Kevytyrittäjäksi kutsuttu on AINA yrittäjä

Anonyymi

Kevytyrittäjä on laskutuspalveluyrityksien käyttämä markkinointinimi. Lait ja asetukset eivät tunne kevytyrittäjää, eikä kevytyrittäjyyttä. Kevytyrittäjä on lakien mukaan AINA yrittäjä, vaikka hänellä ei olisi yritystä eikä y-tunnusta.

Kyseessä on yrittäjä, joka laskuttaa asiakastaan myymistään palveluista laskutuspalveluita tarjoavan yrityksen kautta. Hänen on otettava lakisääteiset vakuutukset, kuten YEL-vakuutus, jos edellytykset täyttyvät. Hän on myös kirjanpitovelvollinen aina.

Tosiasia on, että työtä tehdään joko työntekijänä tai yrittäjänä. Ei ole olemassa mitään muita vaihtoehtoja, kutsuttakoon niitä millä markkinointi nimillä tahansa.

Myös työ- ja sosiaalivakuutuslainsäädännössä kevytyrittäjäksi kutsuttua laskutuspalvelun kautta laskuttavaa yrittäjää pidetään tietenkin yrittäjänä, jos hän ei ole työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa.

Kuten todettua kevytyrittäjä, laskutusyrittäjä, tai mikä onkaan laskutuspalveluyhtiöiden käyttämä markkinointinimi, on aina yrittäjä.

Kyse on valtavasta epäkohdasta, josta on annettu ja annetaan väärää tietoa kymmenille tuhansille henkilöille. Koko idea on saada laskutettua hyväuskoisten tekemistä töistä prosenttiosuudet, ilman mitään vastuuta.

Kevytyrittäjyys ei kannata koskaan kenellekään missään olosuhteissa. Jos haluaa laskuttaa jonkun pienen summan, niin sen voi tehdä yksityishenkilönä ja jatkuvassa toiminnassa toiminimi on paras vaihtoehto.

Jos esim. ajat taksia ns. kevytyrittäjänä, niin olet yrittäjä eli kirjanpito- ja vakuutusvelvollinen täysin vastaavalla tavalla kuin toiminimiyrittäjä.

Jos olet kevytyrittäjä, niin suomalaisittain sanottuna sinua on kusetettu.

30

1698

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aivan hyvä selvitys, mutta näen asian kuitenkin huonompana, mikäli täysin pimeästi tekee työtä.
      Oletan, että nämä yritykset myyvät myös usein kerran kuukaudessa tehtävän alvilaskelman.
      Kokemus on nimittäin osoittanut, että paperityöt - olivatpa ne kuinka yksinkertaisia tahansa -tahtovat useimmilta itseään yrittäjiksi kutsuvilta unohtua kokonaan.
      Edelleen ei ymmärretä, mitkä yrittäjän velvollisuudet ovat, sillä velvollisuudet ovat yleensä oikeuksia suuremmat.

      • Anonyymi

        Kevytyrittäjä ei tee alvilaskelmalla mitään.


    • Anonyymi

      Jango ja uuberihörhöt saavat laskut verottajalta ja vakuutusyhtiöiltä. Ehkä tulee rikossyytteitäkin, siinä palaa luvat.

    • Anonyymi

      Huijarit eivät maksa normaalia palkkaa.

      • Anonyymi

        Kevy tyrittäjä on niin hiano termi!


    • Anonyymi

      Lakismiestiimini johdollani tulee ottamaan tämän asian kästittelyyn. Teemme aiheesta alustuksen ministeriölle. Samalla kehittämäni eläkeuudistus saa vauhtia.

      Terkkuja kaikille Uber frendeille täältä Dubaista.

      • Anonyymi

        Siis Jakomäestä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Jakomäestä!

        Jakiksessa on paljon kevytyrittäjiä.
        Siellä ne vaan ympäri kännissä tuhnauttelee.


    • Anonyymi

      Aloittaja on oikeassa. Nämä Ukot yms ovat harmaan talouden edistäjiä ja toivottavasti ohimenevä ilmiö.

      Mainitussa kuviossa ns. yrittäjän pitäisi olla työsuhteessa ukkoon koska laskuttajalla ei ole välttämättä muita laskutettavia tahoja.

      Tv. ViidentähdenUberA1

    • Anonyymi

      Varo huijareita, jotka tarjoavat huijarisopimuksia.

    • Anonyymi

      Miksi Tmi olisi "paras vaihtoehto"?

      • Anonyymi

        Toiminimi on aina parempi vaihtoehto kuin laskutusfirman kautta toimiminen, koska silloin saa vähennettyä tuloista kaikki toimintaan liittyvät ostot eli tulonhankkimiskulut, sekä arvonlisäverolliset ostot.


    • Minä ainakaan en tiedä, miksi Toiminimi olisi paras vaihtoehto?!
      Oy:llä on oma lompakkonsa ja Oy:n omistavalla on omansa.
      Lompakkojen sisältöjä ei ole ainakaan tarkoitus sekoittaa.
      Toiminimellä ja sen omistajalla on vain yksi YHTEINEN lompakko.
      Mielestäni yhteinen lompakko on huonompi.

      • Anonyymi

        Olisihan tuosta mukava kuulla perustelujakin.
        Pelkkä mielipide on vähän tyhjänpäiväinen.
        Omasta mielestäni keltainen.


      • Anonyymi

        Ei tuossa väitetty että toiminimi olisi paras vaihtoehto, vaan että toiminimi on PAREMPI vaihtoehto kuin kevytyrittäjyys. Skarppia nyt.


    • Nyt vaikuttaa taas vähän siltä, että asia on taas kerran väännettävä
      rautalangasta!
      Oy:tä kutsutaan juriidiseksi henkilöksi. Se vastaa siis toiminnastaan vain osakepääomallaan, siis niin kauan kuin sitä osakepääomaa on!
      Näin ollen, mikäli osakeyhtiö itse hakeutuu tai haetaan jonkun velallisen
      toimesta konkurssiin, oy:n omistaja ei pääsääntöisesti joudu velkoja omasta pussistaan maksamaan, vaan ne jäävät velallisen tappioksi - käytin esimerkis-
      säni sanaa "lompakko".
      Velkojat ovat konkursseissa usein lääninverovirastoja, jotka peräävät oy:n maksamattomia arvonlisäveroja tai maksamattomia eläkemaksuja.
      Oy:n omistaja joutuu yhtiön veloista maksuvelvolliseksi vain silloin,
      kun hän omalla nimellään on mennyt takaamaan yhtiön velkoja - ei siis
      muuten.
      Toiminimi yhtiömuotona on taas sellainen, että toiminimen omistaja - jota
      kutsutaan luonnolliseksi henkilöksi - vastaa toiminimen tekemistä kaikista sitomuksista itse, lue: Siis omalla lompakollaan!
      Enempää rautalankaa ei valitettavsti ollut käytössä!

      • Anonyymi

        Rautalankaa ei olisi tarvittu lainkaan jos ymmärtäisit, että tämä on taksipalsta, ja kyseisen liiketoiminnan harjoittajat ovat pääsääntöisesti yhden auton yrittäjiä jotka työllistävät itsensä lisäksi korkeintaan pari henkeä., vähän kuten suutarit, parturit kirvesmiehet jne.
        Liikevaihdot ovat pieniä, omaisuutta ei juuri ole, alvit ja eläkemaksut niin vähäisiä ettei kukaan täysjärkinen ajaudu niitten takia konkurssiin, ja ainakin ennen pienissä osakeyhtiöissä omistajan oli pakko ottaa YEL vakuutus, sen sijaan että maksaisi eläkettä sen mukaan mitä nostaa palkkana yhtiöstä, joten en oikein ymmärrä kahden lompakon etua tässä, paitsi ehkä silloin, jos yrittäjä ei pysty hallitsemaan rahan-, viinan käyttöä mutta silloin on muitakin ongelmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautalankaa ei olisi tarvittu lainkaan jos ymmärtäisit, että tämä on taksipalsta, ja kyseisen liiketoiminnan harjoittajat ovat pääsääntöisesti yhden auton yrittäjiä jotka työllistävät itsensä lisäksi korkeintaan pari henkeä., vähän kuten suutarit, parturit kirvesmiehet jne.
        Liikevaihdot ovat pieniä, omaisuutta ei juuri ole, alvit ja eläkemaksut niin vähäisiä ettei kukaan täysjärkinen ajaudu niitten takia konkurssiin, ja ainakin ennen pienissä osakeyhtiöissä omistajan oli pakko ottaa YEL vakuutus, sen sijaan että maksaisi eläkettä sen mukaan mitä nostaa palkkana yhtiöstä, joten en oikein ymmärrä kahden lompakon etua tässä, paitsi ehkä silloin, jos yrittäjä ei pysty hallitsemaan rahan-, viinan käyttöä mutta silloin on muitakin ongelmia.

        Kirjoittajan ideana olikin jättää kaikki lakisääteiset maksut maksamatta.


    • Olen pahoillani, olen erehtynyt.
      Aikaisemmin ostajan oli turvallisempaa ostaa, tehdä kauppaa
      sellaisen kanssa jolla oli osakeyhtiö. Minimipääoma oli vielä v. 2005
      € 8.000,- jonka olemassaolo ennen rekisteröitymistä oli toteennäytettävä
      kaupparekisterissä.
      Yritän jatkossa kuitenkin olla puuttumatta mihinkään asiaan.

    • Anonyymi

      Varo kusettajayrityksiä, jotka yrittävät kaataa kaikki vastuut päällesi.

      • Anonyymi

        Välitysyhtiöt toimivat sillä ajatuksella.


    • Anonyymi

      Huijarit ehdottavat kevytyrittäjyyttä.

      • Anonyymi

        Olet auttamattomasti pihalla, pysy siellä.


    • Anonyymi

      Kaikki autoilijat ovat välitysyhtiöiden kevytyrittäjiä, kuten ruokalähetit🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Ei kai ny sentäs, autoilijalla on palkattuja työntekijöitä, kevytyrittäjällä ei ole!


      • Anonyymi

        Suomessa on yrittäjiä tai palkansaajia. Kevytyrittäjyys on markkinointinimi laskutuspalvelusta. Sitä käyttävä on AINA yrittäjä.


    • Anonyymi

      https://www.ilmarinen.fi/ajankohtaista/blogit-ja-artikkelit/blogikirjoitukset/tiina-nurmi/saavatko-yrittajat-vihdoin-yhta-hyvan-elaketurvan-kuin-palkansaajat/?adfcd=1735135868.BKsOXA2FsUq3m5HJnHoYVQ.MjA4NTQ0NCw3MDM0MjE

      En noilla rakenteellisilla valuvioilla lähtisi kevytyrittäjäksi. Artikkelista hyvin käy ilmi että Suomi toimii tässäkin asiassa yleistä linjaa vastaan.

      "Kansainvälisesti on harvinaista, että sosiaaliturva pohjautuu harkinnanvaraisuutta edellyttävään arvioon. Palkansaajilla eläkkeen ja vakuutusmaksujen perusta on yksikäsitteisesti maksettu palkka. "

      Suomi rakenteellisesti vihaa yrittäjyyttä joten miksi lähtisit yrittäjäksi?

    • Anonyymi

      Älä ala kevyt yrittäjäksi jos et tiedä yrittämisestä kaikkea!

      • Anonyymi

        Kevytyrittäjiä on mukava huijata.🤣🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      Viddu mitä paska tekstiä. Olen toiminut yrittäjänä (oy) Suomessa ja ulkomailla. Tämä kevytyrittäjä on hyvä valinta kun tekee silloin tällöin duunia ja ei mieli pyörittää mitään Oy;tä. Oy:n pyörityäminen, se vasta kallista onkin. Mutta mitä viddua te siittä tiedätte kaappihomot. Pian nautiskelen vapaapäiviä, kuskaa puskiin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1838
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      897
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe