Hyvältä näyttää

Anonyymi

Uudet ehdokkaat Suomen edustajaksi viisuihin on julkistettu ja tästä porukasta voi löytyä hyväkin edustaja,ei huonompi alku

41

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oskr ihan ok, paranee parilla kuuntelulla, kun tottuu taustakompin puutteeseen.

      Pandora ja Pandoran osuus ok, Teflonien alakuloräppilausunta ei jatkoon.

      -winner-

    • Olen kuullut ainoastaan Teflon Brothersin viisubiisin, jossa mukana myös ruotsalainen laulaja Pandora. Ei oikein napannut. Ajattelin, että joskus ennen vanhaan viisuissa oli enemmän hyvää musiikkia, myös sellaista, josta osa on jäänyt elämään. Ja joskus sentään viisuista vielä saattoi ponnahtaa isommaksi tai vähän pienemmäksi tähdeksikin kuten esim. Abba ja Celine Dion. Dannykin kuulema yrittää Suomen euroviisuehdokkaaksi. Danny oli aikoinaan ihan hyvä, mutta nykyään ei taida enää olla ihan niin vedossa kuin ennen.

      Sen jälkeen, kun Vexi Salmi kuoli, niin ei tai olla enää ketään, joka tekis hyviä sanoituksia tai kääntäis hyviä kappaleita ulkomailta suomeks. Junnu ja tekijäkaksikko Helismaa/Kärki aikoja sitten kuolleet ja Kari Kuuvakin kuoli 2018. Tarvittaisiin uusia tekijöitä, jotka tekisivät uusia kappaleita (no, niitä tekee jotkut laulajat) ja kääntäis joittenkin vanhojen sooloartistien ja bändien biisejä suomeks, joita ei vielä käännetty ja miksei joidenkin nykyartistienkin. Itse toivoisin viisuihin ja ihan muutenkin yhtä laadukasta musiikkia kuin mitä esim. Bee Geesin jäsenet eli Gibbin veljekset tekivät aikoinaan. Kaipaan sellaista musiikkia nykyartistienkin tulkitsemana. Minun sieluni musiikkia niin kuin myös esim. Kari Tapio, klassinen rock, countrymusiikki, Roy Orbison, John Denver. Siksi varmaan kuuntelenkin niin paljon vanhempaa musiikkia, niin ulkomaalaista kuin suomalaista, kun nykymusiikki ei niin paljon aiheuta mussa vastakaikua eikä yleensä nykyajan viisumusiikkikaan.

      • Anonyymi

        70-luvulla tehtiin vielä musiikkia aidoilla soittimilla ja laulutaidoilla. Käännösiskelmiinkin tehtiin varsin ammattitaitoisia, joskus jopa alkuperäistä parempia taustoja suomalaisten muusikoiden toimesta ja kappaleet jäivät elämään varmasti alkuperätekijöiden suureksi yllätykseksi.

        Tuskin Ibo-lele, Maladetta Primavera tai L'italiano niin usein missään muualla soivat kuin Suomessa. Ja nämäkin nimenomaan käännöstyön takia.

        Nykyräppärit eivät tähän kykene, vaikka tekniikka on kehittynyt. Toistuvasti ainoa musiikillinen osuus kappaleissa on se vanhasta biisistä lainattu kertosäe, eikä ketään kiinnosta hupparipäisen räppärin "anteeksi kun oon olemassa vain mun getossa" -itsetilitys värssyissä.

        -winner-


    • Jos kuulen jonkun nykyartistin biisin radiosta, niin ei ala pää hytkymään ja tanssijalka vipattamaan, mutta heti kun alkaa soida esim. joku Roy Orbisonin biisi tai Kari Tapio tai vaikka Smokie tai Status Quo tai joku muu vanhempi artisti tai bändi, niin johan alkaa tanssittaa =) Joskus kyllä joku nykybiisikin saattaa saada tanssijalan vipattamaan tai muuten mussa jotain vastakaikua, mutta se on vähän harvinaisempaa.

    • Anonyymi

      Ehkä kelvollinen edustaja vielä löytyy mutta kolme ensimmäistä ovat kyllä aivan surkeita,Danny aivan säälittävä ja Pandora täysi floppi ja se Oskr vetäisee balladin joka muistuttaa liikaa viimeksi viisut voittanutta

      • Anonyymi

        Dannyn biisi ei ..... Vittu mitä paskaa......


    • Anonyymi

      Teflonin aloitus kuulostaa hieman A-ha-yhtyeen Take on Me-kipaleesta lainatulta

      • Ei oikein sytyttänyt se Teflonin viisubiisi. Ei voi verrata A-han kappaleeseen "Take on me" eikä mihinkään menneiden vuosikymmenien kappaleeseen.

        Rapaertistit ja rapbändit perinteisesti lainaavat kappaleisiinsa osia jostain toisesta kappaleesta, mutta mulle ei tullu mieleen "Take on me", kun kuulin Teflon brothersin kappaleen, tosin olen kuullut sen vasta yhden kerran, että ehkä pitää kuunnella vielä uudestaan.


    • Anonyymi

      Tänään julkaistiin Lauran viisuehdokas ja sama tylsyys se vaan jatkuu,toivottavasti vielä se helmi löytyy

    • Veikkaan, että Aksel Kankaanranta äänestetään taas Suomen edustajaksi, koska viime vuonna ei päässyt Viisuihin koronan takia. Mutta voihan se olla joku muukin. Sen näkee sitten, kun aika tulee.

    • Aksel Kankaanranta on mukana yrittämässä Suomen edustajaksi ja UMK finaalissa.

      • Anonyymi

        akselin tämänvuotinen on parempi kuin viimevuotinen, ja äänihän on hyvä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        akselin tämänvuotinen on parempi kuin viimevuotinen, ja äänihän on hyvä.

        No ei kyllä ole. Viime vuotinen biisi oli todella hyvä mutta tämä uusi on toivottoman huono. Upea ääni kyllä on kuten on sillä Oskarillakin.


    • Anonyymi

      Lipsanen - yäk millainen viisu.

      • Anonyymi

        Vielä tulee se päivä, jolloin kaikki rakastavat häntä.

        Sinäkin.

        Ei tämä kyllä näiden neljän ensimmäisen perusteella vaikuta mitenkään "kaikkien aikojen kattaukselta."

        Dannyn biisin kuuntelin sanoituksen takia loppuun saakka, "Play"ta jaksoin kuunnella ehkä jopa 2 minuuttia, enkä edes muista mitä kuuntelin.

        -winner-


    • Aika kuitenkin näyttää pidetäänkö kisat tänä vuonna vai perutaanko taas koronan takia.

    • Anonyymi

      Akselin viisu on nyt kyllä selvästi paras tähän mennessä ja aivan ylivoimaisesti,toivoisi kyllä että hän pystyisi laihduttamaan ainakin 20 kiloa ennen mahdollista hollannin keikkaa

      • Anonyymi

        Jep. Paras tähän mennessä Oskrin ohella.

        Mikäli Arttu Wiskari olisi ehdokkaana, niin voisi sanoa, että olisi hyvä, että artisti laihduttaisi vähän. Turhaa nipottamista ulkonäöstä muuten. Ei viitsi kommentoida Dannyn kampauksestakaan.

        -winner-


      • Anonyymi

        Viisuissa artistin persoona ja habitus merkitsevät yhtä paljon kuin esitettävä kappale.
        70 luvulla kukoisti kirkasääninen kreikkalainen tenori Demis Roussos, ekstrovertti, iso kaftaaneihin esiintyessään pukeutunut 'iso' mies..
        Hiljainen pipopää jää viisuissa muiden jalkoihin


    • Anonyymi

      Tämän vuoden tason piti olla ennenkuulumattoman korkea. Ehkä olen vaan viisuihin kyllästynyt, mutta mikään näistä ei ole vakuuttanut tähän asti.
      Suomalaiset tuntien se vaihtoehtobändi valitaan, siinä on heviä, räppiä ja rockia sekaisin.

    • Anonyymi

      Nyt sitä heviä sitten tuli ja saundit kuulosti jotenkin tutuilta,tuli mieleen yhtye P.O.D ja hittinsä Alive ja muutenkin hieman puuromainen kipale

      • Anonyymi

        Joo. Nu metalia on selkeästi kuunneltu, mutta tässä seurassa on ensimmäinen yleisön herättävä biisi.

        Se riittänee voittoon ainakin Suomessa. Jatko riippuu sitten siitä, miten kansainvälinen videoraati tai jokin vastaava virtuaalinen yleisö antaa pisteitä. Toukokuussa kun ei viisuja Euroopassa järjestetä, ei korona valitettavasti ole vielä silloin voitettu, eikä matkailu saati bändien keikkailu tai festarit ole vapaita.

        -winner-


      • Onhan viisuissa ollut noita rokkibändejä ja joitain heavybändejäkin tai ainakin jotain heavylta vaikuttavaa, mutta ei mikään ole oikein tehny muhun vaikutusta. Ei ole rokkibändit niin kuin ennen.

        Yks viisustandardi on ollu jo monet vuodet, että kisassa on mukana rokkibändi, joka näyttää ja myös jonkin verran kuulostaa bändiltä U2. Kerran yhen tällaisen bändin laulaja vielä oli pukeutunutkin aika lailla kuin U2:n Bono ja jopa lavalla olevat liikkeetkin mitä teki oli vähän kuin Bonolla.


      • Ja aikoinaan viisuissa oli myös sellainen glamrockbändi kuin The Ark. Pidin kllä bändin esityksestä silloin ja musta bändin laulaja oli ihana, mutta muuten ei ole glamrockaan enää kuin ennen. Kyllä esim. Sweet ja Slade ovat ihan omaa luokkaansa.


    • Anonyymi

      Eikös norjalla ollut vuosi ennen lordin voittoa edustajana myös yhtye joka oli hieman lordin kaltainen mutta ei kuitenkaan niin meikattu ja puettu,että ehkä lordi lähti matkimaan..

      • Lordi perustettu jo 1992, että ei ole matkinut.


    • Anonyymi

      Ilta on paras, hän oli jo Tähdet tähdet - kisassa yhdessä Jonnan ja Heidi Kyrön kanssa toissavuonna tosi mahtava.

    • Anonyymi

      Ilta ei ihan huonokaan ole mutta sekoittuu massaan,hänen kaltaisiaan nuoria naislaulajia on paljon ja kaikki vääntävät ääntään väkinäisesti samalla tavalla,tympeä kappale

    • Anonyymi

      Nyt on sitten valinnan paikka,valitaanko viisuihin reipas rallatus Pandoran johdolla,rauhallisempi Aksel tai heavyä,muut ehkä pois laskuista

    • Anonyymi

      Dannyn esitys on kuin "haudan takaa" videolta puuttui vaan Helmi laskemassa kappelissa arkulle kukkia, ja seiskan toimittaja. Viisikymmentä vuotta vanhempi muita esiintyjiä, ihan eri maailmasta, olisiko voinut osaallistua johonkin muuhun kisaan, näinä aikoina. Maailmassa tarvitaan nyt iloa, eikä kenenkään hautajaistoiveita esityksiä,.

    • Anonyymi

      Danny ja Erika olisivat voineet vetäistä reippaan rallin yhdessä kunnon Danny ja Armi-tyyliin

    • Anonyymi

      Danny ehti sitten kirjoittaa itselleen hautabiisin ennen kuolemaansa.

    • Anonyymi

      Oli miten oli, mutta se "Kelle soittais" jää korviin. Ja se kappaleen loppuosa on loistava.

      • Anonyymi

        Ankea biisi. Myöskin tusinatavaraa.


      • Anonyymi

        Itse kommentoin: tuo "kelle soittais" on ainoa biisi, jota soitetaan jatkossakin radioissa.


    • Anonyymi

      Teflon Brothers feat.Pandora kuulosti ensi alkuun oikealta Euroviisu-korvamadolta,kunnes piuhat yhdistyi Donna Summerin I Feel Love discohittiin. Plagiointi ei kannata,vaikka toisaalta siitähän räppärit tunnetaan..

    • Anonyymi

      Mun ehdoton suosikki on Blind Channel. Enpä olisi uskonut itsestäni, että tässä iässä hurahdan.
      Biisissä on mahtavia kohtia kerta toisensa jälkeen!!

    • Taitaa jäädä multa Euroviisut tältä vuodelta väliin ja myös Oscar gaala, kun mulla ei tällä hetkellä teeveetä ellen sitten mene jonkun luo yöks jolla tv.

    • Anonyymi

      Parisenkymmentä viisua on tiedossa ja suomen edustaja on toistaiseksi parhaimmistoa,kyproksen viisussa turhan paljon vaikutteita Lady Gagan tuotannosta

    • Anonyymi

      Viisujen tasosta voidaan olla monta mieltä mutta siitä voi olla varma että Moldovan Natalia esittää seksikkäimmän esityksen,harvoin näkee tuollaista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe