Nyt se loppuu..nimittäin nuuskan hakureissut!

Teille nuuskan hakijoille ym turhille ostosreissuille Haaparantaan suuntaaville. Teidän ansiosta Valtio tulee nyt kiristämään juuri Tornio-Haaparanta- rajan ylityksiä. Te ette välitä, mutta Valtiopa välittää. Tyhjät ostosreissut, huvimatkat ja tyhjänpäiväinen rajan yli rälläily tullaan nyt lopettamaan. Myös muita kanavia pitkin, kuin maanteitse. Rajavartiolaitoksella on siihen keinonsa. Mikäli nuuskaa ym löytyy autoista, siitä seuraa ankara sakko, kun rajan ylityskielto on päällä. Teidän ansiosta työmatkaliikennettäkin ja perhetapaamisiakin joudutaan nyt rajoittamaan. Syyttömät tulevat ansiostanne kärsimään. Sisäministeriö laatii parhaillaan tiukennusesityksiä. Kannattais noudattaa annettuja yleisiä poikkeusoloaikojen ohjeita.! Tyhmästä päästänne kärsii koko ruumis ja syyttömät ihmiset..
924769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat

Ei lopu ,ei pystytä sulkemaan , minä ALFA kuljen vaan.

Äänestä

Niin loppumassa, kun ei muuten saada hallitus aikoo julistaa nuuskan ja nikotiinipussukat lääkeaineiksi tai haitallisiksi elintarvikkeiksi ja kieltävät kokonaan maahantuonnin kaikilta.Sen se voi tehdä ihna tuosta vaan kun ei ainakaan EU vastusta.Kiitos tulevaisuudesta jossa nuuskaa ei saa kuin 10€ pimeä purkki salakuletettuna vesiteitse.

Äänestä
  • Se nuuskapaskan tuonti joutaakin kieltää, kuka fiksu sitä suuhunsa laittaa.

    Äänestä

Totaalikielto vaan että oppivat! Työmatkalaiset luvan kanssa ja autojen syynäys mennen tullen ja palatessa..

Äänestä
  • Laittaisivat vaan ne sote-henkilöt tiukkaan karanteeniin. Niillä on jatkuvasti hanskat hukassa.. Käsittämätöntä touhua. Niillä jotenkin vaikea tajuta että se korona leviää niiden mukana.

    Nyt saaneet niitä rokoteannoksia mutta eivät osaa käsitellä niitä.. Nuuskanhakijoiden vika varmaan sekin..

    Äänestä

  • Näin on. Luvattomille satikutia.

    Äänestä

  • Kunnon sakot ja nuuskat tullille niin oppisivat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunnon sakot ja nuuskat tullille niin oppisivat.

    Ei lopu nuuskan haku Suomi luokitellut sen lääkkeeksi on tullut korvattavien lääkkeiden listalle ja saa vielä matkakulutkin vähentää verotuksessa on meillä hieno hallitus ?

    Äänestä

Nytpä saatte maistaa..te luulette, ettei ihmisten elämää voida rajoittaa. Kyllä voidaan, ja niin että tuntuu. Ei ole valitusoikeutta. Tyhjä hakea edes lakipykäliä. Näissä poikkeusoloissa ihan oikein Valtion puolelta!!!

Äänestä
  • Kunnon poikkeustila päälle. Et mitään tämmöstä leikkimistä. Oikea lockdown, niin saadaan Korona kuriin. Ainoastaan ruokakaupat, ja apteekit auki.

    Tietysti siitä nousee meteli, mutta entä sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunnon poikkeustila päälle. Et mitään tämmöstä leikkimistä. Oikea lockdown, niin saadaan Korona kuriin. Ainoastaan ruokakaupat, ja apteekit auki.

    Joo, sopii, mutta ei mitään erivapauksia sote-henkilöstölle jne. Valitkoon kummalla puolen rajaa haluavat majailla ja muutenkin opetelkoot pitämään niitä suojavarusteita.

    Hoivakotikuolemista kunnon tutkinta ja vastuuhenkilöt tilille jos ovat kehitelleet omia sääntöjään. Ylitorniolta voi aloittaa. Olihan noita Länsi-Pohjassa muitakin. Ei voi olla mahdollista ettei tuolta virukselta voi suojautua. Vasta uutisoitiin Tampereella 13 kuolemasta hoivakodissa. Oli taas 50 henkilökunnasta saanut koronatartunnan..

    Ottakaa rauhallisesti :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunnon poikkeustila päälle. Et mitään tämmöstä leikkimistä. Oikea lockdown, niin saadaan Korona kuriin. Ainoastaan ruokakaupat, ja apteekit auki.

    Tietysti siitä nousee meteli, mutta entä sitten.

    Metelöikööt siitä vaan.

    Pitäisköhän noin hyvän ihmisen mennä itse sinne hoivakotiin hoitajaksi, että alkaisi sielläkin hommat hoitoon ja koronan leviäminen estetyksi

    Hoitoala huonosti palkattu joten ne penaalin terävimmät valitsee paremmin palkattuja ja helpompia hommia. Huono palkka ei silti ole mikään peruste hoitaa työnsä huonosti. Ne paremmin palkatut päälliköt vastaavat niistä ohjeistuksista ja niiden noudattamisesta joten päitä vaan vadille. Ja jos niillä ei järki riitä niin täytyy vaihtaa yksinkertaisempiin tehtäviin esim. joksikin hoitajan apulaiseksi tms.. Noillekin vähän helpotusta arkeen.

    Voisiko joku alalla työskentelevä kertoa miksi haluavat testata tuossa rajalla suomalaisia nuuskanhakijoita? Jos se nuuskanhakija on koronavapaa Ruotsin puolelle mennessä niin näkyykö se 15 minuutin sisällä hankittu tartunta siinä pikatestissä? Ei ole myöskään loogista ettei se negatiivinen testi vapauta testistä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunnon poikkeustila päälle. Et mitään tämmöstä leikkimistä. Oikea lockdown, niin saadaan Korona kuriin. Ainoastaan ruokakaupat, ja apteekit auki.

    Tietysti siitä nousee meteli, mutta entä sitten.

    Mitä vittua älymätä vingut onhan teillä rokotteet ja lisää tulee eihän teillä oo mitään hätään .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä vittua älymätä vingut onhan teillä rokotteet ja lisää tulee eihän teillä oo mitään hätään .

    1,5 vuotta meni vastaamiseen, eikä ja silti päin seiniä.
    Taitanu mällit ja muut myrkyt sumentaa aivot?

    Yritetään ymmärtää tuota poloista. Sillä on nyt kesäloma, ja tekemisen puute. Siksi se yrittää provosoida porukkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä vittua älymätä vingut onhan teillä rokotteet ja lisää tulee eihän teillä oo mitään hätään .

    Mene ulos. Siellä on todella hieno ilma. Lämmintäkin 20°C.

    Äänestä

Olet Beeta,älä köpise

Äänestä

Sekä nuoret miehet että maahanmuuttotaustaiset eivät näytä maskeista piittaavan ja molempia ryhmiä on liikkeellä todella paljon.
En osaa sanoa mikä tilanne on muualla, mutta ei tämä tilanne hyvältä näytä eikä uskottavuutta lisää.

Äänestä

Puoli haaparantaa näkkyy olevan torniossa ostoksilla, on taas ens viikolla tartunnat noussu torniossa. Eikö ne ruttalaiset tajua pysyä omalla puolella?

Äänestä
  • Eipä suomalaisetkaan tajjuu pysyä omalla puolellaan.

    Äänestä

Tämä tullee menemään siihen, että sakotus on otettava käytäntöön. Kannatan heti sitä!

Äänestä
  • Kannatetaan

    Äänestä

vittu suomalaisethan sen korona lisäyksen tänne toi ku etelästä viina/nuuskukaupan kautta tunturiin ja takas tullessa sama homma, tyhjä valittaa että haaparantalaiset levittää.

Äänestä
  • et taida olla pahemmin uutisiin perehtynyt, kuin näiden juorukanavien kautta.. Etelän turistit ei ole tuonut Lapin turistikohteisiin yhtään sen enempää tartuntoja. Siellä päinvastoin, kuten esim Levillä, on onnistuttu erittäin hyvin torjunnassa!! Lue tilastot, ennekuin syyllistät. Pahempi paikka on juuri Tornion raja. Siihen nyt onneksi on Suomen Sisäministeriö puuttumassa. Ne ei tule olemaan mitään päältä siliteltäviä keinoja...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    et taida olla pahemmin uutisiin perehtynyt, kuin näiden juorukanavien kautta.. Etelän turistit ei ole tuonut Lapin turistikohteisiin yhtään sen enempää tartuntoja. Siellä päinvastoin, kuten esim Levillä, on onnistuttu erittäin hyvin torjunnassa!! Lue tilastot, ennekuin syyllistät. Pahempi paikka on juuri Tornion raja. Siihen nyt onneksi on Suomen Sisäministeriö puuttumassa. Ne ei tule olemaan mitään päältä siliteltäviä keinoja...

    Kyllä juurikin näin ja tuo koronapesä on haparanda.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    et taida olla pahemmin uutisiin perehtynyt, kuin näiden juorukanavien kautta.. Etelän turistit ei ole tuonut Lapin turistikohteisiin yhtään sen enempää tartuntoja. Siellä päinvastoin, kuten esim Levillä, on onnistuttu erittäin hyvin torjunnassa!! Lue tilastot, ennekuin syyllistät. Pahempi paikka on juuri Tornion raja. Siihen nyt onneksi on Suomen Sisäministeriö puuttumassa. Ne ei tule olemaan mitään päältä siliteltäviä keinoja...

    Heh, aika kultaa muistot.. Pitkin syksyä niitä tartuntoja tuoneet Kolariin, Kittilään, Inariin, Sallaan jne. Levisi muihinkin kuntiin. Tornioon taidettiin hakea Ylläkseltä ja levisi aika hyvin tanssijoiden ja baarikierroksien avulla. Nyt sitten ne tartuntaketjut ovat seilanneet edestakas Hapitsun ja Tornion väliä. Toki asukaslukuun suhteutettuna tilanne ollut nyt parempi Torniossa.

    Sitä tautia ollut nyt liikkeellä sen verran paljon että eipä noita pysty kukaan oikeasti jäljittämään. Voisi ne arvauskeskusten osumaprosentit olla mielenkiintoiset jos oikeasti TUTKITTAISIIN viruksen leviäminen mutaatioita sekvensoimalla. Tuolloin voitaisiin osoittaa mistä tartunta on peräisin.

    Etkö lue lehtiä, haaparannaltahan tuo korona tällä hetkellä kulkeutuu. Siellä on 12 kertaa pahempi tilanne. Sen vuoksihan ne haluaakin sitä liikennettä vähemmäksi.

    Ne lehdet noista tartunnoista kirjoittaneet pitkin syksyä. Hapitsulla oli silloin hyvin asiat koronan suhteen.

    Keväällä kirjoittivat Ruotsin Tornionlaakson pahasta koronatilanteesta, vaikka pelkästään Ylitorniolla oli 28 tartuntaa vs Hapitsulla 5 kpl. Koronakuolemia oli Länsi-Pohjassa 9 kpl, Hapitsulla ei yhtään. Uskoivat paikallisen tartuntalääkärin uskomuksia vaikka tuo itsekin sanoi ettei tiedä Ruotsin puolen lukemia. Ruotsalaisten julkaistua lukemansa muuttui otsikointi lehdissä!

    Nyt sitä tautia on liikkeellä paljon niin kulkee molempiin suuntiin ja ne tartuntalähteet ovat vaan enemmän tai vähemmän arvauksia. Se jäljittäjä ei tutki viruksen genomeja! Oireeton tartuttaja levittää virusta ja aiheuttaa vääriä arvauksia..

    Hesassa se selvitysprosentti alhainen koska ruuhkabussissa napattu tartunta on vaikea osoittaa. Kuitenkin esim. kiinalaiset tutkineet että leviää myös bussissa. Norjalaiset totesivat myös käytännössä kun eläkeläiset kävivät ruskaretkellä. Koronabussin reitin saattoi katsoa tartuntakartoista! Jos Norjassa olisi tuolloin ollut paljon tartuntoja niin olisi tullut vääriä tai selvittämättömiä tartuntalähteitä!

    keväällä oli tilanne mikä oli, nyt pitäisi olla järkeä katsoa mikä tilanne on nyt. ja nyt on se tilanne, että haaparanta on korona kourissa ja sinne ei ole järkevää matkustaa. mikä tuossa on niin vaikeaa tajuta.

    Ihmettelen tätä "puolustelua". Tilanne on tartunnan suhteen Haaparannan luvuissa korkealla. Kenellä ei ole ymmärrystä tätä käsittää? Viranomaisten pitäisi nyt ratkaista ja laittaa sanktiot asiasta. Kaikki turha juoksu rajalla pois, molempiin suuntiin. Kun ei ole kerran ymmärrystä ihmisillä!

    En usko että jää kenelläkään ymmärryksestä kiinni. Tuon kanssa on vaan vaahdottu ja ne erilaiset julistukset eivät ole perustuneet totuuteen. Nyt varmaan moni miettii onko asiat nytkään niin, osa kyllästynyt rajoituksiin jne.

    Miksi eristäytyisin kun kerran naapurikaan ei sitä tee? Viimeistään joku bilehile hakee sen tunturista tai hoitsu levittää sen työpaikaltaan tai Ruotsista. Se kohdalle osunut koronatartunta ei myöskään ole mikään maailmanloppu. Todennäköisesti sairastat sen pois ilman isompia ongelmia ja jatkat elämääsi normaalisti. Jos pysyttelet poissa ihmisten ilmoilta sairaana ollessasi niin hyvä niin. Testeissäkin olisi tietysti hyvä käydä.

    Olen samaa mieltä niistä sanktioista. Sairaanhoitopiirien toimintaa tulisi tutkia perusteellisesti ja laittaa vastuulliset vastaamaan teoistaan. Nyt pääsevät kuin koira veräjästä. Olihan se kesällä joku juttu että alkavat tutkimaan Suomessakin noita hoivakoti kuolemia. Eivät vaan aikoneet asettaa ketään rikosoikeudelliseen vastuuseen.

    " Se kohdalle osunut koronatartunta ei myöskään ole mikään maailmanloppu. Todennäköisesti sairastat sen pois ilman isompia ongelmia ja jatkat elämääsi normaalisti".
    Olisi varmaan kannattanut katsoa HUS in teholääkärin kertomusta, miten tauti voi viedä nuoremman ja hyväkuntoisenkin hengen. Kyse ei ole mistään "kausi-influenssasta". On puhuttu paljon iäkkäiden ihmisten kuolemista hoivakodeissa. Niin iäkkäät ovat tietysti haavoittuvaisia ja saavat herkästi tartunnat. Olisiko nyt syytä puhua enemmän nuorempien ihmisten kokemasta taudista tai jopa kuolemasta. - Havahduttaisiko se edes ? - Kuulin lähisukuni jäsenen sairastaneen keväällä jo puolisonsa kanssa - Ruotsissa - Norbottenin alueella. Kertonut, että kamala tauti, sairaalahoidossa, ei toivonut kenellekään - edes "vihamiehelleen tuota tautia.

    Iäkkäät+saavat+herkästi+tartuntoja+hoitokodeissa.+Varmaan+joka+päivä+niitä+tartuntoja+on+todettu+hoitokotien+henkilökunnalla!+Ne+hoitajat+vaikuttaa+harvinaisen+tolloilta+vai+onko+niillä+joku+geenivirhe+kun+sairastuvat+suojaimista+huolimatta+vai+eivätkö+vaan+viitsi+pitää+niitä?+Nyt+saaneet+niitä+rokotuksia+ja+luulevat+etteivät+tartuta+tautia?+Ylitorniolla+uutisoitiin+että+hoitajat+olivat+uhanneet+lakolla+jos+eivät+saa+suojaimia.+Nyt+noita+pitäisi+olla+käytettävissä+mutta+ei+noille+henkilökunnan+tartunnoille+näy+tulevan+loppua.+Toki+onhan+noita+ollut+juttuja+esim+lekurista+joka+ravaa+Virossa+jatkuvasti+suosituksista+huolimatta..Kannattaisiko+vähän+miettiä+miksi+ne+teho-osastot+on+rakennettu?+Niitä+on+ollut+Suomessa+vuodesta+1964+ja+potilaina+vauvoista+vaareihin.+Koronan+takia+teho-osastoille+joutuneista+90%+on+ylipainoisia.+Nuoremmilla+tehohoitoon+joutuneilla+on+todettu+mm.+geenivirheitä+ja+keuhkosairauksia.+OYS:ssä+näyttäisi+olevan+1+koronapotilas+tehohoidossa.TAYS:n+selvityksen+mukaan+influenssa+vie+vuosittain+tehohoitoon+keuhkosairaita,+mutta+myös+terveitä.+Influenssan+vuoksi+Taysissa+tehohoitoon+joutuneista+noin+neljäsosalla+ei+ole+mitään+diagnosoitua+pitkäaikaissairautta.+Influenssasta+tehohoitoon+joutuneiden+sairauksista+tavallisimpia+ovat+erityisesti+krooniset+keuhkosairaudet+tai+sydänsairaudet.+Noin+neljäsosalla+Taysissa+hoidetuista+on+krooninen+keuhkosairaus+ja+viidesosalla+sydänsairaus.Influenssa+vie+teho-osastolle+yhtä+paljon+terveitä+ihmisiä+kuin+keuhkopotilaitakin.+Mediaani-ikä+oli+59+vuotta.+On+hyvä+ettei+tuo+korona+ole+verrattavissa+kausi-influenssaan!+Kaikki+on+mahdollista,+ne+sun+ehkä+geenivirheiset,+vanhat+ja+lihavat+sukulaisesi+saivat+kamalan+taudin+ja+makoilivat+sairaalassa.+Itselle+iski+joskus+joku+bakteeri+kurkkuun+ja+oli+kamala+tauti.+Tiedän+pari+tuttua+jotka+sairasti+koronan+ja+naureskelivat+että+kun+olisi+nuo+kausi-influenssatkin+yhtä+lepsuja+tauteja!+Pähkinäänkin+voi+tukehtua...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmettelen tätä "puolustelua". Tilanne on tartunnan suhteen Haaparannan luvuissa korkealla. Kenellä ei ole ymmärrystä tätä käsittää? Viranomaisten pitäisi nyt ratkaista ja laittaa sanktiot asiasta. Kaikki turha juoksu rajalla pois, molempiin suuntiin. Kun ei ole kerran ymmärrystä ihmisillä!

    Saakos käyvä hellustamassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    keväällä oli tilanne mikä oli, nyt pitäisi olla järkeä katsoa mikä tilanne on nyt. ja nyt on se tilanne, että haaparanta on korona kourissa ja sinne ei ole järkevää matkustaa. mikä tuossa on niin vaikeaa tajuta.

    Eihän sitä voi kaikkee ymmärtää

    Äänestä

Haaparannalla ollu 46 tartuntaa tuossa 2 viime viikon aikana, 5000 asukkaan kunta... Sitten sieltä saa tulla Suomeen ihan tuosta vain ilman mitään estoja.

Äänestä
  • ..... ja nyt on se tilanne, että haaparanta on korona kourissa ja sinne ei ole järkevää matkustaa.....

    Raja kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ..... ja nyt on se tilanne, että haaparanta on korona kourissa ja sinne ei ole järkevää matkustaa.....

    Raja kiinni.

    Ei sinne lomailemaan kantsi mennä mutta nuuskupötkylän tai falukorvia voi kyllä hakea..

    Äänestä

Nuuskaaminen suojaa ruotsalaisten tutkimusten mukaan koronalta joten vanhainkotiin voi viedä suojaavaa nuuskaa mukanaan mummoille ja papoille.

Äänestä

Mikä sen lopettaisi? Suomi on jo yliajalla tilapäisten rajoitustensa kanssa. EU-komissio ei ole vielä ollut innokas aloittamaan rikkomusmenettelyä Suomea vastaan mutta aika loppuu tiimalasissa. Epävirallisissa keskusteluissa asia ollut esillä ajat sitten. Tietysti myös kuka tahansa voisi viedä asian EU-tuomioistuimeen.

Äänestä
  • Höpö höpö!
    Mitään aikaa rajoituksille ei ole määritelty, ne jatkuvat niin pitkään kuin on tarvetta, ja nykyisen virusmuunnoksen kans ei ole pelkoa että rajoituksia tultaisiin ainakaan lieventämään.
    Samalla tavalla myös Ruotsi on sulkenut rajojaan, kuin myös muutkin EU maat, Norja, Britannia, Yhdysvallat, Venäjä, Intia, Kiina... jne jne

    Äänestä

Hieno homma. Tupakoisivat jos nui on vaikeeta.

Äänestä
  • Nuuskamuikkuset opetelkaa tupakoimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuuskamuikkuset opetelkaa tupakoimaan.

    Tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää!

    Mitäs se nuuska aiheuttaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs se nuuska aiheuttaa?

    Ei ainakaan keuhkotauteja. Suusyöpää se voi korkeintaan aiheuttaa, mutta perus tupakointi aiheuttaa sitäkin enemmän kuin nuuska.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ainakaan keuhkotauteja. Suusyöpää se voi korkeintaan aiheuttaa, mutta perus tupakointi aiheuttaa sitäkin enemmän kuin nuuska.

    Jaa että niinkin terveellistä että "korkeintaan Suusyöpää" aiheuttaa...

    No, sehän onkin sitten erinomainen syy käyttää?

    Limakalvot, hampaat ja ikenet paskana, eikä tullut muuta kuin Suusyöpä.
    Hienoa, jatkakaa!

    Äänestä

Käyttäkää ny niitä maskeja voipi olla ruuhkaa nuuskakaupoissa, eikö ne ala syynäämään keskiviikon jäläkee tota rajjaa. Onkoha siellä ruuhkaa sitä ennen. Urakalla käyvät soppailemassa.

Äänestä
  • No ei ne ruottalaiset siellä nuuskakaupassa tungeksi! Perustuslakia ei ole kumottu niin sitä nuuskua saa hakea myöhemminkin. Valmiuslakia ei voi ottaa käyttöön kun ei ole tarpeeksi tartuntoja! Tuo kiristys koskee vaan ruotsalaisia!

    Toki niitä maskeja hyvä käyttää vaikka sekään ei ole pakollista. Eivät ole edes suositelleet käyttämään kertakäyttömaskeja kangasmaskien sijasta. Saksassa noita riepuja ei lasketa miksikään eli sakot tulee..

    Tuleekohan tuosta testauspisteestä Tornion oma koronalinko? Parempi kieltäytyä siitä testistä kuin tungeksia siellä kontissa jos oikeasti haluaa välttää saamasta tartuntaa..

    Missähän ne testatut odottaa sitä tulosta? Soittavatko sitten perään tuloksista? Ne pikatestit ovat sitten kovin epäluotettavia. Se Norjan hiihtovalmentaja testattu toistamiseen positiiviseksi 🤣🤣🤣. Olisiko tuo joskus aikaisemmin sairastanut sen vai onko vaan sattumaa.

    Äänestä

Se on sitten maanantaina raja kiinni.

Äänestä
  • Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä astuu nää rajoitukset ruotsalaisille voimaan.. Suomalaisille rajayhteisöön kuuluville tulee nyt suositus omaehtoisesta karanteenista..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä astuu nää rajoitukset ruotsalaisille voimaan.. Suomalaisille rajayhteisöön kuuluville tulee nyt suositus omaehtoisesta karanteenista..

    Hienooooo.

    Äänestä

Mie boikotoin sitä kauppaa jossa yhen myyjän lähipiiristä yks käy nuuskaa ostamassa haaparannalta. Sitten se nuuskaaja käy ilman maskia siinä kaupassa asioimassa.

Äänestä
  • Samoin.
    Minun puolestani saa tuotteet jäädä hyllyyn kaupassa jossa mälliturvat asioi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samoin.

    No ette ainakaan ruokakauppaan pääse sitten ollenkaan. Ehkä kangaskauppaan, vaikka kyllä ne naisetkin tuota näkyvät käyttävän..

    Ostokset voi tehhä aamuvarhainkin ja tiettenkin maski kasvoilla niinkuin kaikki tervejärkiset jotka ottaa huomioon toisetkin, mikset myös sinäkin?

    Niin voi jolla siihen mahdollisuus. Itse en mene heti töiden jälkeen vaan yleensä myöhemmin illalla.

    Kommentoijan / kommentoijien mielestä kauppa on pilalla jos siellä on käynyt nuuskankäyttäjä / maskiton. Ei ole kovin harvinaista Suomessakaan joten vasta-avatut liikkeet missä ei ole paljoa ehtinyt käydä asiakkaita jää jäljelle.

    Tuollaisen linjanvedon järkevyyden saa itsekukin arvioida itse. Kaksi kommenttia on tuon puolesta, itse en pidä kovin järkevänä.

    Oli vain minun oma mielipide asiasta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli vain minun oma mielipide asiasta

    No kiva, ilmeisesti olet vielä jokin sote-henkilö. Olen joskus aikaisemminkin vähän epäillyt että joku kuluttaa aikaa kommentoimalla omia kommentteja.. 😉

    Mitä tulee noihin erilaisiin mielipiteisiin niin tarvittaisiin tännekin joku pääkonttori. Vantaalla Finnair iso työnantaja ja kaupunginjohdon kanssa lobbasivat lennot Britteihin ja Irlantiin.

    THL katsoi, että matkustajalentokielto ei ole enää tarpeen, jos järjestelyt lentoasemilla ovat riittävät. Lausunnon johdosta Traficom purki lentokiellon – ja Finnair ilmoitti palauttavansa ohjelmistoonsa lennot Britanniasta ja Irlannista.

    – Tässä on taustalla terveysviranomaisen suositus. Nojaamme THL:n lausuntoon ja toimimme sen mukaan, heidän suosituksensa on nyt muuttunut. Lentokone on siinä mielessä terveysturvallinen ympäristö, että koneessa on tehokas ilmanvaihto, jossa ovat leikkaussalitasoiset ilmansuodattimet. Lisäksi kaikki käyttävät kasvomaskia koko koneessa olon ajan, ja ylimääräisiä kontakteja ja turhaa liikkumista koneessa pyritään välttämään, Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist sanoo

    Kiinalaiset taisi tutkia sen että leviää myös lentokoneessa. Verkkouutiset kirjoitti Irlannissa löydetyn 13 tartuntaa lennolla joka oli melkein tyhjä (49 matkustajaa yhteensä). Ruotsi pisti rajan kiinni norjalaisiltakin (ja jatkoi lentokieltoa)

    HSL ja VR kampanjoineet myös joukkoliikenteen turvallisuudesta. Kiinalaiset tutkijat tulivat toisenlaisiin tuloksiin ja norjalaiset totesivat tuon käytännössä..

    Pääkaupunkiseudulla se koronatilanne ollut varmaan koko ajan maan keskitasoa huonompi. Jostain niitä tartuntoja vaan tulee sinnekin ja se syy tuskin nuuskanhakijat!

    Nyt Länsi-Pohjassa lukemat menossa edelleen alaspäin eikä täältä ole löytynyt brittivarianttia, siispä pistetään raja kiinni, onhan se nyt todennäköisempää että se leviää Hapitsulta kuin että tulisi Lontoosta..

    Iltasanomista poimittua:
    Britannian tiedotusvälineissä on levinnyt valokuvia Lontoon Heathrow’n kentältä. Ihmisiä on julmetusti, turvavälit olemattomat ja ilmanvaihto heikkoa. Ideaaliolot koronaviruksen leviämiselle, joku voisi sanoa.

    Vastasin ku kyssyit ja En kuules ittelleni kommentoin Onko mittää havaintoja ruuhkista rajalla.

    ??? En kysynyt mitään, vastasin vaan kommenttiisi että voi käydä aamulla ruokakaupassa.

    Tuolla aiemmin oli kaksi kommenttia nuuskankäyttäjistä joihin totesin että jää vähiin vaihtoehdot. En pysynyt mukana millä logiikalla se aamulla käyminen on parempi jos haluaa boikotoida jotain kauppaa? Voi käydä niinkuin salassa ja välttyä naapurin katseilta?

    Kommentoin kuitenkin siksi että huomaisitte ettei kaikilla ole mahdollista asioida aamuvarhaisella ja oletin myös että tuo viittaus maskin käyttämättömyyteen sopisi paremmin omaan kommenttiini kuin noihin missä kategorisesti kertovat boikotoivansa kauppoja missä käy nuuskankäyttäjiä.. En erikseen kertonut käyttäväni maskia ja käsidesiä koska oletan että suurin osa ymmärtää että jos on valmis ajoittamaan kaupassakäyntiä niin todennäköisesti käyttää noitakin. Toki kaikki on suosituksia eikä se tappituntumalle tunkeminenkaan ole mitenkään lailla kielletty!

    "...eikä se tappituntumalle tunkeminenkaan ole mitenkään lailla kielletty!"

    Saattaa käydä kipeää jos tunget sen hanurisi mun tappini eteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin voi jolla siihen mahdollisuus. Itse en mene heti töiden jälkeen vaan yleensä myöhemmin illalla.

    Kommentoijan / kommentoijien mielestä kauppa on pilalla jos siellä on käynyt nuuskankäyttäjä / maskiton. Ei ole kovin harvinaista Suomessakaan joten vasta-avatut liikkeet missä ei ole paljoa ehtinyt käydä asiakkaita jää jäljelle.

    Tuollaisen linjanvedon järkevyyden saa itsekukin arvioida itse. Kaksi kommenttia on tuon puolesta, itse en pidä kovin järkevänä.

    Oisha se jos ei yhtää, ei kaikki samoi ajattelevat tänne vastaile. Taas kiersin sen kaukaa missä nuuskaaja asioi mutta tuli yks nuuskaajan lähi sukulaisen naapuri vastaan, kerran se porisi just tästä lähisukulaisesta sellaista ettei välitä olla tekemisissä sen kaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ??? En kysynyt mitään, vastasin vaan kommenttiisi että voi käydä aamulla ruokakaupassa.

    Tuolla aiemmin oli kaksi kommenttia nuuskankäyttäjistä joihin totesin että jää vähiin vaihtoehdot. En pysynyt mukana millä logiikalla se aamulla käyminen on parempi jos haluaa boikotoida jotain kauppaa? Voi käydä niinkuin salassa ja välttyä naapurin katseilta?

    Kommentoin kuitenkin siksi että huomaisitte ettei kaikilla ole mahdollista asioida aamuvarhaisella ja oletin myös että tuo viittaus maskin käyttämättömyyteen sopisi paremmin omaan kommenttiini kuin noihin missä kategorisesti kertovat boikotoivansa kauppoja missä käy nuuskankäyttäjiä.. En erikseen kertonut käyttäväni maskia ja käsidesiä koska oletan että suurin osa ymmärtää että jos on valmis ajoittamaan kaupassakäyntiä niin todennäköisesti käyttää noitakin. Toki kaikki on suosituksia eikä se tappituntumalle tunkeminenkaan ole mitenkään lailla kielletty!

    Aamu ajat hyviä kun ei ole paljon asiakkaita. Heti jos menee ku kauppa aukeaa ja kerran viikossa tekee ostokset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostokset voi tehhä aamuvarhainkin ja tiettenkin maski kasvoilla niinkuin kaikki tervejärkiset jotka ottaa huomioon toisetkin, mikset myös sinäkin?

    K market olavinlinna siellä hyvät aukioloajat aukiaa 6.00 ja sulkevat 01.00.

    Äänestä

Mie kuljen niiiii...n paljon kaupoissako ko halvan ....ja kummaliki puolela...:DDDDDD

Äänestä

Ihme ulinaa täällä. Se on lähettävä hakee muutama torni nuuskaa heti ensi viikolla. Kyllä tekee eetua aka eetwarttia. Maskipellet voi tuijotella, mutta sellasta riepua en tietenkään laita naamalle. Lippa väärin päin ja biitti huuleen. Ei huolia koronasta. Ottakaa ihmiset mallia.

Äänestä
  • Alkaako se nuuskan hamstraus, tietenki on auto täynnä porukkaa ja monesti päivässä rälläävät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkaako se nuuskan hamstraus, tietenki on auto täynnä porukkaa ja monesti päivässä rälläävät.

    Pitäisi ottaa ne rajoitukset pois niin voisi yksi käydä hakemassa kunnon satsin kerralla niin ei tarvitsisi kaikkien ravata..

    Kärnä taisi taas ehdottaa sitä myynnin sallimista Suomessa. En yleensä pidä herran ehdotuksia niin järkevinä mutta kun kerta tuosta nuuskanhakemisesta on kehitetty niin kauhea ongelma niin voisihan tuo jotain hysteeristä tartuntalääkäriä hieman rauhoittaa.. Ei oikein siellä THL:ssä lämmenneet noiden vinkuminen siitä nopeammasta rokotustahdista Länsi-Pohjassa. Ensimmäisenä tuli vastaan se että tartunnat ovat alle maan keskiarvon..

    Eiköhän siellä melkoista nuuskarallia vedetä hetken aikaa. Sitä saa mitä tilaa. Kyllähän käyttäjille biittiä pitää riittää. Nythän se on pakko hakea ennen kuin tulee testaukset.

    Tosin vähän epäilyttää tämä testaushomma. Siinäkö sitten rajalla odotellaan tulosta? Melkoinen homma. Eikös keväälläkin valtio koijannut kansalaisia aika huolella? "Rajaa ei saa ylittää". Heh heh. Ettei olisi taas Marinin ja kumppaneiden jekkuja.

    Eikös sitä saa ostaa mitenpaljon vaa halluu

    Voi hakea myöhemminkin ja nuo testit ovat vapaaehtoisia. Ei kovin houkuttele ajatus lähteä tungeksiin sinne konttiin tai jonottaa pakkasessa kun käy vinkka mereltä tai pyryttää lunta niskaan..

    Eilen kävin muutaman pötkön hakees, että hetken pärjää. Aika rauhallista oli. Kymmenkunta asiakasta samaan aikaan ja kaikilla näytti olevan maskit. Ei kyllä itse viitti enään lähtä jonottelee mihinkään koronakonttiin. Toivottavasti tilanne helpottuu keväällä tai kesällä.

    Äänestä

Nuuskadorkat parveilee tartuttamassa tauteja haaparannassa pysyisivät vaan Suomessa
Köyhä maa Suomi häviää kun ne vaan smuglaa sitä nuuskamönjää verot jää maksamati kuitenkin,joka päivä ne lastaa sitä isoja lasteja Suomeen.

Äänestä

miksi se paska pitää olla huulessa kokoajan?

Äänestä

Nyt loppuu ralli sillä ruotsi ehti ensin se alkaa vaatimaan 42 tuntia nuoremman koronatestituloksen maahan tuloon ja koskaa suomelaisiakin.Eli vaikka suomesta saat lähteä niin et pääse ruotsin puolelle viikonloppuna enään jos ei ole tuota todistusta koronatestistä ja julkinen ei kirjoita niitä ollenkaan ei kuulu peruispalveluun.

Äänestä
  • Älä höpötä, sähköpostiin pistivät todistuksen mulle, ei auennut liitetiedosto niin pistivät tekstiviestin liitteenä puhelimeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä höpötä, sähköpostiin pistivät todistuksen mulle, ei auennut liitetiedosto niin pistivät tekstiviestin liitteenä puhelimeen.

    Ei kelpaa pitää olla leimalla varustettu ei mikään itse tulostettu kopio ja ruotsin ja Englannin kielellä suomi ei kelpaa.Juuri tuttu tullimies soitti Torniosta kun kysyin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kelpaa pitää olla leimalla varustettu ei mikään itse tulostettu kopio ja ruotsin ja Englannin kielellä suomi ei kelpaa.Juuri tuttu tullimies soitti Torniosta kun kysyin.

    Koronatestitodistus kirjoitetaan aina englanniksi.

    Äänestä

Näkyy nuuskaajilla olevan paniikki.

Äänestä

7.2. klo 13.40 Skellefteåsta palanneilla todettu jo kymmenen koronatartuntaa – ensi viikolla selviää, onko kyse brittimuunnoksesta
Länsirajalla Tornion näytteenottopisteellä on todettu viimeisen kahden vuorokauden aikana jo kymmenen koronavirustapausta, joiden arvellaan olevan peräisin Northvoltin tehtaalta Skellefteåsta. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan ensi viikolla selviää, onko tartunnoissa kyseessä brittityyppinen muuntovirus.

Sairaanhoitopiirin tiedotteessa mainitaan, että työntekijät kertovat yhden tehtaan tuotantoyksikön olevan kiinni lukuisten koronatartuntojen vuoksi. Työntekijöitä on siksi palaamassa Suomeen ja kotipaikkakunnilleen.

Negatiivisen testituloksen tehtaalla tai rajalla antaneita kehotetaan kuitenkin hakeutumaan uudelleen koronavirustestiin 72 tunnin kuluttua negatiivisesta näytteestä.

Tiedotteen mukaan Northvoltin tehtaalla Skellefteåssa on todettu yli 20 brittityyppistä muuntovirustapausta. Muuntoviruksen aiheuttama koronavirustauti ei ole vaarallisempi, mutta tarttuu eteenpäin herkästi.

Tuossa touhussa ei ole taas mitään logiikkaa. Ovat olleet huolissaan nuuskanhakijoista ja nyt kun tietävät porukan tulevan paikasta missä tavattu runsaasti virusmuunnosta niin leikkivät pikatesteillä (epäluotettavia) ja eivät määrää karanteenia!

Äänestä

Joo, näin se varmaan on. Tosin, kannattaa kuitenkin kerrata äikäntunneilta nuo yhdyssanasäännöt ja se, missä käytetään isoja alkukirjaimia ja missä ei. Muuten varmasti tämäkin mielipide on yhtä tärkeä, kuin meillä muillakin. Pidä tuo. Peukut.

Äänestä
  • Niin ne ajat muuttuvat. Nyt ilmaantuvuusluku Länsi-Pohjassa 270/2vk/100000. Ei enää rajoituksia tms vaikka niitä kuolleitakin alkanut tulla ihan reilusti..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ne ajat muuttuvat. Nyt ilmaantuvuusluku Länsi-Pohjassa 270/2vk/100000. Ei enää rajoituksia tms vaikka niitä kuolleitakin alkanut tulla ihan reilusti..

    Joo kyllähän ne rajoitukset pitäisi ottaa jo käyttöön, eikä odottaa niin kauan että paskat on jo housuissa.

    Äänestä

Saapa nähdä miten jatuu nyt kun itärajakin aukesi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Teille nuuskan hakijoille ym turhille ostosreissuille Haaparantaan suuntaaville. Teidän ansiosta Valtio tulee nyt kiristämään juuri Tornio-Haaparanta- rajan ylityksiä. Te ette välitä, mutta Valtiopa välittää. Tyhjät ostosreissut, huvimatkat ja tyhjänpäiväinen rajan yli rälläily tullaan nyt lopettamaan. Myös muita kanavia pitkin, kuin maanteitse. Rajavartiolaitoksella on siihen keinonsa. Mikäli nuuskaa ym löytyy autoista, siitä seuraa ankara sakko, kun rajan ylityskielto on päällä. Teidän ansiosta työmatkaliikennettäkin ja perhetapaamisiakin joudutaan nyt rajoittamaan. Syyttömät tulevat ansiostanne kärsimään. Sisäministeriö laatii parhaillaan tiukennusesityksiä. Kannattais noudattaa annettuja yleisiä poikkeusoloaikojen ohjeita.! Tyhmästä päästänne kärsii koko ruumis ja syyttömät ihmiset..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu