime aikoina minulle on selvinnyt, että hän on ilmeisesti aseksuaali. Olen tosi pahassa tilanteessa kun itse olen hyvin seksuaalinen. Avioeroa harkitsen.
Sinulle sanoisin, että et vain ole löytänyt sitä oikeaa naista vielä. Kun tapaat hänet, niin et halua seksiä kenenkään muun kanssa. Ole kuitenkin viisaampi kuin minä ja varmista, että hänkin oikeasti tykkää seksistä ja on siinä aktiivinen. Rakastuminen saattaa sumentaa arviointikyvyn, etkä huomaa merkkejä tuollaisesta.
Koko ketjun fiksuin kommentti.
Eli pitää vain käydä nusasemassa naisia peräjälkeen ja joskus sitten sopiva sattuu kohdalle.
Ja siinäkään valinnassa ei saa munia.
Sinähän sen sanoit. Eikös naisetkin helpoiten löydä aina sen oikean, kun tarpeeksi on valinnanvaraa joita käydä läpi.
Sama itsellänikin. Olen siitä onnellisessa asemassa oleva mies, että ulkonäköni on aina kiinnostanut naisia. Siksi myös ns "kaatoja" tuli vuosien mittaan paljon. Näistä osui sitten se aivan valloittava se oikeakin kohdalle, jonka kanssa elämää eletään nyt ja luultavammin loppuun saakka.
Kieltämättä täytyy myöntää, jos ulkoiset ominaisuuteni tätä eivät olisi sallineet ja olisin jäänyt siihen ätmi maailmaan rumana 0-5 naista/elämä niin taatusti sitä oikeaa ei olisi koskaan osunut kohdalle.
Että kyllä se vain harvinaisen paikkansapitävää on, että vain naiset ja komeammat miehet sen oikean varmemmin löytävät.
Tietysti monenlaisia satuja voi kertoa ja itselleen sepittää, jopa anonymiteetin suojissa yleisellä keskusteluareenalla. Ja kas, noin tulee taas hyvä mieli. Täällä idea elämästä on suojassa, eikä tärvelly kuten raa'assa realiteetissa.
Varmista, että tykkää seksistä ja muutenkin seksistä olis hyvä kyetä puhumaan. Ihminen, kun muuttuu nuoruudesta vanhuuteen silläkin saralla. Ei saisi olla tabu ja estoja puhua asiasta, joka rikkoo lopulta niin monta suhdetta toimimattomuuttaan.
Seksuaalisuus, herkkä, hauras ja niin kaunis asia kahden välillä. Sitä kannattaa kuitenkin vaalia rehellisyydellä.
Tässä tämän vastausketjun aloittaja.
Kyllä se tietysti niin on, että hyvännäköiset saa enemmän ja pystyy valitsemaan mieluisan kumppanin helpommin. Itse en ole mikään klassinen komistus, vaan aika persoonallisen näköinen. En kelpaa kaikille, mutta riittääkin hyvin että kelpaan osalle.
Ei kaikkia naisia tarvii nusasta, en minäkään niin tehnyt. Jos en nähnyt minkäänlaista mahdollisuutta jatkolle, niin en sitten yrittänyt päästä pöksyihinkään. Yhden illan jutut erikseen. Kannattaa kuitenkin olla aktiivinen, niin pysyy mieli virkeänä ja siten houkuttelee muitakin naisia. Se näkyy naamasta jos viime vuonna sai kerran ja tänä vuonna ollut vähän hiljaisempaa. Naiset tykkää miehistä, jotka kelpaa muillekin naisille.
Melko katkera kommentti. Ehkä se päivä paistaa sinunkin risukasaan joskus.
Viimeisen rivin sisältö on sama, kuin mies tykkää itsestään, kun kelpaa muillekin kuin sille valitsemalleen naiselle :)
Otatko palstakirjoittelun kovinkin tosissaan?
Ole kuitenkin viisaampi kuin minä ja varmista, että hänkin oikeasti tykkää seksistä ja on siinä aktiivinen. Rakastuminen saattaa sumentaa arviointikyvyn, etkä huomaa merkkejä "
Alussahán seksiä on yleensä paljon, ei siinä merkkejä voi huomata mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sitä pitää suoraan kysyä ja toivoa saavansa rehellisen vastauksen.
Ja jos kuitenkin tekee väärän valinnan kuten tuossa siitä syystä avioeroa harkitseva, on se koko ketjun fiksuin kommentti???
Olet oikeassa, alussa seksiä on yleensä paljon. Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota onko nainen kiinnostunut esim. lukemaan seksiin liittyviä artikkeleita tai miten reagoi jos ehdotat pornoa katsomista. Vaikka ihan pehmopornon. Jos vastaus on, että ei kiinnosta yhtään, niin on aika todennäköistä että seksikin tulee vähenemään/loppumaan. Sellaisilla naisilla ei seksi pyöri mielessä kuten meillä viriileillä miehillä.
RIITTÄÄ KUN SAA PESÄÄ VÄLILLÄ. Itse haluan vaihtelua myös!
Baareista löytyy. Muista että kukaan nainen ei ole kone. Nainen tarvitsee huomioimista muulloinkin kuin vaan seksin aikana, jos meinaat useammankin kerran saada samaa pesää.
En meinaa.
Miksi tulet sivusta sekaamaan siihen. Kommentti ei ollut sulle tarkoitettu, älä siis vastaa toisen puolesta.
Naiset ei ole seurustelu ihmisiä. Eivät ne osaa sitoutua mieheen pitkäksi aikaa. Seksi kyllä kelpaa mutta kun mies alkaa puhua tunteista ja parisuhteesta niin nainen perääntyy vauhdikkaasti ja sanoo että ei halua mitään vakavaa.
Njaa, paukutat menemään vaan kunnes se oikea paukku osuu kohdille!
Löytyisi nyt ebsin edes se nainen, joka antaisi useimmin kuin kerran viikossa. Onhan niitä halukkaitakin naisia, mutta ilmeisesti itse olen törmännyt vain haluttomiin frigideihin. En heti keksi mitään turhauttuvampaa kuin kaunis nainen jolla on halut vähissä.
Mutta eiköhän se sopivakin neito vielä ilmaannu pitkään ja hyvään suhteeseen, vähän sellaista lottoahan nuo parisuhdemarkkinat on.
Kyllä, lottoa se todellakin on.
Jos löydät halukkaan naisen, niin sitten hän saattaakin jakaa tavaraa muillekin miehille tai olla vaikka sairaalloisen mustasukkainen. Hyvin vaikea on löytää sellaista naista, joka olisi mukava, kaunis, seksikäs, halukas, uskollinen, mieleltään terve jne jne. Sitten vaikka nuo kaikki ominaisuudet löytyisikin, niin naisella saattaa olla löysä pillu, ärsyttävä ääni, huonot hampaat, on pikavippiveloissa, et tykkää miten hän pukeutuu, tai hän omistaa kissoja joita itse vihaat tai ihan mitä vaan syitä jotka vituttaa sen verran, ettet halua itse olla suhteessa hänen kanssaan. Kaikkea ei voi saada, joten joitain huonoja puolia pitää vain sietää jos meinaa ylipäätään suhteessa olla.
😂😂😂👍
Seksiaddiktin oireita. Pelkäät myös sitoutumista ja läheisyyttä.
Olet iljetys!
Ongelma on siinä, että kerroit saavasi aina uuden naisen helposti, kun edellisen olet pois heivannut.
Suhtautuminen naisiin muuttuisi, jos et saisi naisia noin helposti, niin kyllä pitäisit kiinni siitä yhdestä, jonka olet saanut.
Ei silloin olisi varaa heittää sitä ainoaa naista pois.
Olet kadottanut naisen arvostamisen ja sinulle on itsestään selvää, että saat aina uuden naisen tilalle, vaikka useamman päivässä.
Olet ilmeisesti komea pelimies, ei naisia muuten saa ihan silloin kun haluaa.
Tämähän on kuin justiin naisten maailmasta. Ero on vain siinä, että ette hyväksy sitä ilmeisesti feministisen taipumuksenne takia, että miehelläkin voi olla kysyntää. Naisillehan seuraava on normaalia, mutta et ikinä kirjoittaisi samaa tekstiä nais sukupuolen näkövinkkelistä.
(Ongelma on siinä, että kerroit saavasi aina uuden miehen helposti, kun edellisen olet pois heivannut.
Suhtautuminen miehiin muuttuisi, jos et saisi miehiä noin helposti, niin kyllä pitäisit kiinni siitä yhdestä, jonka olet saanut.
Ei silloin olisi varaa heittää sitä ainoaa miestä pois.
Olet kadottanut miehen arvostamisen ja sinulle on itsestään selvää, että saat aina uuden miehen tilalle, vaikka useamman päivässä.
Olet ilmeisesti kaunis nainen, ei miehiä muuten saa ihan silloin kun haluaa.)
Se on kiva kun uusia uhreja himoitsevat narsistit avautuvat sinkuille tarkoitetulla palstalla.
Eikä oo olette pipipäitä.
Kokeile jotain muuta kuin "paukuttamista"